Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission tiedonannon (KOM(2001) 210 – C5&nbhy;0394/2001),

–  ottaa huomioon EU–AKT –assosiaatiosopimuksen ja etenkin sen 66 artiklan,

–  ottaa huomioon velkojen anteeksiantoon tähdänneen Riemuvuosi 2000 -kampanjan,

–  ottaa huomioon Kairon julistuksen ja toimintasuunnitelman, jotka hyväksyttiin Afrikan ja Euroopan välisessä huippukokouksessa 3. ja 4. huhtikuuta 2000,

–  ottaa huomioon YK:n Millenium-huippukokouksen julistuksen (6.–8. syyskuuta 2000),

–  ottaa huomioon Brysselin julistuksen ja toimintasuunnitelman, jotka hyväksyttiin YK:n kolmannessa vähiten kehittyneiden maiden konferenssissa (20. toukokuuta 2001),

–  ottaa huomioon G8-maiden julistukset ja etenkin Kölnissä kesäkuussa 1999 ja Genovassa heinäkuussa 2001 annetut julistukset,

–  ottaa huomioon 6. heinäkuuta 1998 tehdyn neuvoston päätöksen 98/453/EY poikkeuksellisesta avusta voimakkaasti velkaantuneille AKT-maille(1),

–  ottaa huomioon Brysselissä 24. syyskuuta 1998 hyväksytyt AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen päätöslauselmat AKT-maiden veloista,

–  ottaa huomioon aiemmin antamansa päätöslauselmat köyhien maiden ulkomaisesta velasta ja etenkin 16. tammikuuta 1998(2) ja 18. toukokuuta 2000(3) antamansa päätöslauselmat,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan,

–  ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön (A5&nbhy;0075/2002),

A.  katsoo, että usein velkakriisissä olevien maiden saaman kehitysavun määrä on pienempi kuin velanhoidon yhteydessä maksettu summa,

B.  katsoo, että useimmat IMF:n ja Maailmanpankin voimakkaasti velkaantuneiksi köyhiksi maiksi (HIPC) luokittelemista maista ovat AKT-maita ja että kyseisen maiden velkataakka on suuri taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen este,

C.  ottaa huomioon raaka-ainehintojen romahtamisen viime vuosina ja sen, että Maailmanpankin mukaan velkojen ja viennin suhde on kasvanut vuoden 1975 50,5 prosentista 236,9 prosenttiin vuonna 1996,

D.  ottaa huomioon, että HIPC-maiden velka on näin kasvanut vuoden 1989 147 miljardista dollarista 214 miljardiin dollariin vuonna 2001, mikä merkitsee kestämätöntä taakkaa HIPC-maille,

E.  katsoo, että HIPC-maita koskeva aloite ei todellakaan ole riittävä tämän ongelman ratkaisemiseksi ja että todellisuudessa sillä ei alenneta HIPC-maiden nimellisvelkaa; on havainnut, että vain 23 HIPC-maata, joita on kaikkiaan 42, täyttävät ohjelman kelpoisuusehdot,

F.  katsoo, että useimmissa kehitysmaissa köyhyys syvenee todennäköisesti entisestään, koska tapahtumat 11. syyskuuta 2001 kasvattivat jo olemassa olevaa globaalia taloustaantumaa, ja että juuri äärimmäisen köyhissä olosuhteissa itävät epätoivon siemenet,

G.  katsoo, että voimakkaasti velkaantuneiden köyhien maiden köyhyyden kierteen katkaisemiseksi on puututtava konfliktin perussyihin siten, että turvataan kestävä rauha ja luodaan ensimmäisenä askeleena rauhantila, jossa velkahuojennuksen avulla vapautuneet voimavarat pystytään käyttämään tehokkaasti; katsoo, että sotatilassa tai äärimmäisen väkivaltaisessa konfliktitilanteessa olevassa maassa (Angola, Kolumbia, Sierra Leone, Palestiina jne.) kehityshankkeet on väistämättä tuomittu epäonnistumaan,

H.  katsoo, että lisäponnistelut velan huojentamiseksi pitäisi nähdä osana yleisiä ponnisteluja sosiaalisen ja humanitaarisen kehityksen tavoitteita tukevien voimavarojen vahvistamiseksi,

I.  muistuttaa, että Göteborgin julistuksessa ja Laekenin Eurooppa-neuvoston päätelmissä vahvistettiin EU:n sitoutuminen YK:n virallisen tavoitteen toteuttamiseen antamalla 0,7 prosenttia BKTL:stä kehitysapuun, ja YK:n konferenssissa maaliskuussa 2002 kehitysavun rahoittamisesta sekä ympäristökonferenssissa Johannesburgissa syyskuussa 2002 on määriteltävä tarkka aikataulu, johon on lisätty tarpeelliset toimet kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi,

J.  katsoo, että inhimillinen kehitys on välttämätöntä ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta ja että perusoikeudet, myös yhteiskunnalliset ja taloudelliset, kuten oikeus elämään, koulutukseen, terveydenhuoltoon, työhön ja hyvinvointiin ovat puolestaan inhimillisen kehityksen perusta,

K.  katsoo, että vaikka parlamentilla valitettavasti ei ole toimivaltaa EKR:oon nähden, se saa vuosittain EKR:oa koskevia rahoitustietoja ja pystyy hyväksymään vuosittain komission EKR:n toimintaan liittyvän taloushallinnon,

1.  panee merkille, että viime vuosina AKT-maille on myönnetty useita lainoja olemassa olevien velkojen ja niiden korkojen rahoittamista varten, ei niinkään uusiin investointeihin, ja että on välttämätöntä katkaista tämä köyhyyttä lisäävä noidankehä;

2.  pitää tervetulleena komission ehdotusta, joka täydentää vähemmän kehittyneiden maiden hyväksi toteutettuja toimia parlamentin suositusten mukaisesti ja joka antaa kaikkein köyhimmille AKT-maille mahdollisuuden edistyä köyhyyden torjunnassa;

3.  katsoo, että kansainvälisten rahoitus- ja kauppajärjestelmien uudistus, jolla ne pyrittäisiin saamaan oikeudenmukaisemmiksi, antavat näille maille mahdollisuuden nousta kurjuudesta;

4.  pahoittelee kuitenkin sitä, että parlamenttia ei ole virallisesti kuultu asiasta;

5.  katsoo, että vahvistettu HIPC-aloite, vaikka siinä otetaankin huomioon aikaisempien, puhtaasti makrotaloudellisiin strategioihin nojautuneiden ohjelmien epäonnistuminen ja pyritään yhdistämään velan huojennus köyhyyden vähentämiseen (köyhyyden vähentämiseen liittyvien strategisten asiakirjojen pohjalta) tekemällä kelpoisuuskriteerejä joustavammiksi, on kuitenkin riittämätön nykyisessä talouden globalisoitumistilanteessa;

6.  suosittaa vaihtoehtoisia toimia velan hyväksyttävyyskynnyksen tarkistamiseksi humanitaarisen kehityksen näkökulmasta;

7.  katsoo, että julkisen velan huojentamisprosessia on vauhditettava ja syvennettävä maissa, joiden hallitukset kunnioittavat ihmisoikeuksia ja hyvän hallinnon periaatteita ja asettavat köyhyyden kitkemisen etusijalle;

8.  korostaa, että velan sietokyky pitkällä tähtäimellä on kiinni siitä, sovelletaanko jatkuvasti tervettä talouspolitiikkaa, onko velanhoitoa vahvistettu ja tarjotaanko asianmukaista rahoitusta; tässä mielessä ja eri keskipitkän ja pitkän tähtäimen tukialoitteiden yhteydessä tiettyjen jäsenvaltioiden ja etenkin teollistuneimpien maiden ensisijaiset suhteet tiettyihin voimakkaasti velkaantuneisiin köyhiin maihin voisivat olla tärkeässä asemassa seurattaessa velan mitätöimisen jälkeistä sopeutus- ja taloudellista siirtymävaihetta, tavoitteena integroida nämä maat vaiheittain maailmantalouteen;

9.  katsoo, että julkisten menojen tehokkuuden kasvattaminen on eräs parhaista keinoista taata, että velan huojentamisesta saatavat voimavarat yhdessä muiden voimavarojen ja ulkoisen avun kanssa todella edistävät köyhyyden vähentämistä;

10.  katsoo, että lisäresurssit, joita hallitukset saavuttavat velan keventämisen ansiosta, on suunnattava yhteiskunnallisiin hankkeisiin avunantajien ja kansalaisyhteiskunnan yhteisten suunnitelmien pohjalta, jolloin tuetaan sosiaalimenojen suuntaamista tietyille aloille, kuten koulutukseen, ensisijaisiin terveyspalveluihin, aidsin torjuntaan ja muihin köyhyyttä vähentäviin toimiin;

11.  suosittelee, että köyhyyden vähentämiseen liittyvät strategiset asiakirjat laaditaan yhdessä asianomaisten maiden kanssa avoimessa toimintakehyksessä niin, että kansalaisyhteiskunta osallistuu kehitysprioriteettien määrittelyyn;

12.  panee merkille, että köyhyyden vähentämiseen liittyvät strategiset asiakirjat tarjoavat välineen kumppanuuden järjestämiseen avunantajien kanssa ja kehykset avunantajien ja muiden kumppaneiden toimille sen takaamiseksi, että ulkopuolinen apu integroituu moitteettomasti kansallisten ohjelmien kanssa;

13.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltiota tarjoamaan AKT-maille teknistä tukea velanhallintajärjestelmien kehittämistä varten, myös sisäisen velan osalta, sekä sellaisten mekanismien kehittämistä varten, joilla taataan velkojen keventämisestä saatujen voimavarojen muuntaminen humanitaarisiksi kehitysohjelmiksi UNDP:n mallin mukaisesti (kansallisen kumppanuuden väline), koska avunantajien ja monenkeskisten rahoituslaitosten välinen koordinaatio voisi nojautua juuri näihin järjestelyihin valvottaessa saatujen voimavarojen käyttöä;

