Maailman viides vesifoorumi Istanbulissa 16.-22. maaliskuuta 2009
17.2.2009
SUULLINEN KYSYMYS JOSTA KESKUSTELLAAN O-0026/09
työjärjestyksen 108 artiklan mukaisesti
esittäjä(t): Josep Borrell Fontelles, Kehitysyhteistyövaliokunnan puolesta
komissiolle
Maailman viides vesifoorumi järjestetään Istanbulissa 16.–22. maaliskuuta 2009. Tapahtumassa olisi tartuttava tilaisuuteen tukea paikallisten julkisten viranomaisten ponnistuksia perustaa innovatiivisia, osallistumiseen perustuvia ja demokraattisia julkisia vesihuoltojärjestelmiä, jotka toimivat tehokkaasti, avoimesti, säännellysti ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti siten, että väestön tarpeista voidaan huolehtia. Katsooko komissio tarpeelliseksi tukea hallinnon hajauttamisprosesseja helpottaakseen vesivarojen paikallista hallintoa ja hyödyntääkseen paikallista erikoisosaamista, ja aikooko se puolustaa kyseistä periaatetta Istanbulissa?
Myös elintarvikekriisi on osoittanut tarpeen kehittää uusia tekniikoita, kuten maanviljelysalueiden kastelua, ja luoda viheralueiden vyöhykkeitä kaupunkien ympärille paikallisen itsehallinnon vahvistamiseksi. Voiko komissio kertoa, onko se valmis puolustamaan kyseisiä käytäntöjä varmistaakseen kaikille, erityisesti kaikkein köyhimmille maille, hyvälaatuisen juomaveden riittävyyden ja saatavuuden, kuten se on sitoutunut tekemään 12. maaliskuuta 2002 antamassaan kehitysmaiden vesihuoltoa koskevassa tiedonannossaan (KOM(2002)0132)?
Miten komissio aikoo noudattaa Euroopan parlamentin vaatimusta, joka sisältyy sen Mexico Cityssä järjestettyä neljättä vesifoorumia koskevaan 15. maaliskuuta 2006 annettuun päätöslauselmaan (P6_TA(2006)0087), edistää vettä koskevia solidaarisuuteen perustuvia vaihtoehtoisia rahoittamismuotoja, kuten Oudinin lakia Ranskassa? Miten komissio koordinoi ja yhdenmukaistaa toimiaan kumppaneidensa kanssa vesipolitiikan alalla, kun otetaan huomioon "työnjakoa" koskeva periaate?
Jätetty: 17.02.2009
Välitetty: 19.02.2009
Määräaika: 26.02.2009