Puhemies onnitteli Euroopan parlamentin uutta pääsihteeriä Klaus Welleä sekä apulaispääsihteeri David Harleya.
2. Puhemiehen julkilausuma
Puhemies antoi julkilausuman maaliskuussa 1949 tapahtuneen satojentuhansien balttien karkotuksen kuudennestakymmenennestä vuosipäivästä.
3. Edellisen istunnon pöytäkirjan hyväksyminen
Edellisen istunnon pöytäkirja hyväksyttiin.
4. Parlamentin kokoonpano
Puhemies pani merkille Valdis Dombrovskisin nimityksen Latvian tasavallan pääministeriksi.
Jäsenten valitsemista Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla annetun säädöksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti tämä tehtävä on ristiriidassa Euroopan parlamentin jäsenen tehtävien kanssa, minkä johdosta parlamentti totesi työjärjestyksen 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti edustajantoimen vapautuneen 12. maaliskuuta 2009 alkaen ja antaa siitä tiedon asianomaiselle jäsenvaltiolle.
5. Tervetulotoivotukset
Puhemies toivotti parlamentin puolesta tervetulleeksi viralliselle lehterille saapuneen yleisafrikkalaisen parlamentin valtuuskunnan, jota johti Marwick Khumalo.
6. Rauenneet kirjalliset kannanotot
Kirjalliset kannanotot 0095, 0096, 0097, 0098, 0099, 0100/2008 ovat työjärjestyksen 116 artiklan 5 kohdan mukaisesti rauenneet, koska ne eivät ole saaneet riittävää määrää allekirjoituksia.
7. Parlamentin kantojen ja päätöslauselmien johdosta toteutetut toimet
Komission ilmoitus toimista, joihin on ryhdytty parlamentin marraskuun 2008, joulukuun 2008 I ja II sekä tammikuun 2009 istuntojakson aikana hyväksymien kantojen ja päätöslauselmien johdosta, on saatavilla Séance en direct -sivustolla.
8. Neuvoston toimittamat sopimustekstit
Neuvosto on toimittanut seuraavien asiakirjojen oikeaksi todistetut jäljennökset:
- Euroopan yhteisön ja Pakistanin islamilaisen tasavallan välinen sopimus tietyistä lentoliikenteen näkökohdista
- Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikka-osapuolen välinen ensivaiheen talouskumppanuussopimus
- Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välinen sopimus huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettävistä huumausaineiden lähtöaineista ja muista aineista.
9. Vetoomukset
Seuraavat vetoomukset, jotka on merkitty luetteloon alla ilmoitettuina päivinä, on työjärjestyksen 191 artiklan 5 kohdan mukaisesti lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan:
10. maaliskuuta 2009
José Antonio Redorat Fresquet (Federación de Municipios y Provincias) (2 allekirjoittanutta) (nro 0184/2009); Miguel Angel Gea Rifa (Izquierda Unida Los Verdes-Convocatoria por Andalucía (IU LV-CA)) (nro 0185/2009); Manfred Zeh (IACE Deutschland) (nro 0186/2009); Magdalena Bakos (nro 0187/2009); Adrian Vacarescu (nro 0188/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0189/2009); José Luis Ruiz Rojas (nro 0190/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0191/2009); Michael Ashbrook (nro 0192/2009); Maria Heidelerg (nro 0193/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0194/2009); John Paul (nro 0195/2009); Jörg Thieme (nro 0196/2009); Peter Janoff (nro 0197/2009); Carmen Burca (nro 0198/2009); Heinz Klaus Thiesen (nro 0199/2009); Axel Scheffler (nro 0200/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0201/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0202/2009); Nikolina Dimitrova (nro 0203/2009); Vasudey Gowrkha (nro 0204/2009); Kalin Minev (Human Resources Development Agency) (nro 0205/2009); Robert Cassar (nro 0206/2009); Harald Karl Heinz Lang (nro 0207/2009); Florenza Scholtes (nro 0208/2009); Horst Stamm (nro 0209/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0210/2009); Liudvikas Ragauskis (nro 0211/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0212/2009); Stephan Weinberger (nro 0213/2009); Corneliu Caileanu (nro 0214/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0215/2009); Lenka Hlochová (nro 0216/2009).
