Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 33 artiklan,

–   ottaa huomioon yhteisön tuesta maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskeville liittymistä valmisteleville toimenpiteille jäsenyyttä hakeneissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa liittymistä edeltävänä aikana 21. kesäkuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1268/1999(1),

–   ottaa huomioon asiakirjan Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu(2),

–   ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä 29. syyskuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003(3),

–   ottaa huomioon 22. maaliskuuta 2004 tehdyn neuvoston päätöksen 2004/281/EY Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehtoja ja niiden sopimusten mukautuksia, joihin Euroopan unioni perustuu, koskevan asiakirjan mukauttamisesta yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen vuoksi(4),

–   ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä annetun asetuksen (EY) N:o 1782/2003 muuttamisesta ja sen mukauttamisesta Tšekin tasavallan, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian Euroopan unioniin liittymisen vuoksi 29. huhtikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2004(5),

–   ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21. kesäkuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005(6),

–   ottaa huomioon Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20. syyskuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005(7),

–   ottaa huomioon sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 20. helmikuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 318/2006(8),

–   ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17. toukokuuta 2006 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen(9),

–   ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä maataloustuottajien tukijärjestelmistä annetun asetuksen (EY) N:o 1782/2003 muuttamisesta ja oikaisemisesta sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EY) N:o 1698/2005 muuttamisesta 19. joulukuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2012/2006(10),

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön (A6-0037/2007),

A.   ottaa huomioon, että vuonna 2004 tapahtunut laajentuminen lisäsi merkittävästi Euroopan unionin maatalousmaan alaa (noin 27 prosentilla), tilojen määrää (noin 60 prosentilla) ja maataloustyöntekijöiden määrää (noin 57 prosentilla) ja että se siten lisäsi maatalouden tuotantokykyä sekä maaseudun merkitystä; ottaa huomioon, että hehtaarituottojen kasvaminen elintarvikkeiden ja rehujen tuotannossa vapauttaa riittävästi maa-alaa bioenergian tuotantoon ja että laajentuminen edisti osaltaan Euroopan maatalouden ja maaseudun rakenteen erilaistumista; ottaa huomioon, että tämä prosessi vahvistui ja syveni Bulgarian ja Romanian liittymisen myötä,

B.   ottaa huomioon, että useimpien uusien jäsenvaltioiden maatalousala eroaa EU-15-maiden maataloudesta huomattavasti tuotannon tason ja maatilojen rakenteen sekä maatilojen koon osalta ja että sen suorituskyky kokonaisuutena on heikompi kuin vanhoissa jäsenvaltioissa, se on teknisesti heikommin kehittynyt sekä vertikaalisesti ja horisontaalisesti heikommin integroitunut,

C.   ottaa huomioon, että suurimmassa osassa uusista jäsenvaltioista maataloudella on suurempi taloudellinen ja sosiaalinen merkitys kuin EU-15-maissa, sillä alan osuus BKTL:stä sekä alalla työskentelevien työntekijöiden osuus on EU:n keskitasoa korkeampi,

D.   ottaa huomioon, että joissakin uusissa jäsenvaltioissa omavaraisviljelyllä ja osittaisella omavaraisviljelyllä on hyvin tärkeä sosiaalinen, kulttuurinen ja ympäristöllinen merkitys,

E.   ottaa huomioon, että uudet jäsenvaltiot on integroitu menestyksekkäästi ja kitkattomasti sisämarkkinoihin, mikä on lisännyt merkittävästi kaupankäyntiä maatalous- ja elintarvikealalla Euroopassa; katsoo, että uusissa jäsenvaltioissa on otettu asianmukaisesti käyttöön ja pantu täytäntöön eläinlääketiedettä, kasvinsuojelua, elintarviketurvallisuutta, yhteistä markkinajärjestelyä ja muita aloja koskeva monialainen säännöstö, joten erityisten suojatoimenpiteiden soveltaminen ei ollut tarpeen,

