Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission 7. toukokuuta 2008 antaman tiedonannon aiheesta EMU@10: saavutukset ja haasteet talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden jälkeen (KOM(2008)0238),

–   ottaa huomioon komission 24. kesäkuuta 2008 antaman tiedonannon aiheesta Julkinen talous EMU:ssa – 2008 – Julkisen talouden laadun rooli EU:n ohjausjärjestelmässä (KOM(2008)0387),

–   ottaa huomioon komission 29. lokakuuta 2008 antaman tiedonannon "Finanssikriisistä talouden elpymiseen: eurooppalainen toimintakehys" (KOM(2008)0706),

–   ottaa huomioon komission 3. marraskuuta 2008 syksyksi 2008 antaman taloudellisen ennusteen,

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 15. ja 16. lokakuuta 2008 pitämän kokouksen,

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston kokouksesta 15. ja 16. lokakuuta 2008 22. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman(1),

–   ottaa huomioon euroryhmän 12. lokakuuta 2008 pitämän hätäkokouksen pankkien välisten lainojen valtiontakauksista,

–   ottaa huomioon 4. marraskuuta 2008 pidetyn neuvoston kokouksen päätelmät,

–   ottaa huomioon 7. marraskuuta 2008 pidetyn valtioiden ja hallitusten päämiesten epävirallisen kokouksen tulokset,

–   ottaa huomioon 14. marraskuuta 2006 antamansa päätöslauselman euroaluetta koskevasta vuosittaisesta kertomuksesta 2006(2),

–   ottaa huomioon 12. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman euroaluetta koskevasta vuosittaisesta kertomuksesta 2007(3),

–   ottaa huomioon 20. helmikuuta 2008 antamansa päätöslauselman kevään 2008 Eurooppa-neuvostolle tiedotettavista Euroopan parlamentin Lissabonin strategiaa koskevista näkemyksistä(4),

–   ottaa huomioon 15. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan eduista: menestyminen globalisaation aikakaudella(5),

–   ottaa huomioon 15. helmikuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin taloudellisesta tilanteesta: alustava kertomus talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista vuodeksi 2007(6),

–   ottaa huomioon 22. helmikuuta 2005 antamansa päätöslauselman julkisesta taloudesta EMU:ssa – 2004(7),

–   ottaa huomioon 26. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman julkisesta taloudesta EMU:ssa vuonna 2006(8),

–   ottaa huomioon 9. heinäkuuta 2008 antamansa päätöslauselman EKP:n vuosikertomuksesta 2007(9),

–   ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman euroalueen laajentumisesta(10),

–   ottaa huomioon 20. kesäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman parlamentin kuulemisprosessin parantamisesta euroalueen laajentumisen yhteydessä(11),

–   ottaa huomioon 17. kesäkuuta 2008 vahvistamansa kannan ehdotukseen neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhtenäisvaluutan käyttöönottamisesta Slovakiassa 1 päivänä tammikuuta 2009(12),

–   ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman Kansainvälisen valuuttarahaston toiminnan strategisesta tarkistamisesta(13),

–   ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman euroa sekä talous- ja rahaliittoa koskevan tiedotus- ja viestintästrategian toteuttamisesta(14),

–   ottaa huomioon 23. syyskuuta 2008 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle riskirahastoista ja yksityisistä pääomasijoitusrahastoista(15),

–   ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 13. joulukuuta 1997 antaman päätöslauselman jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamisesta talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa sekä EY:n perustamissopimuksen 109 ja 109 b artiklasta(16),

–   ottaa huomioon 12. helmikuuta 2008 järjestetyn Ecofin-neuvoston istunnon panoksen kevään Eurooppa-neuvoston päätelmiin,

–   ottaa huomioon 7. lokakuuta 2008 pidetyn neuvoston istunnon päätelmät koordinoidusta lähestymistavasta rahoituskriisin ratkaisemiseksi,

–   ottaa huomioon Euroopan unionin rahoitustarkastusviranomaisten, keskuspankkien ja valtionvarainministeriöiden välisen, 1. kesäkuuta 2008 tehdyn yhteistoimintapöytäkirjan rajatylittävästä rahoitusalan vakaudesta,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön ja oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnon (A6-0420/2008),

A.   ottaa huomioon, että 1. tammikuuta 1999 yksitoista jäsenvaltiota – Belgia, Saksa, Irlanti, Espanja, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi – ottivat käyttöön Euroopan unionin yhtenäisvaluutan,

B.   ottaa huomioon, että neljä muuta jäsenvaltiota on liittynyt euroalueeseen sen perustamisen jälkeen: Kreikka vuonna 2001, Slovenia vuonna 2007 sekä Kypros ja Malta vuonna 2008,

C.   ottaa huomioon, että euroalue laajenee sitä mukaa kun useimmat euroalueeseen vielä kuulumattomista jäsenvaltioista valmistautuvat liittymään siihen tulevaisuudessa ja että Slovakia liittyy euroalueeseen 1. tammikuuta 2009,

