– ottaa huomioon komission toisen kertomuksen (KOM(2001) 24 – C5&nbhy;0527/2001),

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan ja EY:n perustamissopimuksen 158–162 artiklan ja 299 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon rakennerahastoista, koheesiorahastosta ja liittymistä edeltävästä rakennepolitiikan välineestä annetut asetukset,

–  ottaa huomioon 19. marraskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission ensimmäisestä kertomuksesta taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta(1),

–  ottaa huomioon 18. tammikuuta 2000 antamansa päätöslauselman kuudennesta kausikertomuksesta Euroopan unionin alueiden sosiaalisesta ja taloudellista tilanteesta ja kehityksestä(2),

–  ottaa huomioon 31. toukokuuta 2001 antamansa päätöslauselman ympäristöpolitiikasta ja kestävästä kehityksestä: Göteborgin Eurooppa-neuvoston valmistelu(3),

–  ottaa huomioon päätöslauselmansa rakennerahastojen ja koheesiorahaston toteuttamista sekä Agenda 2000 &nbhy;ohjelmaa koskevista komission asiakirjoista,

–  ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean lausunnot,

–  ottaa huomioon sekä Lissabonin että Tukholman Eurooppa-neuvoston kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevat päätelmät,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan,

–  ottaa huomioon aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan, teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnan, kalatalousvaliokunnan ja naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnan lausunnot (A5&nbhy;0007/2002),

A.  ottaa huomioon, että Euroopan unioni pyrkii luomaan yhä tiiviimmän poliittisen liiton kansalaistensa välille, tukemaan taloudellista ja sosiaalista edistystä ja työllisyyden korkeaa tasoa,

B.  katsoo, että yksi unionin tavoitteista on edistää koko alueensa tasapainoista kehitystä, vähentää eroja alueiden välisessä kehitystasossa ja erityisesti vahvistaa alueiden taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota,

C.  ottaa huomioon, että liian suuri alueiden välinen epätasapaino muodostaa sekä taloudellisen että poliittisen uhan EU:lle,

D.  katsoo, että koheesiopolitiikka on unionin ja Euroopan yhdentymisprosessin keskeisiä politiikkoja; katsoo, että sekä Euroopan yhteisöllä että jäsenvaltioilla on tehtävänsä sosiaalisen ja taloudellisen koheesion saavuttamisessa,

E.  katsoo, että koheesiopolitiikka, joka hyödyttää vähemmän kehittyneiden alueiden lisäksi koko unionia, pitää suunnata ennen kaikkea kestävään kehitykseen ja siten ennen kaikkea ehdokasvaltioiden tarpeisiin vastaamiseen ja että samanaikaisesti on varmistettava samoihin normeihin perustuvat toimet nykyisten jäsenvaltioiden jälkeenjääneiden ja taloudellista rakenneuudistusta läpikäyvien alueiden hyväksi samoin kuin toimenpiteiden laatu, yksinkertaistaminen ja läheisyysperiaatteen noudattaminen,

F.  katsoo, että koheesiopolitiikka on työkalu solidaarisuutta, yhteistyötä ja uudelleen jakoa varten ja tässä mielessä se on yhteisön sisäpoliittinen vastatoimi talouden maailmanlaajuistamiselle,

G.  katsoo, että koheesiopolitiikasta viime vuosina saatujen tulosten ansiosta jäsenvaltioiden välisiä eroja on pystytty vähentämään, mutta että samanaikaisesti eräiden jäsenvaltioiden sisällä alueiden väliset erot ovat kasvaneet, joten EU:n eri alueiden välinen taloudellinen ja sosiaalinen epätasapaino on edelleen olemassa, mikä näkyy siinä, että heikommin menestyvillä alueilla on yhteisön keskiarvoa huomattavasti suurempi työttömyys ja köyhyys, matala koulutustaso, puutteellisesti varoja infrastruktuuria varten, heikosti kehittynyt tutkimus- ja innovaatiosektori sekä johtaviin alueisiin verrattuna alhainen kilpailukyky,

H.  ottaa huomioon, että aluepolitiikan tulokset ovat eri jäsenvaltioissa osaksi hyvin erilaisia,

I.  toteaa, että nykyiseen koheesiopolitiikkaan ei mene edes 30:tä prosenttia varoista ja että se koskee yli 30:tä prosenttia väestöstä,