14.  toteaa, että HIPC-aloitteen onnistuminen edellyttää eri lahjoittajien ja edunsaajamaiden välistä koordinaatiota, ja pantaessa täytäntöön velan huojennussuunnitelmia on välttämätöntä taata kyseisestä operaatiosta aiheutuvien kustannusten tasapuolinen jakautuminen;

15.  kehottaa voimakkaasti teollisuusmaiden pankkeja ja rahoituslaitoksia lisäämään avunantonsa tehokkuutta, poistamaan byrokraattiset esteet sekä yhdenmukaistamaan menettelyjään siten, että määräajat ja toimista aiheutuvat kulut rajoitetaan minimiin;

16.  korostaa, että HIPC-mekanismien ja muiden ehdotettujen velanhuojennustoimien toimivuuden tiukka valvonta on ehdoton edellytys korruption ja varojen väärinkäytön torjunnassa ja että on tarpeen taata oikeudenmukaiset, tehokkaat ja toimivat velkahuojennustoimet;

17.  ottaen huomioon, että kaikki EU:n jäsenvaltiot eivät kuulu G8-maihin, katsoo, että EU:n olisi koordinoitava yhteisön ehdotuksia ryhmän sisällä, Maailmanpankissa ja IMF:ssä tarjotakseen huomattavaa taloudellista tukea velkojen huojentamiseksi, kuten EU:n rooli maailman suurimpana avunantajana edellyttää;

18.  toteaa, että äskettäisten tapausten vuoksi HIPC-aloitteella pitäisi taata täytäntöönpanon lisätuki, jos kansallisessa talouskontekstissa tapahtuu merkittäviä muutoksia poikkeuksellisista ulkoisista olosuhteista johtuen;

19.  katsoo, että kauppa on merkittävä kasvun lähde ja köyhyyden vähentämisen keino, ja markkinoille pääsyn parantamisella edistetään entisestään kehitystä;

20.  kehottaa monenkeskisiä rahoituslaitoksia, WTO:ta ja muita yhdennettyyn puitealoitteeseen (integrated framework initiative) osallistuvia monenkeskisiä järjestöjä tehostamaan teknistä tukeaan kaupassa vähemmän kehittyneiden maiden kanssa auttaakseen niitä poistamaan kaupan alan integraation sisäiset esteet;

21.  kehottaa tarkistamaan WTO-sääntöjä, jotta Riossa vuonna 1992 asetetut kestävän kehityksen tavoitteet voitaisiin toteuttaa, ja katsoo, että näitä tavoitteita tulee käyttää uusien maailmantalouden ohjesääntöjen määrittelemiseksi ja köyhyyden torjumiseksi tehokkaasti;

22.  muistuttaa, että HIPC-aloitetta ja yleisemmin velkojen anteeksiantoon tai keventämiseen tähtääviä toimia ei tule käyttää kehitysavun vähentämisen verukkeena,

23.  myöntää, että useimmille vähätuloisille maille virallinen kehitysapu on välttämätön lisä kansallisten voimavarojen käyttöönotolle ja ulkomaisille sijoituksille, jos kasvutavoitteet ja köyhyyden vähentämistavoitteet (tavoitteet 2015) aiotaan saavuttaa;

24.  palauttaa mieliin tässä yhteydessä, että EU ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet nostamaan mahdollisimman pian kehitysavun YK:n vaatimalle tasolle (0,7 % BKTL:sta), kuten Göteborgin Eurooppa-neuvostossa todettiin ja 8. marraskuuta 2001 Brysselin kehitysneuvostossa vahvistettiin; katsoo, että 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseen liittyvä konkreettinen ehdotus, johon teollistuneimmat maat (G8) olisivat liittäneet tarkan aikataulun, olisi vakuuttava viesti siitä, että kansainvälinen yhteisö on valmis toimimaan yhdessä Monterreyn konferenssin onnistumisen puolesta, onhan kyse itse asiassa koko kehitysyhteistyön tulevaisuudesta;

25.  vaatii uudestaan EKR:n integroimista Euroopan yhteisön yleiseen talousarvioon, koska se lisäisi merkittävästi EU:n ulkoisten toimien avoimuutta, näkyvyyttä ja johdonmukaisuutta; pyytää puheenjohtajavaltio Espanjaa Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valmistelukunnan ja seuraavan HVK:n yleisten valmistelujen yhteydessä tekemään konkreettisia ehdotuksia Euroopan kehitysrahaston ottamisesta EU:n talousarvioon;

26.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle, AKT–EU-ministerineuvostolle, Yhdistyneille kansakunnille, IMF:lle sekä Maailmanpankille.

(1) EYVL L 198, 15.7.1998, s. 40. (2) EYVL C 34, 2.2.1998, s. 196. (3) EYVL C 59, 23.2.2001, s. 239.