Monivuotisia kalastuksenhoitosuunnitelmia koskeva institutionaalinen umpikuja
28.3.2013
Suullisesti vastattava kysymys O-000035/2013
neuvostolle
työjärjestyksen 115 artikla
Gabriel Mato Adrover, Pat the Cope Gallagher
Kalatalousvaliokunnan puolesta
Neuvosto on vuodesta 2009 alkaen jarruttanut monivuotisia kalastuksenhoitosuunnitelmia. Tällä on ollut ja on edelleen vakavia seurauksia koko kalatalousalalle ja se asettaa kyseenalaiseksi parlamentin Lissabonin sopimuksen mukaiset valtaoikeudet lainsäätäjänä yhteisen kalastuspolitiikan alalla.
Neuvoston kanta tässä asiassa uhkaa horjuttaa yleisemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensisijaisuutta, sillä se on vastoin periaatetta, jonka mukaan kaikkia poikkeuksia tästä päätöksenteosta on pidettävä poikkeuksellisina ja niitä olisi käytettävä ainoastaan perussopimuksen niin erityisesti määrätessä.
Kalatalousvaliokunta on vakaasti sitä mieltä, että tarvitaan poliittisia ja oikeudellisia toimia neuvoston saattamiseksi takaisin neuvottelupöytään. Tästä syystä parlamentti on jo lykännyt kalavarojen säilyttämistä teknisten toimenpiteiden avulla koskevan lainsäädäntöpäätöslauselman hyväksymistä useaan otteeseen. Tämän seurauksena puheenjohtajavaltio Irlanti osoitti hyvää tahtoa ja ilmoitti pyrkivänsä kaikin sen toimivaltaan kuuluvin käytännön toimin pääsemään eteenpäin tästä umpikujasta. Pyydämme neuvostoa vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Voiko puheenjohtajavaltio Irlanti antaa yksityiskohtaisen selonteon toimista, joita on toteutettu pysyvän ratkaisun löytämiseksi asiaan?
2. Milloin puheenjohtajavaltio Irlanti tekee Euroopan parlamentille konkreettisia ehdotuksia ratkaisun löytämiseksi nykyiseen umpikujaan?
Jätetty: 28.3.2013
Välitetty: 4.4.2013
Määräaika: 25.4.2013