J.  katsoo, että koheesiopolitiikan onnistuminen on pitkälti riippuvainen sen rahoitukseen myönnetyistä varoista ja että rakennerahastoille tällä ohjelmakaudella varattu 0,45 prosenttia yhteisön bruttokansantuotteesta on määrältään riittämätön ja että sen alittaminen merkitsisi koheesiotavoitteiden saavuttamisen vaarantumista laajentumisen vuoksi; katsoo, että tämän osuuden saavuttamisessa on vielä hallinnollisia ongelmia,

K.  katsoo, että EIP:n sitoutuminen taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskevaan politiikkaan on lisääntynyt, koska se on myöntänyt lisää resursseja rakenne- ja aluepoliittisiin toimiin; katsoo, että tarvitaan tiiviimpää koordinaatiota EIP:n tavoitealueille tekemien investointien ja EU:n rakennetukiohjelmien välillä, jotta voidaan vahvistaa johdonmukaisia kestävän kehityksen strategioita,

L.  katsoo, että on alustavasti hylättävä kaikki yritykset EU:n koheesiopolitiikan "uudelleenkansallistamiseksi", koska ne merkitsisivät perusteetonta vastuun poistamista EU:lta alueiden välisen epätasapainon torjumisessa,

M.  katsoo, että aluepolitiikan tarkoituksena ei ole luoda uusia pitkäaikaisia tukia, vaan tavoitteena on ennemminkin aluepolitiikan tekeminen tarpeettomaksi pitkällä aikavälillä,

N.  katsoo, että alueellisen koheesion käsite on merkittävä osa koheesiota ja että eurooppalainen aluekehitysmalli voi tarjota merkittävän panoksen unionin alueen tasapainoiselle ja yhdenmukaiselle kehitykselle,

O.  katsoo, että epätasapainon korjaamisessa aluepolitiikan ainoana kriteerinä ei saa olla tuen myöntäminen vähemmän kehittyneille alueille, joiden bruttokansantuotteen on alitettava raja-arvo, jonka on määritelty olevan 75 prosenttia yhteisön keskimääräisestä asukasta kohden lasketusta bruttokansantuotteesta,

P.  katsoo, että tuleva laajentuminen on Euroopan rakentamisen olennainen vaihe, sillä se vastaa eurooppalaisen hankkeen perusteita, joita ovat rauhan ja taloudellisen vaurauden takaaminen Euroopan mantereella,

Q.  katsoo, kuten komission toisessa kertomuksessa osoitetaan, että Euroopan unionin laajentuminen lisää köyhien ja rikkaiden alueiden välisiä eroja, sillä väestö ja Euroopan unionin alue kasvaa 30 prosenttia, mutta yhteisön bruttokansantuote kasvaa ainoastaan 5 prosenttia,

R.  katsoo, että laajentumisen seurauksena monet tavoitteeseen 1 kuuluvat alueet ylittävät puhtaasti tilastollisen vaikutuksen vuoksi nykyisten kriteerien mukaisen rajan, joka on 75 prosenttia unionin asukasta kohden lasketusta Euroopan unionin bruttokansantuotteesta, ilman että näiden alueiden kehitystaso nousisi vastaavasti,

S.  katsoo, että taloudellisen ja sosiaalisen koheesiopolitiikan kehittyminen vaatii Euroopan unionin laajentumisen kannalta rohkeita poliittisia valintoja niin budjettipolitiikassa kuin yhteisön politiikkojen, ja erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan, välisessä tehokkaammassa koordinoinnissa, jotta voidaan saavuttaa Euroopan unionin integraatiota koskevat tavoitteet, joista määrätään perustamissopimuksen 2 artiklassa,

T.  ottaa huomioon syrjäisimpien alueiden, saari-, maaseutu- ja vuoristoalueiden sekä harvaan asuttujen alueiden maantieteellisistä syistä johtuvat haittatekijät, jotka heikentävät niiden sosioekonomista ja rakenteellista kehitystä ja edellyttävät erityiskohtelua,

U.  ottaa huomioon teollisuuden rakennemuutoksen kourissa olevien alueiden vakavat ongelmat; tunnustaa, että teollisuuden rakennemuutos säilyy ongelmana nykyisissä jäsenvaltioissa,

V.  katsoo, että nykyinen yhteinen maatalouspolitiikka vaikuttaa itse asiassa usein kielteisesti koheesioon, kuten toisesta koheesiota koskevasta kertomuksesta käy ilmi; katsoo, että yhteiseen maatalouspolitiikkaan menee noin puolet Euroopan unionin budjetista huolimatta siitä, että sen piiriin kuuluu vain kuusi prosenttia väestöstä,

