Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta ‑äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.
Nimenhuutoäänestysten tulokset, jotka ovat pöytäkirjan liitteenä, ovat saatavana ainoastaan sähköisessä muodossa, ja niihin voi tutustua Europarl-sivustolla.
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 1)
Julistettiin hyväksytyksi.
Euroopan parlamentin istuntokalenteri vuodeksi 2017 on vahvistettu seuraavasti:
- 16.–19. tammikuuta
- 1.–2. helmikuuta
- 13.–16. helmikuuta
- 1.–2. maaliskuuta
- 13.–16. maaliskuuta
- 3.–6. huhtikuuta
- 26.–27. huhtikuuta
- 15.–18. toukokuuta
- 31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta
- 12.–15. kesäkuuta
- 3.–6. heinäkuuta
- 11.–14. syyskuuta
- 2.–5. lokakuuta
- 23.–26. lokakuuta
- 13.–16. marraskuuta
- 29. ja 30. marraskuuta
- 11.–14. joulukuuta.
10.2. Euro–Välimeri-sopimukseen liitettävä pöytäkirja, joka koskee Tunisian osallistumista unionin ohjelmiin sääteleviä yleisiä periaatteita *** (työjärjestyksen 150 artikla)(äänestys)
Suositus esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Tunisian tasavallan välisestä assosioinnista tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen liitettävän pöytäkirjan, joka koskee Euroopan unionin ja Tunisian tasavallan puitesopimusta Tunisian tasavallan osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, tekemisestä [16160/2014 - C8-0080/2015 - 2014/0118(NLE)] - Ulkoasiainvaliokunta. Esittelijä: Pier Antonio Panzeri (A8-0254/2015)
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 2)
Parlamentti antoi hyväksyntänsä pöytäkirjan tekemiselle.
10.3. Eurooppalainen vähäisiin vaatimuksiin sovellettava menettely ja eurooppalainen maksamismääräysmenettely ***I (äänestys)
Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 861/2007 ja eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 muuttamisesta [COM(2013)0794 - C7-0414/2013 - 2013/0403(COD)] - Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Lidia Joanna Geringer de Oedenberg (A8-0140/2015)
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 3)
10.4. Tiettyjen ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittaminen ***I (äänestys)
Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta [COM(2013)0919 - C7-0003/2014 - 2013/0442(COD)] - Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta. Esittelijä: Andrzej Grzyb (A8-0160/2015)
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 4)
10.5. Elintarvikkeina käytettävät kaseiinit ja kaseinaatit ***I (äänestys)
Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi elintarvikkeina käytettäviä kaseiineja ja kaseinaatteja koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja neuvoston direktiivin 83/417/ETY kumoamisesta [COM(2014)0174 - C7-0105/2014 - 2014/0096(COD)] - Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta. Esittelijä: Giovanni La Via (A8-0042/2015)
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 5)
10.6. Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavat varainhoitosäännöt ***I (äänestys)
Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 muuttamisesta [COM(2014)0358 - C8-0029/2014 - 2014/0180(COD)] - Budjettivaliokunta. Esittelijä: Ingeborg Gräßle (A8-0049/2015)
(yksinkertainen enemmistö) (äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 6)