Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon seuraavan päätöslauselmaesityksen: Sylviane H. Ainardin ja 37 muun jäsenen päätöslauselmaesitys Italiassa mahdollisesti tapahtuvista sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden vakavista rikkomisista (B5-0363/2003),

–   ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklan,

–   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklan sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 22, 43, 49, 83, 87, 95 ja 151 artiklan,

–   ottaa huomioon 20. marraskuuta 2002 antamansa päätöslauselman tiedotusvälineiden keskittymisestä(1), 13. marraskuuta 2001 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta yleishyödyllisistä palveluista Euroopassa(2), 4. lokakuuta 2001 antamansa päätöslauselman komission kolmannesta kertomuksesta neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä talous- ja sosiaalikomitealle direktiivin 89/552/ETY "televisio ilman rajoja" soveltamisesta(3) ja 4. syyskuuta 2003 antamansa päätöslauselman perusoikeuksista Euroopan unionissa (2002)(4),

–   ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen(5) sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen(6) päätökset,

–   ottaa huomioon tätä alaa koskevat Euroopan neuvoston suositukset ja päätöslauselmat(7),

–   ottaa huomioon komission tiedonannon audiovisuaalialan sääntelyn tulevaisuudesta Euroopassa (KOM(2003) 784), vihreän kirjan yleishyödyllisistä palveluista (KOM(2003) 270), raportista EU:n sähköisen viestinnän sääntelypaketin täytäntöönpanosta (KOM(2003) 715) sekä neljännen kertomuksen direktiivin 89/552/ETY "televisio ilman rajoja" soveltamisesta (KOM(2002) 778),

–   ottaa huomioon jäsenvaltioiden julkista yleisradiotoimintaa koskevan pöytäkirjan sekä komission 15. marraskuuta 2001 antaman tiedonannon valtiontukisääntöjen soveltamisesta julkiseen yleisradiotoimintaan(8),

–   ottaa huomioon Euroopan unionin jäsenvaltioiden riippumattomien ihmisoikeusasiantuntijoiden verkoston kertomuksen (2003), Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosikertomukset sekä sen erityiskertomuksen "Tiedotusvälineitä koskevat eturistiriidat: Italian anomalia" (2003), Euroopan toimittajaliiton kertomukset "Eurooppalaisten tiedotusvälineiden omistussuhteet" (2003) ja "Italian mediakriisi – miten epäonnistunut politiikka ja puutteellinen lainsäädäntö asettivat journalismin koetukselle" (2003), sekä Italian televisio- ja mainosmarkkinoiden keskittymistä koskevat tiedot, joita muun muassa Italian tiedotusvälineiden toimintaa valvova viranomainen (Autorità per la garanzia delle comunicazioni) on julkaissut,

–   ottaa huomioon Euroopan tiedotusvälineinstituutin alustavan lausunnon "Tiedonvälitys kansalaisille Euroopan unionissa: tiedotusvälineiden ja laitosten velvollisuudet ja kansalaisten oikeus saada riittävää ja puolueetonta tietoa",

–   ottaa huomioon 19. helmikuuta 2004 järjestetyn yleisölle avoimen seminaarin "Moniarvoisuus uhattuna – toimenpiteiden tarve Euroopan tasolla",

–   ottaa huomioon vetoomuksen nro 356/2003, Federico Orlando ja kolme muuta allekirjoittajaa (Italian kansalaisia), Articolo 21 liberi di -yhdistyksen puolesta, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen tiedon vapautta koskevan 7 artiklan soveltamisesta Italiassa,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 ja 163 artiklan,

–   ottaa huomioon kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön sekä oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan, kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunnan ja perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot(A5-0230/2004),

Oikeus ilmaisuvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen – oikeus vapaisiin ja moniarvoisiin tiedotusvälineisiin

A.   katsoo, että vapaat ja moniarvoiset tiedotusvälineet ovat ehdoton edellytys ilmaisuvapauden ja tiedonvälityksen vapauden täydelliselle toteutumiselle, ja huomauttaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetaan valtioiden velvollisuus suojata ja tarpeen vaatiessa myös ryhtyä toimenpiteisiin moniarvoisuuden takaamiseksi tiedotusvälineissä,

B.   katsoo, että poliittisessa moniarvoisuudessa on kyse siitä, että tiedotusvälineissä on demokratian nimessä esitettävä laaja kirjo erilaisia poliittisia mielipiteitä ja näkemyksiä ja siitä, että demokratia joutuisi uhanalaiseksi, jos yksi ainoa ääni, jolla on tarvittavat voimavarat ainoan näkökulmansa edistämiseksi, saisi hallitsevan aseman muihin nähden; katsoo myös, että kulttuurin moniarvoisuus merkitsee sitä, että tiedotusvälineiden on ilmennettävä yhteiskunnan moninaisuutta heijastavaa kulttuurien kirjoa, ja on sitä mieltä, että kulttuurin moniarvoisuus ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus voivat olla vaarassa, jos tiedotusvälineissä ei heijastella kaikkien yhteiskunnan eri ryhmien (esimerkiksi samaa kieltä puhuvien tai samaan rotuun kuuluvien tai samaa uskontoa tunnustavien ryhmien) kulttuureita ja arvoja(9),

C.   katsoo, että politiikan ja kulttuurin moniarvoisuus tiedotusvälineissä edellyttää myös sitä, että poliittisten mielipiteiden, teorioiden ja näkemysten kirjo tulee esille myös kulttuurin ja taiteen alalla sekä yliopistoissa ja kouluissa,

D.   katsoo, että vapaat ja moniarvoiset tiedotusvälineet vahvistavat kansanvallan periaatetta, jonka varaan unioni on perustettu (SEU:n 6 artikla), ja että ne ovat välttämättömiä Euroopan unionissa, jossa kansalaisilla on oikeus asettua ehdolle ja äänestää kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole,

E.   toteaa, että yhteisön on EY:n perustamissopimuksen 151 artiklan 4 kohdan nojalla otettava toiminnassaan huomioon kulttuuriensa monimuotoisuuden vaaliminen ja edistäminen,

F.   katsoo, että ihmisoikeuksien suojelusta on tehty yksi Euroopan unionin ensisijaisista tavoitteista Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklalla sekä perusoikeuskirjan hyväksymisen, hakijavaltioita varten luotujen Kööpenhaminan kriteerien vahvistamisen, Euroopan unionin kansalaisuutta koskevien määräysten lujittamisen, vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämisen, yksityisyyden ja avoimuuden edistämisen sekä syrjinnän ehkäisyn myötä; toteaa, että Eurooppa-valmistelukunnan ehdotukseen perustuslaiksi sisältyvässä II-11 artiklan 2 kohdassa perusoikeuskirja otetaan osaksi Euroopan unionin perustuslakia,

G.   ottaa huomioon, että Eurooppa-valmistelukunta esittää perustuslakisopimusehdotuksensa I-2 artiklassa moniarvoisuuden Euroopan unionin perustana olevaksi arvoksi ja vahvistaa I-3 artiklan 3 kohdassa kulttuurisen monimuotoisuuden vaalimisen Euroopan unionin tavoitteeksi,

1.   on sitä mieltä, että jos jäsenvaltiot jättävät asiaankuuluvat toimenpiteet toteuttamatta siksi, että niiltä puuttuu tarvittava kyky tai tahto, EU:lla on poliittinen, moraalinen ja oikeudellinen velvollisuus taata sen toimivaltaan kuuluvilla aloilla, että Euroopan unionin kansalaisten oikeutta vapaisiin ja moniarvoisiin tiedotusvälineisiin kunnioitetaan, erityisesti jos yksityishenkilöt eivät turvaudu yhteisön tuomioistuimiin tiedotusvälineiden moniarvoisuuden puutteen johdosta;

2.   on pahoillaan EU:n nykyisen tiedotusvälineitä koskevan sääntelyn hajanaisuudesta ja painottaa, että Euroopan unionin pitäisi käyttää toimivaltaansa (audiovisuaali-, kilpailu- ja televiestintäpolitiikan sekä valtion tukien, julkisen palvelun velvoitteiden ja kansalaisoikeuksien osalta) määritelläkseen vähimmäisvaatimukset, joita jäsenvaltioiden olisi noudatettava asianmukaisen moniarvoisuuden tason takaamiseksi;

Audiovisuaalialaa (ja tiedotusvälineitä) koskeva politiikka

3.   huomauttaa, että audiovisuaaliala ja tiedotusvälineet ovat keskeisiä aloja talouskasvun ja Lissabonin tavoitteiden toteuttamisen kannalta, mutta omistuksen keskittyminen, usein valtioiden rajojen yli, ja markkinoille pääsyn esteet rajoittavat eurooppalaisen teollisuuden kehittymismahdollisuuksia; katsoo, että tämän vuoksi tiedotusvälineiden moniarvoisuuden suojeleminen on välttämätöntä audiovisuaalialan ja tiedotusvälineiden tasapainoisen kehityksen kannalta, vaikka pienemmillä ja erikoistuneilla markkinoilla ei ehkä ole taloudellista perustaa, joka loisi pohjan useamman kuin yhden tahon toiminnalle;

4.   vahvistaa niiden periaatteiden arvon, joihin direktiivi 89/552/ETY(10) perustuu: lähetysten vapaa liikkuvuus yhteisössä, vapaa pääsy merkittäviin tapahtumiin, riippumattomien ja uusien yhteisössä tuotettujen teosten edistäminen, alaikäisten ja yleisen järjestyksen suojelu, kuluttajien suojelu mainonnan selkeän ja avoimen tunnistamisen avulla sekä vastineoikeus; toteaa, että nämä ovat sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden takaavat peruspilarit;

5.   korostaa, että radio- ja televisiopalvelut ovat monimutkaisia ja jatkuvasti kehittyviä ja että näiden palveluiden organisointi vaihtelee jäsenvaltioissa kulttuurisista perinteistä ja maantieteellisestä olosuhteista riippuen;

6.   painottaa, että tiedotusvälineen käsitettä ollaan määrittelemässä uudelleen lähenemisen, yhteentoimivuuden ja globalisaation kautta; katsoo, että teknologian läheneminen ja tarjonnan kasvaminen Internetin, digitaalitekniikan, satelliitin, kaapelin ja muiden kanavien kautta ei saisi kuitenkaan johtaa sisällön yksipuolistumiseen; kuluttajien valinnanmahdollisuudet ja sisällön moniarvoisuus ovat tärkeämpiä kuin omistuksen tai tarjonnan moniarvoisuus;

7.   huomauttaa, etteivät digitaaliset tiedotusvälineet automaattisesti takaa suurempaa valinnanvaraa, sillä kansallisia ja kansainvälisiä tiedotusvälinemarkkinoita hallitsevat yritykset valvovat myös Internetin tärkeimpien portaalien sisältöä, ja että digitaalisen ja teknisen lukutaidon edistäminen ovat avainasemassa tiedotusvälineiden kestävää moniarvoisuutta kehitettäessä, ja ilmaisee huolensa analogisten taajuuksien lopettamisesta joissakin unionin osissa;

8.   toteaa jälleen kerran, että yhteisön audiovisuaalialan säännöksissä ei oteta asianmukaisesti huomioon samojen tai vastaavien sisältöjen jakelua eri siirtomuotojen avulla ja että sen vuoksi tietoyhteiskunnan palvelut kuuluvat sisällöstään riippumatta televisiota ja radiota lukuun ottamatta sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 2000/31/EY(11) säännösten piiriin;

9.   vaatii sen vuoksi nykyisen oikeudellisen kehyksen perusteellista uudistamista audiovisuaalialan sisältöjä koskevaksi puitepaketiksi, jossa sääntely on porrastettu sen mukaan, miten sisällöt vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen, ja varmistamaan samalla, että direktiivillä annetaan vähimmäissäännökset;

10.   huomauttaa paikallisten ja alueellisten tiedotusvälineiden merkityksestä tiedonlähteiden moniarvoisuuden edistämiseksi ja kulttuurien ja kielten monimuotoisuuden suojelemiseksi sekä julkisen yleisradiotoiminnan erityisestä tehtävästä silloin kun kaupallisilla tiedotusvälineillä ei taloudellisista syistä voi olla samaa asemaa (liian pienet markkinat);

11.   on huolissaan, ettei moniarvoisuuden suojeleminen ole enää audiovisuaalialaa koskevien komission strategisten tiedonantojen prioriteettien joukossa eikä sitä edes mainita televisio ilman rajoja -direktiivin tarkistamisen yhteydessä käsiteltävien asioiden joukossa;

12.   myöntää, että jäsenvaltioiden kehittämät erilaiset mallit tiedotusvälinemarkkinoiden sääntelyssä heijastavat erilaisia poliittisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tarpeita, mutta on kuitenkin huolissaan siitä, että kovin erilaiset lähestymistavat saattavat muodostaa esteitä audiovisuaalisten palveluiden ja viestintäpalveluiden vapaalle liikkuvuudelle EU:ssa;

13.   pahoittelee sitä, että televisio ilman rajoja -direktiivin nojalla perustettu yhteyskomitea koostuu enimmäkseen kansallisten hallitusten ministeriöiden eikä riippumattomien viestintäviranomaisten edustajista;