11. maaliskuuta 2009
Philipp Polster (nro 0217/2009); Louis Baumann (nro 0218/2009); Robert Levy (nro 0219/2009); Birgit Klein (nro 0220/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0221/2009); Bruce Burgess (nro 0222/2009); Krystyna Kaczor (nro 0223/2009); Fernando García Torres (nro 0224/2009); Thorsten Niemeier (Bürgerinitiative gegen Schreckschussanlagen) (nro 0225/2009); Emil Moise (Asociaţia Solidaritatea pentru Libertatea de Conştiinţǎ) (nro 0226/2009); Argyri Karanasiou (nro 0227/2009); Anton Krastev (nro 0228/2009); Plamen Yankov (Фирмена Синдикална Организация към ФТР "Подкрепа" в ДП РВД) (nro 0229/2009); Spyridon Andriopoulos (nro 0230/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0231/2009); Menelaos Theodoroulakis (Diktou Argos) (nro 0232/2009); Uzma Naz Elahi (Depilex) (nro 0233/2009); Ramón Rojas Hernández (Mundo sin Guerras y sin Violencia) (nro 0234/2009); Krajowy Związek Lokatorów i Spółdzielców Zarząd Główny (nro 0235/2009); Agnès Coustheur (2 allekirjoittanutta) (nro 0236/2009).
17. maaliskuuta 2009
Andris Rungainis (2 allekirjoittanutta) (nro 0237/2009); Trifon Atanassov (nro 0238/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0239/2009); Bernard Dittrich (nro 0240/2009); Antonia Dalla Costa (ANILS - Associazione Nazionale Insegnanti Lingue Straniere Padova) (nro 0241/2009); Polat Aslan (nro 0242/2009); Amine Chentouf (nro 0243/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0244/2009); Donat Pietrzykowski (nro 0245/2009); Juan José Iñiguez Luengo (nro 0246/2009); Ilie Cristescu (nro 0247/2009); Rosa Pérez Garijo (nro 0248/2009); Tim Rainals (nro 0249/2009); Rachel Harvey-Kelly (nro 0250/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (2 allekirjoittanutta) (nro 0251/2009); François Espuche (Association Gratte Papiers) (14 allekirjoittanutta) (nro 0252/2009); Anni Weiler (ArbeitsWelt - Working World (AWWW GmbH)) (nro 0253/2009); Eilert Marks (nro 0254/2009); Joaquim Carlos Pinto Concha de Almeida (nro 0255/2009); Tarja Räisänen (Kaapatut Lapset Ry (Finnish Association for Abducted Children)) (700 allekirjoittanutta) (nro 0256/2009); Ivelin Stoykov (nro 0257/2009); Ivan Mitov Petrov (nro 0258/2009); David Hallam (2 allekirjoittanutta) (nro 0259/2009); Corneliu Bursucanu (nro 0260/2009); Callisto Genco (nro 0261/2009); Calvino De Sousa (nro 0262/2009); Dan Thorneycroft (nro 0263/2009); Wolfgang Uhlmann (Busse & Miessen Rechtsanwälte) (nro 0264/2009); Ernesto Piserra Sánchez (nro 0265/2009); Odile Biyidi (Survie) (nro 0266/2009); Pedro Peñalver Conesa (nro 0267/2009); John Hirst (Association of Prisoners) (nro 0268/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0269/2009); Stela Frangulea (Comunitatea din localitatea Schela) (nro 0270/2009); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 0271/2009); Mario Trutschel (nro 0272/2009); Dariusz Doboszyński (nro 0273/2009); Tomás González Díaz (Asociación de Vecinos) (nro 0274/2009).
18. maaliskuuta 2009
Ibrahim Habib Ibrahim (European Union of Coptic Organisations for Human Rights) (nro 0275/2009).