W.  katsoo, että EY:n perustamissopimuksen 2 ja 3 artiklan mukaisesti yhteisön päämääränä on edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja että tätä päämäärää on toteutettava myös taloudellista ja sosiaalista koheesiota vahvistavassa politiikassa,

W.  Nykyinen taloudellisen ja sosiaalisen koheesion politiikka

1. suhtautuu myönteisesti koheesiossa viime vuosina saavutettuihin tuloksiin ja siihen myönteiseen vaikutukseen, joka Euroopan unionin aluepolitiikalla on ollut yhteisön taloudellisen ja sosiaalisen koheesion vahvistumiseen; muistuttaa, että koheesion periaate ja näin ollen solidaarisuuden periaate määritellään perussopimuksissa ja että tämä periaate on yksi Euroopan unionin kansojen ja alueiden välisen integraation kulmakivistä;

2.  korostaa kuitenkin, että saavutettu edistys ei ole yhdenmukaista, ja muistuttaa erityisesti, että huolimatta siitä, että jäsenvaltiossa asukasta kohden laskettavat tuloerot ovat kaventuneet, unionissa on edelleen alueellisia eroja, joita ei voida hyväksyä, ja katsoo, että nämä erot kasvavat sen sijaan, että ne kaventuisivat, mikä aiheuttaa syvää huolestuneisuutta siitä, että vähemmän kehittyneiden alueiden asema voi heikentyä entisestään; panee merkille, että laajentumisen myötä alueiden väliset erot ja eroavaisuudet kasvavat huomattavasti;

3.  katsoo lisäksi, että jälkeenjääneiden alueiden kehittämiseksi vaaditaan aluepolitiikan tehostamista ja että tämä pitää paikkansa, vaikka laajentumista ei tapahtuisikaan; katsoo, että kaikkien asianosaisten on osallistuttava tämän tavoitteen saavuttamiseen;

4.  on vakuuttunut, että vakavasti otettavalla aluekehityspolitiikalla pitää luoda kehityksessä jälkeenjääneille alueille tilanne, jossa ne voivat edistää uusia taloudellisia aloitteita, vauhdittaa alueen omien resurssien optimaalista käyttöä ja eliminoida heikkoon kehitykseen johtaneet tekijät sen sijaan, että lievennetään niiden vaikutuksia siirtämällä resursseja, joita voidaan pitää pelkästään eräänlaisina korvauksina;

5.  katsoo lisäksi, että näiden alueiden kehitystä on edistettävä parantamalla alueellista yhteistyötä, sosiaalis-taloudellista kumppanuutta ja taloudellista kilpailukykyä, vahvistamalla viestintä- ja liikenneinfrastruktuuria, tarjoamalla yrityksille ja väestölle parempia palveluita, tarjoamalla erityistä tukea pienille ja keskisuurille yrityksille, hyödyntämällä henkilöresursseja, investoimalla voimakkaasti tutkimukseen ja innovaatioon, suojelemalla ympäristöä ja parantamalla sen tilaa, parantamalla yritysten välistä, etenkin pienten ja keskisuurten yritysten välistä, yhteistyötä sekä tutkimuskeskusten, yliopistojen ja julkisten elinten toimintaa sekä kehittämällä hallinnon kykyä käyttää tehokkaasti yhteisön rahastoja ja rahoitusvälineitä;

6.  korostaa, että on edistettävä koko Euroopan unionin tasapainoista kehitystä ja että eurooppalainen aluekehitysmalli voi osaltaan tukea monen keskuksen mallin kehitystä; katsoo, että tässä mallissa voidaan pitkällä aikavälillä korjata keskus/periferia&nbhy;mallin luomat epätasa-arvoisuudet;

7.  katsoo, että tässä yhteydessä on tärkeää korostaa kaupunkikeskusten ja maaseutualueiden sekä syrjäisten alueiden välistä yhteistyötä; katsoo, että kaupunkeja ja etenkin pieniä ja keskisuuria kaupunkeja on pidettävä sosiaalis-taloudellisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden edellytyksenä;

8.  muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 159 artiklan mukaisesti kaikissa yhteisön toimissa ja politiikoissa pitää ottaa huomioon sosiaaliseen ja taloudelliseen koheesioon liittyvät tavoitteet; pyytää sen vuoksi, että komissio toteuttaa aggressiivista kauppapolitiikkaa, jolla taataan vastavuoroinen markkinoiden avautuminen ja varmistetaan yritysten vientikyky, koska näin voidaan myötävaikuttaa korkean työllisyystason ylläpitoon yhteisön vähemmän kehittyneillä alueilla, joilla sijaitsee suurin osa paljon työvoimaa tarvitsevista yrityksistä, kuten tekstiilialan yritykset;