D.   ottaa huomioon, että talous- ja rahaliitto (EMU) on osoittautunut menestykseksi, sillä yhtenäisvaluutalla on jäsenvaltioiden taloudellista vakautta lisäävä vaikutus erityisesti ottaen huomioon tämänhetkisen talouskriisin,

E.   ottaa huomioon, että euroalueeseen kuuluminen merkitsee siinä mukana olevien jäsenvaltioiden välistä suurta taloudellista riippuvuutta ja edellyttää näin ollen talouspolitiikan tarkempaa koordinointia ja aktiivista osallistumista maailmanlaajuisen talous- ja finanssipolitiikan ohjaukseen, jotta yhtenäisvaluutasta saataisiin suurin mahdollinen hyöty ja jotta pystyttäisiin kohtaamaan tulevaisuuden haasteet, kuten lisääntynyt kilpailu luonnonvaroista, maailmantalouden epätasapaino, nousevan talouden maiden kasvava taloudellinen merkitys, ilmastonmuutos ja Euroopan väestön ikääntyminen,

F.   ottaa huomioon, että euroalueen keskimääräinen inflaatio oli kymmenen ensimmäisen vuoden aikana enimmäkseen lähellä Euroopan keskuspankin (EKP) asettamaa vakaan hintatason tavoitetta: lähellä kahta prosenttia mutta kuitenkin sen alapuolella; ottaa huomioon, että inflaatio on viime aikoina noussut selvästi kyseisen tason yläpuolelle globaalien rakennemuutosten, erityisesti energian ja ruoan hintojen nousun ja Yhdysvaltojen rahapolitiikan höllentämisen takia sekä monien EU:n ulkopuolisten keskuspankkien tarkkaavaisuuden puutteen takia,

G.   ottaa huomioon, että niukan energian ja muiden hyödykkeiden nopeasti kasvava kysyntä kasvavissa kansantalouksissa on vähitellen johtanut siihen, että tuotanto on kapasiteetin ylärajoilla, ja ottaa huomioon, että hintojen korotuspaineet ovat kärjistyneet, koska hyödykkeitä pidetään yhä enemmän taloudellisina rahoitusvaroina siinä määrin, että niitä voidaan käyttää arvon säilyttäjinä,

H.   katsoo, että euroalueen avoimuus on tervetullut ja että euron nykyisellä vahvistumisella voi olla kielteisiä vaikutuksia, sillä se on rasittanut vientiä ja kannustanut sisämarkkinatuontiin, mutta myös myönteisiä vaikutuksia, sillä se on auttanut EU:n taloutta kohtaamaan öljyn hinnan jyrkän nousun ja tämänhetkisen talouskriisin,

I.   ottaa huomioon, että euron kymmenen ensimmäisen vuoden aikana globaalilla taloudellisella ympäristöllä on ollut suotuisa vaikutus työllisyyteen siten, että lähes 16 miljoonaa työpaikkaa on syntynyt – ottamatta huomioon uusien työpaikkojen laatua – ja työttömyysprosentti on laskenut siten, että se oli 9 prosenttia vuonna 1999 ja arviolta 7,3 prosenttia vuonna 2008,

J.   ottaa huomioon, että Euroopan unionin talous on laskusuhdanteessa ja kasvun, joka oli 3,1 prosenttia vuonna 2006, arvioidaan tarkistetun ennusteen mukaan alenevan 2–1,4 prosenttiin vuonna 2008 ja 0,2 prosenttiin vuonna 2009, samalla kun työttömyys ja sosiaalinen syrjäytyminen pahenevat entisestään,

K.   ottaa huomioon, että talouskasvu ja tuottavuuden kasvu ovat olleet pettymyksiä, sillä tuottavuuden kasvu työntekijää kohden on puolittunut 1,5 prosentista (vuosina 1989–1998) 0,75 prosenttiin (vuosina 1999–2008),

L.   ottaa huomioon, että eurosta on nopeasti tullut toiseksi tärkein kansainvälinen valuutta Yhdysvaltain dollarin rinnalla ja että eurolla on maailmanlaajuisesti tärkeä asema viitevaluuttana; toteaa kuitenkin, että euron mahdollisuuksia ei hyödynnetä tarpeeksi maailmanlaajuisesti, koska euroalueella ei ole asianmukaisesti määriteltyä kansainvälistä strategiaa eikä varsinaista kansainvälistä edustusta,

Euron kymmenen ensimmäistä vuotta

1.   yhtyy näkemykseen, jonka mukaan yhteisvaluutasta on tullut Euroopan symboli ja yhteisvaluutta on osoitus siitä, että Eurooppa pystyy tekemään kauaskantoisia päätöksiä yhteisestä menestyksellisestä tulevaisuudesta;

2.   pitää myönteisenä yhteisvaluutan mukanaan tuomaa vakautta ja sitä, että se on edistänyt euroalueen taloudellista yhdentymistä; pitää myönteisenä euron vakauttavaa vaikutusta maailman valuuttamarkkinoihin erityisesti kriisiaikoina; toteaa, että euroalueen sisäiset taloudelliset erot eivät ole vielä vähentyneet odotusten mukaisesti eikä tuottavuuden kehitys ole ollut tyydyttävää kaikissa euroalueen osissa;