14.   suhtautuu myönteisesti joissakin jäsenvaltioissa perustettuihin tiedotusvälineiden omistuksen seurantavirastoihin, joiden tehtävänä on valvoa tiedotusvälineiden omistusta ja joilla on oikeus ryhtyä oma-aloitteisesti tutkimuksiin; korostaa, että tällaisten seurantavirastojen olisi myös valvottava lakien noudattamista, sosiaalisten, kulttuuristen ja poliittisten toimijoiden tasavertaista mahdollisuutta käyttää tiedotusvälineitä sekä tiedottamisen objektiivisuutta ja paikkansapitävyyttä;

15.   huomauttaa, etteivät tiedotusvälineiden omistuksen monimuotoisuus ja toimijoiden välinen kilpailu riitä takaamaan tiedotusvälineiden sisällön monimuotoisuutta ja että uutistoimistojen lisääntynyt käyttö johtaa samoihin otsikoihin ja sisältöihin;

16.   on sitä mieltä, että tiedotusvälityksen moniarvoisuutta EU:ssa uhkaa se, että tiedotusvälineitä hallitsevat poliittiset elimet tai henkilöt ja tietyt kaupalliset organisaatiot kuten mainostoimistot ja että valtion-, alue- tai paikallishallinnon ei pääsääntöisesti pitäisi käyttää asemaansa väärin vaikuttamalla tiedotusvälineisiin ja että tapauksissa, joissa hallituksen jäsenellä on erityisiä siteitä tiedotusvälineisiin, olisi lisäksi ryhdyttävä entistäkin tiukempiin varotoimiin;

17.   muistuttaa, että vihreässä kirjassa tarkasteltiin mahdollisia, tällaisten eturistiriitojen välttämiseen tarkoitettuja määräyksiä, joihin sisältyvät myös säännöt tiedotusvälineissä toimivien esteellisyydestä, osuuksien luovutuksista ja tiedotusvälineiden hallintaan liittyvistä muutoksista;

18.   katsoo, että yleisön kannalta moniarvoisuuden periaate voi ja sen tulee toteutua jokaisen lähetystoimintaa harjoittavan kohdalla, kunhan toimijoiden ja mielipidejohtajien riippumattomuutta ja ammattitaitoa kunnioitetaan; vahvistaa tämän vuoksi, että toimitukselliset säännöstöt ovat tärkeässä asemassa pyrittäessä välttämään se, että omistajat, osakkeenomistajat tai ulkopuoliset tahot, kuten hallitukset, voisivat vaikuttaa tiedon sisältöön;

19.   suhtautuu myönteisesti tulevaan komission tutkimukseen television mainontamarkkinoihin kohdistuvien sääntelytoimien vaikutuksista mutta on edelleen huolestunut mainonnan ja moniarvoisuuden välisestä suhteesta tiedotusvälineissä, sillä isot mediayhtiöt ovat mainoshankinnassa etulyöntiasemassa;

20.   korostaa nimenomaisesti, että kulttuuri- ja audiovisuaalialan palvelut eivät ole palveluja perinteisessä merkityksessä ja että niitä ei tästä syystä tulisi ottaa mukaan kansainvälisten kauppasopimusten, kuten GATS-sopimuksen, yhteydessä käytäviin, kaupan vapauttamiseen tähtääviin neuvotteluihin;

21.   pitää myönteisenä Eurooppa-valmistelukunnan ehdotukseen perustuslaiksi sisältyvään III-217 artiklaan sisältyvää päätöksentekomallia kulttuuri- tai audiovisuaalisten palvelujen kaupan alan sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevissa kysymyksissä;

Julkisen palvelun yleisradiotoiminta

22.   ottaa huomioon ne perusteelliset, kansainvälisten ja kaupallisten tiedotusvälineiden luoman kilpailun ja teknologisen kehityksen aiheuttamat muutokset, joita on tapahtunut kahdenkymmenen viime vuoden aikana julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden toimintaympäristössä;

23.   katsoo, että kulttuurisen monimuotoisuuden edistämiseksi digitaaliaikana on tärkeää, että julkisen palvelun yleisradiotoiminnan sisältö saavuttaa yleisönsä mahdollisimman monien jakeluverkostojen ja -järjestelmien kautta; katsoo, että sen vuoksi julkisen palvelun yleisradiotoiminnan on erittäin tärkeää kehittää uusia tiedonvälityspalveluja; katsoo myös, että Amsterdamin pöytäkirjassa annetaan jäsenvaltioille valta määritellä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan tehtävä ja että edellä mainitussa komission 15. marraskuuta 2001 antamassa tiedonannossa todetaan, että "julkisen palvelun tehtävään saattaa kuulua joitain palveluja, jotka eivät ole ohjelmia perinteisessä merkityksessä, esimerkiksi online-tietopalveluja, silloin kun ne täyttävät samat yhteiskunnan demokraattiset, sosiaaliset ja kulttuuriset tarpeet, kun otetaan huomioon toiminnan kehitys ja monipuolistuminen digitaalitekniikan myötä";

24.   korostaa siksi, että julkisen palvelun yleisradiotoiminta kehittyy yhtenäistyvässä tietoyhteiskunnassa; katsoo, että perinteisen televisio- ja radiotoiminnan lisäksi uusista mediapalveluista on tulossa yhä tärkeämpiä, jotta ne voivat täyttää tehtävänsä moniarvoisen sisällön tarjoajina;

25.   korostaa tiedotusvälineiden monimuotoisuuden tärkeyttä kulttuurisen, sosiaalisen ja poliittisen moniarvoisuuden edistämiseksi ja huomauttaa erityisesti julkisten yleisradioyhtiöiden velvollisuudesta tarjota yleisölle laadukasta palvelua, joka takaa monimuotoisen, paikkansapitävän ja objektiivisen sekä puolueettoman ja luotettavan tiedon, kulttuurin ja sisällön tarjonnan, jotta taattaisiin luotettavuus, moniarvoisuus, yksilöllisyys, osallistuminen ja kulttuuri-innovaatiot Amsterdamin sopimukseen liitetyn julkista yleisradiotoimintaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti;

26.   painottaa tarvetta taata kaikissa EU:n jäsenvaltioissa julkisten yleisradioyhtiöiden täydellinen itsenäisyys ja riippumattomuus, jotta julkista rahoitusta ei käytetä hallituksen pitämiseksi vallassa tai siihen kohdistuvan arvostelun vähentämiseksi, ja että tapauksissa, joissa kansallinen hallitus sekaantuu lähetystoimintaan, turvaudutaan tuomioistuimeen tai puolueettomaan tuomariin;

