Puhemies ilmoitti jäsenille, että virallisessa lehdessä julkaistiin 30. elokuuta 2019 nimitysehdotuspyyntö oikeusasiamiehen valitsemiseksi ja että nimitysehdotukset on toimitettava puhemiehelle viimeistään 30. syyskuuta 2019.
Puhemies muistutti, että työjärjestyksen 231 artiklan 2 kohdan mukaisesti nimitysehdotuksilla on oltava vähintään 40:n vähintään kahdesta jäsenvaltiosta olevan jäsenen kannatus ja että on kiellettyä kannattaa useampaa kuin yhtä ehdokasta. Jos jäsen kannattaa useampaa nimitysehdotusta, mitään näistä kannatuksista ei oteta huomioon. Kun nimitysehdotus on toimitettu puhemiehelle, jäsenten ei ole enää mahdollista poistaa kannatustaan tai lisätä allekirjoitustaan.
Puhemies välittää kaikki asetetut edellytykset täyttävät nimitysehdotukset vetoomusvaliokunnalle. Vetoomusvaliokunta järjestää joulukuussa kuulemistilaisuudet ehdokkaiden kuulemista varten. Kuulemistilaisuudet ovat kaikille jäsenille avoimia.
Puhemies ilmoitti myös, että oikeusasiamiehen vaali on tarkoitus järjestää joulukuun 2019 istuntojakson aikana.