Silvana Koch-Mehrin oli läsnä 23. marraskuuta 2009 pidetyssä istunnossa, mutta hänen nimensä ei ole läsnäololistassa.
3. Puhemiehen julkilausumat
Puhemies antoi julkilausuman viime viikolla Turkkia jälleen koetelleesta maanjäristyksestä. Hän ilmaisi myötätuntonsa Turkille parlamentin puolesta.
Puhemies toi esiin viime viikolla Etelä-Ranskassa ja Italiassa esiintyneet tulvat. Hän ilmaisi myötätuntonsa näiden katastrofien uhreille ja uhrien perheille parlamentin puolesta.
Puhemies ilmoitti, että hän vieraili Libyassa lokakuun lopulla. Vierailun aikana hän tapasi maan presidentin, ministereitä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia. Keskusteluissa käsiteltiin demokratian ja markkinatalouden rakentamista. Puhemies vieraili myös Tunisiassa, jossa hän tapasi maan keskuspankin pääjohtajan, pääministerin ja neljän suurimman puolueen johtajat. Keskusteluissa käsiteltiin kaikille avoimeen yhteiskuntaan perustuvan oikeusvaltion rakentamista. Puhemies kertoi myös äskettäisistä vierailuistaan Länsi-Balkanille.
Puhemies korosti keskiviikkona talouden ohjausjärjestelmästä käytävän erityisen tärkeän keskustelun merkitystä. Eurooppa-neuvoston, komission ja euroryhmän puheenjohtajat antavat keskustelussa julkilausumat.
Puhemies ilmoitti, että EuroMed Scola -tapahtuman nuorten parlamentin istunto päättyi tänään. Istuntoon osallistui nuoria 40 maasta.
Puhemies kehotti jäseniä osallistumaan ihmisoikeuskonferenssiin, joka järjestetään Euroopan parlamentissa 23. marraskuuta 2011. Kyseessä on korkean tason konferenssi, johon osallistuu 12 Saharov-palkinnon saajaa.
Puhemies kunnioitti parlamentin puolesta parlamentin entisen jäsenen, komission entisen jäsenen ja Belgian entisen varapääministerin Willy De Clerqin muistoa. Parlamentti vietti minuutin hiljaisuuden.
4. Kiireellistä käsittelyä koskeva pyyntö
Kiireellistä käsittelyä koskeva neuvoston pyyntö (työjärjestyksen 142 artikla):
- Ehdotus neuvoston päätökseksi kalastusmahdollisuuksien myöntämisestä EU:n vesillä Venezuelan bolivariaanisen tasavallan lipun alla purjehtiville kalastusaluksille Ranskan Guyanan edustalla sijaitsevalla talousvyöhykkeellä koskevan julkilausuman hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta [C7-0121/2011 - 08202/2011 - 2010(0392)NLE]
Kiireellistä käsittelyä koskevan pyynnön perustelu: ehdotuksen kattamien toimien jatkuvuuden varmistaminen.
Parlamentti äänestää kiireellistä käsittelyä koskevasta pyynnöstä huomisen istunnon alussa.
5. Väärentämisenvastaisen kauppasopimuksen yhteensopivuus Euroopan unionin perusoikeuskirjan kanssa
Puhemies on vastaanottanut Verts/ALE-ryhmän pyynnön varmistaa väärentämisenvastaisen kauppasopimuksen yhteensopivuus Euroopan unionin perusoikeuskirjan kanssa.
Tämä pyyntö lähetetään työjärjestyksen 36 artiklan 2 kohdan mukaisesti perusoikeuskirjan tulkinnasta vastaavan valiokunnan eli LIBE-valiokunnan käsiteltäväksi.
6. Poliittisten ryhmien kokoonpano
Frank Vanhecke on liittynyt EFD-ryhmän jäseneksi 9. marraskuuta 2011 alkaen.
7. Tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettujen säädösten allekirjoittaminen
Puhemies ilmoitti, että hän allekirjoittaa keskiviikkona yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa seuraavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen (työjärjestyksen 74 artikla) annetut säädökset:
- Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös Euroopan kulttuuriperintötunnusta koskevan Euroopan unionin toimen perustamisesta (00062/2011/LEX - C7-0416/2011 - 2010/0044(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus makrotalouden epätasapainon ennalta ehkäisemisestä ja korjaamisesta (00031/2011/LEX - C7-0415/2011 - 2010/0281(COD))
- Euroopanparlamentin ja neuvoston asetus julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 muuttamisesta (00030/2011/LEX - C7-0414/2011 - 2010/0280(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus täytäntöönpanotoimista liiallisen makrotalouden epätasapainon korjaamiseksi euroalueella (00029/2011/LEX - C7-0413/2011 - 2010/0279(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus julkisen talouden valvonnan tehokkaasta täytäntöönpanosta euroalueella (00028/2011/LEX - C7-0412/2011 - 2010/0278(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi direktiivin 97/68/ΕΥ muuttamisesta joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatettuja moottoreita koskevien säännösten osalta (00045/2011/LEX - C7-0411/2011 - 2010/0195(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi direktiivin 2000/25/EY muuttamisesta päästövaiheiden kapearaiteisiin traktoreihin soveltamisen osalta (00053/2011/LEX - C7-0410/2011 - 2011/0002(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) pääoman korottamisesta tehdyn päätöksen seurauksena Εuroopan unionin kyseisestä pääomasta merkitsemistä uusista osakkeista (00049/2011/LEX - C7-0409/2011 - 2011/0014(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi direktiivien 98/78/EY, 2002/87/EY, 2006/48/EY ja 2009/138/EY muuttamisesta finanssiryhmittymään kuuluvien rahoitusalan yhteisöjen lisävalvonnan osalta (00039/2011/LEX - C7-0408/2011 - 2010/0232(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tiettyjen suuntaviivojen soveltamisesta julkisesti tuettuihin vientiluottoihin ja neuvoston päätösten 2001/76/EY ja 2001/77/EY kumoamisesta (00046/2011/LEX - C7-0407/2011 - 2006/0167(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus rajatylittävistä ammattimaisista eurokäteisen maantiekuljetuksista euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden välillä (00018/2011/LEX - C7-0406/2011 - 2010/0204(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eräiden yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvien vanhentuneiden neuvoston säädösten kumoamisesta (00035/2011/LEX - C7-0405/2011 - 2010/0369(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus neuvoston asetuksen (EY) N:o 378/2007 muuttamisesta yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten suorien tukien vapaaehtoista mukauttamista koskevien soveltamissääntöjen osalta (00036/2011/LEX - C7-0404/2011 - 2010/0372(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 428/2009 muuttamisesta (00038/2011/LEX - C7-0403/2011 - 2008/0249(COD))
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eräiden yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevien vanhentuneiden neuvoston säädösten kumoamisesta (00033/2011/LEX - C7-0402/2011 - 2010/0368(COD))
- Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetus asetuksen (ETY) N:o 1059/69 soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen Turkista peräisin olevien tavaroiden yhteisöön tuonnissa sovellettavista erityisistä säännöksistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 429/73 kumoamisesta (00032/2011/LEX - C7-0401/2011 - 2010/0367(COD))
8. Vastaanotetut asiakirjat
Seuraavat asiakirjat on vastaanotettu:
1) parlamentin valiokunnilta:
1.1) mietinnöt:
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston päätökseksi yhteisen tutkimuskeskuksen suorina toimina toteuttamasta erityisohjelmasta Euroopan atomienergiayhteisön ydinalan tutkimuksen ja koulutuksen puiteohjelman (2012–2013) täytäntöön panemiseksi (KOM(2011)0074 - C7-0078/2011 - 2011/0044(NLE)) - ITRE -valiokunta - Esittelijä: Jan Březina (A7-0340/2011)
- *** Suositus esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse vuonna 1974 tehdyn Ateenan yleissopimuksen vuoden 2002 pöytäkirjaan sen 10 ja 11 artiklan osalta (08663/2011[[02]] - C7-0143/2011 - 2003/0132B(NLE)) - JURI -valiokunta - Esittelijä: Klaus-Heiner Lehne (A7-0341/2011)