27.   huomauttaa, että vaikka sekä komission tiedonannossa että Altmark-tuomiossa on perusteita julkisen rahoituksen yhteensopivuudesta julkisen yleisradiotoiminnan kanssa, niissä ei edellytetä jäsenvaltioiden takaavan asianmukaista rahoitusta julkisille yleisradioyhtiöille; katsoo näiltä osin, että kansalaisten velvollisuus maksaa televisiolupamaksuja julkisen yleisradiotoiminnan tukemiseksi on mielekästä ainoastaan siinä tapauksessa, että se tarjoaa kansalaisille monipuolista, paikkansapitävää, objektiivista, kattavaa ja laadukasta tietoa sosiaalisista, poliittisista ja institutionaalisista kysymyksistä; panee huolestuneena merkille, että tällä hetkellä lähetysten laatu ja sisältö näyttävät huonontuvan ja että julkisille yleisradioyhtiöille maksettavat lupamaksut johtavat mahdollisesti pelkästään markkinoiden vääristymiseen, mikä johtuu julkisten yleisradioyhtiöiden kilpailuedusta, joka niillä on kaupallisiin tiedotusvälineisiin nähden, jotka tarjoavat pääasiassa samantasoista ja samansisältöistä tietoa;

28.   ottaa huomioon komission tutkimuksen, joka koski Alankomaiden valtion antamaa rahoitustukea julkisen palvelun yleisradiotoiminnalle ja jolla pyrittiin selvittämään, onko Alankomaiden valtio antanut julkisen palvelun yleisradiotoiminnalle enemmän tukea, kuin on tarpeen julkisen palvelun rahoittamiseksi, ja ovatko julkisen rahan saajat käyttäneet kyseisen ylisuuren julkisen tuen ei-julkisen kaupallisen toimintansa ristikkäiseen tukemiseen; panee merkille aiemmat julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rahoitukseen kohdistuneet tutkimukset Italiassa, Espanjassa ja Tanskassa;

29.   suhtautuu myönteisesti joidenkin jäsenvaltioiden vaatimuksiin velvoittaa kaapeliyhtiöt välittämään julkisia kanavia ja varata osan digitaalisesta lähetyskapasiteetista julkisen palvelun yleisradioyhtiöille;

Kaupalliset tiedotusvälineet

30.   katsoo kaupallisten tiedotusvälineiden edistäneen innovaatioita, talouskasvua ja moniarvoisuutta mutta huomauttaa, että tiedotusvälineiden keskittymisen lisääntyminen, monikansalliset multimediayhtiöt ja kansainvälinen omistus mukaan luettuina, uhkaa tiedotusvälineiden moniarvoisuutta;

31.   ottaa huomioon, että vaikka komissio tutkii merkittävimmät sulautumat EU:n sulautuma-asetuksen mukaisesti, se ei erityisesti tutki sulautumien vaikutuksia moniarvoisuuteen, ja että jäsenvaltiot voivat silti tutkia ja estää hyväksytyt sulautumat moniarvoisuuden perusteella;

32.   katsoo, että jopa keskikokoisilla tiedotusvälineiden sulautumilla voi olla merkittäviä vaikutuksia moniarvoisuuteen ja kilpailuviranomaisen tai erillisen viranomaisen pitäisi järjestelmällisesti tutkia tiedotusvälineiden sulautumien vaikutukset moniarvoisuuteen, kuten OECD on ehdottanut, ilman että hallituksen tai lainsäädännöllisin toimin puututaan toimitusten ja kustantajien vapauteen;

33.   ottaa huomioon tiedotusvälineiden horisontaalisen keskittymisen (katsojien osuuden, lupamaksujen osuuden, tulojen osuuden / taajuuksien rajaamisen sekä pääoman osuuden / lähetystoiminnan perusteella) sekä vertikaalisen yhdentymisen asteen ja tiedotusvälineiden diagonaalisen ja ristikkäisen omistuksen määrittelyssä käytettävien menetelmien moninaisuuden;

34.   on huolestunut siitä, että joissakin jäsenvaltioissa palveluntarjoajat jo valvovat yksinoikeudella valmistajakohtaisten järjestelmien avulla palvelujensa saatavuutta ja katsojien käyttöoikeuksia (nk. pullonkaulan luominen) ja sulkevat muut palveluntarjoajat ja kuluttajat järjestelmän ulkopuolelle (nk. portinvartijan asema);

35.   korostaa, että vapaan tiedonkulun ja kuluttajien valinnanvapauden varmistamiseksi avainasemassa ovat avoimet yhteentoimivat sovellusrajapinnat (Application Program Interfaces, API), ja viittaa direktiivin 2002/21/EY(12) 18 artiklaan sisältyvään vaatimukseen digitaalitelevisiopalvelujen kattavasta yhteentoimivuudesta;

36.   pitää valitettavana, että komissio ei ole huomioinut parlamentin ehdotuksia ja vaatimuksia tarvittavan yhteentoimivuuden määrittelemisestä ja tukemisesta;

37.   kehottaa komissiota – jotta vältetään valtuutuksen antaminen yhdelle digitaaliselle televisiostandardille – ilmoittamaan jäsenvaltioille, mitä toimia avoimeen yhteentoimivaan standardiin siirtymisen edistämiseksi saa valtiontukisääntöjen mukaan tukea, ja määrittelemään kriteerit, joiden perusteella se tarkastelee yhteentoimivuuden ja kuluttajien valinnanvapauden toteutumista, ennen kuin se antaa 25. heinäkuuta 2004 mennessä direktiivin 2002/21/EY 18 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kertomuksen yhteentoimivuuden ja kuluttajien valinnanvapauden toteutumisesta jäsenvaltioissa;

38.   panee huolestuneena merkille sähköisten ohjelmaoppaiden (Electronic Programme Cuides, EPG), ohjelmien niputtamisen ja Internetin hakukoneiden kasvavan vaikutuksen mielipiteenmuodostukseen ja tällä alalla havaittavissa olevan rajat ylittävän vertikaalisen ja horisontaalisen keskittymisen;

39.   korostaa, että tiedotusvälineiden moniarvoisuus kattaa omistussuhteita koskevien kysymysten lisäksi myös näkökohtia, jotka liittyvät sisältöön, kansalaisten oikeuteen saada paikkansapitävää, objektiivista ja laaja-alaista tietoa siten, että yhteiskunnallisilla, kulttuurisilla ja poliittisilla toimijoilla on yhtäläinen ja syrjimätön mahdollisuus käyttää tiedotusvälineitä;

Euroopan parlamentin alustava tutkimus

40.   korostaa niiden syiden merkitystä, joihin Euroopan parlamentin aloite Euroopan unionissa ja erityisesti Italiassa mahdollisesti tapahtuvista sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden rikkomisista perustuu, ja toteaa, että tämä heijastaa Euroopan unionin kansalaisten lisääntynyttä huolestuneisuutta ilmiöistä, jotka liittyvät tiedotusvälineiden keskittymiseen ja eturistiriitoihin;

