Parlamentin kysymys - E-005517/2020(ASW)Parlamentin kysymys
E-005517/2020(ASW)

Ylva Johanssonin Euroopan komission puolesta antama vastaus

Komissio on tietoinen siitä, että monet kansalaisjärjestöt ovat Kreikassa tutkinnan kohteena, muun muassa siksi, että niiden väitetään avustaneen laittomassa maahantulossa. Oikeudenkäyntimenettely kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan.

Komissio on antanut uuden muuttoliike‐ ja turvapaikkasopimuksen[1] yhteydessä suosituksen[2], jossa jäsenvaltioita kehotetaan erottamaan toisistaan toisaalta humanitaarisen avun antamiseen tähtäävät toimet ja toisaalta toimet, joiden tavoitteena on avustaa laittomassa maahantulossa tai kauttakulussa, jotta ensin mainitut voidaan sulkea kriminalisoinnin ulkopuolelle. Lisäksi tarkastellaan ehdotusta, joka edellyttäisi, että jäsenvaltiot perustavat riippumattoman mekanismin, jotta voidaan valvoa palauttamiskiellon periaatteen noudattamista Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisesti. Euroopan unionin perusoikeusvirasto ehdottaa tätä varten suuntaviivoja, ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto sekä Euroopan raja‐ ja merivartiovirasto tukisivat mekanismia.

Komissio toteaa 30. syyskuuta 2020 julkaistussa ensimmäisessä vuotuisessa oikeusvaltiokertomuksessaan, että sidosryhmät ovat kritisoineet hiljattain käyttöön otettuja lisävaatimuksia, jotka koskevat Kreikassa turvapaikka-, maahanmuutto‐ ja sosiaalisen osallisuuden kysymysten parissa toimivien kansalaisjärjestöjen rekisteröintiä[3]. Lisäksi on esitetty huoli siitä, että kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet Kreikassa vuodesta 2019. Komissio aikoo jatkaa tilanteen seuraamista.

Päivitetty viimeksi: 29. tammikuuta 2021
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö