Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Pöytäkirja
Torstai 26. maaliskuuta 2020 - Bryssel

18. Puhemiehen julkilausuma
CRE

Puhemies antoi julkilausuman, jossa hän korosti, että tämä ylimääräinen istuntojakso järjestettiin poikkeuksellisen ja ennalta-arvaamattoman tilanteen vuoksi. Tällä päätöksellä, jollaista ei ole aiemmin tehty, halutaan suojella parlamentin henkilöstöä ja jäseniä mutta varmistaa samalla, että parlamentti hoitaa unionin kansalaisten palvelijana elintärkeän demokratiatehtävänsä.

Hän esitti parlamentin surunvalittelut parlamentissa työskennelleen covid-19-virukseen menehtyneen nuoren miehen perheelle ja myös kaikille muille koronavirustaudin takia perheenjäseniään menettäneille.

Hän esitti kiitoksensa unionissa työskentelevälle hoitohenkilöstölle ja muistutti, että kansalaisten käyttäytyminen on olennaisessa osassa pandemian torjumisessa.

Lopuksi hän korosti tänään hyväksyttävien päätösten tärkeyttä.

Päivitetty viimeksi: 28. syyskuuta 2020Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö