Parlamentin kysymys - O-000149/2016Parlamentin kysymys
O-000149/2016

Sukupuolten tasapainoinen edustus ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarit

Suullisesti vastattava kysymys O-000149/2016
neuvostolle
työjärjestyksen 128 artikla
Mady Delvaux, Oikeudellisten asioiden valiokunnan puolesta

Menettely : 2016/3025(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
O-000149/2016
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
O-000149/2016 (B8-0203/2017)
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät 16. joulukuuta 2015 asetuksen, jolla muutettiin Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöä. Asetuksen johdanto-osan 11 kappaleessa korostetaan, että on tärkeää varmistaa sukupuolten tasapuolinen edustus unionin yleisessä tuomioistuimessa. Kappaleessa todetaan seuraavaa: ”Tämän tavoitteen saavuttamiseksi vaihdettaessa osa kyseisen tuomioistuimen tuomareista olisi meneteltävä siten, että jäsenvaltioiden hallitukset alkavat vaiheittain asettaa ehdolle kaksi tuomaria yhtä sellaista tuomarinvirkaa kohden, jota vaihto koskee, ja pyrkivät näin ollen valitsemaan yhden naisen ja yhden miehen, edellyttäen, että perussopimuksissa määrättyjä ehtoja ja menettelyjä noudatetaan”.

Parlamentti antoi tämän jälkeen 9. kesäkuuta 2016 mietinnön, joka koskee unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle ja jossa muistutettiin uudelleen, että sukupuolten tasainen edustus unionin tuomioistuimessa on tärkeä asia.

Edellä mainitusta huolimatta sukupuolet eivät ole vieläkään tasapainoisesti edustettuina tuomareiden keskuudessa. Yleisen tuomioistuimen uudistamisen jälkeen on nimitetty viistoista uutta tuomaria, joista vain kolme on naisia, ja jäsenvaltiot asettavat edelleen enimmäkseen miesehdokkaita.

Miten neuvosto aikoo toteuttaa lupauksensa huolehtia sukupuolten tasaisesta edustuksesta tuomioistuimessa? Mitä toimenpiteitä jäsenvaltiot aikovat toteuttaa edistääkseen sukupuolten tasa-arvoa tuomareita unionin tuomioistuimeen nimitettäessä?