- Mietintö koheesiopolitiikan täydentävyydestä ja sen yhteensovittamisesta maaseudun kehitystoimien kanssa (2008/2100(INI)) - REGI-valiokunta - Esittelijä: Wojciech Roszkowski (A6-0042/2009)
- ***I Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi otsonikerrosta heikentävistä aineista (uudelleenlaadittu toisinto) (KOM(2008)0505 - C6-0297/2008 - 2008/0165(COD)) - ENVI-valiokunta - Esittelijä: Johannes Blokland (A6-0045/2009)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja Nepalin hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä (KOM(2008)0041 - C6-0041/2009 - 2008/0017(CNS)) - TRAN-valiokunta - Esittelijä: Paolo Costa (A6-0071/2009)
- ***I Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi biosidituotteiden markkinoille saattamisesta annetun direktiivin 98/8/EY muuttamisesta tiettyjen määräaikojen pidentämisen osalta (KOM(2008)0618 - C6-0346/2008 - 2008/0188(COD)) - ENVI-valiokunta - Esittelijä: Daciana Octavia Sârbu (A6-0076/2009)
- Mietintö: Afrikan ja EU:n kumppanuus vuosi Lissabonin jälkeen (2008/2318(INI)) - DEVE-valiokunta - Esittelijä: Maria Martens (A6-0079/2009)
- Mietintö Espanjan laajan kaupunkirakentamisen vaikutuksesta Euroopan kansalaisten oikeuksiin, ympäristöön sekä EU:n lainsäädännön soveltamiseen, saatuihin vetoomuksiin perustuen (2008/2248(INI)) - PETI-valiokunta - Esittelijä: Margrete Auken (A6-0082/2009)
- Mietintö alueellista koheesiota koskevasta vihreästä kirjasta ja koheesiopolitiikan tulevaa uudistusta koskevan keskustelun tilasta (2008/2174(INI)) - REGI-valiokunta - Esittelijä: Lambert Van Nistelrooij (A6-0083/2009)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen (EY) N:o 1290/2005 sekä maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta yhteisön vähävaraisimmille henkilöille suunnatun elintarvikkeiden jakelun osalta (KOM(2008)0563 - C6-0353/2008 - 2008/0183(CNS)) - AGRI-valiokunta - Esittelijä: Czesław Adam Siekierski (A6-0091/2009)
- Mietintö tiedonannosta "Monikielisyys: Euroopan voimavara ja samalla myös yhteinen sitoumus" (2008/2225(INI)) - CULT-valiokunta - Esittelijä: Vasco Graça Moura (A6-0092/2009)
- Mietintö taidealan koulutuksesta Euroopan unionissa (2008/2226(INI)) - CULT-valiokunta - Esittelijä: Maria Badia I Cutchet (A6-0093/2009)
- Mietintö aluepolitiikan parhaista käytännöistä ja rakennerahastojen käytön esteistä (2008/2061(INI)) - REGI-valiokunta - Esittelijä: Constanze Angela Krehl (A6-0095/2009)
- Mietintö johon sisältyy ehdotus Euroopan parlamentin suositukseksi neuvostolle turvallisuuden ja perusvapauksien vahvistamisesta internetissä (2008/2160(INI)) - LIBE-valiokunta - Esittelijä: Stavros Lambrinidis (A6-0103/2009)
- Mietintö aktiivisesta EU-asioita käsittelevästä vuoropuhelusta kansalaisten kanssa (2008/2224(INI)) - CULT-valiokunta - Esittelijä: Gyula Hegyi (A6-0107/2009)
- Mietintö rakennerahastoasetuksen täytäntöönpanosta vuosina 2007–2013: kansallisia koheesiostrategioita ja toimenpideohjelmia koskevien neuvottelujen tulokset (2008/2183(INI)) - REGI-valiokunta - Esittelijä: Miroslav Mikolášik (A6-0108/2009)
- ***I Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolella toteutettuihin hankkeisiin liittyvistä lainoista ja lainatakauksista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta (KOM(2008)0910 - C6-0025/2009 - 2008/0268(COD)) - BUDG-valiokunta - Esittelijä: Esko Seppänen (A6-0109/2009)
- Mietintö transatlanttisten suhteiden tilasta Yhdysvaltain vaalien jälkeen (2008/2199(INI)) - AFET-valiokunta - Esittelijä: Francisco José Millán Mon (A6-0114/2009)
- *** Suositus ehdotuksesta neuvoston päätökseksi sopimuksesta talouskumppanuudesta CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä (05211/2009 - C6-0054/2009 - 2008/0061(AVC)) - INTA-valiokunta - Esittelijä: David Martin (A6-0117/2009)