9.  toteaa, että naisten ja miesten yhtäläisen kohtelun ja mahdollisuuksien aktiivinen edistäminen on välttämätön edellytys todelliselle taloudelliselle ja sosiaaliselle koheesiolle;

9.  Koheesio pitkällä aikavälillä: tärkeimpiä ongelmia

10. ilmaisee huolensa siitä, että unionin alueiden työttömyysasteessa on vieläkin suuria eroja ja ammatillinen koulutus tietyillä alueilla on puutteellista, ja on vakuuttunut siitä, että vakavasti otettava aluekehityspolitiikka, johon liittyy joustavia välineitä, voisi luoda vähiten kehittyneille alueille ja teollisuuden rakennemuutoksen kourissa oleville alueille uusia investointimahdollisuuksia ja työtilaisuuksia sekä parantaa alueiden voimavarojen hyödyntämistä;

11.  pahoittelee, että kumppanuutta on vain osittain sovellettu; toteaa, että itse asiassa joitakin tahoja (kansalaisjärjestöt, paikallisviranomaiset) on kuultu ainoastaan myöhäisessä vaiheessa tai niille on annettu rajoitetusti aikaa vaikuttaa 2000–2006 ohjelmakauteen; pyytää toimivaltaisia kansallisia ja paikallisia viranomaisia soveltamaan "alhaalta ylös" &nbhy;periaatetta kaikessa ohjelmiin liittyvässä suunnittelussa, täytäntöönpanossa ja kaikissa arviointivaiheissa niin, että paikalliset ja alueelliset toimijat kuuluvat täysin sekä nykyisiin EU-alueisiin että ehdokasvaltioihin;

12.  pahoittelee, että jäsenvaltioille ei voida määrätä minkäänlaista rangaistusta täydentävyysperiaatteen rikkomisesta; hyväksyy lisäksi tilintarkastustuomioistuimen suosituksesta, että uutta ohjelmakautta varten pitäisi laatia täydentävyyden toteamismenettelyt, jotka ovat helpommin toteutettavissa, mukana ohjelma-, valvonta- ja arviointikehyksissä ja jotka sopivat käytettäviksi saatavilla olevien budjetti- ja tilastotietojen kanssa; pyytää komissiota toimittamaan parlamentille mahdollisimman nopeasti luettelon toimista, joita se aikoo soveltaa varmistaakseen tämän periaatteen noudattamisen;

13.  katsoo, että on välttämätöntä käsitellä mahdollisimman pian useassa eri yhteydessä esille tullutta kysymystä siitä, miten yhteisön muun politiikan avulla voidaan myötävaikuttaa koheesiopolitiikkaan ja etenkin sellaisen politiikan avulla, jolla on merkittävä alueellinen vaikutus, kuten yhteisellä maatalouspolitiikalla ja liikennepolitiikalla; kehottaa komissiota tästä syystä toteuttamaan tehokkaita toimia, jotta tällaisen politiikan suuntaa voidaan muuttaa koheesion kannalta myönteiseen suuntaan, ja asettamaan yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen etusijalle;

14.  ehdottaa tulevaisuutta silmällä pitäen, että taloudellisen ja sosiaalisen koheesion lujittamiseen tähtäävä politiikka asetetaan keskeiseen asemaan, ottaen huomioon sen olennaisen merkityksen Euroopan unionin kansalaisten ja alueiden integraation kannalta, ja että siitä tehdään uuden unionin tärkein politiikan ala; katsoo, että on tärkeää alkaa harkita jo tässä vaiheessa seuraavaa ohjelmakautta silmällä pitäen yhteisen aluekehitysrahaston perustamista;

15.  kehottaa komissiota esittämään mahdollisimman pian yksityiskohtaisemman analyysin yhteisön pääasiallisten politiikanalueiden vaikutuksesta taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon sellaisten sosioekonomisten parametrien perusteella, joita parhaillaan määritellään; katsoo siksi, että on hyvin tärkeätä ottaa käyttöön Euroopan koheesioon liittyvien yhteisön eri politiikkojen vaikutuksia valvova järjestelmä;

16.  kehottaa komissiota tukemaan erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksia ja uudistamaan sitä jatkossakin, ottaen huomioon tälle politiikan alalle myönnettävät määrärahat sekä tarve taata laajempi yhdentymiskehitys ja yhtenäisyys koheesiopolitiikan osalta; katsoo, että uudistuksilla on vahvistettava yhteisen maatalouspolitiikan "toista pilaria" kannustaen tukien uudelleen suuntaamista maaseudun integroidun kehityksen hyväksi;

