Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta (16182/2/2003 – C6-0112/2004 – 2002/0124(COD))

P6_TA(2005)0003 A6-0073/2004

(Yhteispäätösmenettely: toinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (16182/2/2003 – C6‐0112/2004),

–   ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä esittämänsä kannan(1) komission ehdotuksesta Euroopan parlamentille ja neuvostolle (KOM(2002)0244)(2),

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 62 artiklan,

–   ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan suosituksen toiseen käsittelyyn (A6‐0073/2004),

1.   hyväksyy yhteisen kannan sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.   kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu toisessa käsittelyssä 12. tammikuuta 2005, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/.../EY antamiseksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen, 55 artiklan sekä 95 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen(3),

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(4),

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä(5),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus (liikennevakuutus) on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille sekä vakuutuksenottajina että vahingon kärsijöinä. Se on merkittävä myös vakuutusyrityksille, sillä liikennevakuutukset ovat tärkeä osa yhteisön vahinkovakuutustoimintaa. Liikennevakuutus vaikuttaa myös henkilöjen ja ajoneuvojen vapaaseen liikkuvuuteen. Liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen olisi sen vuoksi oltava yhteisön toiminnan keskeinen tavoite rahoituspalvelujen alalla.

(2)  Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annetulla neuvoston direktiivillä 72/166/ETY(6), moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annetulla toisella neuvoston direktiivillä 84/5/ETY(7), moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annetulla kolmannella neuvoston direktiivillä 90/232/ETY(8) ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä 16 päivänä toukokuuta 2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/26/EY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi)(9) on jo edistetty huomattavasti yhtenäistämistä.

(3)  On tarpeen ajantasaistaa ja kehittää yhteisön liikennevakuutusjärjestelmää. Tämä tarve on vahvistettu vakuutusalan edustajien, kuluttajien ja vahingonkärsijöiden yhdistysten kuulemisissa.

(4)  Jotta vältetään direktiivin 72/166/ETY säännösten virheelliset tulkinnat ja helpotetaan vakuutusturvan hankkimista väliaikaisin rekisterikilvin varustetuille ajoneuvoille, ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmän olisi viitattava sen valtion alueeseen, jonka rekisterikilpi ajoneuvossa on, riippumatta siitä, onko kilpi pysyvä vai väliaikainen.

(5)  Väärennetyin tai laittomin rekisterikilvin varustettujen ajoneuvojen pysyväksi kotipaikaksi katsotaan direktiivin 72/166/ETY mukaan alkuperäiset kilvet myöntäneen jäsenvaltion alue. Tämä sääntö merkitsee usein sitä, että kansallisten vakuutuksenantajien toimistojen on käsiteltävä sellaisten liikennevahinkojen taloudellisia seurauksia, joilla ei ole mitään yhteyttä jäsenvaltioon, johon ne ovat sijoittautuneet. Muuttamatta yleisperiaatetta, jonka mukaan ajoneuvon pysyvä kotipaikka määräytyy rekisterikilpien perusteella, olisi vahvistettava erityissääntö tilanteisiin, joissa vahingon on aiheuttanut rekisterikilvetön ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa. Tässä tapauksessa ja yksinomaan korvausvaatimuksen selvittämistä varten ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko on tapahtunut.

(6)  Direktiivissä 72/166/ETY mainitun pistokoe-käsitteen tulkinnan ja soveltamisen helpottamiseksi asiaa koskevaa säännöstä olisi selkeytettävä. Liikennevakuutusten järjestelmällisen tarkastamisen kieltoa olisi sovellettava ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka tulevat toisen jäsenvaltion alueelta. Vakuutusten tarkastaminen voidaan sallia vain, jos tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä ja jos ne toteutetaan osana valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.

(7)  Direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan a kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden poiketa yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta tietyille julkisoikeudellisille tai yksityisoikeudellisille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille kuuluvien ajoneuvojen osalta. Niitä tapauksia varten, joissa kyseiset ajoneuvot ovat aiheuttaneet onnettomuuksia, tällaisen poikkeuksen tehneen jäsenvaltion on nimettävä viranomainen tai elin vastaamaan korvauksesta toisessa jäsenvaltiossa aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Edellä mainittua artiklaa olisi muutettava sen varmistamiseksi, että korvauksia maksetaan asianmukaisesti sekä kyseisten ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille että myös sen jäsenvaltion alueella, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, tapahtuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille, siitä riippumatta, asuvatko vahingon kärsineet kyseisen jäsenvaltion alueella. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luettelot pakollisen vakuutusvelvollisuuden ulkopuolelle jätetyistä henkilöistä ja kyseisten ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille maksettavista korvauksista vastaavista viranomaisista tai elimistä toimitetaan komissiolle julkaistaviksi.

(8)  Direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan b kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden poiketa yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta tietyntyyppisten ajoneuvojen tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustettujen ajoneuvojen osalta. Tällaisessa tapauksessa muut jäsenvaltiot saavat ajoneuvon tullessa niiden alueelle vaatia voimassa olevaa vihreää korttia tai rajavakuutussopimusta sen varmistamiseksi, että korvauksia maksetaan ajoneuvojen mahdollisesti niiden alueella aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Koska kuitenkin tarkastukset on lopetettu yhteisön sisärajoilla eikä voida enää varmistaa, että rajaa ylittävät ajoneuvot ovat vakuutettuja, korvausten maksamista ulkomailla aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille ei voida enää taata. Lisäksi olisi varmistettava, että asianmukaiset korvaukset maksetaan sekä kyseisten ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille että myös siinä jäsenvaltiossa, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi kohdeltava näiden ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineitä samalla tavalla kuin vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineitä. Direktiivissä 84/5/ETY säädetäänkin, että sen jäsenvaltion korvauselimen, jossa liikennevahinko on tapahtunut, on maksettava korvauksia vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Tapauksissa, joissa korvauksia maksetaan sellaisten ajoneuvojen, joiden osalta poikkeus on myönnetty, aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille, korvauselimen olisi voitava esittää korvausvaatimus sen jäsenvaltion korvauselimelle, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka. Jos komissio katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi, sen olisi viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä tehtävä tämän poikkeussäännöksen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta saadun kokemuksen perusteella ehdotuksia sen korvaamiseksi tai kumoamiseksi. Direktiivin 2000/26/EY vastaava säännös olisi myös kumottava.

