Puhemies ilmoitti, että kaikki jäsenten valintaa koskevat ilmoitukset toimitetaan valtakirjojen vahvistamisesta vastaavaan valiokuntaan, joka asetetaan työjärjestyksen 206 artiklan mukaisesti.
Hän muistutti, että työjärjestyksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti niin kauan kuin jäsenen valtakirjaa ei ole tarkastettu tai sitä koskevaa muistutusta ratkaistu, jäsen osallistuu parlamentin ja sen elinten istuntoihin ja hänellä on kaikki jäsenelle kuuluvat oikeudet edellyttäen, että hän on ensin allekirjoittanut ilmoituksen siitä, että hänellä ei ole yhteensopimattomia tehtäviä.
Hän muistutti, että Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä, välittömillä vaaleilla annetun säädöksen 7 artiklan mukaisesti jäsenet, jotka toimivat tehtävässä, joka on ristiriidassa Euroopan parlamentin jäsenen tehtävän kanssa, eivät voi olla parlamentin jäseniä. Hän kehotti niitä jäseniä, jotka eivät olleet vielä allekirjoittaneet ilmoitusta siitä, että heillä ei ollut yhteensopimattomia tehtäviä, tekemään sen välittömästi.