17.  katsoo, että maantieteellisistä haitoista kärsivien alueiden, kuten syrjäisten alueiden, saari- ja vuoristoalueiden, harvaanasuttujen alueiden sekä epäsuotuisan ilmaston alueiden ja alueiden, missä välimatkat ovat pitkät, sekä jälkeenjääneiden alueiden ja teollisessa muutosvaiheessa olevien alueiden ongelmat pitää ottaa etusijalle aluepolitiikassa, erityisesti perustamissopimuksen 158 artiklaa soveltamalla;

18.  korostaa, että syrjäiset alueet on edelleen asetettava etusijalle alue- ja koheesiopolitiikassa perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanossa saavutetun edistyksen pohjalta;

19.  kehottaa pitämään tarkasti mielessä, että kalastus on monilla syrjäisillä ja tavoite 1 &nbhy;alueilla strateginen ala, jonka yhteyteen on muodostettu tärkein ja joskus jopa ainoa teollinen ja työpaikkoja luova verkosto; muistuttaa sen takia, että EU:ssa kalavarojen jakamista varten käyttöönotetut välineet, kuten suhteellisen vakauden mekanismi, eivät saa vaikuttaa siten, että alueiden välinen epätasapaino kasvaa, vaan päinvastoin niiden tavoitteena pitää olla onnistuneen koheesion aikaansaaminen; korostaa tämän vuoksi ja siksi, että suhteellisen stabiiliuden pitää olla kiinteässä yhteydessä nykyään kalastuksesta riippuvaisten rannikkoalueiden kanssa, että on tarpeen tutkia, onko mekanismi syytä saattaa ajan tasalle;

19.  Vahvempi koheesio: toimet ja menetelmät

20. pitää olennaisen tärkeänä taata mahdollisimman laaja yhtenäisyys Euroopan tasolla toteuttavien toimien osalta koheesiopolitiikan ja jäsenvaltioiden sisäisen kehityspolitiikan mukaisesti; kehottaa jäsenvaltioita täydentävyyden ja toissijaisuuden periaatteiden mukaisesti tukemaan Euroopan tasolla toteutettavia toimia alueellisen talouselämän koheesion saavuttamiseksi esimerkiksi ennakoivan investointipolitiikan avulla, joka voi olla yhteisön toimien perustana ja jonka avulla voidaan lisätä vähiten kehittyneille alueille myönnettäviä resursseja;

21.  tässä suhteessa katsoo, että on erityisen tärkeätä, silloin kun on mahdollista ja toivottavaa, edistää julkisten ja yksityisten tahojen kumppanuuden kehittämistä ja taloudelliseen kehitykseen vaikuttavien perusrakenteiden rahoittamista;

22.  tähdentää, että kilpailupolitiikka (erityisesti aluepoliittinen valtiontuki) ja veropolitiikka (verohelpotukset) on yhdistettävä alue- ja koheesiopolitiikkaan; katsoo, että koska ne ovat elintärkeitä kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden tulevaisuudelle, niitä pitäisi muotoilla uusiksi näiden alueiden kasvun edistämiseksi, sillä pelkästään rakennerahastoihin perustuva aluepolitiikka ei riitä korjaamaan kertynyttä jälkeenjääneisyyttä;

23.  katsoo, että kumppanuuden lujittaminen erityisesti kaikkien taloudellisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden laajemman osallistumisen pohjalta on aluepolitiikan tehokkaamman toteuttamisen ehdoton edellytys;

24.  panee tyytyväisenä merkille päätöksen siitä, että valtionapupolitiikan hoitoa ja elvytysaloitteita, joihin otetaan mukaan yksityinen rahoitus 8. lokakuuta 2001 pidetyn neuvoston epävirallisen kokouksen tuloksena, arvioidaan uudelleen, ja korostaa, että komission on tarpeen asettaa tämä näkökulma etusijalle, jotta kilpailupolitiikalla voidaan tukea ja laajentaa alueellista koheesiopolitiikkaa;

25.  pyytää komissiota noudattamaan kokonaisuudessaan annettuja valvontasäännöksiä taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevien kertomusten sisällön suhteen, koska toinen kertomus ei sisällä analyysiä kansallisten politiikkojen vaikutuksista taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon;

26.  pyytää komissiota perustamaan sisäisen koheesiotyöryhmän arviomaan ja kehittämään yhteisön muiden politiikkojen vaikutuksia koheesiopolitiikkaan;