(9)  Direktiivin 72/166/ETY 6 artiklassa ja 7 artiklan 1 kohdassa olevat viittaukset jäsenvaltioiden Euroopan ulkopuoliseen alueeseen olisi poistettava liikennevakuutusdirektiivien soveltamisalan selkeyttämiseksi perustamissopimuksen 299 artiklan mukaiseksi.

(10)  Jäsenvaltioiden velvollisuus taata vähintään tiettyjen vähimmäismäärien osalta vakuutusturva on tärkeä seikka vahingon kärsineiden suojan varmistamisessa. Direktiivissä 84/5/ETY säädetyt vastuun vähimmäismäärät olisi ajanmukaistettava inflaation huomioon ottamiseksi, mutta myös niiden reaaliarvoa olisi korotettava vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi. Henkilövahinkojen vastuurajan vähimmäismäärä olisi määriteltävä sellaiseksi, että korvaus maksetaan täysimääräisesti ja oikeudenmukaisesti kaikille vahingon kärsineille, jotka ovat saaneet hyvin vakavia vammoja, mutta samalla on otettava huomioon, että useita uhreja vaativat onnettomuudet ovat harvinaisia ja että pieni määrä onnettomuuden uhreja saa hyvin vakavia vammoja yhdessä ja samassa vahinkotapauksessa. Vastuurajan järkevä ja kohtuullinen vähimmäismäärä on 1 000 000 euroa vahingon kärsinyttä kohden tai 5 000 000 euroa vahinkotapausta kohden riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä. Kyseisten vähimmäismäärien käyttöönoton helpottamiseksi olisi vahvistettava tämän direktiivin täytäntöönpanopäivästä alkava viiden vuoden siirtymäkausi. Jäsenvaltioiden olisi korotettava vähimmäismääriä vähintään puoleen säädetystä tasosta kolmenkymmenen kuukauden kuluessa täytäntöönpanopäivästä.

(11)  Sen varmistamiseksi, ettei vastuun vähimmäismäärä pienene ajan myötä, säännöksiin olisi lisättävä lauseke säännöllisistä tarkistuksista, jotka perustuvat yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä 23 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2494/95(10) säädettyyn Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston julkaisemaan kuluttajahintaindeksiin. On tarpeen laatia tällaista tarkistusta koskevat menettelysäännöt.

(12)  Direktiivi 84/5/ETY, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat petoksen estämiseksi rajoittaa korvausten maksamista tai vapauttaa korvauselimen suorittamasta korvausta omaisuusvahingosta, jonka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo, voi eräissä tapauksissa estää vahingon kärsineitä saamasta oikeutettua korvausta. Tätä mahdollisuutta rajoittaa korvausta tai vapauttaa suorittamasta korvausta sen perusteella, että ajoneuvoa ei tunnisteta, ei olisi sovellettava tapauksissa, joissa elin on maksanut korvauksia vakavista henkilövahingoista jollekin samassa omaisuusvahinkoja aiheuttaneessa onnettomuudessa vahingon kärsineelle. Jäsenvaltiot voivat säätää enintään kyseisessä direktiivissä vahvistetun suuruisesta omavastuusta, joka on omaisuusvahingon kärsijän vastuulla. Edellytykset, joiden perusteella henkilövahinkojen katsotaan olevan vakavia, olisi määritettävä sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, jossa onnettomuus tapahtuu. Näitä edellytyksiä määriteltäessä jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon muun muassa sen, onko vahinko edellyttänyt sairaalahoitoa.

(13)  Tällä hetkellä direktiivin 84/5/ETY mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä enintään tietynsuuruisen omavastuun vahingon kärsineille, kun vakuuttamaton ajoneuvo aiheuttaa omaisuusvahingon. Tämä mahdollisuus perusteetta alentaa vahingon kärsineiden suojaa ja johtaa syrjintään muissa onnettomuuksissa vahingon kärsineisiin nähden. Tätä mahdollisuutta ei tulisi siksi enää sallia.

(14)  Muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, 22 päivänä kesäkuuta 1988 annettua toista neuvoston direktiiviä 88/357/ETY(11) olisi muutettava, jotta vakuutusyritysten sivukonttorit voisivat olla edustajia liikennevakuutustoiminnassa, kuten ne nykyisin jo ovat muilla vakuutustoiminnan aloilla.

(15)  Ajoneuvon kaikkien matkustajien sisällyttäminen vakuutusturvan piiriin on nykyisen lainsäädännön huomattava saavutus. Tämä tavoite vaarantuisi, jos kansallisessa lainsäädännössä tai jossakin vakuutussopimuksen sisältämässä sopimuslausekkeessa suljetaan vakuutusturvan ulkopuolelle matkustajat, jotka tiesivät tai joiden olisi pitänyt tietää ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena onnettomuuden sattuessa. Matkustaja ei yleensä pysty arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Tavoitetta estää kuljettajia ajamasta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisina ei saavuteta alentamalla vahingon kärsineiden matkustajien vakuutusturvaa. Näiden matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta heidän mahdolliseen sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaiseen vastuuseensa eikä tietyn onnettomuuden takia maksettavien vahingonkorvausten määrään.