- * Mietintö suosituksesta neuvoston asetukseksi Euroopan keskuspankin valtuuksista kerätä tilastotietoja 23 päivänä marraskuuta 1998 annetun asetuksen (EY) N:o 2533/98 muuttamisesta (13411/2008 - C6-0351/2008 - 2008/0807(CNS)) - ECON-valiokunta - Esittelijä: Sirpa Pietikäinen (A6-0119/2009)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi direktiivien 92/79/ETY, 92/80/ETY ja 95/59/EY muuttamisesta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteen ja valmisteverokantojen osalta (KOM(2008)0459 - C6-0311/2008 - 2008/0150(CNS)) - ECON-valiokunta - Esittelijä: Zsolt László Becsey (A6-0121/2009)
- Mietintö yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevasta valkoisesta kirjasta (2008/2154(INI)) - ECON-valiokunta - Esittelijä: Klaus-Heiner Lehne (A6-0123/2009)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta (kodifioitu toisinto) (KOM(2008)0842 - C6-0019/2009 - 2008/0235(CNS)) - JURI-valiokunta - Esittelijä: Lidia Joanna Geringer De Oedenberg (A6-0129/2009)
- ***I Mietintö ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden tietyistä osista ja ominaisuuksista (kodifioitu toisinto) (KOM(2008)0690 - C6-0414/2008 - 2008/0213(COD)) - JURI-valiokunta - Esittelijä: Lidia Joanna Geringer De Oedenberg (A6-0130/2009)
- Mietintö EU:n ja Intian vapaakauppasopimuksesta (2008/2135(INI)) - INTA-valiokunta - Esittelijä: Sajjad Karim (A6-0131/2009)
- Mietintö johon sisältyy ehdotus Euroopan parlamentin suositukseksi neuvostolle Euroopan unionin painopisteistä YK:n yleiskokouksen 64. istuntoa varten (2009/2000(INI)) - AFET-valiokunta - Esittelijä: Alexander Graf Lambsdorff (A6-0132/2009)
- Mietintö Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin vuosikertomuksista 2007 (2008/2155(INI)) - ECON-valiokunta - Esittelijä: Gay Mitchell (A6-0135/2009)
- *** Suositus Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä (05535/2009 - C6-0064/2009 - 2008/0136(AVC)) - INTA-valiokunta - Esittelijä: Erika Mann (A6-0144/2009)
1.2) suositukset toiseen käsittelyyn:
- ***II Suositus toiseen käsittelyyn neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseen diplomaatti- ja konsuliedustustoille annetun yhteisen konsuliohjeiston muuttamisesta biometristen tunnisteiden käyttöönoton ja viisumihakemusten vastaanoton ja käsittelyn järjestämistä koskevien määräysten osalta (05329/1/2009 - C6-0088/2009 - 2006/0088(COD)) - LIBE-valiokunta - Esittelijä: Baroness Sarah Ludford (A6-0143/2009)
11. Suulliset kysymykset ja kirjalliset kannanotot (vastaanotetut asiakirjat)
- (O-0014/2009) Ona Juknevičienė ALDE-ryhmän puolesta neuvostolle: Väliaikainen sopimus Turkmenistanin kanssa (B6-0017/2009)
- (O-0015/2009) Ona Juknevičienė ALDE-ryhmän puolesta komissiolle: Väliaikainen sopimus Turkmenistanin kanssa (B6-0018/2009)
- (O-0024/2009) Jan Marinus Wiersma ja Erika Mann PSE-ryhmän puolesta, Daniel Caspary ja Robert Sturdy PPE-DE-ryhmän puolesta, Cristiana Muscardini ja Eugenijus Maldeikis UEN-ryhmän puolesta neuvostolle: EU:n ja Turkmenistanin väliaikainen kauppasopimus (B6-0019/2009)
- (O-0025/2009) Jan Marinus Wiersma ja Erika Mann PSE-ryhmän puolesta, Daniel Caspary ja Robert Sturdy PPE-DE-ryhmän puolesta, Cristiana Muscardini ja Eugenijus Maldeikis UEN-ryhmän puolesta komissiolle: EU:n ja Turkmenistanin väliaikainen kauppasopimus (B6-0020/2009)
- (O-0031/2009) Pervenche Berès ECON-valiokunnan puolesta neuvostolle: G-20:n huhtikuun huippukokous (B6-0201/2009)
- (O-0032/2009) Pervenche Berès ECON-valiokunnan puolesta komissiolle: G-20:n huhtikuun huippukokous (B6-0202/2009)
- (O-0033/2009) Helmuth Markov ja David Martin INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Cariforum-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0203/2009)
- (O-0034/2009) Helmuth Markov ja David Martin INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Cariforum-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0204/2009)
- (O-0035/2009) Helmuth Markov ja Christofer Fjellner INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan välinen ensivaiheen talouskumppanuussopimus (B6-0205/2009)
- (O-0036/2009) Helmuth Markov ja Christofer Fjellner INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan välinen ensivaiheen talouskumppanuussopimus (B6-0206/2009)