F.   ottaa huomioon, että uusien jäsenvaltioiden oli otettava kantaakseen suuria sosiaalisia ja taloudellisia kustannuksia mukautuakseen YMP:n säännöksiin ja pannakseen ne täytäntöön sekä sopeutuakseen kilpailuun EU:ssa; ottaa huomioon, että liittymistä valmisteleva tuki korvasi vain osan mukauttamisesta ja integraatiosta aiheutuneista kustannuksista ennen liittymistä; ottaa huomioon, että EU:hun liittymisen yhteydessä paljastuivat uusien jäsenvaltioiden yleiset ja kilpailukykyyn liittyvät ongelmat ja että yhteisellä maatalouspolitiikalla ei ole onnistuttu täysin ratkaisemaan näitä ongelmia,

G.   ottaa huomioon, että YMP käynnisti tärkeän kehityksen ja merkittäviä muutoksia uusien jäsenvaltioiden maataloudessa; katsoo, että joitakin ongelmia ja jännitteitä on myös syntynyt pääasiassa siitä syystä, että YMP:n säännöt eivät tue riittävästi tasapainoisen ja kestävän maataloussektorin kehittämistä, erityisesti karjanhoidon, puutarhaviljelyn sekä ylemmällä ja alemmalla tasolla tapahtuvan yhdentymisen osalta,

H.   ottaa huomioon, että liittymisasiakirjaan sisältyy pitkä siirtymäkausi (yhdeksän vuotta) ja alhainen lähtötaso (25 prosenttia EU:ssa sovellettavasta tasosta) uusien jäsenvaltioiden suorille tuille, vaikka niihin sovelletaan täysimääräisesti sisämarkkinoita ja yhteisön talousarvion rahoittamista koskevia sääntöjä; katsoo, että uusien jäsenvaltioiden kustannukset ja tulotasot eivät anna aihetta näin suurelle erolle, joka johtaa eriarvoisiin edellytyksiin uusien jäsenvaltioiden viljelijöille kilpailun kannalta,

I.   katsoo, että ongelmat, joihin uusissa jäsenvaltioissa olisi puututtava, koskevat ennen kaikkea kilpailukyvyn parantamiseen tarkoitettuja rakennetoimia; katsoo, että tulojen tukemiseen ja hintojen takaamiseen tarkoitetut YMP:n toimet ovat osaltaan parantaneet merkittävästi kilpailukykyä,

J.   katsoo, että komissio ja neuvosto ovat olleet hitaita tai haluttomia ymmärtämään uusien jäsenvaltioiden erityisiä ongelmia ja tarjoamaan niiden tarvitsemaa apua (esimerkiksi hedelmä- ja vihannesmarkkinoilla esiintyviin ongelmiin, erityisesti kun on kyse marjoista, kirsikoista ja omenista, Venäjän ja Ukrainan perusteettomasta puolalaisten tuotteiden tuontikiellosta, maissin interventiosääntöjen mukauttamisesta ja ehdotetusta lakkauttamisesta sekä hunajantuonnista kolmansista maista),

K.   katsoo, että uusissa jäsenvaltioissa tuottajien omistusosuus on aivan liian vähäinen elintarvikkeiden jalostuksessa ja että kauppaketjujen harjoittama vahvan määräävän aseman väärinkäyttö rajoittaa vakavasti viljelijöiden kilpailukykyä, yhteistyötä ja yhdentymistä,

L.   ottaa huomioon, että kymmenestä uudesta jäsenvaltiosta kahdeksan valitsi yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmän (SAPS) suorille tuille,

M.   ottaa huomioon, että yhteisön avun tarve uusien jäsenvaltioiden maaseudun kehittämiseen oli huomattavasti suurempi kuin vuosina 2004–2006 tähän osoitetut määrärahat; katsoo, että samaan aikaan maaseudun kehittämisohjelmien täytäntöönpanoa koskevat säännöt rajoittivat yhteisön määrärahojen tehokasta käyttöä; katsoo, että nämä tekijät ovat kaventaneet huomattavasti YMP:n toisen pilarin vaikutusta uusissa jäsenvaltioissa ja että tämä voi jatkua myös uuden rahoituskehyksen aikana,

Joustava integroituminen, kaikkia tyydyttävä tilanne

1.   panee tyytyväisenä merkille, että uusien jäsenvaltioiden maatalous- ja elintarvikeala on integroitu perinpohjaisesti ja kitkattomasti yhteisön markkinoille;