(16)  Jalankulkijoille, pyöräilijöille sekä muille motorisoimattomille tienkäyttäjille, jotka yleensä ovat liikenneonnettomuuden heikoimpia osapuolia, aiheutuneiden henkilö- ja omaisuusvahinkojen olisi kuuluttava onnettomuudessa osallisena olevan ajoneuvon pakollisen vakuutuksen piiriin, jos he ovat kansallisen siviilioikeuden mukaan oikeutettuja korvaukseen. Tämä säännös ei vaikuta kansallisen lainsäädännön mukaiseen siviilioikeudelliseen vastuuseen eikä vahingonkorvausten määrään yksittäisen onnettomuuden osalta.

(17)  Jotkin vakuutusyritykset sisällyttävät vakuutussopimuksiin ehtoja, joiden perusteella sopimus ei ole voimassa, jos ajoneuvo on määrättyä aikaa kauemmin rekisteröintijäsenvaltion ulkopuolella. Käytäntö on ristiriidassa direktiivissä 90/232/ETY vahvistetun periaatteen kanssa, jonka mukaan pakollisen liikennevakuutuksen on yhden vakuutusmaksun perusteella oltava voimassa koko yhteisön alueella. Olisi sen vuoksi täsmennettävä, että vakuutusturvan on oltava voimassa koko sopimuskauden ajan riippumatta siitä, onko ajoneuvo määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa, rajoittamatta jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisia velvollisuuksia ajoneuvojen rekisteröinnin osalta.

(18)  Olisi ryhdyttävä toimiin vakuutusturvan saamisen helpottamiseksi toisesta jäsenvaltiosta maahantuodulle ajoneuvolle, vaikka ajoneuvoa ei ole vielä rekisteröity määränpääjäsenvaltiossa. Olisi mahdollistettava tilapäinen poikkeus yleissäännöstä, jolla määritetään, missä riski sijaitsee. Jäsenvaltioksi, jossa riski sijaitsee, olisi 30 päivän ajan ajoneuvon toimittamisesta tai lähettämisestä ostajalle tai saattamisesta ostajan saataville katsottava määränpääjäsenvaltio.

(19)  Sen, joka haluaa ottaa uuden liikennevakuutuksen toisesta vakuutusyrityksestä, olisi voitava osoittaa aikaisemman sopimuksensa aikaiset onnettomuus- ja korvausvaatimustiedot. Vakuutuksenottajalla olisi oltava oikeus pyytää milloin tahansa vähintään viideltä sopimussuhteen viimeksi kuluneelta vuodelta todistus korvausvaatimuksista, jotka koskevat kyseisen vakuutussopimuksen kattamaa ajoneuvoa tai kattamia ajoneuvoja, tai siitä, ettei tällaisia vaatimuksia ole ollut. Vakuutusyhtiön tai elimen, jonka jäsenvaltio on mahdollisesti nimennyt tarjoamaan pakollisia vakuutuksia tai antamaan kyseisiä todistuksia, olisi toimitettava tällainen todistus vakuutuksenottajalle 15 päivän kuluessa pyynnöstä.

(20)  Moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineiden asianmukaisen suojan varmistamiseksi jäsenvaltioiden ei pitäisi sallia vakuutusyritysten periä omavastuuosuutta vahingon kärsineeltä.

(21)  Oikeus vedota vakuutussopimukseen ja vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä on erittäin tärkeä moottoriajoneuvo-onnettomuudessa vahingon kärsineen suojan kannalta. Direktiivissä 2000/26/EY jo säädetään, että jos onnettomuus on sattunut muussa jäsenvaltiossa kuin missä vahingon kärsinyt asuu ja on aiheutunut sellaisen ajoneuvon käytöstä, joka on vakuutettu ja jolla on pysyvä kotipaikka jossakin jäsenvaltiossa, vahingon kärsineellä on oikeus vaatia korvausta suoraan vahinkovastuussa olevan henkilön vakuutusyritykseltä. Korvausvaatimusten tehokkaan ja nopean käsittelyn helpottamiseksi ja kalliiden oikeuskäsittelyjen välttämiseksi tämä oikeus olisi ulotettava koskemaan kaikkia moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineitä.

(22)  Moottoriajoneuvo-onnettomuudessa vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi direktiivissä 2000/26/EY säädettyä perusteltua korvaustarjousta koskeva menettely olisi ulotettava koskemaan kaikkia moottoriajoneuvo-onnettomuuksia. Samaa menettelyä olisi sovellettava tarvittavin muutoksin, jos onnettomuus käsitellään direktiivissä 72/166/ETY säädetyllä kansallisten vakuutuksenantajien toimistojen järjestelmällä.

(23)  Jotta vahingon kärsineiden on helpompi hakea korvausta, direktiivin 2000/26/EY mukaisesti perustettujen tietokeskusten olisi voitava antaa tietoja ei ainoastaan kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvista onnettomuuksista vaan myös samanlaisia tietoja kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista.

(24)   Vahingon kärsinyt voi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001(12) 11 artiklan 2 kohdan sekä 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla nostaa suoran kanteen vastuuvakuutuksen antajaa vastaan siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen kotipaikkansa on.

(25)  Koska direktiivi 2000/26/EY annettiin ennen 27 päivänä syyskuuta 1968 tehdyn, samaa asiaa koskeneen Brysselin yleissopimuksen joidenkin jäsenvaltioiden osalta korvanneen asetuksen (EY) N:o 44/2001 antamista, tuon direktiivin viittaukset kyseiseen yleissopimukseen olisi mukautettava vastaavasti.

