Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission tiedonannon neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Ehdotus: Neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteinen julistus Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikasta "Eurooppalainen konsensus" (KOM(2005)0311),

–   ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

–   ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon,

–   ottaa huomioon European Centre for Development Policy Management -keskuksen sekä Overseas Development Institute - ja Instituto Complutense de Estudios Internacionales -tutkimuslaitosten tekemän arvion EY:n kehitysyhteistyöpolitiikasta (helmikuu 2005),

–   ottaa huomioon Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) kehitysapukomitean Euroopan yhteisöjen kehitysyhteistyötä koskevan tarkastelun (2002),

–   ottaa huomioon Roomassa 25. helmikuuta 2003 annetun yhdenmukaistamista koskevan julistuksen sekä Pariisissa 2. maaliskuuta 2005 annetun avustusten tehokkuutta koskevan julistuksen,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien 8. syyskuuta 2000 antaman vuosituhatjulistuksen, jossa asetetaan vuosituhannen kehitystavoitteet kansainvälisen yhteisön yhteisesti sopimaksi köyhyyden poistamisen perusteeksi,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) puitteissa laaditut peräkkäiset inhimillisen kehityksen raportit,

–   ottaa huomioon Millennium Ecosystems Assessment -arviointiohjelman laatiman vuosituhannen arviointikertomuksen "Living Beyond our Means: Natural Assets and Human Well-Being (2005)",

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) vähiten kehittyneitä maita koskevan vuoden 2002 kertomuksen "Least Developed Countries: Escaping the Poverty Trap",

–   ottaa huomioon julistukset ja päätelmät, jotka on annettu kansainvälisissä konferensseissa, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisessä kehitysrahoituskonferenssissa (Monterrey 2002), kestävän kehityksen maailmanlaajuisessa huippukokouksessa (Johannesburg 2002), sosiaalisen kehityksen maailmanlaajuisessa huippukokouksessa (Kööpenhamina 1995), Yhdistyneiden Kansakuntien kolmannessa vähiten kehittyneitä maita koskevassa kokouksessa (Bryssel 2001), Maailman kauppajärjestön neljännessä ministeritason konferenssissa (Doha 2001), neljännessä naisten maailmankonferenssissa (Peking 1995), kansainvälisessä väestö- ja kehityskonferenssissa (Kairo 1994), Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1999 yleiskokouksen erityisistunnossa, joka koski kansainvälisessä väestö- ja kehityskonferenssissa asetettujen tavoitteiden saavuttamista (Kairo + 5), lasten asemaa maailmassa käsitelleessä konferenssissa (New York, toukokuu 2002) sekä maailman koulutusfoorumissa (Dakar 2000),

–   ottaa huomioon sitoumukset, jotka EU antoi Barcelonassa maaliskuussa 2002 pidetyssä huippukokouksessa ennen Monterreyn konferenssia,

–   ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2001 antamansa päätöslauselman(1) Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevasta komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille,

–   ottaa huomioon neuvoston ja komission 10. marraskuuta 2000 hyväksymän julkilausuman Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikasta,

–   ottaa huomioon yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston 22. ja 23. marraskuuta 2004 sekä 24. toukokuuta 2005 tekemät päätelmät,

–   ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2005 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin tehtävistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi(2),

–   ottaa huomioon 8. syyskuuta 2005 antamansa päätöslauselman merkittävistä ja laiminlyödyistä taudeista kehitysmaissa(3),

–   ottaa huomioon Euroopan komission 29. lokakuuta 2004 julkaiseman kertomuksen vuosituhannen kehitystavoitteista 2000–2004 (SEC(2004)1379),

–   ottaa huomioon komission 12. huhtikuuta 2005 neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle julkaiseman tiedonannon, joka koski Euroopan unionin panosta vuosituhattavoitteiden saavuttamisen nopeuttamisessa (KOM(2005)0132),

–   ottaa huomioon professori Jeffrey Sachsin johtaman YK:n Millennium Project Task Force -projektiryhmän raportin "Investing in Development: A Practical Plan to achieve the Millennium Development Goals",

–   ottaa huomioon monenväliset ympäristösopimukset ilmastonmuutoksesta, otsonikerroksen ohenemisesta, biologisesta monimuotoisuudesta, kosteikkoalueista, aavikoitumisesta, vaarallisista jätteistä ja pysyvistä orgaanisista yhdisteistä,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon kehitysyhteistyövaliokunnan mietinnön (A6-0319/2005),

Eurooppalainen konsensus

1.   suhtautuu myönteisesti aloitteeseen EU:n yhteistä kehitysyhteistyöpoliittista näkemystä koskevasta kolmen osapuolen yhteisestä julkilausumasta ja korostaa, että parlamentin on oltava mukana täysipainoisesti muiden toimielinten ohella yhteispäätösmenettelyä vastaavan prosessin kautta, jotta voidaan merkittävästi parantaa kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuutta, koordinointia, täydentävyyttä, laatua ja tehokkuutta;

2.   suhtautuu myönteisesti ehdotettuun yhteiseen julistukseen ja ehdottaa, että se määriteltäisiin Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toiminnan muodollisesti velvoittaviksi kehitysyhteistyöpoliittisiksi puitteiksi kaikkia OECD:n kehitysapukomitean määrittelemiä kehitysmaita kohtaan; kehottaa selventämään, miten yhteinen julistus liittyy kehitysyhteistyön rahoitusvälineeseen;

3.   pitää valitettavana, että ehdotuksessa ei ole mitään erityisiä lausumia tehokkuuden arvioinnista, EU:n myöntämän avun yhteydessä saaduista kokemuksista tai kehitysyhteistyöpolitiikasta vuonna 2000 annetusta julkilausumasta ja sen vaikutuksesta yhteisön apuun;

4.   pitää myönteisenä, että edellä mainitun tiedonannon ensimmäisessä osassa on pyritty sopimaan EU:n avun kattavista tavoitteista ja periaatteista; kehottaa kuitenkin selventämään erityisesti painopisteitä sekä sitä, miten voidaan parantaa EU:n kehitysyhteistyötoimien johdonmukaisuutta ja koordinointia;

5.   pitää myönteisenä, että edellä mainitun tiedonannon toisessa osassa on pyritty esittämään suuntaviivoja kehitysyhteistyöpolitiikan täytäntöönpanosta yhteisön tasolla; kehottaa kuitenkin selventämään yhteisön avun erityisasemaa sen suhteellista etua analysoimalla;

6.   katsoo, että yhteisön avun nykyinen Brysseliin painottuva organisaatio ja erityisesti suunnittelun ja täytäntöönpanon erottaminen toisistaan ei ole paras mahdollinen ratkaisu sen kehitysyhteistyöpolitiikan tehokkaalle täytäntöönpanolle;

7.   panee merkille, että globalisaatio on tähän mennessä lisännyt rikkaiden ja köyhien välisiä eroja, ja vaatii, että kehitysyhteistyöpolitiikan erääksi uudeksi tavoitteeksi on nostettava tasapuolisempi kehitys;

Tavoitteet ja periaatteet

8.   korostaa, että EU:n kehitysyhteistyön yleistavoitteena olisi oltava köyhyyden vähentäminen ja sen poistaminen lopullisesti kestävän kehityksen puitteissa; korostaa, että köyhyyden käsite on moniulotteinen, sillä se liittyy muiden muassa inhimilliseen suorituskykyyn kuten kulutukseen ja elintarvikkeiden turvallisuuteen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, oikeuksiin, mahdollisuuteen tulla kuulluksi, inhimilliseen turvallisuuteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ihmisarvoon ja kunnolliseen työhön;

9.   on yhtä mieltä siitä, että köyhyyden vähentäminen, jonka osalta vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttaminen olisi ensimmäinen askel, demokratian ja hyvien hallintatapojen edistäminen sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat kehitysyhteistyön keskeiset tavoitteet; korostaa kuitenkin, että köyhyyden vastaiset toimet ovat tehokkaita vain, mikäli ympäristöä ja luonnonvaroja hallinnoidaan kestävällä tavalla ja yhtä keskeiseen asemaan asetetaan panostaminen ihmisiin, varsinkin nuoriin ja naisiin, ennen kaikkea terveydenhuoltoon ja koulutukseen, sekä varallisuuden luomiseen, varsinkin yrittäjyyteen, tieteeseen ja teknologiaan, työpaikkojen luomiseen, työntekijöiden oikeuksien kunnioittamiseen, luoton saamiseen, omistusoikeuteen ja infrastruktuuriin; korostaa, että naisten aseman parantaminen on kaiken kehityksen edellytys ja että sukupuolten välisen tasa-arvon olisi oltava kaikkien poliittisten strategioiden keskeinen osa;

10.   antaa tukensa kumppanuuden, omistajuuden ja poliittisen vuoropuhelun periaatteille sekä oikeuksiin perustuvalle lähestymistavalle kehitysyhteistyöhön; korostaa olevan tärkeää tukea kumppanimaissa toteutettavia köyhyyden vähentämisstrategioita (Poverty Reduction Strategy Papers) yhteistyössä kansallisten parlamenttien ja kansalaisyhteiskuntaa edustavien järjestöjen kanssa; ehdottaa, että Cotonoun kumppanuussopimuksen periaatteet laajennettaisiin koskemaan kaikkia kehitysmaita;

11.   korostaa kansalaisyhteiskunnan tärkeää roolia kehitysmaissa sekä palvelujen tarjoajana että demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä ja vaatii enemmän tukea kumppanimaiden kansalaisjärjestöjen valmiuksien kehittämiseksi; tunnustaa myös Euroopan kansalaisyhteiskunnan tärkeän roolin ja vaatii tässä yhteydessä hankkeiden tukimenetelmien, kuten rahoituksen, yksinkertaistamista;

12.   korostaa, että EU:n on toimittava kansainvälisten instituutioiden demokratisoinnin puolesta, jotta kehitysmaiden intressit saavat niissä suuremman painoarvon ja voidaan lisätä kaikkien kannalta tärkeää demokratiaa;

13.   pitää myönteisenä, että EU:n ehdotusluonnoksessa pyritään vahvistamaan EU:n aseiden viennin valvontaa, jotta voitaisiin varmistaa, että EU:ssa valmistettuja aseita ei käytetä siviiliväestöjä vastaan ja että ehdotus sisältää konkreettisia toimia pienaseiden ja kevyiden aseiden kontrolloimattoman leviämisen rajoittamiseksi; kehottaa kuitenkin EU:ta ottamaan vastuun menneisyyden aseviennistä ja vahvistamaan ja kiirehtimään miinanraivaus- ja aseriisuntaohjelmia alueilla, joissa on käyty sotaa;

Temaattinen kohde ja painopisteet

14.   suhtautuu myönteisesti ponnistuksiin, joilla toimia pyritään keskittämään paremmin säilyttämällä samalla riittävä joustavuus; pitää valitettavana, että esitellyistä toiminta-alueista ei ole määritelty selkeitä painopistealueita varsinkaan yhteisön tasolla ja vaatii selkeyttämään tavoitteiden, toimien aihealueiden ja painopisteiden valintaa;

15.   muistuttaa ihmisoikeuksien merkityksestä kehitysyhteistyössä sekä EU:n rahoittamien tai yhteisrahoittamien hankkeiden käynnistämisessä ja seurannassa;

16.   korostaa, että HI-viruksen/aidsin, malarian ja tuberkuloosin leviämisen estämiseen ja hoitoon, seksuaali- ja lisääntymisterveydenhoitoon liittyvien oikeuksien, sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämiseen, ilmastonmuutoksen lieventämiseen, kauppapolitiikan uudistamiseen, konfliktien ehkäisemiseen, demokratiaan ja hyvään hallintotapaan (painopisteenä korruption kitkentä) on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä jos näihin ei puututa tehokkaasti, muut kehitysyhteistyöpolitiikan ponnistukset saattavat olla turhia;

17.   ehdottaa, että yhteisessä julistuksessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota seuraaviin seikkoihin:

Apumenettelyt, rahoitus, tehokkuus ja johdonmukaisuus

18.   pitää myönteisenä sitoumusta kasvattaa avun määrää EU:ssa niin, että vuoteen 2015 mennessä se muodostaisi 0,7 prosenttia bruttokansantulosta; kannustaa luomaan innovatiivisia mekanismeja kehitysyhteistyön rahoittamiseksi (esim. kansainväliset verotusjärjestelmät); korostaa kuitenkin samalla, että avun laatua on tarve parantaa huomattavasti ja että olisi suuri tarve arvioida tuloksia ja vaikutuksia paremmin; katsoo lisäksi, että köyhimpiin maihin ja väestöihin olisi sovellettava yhtä yhtenäistä EU-avun kriteeristöä;

19.   kehottaa lisäämään pienituloisten maiden osuutta kehitysyhteistyömäärärahoista;

20.   katsoo, että voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskeva aloite jättää paljon toivomisen varaa; vaatii lisäämään velkahuojennuksia maille, joilla on sietämätön velkataakka ja joiden hallitukset kunnioittavat ihmisoikeuksia ja demokratiaa sekä investoivat vapautetut määrärahat vastuullisesti; korostaa myös, että velkahuojennuksista ei saa aiheutua haitallisia talouspoliittisia seurauksia ja että maiden olisi saatava velkahuojennuksia julkisen kehitysavun lisäksi;

21.   katsoo, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on tehostettava ponnistelujaan laittomasti saatujen tai vääriin tarkoituksiin joutuneiden rahojen havaitsemiseksi ja niiden ohjaamiseksi takaisin lähtömaahan ja oikeaan tarkoitukseen;

22.   kehottaa antamaan Euroopan investointipankille johtavat ulkoiset valtuudet, jotta EIP:sta tulisi täysin toimintakykyinen kehityspankki, joka panee toimeen EU:n kehitysyhteistyöstrategiat ja rahoittaa julkisia investointeja palveluihin ja yleishyödyllisiin tarkoituksiin;

23.   paheksuu EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden puutetta, joka johtaa korkeisiin kustannuksiin, työn päällekkäisyyksiin ja ongelmiin kumppanimaissa; tukee ponnisteluja, joilla parannetaan rahoittajien käyttämien avustusten suunnittelu- ja toimitustapojen koordinointia, yhdenmukaistamista ja mukauttamista Pariisin julistuksen mukaisesti, ja katsoo, että näitä ponnisteluja olisi sovellettava myös keskituloisiin maihin; korostaa kuitenkin, että ehdotus yhteiseksi julistukseksi on täytäntöönpanon osalta aivan liian epämääräinen;

24.   ehdottaa, että EU pyrkisi kumppanimaiden omistajuusperiaatteen ja kehitysyhteistyöstrategian pohjalta koordinoimaan tiiviisti kehitysyhteistyöapua EU:n jäsenvaltioiden ja komission välillä yhteisten maakohtaisten strategia-asiakirjojen ja yhteisten monivuotisten ohjelmien avulla, joissa olisi mukana muitakin tärkeitä kahden- ja monenvälisiä rahoittajia; vaatii parantamaan koordinointia ja täydentävyyttä kumppanimaiden budjettiprosesseihin ja köyhyyden vähentämisstrategioihin liittyvillä toiminnallisilla mukautuksilla; ehdottaa lisäksi hyväksymään periaatteen, että – maakohtaisilla kuulemisilla – kussakin kumppanimaassa korkeintaan 2–3 EU:n rahoittajaa toimisi johtavina organisaatioina ja että tiettyihin aihealueisiin liittyvissä asioissa olisi pyrittävä tehtävien selkeään jakamiseen;

25.   korostaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on syytä toimia läheisessä yhteistyössä esimerkiksi seuraavien kehitysyhteistyötä harjoittavien kansainvälisten tahojen kanssa: Yhdistyneiden Kansakuntien rahastot, ohjelmat ja toimistot, Yhdistyneiden Kansakuntien kehitysohjelma, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto; katsoo, että näin voidaan lisätä EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuutta ja välttää päällekkäisyydet kansainvälisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavissa toimissa;

26.   katsoo, että EU:n olisi pyrittävä paremmin koordinoimaan jäsenvaltioidensa politiikkaa Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston suhteen;

27.   korostaa, ettei komissiota tule pitää EU:n 26. rahoittajana; katsoo, että sen sijaan yhteisön avun lisäarvo olisi tunnistettava ja siitä olisi sovittava ja erityistä huomiota olisi kiinnitettävä mahdollisuuksiin edistää koordinointia, täydentävyyttä ja johdonmukaisuutta, yhteisön avun laajuutta, komission neutraaliutta ja sen työskentelyä hallinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien alalla, sen maailmanlaajuisen toimijan roolia, sen mahdollista roolia Euroopan kehitysyhteistyöpolitiikan henkisenä keskipisteenä jne.;

28.   on yhtä mieltä siitä, että rahoittajien avulle asettamat rahoittajien perinteisiä taloudellisia intressejä ilmentävät erityisehdot toimivat harvoin; korostaa kuitenkin, että yleisen budjettituen käyttö ensisijaisena avun välineenä edellyttää lähempää tarkastelua ja että sitä tulisi harkita käytettävän vain oikeissa olosuhteissa ja tehokkaiden valvontajärjestelmien alaisena, esimerkiksi kansallisten parlamenttien valvonnan alaisissa itsenäisissä komiteoissa; katsoo, että komission ja jäsenvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä siirtymään vaiheittain yksittäisten hankkeiden avustamisesta koko sektoria koskeviin lähestymistapoihin ja näistä suoraan budjettiapuun;

29.   kehottaa komissiota kertomaan parlamentille perusteet, joiden avulla voidaan arvioida kehitysmaiden avuntarvetta ja annetun avun tehokkuutta, annetusta avusta laadittuja tilastotietoja ja avun täytäntöönpanon tehokkuuden arvioimiseksi tarkoitettua valvontajärjestelmää, jotta avustustoimintaa voidaan tehostaa entisestään;

30.   korostaa komissiossa esiintyvän vakavia puutteita sellaisilla valtavirtaistamista edellyttävillä aloilla kuin lasten oikeudet, sukupuoli, tasa-arvo ja naisten oikeudet, vammaisuus sekä ympäristö; suhtautuu myönteisesti ponnisteluihin valtavirtaistamisen vahvistamiseksi politiikassa, suunnittelussa, täytäntöönpanossa ja arvioinnissa ja korostaa, että tilanteen parantaminen vaatii henkilökunnan koulutuksen huomattavaa lisäämistä niin unionin kuin kansallisellakin tasolla;

31.   tukee ponnisteluja politiikan yhdenmukaistamiseksi, mikä olisi suoritettava niin, että kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita ja tuloksia ei heikennettäisi vaan niitä tuettaisiin muilla politiikoilla; vaatii välittömiä toimia erityisen epäedullisten EU:n politiikanalojen, kuten kaupan, yhteisen maatalouspolitiikan ja kalastussopimusten, osalta; korostaa, että kehitysmaiden on tärkeää täyttää EU:n elintarvikenormit sekä tuoteturvallisuus- ja aineiden turvallisuutta koskevat normit, jotta niistä ei muodostu yhteisön markkinoille pääsyn esteitä; kehottaa luopumaan viiden vuoden kuluessa kaikenlaisista vientituista, myös esimerkiksi vientiluottojen, elintarvikeavun ja vientikauppayritysten muodossa olevista piilotuista ja sidotusta avusta;

32.   toteaa, että kolmen viime vuosikymmenen aikana vähiten kehittyneistä maista on tullut elintarvikkeiden nettotuojia ja kehottaa näin ollen muuttamaan maatalouspolitiikkaa siten, että asetetaan etusijalle elintarviketurva;

33.   korostaa, että kehitysyhteistyöpolitiikka on yksi useista välineistä turvattomuuden syihin puuttumiseksi mutta että sitä ei kuitenkaan pitäisi saattaa turvallisuuspolitiikan alaiseksi; korostaa lisäksi, että kaikkien kehitysyhteistyön puitteissa toteutettavien toimien on oltava OECD:n kehitysapukomitean virallisen kehitysavun määritelmän mukaisia;

34.   korostaa, että oikeudenmukainen kansainvälinen kauppapolitiikka ja oikeat edellytykset kaupankäynnille kehitysmaissa ovat kehityksen kannalta erittäin tärkeitä; korostaa siksi olevan tärkeää vahvistaa tarjontapuolta sekä kumppanimaiden valmiuksien lisäämistä, jotta ne voisivat muuttaa kaupan tarjoamat mahdollisuudet kehityksen moottoreiksi; korostaa tässä yhteydessä maatalouden ja elintarviketurvallisuuden kaltaisten alojen tärkeyttä sekä painottaa pk-yritysten merkittävää asemaa;

35.   katsoo, että kehitysyhteistyöpolitiikassa on tunnustettava maan tai alueen oikeus määritellä demokraattisesti omat toimintalinjansa, painopisteensä ja strategiansa oman väestönsä toimeentulon sekä sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen oikeuksien turvaamiseksi; katsoo, että komission ja jäsenvaltioiden on kunnioitettava näitä periaatteita;

36.   pitää myönteisenä, että yhä laajemmin tunnustetaan, että markkinat on avattava harkitusti ja oikeassa järjestyksessä ja huomauttaa, että tähän liittyy kehitysmaiden oikeus määrätä kaupan vapauttamisen tahti ja suunta omien kehitystavoitteidensa perusteella;

o
o   o

37.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EYVL C 277, 1.10.2001, s. 130. (2) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0115. (3) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0341.