Viimeisimmät tapahtumat kansainvälisten valuuttakurssien suhteen
12.10.2010
Suullisesti vastattava kysymys O-0145/2010
komissiolle
työjärjestyksen 115 artikla
Jean-Paul Gauzès
PPE-ryhmän puolesta
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja totesi viime viikolla, että hallitukset ovat matkalla kohti valuuttasotaa, jos ne yrittävät käyttää valuuttakursseja kotimaisten ongelmiensa ratkaisemiseen. Viime viikkoina monet merkittävimmistä talousalueista ovat toteuttaneet toimia valuuttansa nousupaineiden helpottamiseksi. Japani puuttui markkinoiden toimintaan myymällä jenejä ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Viime maanantaina Brasilia kaksinkertaisti velkakirjojen ulkomaisia ostoja koskevan veron vähentääkseen valuutan virtaamista maahan. Euroalueen valtiovarainministerien ryhmän puheenjohtaja totesi äskettäin, että Kiinan valuutan arvo on suurelta osin liian alhainen. Dollarin ja euron välinen vaihtokurssi on alimmalla tasollaan puoleentoista vuoteen.
Useimmat EU:n jäsenvaltiot ovat aloittaneet talouden laajamittaisen mukauttamisohjelman: tärkeimpien kilpailijoidemme toteuttamat valuuttakurssitoimet haittaavat EU:n ja koko maailmantalouden haurasta elpymistä.
Mitä komissio aikoo tehdä?
Jätetty: 12.10.2010
Välitetty: 14.10.2010
Määräaika: 21.10.2010