3.   toteaa tyytyväisenä, että muualla maailmassa harkitaan uusien rahaliittojen perustamista;

4.   muistuttaa, kuten sen osoittavat myös useat tutkimukset, raha- ja kauppapolitiikan välisestä tärkeästä yhteydestä maailmassa ja korostaa tässä yhteydessä vaihtokurssien vakauden merkitystä kansainvälisen kaupan kestävälle kasvulle;

5.   muistuttaa, että euron yleistynyt käyttö kansainvälisen kaupan valuuttana hyödyttää erityisesti euroalueeseen kuuluvia maita, sillä niiden yrityksille tämä merkitsee vaihtokurssiriskien ja siten myös kansainvälisen kaupan kustannusten vähenemistä;

6.   muistuttaa, että talous- ja rahaliiton kymmenen ensimmäisen vuoden aikana parlamentti on ollut aktiivinen sekä talous- että raha-asioissa ja tehnyt kaiken mahdollisen taatakseen suuremman avoimuuden ja demokraattisen vastuunalaisuuden;

7.   korostaa, että ponnisteluja on jatkettava, jotta talous- ja rahaliitosta saataisiin suurin mahdollinen hyöty, kuten se, että keskimääräistä pienemmän bkt:n maat ja alueet kurovat eroja umpeen, ja jotta vahvistettaisiin kansalaisten ymmärrystä yhteisvaluutasta ja sitoutumista siihen;

8.   ehdottaa seuraavia asioita ja konkreettisia toimia talous- ja rahaliiton ohjeistukseksi:

Taloudelliset erot, rakenteelliset uudistukset ja julkinen talous

9.   uskoo, että virtaviivaistetut ja yhtenäisemmät, ajoissa koordinoidut monia maita hyödyttävät taloudelliset uudistukset, jotka toteutetaan kasvua ja työllisyyttä koskevien yhdennettyjen poliittisten suuntaviivojen ja Lissabonin sopimuksen toimintalinjojen yhdistelmien pohjalta, voisivat vähentää taloudellisia eroja ja auttaa suuresti talouden elpymistä tämänhetkisen talouskriisin syövereistä; painottaa tarvetta parantaa ja yksinkertaistaa toiminta- ja menettelytapoja, joita käytetään kyseisten suuntaviivojen täytäntöönpanon arvioinnissa joka vuoden lopussa;

10.   tunnustaa, että nykyaikaistamispyrkimyksillä ja talouden suorituskyvyllä mitattuna parhaiten menestyvät ne jäsenvaltiot, joissa tulevaisuuteen suuntautuviin ja hyvin tasapainotettuihin rakenneuudistuksiin liittyy keskimääräistä suurempi investointi tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin, koulutukseen, elinikäiseen oppimiseen, lastenhoitopalveluihin ja luotettavien yhteiskunnallisten verkostojen uudistamiseen; toteaa, että useimmiten samoissa jäsenvaltioissa on erittäin tehokas ja avoin hallinto, ylijäämäinen budjetti ja keskimääräistä alhaisempi velkaantumisaste ja että lisäksi niiden julkisten varojen käyttö on tehokasta ja kohdennettua ja teknisen kehityksen osuus kansallisesta kasvusta on EU:n keskiarvoon nähden lähes kaksinkertainen; toteaa lisäksi, että nämä "mallijäsenvaltiot" ovat parhaiten valmistautuneita ikääntyvään yhteiskuntaan ja korkean kilpailukyvyn säilyttämiseen, sillä niissä on korkea työllisyysaste, naiset ja iäkkäät työntekijät mukaan luettuna, sekä erityisen korkea syntyvyys;

11.   painottaa tarvetta vakauteen ja kasvuun tähtäävän makrotalouspolitiikan yhteiselle lujittamiselle ottamalla tasapainoinen politiikka ja investoinnit yhteiseksi asiaksi; painottaa tarvetta seurata tarkasti julkista taloutta hallinnoimalla tehokkaasti veropolitiikkaa ja menoja sekä niiden vaikutusta kysyntään sekä sopia suotuisan ympäristön luomisesta yritysten rajatylittäville toiminnoille;

12.   toteaa, että tarkistettu vakaus- ja kasvusopimus on osoittautunut tärkeäksi ja että on pidettävä kiinni voimakkaasta talousarvioiden vakauttamisesta, koska demografiset muutokset ja mahdollinen taloudellisen kasvun väheneminen voivat johtaa julkisen talouden ongelmiin euroalueen jäsenvaltioissa, millä puolestaan voi olla kielteisiä vaikutuksia koko euroalueen vakauteen; arvostelee tässä yhteydessä kurin puutetta budjettivajeen torjunnassa talouden kasvuvaiheessa ja painottaa sitä, että jäsenvaltioiden pitää pyrkiä tehokkaammin vastasykliseen eli suhdanteita tasaavaan finanssipolitiikkaan, erityisesti ollakseen paremmin varautuneita ulkoisiin iskuihin; korostaa sen vuoksi, että tarvitaan lyhyen aikavälin strategiaa valtionvelkojen vähentämiseksi ja kestävää ja vakaata kasvustrategiaa, joka antaa mahdollisuuden pienentää valtionvelkojen osuutta korkeintaan 60 prosenttiin pitkällä aikavälillä;