- (O-0037/2009) Helmuth Markov ja Glyn Ford INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Tyynenmeren valtioiden ja Euroopan yhteisön välinen tilapäinen talouskumppanuussopimus (B6-0207/2009)
- (O-0038/2009) Helmuth Markov ja Glyn Ford INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Tyynenmeren valtioiden ja Euroopan yhteisön välinen tilapäinen talouskumppanuussopimus (B6-0208/2009)
- (O-0039/2009) Helmuth Markov ja Robert Sturdy INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikainen talouskumppanuussopimus (B6-0209/2009)
- (O-0040/2009) Helmuth Markov ja Robert Sturdy INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikainen talouskumppanuussopimus (B6-0210/2009)
- (O-0041/2009) Helmuth Markov ja Daniel Caspary INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava väliaikainen sopimus itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä (B6-0211/2009)
- (O-0042/2009) Helmuth Markov ja Daniel Caspary INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava väliaikainen sopimus itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä (B6-0212/2009)
- (O-0043/2009) Helmuth Markov INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava sopimus (B6-0213/2009)
- (O-0044/2009) Helmuth Markov INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava sopimus (B6-0214/2009)
- (O-0045/2009) Helmuth Markov ja Kader Arif INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0215/2009)
- (O-0046/2009) Helmuth Markov ja Kader Arif INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0216/2009)
- (O-0047/2009) Helmuth Markov ja Erika Mann INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0217/2009)
- (O-0048/2009) Helmuth Markov ja Erika Mann INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0218/2009)
- (O-0051/2009) Hanna Foltyn-Kubicka UEN-ryhmän puolesta neuvostolle: Eurooppalainen omatunto ja totalitarismia vastaan taistelleet sankarit (B6-0219/2009)
- (O-0052/2009) Hanna Foltyn-Kubicka UEN-ryhmän puolesta komissiolle: Eurooppalainen omatunto ja totalitarismia vastaan taistelleet sankarit (B6-0220/2009)
- (O-0139/2008/rev.1) Jana Hybášková PPE-DE-ryhmän puolesta neuvostolle: Euroopan omatunto ja totalitarismi (B6-0221/2009)
- (O-0140/2008/rev.1) Jana Hybášková PPE-DE-ryhmän puolesta komissiolle: Euroopan omatunto ja totalitarismi (B6-0222/2009)
- (O-0049/2009) Katerina Batzeli ja Doris Pack CULT-valiokunnan puolesta komissiolle: Biarritzissa marraskuussa 2008 pidetyssä urheiluministerien kokouksessa annetun julkilausuman seuranta (B6-0223/2009)
- (O-0028/2009) Johannes Blokland ENVI-valiokunnan puolesta komissiolle: Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) alaisuudessa toukokuussa 2009 käytävät neuvottelut turvallista ja ympäristön kannalta järkevää alusten kierrätystä koskevan yleissopimuksen voimaantuloehdoista (B6-0224/2009)
- (O-0057/2009) Marco Cappato ALDE-ryhmän puolesta komissiolle: Matkapuhelinten latureiden yhteentoimivuus (B6-0225/2009)
- (O-0064/2009) Doris Pack PPE-DE-ryhmän puolesta komissiolle: Kulttuurin merkitys Euroopan alueiden kehittämisessä (B6-0226/2009)
- André Brie, Paulo Casaca, Bill Newton Dunn ja Nickolay Mladenov Iranin kurdien ihmisoikeustilanteen parantamiseen (0035/2009)
- Victor Boştinaru ja Daciana Octavia Sârbu Tonavaa koskevan strategian laatimisesta ja käyttöönotosta vastaavan työryhmän perustamiseen (0036/2009)
- Monica Giuntini, Vincenzo Lavarra, Costas Botopoulos, Jamila Madeira ja Jean-Paul Denanot Euroopan viinimatkailun teemavuoteen (0037/2009)
- Dorette Corbey, John Bowis, Adamos Adamou, Carl Schlyter ja Avril Doyle tuberkuloosiin (0038/2009)
- Philip Claeys, Koenraad Dillen ja Frank Vanhecke islamistisen väkivallan uhrien muistopäivän perustamiseen (0039/2009)
- Daciana Octavia Sârbu, Corina Creţu ja Ioan Mircea Paşcu toimenpiteisiin, joilla pyritään lopettamaan Italiassa asuviin romanialaisiin kohdistuvat muukalaisvihamieliset, rasistiset ja syrjivät teot (0040/2009).