41.   ottaa huomioon Euroopan tiedotusvälineinstituutin alustavan lausunnon, joka sisältyi laajempaan tutkimukseen "Tiedonvälitys kansalaisille Euroopan unionissa: tiedotusvälineiden ja laitosten velvollisuudet ja kansalaisten oikeus saada riittävää ja puolueetonta tietoa", jossa keskitytään suuria jäsenvaltioita ja pieniä jäsenvaltioita käsittävään ydinjoukkoon täydennettynä esimerkein Skandinavian sekä Etelä- ja Itä-Euroopan maista ja luodaan yleiskatsaus tiedotusvälineiden käyttöön liittyviä erilaisia perinteitä heijastaviin eri järjestelmiin; ottaa huomioon, että kesäkuussa julkaistava valmis tutkimus sisältää kaikkien 25:n jäsenvaltion, nykyisten ja tulevien, tilanteeseen perustuvat vertailevat johtopäätökset sekä täydelliset suositukset;

42.   ottaa huomioon, että kaikissa tutkituissa kahdeksassa valtiossa (Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Alankomaat, Puola, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) on ongelmia, joita on tutkittava tarkemmin, ja odottaa tutkimuksen valmistumista, jotta kaikkia jäsenvaltioita päästään vertailemaan keskenään;

43.   toteaa, että riippumattomat virastot, myös EU:ssa, ovat tehneet perustavia tutkimuksia, jotka ovat antaneet aihetta kansainvälisten ja kansallisten viranomaisten sekä Euroopan parlamentin lukuisiin reaktioihin; huomauttaa, että Italian hallitus on jättänyt ne huomiotta, mikä on osoitus siitä, että Italiassa saattaa olla olemassa uhka ilmaisuvapauden ja tiedonvälityksen vapauden loukkaamisesta;

44.   on sitä mieltä, että tutkittuaan alustavasti, onko moniarvoisuuden suoja riittävä, on olemassa riittäviä perusteita pyytää Euroopan komissiota laatimaan yksityiskohtainen tutkimus tilanteesta ja esittämään asianmukaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja;

45.   katsoo, että Euroopan tiedotusvälineinstituutin raportti tarjoaa perustan vuosittaiselle moniarvoisuutta käsittelevälle kertomukselle, jossa tarkastellaan keskittymisen astetta tarjonnan kannalta (horisontaalinen, vertikaalinen ja ristikkäisomistus), mainostulojen jakaantuminen mukaan lukien, toimituksellista riippumattomuutta, sisäisen ja ulkoisen sisällön ja kysynnän eli yleisön mieltymysten monipuolisuutta;

Tilanne jäsenvaltioissa

46.   ottaa huomioon, että vuonna 2002 Ranskassa:

47.   ottaa huomioon, että Irlannissa:

48.   ottaa huomioon, että Saksassa:

49.   ottaa huomioon, että Puolassa:

50.   ottaa huomioon, että Alankomaissa:

51.   ottaa huomioon, että Ruotsissa:

52.   ottaa huomioon, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa:

53.   panee merkille seuraavat tapahtumat Espanjassa:

54.   myöntää, että hakijavaltiot ovat saavuttaneet huomattavaa edistystä yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanossa, mutta on huolissaan siitä, että tietyt hakijavaltiot, joilla on vain vähän tai ei lainkaan kokemusta riippumattomista tiedotusvälineistä, kohtaavat erityisiä haasteita moniarvoisten tiedotusvälineiden takaamisessa, ja epäilee, etteivät nämä valtiot ymmärrä tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ensisijaista tärkeyttä ja ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin sen edistämiseksi;

Tilanne Italiassa

55.   toteaa, että Italian televisiomarkkinoiden keskittymisprosentti on tällä hetkellä korkein Euroopassa ja, vaikka Italian televisio tarjoaa kaksitoista kansallista kanavaa ja kymmenestä viiteentoista alueellista ja paikallista kanavaa, markkinoille on tunnusomaista RAI:n ja Mediaset-yhtiön muodostama duopoli, mikä tarkoittaa, että nämä molemmat operaattorit haalivat yhdessä liki 90 prosenttia katsojien kokonaismäärästä ja hallitsevat 96,8 prosenttia mainostuloista; huomauttaa, että vastaava osuus on Saksassa 88 prosenttia, Yhdistyneessä kuningaskunnassa 82 prosenttia, Ranskassa 77 prosenttia ja Espanjassa 58 prosenttia;

56.   ottaa huomioon, että Mediaset-yhtiö on suurin yksityinen televisio- ja mediayhtiö Italiassa ja yksi suurimmista maailmassa, että se hallitsee muun muassa televisiokanavia (RTI S.p.A.) ja mainosyhtiöitä (Publitalia '80); huomauttaa, että tiedostusvälineiden toimintaa valvova viranomainen (Autorità per le garanzie nelle comunicazioni) on virallisesti todennut (päätös N:o 226/03), että näillä kahdella yrityksellä on määräävä markkina-asema, mikä rikkoo kansallista lainsäädäntöä (laki N:o 249/97)(16);

57.   toteaa, että yksi niistä aloista, joilla eturistiriita on ilmeinen, on mainonta: vuonna 2001 Mediaset-ryhmittymä sai osakseen kaksi kolmasosaa televisiomainontaan käytetyistä varoista eli 2 500 miljoonaa euroa, ja tärkeimmät italialaiset yritykset siirsivät suuren osan mainonnastaan lehdistöstä Mediaset-yhtiön kanaville ja RAI-yhtiöltä Mediasetille(17);

58.   toteaa, että Italian pääministeri ei ole ratkaissut eturistiriitaansa, vaikka hän lupasi sen tehdä, vaan hän on päinvastoin lisännyt hallintaansa Mediaset-yhtiössä (48,639 prosentista 51,023 prosenttiin), minkä ansioista Mediaset on puolestaan voinut alentaa huomattavasti nettovelkaantuneisuuttaan lisäämällä tuntuvasti mainostulojaan, mikä on merkinnyt kilpailijoiden tulojen (ja katseluosuuksien) ja ennen kaikkea lehtimainontaan käytettyjen varojen vähenemistä;

59.   paheksuu sitä, että hallitus on turvautunut puuttuessaan valtiollisen televisiokanavan RAIn hallintorakenteeseen ja ohjelmiston suunnitteluun (jopa satiiriohjelmiin) toistuvasti ja todistettavasti häirintään, painostukseen ja sensuuriin, alkaen pääministerin julkisesti huhtikuussa 2002 esittämästä ennenkuulumattomasta vaatimuksesta kolmen tunnetun toimittajan irtisanomisesta tilanteessa, jossa hallituspuolueilla on ehdoton enemmistö hallintoneuvostossa ja RAIn parlamentaarista valvontaa harjoittavassa elimessä; paheksuu sitä, että painostusta on laajennettu sittemmin myös muihin tiedotusvälineisiin, jotka eivät ole Berlusconin omistuksessa, mikä on johtanut muun muassa Corriere della Seran päätoimittajan eroon toukokuussa 2003;