- *** Suositus esityksestä neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä (09185/2011 - C7-0124/2011 - 2010/0186(NLE)) - TRAN -valiokunta - Esittelijä: Thomas Ulmer (A7-0344/2011)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi (Euratom) säännöistä, jotka koskevat yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista Euroopan atomienergiayhteisön puiteohjelman epäsuoriin toimiin sekä tutkimustulosten levittämistä (2012–2013) (KOM(2011)0071 - C7-0076/2011 - 2011/0045(NLE)) - ITRE -valiokunta - Esittelijä: Jan Březina (A7-0345/2011)
- *** Suositus esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan Euro–Välimeri-ilmailusopimuksen tekemisestä (09189/2011 - C7-0122/2011 - 2010/0180(NLE)) - TRAN -valiokunta - Esittelijä: Olga Sehnalová (A7-0347/2011)
- ***I Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 54 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa (uudelleenlaatiminen) (KOM(2011)0029 - C7-0037/2011 - 2011/0011(COD)) - JURI -valiokunta - Esittelijä: Klaus-Heiner Lehne (A7-0348/2011)
- Mietintö sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisesta Euroopan parlamentin toiminnassa (2011/2151(INI)) - FEMM -valiokunta - Esittelijä: Mikael Gustafsson (A7-0351/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin asetukseksi Euroopan parlamentin tutkintaoikeuden käyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission päätöksen 95/167/EY, Euratom, EHTY kumoamisesta (2009/2212(INI)) - AFCO -valiokunta - Esittelijä: David Martin (A7-0352/2011)
- Mietintö suosituksista komissiolle maksukyvyttömyysmenettelyistä EU:n yhtiöoikeuden yhteydessä (2011/2006(INI)) - JURI -valiokunta - Esittelijä: Klaus-Heiner Lehne (A7-0355/2011)
- *** Suositus esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse vuonna 1974 tehdyn Ateenan yleissopimuksen vuoden 2002 pöytäkirjaan, lukuun ottamatta sen 10 ja 11 artiklaa (08663/2011[[01]] - C7-0142/2011 - 2003/0132A(NLE)) - TRAN -valiokunta - Esittelijä: Brian Simpson (A7-0356/2011)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yhteisen tullitariffin autonomisten tullien tilapäisestä suspensiosta eräiden teollisuustuotteiden tuonnissa Kanariansaarille (KOM(2011)0259 - C7-0146/2011 - 2011/0111(CNS)) - REGI -valiokunta - Esittelijä: Danuta Maria Hübner (A7-0357/2011)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston päätökseksi epäsuorina toimina toteutettavasta erityisohjelmasta Euroopan atomienergiayhteisön ydinalan tutkimuksen ja koulutuksen puiteohjelman (2012–2013) täytäntöön panemiseksi (KOM(2011)0073 - C7-0075/2011 - 2011/0043(NLE)) - ITRE -valiokunta - Esittelijä: Jan Březina (A7-0358/2011)
- Mietintö mehiläisten terveydestä ja mehiläishoitoalan haasteista (2011/2108(INI)) - AGRI -valiokunta - Esittelijä: Csaba Sándor Tabajdi (A7-0359/2011)
- * Mietintö ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan atomienergiayhteisön ydinalan tutkimuksen ja koulutuksen puiteohjelmasta (2012–2013) (KOM(2011)0072 - C7-0077/2011 - 2011/0046(NLE)) - ITRE -valiokunta - Esittelijä: Jan Březina (A7-0360/2011)
- Mietintöluonnos laittoman kalastuksen torjumisesta maailmanlaajuisesti – EU:n rooli (2010/2210(INI)) - PECH -valiokunta - Esittelijä: Isabella Lövin (A7-0362/2011)
- Mietintö kaupan ja investointien esteistä (2011/2115(INI)) - INTA -valiokunta - Esittelijä: Robert Sturdy (A7-0365/2011)
- Mietintö eurooppalaisesta elokuvasta digitaaliajalla (2010/2306(INI)) - CULT -valiokunta - Esittelijä: Piotr Borys (A7-0366/2011)
- ***I Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta (uudelleenlaatiminen) (KOM(2010)0475 - C7-0268/2010 - 2010/0253(COD)) - TRAN -valiokunta - Esittelijä: Debora Serracchiani (A7-0367/2011)
- Mietintö EU:n tuesta Kansainväliselle rikostuomioistuimelle: vastaukset haasteisiin ja ongelmien ratkaiseminen (2011/2109(INI)) - AFET -valiokunta - Esittelijä: Wolfgang Kreissl-Dörfler (A7-0368/2011)
- Mietintö Euroopan parlamentin suosituksista neuvostolle, komissiolle ja Euroopan ulkosuhdehallinnolle EU:n ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen neuvotteluista (2011/2133(INI)) - AFET -valiokunta - Esittelijä: Krzysztof Lisek (A7-0374/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 28 kohdan mukaisesti (hakemus EGF/2010/019 IE/Construction 41, Irlanti) (KOM(2011)0617 - C7-0313/2011 - 2011/2252(BUD)) - BUDG -valiokunta - Esittelijä: Barbara Matera (A7-0375/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 28 kohdan mukaisesti (hakemus EGF/2010/020 IE/Construction 43, Irlanti) (KOM(2011)0618 - C7-0314/2011 - 2011/2253(BUD)) - BUDG -valiokunta - Esittelijä: Barbara Matera (A7-0376/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 28 kohdan mukaisesti (hakemus EGF/2010/021 IE/Construction 71, Irlanti) (KOM(2011)0619 - C7-0315/2011 - 2011/2254(BUD)) - BUDG -valiokunta - Esittelijä: Barbara Matera (A7-0377/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 28 kohdan mukaisesti (hakemus EGF/2011/004 EL/ALDI Hellas, Kreikka) (KOM(2011)0580 - C7-0255/2011 - 2011/2200(BUD)) - BUDG -valiokunta - Esittelijä: Barbara Matera (A7-0378/2011)
- Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 28 kohdan mukaisesti (hakemus EGF/2011/001 AT/Niederösterreich-Oberösterreich, Itävalta) (KOM(2011)0579 - C7-0254/2011 - 2011/2199(BUD)) - BUDG -valiokunta - Esittelijä: Barbara Matera (A7-0379/2011)
1.2) suositukset toiseen käsittelyyn:
- ***II Suositus toiseen käsittelyyn neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen hyväksymiseksi Euroopan kulttuuriperintötunnusta koskevasta Euroopan unionin toimesta (10303/1/2011 - C7-0236/2011 - 2010/0044(COD)) - CULT -valiokunta - Esittelijä: Chrysoula Paliadeli (A7-0331/2011)
- ***II Suositus toiseen käsittelyyn neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamasta kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (uudelleenlaadittu) (07906/2/2011 - C7-0250/2011 - 2008/0241(COD)) - ENVI -valiokunta - Esittelijä: Karl-Heinz Florenz (A7-0334/2011)
- Cristiana Muscardini. Päätöslauselmaesitys aluesuunnittelusta, hydrogeologisten riskitilanteiden valvonnasta ja rahaston perustamisesta joenuomien ja niiden sivujokien tilan kohentamiseksi sekä eurooppalaisesta tiedonkeruukeskuksesta (B7-0573/2011)
lähetetty
asiasta vastaavaan valiokuntaan:
ENVI
- Heinz K. Becker, Evelyn Regner ja Angelika Werthmann. Päätöslauselmaesitys: Euroopan unionin koulutustavoitteista (B7-0575/2011)
lähetetty
asiasta vastaavaan valiokuntaan:
CULT
lausuntoa varten:
EMPL
- Sergio Paolo Francesco Silvestris. Päätöslauselmaesitys velvoitteesta käyttää "sormenjälkeä" syötäväksi tarkoitettujen viinirypäleiden merkitsemisessä (B7-0585/2011)
lähetetty
asiasta vastaavaan valiokuntaan:
AGRI
lausuntoa varten:
ENVI
- Sergio Paolo Francesco Silvestris. Päätöslauselmaesitys toimenpiteistä turvallisuuden takaamiseksi mielenosoituksissa ja julkisissa kulkueissa (B7-0586/2011)
lähetetty
asiasta vastaavaan valiokuntaan:
LIBE
9. Suulliset kysymykset ja kirjalliset kannanotot (vastaanotetut asiakirjat)
- (O-000216/2011) Jo Leinen ENVI-valiokunnan puolesta neuvostolle: Durbanin ilmastokokous (COP 17) (B7-0639/2011)
- (O-000217/2011) Jo Leinen ENVI-valiokunnan puolesta komissiolle: Durbanin ilmastokokous (COP 17) (B7-0640/2011)
- (O-000243/2011) Herbert Reul ITRE-valiokunnan puolesta neuvostolle: Avoin internet ja verkon neutraalisuus Euroopassa (B7-0641/2011)
- (O-000248/2011) Michèle Striffler DEVE-valiokunnan puolesta neuvostolle: Kehitysyhteistyön rahoitusta koskeva EU:n vastuuraportti (B7-0642/2011)
- (O-000249/2011) Michèle Striffler DEVE-valiokunnan puolesta komissiolle: Kehitysyhteistyön rahoitusta koskeva EU:n vastuuraportti (B7-0643/2011)
- (O-000259/2011) Monika Flašíková Beňová, Hannes Swoboda, Claude Moraes, Juan Fernando López Aguilar, Kinga Göncz, Emine Bozkurt ja Ioan Enciu S&D-ryhmän puolesta neuvostolle: Romanien tilanne jäsenvaltioissa (B7-0644/2011)
- (O-000260/2011) Monika Flašíková Beňová, Hannes Swoboda, Claude Moraes, Juan Fernando López Aguilar, Kinga Göncz, Emine Bozkurt ja Ioan Enciu S&D-ryhmän puolesta komissiolle: Romanien tilanne jäsenvaltioissa (B7-0645/2011)
- (O-000274/2011) Renate Weber, Sophia in 't Veld, Gianni Vattimo, Sonia Alfano, Sarah Ludford, Marielle De Sarnez, Jan Mulder, Cecilia Wikström, Alexander Alvaro, Nathalie Griesbeck, Ramon Tremosa i Balcells, Stanimir Ilchev ja Louis Michel ALDE-ryhmän puolesta neuvostolle: Romanien syrjintä ja vainoaminen EU:n jäsenvaltioissa sekä EU:n puitestrategia, suuntaviivat ja toimet (B7-0646/2011)
- (O-000275/2011) Renate Weber, Sophia in 't Veld, Gianni Vattimo, Sonia Alfano, Sarah Ludford, Marielle De Sarnez, Jan Mulder, Cecilia Wikström, Alexander Alvaro, Nathalie Griesbeck, Ramon Tremosa i Balcells, Stanimir Ilchev ja Louis Michel ALDE-ryhmän puolesta komissiolle: Romanien syrjintä ja vainoaminen EU:n jäsenvaltioissa sekä EU:n puitestrategia, suuntaviivat ja toimet (B7-0647/2011)
