Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten oikeuksia koskevat eri asiakirjat, joita ovat erityisesti YK:n peruskirja, ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat kansanväliset yleissopimukset, kaikkinaisen naisen syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja sekä kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus,

–   ottaa huomioon muut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevat YK:n asiakirjat, joita ovat 25. kesäkuuta 1993 hyväksytyt Wienin julistus ja toimintaohjelma(1) sekä 20. joulukuuta 1993 hyväksytty naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskeva päätöslauselma(2) samoin kuin 22. joulukuuta 2003 hyväksytty naisiin kohdistuvan perheväkivallan poistamista koskeva päätöslauselma(3), 30. tammikuuta 2003 hyväksytty naisiin kohdistuvien kunniarikosten lopettamista koskeva päätöslauselma(4), 2. helmikuuta 1998 hyväksytty rikosten ehkäisemistä ja rikosoikeudellisia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi koskeva päätöslauselma(5), YK:n ihmisoikeusvaltuutetun erityisraportoijien raportit naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean (CEDAW) yleissuositus(6),

–   ottaa huomioon neljännen naisten maailmankokouksen 15. syyskuuta 1995 hyväksymät Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman, sekä 18. toukokuuta 2000 antamansa päätöslauselman Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman seurannasta(7),

–   ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan(8),

–   ottaa huomioon 16. syyskuuta 1997 antamansa päätöslauselman tarpeesta järjestää Euroopan unionin laajuinen kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan täydellistä torjumista varten(9),

–   ottaa huomioon 10. maaliskuuta 2005 antamansa päätöslauselman YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissa hyväksytyn toimintaohjelman seurannasta (Peking + 10)(10),

–   ottaa huomioon 20. syyskuuta 2001 antamansa päätöslauselman naisten sukupuolielinten silpomisesta(11),

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan lausunnon (A6-0404/2005),

A.   ottaa huomioon, että naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevan YK:n julistuksen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta tarkoittaa "kaikkea sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, joka aiheuttaa tai todennäköisesti aiheuttaa naisille fyysistä, seksuaalista tai henkistä vahinkoa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto joko julkisessa tai yksityisessä elämässä",

B.   ottaa huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta annetun YK:n julistuksen 6 artiklan, jossa todetaan, ettei mikään kyseisessä julistuksessa rajoita minkään sellaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista tehokkaammin edistävän säännöksen soveltamista, joka mahdollisesti sisältyy jonkin valtion lainsäädäntöön tai johonkin kansainväliseen yleissopimukseen, sopimukseen tai muuhun jossakin valtiossa voimassa olevaan välineeseen,

C.   ottaa huomioon, että väkivaltaa tapahtuu monenlaisissa suhteissa ja että tutkimuksessa käytetyt määritelmät ja kulttuuriyhteys vaihtelevat; ottaa huomioon, että tämän päätöslauselman tärkeimpänä painopisteenä on miesten naisiin kohdistama väkivalta, esimerkiksi kun naiseen kohdistuvan väkivallan tekijä on mies, jonka kanssa nainen on tai on ollut suhteessa; ottaa huomioon, että kyseinen väkivalta edustaa ylivoimaisesti suurinta osaa läheisissä suhteissa tapahtuvasta väkivallasta, kuten Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa tehdyt kolme yleisyystutkimusta osoittavat; ottaa huomioon, että vaikka tämäntyyppinen väkivalta tapahtuu usein kotona, väkivallan tapahtumapaikan merkitys on toissijainen,

D.   ottaa huomioon, että miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole pelkästään rikollista vaan myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, että se edustaa ihmisoikeuksien loukkaamista, etenkin kun on kyse oikeudesta elämään, turvallisuuteen, arvokkuuteen sekä fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen, ja että se näin ollen estää demokraattisen yhteiskunnan kehittämistä,

E.   ottaa huomioon, että miesten naisiin kohdistama väkivalta voi vaikuttaa kaikenikäisiin naisiin riippumatta heidän koulutuksestaan, tuloistaan tai sosiaalisesta asemastaan; ottaa huomioon, että Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa tehtyjen laajamittaisten yleisyystutkimusten mukaan vähintään 30–35 prosenttia 16–65 vuotiaista naisista on jossakin vaiheessa joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi ja että jos otetaan huomioon henkinen väkivalta, luvut nousevat 45–50 prosenttiin,

