Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 111 artiklan 4 kohdan yhteisön edustuksesta ja asemasta kansainvälisellä tasolla talous- ja rahaliittoon liittyvillä aloilla,

–   ottaa huomioon komission 9. marraskuuta 1998 tekemän ehdotuksen neuvoston päätökseksi yhteisön edustamisesta kansainvälisellä tasolla talous- ja rahaliittoon liittyvissä asioissa (KOM(1998)0637),

–   ottaa huomioon Wienissä 11. ja 12. joulukuuta 1998 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

–   ottaa huomioon 23. lokakuuta 2001 antamansa päätöslauselman kansainvälisen valuuttajärjestelmän toiminnan parantamisesta ja tulevien kriisien välttämisestä(1),

–   ottaa huomioon 3. heinäkuuta 2003 antamansa päätöslauselman euroalueen kansainvälisestä asemasta(2) ja tulevien vuosien ennakoitavan kehityksen,

–   ottaa huomioon Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimitusjohtajan 15. syyskuuta 2005 antaman kertomuksen valuuttarahaston keskipitkän aikavälin strategiasta(3),

–   ottaa huomioon 11. kesäkuuta 2005 pidetyn G8-maiden valtionvarainministerien kokouksen päätökset köyhien maiden velkojen anteeksiantamisesta,

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 178 artiklan, jossa määrätään johdonmukaisuudesta sellaisten politiikkojen välillä, joita Euroopan unioni toteuttaa ja jotka ovat omiaan vaikuttamaan kehitysmaihin ja kehitysyhteistyön tavoitteisiin,

–   ottaa huomioon Brysselissä 16. ja 17. kesäkuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

–   ottaa huomioon Maailmanpankin raportin kehityksestä maailmassa vuonna 2006,

–   ottaa huomioon komission neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle antaman tiedonannon "Ehdotus neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteiseksi julistukseksi: Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikka – "Eurooppalainen konsensus" (KOM(2005)0311),

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien 8. syyskuuta 2000 antaman vuosituhannen julistuksen, jossa määritellään vuosituhannen kehitystavoitteet, jotka ovat koko kansainvälisen yhteisön hyväksymiä keinoja köyhyyden poistamiseksi,

–   ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2005 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin tehtävistä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi(4),

–   ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman "Global Call to Action Against Poverty -kampanja: köyhyyden poistaminen"(5),

–   ottaa huomioon 17. marraskuuta 2005 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteiseksi julistukseksi Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikasta "Eurooppalainen konsensus"(6),

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan ja kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnot (A6-0022/2006),

A.   ottaa huomioon, että Bretton Woods -järjestelmän instituutioiden asema on muuttunut sen jälkeen, kun ne perustettiin ja niiden tehtäväksi annettiin kasvun, kehityksen ja taloudellisen vakauden edistäminen; katsoo, että on tarpeen edistää vakaata ja yhteisvastuullista kansainvälistä talous- ja rahajärjestelmää,

B.   ottaa huomioon, että eri jäsenvaltioiden äänioikeuksiin tai maksuosuuteen perustuva painoarvo ei enää vastaa niiden suhteellista painoarvoa ja ettei Euroopan yhteisön asema Bretton Woods -instituutioissa vastaa täysin sen painoarvoa maailmantaloudessa ja kansainvälisissä vaihtosuhteissa siitä huolimatta, että se rahoittaa merkittävällä tavalla kyseisten instituutioiden toimintaa,

C.   ottaa huomioon, että edellä mainituissa Wienissä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä, joissa vahvistetaan, että Kansainvälinen valuuttarahasto on kansainvälisen valuutta- ja rahoitusjärjestelmän kulmakivi, otsikkojen "Eurooppa maailmanlaajuisena toimijana" ja "Yksimielisenä esiintyminen" alla korostetaan, että "on välttämätöntä, että yhteisö osallistuu täysipainoisesti kansainvälisen raha- ja talouspolitiikan yhteistyöhön sellaisilla foorumeilla kuin G7-ryhmä ja kansainvälinen valuuttarahasto", ja katsotaan, että "EKP:lle [Euroopan keskuspankille] olisi rahapolitiikan alalla toimivaltaisena yhteisön elimenä annettava tarkkailija-asema kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa" ja että "Euroopan yhteisön / EMU:n näkemykset muista EMU:n kannalta erityisen tärkeistä kysymyksistä esittäisi kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa euroalueen puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion johtokunnan jäsenen toimiston asianomainen jäsen, jota komission edustaja avustaa", kun taas edellä mainitun 9. marraskuuta 1998 tehdyn komission ehdotuksen 1 artiklassa ehdotetaan, että neuvosto edustaisi yhteisöä talous- ja rahaliittoon liittyvissä asioissa kansainvälisellä tasolla yhdessä komission ja Euroopan keskuspankin kanssa,

D.   ottaa huomioon erityisesti sen, että Euroopan yhteisön ja euroalueen koordinoinnin puute sekä useisiin maaryhmiin (vaalipiireihin) hajaantunut edustus aiheuttaa sen, että jäsenvaltioiden painoarvo Kansainvälisen valuuttarahaston päätöksenteossa ei vastaa niiden taloudellista painoarvoa,

E.   ottaa huomioon, että Kansainvälinen valuuttarahasto on vastuussa osakkeenomistajilleen (eli kansallisille hallituksille) ja kyseisten osakkeenomistajien vastuulla puolestaan on vastata toiminnasta valitsijakunnalleen,

F.   ottaa huomioon, että Kansainvälisen valuuttarahaston toteuttama vakautuspolitiikka on välttämätöntä vakaan perustan luomiseksi kyseisten maiden kasvulle, vaikka sillä ei ole aina saavutettu odotettuja tavoitteita; katsoo, että toteutetut sopeutusohjelmat edellyttävät perusteellisempaa selvitystä, jotta ne saavat kaikkien kansallisten toimijoiden hyväksynnän, ja että niiden seurantaan on sovellettava avointa demokraattista valvontaa,

G.   ottaa huomioon, että vaikka on vaikea sovittaa yhteen valtioiden vastuuvelvollisuus sekä tukitoimenpiteisiin ja velan vähentämiseen liittyvät toisinaan lukuisat, erityisesti hallinnon parantamiseen tähtäävät ehdot, ne ovat avoimuuden vuoksi välttämättömiä,

H.   ottaa huomioon, että Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävä on muodostunut kehitysmaissa merkittäväksi ja sen on täytynyt mukauttaa toimintaansa tätä vastaavasti; katsoo kuitenkin, että köyhimpien maiden kehitystä on tuettava ottamalla käyttöön uusia välineitä, joilla velkakantaa pienennetään tehokkaasti, ja kehittämällä innovatiivisia välineitä kehitysyhteistyön ja köyhyyden torjuntatyön rahoittamiseksi vuosituhattavoitteiden mukaisesti; katsoo, että tällainen toiminta edellyttää Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja Yhdistyneiden Kansakuntien elinten tehtävien selkeää ja tehokkaampaa jakamista sekä erittäin tehokasta koordinointia ja yhteistyötä,

I.   ottaa huomioon, että edellä mainituissa Brysselissä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä korostetaan olevan tärkeää, että "Euroopan unioni ottaa edelleen huomioon kehitysyhteistyötavoitteet kaikissa toteuttamissaan politiikoissa, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin" ja että "globalisaation sosiaalinen ulottuvuus otetaan huomioon politiikan eri aloilla ja kansainvälisessä yhteistyössä",

1.   katsoo, että Kansainvälisellä valuuttarahastolla on edelleen merkittävä asema tasapainoisen talouskasvun ja valuuttakurssivakauden edistämisessä, kansainvälisen kaupan helpottamisessa ja jäsenvaltioiden globaaleihin markkinoihin mukautumiskyvyn edistämisessä sekä maksutasevaikeuksissa kamppailevien jäsenvaltioiden tukemisessa;

2.   pitää vireillä olevaa Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategista tarkistamista myönteisenä; tukee Kansainvälisen valuuttarahaston toimintalinjojen suuntaamista sen perustehtävään, joka on maailmanlaajuisten valuuttakurssivaihteluiden vakauttaminen ja viime käden lainananto maille, joilla on vakavia maksutaseongelmia;