- (O-000226/2011) Marielle Gallo, Doris Pack, Jürgen Creutzmann, Olle Ludvigsson, António Fernando Correia De Campos, Arlene McCarthy, Phil Prendergast, Ashley Fox, Louis Michel, Jean-Paul Gauzès, Jean-Marie Cavada, Nadja Hirsch, Diana Wallis, Bill Newton Dunn, Tadeusz Zwiefka, Constance Le Grip, David Casa, Jean-Pierre Audy, Pablo Arias Echeverría, Philippe Juvin, Piotr Borys, Marie-Thérèse Sanchez-Schmid, José Manuel García-Margallo y Marfil, Angelika Niebler, Axel Voss, Françoise Grossetête, Ivo Belet, Katarína Neveďalová, Cătălin Sorin Ivan, Silvia Costa, Alajos Mészáros, Toine Manders, Damien Abad, Hannu Takkula, Ioannis A. Tsoukalas, Helga Trüpel, Adina-Ioana Vălean, Cornelis de Jong, Raffaele Baldassarre, Cecilia Wikström, Cristian Silviu Buşoi, Klaus-Heiner Lehne ja Niki Tzavela komissiolle: Arvonlisäveroa koskevan lainsäädännön uudistaminen digitaalisten sisämarkkinoiden edistämiseksi (B7-0648/2011)
- (O-000236/2011) Raül Romeva i Rueda, Hélène Flautre, Franziska Keller, Rui Tavares, Jean Lambert, Barbara Lochbihler, Catherine Grèze, Karima Delli ja Malika Benarab-Attou Verts/ALE-ryhmän puolesta neuvostolle: Romanien oikeudet EU:ssa - romanivastaisuuteen puuttuminen (B7-0649/2011)
- (O-000237/2011) Raül Romeva i Rueda, Hélène Flautre, Franziska Keller, Rui Tavares, Jean Lambert, Barbara Lochbihler, Catherine Grèze, Karima Delli ja Malika Benarab-Attou Verts/ALE-ryhmän puolesta komissiolle: Romanien oikeudet EU:ssa - romanivastaisuuteen puuttuminen (B7-0650/2011)
- (O-000241/2011) Cornelia Ernst, Marie-Christine Vergiat, Marisa Matias, Patrick Le Hyaric, Mikael Gustafsson ja Miguel Portas GUE/NGL-ryhmän puolesta neuvostolle: EU:n toimet romanien hyväksi (B7-0651/2011)
- (O-000242/2011) Cornelia Ernst, Marie-Christine Vergiat, Marisa Matias, Patrick Le Hyaric, Mikael Gustafsson ja Miguel Portas GUE/NGL-ryhmän puolesta komissiolle: EU:n toimet romanien hyväksi (B7-0652/2011)
- (O-000261/2011) Malcolm Harbour, Andreas Schwab, Evelyne Gebhardt, Jürgen Creutzmann, Heide Rühle, Adam Bielan ja Cornelis de Jong IMCO-valiokunnan puolesta komissiolle: Avoin internet ja verkon neutraalisuus Euroopassa (B7-0653/2011)
- (O-000288/2011) Lívia Járóka ja Simon Busuttil PPE-ryhmän puolesta neuvostolle: Romanien syrjinnän lopettaminen (B7-0654/2011)
- (O-000289/2011) Lívia Járóka ja Simon Busuttil PPE-ryhmän puolesta komissiolle: Romanien syrjinnän lopettaminen (B7-0655/2011)
- (O-000291/2011) Mara Bizzotto ja Jaroslav Paška EFD-ryhmän puolesta neuvostolle: Romaniväestön osallistamista koskevan strategian täytäntöönpano (B7-0656/2011)
- (O-000292/2011) Mara Bizzotto ja Jaroslav Paška EFD-ryhmän puolesta komissiolle: Romaniväestön osallistamista koskevan strategian täytäntöönpano (B7-0657/2011).
- Philip Claeys, Andreas Mölzer ja Fiorello Provera viljelijöiden murhiin Etelä-Afrikassa (0043/2011)
- Andrew Duff, Mairead McGuinness ja Ádám Kósa vammaisten henkilöiden äänioikeuteen (0044/2011)
- Miguel Angel Martínez Martínez, Fiona Hall, Filip Kaczmarek, Teresa Riera Madurell ja Judith Sargentini tieteellisten valmiuksien kehittämiseen Afrikassa: Euroopan ja Afrikan välisten radioastronomiakumppanuuksien edistäminen (0045/2011)
- Alyn Smith, Bairbre de Brún, Esther de Lange, Jörg Leichtfried ja Marit Paulsen säännönvastaisissa häkeissä kasvatettujen kanojen munien markkinointiin (0046/2011).
10. Rauenneet kirjalliset kannanotot
Kirjalliset kannanotot 0033/2011 ja 0034/2011 ovat työjärjestyksen 123 artiklan 5 kohdan mukaisesti rauenneet, koska ne eivät ole saaneet riittävää määrää allekirjoituksia.
11. Neuvoston toimittamat sopimustekstit
Neuvosto on toimittanut seuraavan asiakirjan oikeaksi todistetun jäljennöksen:
- Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välinen lisäsopimus Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamisesta.
12. Parlamentin päätöslauselmien johdosta toteutetut toimet
Komission ilmoitukset toimista, joihin on ryhdytty parlamentin kesäkuun I ja II 2011 istuntojaksojen aikana hyväksymien päätöslauselmien johdosta, ovat saatavilla Séance en direct -sivustolla.
13. Määrärahojen siirrot
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 29/2011 (N7-0079/2011 - C7-0308/2011 - 2011/2249(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 34/2011 (N7-0081/2011 - C7-0310/2011 - 2011/2251(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 36/2011 (N7-0078/2011 - C7-0271/2011 - 2011/2211(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 38/2011 (N7-0084/2011 - C7-0320/2011 - 2011/2258(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 39/2011 (N7-0085/2011 - C7-0321/2011 - 2011/2259(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 40/2011 (N7-0086/2011 - C7-0322/2011 - 2011/2260(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 41/2011 (N7-0080/2011 - C7-0309/2011 - 2011/2250(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 42/2011 (N7-0083/2011 - C7-0317/2011 - 2011/2256(GBD)).
Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti, sellaisena kuin se tulkitaan talousarviomenettelyyn Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen sovellettavia siirtymätoimenpiteitä koskevan yhteisen lausuman 20 kohdassa, budjettivaliokunta päätti hyväksyä komission määrärahasiirtoesityksen DEC 45/2011 (N7-0087/2011 - C7-0333/2011 - 2011/2261(GBD)).
14. Vetoomukset
Seuraavat vetoomukset, jotka on merkitty luetteloon alla ilmoitettuina päivinä työjärjestyksen 201 artiklan 6 kohdan mukaisesti, on lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan:
9. marraskuuta 2011
Banse Michael (nro 1068/2011); Ralf Eden (nro 1069/2011); Gerhard Brenner (nro 1070/2011); Sascha Simon (nro 1071/2011); Klaus-Dieter May (Pro Fairness gegen Mobbing) (nro 1072/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1073/2011); Hans-Jürgen Geffroy (nro 1074/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1075/2011); Gredo Förster (nro 1076/2011); Sigrid Kremser (Burgerinitiative Starkenberg) (2 allekirjoittanutta) (nro 1077/2011); Andreas Reinold (nro 1078/2011); Aris Christidis (nro 1079/2011); Ludmila Ryczkowa (nro 1080/2011); Stanislav Georgiev (nro 1081/2011); Gerald Agthe-Prange (nro 1082/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1083/2011); Franco Iulio (nro 1084/2011); Mary Adebayo Aina (nro 1085/2011); Nicola Caputi (nro 1086/2011); Piotr Malek (nro 1087/2011); Cristian Rancati (nro 1088/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1089/2011); Rosanna Buccetti (Adottabile... non ammansibile) (nro 1090/2011); Lynda Harrison (nro 1091/2011); Raluca Focşăneanu (nro 1092/2011); Stefcho Minchev (nro 1093/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1094/2011); Kris Goodwin (nro 1095/2011); Roger Barden (2 allekirjoittanutta) (nro 1096/2011); Aldert Jan De Haan (FFPE-EPO) (nro 1097/2011); Carlo Ruocco (Legambiente, Comitato "Sarzana, che botta!", Stop al consumo di territorio) (nro 1098/2011); Francesca Cardenia (Ambulanti Piemontesi) (nro 1099/2011); Alexander Perez (nro 1100/2011); Alexandra E. Berk (nro 1101/2011); Gojko Cizmic (nro 1102/2011); Patrick Kinnersly (White Horse Alliance) (nro 1103/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1104/2011); Marco Fiorentino (nro 1105/2011); Pietro Avino (Orgoglio Meridionale Onlus) (nro 1106/2011); Daniela Spera (Comitato Legamjonici) (nro 1107/2011); Dominique Hallinck (nro 1108/2011); Paul Herzog Von Oldenburg (Federation Pro Europea Christiana) (nro 1109/2011); Silvia Hecker (nro 1110/2011); Rumen Radev (nro 1111/2011); Hans Dieter Borchardt (nro 1112/2011); Rudolf Windisch (nro 1113/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1114/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1115/2011); Bogna Jaszkowiak - Chagon (nro 1116/2011); Velichka Nikolova (5 allekirjoittanutta) (nro 1117/2011); Annette Lassen (nro 1118/2011); Nicolas Cornee (nro 1119/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1120/2011); Hans Peter Oppinger (nro 1121/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1122/2011); Osten Sahlen (Politivagn Stockholm) (nro 1123/2011); Théodoros Pitikaris (nro 1124/2011); Théodoros Pitikaris (nro 1125/2011); Johan Willem J.W. Westerhof (nro 1126/2011); Jean Yves Quilin (nro 1127/2011); Lars-Erik Rosvall (nro 1128/2011); Modesto Fernández (Droit de Naître) (3825 allekirjoittanutta) (nro 1129/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1130/2011); Jean Mortes (nro 1131/2011); Roger Pennetier (nro 1132/2011); Alena Balgova (nro 1133/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1134/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1135/2011); Enrique Arraiz Curbelo (nro 1136/2011); Rubén Luna Villar (nro 1137/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (2 allekirjoittanutta) (nro 1138/2011); Santiago Bosch i Arbusé (Parlament de Catalunya) (nro 1139/2011); Gabriel Sánchez Ruiz (nro 1140/2011); Virgil Coşcodar (10 allekirjoittanutta) (nro 1141/2011); José Miguel González López (nro 1142/2011); Diego Rodríguez Vieites (Plataforma pola Protección da Serra do Galiñeiro) (nro 1143/2011); Eugenio Oria (nro 1144/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1145/2011); Claudio Riera y Riera (Asociación para la Defensa de las Playas Norte de Denia) (nro 1146/2011); Ángel Torres Rufino (nro 1147/2011); Álvaro Caetano (Ganharumo unip Lda) (nro 1148/2011); Manuel Navarro Lamolda (nro 1149/2011); Leovigildo Paton Selles (nro 1150/2011); Jaime Domenech Gelabert (nro 1151/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1152/2011); Christian Belsué Villar (nro 1153/2011).
