Parlamentin kysymys - H-0626/2000Parlamentin kysymys
H-0626/2000

Lasten epäinhimillinen kohtelu ja oikeuksien loukkaaminen Yhdysvalloissa

6.7.2000

SUULLINEN KYSYMYS H-0626/00
syyskuun 2000 istuntojakson kyselytunnille
työjärjestyksen 43 artiklan mukaisesti
esittäjä(t): Ioannis Theonas
neuvostolle

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin julkaiseman raportin "Kyynelten pellot: lasten riistäminen Yhdysvaltojen maataloudessa" mukaan sadat tuhannet, erityisesti latinalaisamerikkalaista syntyperää olevat lapset työskentelevät Yhdysvaltojen pelloilla vaarallisissa ja kurjissa olosuhteissa. Nämä 13–16‑vuotiaat lapset työskentelevät keskimäärin 12–14 tuntia päivässä maatiloilla, joutuvat alttiiksi erityisen vaarallisille hyönteismyrkyille, jotka aiheuttavat päänsärkyä, ihonärsytystä, pahoinvointia sekä pitkällä aikavälillä syöpää ja aivovaurioita, ja joutuvat kantamaan erittäin raskaita ja usein vaarallisia työkaluja. Raportissa korostetaan myös, että lapsille tästä työstä maksettava palkka on selvästi minipalkkaa pienempi, joillekin lapsille maksetaan jopa alle kaksi dollaria tunnilta.

 

Eikö neuvostonkin mielestä tällainen toiminta, joka rikkoo räikeästi lastensuojelun peruskirjaa ja joka osoittaa Yhdysvaltojen kaksinaismoraalin, koska se tuo esiin lapsen oikeuksien yleissopimuksen rikkomukset, jotta sen ei tarvitsisi myöntää kaupan suosituimmuusasemaa, ja vahvistaa maataloustuotteidensa laitonta kilpailuasemaa? Aikooko neuvosto ottaa asian esiin maan viranomaisten kanssa osana Yhdysvaltojen kanssa käytävää vuoropuhelua?

 

 

Jätetty: 06.07.2000

el