3.   toteaa, että Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävät ovat muuttuneet sen perustamisen jälkeen, mutta sen hallintoa ei ole uudistettu perinpohjaisesti; katsoo, että vaikka rahoitusosuuksia ja perusäänioikeuksien myöntämistä koskevaa yhtenäistä järjestelmää on tarkistettu toistuvasti, pääoman ja äänioikeuksien jako on vuosien mittaan jäänyt jälkeen muusta kehityksestä; kehottaa näin ollen Kansainvälistä valuuttarahastoa tutkimaan legitimiteettinsä parantamiseksi, kuinka rahoitusosuudet ja äänioikeudet sen päätöksentekoelimissä voitaisiin jakaa siten, että ne heijastaisivat paremmin kansainvälisen talouden tilaa ja että kehitysmaiden ja nopean talouskasvun maiden painoarvo olisi asianmukainen;

4.   tähdentää, että suurimpia syitä siihen, että kehitysmaat eivät saa ääntään kuuluviin Kansainvälisessä valuuttarahastossa siinä määrin kuin niiden väestömäärä edellyttäisi, on se, että niillä ei ole riittävästi ääniä hallintoneuvostossa (jäsenistä 25 prosenttia on Afrikan maita, mutta niillä on vain 4 prosenttia äänistä), eikä niillä ole myöskään inhimillisiä, teknisiä ja institutionaalisia valmiuksia osallistua neuvotteluihin ja päätöksentekoon asianmukaisesti;

5.   toteaa, että Kansainvälinen valuuttarahasto on ulottanut suosituksensa koskemaan myös sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa ja että ne liittyvät välittömästi rakennepolitiikkaan; korostaa, että makrotaloudellinen vakaus on välttämätön edellytys näiden politiikan alojen myönteiselle kehitykselle; suosittelee, että näiden politiikan alojen määrittelystä vastaavien eri elinten toimintaa koordinoitaisiin paremmin;

6.   katsoo, että erioikeuksiensa vuoksi Kansainvälisen valuuttarahaston on otettava palvelukseensa taustoiltaan erilaista henkilöstöä varmistaen samalla osaamisen säilymisen, jotta se voi osallistua ratkaisevalla tavalla vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen;

7.   toteaa, että pääomamarkkinoiden vähittäisen avautumisen ja pääomaliikkeiden vapauttamisen vuoksi on vaikeata välttää taloudellisten kriisien esiintyminen; korostaa näin ollen, että Kansainvälisen valuuttarahaston on valvottava järjestelmällisesti kaikkia jäsenmaita;

8.   katsoo, että maailmantilanteen jatkuminen epävakaana vaihdon ja valuuttakurssien osalta edellyttää Kansainvälisen valuuttarahaston valvontatehtävien lisäämistä, mikä on tärkeää sekä maailmanlaajuisen rahoituksellisen epävakauden ennustamisessa ja sen korjaamisessa että yksittäisten maiden neuvomisessa menettelytavoissa, jotka liittyvät rahoitusvakauteen, talouskasvuun, valuuttakursseihin ja varantojen kertymiseen; katsoo, että Kansainvälinen valuuttarahasto voi harjoittaa järjestelmällistä valvontaa ja neuvontaa toimissa, joiden avulla voidaan ehkäistä rahoituskriisit ainoastaan, jos jäsenmaat toimittavat säännöllisesti kattavia tilastoja esimerkiksi valuuttavarannoista ja liikkeellä olevan rahan määrästä;

9.   painottaa, että EU:ta Kansainvälisessä valuuttarahastossa edustettaessa kannanottoja on koordinoitava tehokkaammin; kehottaa jäsenvaltioita työskentelemään yhden yhteisen vaalipiirin luomiseksi, joka ensi alkuun voisi olla eurovaalipiiri, jotta pitkällä aikavälillä saataisiin yksi yhteinen eurooppalainen edustaja toimimaan Euroopan parlamentin valvonnan alaisena sekä Ecofin-neuvoston puheenjohtajan että komission puolesta;