12. Käsittelyjärjestys
Esityslistalla oli seuraavana käsittelyjärjestyksen vahvistaminen.
Maaliskuun 2009 II istuntojakson lopullinen esityslistaluonnos (PE 422.679/PDOJ) on jaettu. Siihen ei ole ehdotettu muutoksia.
Käsittelyjärjestys vahvistettiin.
° ° ° °
Monica Frassoni käytti puheenvuoron puhemiehen vaalin ja komission jäsenten valintaa koskevien äänestysten aikataulusta (puhemies pani asian merkille).
13. Minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista
Puhemies myönsi työjärjestyksen 144 artiklan nojalla minuutin puheenvuoron seuraaville jäsenille, jotka halusivat kiinnittää parlamentin huomion poliittisesti tärkeään asiaan:
Erna Hennicot-Schoepges, Antonio Masip Hidalgo, Metin Kazak, Eoin Ryan, László Tőkés, Georgios Toussas, Kathy Sinnott, Desislav Chukolov, György Schöpflin, Gyula Hegyi, Jean Marie Beaupuy, Ewa Tomaszewska, Ilda Figueiredo, Philip Bushill-Matthews, Proinsias De Rossa, Kinga Gál, Csaba Sándor Tabajdi, Aurelio Juri, Bogusław Rogalski, Anna Záborská, Silvia-Adriana Ţicău, Edit Bauer, Jelko Kacin, Dimitar Stoyanov, Ioannis Gklavakis, Chris Davies, Péter Olajos, Luisa Morgantini, Alojz Peterle, Milan Horáček, Richard Seeber, Tunne Kelam, Maria Petre, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Nicodim Bulzesc, Nicolae Vlad Popa, Iuliu Winkler, Csaba Sógor ja Călin Cătălin Chiriţă.
Puhetta johti varapuhemies Gérard ONESTA
14. EY:n ja CARIFORUM-valtioiden talouskumppanuussopimus *** - Norsunluurannikon ja EY:n ensivaiheen talouskumppanuussopimus *** - Cariforum-valtioiden ja EY:n talouskumppanuussopimus - EY:n ja Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimus - EY:n ja Ghanan ensivaiheen talouskumppanuussopimus - Tyynenmeren valtioiden ja EY:n tilapäinen talouskumppanuussopimus - EY:n ja SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikainen talouskumppanuussopimus - Itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden ja EY:n talouskumppanuussopimus - EY:n ja Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimus - EY:n ja Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimus (keskustelu)
Suositus: Ehdotus neuvoston päätökseksi CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen tekemisestä [05211/2009 - C6-0054/2009 - 2008/0061(AVC)] - Kansainvälisen kaupan valiokunta. Esittelijä: David Martin (A6-0117/2009)
Suositus: Ehdotus neuvoston päätökseksi Norsunluurannikon sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä [05535/2009 - C6-0064/2009 - 2008/0136(AVC)] - Kansainvälisen kaupan valiokunta. Esittelijä: Erika Mann (A6-0144/2009)
- (O-0033/2009) Helmuth Markov ja David Martin INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Cariforum-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0203/2009)
- (O-0034/2009) Helmuth Markov ja David Martin INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Cariforum-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0204/2009)
- (O-0047/2009) Helmuth Markov ja Erika Mann INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0217/2009)
- (O-0048/2009) Helmuth Markov ja Erika Mann INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0218/2009)
- (O-0035/2009) Helmuth Markov ja Christofer Fjellner INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan välinen ensivaiheen talouskumppanuussopimus (B6-0205/2009)
- (O-0036/2009) Helmuth Markov ja Christofer Fjellner INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan välinen ensivaiheen talouskumppanuussopimus (B6-0206/2009)
- (O-0037/2009) Helmuth Markov ja Glyn Ford INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Tyynenmeren valtioiden ja Euroopan yhteisön välinen tilapäinen talouskumppanuussopimus (B6-0207/2009)
- (O-0038/2009) Helmuth Markov ja Glyn Ford INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Tyynenmeren valtioiden ja Euroopan yhteisön välinen tilapäinen talouskumppanuussopimus (B6-0208/2009)
- (O-0039/2009) Helmuth Markov ja Robert Sturdy INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikainen talouskumppanuussopimus (B6-0209/2009)
- (O-0040/2009) Helmuth Markov ja Robert Sturdy INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikainen talouskumppanuussopimus (B6-0210/2009)