(26)  Näin ollen olisi muutettava vastaavasti direktiivejä 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY, 90/232/ETY ja 2000/26/EY,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Direktiivin 72/166/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 72/166/ETY seuraavasti:

1)  Muutetaan 1 artiklan 4 kohta seuraavasti:

2)  Korvataan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:

1.  Jäsenvaltioiden on oltava tarkastamatta sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on jonkin toisen jäsenvaltion alueella, ja sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka saapuvat niiden alueelle toisen jäsenvaltion alueelta. Ne voivat kuitenkin muuten kuin järjestelmällisesti tarkastaa vakuutuksia edellyttäen, että tarkastukset eivät ole syrjiviä ja että ne toteutetaan osana valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.

3)  Muutetaan 4 artikla seuraavasti:

4)  Poistetaan 6 artiklasta ilmaisu "tai jäsenvaltion Euroopan ulkopuolisella alueella" ja 7 artiklan 1 kohdasta ilmaisu "tai jonkin jäsenvaltion Euroopan ulkopuolisella alueella".

2 artikla

Direktiivin 84/5/ETY muuttaminen

Korvataan direktiivin 84/5/ETY 1 artikla seuraavasti:

1 artikla

1.  Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikennevakuutuksen on aina katettava sekä omaisuusvahingot että henkilövahingot.

2.  Jäsenvaltioiden on vaadittava, tämän kuitenkaan rajoittamatta niiden oikeutta vahvistaa korkeampia vastuurajoja, että vakuutuksen on katettava vähintään seuraavat määrät:

Tarvittaessa jäsenvaltiot voivat vahvistaa enintään viiden vuoden siirtymäajan, joka alkaa moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta ... annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/.../EY*+ täytäntöönpanopäivästä ja jonka kuluessa niiden on mukautettava vastuurajojen vähimmäismäärät tässä kohdassa edellytettyihin määriin.

Jäsenvaltioiden, jotka ottavat käyttöön edellä tarkoitetun siirtymäajan, on ilmoitettava asiasta komissiolle ja mainittava siirtymäajan kesto.

Jäsenvaltioiden on 30 kuukauden kuluessa direktiivin 2005/.../EY+ täytäntöönpanopäivästä korotettava vastuumääriä vähintään puoleen tässä kohdassa säädetyistä tasoista.

3.  Direktiivin 2005/.../EY(14) tultua voimaan tai 2 kohdassa tarkoitetun siirtymäajan päätyttyä kyseisessä kohdassa tarkoitetut määrät on tarkistettava joka viides vuosi yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä 23 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2494/95** säädetyn Euroopan kuluttajahintaindeksin mukaisesti.

Määrät mukautetaan ilman eri toimenpidettä. Määriä korotetaan Euroopan kuluttajahintaindeksissä kyseisenä aikana, eli tarkistusta välittömästi edeltävinä viitenä vuonna, tapahtuneen prosentuaalisen muutoksen verran, ja arvo pyöristetään ylöspäin täyteen 10 000 euroon.

Komission on ilmoitettava neuvostolle ja Euroopan parlamentille tarkistetut vastuumäärät ja varmistettava, että ne julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

4.  Jokaisen jäsenvaltion on perustettava tai valtuutettava elin suorittamaan korvausta ainakin vakuuttamisvelvollisuuden vastuurajoihin saakka omaisuusvahingoista tai henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka osalta ei ole täytetty 1 kohdassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta.

Ensimmäisessä alakohdassa ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta pitää elimen suorittamaa korvausta ensisijaisena tai toissijaisena eikä oikeutta järjestää korvausvaatimusten sovittelua kyseisen elimen ja vahingosta korvausvastuussa olevan henkilön tai olevien henkilöiden ja muiden vakuutuksenantajien tai sosiaaliturvalaitosten välillä, joilta vaaditaan korvausta vahingon kärsineelle samasta vahingosta. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan saa sallia elimen asettavan korvauksen maksamisen ehdoksi, että vahingon kärsijän on jollakin tavoin osoitettava vastuussa olevan henkilön olevan kyvytön maksamaan tai kieltäytyvän maksamasta.

5.  Kaikissa tapauksissa vahingon kärsinyt voi kääntyä suoraan elimen puoleen, joka on vahingon kärsineeltä pyytämänsä tiedot saatuaan velvollinen antamaan tälle perustellun päätöksen korvauksen suorittamisesta.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapauttaa elimen maksamasta korvausta sellaisten henkilöiden vahingoista, jotka ovat vapaaehtoisesti nousseet vahingon tai vamman aiheuttaneeseen ajoneuvoon, jos elin voi osoittaa näiden tienneen ajoneuvon olevan vakuuttamaton.

6.  Jäsenvaltiot voivat vapauttaa elimen korvauksen suorittamisesta tai rajoittaa korvauksen maksamista, jos kyseessä on tuntemattoman ajoneuvon aiheuttama omaisuusvahinko.

Jos elin on kuitenkin saman liikennevahingon, jossa tuntematon ajoneuvo aiheutti omaisuusvahinkoja, uhrille maksanut korvausta merkittävistä henkilövahingoista, jäsenvaltiot eivät voi vapauttaa elintä korvauksen maksamisesta omaisuusvahingoista sillä perusteella, että ajoneuvo on tuntematon. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää enintään 500 euron omavastuusta, joka on omaisuusvahingon kärsijän vastuulla.

Edellytykset, joiden perusteella henkilövahinkojen katsotaan olevan merkittäviä, on määritettävä sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, jossa liikennevahinko tapahtuu. Tässä yhteydessä jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon muun muassa sen, onko vahinko edellyttänyt sairaalahoitoa.