27.  kehottaa parantamaan pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia saada riski- ja perustamispääomaa, jotta voidaan edistää innovaatioita;

28.  kiinnittää komission huomion määrärahojen vähäiseen käyttöön tietyillä tavoitteen 2 piiriin kuuluvilla alueilla ja pyytää komissiota ottamaan tämän tilanteen huomioon, silloin kun se käsittelee rakennerahastojen tulevaa käyttöä;

29.  pyytää komissiota ja jäsenvaltioita kohdistamaan lisää sijoituksia arviointi- ja valvontatoimiin ohjelmakaudella 2000–2006 askeleena kohti paikallisen ja alueellisen tason hallinnoinnin edistämistä;

29.  Koheesio vuoden 2006 jälkeen

30. suhtautuu myönteisesti komission laatimaan toiseen kertomukseen koheesiosta ja pitää sitä tarkoituksenmukaisena perustana vuoden 2006 jälkeiselle koheesiopolitiikkaa koskevalle keskustelulle; pahoittelee kuitenkin, että Euroopan unionin tulevaa laajentumiseen liittyvää haastetta ei ole otettu riittävästi huomioon eikä varsinkaan tämän haasteen vaikutusta koko Euroopan unioniin, jonka on ajateltu olevan globaalisti kilpailukykyinen ja yhtenäinen yhteisö; pyytää komissiota kuitenkin jatkamaan laajentumiseen liittyvien taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten sekä tähän haasteeseen liittyvien välttämättömien solidaarisuuden edellytysten analysointia; odottaa saavansa kauden 1994–1999 ohjelmia koskevat arviointitulokset sekä keskivälin arviointitulokset vuosien 2000–2006 ohjelmista avaintekijänä sille, että koheesiopolitiikkojen tulokset ja tulevaisuudessa etusijalle asetettavat seikat voitaisiin määritellä; pyytää komissiota erityisesti käsittelemään kehityseroja, joissa jotkin alueet ovat jääneet jälkeen ja jotkin alueet ovat saaneet aikaan nopeaa parannusta;

31.  painottaa, että koheesiopolitiikan tavoitteet voidaan toteuttaa myös tulevaisuudessa vain entistä tiukemmalla vastaavuudella, joka vallitsee kyseisten alueiden tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaisten toimien ja tarvittavan rahoituksen välillä;

32.  ehdottaa, että koheesiopolitiikan uudistamisessa on otettava samanaikaisesti huomioon asianmukaisella tavalla hakijamaiden tarpeet ja taattava jatkuva vähemmän kehittyneiden alueiden ja taloudellisen rakennemuutoksen kourissa olevien alueiden sitoutuminen;

33.  katsoo, että rajojen merkitystä Euroopassa on vähennettävä ja yhdentymisprosessia on vahvistettava ja että tämän vuoksi alueiden välinen yhteistyö on erittäin tärkeää;

34.  katsoo, että uudessa aluepolitiikassa on otettava paremmin huomioon – ja käytettävä tästä syystä enemmän resursseja – investointien laatuun (etenkin inhimillisiin voimavaroihin, elinikäiseen oppimiseen ja innovointikykyyn) ottamalla käyttöön uusia aluetuen välineitä tai käyttämällä tehokkaammin olemassa olevia kattavia toimia;

35.  painottaa tarvetta edistää Euroopan alueellista koheesiota, jotta väestö, taloudellinen toiminta, työllisyys ja investoinnit eivät keskittyisi Euroopan unionin rikkaimmille ja keskeisimmille alueille;

36.  pyytää komissiota tekemään tutkimuksen siitä, miten koheesiopolitiikka hyödyttää suoraa tukea saavien alueiden ulkopuolella koko yhteisöä silloin, kun se avaa mahdollisuuksia yhteisön muiden alueiden yrityksille, myötävaikuttaa yhteismarkkinoiden tehokkaaseen toteuttamiseen, lisää kauppavaihtoa ja yhtenäistää unionin aluetta;

37.  uskoo, että koheesiorahasto pitäisi säilyttää, mutta siitä pitäisi tehdä rakennepolitiikan väline, jota koskisivat rakennerahastojen säännöt (ohjelmat, kumppanuus jne.);

37.  Suurempi ja moniulotteisempi unioni

38. on vakuuttunut siitä, että laajentumisen jälkeen muodostuvassa unionissa koheesiopolitiikasta tulee entistäkin tärkeämpää ja että se on yksi avainstrategioista, joilla voidaan torjua vallitsevaa epätasapainoa ja tavoitella vähiten kehittyneiden alueiden kasvua ja yhdentymistä;