13.   toteaa, että vakaus- ja kasvusopimuksen pääkohtia pitää jatkossakin noudattaa, koska sekä kolmen prosentin budjettialijäämän raja että valtionvelkaa koskevan 60 prosentin enimmäisosuus bkt:sta määrättiin 1990-luvun taloudellisten olosuhteiden perusteella; on sitä mieltä, että jäsenvaltioiden pitää tiukasti noudattaa vakaus- ja kasvusopimusta ja että komission on valvottava sitä; katsoo, että molempia velkaa koskevia tavoitteita olisi pidettävä enimmäisrajoina, joita on vältettävä; toteaa, että talous- ja rahoituspolitiikan tehokas koordinointi on talous- ja rahaliiton taloudellisen onnistumisen edellytys, joskin siinä olisi noudatettava toissijaisuusperiaatetta; kehottaa komissiota tutkimaan kaikki mahdolliset keinot lujittaa vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevää osa-aluetta; painottaa, että komission pitää käyttää nykyisiä valvontavälineitä paremmin ja että euroryhmän keskipitkällä aikavälillä tekemää valtion budjettien tarkastelua pitää tehostaa;

14.   kannattaa komission näkemystä, jonka mukaan tarkistettu vakaus- ja kasvusopimus muodostaa tärkeät politiikan puitteet erittäin vaikeissa taloudellisissa olosuhteisissa, ja korostaa, että vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon pitäisi varmistaa, että julkisen talouden mahdolliseen huononemiseen puututaan tilanteen hallitsemiseen riittävillä toimilla huolehtien samalla kestävän rahoitusaseman palautumisesta; katsoo lisäksi, että finanssipolitiikassa pitäisi ottaa kaikin puolin mallia tarkistetun vakaus- ja kasvusopimuksen sallimasta joustavuudesta, ja kehottaa komissiota antamaan jäsenvaltioille selkeitä neuvoja siitä, miten kyseistä joustavuutta voidaan noudattaa;

15.   katsoo, että kestävä ja vakaa makrotaloudellinen ympäristö edellyttää julkisen talouden laadun parantamista, julkisen talouden edelleen vakauttaminen mukaan luettuna, julkisten menojen huomattavaa tehokkuutta ja enemmän investointeja koulutukseen, inhimilliseen pääomaan, tutkimukseen ja kehitykseen ja perusrakenteisiin, jotka tukevat kasvua, voivat lisätä työllisyyttä ja joilla puututaan yhteiskunnan suuriin huolenaiheisiin, kuten ilmastonmuutokseen, ilmastonmuutos- ja energiapaketin sekä talouden elpymiseen tämänhetkisestä finanssikriisistä liittyvien tavoitteiden mukaisesti;

16.   on sitä mieltä, että rakenneuudistuksissa pitäisi keskittyä tuottavuuden lisäämiseen yhdistämällä paremmin talous- ja sosiaalipolitiikkaa, samalla kun varmistetaan työmarkkinaosapuolten hyvä vuoropuhelu, kuten Lissabonin strategiassa on määritelty;

17.   toteaa, että kilpailupolitiikan olisi täydennettävä rakennepolitiikkoja, ja kannattaa talouden rakenteellista uudistamista;

18.   varoittaa pitämästä palkkamalttia pääasiallisena keinona hintavakauden saavuttamiseen; palauttaa tässä yhteydessä mieliin, että globalisaatiosta johtuva kilpailun lisääntyminen on jo johtanut paineisiin alentaa palkkoja ja samalla öljyn ja muiden hyödykkeiden hintojen nousun aiheuttama tuonti-inflaatio on jo aiheuttanut kuluttajien ostovoiman heikkenemistä; toistaa vielä kerran vakaan käsityksensä, että tähän kysymykseen olisi puututtava erityisesti vaurauden oikeudenmukaisemman jakamisen avulla;

19.   katsoo, että palkka- ja veropolitiikat ovat tehokkaita välineitä sekä talouden vakauttamiseen että talouskasvun lisäämiseen; on sitä mieltä, että reaalipalkkojen nousu olisi turvattava tuottavuuden kasvun mukaan ja veropolitiikkaa olisi koordinoitava valikoivasti siten, että taloudelliset tavoitteet toteutuvat; katsoo, että veropetosten torjunta sekä välittömien että välillisten verojen osalta on erittäin tärkeää ja että sitä tulisi tehostaa; korostaa tarvetta vahvistaa kiireellisesti kannustamisen ja osallistumisen kulttuuria osana yritysjohdon valvontaa ja yritysten yhteiskuntavastuuta;

20.   korostaa, että sisämarkkinoille tarvitaan oikeudenmukaiset säännöt; katsoo sen vuoksi, että kilpailu alimmasta yhtiöverokannasta on haitallista;