7.  Jokaisen jäsenvaltion on sovellettava lakejaan, asetuksiaan ja hallinnollisia määräyksiään elimen suorittamiin korvauksiin, tämän kuitenkaan rajoittamatta muun vahingon kärsineelle edullisemman käytännön soveltamista.

_______________

* EUVL L

** EYVL L 257, 27.10.1995, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

3 artikla

Direktiivin 88/357/ETY muuttaminen

Kumotaan direktiivin 88/357/ETY 12 a artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan toinen virke.

4 artikla

Direktiivin 90/232/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 90/232/ETY seuraavasti:

1)  Lisätään 1 artiklaan ensimmäisen kohdan jälkeen kohta seuraavasti:

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että mitään lakisääteistä määräystä tai vakuutuskirjan sisältämää sopimuslauseketta, jolla evätään korvaus matkustajalta sillä perusteella, että hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja oli liikennevahingon aiheutuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, ei sovelleta tällaisen matkustajan korvausvaatimuksiin.

2)  Lisätään artikla seuraavasti:

1 a artikla

Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen on katettava sellaisille jalankulkijoille, pyöräilijöille sekä muille motorisoimattomille tienkäyttäjille aiheutuneet henkilö- ja omaisuusvahingot, jotka sellaisen liikennevahingon seurauksena, jossa moottoriajoneuvo on osallisena, ovat oikeutettuja korvaukseen kansallisen yksityisoikeuden mukaisesti. Tämä artikla ei vaikuta siviilioikeudelliseen vastuuseen eikä vahingonkorvauksen määrään.

3)  Korvataan 2 artiklan ensimmäinen luetelmakohta seuraavasti:

4)  Lisätään artiklat seuraavasti:

4 a artikla

1.  Poiketen siitä, mitä säädetään direktiivin 88/357/ETY* 2 artiklan d alakohdan toisessa luetelmakohdassa, jos ajoneuvo on toimitettu toisesta jäsenvaltiosta toiseen, jäsenvaltioksi, jossa riski sijaitsee, on katsottava ajoneuvon määränpääjäsenvaltio 30 päivän ajan siitä lähtien, kun ostaja on hyväksynyt toimituksen, vaikka ajoneuvoa ei olisi virallisesti rekisteröity määränpääjäsenvaltiossa.

2.  Siinä tapauksessa, että vakuuttamaton ajoneuvo on osallisena liikennevahingossa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna aikana, direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu elin ajoneuvon määränpääjäsenvaltiossa on korvausvelvollinen sanotun direktiivin 1 artiklan mukaisesti.

4 b artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vakuutuksenottajalla on milloin tahansa oikeus pyytää todistus kolmansien osapuolten korvausvaatimuksista, jotka koskevat kyseisen vakuutussopimuksen kattamaa ajoneuvoa tai ajoneuvoja, sopimussuhteen vähintään viideltä edelliseltä vuodelta tai todistus siitä, että korvausvaatimuksia ei ole ollut. Vakuutusyhtiön tai elimen, jonka jäsenvaltio on mahdollisesti nimennyt tarjoamaan pakollisia vakuutuksia tai antamaan kyseisiä todistuksia, on toimitettava tällainen todistus vakuutuksenottajalle 15 päivän kuluessa pyynnöstä.

4 c artikla

Vakuutusyhtiöt eivät saa määrätä onnettomuudessa vahingon kärsineelle omavastuuta direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen osalta.

4 d artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että vahingon kärsineillä on direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vakuutetun ajoneuvon aiheuttamissa liikennevahingoissa oikeus vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä, joka on myöntänyt vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen.

4 e artikla

Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön direktiivin 2000/26/EY** 4 artiklan 6 kohdassa säädetty menettely direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vakuutetun ajoneuvon aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyvien korvausvaatimusten käsittelemiseksi.

Jos kyse on onnettomuuksista, jotka voidaan käsitellä direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa säädetyllä kansallisten vakuutuksenantajain toimistojen järjestelmällä, jäsenvaltioiden on otettava käyttöön direktiivin 2000/26/EY 4 artiklan 6 kohdan mukainen menettely. Tämän menettelyn soveltamista varten kaikki viittaukset vakuutusyhtiöön ymmärretään viittaukseksi direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 3 kohdassa määriteltyihin kansallisiin vakuutuksenantajien toimistoihin.

_______________

* Toinen neuvoston direktiivi 88/357/ETY, annettu 22 päivänä heinäkuuta 1988, muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä (EYVL L 172, 4.7.1988, s. 1). Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/26/EY (EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65).

** Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/26/EY, annettu 16 päivänä toukokuuta 2000, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä (EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65).

5)  Korvataan 5 artiklan 1 kohta seuraavasti:

1.  Rajoittamatta niille direktiivin 2000/26/EY nojalla kuuluvia velvollisuuksia jäsenvaltioiden on varmistettava, että mainitun direktiivin 5 artiklan mukaisesti perustetut tai hyväksytyt tietokeskukset antavat kyseisessä artiklassa tarkoitetut tiedot kaikille niille, jotka ovat osallisina jossakin direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vakuutetun ajoneuvon aiheuttamassa liikenneonnettomuudessa.

5 artikla

Direktiivin 2000/26/EY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 2000/26/EY seuraavasti:

1)  Lisätään johdanto-osan kappale seuraavasti:

16 a) Vahingon kärsinyt voi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001* 11 artiklan 2 kohdan sekä 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla nostaa kanteen vastuuvakuutuksen antajaa vastaan siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen kotipaikkansa on.