10. marraskuuta 2011
Stanislav Šmídek (nro 1154/2011); Gertrud Falk (Fian Food First Information & Action Network) (43 allekirjoittanutta) (nro 1155/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1156/2011); Giuseppe Di Maio (nro 1157/2011); Antonio Bendato (nro 1158/2011); Victor-Winston Grana (Citizen for data protection) (nro 1159/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1160/2011); Sohail Khan (Postgraduate The Diplomatic Academy) (nro 1161/2011); Ian Rogers (nro 1162/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1163/2011); Marco Da Prato (nro 1164/2011); Pavel Franěk (nro 1165/2011); Christian Belluzzo (nro 1166/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1167/2011); Jose Gomez (nro 1168/2011).
11. marraskuuta 2011
Günter Dillikrath (nro 1169/2011); Slobodan Heine (nro 1170/2011); Josef Hover (nro 1171/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1172/2011); Roswitha Clemens (nro 1173/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1174/2011); Josef Graf (nro 1175/2011); Angelika Ledjeff (nro 1176/2011); Stefan Hoschele (nro 1177/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1178/2011); Christine Demmer (165 allekirjoittanutta) (nro 1179/2011); Gunnar Lang (nro 1180/2011); Martin Donat (Oberosterreichische Umweltanwaltschaft) (nro 1181/2011); Rainer Klute (Interessengemeinschaft Friedrich-Ebert-Strasse) (nro 1182/2011); (käsitellään luottamuksellisena) (nro 1183/2011); Christine Kern (nro 1184/2011).
15. Käsittelyjärjestys
Esityslistalla oli seuraavana käsittelyjärjestyksen vahvistaminen.
Marraskuun I 2011 istunnon lopullinen esityslistaluonnos (PE 473.690/PDOJ) on jaettu ja siihen on ehdotettu seuraavia muutoksia (työjärjestyksen 140 artikla):
Maanantai ja tiistai
Muutoksia ei ole ehdotettu.
Keskiviikko
Poliittiset ryhmät ovat sopineet, että keskiviikkona klo 15.00 – 20.00 käytävien keskustelujen käsittelyjärjestys on seuraava:
1. EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokous 28. marraskuuta 2011(PDOJ:n kohta 91)
2. Avoin internet ja verkon neutraalisuus Euroopassa(PDOJ:n kohta 86)
3. Romanien tilanne jäsenvaltioissa (PDOJ:n kohta 131)
4. Rypäleammusten kieltäminen(PDOJ:n kohta 143)
5. Arvonlisäveroa koskevan lainsäädännön uudistaminen digitaalisten sisämarkkinoiden edistämiseksi(PDOJ:n kohta 129)
Torstai
Poliittiset ryhmät ovat sopineet, että komission julkilausuma yhteisen kalastuspolitiikan osuudesta julkisten hyödykkeiden tuotannossa (PDOJ:n kohta 130) on poistettu.
Poliittiset ryhmät ovat sopineet, että äänestys mietinnöstä Knut Fleckenstein : Euroopan meriturvallisuusvirasto (A7-0372/2011) (PDOJ:n kohta 116) siirretään marraskuun II istuntoon.
Bernd Posselt käytti puheenvuoron tästä aiheesta.
° ° ° °
Käsittelyjärjestys vahvistettiin.
Puheenvuorot: Pat the Cope Gallagher Euroopan parlamentin iirinkielisten verkkosivujen puuttumisesta, Gay Mitchell tukeakseen edellistä puheenvuoroa ja Bairbre de Brún iirinkielisten sanatarkkojen istuntoselostusten tilanteesta.
16. Yhtenäinen eurooppalainen rautatiealue ***I (keskustelu)
Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta (uudelleenlaatiminen) [KOM(2010)0475 - C7-0268/2010- 2010/0253(COD)] - Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Esittelijä: Debora Serracchiani (A7-0367/2011)
Debora Serracchiani esitteli laatimansa mietinnön.
Siim Kallas (komission varapuheenjohtaja) käytti puheenvuoron.
Jörg Leichtfried käytti puheenvuoron.
Puheenvuorot: Werner Kuhn PPE-ryhmän puolesta, Saïd El Khadraoui S&D-ryhmän puolesta, Ramon Tremosa i Balcells ALDE-ryhmän puolesta, Michael Cramer Verts/ALE-ryhmän puolesta, joka vastasi myös kysymykseen, jonka hänelle esitti sinistä korttia nostamalla Francesco Enrico Speroni, ja Roberts Zīle ECR-ryhmän puolesta.
Puhetta johti varapuhemies Anni PODIMATA
Puheenvuorot: Sabine Wils GUE/NGL-ryhmän puolesta, John Bufton EFD-ryhmän puolesta, sitoutumaton Mike Nattrass, Antonio Cancian, Ismail Ertug, Gesine Meissner, Isabelle Durant, Peter van Dalen, Jacky Hénin, Dominique Riquet, Bogusław Liberadzki, João Ferreira, Artur Zasada ja Mathieu Grosch.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Georges Bach, Silvia-Adriana Ţicău, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska, Vasilica Viorica Dăncilă, Marian-Jean Marinescu, Jaroslav Paška ja Franz Obermayr.
17. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annettu direktiivi (keskustelu)
Mietintö ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun direktiivin 2005/36/EY täytäntöönpanosta [2011/2024(INI)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Emma McClarkin (A7-0373/2011)
Emma McClarkin esitteli laatimansa mietinnön.
Michel Barnier (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
Puheenvuorot: Milan Cabrnoch (EMPL-valiokunnan lausunnon valmistelija), Mario Pirillo (ENVI-valiokunnan lausunnon valmistelija), Constance Le Grip PPE-ryhmän puolesta, Bernadette Vergnaud S&D-ryhmän puolesta, Emilie Turunen Verts/ALE-ryhmän puolesta, Malcolm Harbour ECR-ryhmän puolesta, Oreste Rossi EFD-ryhmän puolesta, sitoutumaton Franz Obermayr, Danuta Jazłowiecka, Evelyne Gebhardt, Edvard Kožušník, Gerard Batten, María Irigoyen Pérez ja Liam Aylward.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Elżbieta Katarzyna Łukacijewska, Katarína Neveďalová, Vicky Ford, Konstantinos Poupakis, Evelyn Regner, Christa Klaß, Silvia-Adriana Ţicău ja Ilda Figueiredo.
18. Minuutin puheenvuorot poliittisesti tärkeistä asioista
Puhemies myönsi työjärjestyksen 150 artiklan nojalla minuutin puheenvuoron seuraaville jäsenille, jotka halusivat kiinnittää parlamentin huomion poliittisesti tärkeään asiaan:
Csaba Sógor, Gilles Pargneaux, Ramon Tremosa i Balcells, Michail Tremopoulos, Marina Yannakoudakis, João Ferreira ja Gerard Batten.
Puhetta johti varapuhemies Libor ROUČEK
Puheenvuorot: Martin Ehrenhauser, László Surján, Derek Vaughan, Andrea Zanoni, Margrete Auken, Paweł Robert Kowal, Oreste Rossi, Nicole Sinclaire, Gabriel Mato Adrover, Katarína Neveďalová, Theodoros Skylakakis, Francesco Enrico Speroni, Franz Obermayr, Ágnes Hankiss, Ioan Enciu, Filiz Hakaeva Hyusmenova, Slavi Binev, Czesław Adam Siekierski, Alexander Mirsky, Metin Kazak, Georgios Papanikolaou ja Iliana Malinova Iotova.
19. Kuluttajapolitiikka (lyhyt esittely)
Mietintö uudesta kuluttajapoliittisesta strategiasta [2011/2149(INI)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Kyriacos Triantaphyllides (A7-0369/2011)
Kyriacos Triantaphyllides esitteli laatimansa mietinnön.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Alajos Mészáros, Katarína Neveďalová, Malcolm Harbour, Ilda Figueiredo, Elena Băsescu, Mitro Repo ja Constance Le Grip.
Mietintö sähköisesti välitettävistä rahapeleistä sisämarkkinoilla [2011/2084(INI)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Jürgen Creutzmann (A7-0342/2011)
Jürgen Creutzmann esitteli laatimansa mietinnön.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Zuzana Roithová, María Irigoyen Pérez, Hannu Takkula, Jaroslav Paška, Damien Abad, Olga Sehnalová ja Malcolm Harbour.
Michel Barnier (komission jäsen) käytti puheenvuoron.
21. Mehiläisten terveys ja mehiläishoitoala (lyhyt esittely)
Mietintö mehiläisten terveydestä ja mehiläistenhoitoalan haasteista [2011/2108(INI)] - Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Csaba Sándor Tabajdi (A7-0359/2011)
Csaba Sándor Tabajdi esitteli laatimansa mietinnön.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Seán Kelly, Evelyn Regner, Bas Eickhout, Struan Stevenson, João Ferreira, Maria do Céu Patrão Neves, Judith A. Merkies, Andrew Henry William Brons ja Mairead McGuinness.
22. Väestörakenteen muutos ja sen vaikutukset koheesiopolitiikkaan (lyhyt esittely)
Mietintö väestörakenteen muutoksesta ja sen vaikutuksista EU:n tulevaan koheesiopolitiikkaan [2010/2157(INI)] - Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Kerstin Westphal (A7-0350/2011)
Kerstin Westphal esitteli laatimansa mietinnön.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Anna Záborská, Phil Prendergast, Gerard Batten, Miroslav Mikolášik, Radvilė Morkūnaitė-Mikulėnienė, Katarína Neveďalová ja Czesław Adam Siekierski.
23. Yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja koskevat valtiontukisäännöt (lyhyt esittely)
Mietintö yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja koskevien EU:n valtiontukisääntöjen uudistuksesta [2011/2146(INI)] - Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Esittelijä: Peter Simon (A7-0371/2011)
Peter Simon esitteli laatimansa mietinnön.
Seuraavat jäsenet käyttivät "catch the eye" -menettelyn mukaisen puheenvuoron: Alajos Mészáros, António Fernando Correia De Campos, Jaroslav Paška, Evelyn Regner, Zuzana Roithová ja Elena Băsescu.