21.   pyytää euroalueen jäsenvaltioita tehostamaan talous- ja rahoituspolitiikan koordinointia erityisesti kehittämällä johdonmukainen yhteinen strategia euroryhmän puitteissa; tukee komission ehdotusta vaatia jäsenvaltioilta talous- ja rahoituspolitiikkaa koskevia keskipitkän aikavälin puiteohjelmia sekä valvoa niiden täytäntöönpanoa; painottaa, että jokaisen jäsenvaltion on otettava vastuu rakenneuudistusten määrätietoisesta toteuttamisesta ja kilpailukykynsä parantamisesta yhteistyöhön perustuvalla tavalla siten, että euro hyväksytään ja siihen luotetaan jatkossakin;

22.   toteaa, että erilaiset rakennemuutosmallit ja avoimuuden tasot ovat osasyitä eroihin euroalueen jäsenvaltioiden suoritustasossa; kannattaa komission aiheesta EMU@10 antaman tiedonannon johtopäätöksiä, jotka koskevat monien euroalueen kansantalouksien riittämätöntä kiinnikuromista ja kasvavia eroja euroalueen jäsenvaltioiden välillä; kehottaa säännölliseen näkemysten vaihtoon ja yhteistyöhön euroryhmän piirissä lähentymisprosessin nopeuttamista koskevan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi;

23.   pyytää komissiota käsittelemään taloudellisten ja julkistaloutta koskevien tietojen arvioinnissa käytettäviä yleisiä kriteereitä yhdenmukaisella tavalla; viittaa komission ja jäsenvaltioiden vastuuseen tilastotietojen luotettavuudesta ja vaatii, että tulevaisuudessa päätöksiä tehdään vain, jos saatavilla olevan tiedon oikeellisuudesta ja tarkkuudesta ei ole epäilystä; pyytää lisäksi, että voidaan käynnistää tutkimuksia, jos tietyn jäsenvaltion lähentymis- ja vakautusohjelmia koskeva esitetty aineisto poikkeaa useamman vuoden ajan siitä, mitä voidaan realistisesti odottaa;

Rahapolitiikka

24.   palauttaa mieleen voimakkaan sitoutumisensa EKP:n riippumattomuuteen;

25.   toteaa, että EKP:n parlamentille ja eritoten sen talous- ja raha-asioiden valiokunnalle antamilla määräaikaiskertomuksilla on positiivinen vaikutus rahapolitiikan avoimuuteen, ja pitää myönteisenä Euroopan parlamentin jäsenten mahdollisuutta tehdä rahapolitiikkaa koskevia kirjallisia kysymyksiä EKP:lle, mikä parantaa EKP:n vastuunalaisuutta unionin kansalaisten silmissä; kannattaa vaatimusta lisätä julkista keskustelua tulevasta yhteisestä raha- ja valuuttapolitiikasta euroalueella;

26.   katsoo, että parlamentin ja EKP:n välinen rahapoliittinen vuoropuhelu on ollut menestyksekästä ja että sitä on edelleen vahvistettava; odottaa parannuksia rahapoliittiseen vuoropuheluun useilta osin, kuten EKP:n puheenjohtajan säännöllisten kuulemisten päivämäärien koordinointiin EKP:n rahapoliittista päätöksentekoa koskevan aikataulun kanssa, jolloin voitaisiin parantaa päätösten analysointia säilyttäen kuitenkin mahdollisuus kutsua EKP:n puheenjohtaja tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista;

27.   toteaa, että EKP:n rahapolitiikan päätavoite on pitää hinnat vakaina ja että EKP pyrkii keskipitkällä aikavälillä pitämään inflaatiotason kahden prosentin alapuolella mutta kuitenkin lähellä sitä; huomauttaa, että hintavakauden tavoite voidaan saavuttaa tehokkaasti ainoastaan siten, että inflaation perimmäisiin syihin paneudutaan yksityiskohtaisesti; muistuttaa, että EY:n perustamissopimuksen 105 artiklan mukaan EKP:n tehtävänä on myös tukea yleistä talouspolitiikkaa yhteisössä;

28.   on sitä mieltä, että EKP:n pitäisi siirtyä inflaatiotavoitteeseen perustuvan suoran strategian käyttöön, jolloin täsmällistä inflaatiotavoitetta täydennetään sen ympärille rakentuvilla sallituilla vaihteluväleillä; pyytää EKP:tä julkaisemaan inflaatioennusteensa; katsoo, että inflaatiotavoitteeseen perustuvan suoran strategian käyttöön siirtymisen ei tulisi sulkea pois keskittymistä raha-aggregaattien dynamiikkaan, jotta vältetään uudet rahoituskuplat;

29.   toteaa, että inflaatio on maailmanlaajuinen tosiasia ja että avoimessa taloudessa on mahdotonta taistella sitä vastaan pelkästään EU:n rahapolitiikan avulla;