________

* EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

2)  Korvataan 4 artiklan 8 kohta seuraavasti:

8.  Korvausedustajan nimeäminen ei sinänsä merkitse direktiivin 92/49/ETY 1 artiklan b alakohdassa tarkoitetun sivukonttorin avaamista, eikä korvausedustajan myöskään katsota olevan direktiivin 88/357/ETY 2 artiklan c alakohdan mukainen toimipaikka tai

3)  Kumotaan 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan 2 alakohdan ii alakohta.

4)  Lisätään artikla seuraavasti:

6 a artikla

Keskuselin

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen helpottamiseksi, että korvausvaatimusten selvittämistä varten tarvittavat perustiedot ovat ajoissa vahingon kärsijän, vakuutusyritysten tai näiden laillisten edustajien saatavilla.

Nämä perustiedot on tarvittaessa saatettava saataville sähköisessä muodossa jokaisessa jäsenvaltiossa olevan keskusrekisterin kautta, ja niiden on oltava tapauksen osapuolten saatavilla nimenomaisesta pyynnöstä.

6 artikla

Täytäntöönpano

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamiseksi tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään […](15). Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan.

Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.  Jäsenvaltiot voivat perustamissopimuksen mukaisesti pitää voimassa tai saattaa voimaan säännöksiä, jotka ovat edullisempia vahingon kärsineelle kuin tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät säännökset.

3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset komissiolle.

7 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

8 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty …ssa/ssä …

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

(1) EUVL C 82 E, 1.4.2004, s. 297. (2) EYVL C 227 E, 24.9.2002, s. 387. (3) EYVL C 227 E, 24.9.2002, s. 387. (4) EUVL C 95, 23.4.2003, s. 45. (5) Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 22. lokakuuta 2003 (EUVL C 82 E, 1.4.2004, s, 297), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 26. huhtikuuta 2004 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä) ja Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 12. tammikuuta 2005. (6) EYVL L 103, 2.5.1972, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 84/5/ETY (EYVL L 8, 11.1.1984, s. 17). (7) EYVL L 8, 11.1.1984, s. 17, direktiivi sellaisena kuin viimeksi muutettuna direktiivillä 90/232/ETY (EYVL L 129, 19.5.1990, s. 33). (8) EYVL L 129, 19.5.1990, s. 33. (9) EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65. (10) EYVL L 257, 27.10.1995, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1). (11) EYVL L 172, 4.7.1988, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2000/26/EY. (12) EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla. (13) + Lisää tämän direktiivin numero. (14) + Lisää tämän direktiivin numero. (15) * 24 kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulopäivästä.

Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan perustuslaista tehdystä sopimuksesta (2004/2129(INI))

P6_TA(2005)0004 A6-0070/2004

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen (jäljempänä 'perustuslaki'),

–   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja EY:n perustamissopimuksen sellaisina kuin ne ovat muutettuina Euroopan yhtenäisasiakirjalla ja Maastrichtin, Amsterdamin sekä Nizzan sopimuksilla,

–   ottaa huomioon Euroopan unionin perussoikeuskirjan(1),

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston Laekenin julistuksen(2),

–   ottaa huomioon perustuslakia pohjustaneet päätöslauselmansa(3),

–   ottaa huomioon antamansa päätöslauselmat(4), joilla valmisteltiin hallitustenvälisiä konferensseja, ja päätöslauselmat(5), joissa se arvioi niiden tuloksia,

–   ottaa huomioon ehdotuksen sopimukseksi Euroopan perustuslaista, jonka Eurooppa- valmistelukunta hyväksyi yhteisymmärryksellä 13. kesäkuuta ja 10. heinäkuuta 2003, sekä antamansa päätöslauselmat(6), joilla se valmisteli ja jälkeenpäin arvioi valmistelukunnan työtä,

–   ottaa huomioon alueiden komitean 17. marraskuuta 2004(7) sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 28. lokakuuta 2004(8) Euroopan parlamentin pyynnöstä(9) perustuslaista antamat lausunnot,

–   ottaa huomioon aluejärjestöjen, työmarkkinaosapuolten sekä kansalaisyhteiskunnan foorumien edustajien 25. marraskuuta 2004 pidetyssä julkisessa kuulemistilaisuudessa esittämät näkemykset,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön sekä ulkoasiainvaliokunnan, kehitysyhteistyövaliokunnan, kansainvälisen kaupan valiokunnan, budjettivaliokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan, aluekehitysvaliokunnan, maatalousvaliokunnan, kalatalousvaliokunnan, oikeudellisten asioiden valiokunnan, kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan sekä vetoomusvaliokunnan lausunnot (A6‐0070/2004),

sekä katsoo seuraavaa:

A.  Euroopan unionilla on historiansa aikana ollut merkittävä rooli jatkuvasti laajentuvan rauhaan ja vaurauteen, demokratiaan sekä vapauteen, oikeuteen ja turvallisuuteen perustuvan alueen luomisessa,

B.   perustuslaki vahvistaa näitä saavutuksia ja sisältää myös useita uudistuksia, jotka ovat välttämättömiä, jotta ylläpidetään ja parannetaan 25:n ja mahdollisesti sitäkin useamman jäsenvaltion muodostaman unionin kykyä toimia tehokkaasti sisäisesti ja ulkoisesti,

C.  Euroopan parlamentin pyrkimykset sen ensimmäisistä välittömistä vaaleista alkaen saada aikaan perustuslaki huipentuivat valmistelukunnan menestykseen sen laadittua ehdotuksen tehokkuutensa täysin osoittanutta demokraattista, edustuksellista ja avointa menetelmää käyttäen ja Euroopan kansalaisten esitykset huomioon ottaen, minkä ansiosta saavutettiin yksimielisyys, joka säilyi hallitustenvälisessä konferenssissa oleellisilta osiltaan muuttumattomana,