- (O-0041/2009) Helmuth Markov ja Daniel Caspary INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava väliaikainen sopimus itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä (B6-0211/2009)
- (O-0042/2009) Helmuth Markov ja Daniel Caspary INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava väliaikainen sopimus itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä (B6-0212/2009)
- (O-0043/2009) Helmuth Markov INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava sopimus (B6-0213/2009)
- (O-0044/2009) Helmuth Markov INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostava sopimus (B6-0214/2009)
- (O-0045/2009) Helmuth Markov ja Kader Arif INTA-valiokunnan puolesta neuvostolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0215/2009)
- (O-0046/2009) Helmuth Markov ja Kader Arif INTA-valiokunnan puolesta komissiolle: Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekeminen (B6-0216/2009)
David Martin ja Erika Mann esittivät suositukset.
Helmuth Markov, Christofer Fjellner, Daniel Caspary ja Kader Arif esittivät suulliset kysymykset.
Puhetta johti varapuhemies Martine ROURE
Glyn Ford (laatija) esitti suullisen kysymyksen.
Jan Kohout (neuvoston puheenjohtaja) ja Catherine Ashton (komission jäsen) vastasivat kysymyksiin.
Puhetta johti varapuhemies Marek SIWIEC
Robert Sturdy esitti suullisen kysymyksen.
Puheenvuorot: Jürgen Schröder (DEVE-valiokunnan lausunnon valmistelija) (A6-0117/2009), Johan Van Hecke (DEVE-valiokunnan lausunnon valmistelija) (A6-0114/2009), Alain Hutchinson PSE-ryhmän puolesta, Ignasi Guardans Cambó ALDE-ryhmän puolesta, Liam Aylward UEN-ryhmän puolesta, Margrete Auken Verts/ALE-ryhmän puolesta, Madeleine Jouye de Grandmaison GUE/NGL-ryhmän puolesta, Syed Kamall, Glenys Kinnock, Fiona Hall, Jean-Pierre Audy ja Georgios Papastamkos.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Glenys Kinnock, Marie Anne Isler Béguin ja Daniel Caspary.
Puheenvuorot: Jan Kohout, Catherine Ashton, David Martin ja Erika Mann
Työjärjestyksen 108 artiklan 5 kohdan mukaisesti keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset:
- David Martin INTA-valiokunnan puolesta Cariforumin jäsenvaltioiden sekä Euroopan yhteisöjen ja sen jäsenvaltioiden välisestä talouskumppanuussopimuksesta (B6-0141/2009)
- Christofer Fjellner INTA-valiokunnan puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Ghanan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksesta (B6-0142/2009)
- Glyn Ford INTA-valiokunnan puolesta väliaikaisesta kumppanuussopimuksesta Tyynenmeren valtioiden ja Euroopan yhteisön välillä (B6-0143/2009)
- Robert Sturdy INTA-valiokunnan puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä (B6-0144/2009)
- Daniel Caspary INTA-valiokunnan puolesta itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavan väliaikaisen sopimuksen tekemisestä (B6-0145/2009)
- Helmuth Markov INTA-valiokunnan puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Itä-Afrikan yhteisön kumppanuusvaltioiden talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavan sopimuksen tekemisestä (B6-0146/2009)
- Kader Arif INTA-valiokunnan puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikan ensivaiheen talouskumppanuussopimuksesta (B6-0147/2009)
- Erika Mann INTA-valiokunnan puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen tekemisestä (B6-0148/2009)
- David Martin PSE-ryhmän puolesta Cariforumin jäsenvaltioiden sekä Euroopan yhteisöjen ja sen jäsenvaltioiden välisestä talouskumppanuussopimuksesta (B6-0151/2009)
16. Biosidituotteiden markkinoille saattaminen ***I - Biosidituotteita koskeva uusi tarkistusehdotus (keskustelu)
Mietintö: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi biosidituotteiden markkinoille saattamisesta annetun direktiivin 98/8/EY muuttamisesta tiettyjen määräaikojen pidentämisen osalta [KOM(2008)0618 - C6-0346/2008 - 2008/0188(COD)] - Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta. Esittelijä: Daciana Octavia Sârbu (A6-0076/2009)
Komission julkilausuma: Biosidituotteita koskeva uusi tarkistusehdotus
Daciana Octavia Sârbu esitteli laatimansa mietinnön.