10.   toteaa, että Kansainvälisen valuuttarahaston sopeutuspolitiikoilla ei ole aina kyetty estämään kriisien leviämistä ja uusiutumista; pahoittelee tässä yhteydessä epäonnistuneita yrityksiä edistää taloudellisesti terveellä pohjalla olevia kriisin ehkäisytoimia; muistuttaa, ettei inflaatio ole kehitysmaiden ainoa taloudellinen ongelma ja että Kansainvälisen valuuttarahaston politiikka pitäisi kytkeä makrotaloudellisen vakauden ja kestävän kasvun tavoitteeseen; ehdottaa, että ehdot määritettäisiin tehostetussa yhteistyössä YK:n erityiselinten kanssa ja ne koordinoitaisiin kansainvälisten avunantajien kesken;

11.   toteaa, että järkevä makrotalouspolitiikka on olennaisen tärkeätä kestävän kasvun kannalta; toteaa näin ollen, että makrotalouden vakaus ei ole vastoin kasvun tasapainoista jakautumista;

12.   myöntää, että Kansainvälisen valuuttarahaston ehdot ovat olleet joissakin tapauksissa liian joustamattomia, eivätkä ne ole aina vastanneet paikallisia erityisoloja; korostaa kuitenkin tarvetta käyttää lainavarat asianmukaisesti ottaen huomioon avunsaajamaan demokraattisesti valittujen instituutioiden mielipiteen;

13.   antaa tunnustusta meneillään olevalle prosessille, jolla tarkistetaan Kansainvälisen valuuttarahaston asettamia ehtoja alhaisen tulotason maille myönnettäville lainoille; suosittelee tukeutumaan tarkistamisessa ennen kaikkea siihen, että kaiken Kansainvälisen valuuttarahaston alhaisen tulotason maille myöntämän lainoituksen tavoitteena on köyhyyden vähentäminen;

14.   korostaa, että kehitystyön ytimenä on oltava kumppanimaan omistajuutta koskeva periaate; kehottaa siksi IMF:ää tunnustamaan lainaehtoja harkitessaan täysipainoisesti, että köyhyyden poistaminen on asetettava etusijalle, ja pidättymään kaikesta, mikä saattaa vaikeuttaa vuosituhattavoitteiden saavuttamista;

15.   kehottaa vapauttamaan kehitysmaiden talousjärjestelmät vähitellen, jaksottaisesti ja vakaasti niin, että vapauttamisessa otetaan huomioon kyseisten maiden toimielinten valmiudet, jolloin pääomanliikkeitä on mahdollista hallita tehokkaasti;

16.   tukee kantaa, jonka mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston olisi tehostettava keskittymistään rahoitus- ja pääomamarkkinoiden kehitykseen ja sen sekä maan sisäiseen että globaaliin rahoitusvakauteen kohdistuvien vaikutusten analysointiin;

17.   korostaa, ettei kehitysmaiden pitäisi avata markkinoitaan kokonaan ja rajoituksetta ulkomaiselle tuonnille ja niille olisi annettava mahdollisuus säilyttää tiettyjen teollisuudenalojen määräaikainen suojelujärjestelmä vakaan kehityksen edesauttamiseksi; kehottaa Kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa toimivia eurooppalaisia johtajia varmistamaan, etteivät jäljelle jäävät ehdot aja alhaisen tulotason maita avaamaan yksipuolisesti markkinoita WTO-neuvottelujen ulkopuolella tai ehkäise niiden mahdollisuuksia neuvotella WTO:n puitteissa omin ehdoin siitä, kuinka laajaan markkinoiden avaamiseen ne ovat valmiita sitoutumaan; pyytää lisäksi Kansainvälistä valuuttarahastoa huolehtimaan kauppaan liittyvien ehtojen tarkistamisen yhteydessä riittävästä joustavuudesta, joka antaa edunsaajamaille mahdollisuuden säädellä markkinoiden avaamista kaupalle; katsoo, että täysimääräinen integroituminen maailmanmarkkinoihin tarjoaa huomattavia kasvumahdollisuuksia kehitysmaille, äskettäin teollistuneille maille sekä teollisuusmaille;