39.  pitää myönteisenä laajentumista, joka kasvattaa EU:n sisäisiä markkinoita, mikä johtaa kokonaistuotannon lisääntymiseen, joka nousee hakijamaiden kulutuksen tason myötä; katsoo, että tämä myötävaikuttaa uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen, jotka voivat olla kilpailukykyisiä maailmanmarkkinoilla;

40.  korostaa, ettei laajentumista tule toteuttaa EU:n nykyisten jäsenvaltioiden köyhimpien

40.  alueiden kustannuksella;

41.  katsoo, että laajentuneessa unionissa tarvitaan valtavasti poliittista, taloudellista ja rahoituksellista solidaarisuutta uusia jäsenvaltioita kohtaan, samoin kuin on välttämätöntä jatkaa nykyisten kehityksessä jälkeenjääneiden ja taloudellista rakennemuutosta läpikäyvien alueiden tukemista asianmukaisesti;

42.  katsoo, että laajentuminen lisää keskeisten ja syrjäisten alueiden kehityseroja, kuten komissio korosti;

43.  toteaa, että tuleva laajentuminen johtaa siihen, että unionissa keskeisten ja syrjäisten alueiden välillä on uusia ja suurempia epätasapainotekijöitä; katsoo näin ollen, että koheesiopolitiikka on jo nyt tunnustettava strategiaksi, jonka avulla yhdistetään laajentunut, mutta epäyhtenäisempi unioni ja tuetaan sen kehitystä; katsoo tästä syystä, että nykyistä koheesiopolitiikkaa on tarkistettava ja parannettava ja että se on mukautettava laajentuneen unionin tarpeisiin;

44.  panee tyytyväisenä merkille, miten ripeästi unioni on käynnistänyt uusia ohjelmia (Ispa, Sapard) ja arvioinut uudelleen nykyisiä ohjelmiaan (Phare, Interreg) ehdokasvaltioiden valmistamiseksi osallistumaan yhteisön politiikkaan siten, että ne saavat tärkeää kokemusta ja rakentavat etukäteen poliittisia ja hallinnollisia elimiä, joiden pitää olla täysin toimivia heti liittymisen jälkeen;

45.  katsoo, että on laadittava pikaisesti toimintamekanismeja, joilla voidaan edistää toisaalta rakennerahastojen koordinointia ja toisaalta Euroopan kehitysrahaston, Pharen ja Medan piiriin kuuluvia ohjelmia;

Välineiden mukauttaminen haasteisiin

46.  katsoo, että on vahvistettava vaatimusta laajasta osallistumisesta rakennerahastoja koskevaan suunnitteluun sekä toimien toteuttamiseen alueellisella ja paikallisella tasolla;

47.  pahoittelee toistuvia, osin jäsenvaltioista ja osin komissiosta johtuvia viivästyksiä ohjelmien käynnistymisessä; pyytää komissiota selvittämään, voitaisiinko jatkossa tavoiteohjelmien ja yhteisöaloitteiden ohjelmakaudet eriyttää, jotta ei tulisi taukoja ohjelmakausien välillä ja jotta kaikkien ohjelmien valmistelukausi ja neuvottelut eivät olisi samaan aikaan;

48.  katsoo, että yhteisöaloitteita koskevat tavoitteet on sisällytettävä rakennerahastoihin, sillä ne ovat merkittävä toimintakeino kaupunkien uudistamiseen ja kansainvälisen sekä valtioiden ja alueiden (maa- ja merialueiden) rajat ylittävään toimintaan liittyvien ongelmien lievittämisessä; katsoo, että tässä yhteydessä ilmeneviin heikkouksiin on reagoitava asianmukaisesti;

49.  katsoo, että on tarpeen laatia uudet ja paremmat säännöt ja menettelyt, joiden mukaisesti voidaan ottaa huomioon ja taata periaatteen "value for money" toteutuminen;

50.  katsoo myös, että rakenneuudistusta läpikäyvien alueiden pitää voida saada uudistetun ja tarkemmin kohdistetun, pieneen määrään alueellisia kriteerejä perustuvan tavoitteen 2 tukea, jota voidaan myöntää vain tavoitteen 1 piiriin kuuluvan alueen ulkopuolella; korostaa sen merkitystä, että edistetään Lissabonissa ja Tukholmassa sovittuja tavoitteita, joita ovat tietotalous, kilpailukyky ja innovointi, ihmisiin sijoittaminen, yhteiskunnallisen syrjäytymisen torjuminen ja kestävän talouskasvun edistäminen;

51.  katsoo, että tavoitteen 3 toteuttamisessa olisi otettava paremmin huomioon alueelliset ja paikalliset erityispiirteet;

52.  pitää välttämättömänä kaupunkialueiden ja maaseudun alueellisen kehittämisen tehokkaampaa koordinointia;

53.  katsoo, että uudistettu maatalouspolitiikka on sopeutettava aluepolitiikkaan ja että maaseudun kehittämistä on tuettava;

54.  pyytää komissiota jouduttamaan koheesiota koskevan kolmannen kertomuksen esittämistä, jotta Euroopan parlamentti voi laatia lausunnon ennen sen oman ja komission toimikauden päättymistä;

Tulevan koheesiopolitiikan rahoitus

55.  toistaa, että tulevan koheesiopolitiikan pitää noudattaa solidaarisuuden, kumppanuuden ja täydentävyyden periaatteita;

56.  korostaa rahoituskysymyksen tärkeyttä ja katsoo, että varoja pitää olla riittävästi laajentuneen Euroopan tarpeisiin; painottaa koheesiopolitiikan tehokkuuden kasvun merkitystä;

57.  korostaa kuitenkin, että nykyinen koheesiopolitiikkaan suunnattujen varojen enimmäismäärä, 0,45 prosenttia yhteisön bruttokansantuotteesta, on raja jota on mahdotonta alittaa vaarantamatta koheesiopolitiikan tavoitteiden saavuttamista, ja uskoo, että lähitulevaisuudessa on arvioitava koheesiopolitiikan tarpeet rahoitusnäkymien kannalta ja unionin laajentuminen mielessä pitäen;

58.  toistaa, että täydentävyyden periaate on tärkeää, sillä se on ainoa tapa varmistaa riittävät varat ja yhteistyö jäsenvaltioiden hallitusten kanssa; tässä yhteydessä katsoo, että yhteisön tuki ei saa edelleenkään ylittää neljää prosenttia jäsenvaltion bruttokansantuotteesta;

59.  katsoo, että tilastollista lähentymistä, joka tapahtuisi uusien maiden liittyessä, ei pidä sekoittaa nykyisten tukialueiden todelliseen lähentymiseen, sillä tukea saavat alueet eivät muutu automaattisesti rikkaiksi pelkästään siksi, että niitä köyhemmät alueet liittyvät unioniin;

60.  on sitä mieltä, että – vaikka ei otakaan vielä lopullista kantaa komission esittämiin neljään vaihtoehtoon, koska katsoo, että ne eivät anna tyhjentävää vastausta kysymykseen unionin vähiten kehittyneiden alueiden oikeudesta yhteisön koheesiopolitiikan tukiin – alueiden, jotka eivät olisi enää tulevaisuudessa oikeutettuja saamaan tavoitteen 1 tukea, pitää voida saada edelleen yhteisön tukea vielä vahvistamattomien kriteerien mukaisesti, ja on lisäksi sitä mieltä, että komission esittämiä vaihtoehtoja 1 ja 4 ei voida hyväksyä;

61.  katsoo, että "tilastovaikutuksen" välttämiseksi tulevassa koheesiopolitiikassa on otettava asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen rinnalle sen merkitys tunnustaen muitakin muuttujia, ennen kaikkea työttömyysaste, ja myös vaihtoehtoiset muuttujat, kuten syrjäisyys, infrastruktuuri ja liikennetilanne, tutkimus- ja innovointiaste sekä henkilöresurssien laatuindikaattori (koulutus ja ammattikoulutus), pitäisi ottaa huomioon mitattaessa alueiden tuen tarvetta ja kehitysvaikeuksia samoin kuin indikaattori, jolla mitataan alueen tuotantorakenteen monipuolistumista;

62.  pyytää komissiota esittämään yhdessä Eurostatin kanssa mahdollisimman nopeasti uusia tilastollisia indikaattoreita, joita voidaan soveltaa alueisiin ja joissa otetaan huomioon erityisesti niiden kilpailukyky liikenneyhteyksien, infrastruktuurin, ympäristön laadun, tutkimuksen ja innovaation, koulutuksen, ammattikoulutuksen, tuotantotoiminnan monipuolisuuden sekä työttömyysasteen näkökulmasta;

o
o   o

63.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden parlamenteille, alueiden komitealle ja talous- ja sosiaalikomitealle.

(1) EYVL C 371, 8.12.1997, s. 89. (2) EYVL C 304, 24.10.2000, s. 62. (3) Hyväksytyt tekstit, kohta 11.