Stavros Dimas (komission jäsen) antoi julkilausuman.
Puheenvuorot: Christa Klaß PPE-DE-ryhmän puolesta, Vittorio Prodi ALDE-ryhmän puolesta ja Urszula Krupa IND/DEM-ryhmän puolesta.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Zuzana Roithová ja Czesław Adam Siekierski.
17. Afrikan ja EU:n kumppanuus vuosi Lissabonin jälkeen (keskustelu)
Mietintö: Afrikan ja EU:n kumppanuus vuosi Lissabonin jälkeen [2008/2318(INI)] - Kehitysyhteistyövaliokunta. Esittelijä: Maria Martens (A6-0079/2009)
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
Maria Martens esitteli laatimansa mietinnön.
Puheenvuorot: Filip Kaczmarek PPE-DE-ryhmän puolesta, Alain Hutchinson PSE-ryhmän puolesta, Toomas Savi ALDE-ryhmän puolesta, Wiesław Stefan Kuc UEN-ryhmän puolesta, Luisa Morgantini GUE/NGL-ryhmän puolesta, Bastiaan Belder IND/DEM-ryhmän puolesta, Michael Gahler, Ana Maria Gomes, Zbigniew Krzysztof Kuźmiuk ja Juan Fraile Cantón.
Seuraava jäsen käytti "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Czesław Adam Siekierski.
19. Tuotantoketjujen alihankintayritysten sosiaalinen vastuu (lyhyt esittely)
Mietintö: Tuotantoketjujen alihankintayritysten sosiaalinen vastuu [2008/2249(INI)] - Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Esittelijä: Lasse Lehtinen (A6-0065/2009)
Lasse Lehtinen esitteli laatimansa mietinnön.
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
21. Elintarvikkeiden hinnat Euroopassa (lyhyt esittely)
Mietintö: Elintarvikkeiden hinnat Euroopassa [2008/2175(INI)] - Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Katerina Batzeli (A6-0094/2009)
Katerina Batzeli esitteli laatimansa mietinnön.
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
23. Aktiivinen EU-asioita käsittelevä vuoropuhelu kansalaisten kanssa (lyhyt esittely)
Mietintö: Aktiivinen EU-asioita käsittelevä vuoropuhelu kansalaisten kanssa [2008/2224(INI)] - Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta. Esittelijä: Gyula Hegyi (A6-0107/2009)
Gyula Hegyi esitteli laatimansa mietinnön.
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
24. EU:ssa harjoitetun naisten sukupuolielinten silpomisen torjunta (lyhyt esittely)
Mietintö: EU:ssa harjoitetun naisten sukupuolielinten silpomisen torjunta [2008/2071(INI)] - Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta. Esittelijä: Cristiana Muscardini (A6-0054/2009)
Cristiana Muscardini esitteli laatimansa mietinnön.
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
25. Monikielisyys: Euroopan voimavara ja samalla myös yhteinen sitoumus (lyhyt esittely)
Mietintö: Monikielisyys: Euroopan voimavara ja samalla myös yhteinen sitoumus [2008/2225(INI)] - Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta. Esittelijä: Vasco Graça Moura (A6-0092/2009)
Vasco Graça Moura esitteli laatimansa mietinnön.
Louis Michel (komission jäsen) käytti puheenvuoron.