Koirien joukkotappaminen Ukrainassa
14.9.2010
Kirjallisesti vastattava kysymys E-7544/2010
komissiolle
työjärjestyksen 117 artikla
Marek Henryk Migalski (ECR)
Kansainvälisten viestimien mukaan jalkapallon Euroopan mestaruuskisoista vuonna 2012 on tullut Ukrainan viranomaisille tekosyy tappaa joukoittain kodittomia kaupunkien kaduilla eläviä kulkukoiria. Tarkoitusta varten Lisitšanskiin on muun muassa hankittu liikuteltava krematorio, jolla hävitetään eläviä, joskus vain tainnutettuja tai lääkkeillä puudutettuja koiria. Koirat haudataan virallisesti joukkohautoihin ja toimenpidettä kutsutaan ”maaperän mineralisoimismenetelmäksi”. Ukrainan eläinten oikeuksia puolustavien järjestöjen edustajien mukaan toiminta, johon ohjataan rutkasti rahaa, on voimakkaasti korruptoitunutta. Tämän vuoksi eläimiä surmataan mitään toimintatapoja noudattamatta mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Rankkurien uhreiksi päätyvät myös kauaksi kotoaan ajautuneet koirat.
Muistutan, että Euroopan unioni on useaan otteeseen vastustanut eläinten raakaa kohtelua, mikä heijastuu myös Lissabonin sopimuksessa, jossa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklan mukaan eläimiä pidetään tuntevina olentoina. Yllä olevan johdosta kysyn Euroopan komissiolta, aikooko se puuttua koirien joukkotappamiseen Ukrainassa?
EYVL C 243 E, 20/08/2011