30.   painottaa olevansa halukas tutkimaan mahdollisia EKP:n johtokunnan jäsenten nimitysmenettelyyn ennen vuotta 2010 tehtäviä parannuksia; pitää yhtä tärkeänä, että johtokunta koostuisi akateemista ja/tai työkokemusta omaavista ja talousalan, rahapolitiikan ja rahoitusalan erilaisia taustoja omaavista henkilöistä; muistuttaa kehotuksistaan, joiden mukaan EKP:n johtokunnassa, joka olisi yksin vastuussa korkokantojen vahvistamisesta, olisi oltava yhdeksän jäsentä, jolloin nykyinen järjestelmä korvattaisiin eikä tarvitsisi turvautua tulevaisuuden varalta tehtyyn, vielä monimutkaisempaan ratkaisuun; kehottaa tekemään vastaavan muutoksen perustamissopimukseen;

Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen ja valvonta

31.   katsoo, että sisämarkkinoiden vakauden ja likviditeetin kasvun lisäksi rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen lisää taloudellista kasvua ja vahvistaa kilpailukykyä;

32.   toteaa, että Euroopan unionin tärkeimmät rahoitusmarkkinat sijaitsevat euroalueen ulkopuolella; muistuttaa kuitenkin siitä, että kaikki jäsenvaltiot ja sisämarkkinoiden markkinatoimijat kuuluvat yhteisön lainsäädännön piiriin; katsoo, että Euroopan unionin on pikaisesti vahvistettava valvontarakenteitaan ja otettava siinä huomioon EKP:n erityisasema;

33.   on sitä mieltä, että rajatylittävän arvopaperikaupan selvitystoiminnan alalla, jolla tosiasiallista yhdentymistä ei ole tähän päivään mennessä ollut, on paljon parannettavaa;

34.   painottaa, että vähittäispalvelujen yhdentymistä olisi tehostettava siten, että kuluttajansuoja ei vaarannu; katsoo, että asiakkaiden liikkuvuutta, talouslukutaitoa, peruspalvelujen saatavuutta ja tuotteiden vertailtavuutta pitää parantaa;

35.   katsoo rahoitusalan valvontajärjestelmän eurooppalaistamisen, rahoitusmarkkinoiden avoimuuden, tehokkaiden kilpailusääntöjen sekä asianmukaisen sääntelyn olevan tarpeellisia keskipitkällä aikavälillä, jotta kriisinhallintaa sekä yhteistyötä Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ), valvontaviranomaisten, hallitusten ja markkinatoimijoiden välillä voitaisiin parantaa; on sitä mieltä, että eri valtioiden lainkäyttövallan piiriin samanaikaisesti kuuluvissa toimissa säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin vähentää yhtenäistetyllä, (kaikki rahoitusalan sektorit) kattavalla ja johdonmukaisella valvontajärjestelmällä, joka perustuu yhdenmukaistettuun lainsäädäntöön alkaen tasapainoisesta lähestymistavasta rahoitusriskien rajojen yli leviämisen sääntelyssä; toteaa, että liiallista sääntelyä, joka menee EY:n lainsäädännön vähimmäisvaatimuksia pidemmälle, ja sääntelyeroilla keinottelua olisi vältettävä; pyytää komissiota tekemään ehdotuksia nykyisen valvontarakenteen tarkistamiseksi kyseisten periaatteiden mukaisesti; on sitä mieltä, että EKP:n mahdollisia valvontatehtäviä pitäisi EKPJ:n kautta laajentaa euroalueen ulkopuolelle;

36.   pitää myönteisenä keväällä 2008 tehtyä, rahoitustarkastusviranomaisten, keskuspankkien ja Euroopan unionin valtiovarainministeriöiden välistä yhteistyötä koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa rajatylittävästä rahoitusalojen vakaudesta; painottaa, että yhteisymmärryspöytäkirja ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova ja se perustuu jäsenvaltioiden halukkuuteen tehdä yhteistyötä; on sitä mieltä, että vaikka rasitusten jakamista koskevia sääntöjä on erittäin vaikea määritellä etukäteen, kriisinhallintatyötä pitää jatkaa;

37.   korostaa, että maailman suurimmat rahoitusmarkkinat omaavana maailman suurimpana talousalueena Euroopan unionin pitäisi ottaa johtava kansainvälinen rooli rahoituspalvelujen sääntelyjärjestelmän uudistamisessa kaikkien mukana olevien maiden hyväksi ja yleisen vakauden edistämiseksi; katsoo, että politiikan valmistelun perustavoitteeksi olisi asetettava rahoitusalan vakaus, sillä rahoitusmarkkinoiden integroituminen ja rahoitusalan innovointi lisääntyvät, mikä saattaa joskus lisätä epävakautta reaalitaloudessa ja tuoda mukaan järjestelmään liittyviä riskejä; on vakuuttunut siitä, että EU:n tasolla tehdyt kunnianhimoiset päätökset kannustavat muita maita toimimaan samoin, ja korostaa tässä yhteydessä vastuuta maailmanlaajuisten tai EU:n ulkopuolella esiintyvien ongelmien käsittelystä; on sitä mieltä, että kansainvälisten sääntelyelinten poliittiseen vastuuseen pitää kiinnittää samalla tavalla huomiota kyseisessä sääntelytyössä;

38.   pyytää komissiota tutkimaan eurooppalaisten obligaatioiden kehittämistä ja luomaan pitkän aikavälin strategian, joka mahdollistaisi kyseisten obligaatioiden liikkeellelaskun euroalueella jäsenvaltioiden kansallisten obligaatioiden lisäksi; viittaa tarpeeseen arvioida sen seuraukset sekä kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla että EMU:ssa;

Euroalueen laajentuminen

39.   kehottaa kaikkia euroalueen ulkopuolisia jäsenvaltioita noudattamaan Maastrichtin kriteerejä sekä uudistettua ja yleisesti joustavaa vakaus- ja kasvusopimusta; katsoo, että komission pitää varmistaa, että vakaus- ja kasvusopimusta noudatetaan tarkasti ja että poissulkemisperusteita sovelletaan ennen euroalueeseen liittymistä; huomauttaa, että komission pitää varmistaa euroalueeseen kuuluvien sekä siihen liittymään halukkaiden jäsenvaltioiden tasa-arvoinen kohtelu; huomauttaa tässä yhteydessä, että euroalueen vakaus pitkällä aikavälillä pitää ottaa yhteisen edun mukaiseksi tavoitteeksi ja että laajentumisen ja vakauden pitää kulkea käsi kädessä; pitää olennaisena sitä, että euroalueen jäsenvaltiot ja muut erityisen aseman omaavat jäsenvaltiot täyttävät tarkasti velvollisuutensa siten, että hintojen vakautta, EKP:n riippumattomuutta ja budjettikuria koskevat yhteiset tavoitteet tai niiden toiminta kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämistä eivät jää epäselviksi;

40.   katsoo, että jäsenvaltioiden, jotka eivät kuulu euroalueeseen mutta täyttävät Maastrichtin kriteerit ja joille ei ole myönnetty poikkeusta perustamissopimuksessa, olisi siirryttävä käyttämään yhteistä valuuttaa mahdollisimman pian;

41.   painottaa, että euroalueeseen liittyminen edellyttää kaikkien Maastrichtin kriteereiden täyttymistä perustamissopimuksen ja sen 121 artiklaa koskevan pöytäkirjan edellyttämällä tavalla: mitattu vakaa hintataso ja sen kestävyys, julkinen talous ilman liiallista alijäämää, valuuttakurssimekanismin (ERM II) jäsenyys vähintään kahden vuoden ajan, tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen, pitkän aikavälin korkotasojen säätely, lainsäädännön yhteensopivuus EMU:a koskevien Maastrichtin sopimuksen määräysten kanssa ja keskuspankin riippumattomuus;

42.   katsoo, että yksi euroalueeseen liittymisen suurimmista haasteista on varmistaa Maastrichtin kriteereiden kestävyys; korostaa samalla kuitenkin, että Maastrichtin kriteerit ovat myös ensimmäinen vaihe kohti uudistusprosessien, mukaan lukien lisäsitoumukset ja rakenneuudistuksia, investointeja ja talouden koordinointia koskevat toimet, pitämistä oikealla tiellä;

43.   pitää myönteisenä ERM II:een kuuluvien, euroalueeseen liittymään halukkaiden jäsenvaltioiden tehokkaampaa valvontaa sekä niiden taloudellista kehitystä; toteaa, että menestyksekkään osallistumisen ERM II:een on jatkossakin oltava todellinen edellytys eikä ainoastaan toissijainen vaatimus euroalueeseen liittymiselle; katsoo, että kaikkiin euroalueeseen pyrkiviin jäsenvaltioihin olisi sovellettava samoja liittymisvaatimuksia;

44.   katsoo euroalueen kestävän ja menestyksekkään laajentumisen olevan suuri haaste tulevina vuosina, ja katsoo, että sekä EKP:n institutionaaliset standardit että sen päätöksentekoprosessi pitää mukauttaa kyseiseen muutokseen ja että rotaatiomallissa on otettava huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden taloudellinen painoarvo;

45.   korostaa, että euroalueen laajentumisen yhteydessä pitkälle menevä lähentyminen reaalitaloudessa on suotavaa, jotta voidaan rajoittaa asiaan liittyviä sekä euroalueelle että siihen liittymään halukkaille jäsenvaltioille aiheutuvia hankaluuksia; katsoo tässä yhteydessä, että olisi luotava järjestelyjä niiden jäsenvaltioiden hyväksi, jotka osallistuvat euroalueeseen ja joissa yhteisellä rahapolitiikalla saattaa olla erityisen kielteisiä vaikutuksia;

46.   korostaa olevan tulevien laajentumisien kannalta tärkeää laatia kohdennettuja toimenpiteitä sellaisten euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden tukemiseksi, jotka ovat erityisesti kärsineet tämänhetkisestä talouskriisistä;