2.   korostaa, että vaikka vuonna 2004 tapahtunut laajentuminen aiheutti häiriöitä joidenkin uusien jäsenvaltioiden maatalous- ja elintarvikemarkkinoilla, sillä oli kaiken kaikkiaan merkittävä panos 25 jäsenvaltion vakiintuneiden kauppasuhteiden kehitykselle;

3.   huomauttaa, että sekä uusien että vanhojen jäsenvaltioiden maatalous- ja elintarvikeala hyötyi ainakin osittain laajentumisesta – uusien jäsenvaltioiden sidosryhmät hyötyivät suuremmasta maataloustuesta ja kaupankäyntimahdollisuuksien lisääntymisestä, kun taas elintarviketeollisuus ja kansainvälinen kauppa vanhoissa jäsenvaltioissa lisääntyivät ja investointien määrä ja vähittäiskaupan liikevaihto kasvoivat, erityisesti laajentumista edeltävänä aikana;

4.   katsoo, että uusien jäsenvaltioiden integroitumista on pidettävä yleisesti myönteisenä asiana, vaikka se ei kaikissa tapauksissa ole yksiselitteistä, sillä kaikissa maatalousyrityksissä tulotilanne ei ole kohentunut; toteaa, että ostohintojen ja tukien nousun vastapainoksi tuotantokustannukset ovat kasvaneet huomattavasti esimerkiksi polttoaineen, energian, lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja koneiden hintojen nousun vuoksi;

5.   korostaa, että laajentuminen ei ole lisännyt riskien määrää elintarviketurvallisuuden tai eläinten ja kasvien terveyden osalta, ja panee tässä yhteydessä merkille, että uusien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten työskentelyä koskevat normit ja tehokkuus ylittävät joiltakin osin EU:n keskitason;

6.   panee merkille, että vuonna 2004 tapahtunut laajentuminen ei ole rasittanut YMP:n talousarviota kohtuuttomasti eikä ole edellyttänyt huomattavia muutoksia EU:n talousarvioon, mutta että päätökset maatalousmarkkinoiden jäädyttämisestä ja suoria tukia koskevien maksujen säilyttämisestä ja vuosien 2007–2013 rahoituskehyksestä vaativat uhrauksen, joka perustuu yhteisvastuun periaatteeseen EU-15-maissa vuodesta 2007 eteenpäin; toteaa lisäksi, että tuottajien tukiin EU-15-maissa tehtiin Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2005 tekemillä päätöksillä Bulgarian ja Romanian liittymisen vuoksi määrärahojen leikkauksia, jotka ulottuvat laajemmalle kuin toisen pilarin vahvistamiseen tarkoitettujen toimien, kuten vapaaehtoisen mukauttamisen, täytäntöönpanoa koskevat päätökset;

7.   pahoittelee, ettei vuoden 2004 eikä vuoden 2007 laajentumisen yhteydessä myönnetty enemmän määrärahoja eikä edes toteutettu aikaisemmin suunniteltuja korotuksia;

Yhteisen maatalouspolitiikan soveltaminen uusissa jäsenvaltioissa

8.   panee merkille, että uusien jäsenvaltioiden maataloussektorien väliset huomattavat erot johtavat eroihin YMP:n soveltamisen vaikutuksissa ja uusien jäsenvaltioiden kohtaamien haasteiden merkityksessä ja laajuudessa;

9.   katsoo, että EU:n laajennuttua kymmenellä uudella jäsenvaltiolla vuonna 2004 yhteisön säännöksiä ei riittävällä tavalla mukautettu uusiin olosuhteisiin, jotka vallitsivat tietyillä markkinoilla (esimerkiksi marjamarkkinat ja tärkkelysmarkkinat);

10.   panee merkille, että sisämarkkinoiden ehtojen ja sääntöjen mukauttaminen sekä YMP:n soveltaminen – erityisesti eläinlääketiedettä, kasvinsuojelua, elintarviketurvallisuutta, yhteistä markkinajärjestelyä koskevien ja muiden horisontaalisten säännösten osalta – on johtanut siihen, että uusissa jäsenvaltioissa viljelijöiltä ja hallinnolta vaaditaan huomattavaa panosta;

11.   katsoo, että komissio ei moneen kuukauteen kiinnittänyt asianmukaista huomiota puolalaisten maataloustuotteiden Ukrainaan ja Venäjälle suuntautuvan vientikiellon kumoamiseen eikä toteuttanut asiaa koskevia tehokkaita toimia;

12.   panee merkille, että vaikka EU:n rahoittamat liittymistä edeltävät ohjelmat ovat edistäneet YMP:n soveltamisen valmistelua ja kumppanuusohjelmat osoittautuivat hyödyllisiksi, alkuperäiset tavoitteet saavutettiin vain osittain ja yhteisön toimien tehokkuus oli rajallista;

13.   muistuttaa, että Sapard-ohjelman aloittaminen myöhästyi huomattavasti ja että myös sen merkitys oli rajallinen, pääasiassa siitä syystä, että siinä asetetut vaatimukset olivat monimutkaisia ja komission ja uusien jäsenvaltioiden viranomaisten päätökset olivat myöhässä;

14.   panee merkille, että eräissä uusissa jäsenvaltioissa on suuria vaikeuksia yhteisön maaseudun kehittämisohjelmien täytäntöönpanossa, mikä johtuu niiden sääntöjen monimutkaisuudesta ja niiden hallintaan liittyvästä hallintotaakasta;

15.   toistaa, että koska suorilla tuilla on merkittävä asema uusien jäsenvaltioiden maatalousalan kehittämisessä ja sopeuttamisessa, tukien alhainen taso siirtymäkauden ensimmäisinä vuosina ei pelkästään estänyt vaadittua sopeuttamista vaan loi eriarvoiset kilpailuedellytykset sisämarkkinoilla, mitä jotkut yritykset eivät kestäneet taloudellisesti;

16.   korostaa maaseudun kehittämiseen tarkoitettujen ohjelmien tärkeää merkitystä sekä maatalousyritysten uusille markkinasuuntautuneille toimintatavoille (esimerkiksi omien tuotteiden jalostaminen ja markkinointi tai matkailu) että toimeentulomahdollisuuksien luomiselle niille, jotka taloudellisista syistä luopuvat maatalouden alkutuotannosta;

17.   panee merkille, että suorien tukien erilaiset tasot kymmenen ja viidentoista jäsenvaltion EU:ssa eivät taanneet tasapuolisia toimintaedellytyksiä, minkä seurauksena monissa uusissa jäsenvaltioissa tuottajat menettivät asemiaan myös kotimaisilla markkinoilla; katsoo, että tähän tilanteeseen vaikutti kuitenkin ennen kaikkea tullimenettelyn muutosten seurauksena kolmansista maista tapahtuvan tuonnin ja viennin kasvusta johtuva kilpailu;

18.   katsoo, että komission varauksellisuus uusia jäsenvaltioita kohtaan niiden väitettyjen kohtuuttoman suurten varastojen vuoksi EU:hun liittymisen hetkellä sekä uhkat huomattavista sakkomaksuista olivat suurimmassa osassa tapauksista perusteettomia ja johtuivat virheellisistä laskelmista; toteaa, että minkään maataloustuotteen markkinoilla ei esiintynyt tasapainon horjumista, joka olisi saattanut johtua kohtuuttoman suurista varastoista;

19.   korostaa, että uusien jäsenvaltioiden oli pakko soveltaa kansallisia täydentäviä tukia (lisämaksuja), joita voidaan pitää yhteisrahoituksen muotona ja ikään kuin yhteisön suorien tukien uudelleenkansallistamisena; katsoo, että tämä on johtanut vakaviin poliittisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin monissa uusissa jäsenvaltioissa, sillä lisämaksut rasittivat kansallisia talousarvioita merkittävästi ja rajoittivat tarjolla olevien valtiontukijärjestelmien soveltamista;

20.   huomauttaa, että talousarvioon liittyvien rajoituksien takia, vastoin YMP:n yleisiä tavoitteita ja periaatteita ja vastoin EU-15-maissa tapahtuvaa mukauttamista, useimpien uusien jäsenvaltioiden oli pakko koota osa yhteisön maaseudun kehittämistä koskevista määrärahoistaan lisämaksuja varten liittymisasiakirjan mahdollistamien menettelyjen mukaisesti;

21.   viittaa joidenkin uusien jäsenvaltioiden kantaan, jonka mukaan tuotantomääristä täysin riippumattomat, pinta-alaan perustuvat tuet eivät edistä täysin niiden maatalouden tasapainoista kehitystä ja kestävyyttä ja jonka mukaan alan myöntämät etuudet ja/tai valinnaiset tuotantosidonnaiset tuet voisivat olla välttämättömiä ainakin väliaikaisesti joissakin jäsenvaltioissa vuoteen 2013 asti; viittaa tässä yhteydessä täysin tai osittain tuotantosidonnaisiin kansallisiin täydentäviin tukiin ja väliaikaisiin valtiontukitoimiin perustuvaan onnistuneeseen käytäntöön;

22.   panee merkille, että useimmat uudet jäsenvaltiot haluaisivat jatkaa yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmää mahdollisimman pitkään, sillä siirtyminen tilatukijärjestelmään (SPS) merkitsee varsin huomattavaa hallinnollista ja teknistä rasitetta; toteaa, että tämä sopii myös hyvin yhteen tuotannosta irrotettua tukea koskevan tulevan politiikan kanssa;

23.   katsoo, että täydentäviä ympäristöehtoja koskevia velvoitteita sekä hyvää maatalouskäytäntöä ja ympäristöoloja koskevia vaatimuksia on sovellettava sekä uusissa että vanhoissa jäsenvaltioissa; ehdottaa, että täydentävät ehdot otetaan käyttöön asteittain siirtymäkauden päättymiseen mennessä; ehdottaa myös, että uusille jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus lykätä täydentävien ehtojen soveltamista kunnes suorien tukien siirtymäkausi päättyy; ehdottaa lisäksi, että hyvää maatalouskäytäntöä ja ympäristöoloja koskevien vaatimusten on oltava voimassa ainakin yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmän kauden ajan, sillä useimmilla uusilla jäsenvaltioilla saattaa olla vaikeuksia noudattaa monimutkaisia ja kalliita täydentäviä ehtoja;

24.   on tyytyväinen, että neuvosto on hyväksynyt komission ehdotuksen, joka koskee yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmän soveltamisen jatkamista vuoden 2010 loppuun asti ja uusien jäsenvaltioiden sisällyttämistä energiakasvien tukijärjestelmään;

25.   kehottaa komissiota YMP:n soveltamista, suoria tukia koskevia sääntöjä sekä maaseudun kehittämiseen tarkoitettuja ohjelmia yksinkertaistettaessa ja järkeistettäessä ottamaan huomioon ennen kaikkea uusien jäsenvaltioiden ongelmat ja ehdottamaan tarkoituksenmukaisia ratkaisuja, poikkeamatta YMP:n soveltamissäännöistä;

26.   korostaa, että komission olisi kiinnitettävä päätöksissään YMP:n puitteissa enemmän huomiota uusien jäsenvaltioiden erityisiin ongelmiin ja huoliin;

27.   on hyvin huolestunut komission äskettäisestä ehdotuksesta, jonka mukaan maissin interventiojärjestelmä lakkautettaisiin kokonaan vuodesta 2007 lähtien; toteaa, että tapa, jolla ehdotus esitettiin, on EU:n perusperiaatteiden vastainen ajoituksen, asianmukaisen arvioinnin puutteen – erityisesti kun on kyse viljan ja pinta-alaperusteisten suorien tukien yhteisiin markkinajärjestelyihin kohdistuvista vaikutuksista – sekä vaihtoehtojen tai siirtymäaikojen puutteen vuoksi; katsoo, että liian aikaisesta maissin interventiojärjestelmän lakkauttamisesta voisi olla vakavia seurauksia;

28.   katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan vuonna 2003 tehdyn uudistuksen hengessä olisi harkittava pinta-alatuen käyttöönottamista jalostukseen tarkoitettujen marjojen viljelylle ja sidottava se velvollisuuteen liittyä tuottajajärjestöön ja vaadittava, että tuotteet on myytävä kauppasopimusten mukaan, mikä lisäisi osaltaan marjanviljelyn kilpailukykyä ja parantaisi viljelijöiden asemaa etenkin Puolan kaltaisissa jäsenvaltioissa;

29.   katsoo, että uusien jäsenvaltioiden maataloustuotantoa ja maaseudun rakennetta koskevat muutokset ovat jatkossakin välttämättömiä, ja painottaa, että YMP:n sääntöjen ja yhteisön tuen on tuettava tätä prosessia; korostaa, että on ratkaisevan tärkeää toteuttaa nämä välttämättömät muutokset vähitellen, sillä uusien jäsenvaltioiden maatalouteen perustuva maaseutuyhteiskunta ja talous eivät selviäisi liian nopeassa tahdissa toteutetuista ja radikaaleista muutoksista tuotannon ja työllisyyden rakenteen osalta;

Yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuus laajentuneessa EU:ssa

30.   huomauttaa, että nykyinen YMP ei sovellu useiden maatalouteen liittyvien ongelmien hallintaan laajentuneessa EU:ssa; katsoo, että Maailman kauppajärjestön WTO:n pakottama suorien tukien irrottaminen tuotantomääristä lisää EU:n maatalouden markkinalähtöisyyttä yleensä, mutta että tuotantomääristä irrotetut suorat tuet eivät täysin tue kestävän maatalousalan ja maaseutuyhteiskunnan luomista uusissa jäsenvaltioissa tai suuressa osassa EU-15-maita; huomauttaa, että joko lisätoimet tai suorien tukien yksilöllinen soveltaminen ovat välttämättömiä;

31.   katsoo, että nykyinen suorien tukien järjestelmä keskittyy liiaksi peltokasvien viljelyn tukemiseen, ettei se tue riittävästi kestävää karjanhoitoa eikä edistä tai helpota välttämättömiä rakennemuutoksia erityisesti niissä jäsenvaltioissa ja alueilla, joilla erikoistuneilla maatiloilla on ratkaiseva asema maataloudessa;

32.   toteaa, että tietyissä jäsenvaltioissa joillekin aloille myönnetyt kiintiöt johtivat maataloustuotannon taantumiseen tai jopa vähenemiseen ja että tuotannosta irrotettujen maksujen yhdistäminen alhaisempiin kiintiöihin heikensi siirtymäkauden lisäksi entisestään uusien jäsenvaltioiden tukia; toteaa, että tämä on ongelma myös joissakin vanhoissa jäsenvaltioissa;

33.   uskoo, että YMP:n tavoitteiden saavuttamista uusissa jäsenvaltioissa hankaloittaa myös maaseudun kehittämisen riittämätön rahoitus, tehokkaan riskin- ja kriisinhallintajärjestelmän puuttuminen sekä valtiontukea koskevat liian tiukat yhteisön säännöt;

34.   korostaa, että yhteisön tasolla maatalouspolitiikkaa on harjoitettava uudistetun YMP:n puitteissa ja että kaikkea YMP:n uudelleenkansallistamista on vältettävä; korostaa kuitenkin, että on sovellettava toissijaisuusperiaatteeseen perustuvia erityistoimia; katsoo, että on välttämätöntä tarkistaa YMP:n soveltamisalaa, tavoitteita ja periaatteita, myös Euroopan maatalousmallia, ja ottaa huomioon maatalouden, maaseudun, viljelijöiden, kuluttajien ja koko 27 valtiota kattavan laajentuneen EU:n yhteiskunnan tavoitteet ja tarpeet, jotta voidaan määritellä tarpeelliset taloudelliset resurssit ja varmistaa niiden asianmukainen, oikeudenmukainen ja täysin oikeutettu kohdentaminen;

35.   korostaa, että kaikki mahdolliset tekijät (esimerkiksi aiempien rahoituspäätösten seuraukset, YMP:n uudistukset, uusien jäsenvaltioiden kokemukset, Euroopan maatalouden monimuotoisuus) on otettava asianmukaisesti huomioon YMP:n tulevan uudistuksen yhteydessä, erityisesti "YMP:n terveystarkastuksen" ja vuosien 2007–2013 rahoituskehykseen vuosina 2008–2009 tehtävän väliarvioinnin aikana;

36.   korostaa lisäksi, että on välttämätöntä välttää päätöksiä, joihin pakottaa vain yritykset vähentää yhteisön rahoituksen osuutta tai säilyttää jäsenvaltioissa vallitseva tilanne rahoituksen osalta;

37.   katsoo, että biomassan ja bioenergian tuotannolla tulee olemaan strateginen merkitys EU:n maatalousalalle; kehottaa siksi myöntämään asianmukaista EU-rahoitusta biomassan tuotannon edistämiseksi maa-alalla, jota ei enää tarvita elintarvikkeiden tai rehun tuotantoon; muistuttaa tässä yhteydessä uusien jäsenvaltioiden huomattavasta kapasiteetista ja laajentuneen EU:n lisääntyneestä tuotantopotentiaalista;

38.   korostaa, että jäsenvaltioiden ja alueiden erityistarpeet, myös uusien jäsenvaltioiden ongelmien osalta, olisi täytettävä jatkossakin toissijaisuusperiaatteen nojalla seuraavien yksilöllisten välineiden avulla:

39.   katsoo, että yhteensopivuus WTO:n kanssa on varmistettava Dohan kierroksen aikana käytävissä neuvotteluissa osana EU:n tarjousta vähentää kaupan esteitä tai vastineeksi sopimuksesta muiden WTO:n jäsenvaltioiden sisäisten tukitasojen säilyttämisestä;

40.   toteaa, että lisätullit, joista on määrätty erityisten suojalausekkeiden (SSG) nojalla, voivat olla tehokas väline EU:n markkinoiden suojelemiseksi liialliselta tuonnilta tai tuonnilta keinotekoisen alhaisilla hinnoilla herkillä aloilla, myös niillä, jotka ovat uusien jäsenvaltioiden kannalta herkkiä; kehottaa komissiota parhaillaan käytävissä WTO-neuvotteluissa luomaan tähän mahdollisuuden siten, että muutetaan erityisten suojalausekkeiden nykyistä soveltamisalaa WTO-myönnytyksiä koskevassa yhteisön luettelossa; muistuttaa, että tietyillä uusilla jäsenvaltioilla on ollut mahdollisuus soveltaa erityisiä suojalausekkeita herkillä maatalouden sektoreilla, jotka eivät kuulu nykyiseen WTO-myönnytyksiä koskevaan yhteisön luetteloon;

41.   odottaa, ettei tulevassa YMP:ssä otettaisi pelkästään huomioon laajentuneen unionin tarpeita, vaan että se olisi helpommin hallinnoitavissa; odottaa, että se vähentää viljelijöiden ja kansallisten viranomaisten hallinnollista taakkaa ja tukee markkinalähtöistä ja ympäristöystävällistä turvallisten tuotteiden tuottamista ja varmistaa samalla kestävän maatalouden tulevaisuuden;

42.   kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja kaikkia sidosryhmiä käymään avointa keskustelua sekä esittämään tulevaisuuteen suuntautuneita ehdotuksia, joiden avulla rakennetaan kestävää tulevaisuutta laajentuneen EU:n maataloudelle;

43.   pitää myönteisenä komission aikomusta laatia yhteiselle maatalouspolitiikalle vuoden 2013 jälkeen pitkän aikavälin tulevaisuudensuunnitelmat, joissa otetaan laaja-alaisesti huomioon se ainutlaatuinen mahdollisuus, että maataloudesta peräisin olevien elintarvikkeiden maailmanlaajuisen kaupan kasvu tulee seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana olemaan kaksinkertainen maailmankaupan ennakoituun kokonaiskasvuun verrattuna, ja joissa lisäksi kiinnitetään huomiota maatalouden tasapuoliseen kehitykseen EU:n kaikilla alueilla ja joissa EU-15-maat ja uudet jäsenvaltiot täyttävät tuotantoon liittyvät ja muut tehtävät yhteisvoimin;

o
o   o

44.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

(1) EYVL L 161, 26.6.1999, s. 87. (2) EUVL L 236, 23.9.2003, s. 33. (3) EUVL L 270, 21.10.2003, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2013/2006 (EUVL L 384, 29.12.2006, s. 13). (4) EUVL L 93, 30.3.2004, s. 1. (5) EUVL L 161, 30.4.2004, s. 48. (6) EUVL L 209, 11.8.2005, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 320/2006 (EUVL L 58, 28.2.2006, s. 42). (7) EUVL L 277, 21.10.2005, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2012/2006 (EUVL L 384, 29.12.2006, s. 8). (8) EUVL L 58, 28.2.2006, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 247/2007 (EUVL L 69, 9.3.2007, s. 3). (9) EUVL C 139, 14.6.2006, s. 1. (10) EUVL L 384, 29.12.2006, s. 8.