18.   pyytää Kansainvälistä valuuttarahastoa jatkamaan ponnistelujaan avoimuuden lisäämiseksi ja sen tehtäviä sekä kansainvälisen rahoituspolitiikan muuttuvia olosuhteita vastaavan institutionaalisen rakenteen luomiseksi; pitää valitettavana, etteivät kansalaisjärjestöt ja kansalliset parlamentit osallistu riittävän aktiivisesti ehtojen määrittämiseen; korostaa, että kansallisten edustajien tehtävänä on laatia ja omaksua perustavanlaatuiset taloudelliset päätökset, joihin kuuluvat esimerkiksi kehitystä ja köyhyyden torjumista koskeva strategia;

19.   korostaa Kansainvälisen valuuttarahaston keskeistä roolia köyhyyden torjuntaan tarkoitettujen eurooppalaisten ja kansallisten politiikkojen yhtenäistämisessä maailmanlaajuisella strategialla, joka perustuu ajatukselle, että valuutta- ja rahapolitiikat eivät ole tavoite sinällään, vaan väline köyhyyden torjumiseksi;

20.   kehottaa Euroopan unionin jäsenvaltioita käyttämään olemassa olevaa maaryhmäkohtaista järjestelyä (vaalipiirijärjestely) varmistaakseen, että ne ryhmät, joihin jäsenvaltiot kuuluvat, kannustavat painokkaasti kehityssuunnitelmaa, joka perustuu vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2015 mennessä, ja että kyseiset ryhmät kiinnittävät erityistä huomiota kehitysmaiden teknisiin ja institutionaalisiin ongelmiin ja tarjoavat ongelmien ratkaisuun tarvittavaa teknistä apua;

21.   kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa, Maailmanpankkia, WTO:ta, Euroopan keskuspankkia ja muita kansainvälisiä järjestöjä sekä Euroopan unionia parantamaan toimintatapojensa koordinointia ja yhdenmukaisuutta etenkin erilaisia markkinoita yhdistävien välineiden, kuten yhtenäistettyjen toimintapuitteiden, kauppaa koskevien integrointijärjestelyjen, köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahaston ja äskettäin hyväksyttyjen politiikan tukitoimien osalta, jotta markkinoiden avaamista koskevat politiikat vaikuttaisivat myönteisesti köyhyyden vähentämiseen; pyytää lisäämään Kansainvälisen valuuttarahaston ohjelmien ja vuosituhattavoitteiden välistä johdonmukaisuutta; korostaa tässä yhteydessä Kansainvälisen valuuttarahaston kaksijakoista tilannetta, kun tämä on yhtäältä vastuussa vain hyvin rajatusta julkisen toiminnan osa-alueesta, mutta toimii toisaalta liikkeellepanevana voimana, jopa hegemonisessa asemassa, kaikkien toimijoiden toteuttaman strategian täytäntöönpanossa;

22.   uskoo vakaasti, että Kansainvälistä valuuttarahastoa ja sen rahoituksen käyttöä koskevaa avoimuutta olisi lisättävä lujittamalla sen jäsenmaiden harjoittamaa parlamentaarista valvontaa;

23.   pitää myönteisenä, että Kansainvälinen valuuttarahasto painottaa kehitysmaiden koulutuksen ja terveydenhuollon tason parantamista; korostaa, että hallinnon parantaminen, korruption torjunta ja resurssien tehokas käyttö ovat varmimpia keinoja vähentää koulutus- ja terveydenhuoltopalvelujen kaltaisten perusoikeuksien saatavuuteen liittyvää epätasa-arvoa;

24.   korostaa, että kansainvälistä rahoitusvakautta voidaan edistää ainoastaan, jos Kansainvälisen valuuttarahaston uudistus yhdistetään kestävään budjettipolitiikkaan ja asianmukaisesti mukautettuun maksutaseeseen kaikissa jäsenmaissa;

25.   panee merkille sen silmiinpistävän ristiriidan, että IMF:llä on olemassa voimakkaita keinoja painostaa kehitysmaita tai siirtymävaiheessa olevia maita, mutta se ei kykene vaikuttamaan merkittävästi niiden teollisuusmaiden politiikkaan, joiden budjettipolitiikka ja maksutase eivät täysin vastaa IMF:n asettamia kriteereitä ja jotka voivat siten horjuttaa kansainvälistä rahoitusvakautta;