60.   ottaa näin ollen huomioon, että Italian järjestelmä on poikkeuksellinen, mikä johtuu taloudellisen ja poliittisen vallan sekä mediavallan ainutlaatuisesta keskittymisestä yhden ainoan henkilön, Italian tämänhetkisen pääministerin käsiin sekä siitä, että Italian hallitus valvoo suoraan tai välillisesti kaikkia kansallisia televisioasemia;

61.   panee merkille, että Italian televisio- ja radiotoiminta on jo vuosikymmenien ajan ollut laittomalla pohjalla, minkä perustuslakituomioistuin on toistuvasti todennut ja mitä tavanomainen lainsäädäntökoneisto ja toimivaltaiset elimet eivät ole kyenneet korjaamaan; huomauttaa, että RAI ja Mediaset hallitsevat edelleen kumpikin kolmea maanpäällisiä analogisia lähetyksiä lähettävää kanavaa huolimatta siitä, että perustuslakituomioistuin katsoi vuonna 1994 tekemässään päätöksessä N:o 420, että yksi toimija ei saa lähettää yli 20 prosenttia televisio-ohjelmista maanpäällisillä taajuuksilla koko maan kattavasti (eli sillä ei saa olla enempää kuin kaksi kanavaa), todeten, että laissa N:o 223/90 säädetty järjestelmä oli Italian perustuslain vastainen, vaikka se olikin "siirtymäkauden järjestely"; katsoo, että myöskään laissa N:o 249/97 (jolla perustettiin tiedotusvälineiden toimintaa valvova viranomainen ja annettiin televisio- ja radiolähetystoimintaa koskevat säännöt) ei otettu huomioon perustuslakituomioistuimen kantaa; toteaa, että perustuslakituomioistuin piti päätöksessään N:o 466/02 kyseisen lain 3 §:n 7 momenttia perustuslain vastaisena, siltä osin, kuin siinä ei säädetä sellaisen lopullisen ja ehdottoman määräajan vahvistamisesta, jonka on joka tapauksessa oltava viimeistään 31 päivää joulukuuta 2003 ja jonka jälkeen lähetysten, joiden lähettäjät ylittävät 3 §:n 7 momentissa säädetyt rajat, voivat tapahtua yksinomaan satelliittien tai kaapeliverkon välityksellä;

62.   huomauttaa, että Italian perustuslakituomioistuin totesi marraskuussa 2002 (asia 466/2002), että "kun Italian nykyinen, koko maan kattava yksityinen analoginen televisiojärjestelmä luotiin, tilanne oli se, että taajuudet vain tosiasiallisesti otettiin käyttöön ilman, että laitteistojen käyttö olisi edellyttänyt toimilupaa tai muuta lupaa, kiinnittämättä huomiota moniarvoisuuden kehittämisen tarpeeseen taajuuksia jaettaessa ja niiden tehokasta käyttöä suunniteltaessa. (...) Kuvatussa tilanteessa ei ole voitu taata sitä, että ulkoisen tiedonvälityksen moniarvoisuutta koskeva periaate, joka on yksi alaa koskevan perustuslakituomioistuimen oikeuskäytännön ehdottamista vaatimuksista, tosiasiallisesti toteutuu (...). Näissä olosuhteissa jo vuonna 1994 annetussa tuomioistuimen päätöksessä n:o 420 laittomaksi todetun tilanteen pitkittyminen ja paheneminen sekä se tosiasia, että edelleen on olemassa verkkoja, jotka vuoden 1997 lainsäädännön mukaan ylittivät asetetut rajat, edellyttävät, että tilanteen saattamiselle perustuslaillisten periaatteiden mukaiseksi määritellään varma, ehdoton ja siten lopullinen määräaika"; lisäksi se katsoi, että audiovisuaalialan uudistukselle asetettua määräaikaa ei ole kuitenkaan noudatettu ja että tasavallan presidentti on lähettänyt lain audiovisuaalialan uudistamisesta parlamentin uudelleen käsiteltäväksi, koska perustuslakituomioistuimen asettamia periaatteita ei ole noudatettu(18);

63.   panee myös merkille, että televisio- ja radiolähetystoiminnan yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta vastaava parlamentaarinen valiokunta on vahvistanut julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ainoaa toimiluvanhaltijaa koskevat ohjeet ja että tiedotusvälineiden toimintaa valvova viranomainen, joka huolehtii siitä, että televisio- ja radiolähetystoimintaa koskevia säännöksiä noudatetaan, on tehnyt lukuisia päätöksiä, joista käy ilmi, että lähetystoiminnan harjoittajat ovat syyllistyneet lainvastaisuuksiin; toteaa, etteivät lähetystoiminnan harjoittajat noudata näitä ohjeita ja päätöksiä vaan antavat eri tahojen käyttää kansallisia televisiokanavia lähes mielivaltaisesti jopa vaalikampanjoiden aikana;

64.   toivoo, että audiovisuaalialan uudistusta koskevaan lakiluonnokseen (Gasparrin laki, 2 pykälä, G) sisältyvä lainsäädännöllinen määritelmä "yhdistetystä viestintäjärjestelmästä" ainoina merkityksellisinä markkinoina ei ole ristiriidassa yhteisön kilpailusäännösten kanssa EY:n perustamissopimuksen 82 artiklassa ja lukuisissa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomioissa(19) tarkoitetussa merkityksessä ja että se ei tee mahdottomaksi viitemarkkinoiden selvää ja vakaata määrittelyä;

65.   toivoo lisäksi, että Gasparrin lakiluonnoksessa säädetty "taajuuksien jakojärjestelmä" ei johtaisi pelkkään nykytilanteen laillistamiseen ja että se ei olisi ristiriidassa etenkään direktiivin 2002/21/EY kanssa, direktiivin 2002/20/EY(20) 7 artiklan kanssa eikä direktiivin 2002/77/EY(21) kanssa; toteaa, että näissä direktiiveissä säädetään muun muassa, että radiotaajuuksien jakamisen sähköisiä viestintäpalveluja varten on perustuttava ehtoihin, jotka ovat objektiivisia, avoimia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia;

66.   tähdentää syvää huoltaan siitä, että lakeja ei sovelleta ja että perustuslakituomioistuimen päätöksiä ei panna täytäntöön Italiassa, mikä on laillisuus- ja oikeusvaltioperiaatteiden vastaista, audiovisuaalialaa ei ole kyetty uudistamaan, minkä seurauksena myös Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettu kansalaisten oikeus moniarvoiseen tiedonvälitykseen on huomattavasti heikentynyt vuosikymmenten ajan;