D.   perustuslaissa, jonka oli oltava kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyttävissä oleva kompromissi, jätettiin väistämättä huomiotta joitakin Euroopan parlamentin ja valmistelukunnan tekemiä ehdotuksia, jotka esittäjiensä mukaan olisivat tuoneet unioniin uusia parannuksia; monet näistä voidaan kuitenkin toteuttaa tulevaisuudessa,

E.   jokaisen Euroopan unionin jäsenvaltion hallituksen perustuslaille antama hyväksyntä osoittaa, että kaikki jäsenvaltioiden vaaleilla valitut hallitukset haluavat tulevaisuudessa työskennellä yhdessä kyseisen kompromissin pohjalta, mikä edellyttää jokaiselta hallitukselta mahdollisimman suurta poliittista panosta, jotta perustuslaki saadaan ratifioitua ennen 1. marraskuuta 2006,

F.   perustuslakia on moitittu julkisessa keskustelussa tavalla, joka ei vastaa sen määräysten todellista sisältöä ja oikeudellisia seurauksia, koska perustuslaki ei johda keskitetyn supervaltion luomiseen, se ei heikennä unionin sosiaalista ulottuvuutta vaan pikemminkin vahvistaa sitä, eikä se torju Euroopan historiallisia ja hengellisiä juuria vaan viittaa kulttuuriseen, uskonnolliseen ja humanistiseen perintöön,

1.   katsoo, että kokonaisuudessaan perustuslaki on hyvä kompromissi ja olemassa oleviin perussopimuksiin verrattuna valtava parannus, joka voimaan tullessaan tarjoaa näkyviä etuja kansalaisille (ja Euroopan parlamentille sekä jäsenvaltioiden parlamenteille heidän demokraattisina edustuslaitoksinaan), jäsenvaltioille (alueet ja paikallisviranomaiset mukaan lukien) ja Euroopan unionin toimielinten ja näin ollen koko unionin toiminnan tehostamiselle;

Unionin luonteen ja tavoitteiden tehostettu selkeyttäminen

2.   pitää myönteisenä, että perustuslaki antaa kansalaisille selkeämmän kuvan unionin luonteesta ja tavoitteista sekä unionin ja jäsenvaltioiden suhteista, erityisesti seuraavista syistä:

Tehokkuuden parantaminen ja roolin vahvistaminen maailmassa

3.   pitää myönteisenä, että perustuslain tullessa voimaan unionin toimielimet voivat toteuttaa tehtäviään tehokkaammin seuraavista syistä:

Demokraattisen vastuun lisääminen

4.   pitää myönteisenä, että kansalaiset voivat paremmin valvoa Euroopan unionin toimintaa lisääntyneen demokraattisen vastuun myötä, etenkin seuraavien parannusten seurauksena:

Enemmän oikeuksia kansalaisille

5.   pitää myönteisenä, että kansalaisten oikeuksia vahvistetaan seuraavien parannusten avulla:

Päätelmät

6.   hyväksyy perustuslakisopimuksen ja kannattaa vilpittömästi sen ratifiointia;

7.   uskoo, että tämä perustuslaki tarjoaa Euroopan unionin tulevaa kehitystä varten vakaat ja pysyvät puitteet, joiden avulla unionin laajentuminen on mahdollista tulevaisuudessa, samalla kun se tarjoaa mekanismit tarkistaa sopimusta tarvittaessa;

8.   on valmis käyttämään perustuslain mukaista uutta aloiteoikeuttaan ehdottaa perustuslakiin parannuksia;

9.   toivoo, että kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot voivat ratifioida perustuslaista tehdyn sopimuksen vuoden 2006 puoliväliin mennessä;

10.   toistaa pyyntönsä kaikkien mahdollisten toimien toteuttamiseksi, jotta unionin kansalaiset saisivat selkeää ja objektiivista tietoa perustuslain sisällöstä; kehottaa näiltä osin Euroopan unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita niiden jakaessa kansalaisille perustuslakisopimusta (täydellisenä tai lyhennettynä versiona) erottamaan selkeästi nykyisissä perussopimuksissa jo voimassa olevat elementit perustuslain mukanaan tuomista määräyksistä niin pedagogisten syiden kuin myös keskustelujen selventämisen vuoksi; kehottaa niitä myös tunnustamaan kansalaisyhteiskunnan järjestöjen roolin ratifiointikeskusteluissa ja antamaan riittävästi tukea, jotta kyseiset järjestöt saavat jäsenistönsä ja kannattajansa mukaan näihin keskusteluihin kaikkialla unionissa, sillä näin edistetään kansalaisten aktiivista osallistumista ratifiointikeskusteluihin;

o
o   o

11.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille, neuvostolle, komissiolle ja Eurooppa-valmistelukunnan entisille jäsenille sekä varmistamaan, että parlamentin yksiköt, parlamentin tiedotustoimistot mukaan lukien, tarjoavat kattavaa tietoa perustuslaista ja parlamentin kannasta siihen.

(1) EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1. (2) Laekenin Eurooppa-neuvosto, Laekenin julistus Euroopan unionin tulevaisuudesta, SN 273/01, 15.12.2001. (3) Päätöslauselma 14.2.1984 ehdotuksesta Euroopan unionista tehtäväksi sopimukseksi (EYVL C 77, 19.3.1984, s. 53; esittelijä: Altiero Spinelli, 1-1200/1983).Päätöslauselma 11.7.1990 Euroopan unionin perustuslakiehdotusta koskevista Euroopan parlamentin suuntaviivoista (EYVL C 231, 17.9.1990, s. 91; esittelijä: Emilio Colombo, A3-0165/1990).Päätöslauselma 12.12.1990 Euroopan unionin perustuslaillisesta perustasta (EYVL C 19, 28.1.1991, s. 65; esittelijä: Emilio Colombo, A3-0301/1990).Päätöslauselma 10.2.1994 Euroopan unionin perustuslaista (EYVL C 61, 28.2.1994, s. 155; esittelijä: Fernand Herman, A3-0064/1994).Päätöslauselma 25.10.2000 perussopimusten muuttamisesta perustuslain muotoon (EYVL C 197, 12.7.2001, s. 186; esittelijä: Olivier Duhamel, A5-0289/2000). (4) Päätöslauselma 14.3.1990 Euroopan unionia koskevaa parlamentin strategiaa käsittelevästä HVK:sta (EYVL C 96, 17.4.1990, s. 114; esittelijä: David W. Martin, A3-0047/1990).Päätöslauselma 11.7.1990 Euroopan unionia koskevaa parlamentin strategiaa käsittelevästä HVK:sta (EYVL C 231, 17.9.1990, s. 97; esittelijä: David W. Martin, A3-0166/1990).Päätöslauselma 22.11.1990 Euroopan unionia koskevaa parlamentin strategiaa käsittelevistä HVK:ista (EYVL C 324, 24.12.1990, s. 219; esittelijä: David W. Martin, A3-0270/1990).Päätöslauselma 22.11.1990, joka sisältää parlamentin lausunnon talous- ja rahaliittoa ja poliittista unionia käsittelevien hallitustenvälisten konferenssien koollekutsumisesta (EYVL C 324, 24.12.1990, s. 238; esittelijä: David W. Martin, A3-0281/1990).Päätöslauselma 17.5.1995 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen toimivuudesta vuoden 1996 hallitustenvälistä konferenssia silmällä pitäen – unionin täytäntöönpano ja kehittäminen (EYVL C 151, 19.6.1995, s. 56; esittelijät: Jean-Louis Bourlanges ja David W. Martin, A4-0102/1995).Päätöslauselma 13.3.1996, joka sisältää (i) hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumiseen liittyvän parlamentin lausunnon ja (ii) pohdintaryhmän työn arvioinnin sekä Euroopan parlamentin ensisijaisina pitämien toimintalinjojen täsmentämisen hallitustenvälistä konferenssia silmällä pitäen (EYVL C 96, 1.4.1996, s. 77; esittelijät: Raymonde Dury ja Hanja Maij-Weggen, A4-0068/1996).Päätöslauselma 18.11.1999 perustamissopimusten uudistuksen ja seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmistelusta (EYVL C 189, 7.7.2000, s. 222; esittelijät: Giorgos Dimitrakopoulos ja Jo Leinen, A5-0058/1999).Päätöslauselma 3.2.2000 hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumisesta (EYVL C 309, 27.10.2000, s. 85; esittelijät: Giorgos Dimitrakopoulos ja Jo Leinen, A5-0018/2000).Päätöslauselma 16.3.2000 Euroopan unionin perusoikeuskirjan laatimisesta (EUVL C 377, 29.12.2000, s. 329; esittelijät: Andrew Duff ja Johannes Voggenhuber, A5-0064/2000).Päätöslauselma 13.4.2000 Euroopan parlamentin ehdotuksista hallitustenväliselle konferenssille (EYVL C 40, 7.2.2001, s. 409; esittelijät: Giorgos Dimitrakopoulos ja Jo Leinen, A5-0086/2000). (5) Päätöslauselma 16.1.1986, joka sisältää parlamentin kannan 16.–17. joulukuuta 1985 pidetyn HVK:n hyväksymään yhtenäisasiakirjaan (EYVL C 36, 17.2.1986, s. 144; esittelijä: Altiero Spinelli, A2-0199/1985).Päätöslauselma 11.12.1986 Euroopan yhtenäisasiakirjasta (EYVL C 7, 12.1.1987, s. 105; esittelijä: Luis Planas Puchades, A2-0169/1986).Päätöslauselma 7.4.1992 Maastrichtissa järjestetyn HVK:n tuloksista (EYVL C 125, 18.5.1992, s. 81; esittelijät: David W. Martin ja Fernand Herman, A3-0123/1992).Päätöslauselma 19.11.1997 Amsterdamin sopimuksesta (EYVL C 371, 8.12.1997, s. 99; esittelijät: Íñigo Méndez de Vigo ja Dimitris Tsatsos, A4-0347/1997).Päätöslauselma 31.5.2001 Nizzan sopimuksesta ja Euroopan unionin tulevaisuudesta (EYVL C 47 E, 21.2.2002, s. 108; esittelijät: Íñigo Méndez de Vigo ja António José Seguro, A5-0168/2001). (6) Päätöslauselma 29.11.2001 Laekenin Eurooppa-neuvostosta ja Euroopan unionin tulevaisuudesta (EYVL C 153 E, 27.6.2002, s. 310; esittelijät: Jo Leinen ja Íñigo Méndez de Vigo, A5-0368/2001).Päätöslauselma 24.9.2003 ehdotuksesta sopimukseksi Euroopan perustuslaista ja Euroopan parlamentin kannasta hallitusten välisen konferenssin koollekutsumiseen (EYVL C 77 E, 26.3.2004, s. 255; esittelijät: José-María Gil-Robles Gil-Delgado ja Dimitris Tsatsos, A5-0299/2003). (7) AK 354/2003 lopull., ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä. (8) ETSK 1416/2004, ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä. (9) P6_PV(2004)09-14, kohdat 8.2 ja 8.3.