F.   ottaa huomioon, että miesten naisiin kohdistama väkivalta on yleismaailmallinen ilmiö, joka liittyy yhteiskuntaamme edelleen leimaavaan miesten ja naisten eriarvoisuuteen vallan jakautumisessa; katsoo, että myös tasa-arvon puute on yhtenä syynä siihen, että miesten naisiin kohdistamaan väkivaltaan ja sitä koskeviin oikeudellisiin seuraamuksiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota,

G.   ottaa huomioon, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa harjoittaa tyypillisesti läheinen sukulainen tai kumppani,

H.   ottaa huomioon, että väkivallan uhrien hyväksi tarkoitettujen toimien lisäksi tarvitaan toisaalta väkivallan tekijään ja potentiaalisiin väkivallan tekijöihin kohdistuvia aktiivisia ja toisaalta ehkäiseviä strategioita ja tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia seuraamuksia,

I.   ottaa huomioon, että naisiin kohdistuva väkivalta voi olla erilaista eri kulttuuriperinnön ja etnisen tai sosiaalisen alkuperän perusteella; ottaa huomioon, että sukuelinten silpominen ja ns. kunniarikokset ja pakkoavioliitot ovat todellisuutta myös EU:ssa,

J.   katsoo, että miesten naisiin kohdistamat väkivallanteot tapahtuvat usein muilta piilossa ja kodeissa, ja ne ovat mahdollisia, koska yhteiskunta ei ole määrännyt niistä riittäviä seuraamuksia; toteaa, että historiallisesti ja kulttuurisesti syvään juurtuneet normit vaikuttavat siihen, että miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa pidetään jopa oikeutettuna,

K.   ottaa huomioon, että vain muutamat jäsenvaltiot ovat keränneet tietoja ja koonneet tilastoja miesten naisiin kohdistaman väkivallan eri muotojen yleisyydestä, mikä vaikeuttaa naisiin kohdistuvan väkivallan ymmärtämistä ja tehokkaiden vastatoimien suunnittelua EU:n tasolla,

L.   ottaa huomioon, että mitään yksityiskohtaista EU:n tason tutkimusta ei ole tehty miesten naisiin kohdistaman väkivallan taloudellisista kustannuksista ja sosiaalisista ja inhimillisistä seurauksista; pitää tällaista tutkimusta välttämättömänä, jotta asia tulee tunnetuksi ja jotta voidaan ehkäistä tällaisia vakavia ihmisoikeusloukkauksia,

M.   ottaa huomioon, että miesten naisiin kohdistama väkivalta vaikuttaa merkittävästi siihen, että naiset ja tytöt päätyvät ihmiskaupan uhreiksi seksuaalisen hyväksikäytön, mukaanlukien prostituution, tai muun hyväksikäytön tarkoituksiin; toteaa tutkimusten osoittavan, että 65–90 prosenttia naisprostituoiduista on lapsuudessaan tai myöhemmin joutunut kokemaan seksuaalista hyväksikäyttöä,

N.   katsoo, että syrjäytyminen ja köyhyys ovat prostituution ja naiskaupan lisääntymisen perimmäiset,

O.   ottaa huomioon, että miesten naisiin kohdistama väkivalta estää naisten osallistumista yhteiskuntaan ja työmarkkinoille ja saattaa johtaa naisten syrjäytymiseen ja köyhyyteen,

P.   ottaa huomioon, että lukuisat raportit osoittavat naisten olevan altteimpia kumppaninsa tai entisen kumppaninsa äärimmäiselle väkivallalle eroamisen aikana tai pian eroamisen jälkeen,

Q.   ottaa huomioon, että tapauksissa, joissa väkivallan kohteena olevat naiset ovat äitejä, väkivallalla on sekä suoraan että välillisesti kielteisiä lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia lasten tunne-elämään ja mielenterveyteen, ja että väkivalta voi aiheuttaa sukupolvien ajan jatkuvan väkivallan ja pahoinpitelyn kierteen,

R.   ottaa huomioon, että sen lisäksi, että naiset ovat usein taloudellisesti riippuvaisia miehistä, yhtenä syynä siihen, että naiset eivät tee ilmoitusta itseensä kohdistuneesta väkivallasta, varsinkaan perheväkivallasta tai seksuaalisesta väkivallasta, on yhteiskunnassa edelleen vallitseva myytti, jonka mukaan naiset ovat itse syypäitä ja että väkivalta on yksityisasia, sekä halu säilyttää parisuhde ja estää perheen hajoaminen; toteaa, että naiset saattavat jättää väkivallanteot ilmoittamatta myös siitä syystä, että he eivät luota poliisiin, oikeuslaitokseen ja sosiaalitoimeen,