67.   ottaa huomioon, että Italian kaltainen tilanne voi syntyä muissa jäsenvaltioissa ja jäsenyyteen valmistautuvissa valtioissa, mikäli mediavaltiaat päättävät antautua politiikkaan;

68.   pahoittelee, että Italian parlamentti ei vieläkään ole hyväksynyt säännöksiä pääministerin eturistiriidan ratkaisemiseksi, vaikka näin luvattiin tehdä nykyisen hallituksen ensimmäisten sadan päivän aikana;

69.   on sitä mieltä, että audiovisuaalialan yleistä uudistusta voitaisiin helpottaa, jos se sisältäisi erityisiä ja asianmukaisia suojatoimia nykyisten tai tulevien eturistiriitojen estämiseksi paikallisten, alueellisten ja kansallisten päättäjien toiminnassa, kun heillä on huomattavia etuja yksityisellä audiovisuaalialalla;

70.   toivoo lisäksi, että eturistiriitoja koskevassa Frattinin lakiluonnoksessa ei rajoituta tunnustamaan pääministerin eturistiriitaa de facto vaan että siinä annettaisiin asiaankuuluvat säännökset, jotta tilanteen pysyminen ennallaan voidaan välttää;

71.   pahoittelee sitä, että Italian nykyinen tilanne olisi mahdollisesti voitu välttää, jos jäsenvaltioiden velvollisuudet tiedotusvälineiden moniarvoisuuden takaamiseksi olisi määritelty vuoden 1992 moniarvoisuutta koskevan vihreän kirjan antamisen jälkeen;

Suositukset

72.   toteaa, että Euroopan yhteisöllä on jo toimivaltaa monilla politiikan aloilla ja että sillä on käytössään poliittisia välineitä, jotka ovat merkityksellisiä tiedotusvälineiden moniarvoisuudelle, kuten direktiivin 89/552/ETY mukaiset säännöt yritysten vapaasta pääsystä tärkeisiin tapahtumiin; direktiivin 2002/19/EY(22) mukaiset säännöt sovellusrajapintoja ja sähköisiä ohjelmaoppaita koskevasta käyttöoikeudesta oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin; direktiivin 2002/22/EY mukaiset säännöt siirtovelvollisuuksista, säännöt avoimien sovellusrajapintojen käytöstä digitaalisia interaktiivisia televisiopalveluja ja alustoja varten: ja direktiivin 2002/21/EY mukaiset säännöt standardien yhdenmukaistamisesta digitaalitelevision yhteentoimivuuden takaamiseksi kuluttajien tasolla;

73.   korostaa näin ollen, että kyseiset välineet kuuluvat keskeisesti yhteisön politiikkaan, jonka tavoitteena on säilyttää tiedotusvälineiden moniarvoisuus, ja että komission on sovellettava, tulkittava ja edelleen kehitettävä välineitä niiden lujittamiseksi, jotta voitaisiin ehkäistä horisontaalisten ja vertikaalisten mediakeskittymien syntymistä sekä perinteisillä että uusilla tiedotusvälinemarkkinoilla;

74.   kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota vaalimaan tiedotusvälineiden moniarvoisuutta ja varmistamaan toimivaltuuksiensa mukaan, että kaikkien jäsenvaltioiden tiedotusvälineet ovat vapaita, riippumattomia ja moniarvoisia;

75.   vaatii komissiota esittämään mahdollisimman nopeasti tiedotusvälineiden moniarvoisuuden tilasta EU:ssa, johon sisältyy:

76.   pyytää komissiota esittämään ehdotuksen direktiiviksi tiedotusvälineiden moniarvoisuuden suojaamisesta, niin että täydennettäisiin säännöskehyksiä, kuten parlamentti pyysi edellä mainitussa 20. marraskuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa;

77.   katsoo, että tiedotusvälineiden monimuotoisuuden säilyttämisestä on tultava Euroopan unionin kilpailulainsäädännön erityistehtävä; toteaa, että jäsenvaltioiden mediayritysten määräävää asemaa markkinoilla olisi pidettävä tiedotusvälineiden monimuotoisuuden esteenä unionissa;

78.   katsoo, että on laadittava EU:n tason säädöksiä sen estämiseksi, että poliitikoilla tai poliittisilla ehdokkailla on huomattavia kaupallisia etuja tiedotusvälineissä; katsoo, että on otettava käyttöön eturistiriitoja estäviä oikeudellisia välineitä, ja pyytää Euroopan komissiota esittämään ehdotuksia sen varmistamiseksi, että hallituksen jäsenet eivät voi käyttää tiedotusvälineissä omistamiaan etuja poliittisiin tarkoituksiin;

79.   pyytää komissiota näin ollen tutkimaan myös seuraavien kysymysten sisällyttämistä moniarvoisuuden edistämistä koskevien toimenpiteiden toimintasuunnitelmaan kaikilla Euroopan unionin toiminnan aloilla:

80.   katsoo, että komission toiminnan on kuitenkin perustuttava EY:n perustamissopimuksen 5 artiklan mukaiseen suhteellisuusperiaatteeseen, jonka mukaan yhteisön toiminnassa ei saada ylittää sitä, mikä on tarpeen perustamissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi;

81.   pyytää laatimaan moniarvoisuutta koskevan vuosittaisen kertomuksen, jossa sisällön monimuotoisuutta (sisäinen ja ulkoinen) tarkastellaan suhteessa yleisön poliittisiin ja kulttuurisiin mieltymyksiin, arvioidaan toimituksellista itsenäisyyttä ja analysoidaan omistuksen keskittymisen vaikutuksia monimuotoisuuteen, kun taas tiedotusvälineiden moniarvoisuutta käsitellään erityisesti EU:n riippumattomien ihmisoikeusasiantuntijoiden verkoston vuosikertomuksessa;

82.   vaatii komissiota selvittämään Altmark-päätöksen vaikutukset lähetystoimintaan ja antamaan ehdotuksen direktiiviksi rahoituksen ehtojen hyväksymisestä yhteispäätösmenettelyn mukaisesti;

83.   katsoo, että jäsenvaltioiden mahdolliset oikeudelliset tai hallinnolliset toimet, jotka vaikuttavat tiedotusvälineiden moniarvoisuuteen tai ilmaisuvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen, sekä kyvyttömyys suojella näitä perusoikeuksia voi kuulua Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamisalaan;

84.   katsoo, että jos Euroopan parlamentti on poliittisesti huolestunut tiedotusvälineiden monimuotoisuudesta ja moniarvoisuudesta jossakin jäsenvaltiossa, parlamentilla on oltava mahdollisuus ryhtyä itsenäisesti menettelyihin, joilla se tutkii asiaa ennen turvautumista aloiteoikeuteensa 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