26.   on tyytyväinen Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin päätökseen pidentää voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita koskevan aloitteen (HIPC-aloite) kokeiluaikaa; panee merkille HIPC-ohjelmien sivuvaikutukset ja aikaisemmat kokemukset velkojen uudelleenjärjestelyistä ja niiden peruuttamisesta; ehdottaa, että Kansainvälinen valuuttarahasto kehittää menettelytapoja uusien velkakriisien välttämiseksi tulevaisuudessa;

27.   panee merkille Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin huhtikuussa 2005 hyväksymän uuden Kestävän velan -ohjelman alhaisen tulotason maille; pitää myönteisenä, että uudella ohjelmalla pyritään asettamaan velka keskeiseen asemaan kansainvälisten rahoituselinten päätöksentekoprosessissa; pahoittelee, ettei ehdotuksessa kaiken kaikkiaan puututa pitkän aikavälin ongelman ratkaisemiseen eli todelliseen kestävyyteen luomalla alhaisen tulotason maille edellytykset saavuttaa vuosituhannen kehitystavoitteet;

28.   pitää yleisesti ottaen myönteisenä Kansainvälisen valuuttarahaston köyhyydenvähentämis- ja talouskasvurahastoa;

29.   kannattaa YK:n pääsihteerin kehitysavun rahoitusta käsitelleessä korkean tason kokouksessa vuonna 2005 esittämää kehotusta määritellä kestävä velanhoito uudelleen siten, että velan on oltava sellaisella tasolla, että maa pystyy saavuttamaan vuosituhannen kehitystavoitteet vuoteen 2015 mennessä lisäämättä velan osuutta; tämä edellyttää suurempaa täydentävyyttä velkataakan keventämisen ja kehitysavun rahoittamista koskevien olennaisten vaatimusten kesken; pahoittelee siksi, että uudessa vähävaraisten maiden kestävän velanhoidon ohjelmassa, joka hyväksyttiin huhtikuussa 2005, IMF määrittelee velanhoidon kestävyyden edelleen suhteessa vientiin (joka on epäluotettava kestävän velanhoidon mitta maissa, jotka ovat äärimmäisen haavoittuvaisia vientitulojen äkillisille ja kohtuuttomille vaihteluille), se ei arvioi haavoittuvuutta realistisesti eikä tee systemaattista analyysia, jossa yhdistyisi HIPC-aloitteen hyödyt ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiselle välttämätön ylimääräinen rahoitus;

30.   pitää myönteisinä monenvälisten instituutioiden pyrkimyksiä osallistua omalta osaltaan velan vähentämisen rahoittamiseen osana G8-maiden tekemää sopimusta, mutta katsoo, ettei osallistuminen saa aiheuttaa kyseisille instituutioille taloudellisia vaikeuksia;

31.   kehottaa Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Euroopan parlamenttia sekä kansallisia parlamentteja, etenkin kehitysmaissa, parantamaan yhteistyötään avoimuuden, demokraattisen vastuullisuuden ja Kansainvälisen valuuttarahaston ja sen politiikkojen legitimiteetin lisäämiseksi ja pyytää julkaisemaan rahaston johtokunnan pöytäkirjoista laajemmat versiot;

32.   korostaa, että on tärkeää, että Kansainvälisen valuuttarahaston johtajat ja heidän kotimaidensa kansalliset edustajat pitävät säännöllisesti yhteyttä;

33.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä Kansainväliselle valuuttarahastolle, Yhdistyneiden Kansakuntien järjestöille ja Euroopan keskuspankille sekä Euroopan unionin jäsenvaltioita Kansainvälisessä valuuttarahastossa edustaville hallintoneuvoston jäsenille.

(1) EYVL C 112 E, 9.5.2002, s. 140. (2) EUVL C 74 E, 24.3.2004, s. 871. (3) http://www.imf.org/external/np/omd/2005/eng/091505.pdf (4) EUVL C 33 E, 9.2.2006, s. 311. (5) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0289. (6) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2005)0446.