S.   katsoo, että miesten naisiin kohdistaman väkivallan riski kasvaa yhteiskunnassa, joka ei riittävän voimakkaasti ja selkeästi asetu vastustamaan sitä; katsoo, että lainsäädäntö ja sen tehokas täytäntöönpano ovat tärkeitä välineitä väkivallan vastustamisessa,

T.   ottaa huomioon, että komission tiedonannossa neuvostolle ja Euroopan parlamentille perusoikeuksien ja oikeusasioiden puiteohjelman perustamisesta vuosiksi 2007–2013 (KOM(2005)0122) naisiin, lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan torjumisella on erittäin merkittävä asema todellisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseen pyrkivissä ponnisteluissa,

U.   palauttaa mieliin, että kuten komission varapuheenjohtaja Franco Frattini totesi puheessaan Euroopan parlamentille 21. kesäkuuta 2005, 15 vanhassa jäsenvaltiossa kuolee vuosittain arvioiden mukaan vähintään 700–900 naista kumppaninsa harjoittaman väkivallan johdosta ja että tosiasiallisen luvun arvioidaan olevan tätäkin suurempi,

1.  Suosittelee, että komissio ja jäsenvaltiot ryhtyvät seuraaviin toimiin miesten naisiin kohdistaman väkivallan poistamiseksi:

2.   kehottaa jäsenvaltioita perustamaan kumppanuusjärjestelyjä lainvalvontaviranomaisten, kansalaisjärjestöjen, ensikotien ja muiden asiaa hoitavien viranomaisten välille sekä tehostamaan yhteistyötä, jotta voidaan varmistaa miesten naisiin kohdistaman väkivallan torjumiseen tähtäävän lainsäädännön tehokas täytäntöönpano sekä saada kaikkien tasojen virkamiehet tietoisiksi kysymyksistä, jotka liittyvät miesten väkivaltaan naisia kohtaan;

3.   kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavia toimenpiteitä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön liittyen ja erityisesti siten, että:

4.   kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan aiheelliset toimenpiteet, joilla varmistetaan perheväkivallan uhrien ja potentiaalisen uhrien parempi suojelu ja tukeminen siten, että:

5.   kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään Daphne II -ohjelmaa(12) kunniarikosten torjumiseksi jäsenvaltioissa, rakentamaan ja ylläpitämään useampia turvakoteja, jotka on tarkoitettu väkivallan, esimerkiksi kunniarikosten, uhreiksi joutuneille naisille, sekä kouluttamaan asiantuntijoita, jotka erikoistuvat kunniarikosten uhreista huolehtimiseen;

6.   kehottaa EU:ta puuttumaan kunniarikoksiin, joista on tullut ylikansallinen, koko EU:n laajuinen ongelma, ja kehottaa komission varapuheenjohtaja Frattinia pitämään lupauksensa järjestää tätä asiaa käsittelevä eurooppalainen konferenssi;

7.   kehottaa jäsenvaltioita toimimaan siten, että miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa ja erityisesti perheväkivaltaa yhteiskunnassa edelleen ympäröivä salailun ilmapiiri poistetaan toteuttamalla toimia, jotka parantavat yleistä ja yksilöllistä tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta;

8.   kehottaa jäsenvaltioita kehittämään valistus- ja tiedotuskampanjoita, jotka koskevat perheväkivaltaa ja joilla pyritään vähentämään naisten asemaa yhteiskunnassa koskevia yhteiskunnallisia stereotypioita ja jotka toteutetaan koulutusjärjestelmien ja tiedotusvälineiden kautta;

9.   kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan asianmukaisia toimenpiteitä naisten sukuelinten silpomisen lopettamiseksi; korostaa, että naisten sukuelinten silpomisen estämisestä ja kieltämisestä sekä siihen syyllistyvien henkilöiden syytteeseenpanosta on tultava ensisijaisia asioita kaikissa EU:n politiikoissa ja ohjelmissa; huomauttaa, että yhteisön alueella asuvien maahanmuuttajien olisi oltava tietoisia siitä, että naisten sukuelinten silpominen on vakava hyökkäys naisten terveyttä vastaan ja ihmisoikeuksien loukkaus; kehottaa komissiota laatimaan tähän liittyen EU:n tasolla laaja-alaisen strategisen lähestymistavan, jolla pyritään naisten sukuelinten silpomisen lopettamiseen EU:ssa;

10.   kehottaa jäsenvaltioita säätämään naisten sukuelinten silpomisen laittomaksi naisiin kohdistuvaksi väkivallaksi, joka merkitsee naisten perusoikeuksien loukkaamista ja vakavaa hyökkäystä heidän fyysistä koskemattomuuttaan vastaan; katsoo, että tällaiset teot ovat lainvastaisia riippumatta siitä, missä paikassa tai maassa se tapahtuu EU:n kansalaista tai asukasta vastaan;

11.   kehottaa jäsenvaltioita joko panemaan täytäntöön erityisiä säännöksiä, jotka koskevat naisten sukuelinten silpomista, tai saattamaan voimaan tätä koskevia säädöksiä ja panemaan syytteeseen jokaisen naisten sukuelinten silpomiseen syyllistyvän henkilön;

12.   pyytää, että nuorten naisten ja tyttöjen sukupuolielinten silpomisia suorittavilta lääkäreiltä viedään lupa ammatin harjoittamiseen sen lisäksi, että heidät asetetaan syytteeseen;

13.   kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että vanhemmat voidaan asettaa lailliseen vastuuseen alaikäisiin kohdistuvissa naisten sukuelinten silpomistapauksissa;

14.   pyytää jäsenvaltioita varmistamaan, että naisten sukuelinten silpomista voidaan pitää riittävänä turvapaikan hakemisen perusteena hakijan suojelemiseksi epäinhimilliseltä kohtelulta;

15.   pyytää komissiota julistamaan miesten naisiin kohdistaman väkivallan vastaisen eurooppalaisen teemavuoden Euroopan parlamentin usein esittämän pyynnön mukaisesti sekä laatimaan toimintasuunnitelman, jonka avulla ilmiö voidaan tuoda yleiseen tietoisuuteen ja jonka avulla nykytilannetta voidaan vastustaa;

16.   kehottaa komissiota laatimaan ohjelman "Väkivallan torjunta" erillisenä osana yleistä, perusoikeuksia ja oikeusjärjestelmää koskevaa ohjelmaansa kaudeksi 2007–2013;

17.   pitää ensisijaisen tärkeänä luotettavia tilastoja naisten lainvalvontaviranomaisille tekemistä ilmoituksista, jotka koskevat väkivaltaista tai epäinhimillistä kohtelua;

18.   pahoittelee sitä, että nämä tilastot eivät ole luotettavia, koska edellä mainitut ilmoitukset jäävät yleensä rekisteröimättä, kun lainvalvontaviranomaiset eivät ryhdy toimenpiteisiin;

19.   kehottaa näin ollen jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki naisten tekemät väkivaltaista tai epäinhimillistä kohtelua koskevat ilmoitukset kirjataan, ja että vastaavasti kirjataan, miten suuressa osassa tapauksista lainvalvontaviranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin, sekä näiden toimenpiteiden luonne;

20.   muistuttaa, että todistustaakka on usein naisilla, jotka ovat jo ennestään epäsuotuisassa asemassa;

21.   kehottaa komissiota luomaan mekanismin, jonka pohjalta voitaisiin yksilöidä jäsenvaltiot, joissa naisiin kohdistuvan väkivallan tilanne on muihin verrattuna huonompi;

22.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, terveydenhuollon toimialajärjestöille sekä kuluttajajärjestöille.

(1) Hyväksytty ihmisoikeuksien maailmankonferenssissa 14.–25. kesäkuuta 1993. (2) YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 48/104. (3) YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 58/147. (4) YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 57/179. (5) YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 52/86. (6) Hyväksytty CEDAW:n 11. istunnossa vuonna 1992. (7) EYVL C 59, 23.2.2001, s. 258. (8) EYVL C 364, 18.12.2000, s. 1. (9) EYVL C 304, 6.10.1997, s. 55. (10) EUVL C 320 E, 15.12.2005, s. 247. (11) EYVL C 77 E, 28.3.2002, s. 126. (12) EUVL L 143, 30.4.2004, s. 1.