85.   vaatii, että Euroopan unionin perustuslakiin sisällytetään erityinen säännös tarpeesta taata tiedotusvälineiden moniarvoisuus;

86.   vaatii jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että niiden perustuslakeihin sisällytetään velvollisuus edistää aktiivisesti tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden kunnioittamista, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa joulukuussa 2000 Nizzassa jo säädettyjen periaatteiden yksityiskohtaisempaa täytäntöönpanoa varten; katsoo, että tämän velvollisuuden täyttämiseksi riippumattoman tuomioistuimen on tutkittava sitä, ovatko asiaa koskeva lainsäädäntö ja säännökset mainittujen perustuslain määräysten mukaisia;

87.   pyytää Italian parlamenttia:

o
o   o

88.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan neuvostolle sekä jäsenvaltioiden ja jäsenyyteen valmistautuvien valtioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) EUVL C 25 E, 29.1.2004, s. 205. (2) EYVL C 140 E, 13.6.2002, s. 153. (3) EYVL C 87 E, 11.4.2002, s. 221. (4) P5_TA(2003)0376. (5) Asia C-368/95, Familiapress, tuomio 26.6.1997 (Kok. 1997, s. I-3689), ja asia C-353/89, komissio v. Alankomaat, tuomio 25.7.1991 (Kok. 1991, s. I-4069). (6) Informationsverein Lentia v. Itävalta (1993) ja Demuth v. Sveitsi (2002). (7) Suositus N:o R (96) 10 julkisen palvelun yleisradiotoiminnan itsenäisyyden takaamisesta, päätöslauselma (74) 26 oikeudesta vastineeseen – yksilön asema suhteessa lehdistöön, suositus N:o R (94) 13 toimenpiteistä tiedotusvälineiden avoimuuden edistämiseksi, suositus N:o R (99) 1 toimenpiteistä tiedotusvälineiden moniarvoisuuden edistämiseksi, suositus 1589 (2003) sananvapaudesta eurooppalaisissa tiedotusvälineissä ja suositus 1641 (2004) julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta. (8) EYVL C 320, 15.11.2001, s. 5. (9) Gillian Doyle (2003): Media Ownership: the economics and politics of concentration in the UK and European media. London: Sage. s. 12. (10) EYVL L 298, 17.10.1989, s. 23. (11) EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1. (12) EYVL L 108, 24.4.2002, s. 33. (13) Colombani ym., tuomio 25.6.2002. (14) On kuitenkin pantava merkille, että useat Puolassa toimivat ulkomaiset yhtiöt, eli norjalainen Orkla-ryhmä ja Springer Verlag -ryhmä, ovat ottaneet vapaaehtoisesti käyttöön sisäisiä määräyksiä suojatakseen kirjoittajansa ulkopuoliselta painostukselta ja erottaakseen toisistaan liikkeenjohdon ja toimituksen vastuut (Etyj). (15) Tiedot ABC:ssa, 11. maaliskuuta 2003. (16) Mediaset-yhtiön hallintaan kuuluu:– televisiokanavia (Canale 5, Italia 1 ja Rete 4 Italiassa sekä Telecinco-ryhmä Espanjassa),– satelliittikanavia (Mediadigitin alaisuudessa) ja maanpäällisiä digitaalikanavia,– mainosyhtiöitä (Pubitalia '80 Italiassa ja Publiespaña Espanjassa),– televisiotoimintaan liittyviä yhtiöitä (Videotime, RTI Music, Elettronica industriale ja Mediavideo),– televisiotuotantoa tuottavia ja jakelevia yhtiöitä (Mediatrade, Finsimac, Olympia),– kiinteä teleliikenneverkko (Albacom),– Internet-portaali (Jumpy S.p.A.),– elokuvien jakelusta vastaava yhtiö (Medusa, joka hallinnoi Blockbusters-jakeluyhtiötä),– investointi- ja rahoitusyhtiöitä (Mediaset Investment Luxemburgissa ja Trefinance),– vakuutusyhtiö (Mediolanum),– rakennusalan yritys (Edilnord 2000),– jalkapallojoukkue (AC Milan),– kustantamo Arnoldo Mondadori Editore, joka on Italian suurin kirja- ja lehtikustantamo,– päivälehti "Il Giornale" ja päivälehti "Il Foglio" (17) Esimerkiksi Barilla käytti varoja 86,8 prosenttia vähemmän sanomalehtimainontaan ja samanaikaisesti 20,6 prosenttia enemmän mainoksiin Mediasetin kanavilla ja Procter&Gamble käytti 90,5 prosenttia vähemmän sanomalehtimainontaan ja 37 prosenttia enemmän mainoksiin Mediasetin kanavilla; toteaa, että myös valtion omistuksessa oleva puhelinyhtiö Wind leikkasi 55,3 prosenttia lehtimainontabudjetistaan ja lisäsi mainontaa 10 prosentilla Mediasetin verkoissa ja lisäksi RAI menetti vuonna 2003 kahdeksan prosenttia mainostuloistaan Mediasetille, mikä merkitsi RAIlle 80 miljoonan euron vajetta tulopuolella (Lähde: Corriere della Sera, 24.6.2003). (18) Katso perustuslakituomioistuimen 10. heinäkuuta 1974 (numero 225 ja 206) ja 28. heinäkuuta 1976 (numero 202) antamat päätökset laista numero 103, annettu 14. huhtikuuta 1975 (GURI, 17. huhtikuuta 1975, numero 102), perustuslakituomioistuimen päätöksessään 21. heinäkuuta (numero 148) antama kielteinen lausunto, jossa arvosteltiin antitrustilainsäädännön puutetta ja siitä de facto ja de jure johtuvaa monopolien ja oligopolien syntymistä. Perustuslakituomioistuin, päätös numero 826/88, vuoden 1994 päätös (numero 420, GURI numero 51, 14. joulukuuta 1994) ja päätös 466/2002. (19) Merkityksellisen markkinan korvautuvuudesta ks. asia 6/72, Continental Can, tuomio 21.2.1973 (Kok. 1973, s. 215); asia 85/76, Hoffmann - La Roche, tuomio 13.2.1979 (Kok. 1979, s. 461) ja asia C-475/99, Ambulanz Glöckner, tuomio 25.10.2001 (Kok. 2001, s. I-8089); riittävästä korvautumisasteesta merkityksellisillä markkinoilla, ks. asia 27/76, United Brands, tuomio 14.2.1978 (Kok. 1978, s. 207) ja asia 66/86, Ahmed Saeed, tuomio 11.4.1989 (Kok. 1989, s. 803). (20) EYVL L 108, 24.4.2002, s. 21. (21) EYVL L 249, 17.9.2002, s. 21. (22) EYVL L 108, 24.4.2002, s. 7.