Tiedottaminen

47.   painottaa, että vaikka euroalueella hinnat ovat tähän päivään mennessä pysyneet vakaina, koettu inflaatio on eronnut merkittävästi jäsenvaltioiden alhaisemmista todellisista inflaatioasteista kymmenen viime vuoden aikana; pyytää sen vuoksi, että kansalaisille annetaan parempaa ja tarkempaa tietoa EMU:n tarpeellisuudesta ja sen toiminnasta ja erityisesti asioista, jotka koskevat hintojen vakautta, kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita ja euroalueen vakauden tuomia etuja kansainvälisten rahoituskriisien yhteydessä;

48.   katsoo, että yhteisvaluutta on edelleen Euroopan unionin tiedottamisen painopisteala; katsoo, että talous- ja rahaliiton ja euron edut – vakaa hintataso, alhaiset asuntolainan korot, helpompi matkustaminen, valuuttakurssien vaihteluilta ja ulkoisilta häiriöiltä suojautuminen – on jatkossakin esitettävä kansalaisille ja niitä on selitettävä heille perusteellisesti; katsoo, että tiedotuksessa ja ajan tasalla pitämisessä olisi keskityttävä erityisesti niihin unionin kansalaisiin, kuluttajiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka eivät pysty sopeutumaan viipymättä euron uuteen kehitykseen ja sen uusiin haasteisiin;

49.   kehottaa EKP:tä analysoimaan vuosittain joko vuosikertomuksessaan tai erityiskertomuksessa määrällisesti etuja, joita eurosta on ollut tavallisille kansalaisille, ja antamaan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten euro on vaikuttanut myönteisesti kansalaisten arjessa;

50.   katsoo, että tiedottaminen on äärimmäisen tärkeää valmisteltaessa euron käyttöönottoa euroalueeseen liittymistä suunnittelevissa jäsenvaltioissa; toteaa, että euroalueen laajentumista koskeva tiedottaminen on tärkeää myös euroalueeseen kuuluvissa jäsenmaissa;

51.   katsoo, että komission on keskityttävä toimissaan auttamaan uusia jäsenvaltioita näiden valmistellessa kansalaisiaan euron käyttöön ottamiseen toteuttamalla intensiivinen tiedotuskampanja, valvomalla sen toteuttamista siellä, missä se on jo käynnistetty, ja tekemällä säännöllisesti selkoa parhaista käytänteistä, jotka koskevat euron käyttöön ottamisesta laadittujen kansallisten toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoa; katsoo myös, että parhaat käytänteet ja aiemmista uuteen valuuttaan siirtymisistä saatu tietämys on hyödyksi uusien jäsenvaltioiden uuteen valuuttaan siirtymiselle, tulevalle laajentumiselle ja uusien hakijamaiden valmistautumiselle;

Euron kansainvälinen asema ja ulkoinen edustus

52.   pitää myönteisenä 25 prosenttia maailmanlaajuisesta valuuttavarannosta edustavan euron nopeaa nousua toiseksi tärkeimmäksi varanto- ja maksuliikennevaluutaksi Yhdysvaltain dollarin jälkeen; toteaa, että eurolla on tärkeä asema rahoitusvaluuttana erityisesti euroalueen naapurimaissa ja että niiden vaihtokurssit noudattavat euron kurssia; hyväksyy EKP:n lausunnon siitä, että euro on Euroopan unionin sisäisen lähentymisprosessin viimeinen vaihe, minkä vuoksi euron käyttöönotto on mahdollista vain EY:n perustamissopimuksen puitteissa;

53.   katsoo, että seuraavan vuosikymmenen aikana talous- ja rahaliiton poliittiseen ohjelmaan vaikuttavat muun muassa Aasian kehittyvistä talouksista aiheutuvat haasteet sekä tämänhetkinen maailmanlaajuinen talouskriisi; pitää valitettavana, että vaikka euron maailmanlaajuinen asema on vahvistunut, pyrkimykset euroalueen ulkoisen edustuksen kohentamiseksi rahoitus- ja raha-asioissa eivät ole juurikaan edenneet; korostaa, että euroalueen on luotava valuuttansa kansainvälisen aseman tasalla oleva kansainvälinen strategia;

54.   muistuttaa, että tehokkain keino, jolla euroalue voi nostaa vaikutusvaltansa taloudellisen painoarvonsa tasalle, on yhteisten kantojen määrittäminen ja edustuksen vahvistaminen siten, että lopulta euroalueella on yksi ainoa yhteinen paikka tärkeissä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja -foorumeissa; kehottaa euroalueen jäsenvaltioita muun muassa esiintymään yhdenmukaisesti valuuttakurssipolitiikassa;

55.   korostaa, että euroa käytetään kansallisena valuuttana euroalueen ulkopuolella; katsoo, että tällaisen käytön vaikutuksia on analysoitava;

56.   huomauttaa, että euron tärkeä asema kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla tuo mukanaan velvoitteita ja että näin ollen sekä euroalueen rahapolitiikalla että sen kasvupolitiikalla on maailmanlaajuinen vaikutus; korostaa euron kasvanutta merkitystä kansainvälisen kaupan ja palvelujen alalla globaalin ympäristön vakauttajana ja rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen vauhdittajana sekä perustana suorien investointien kasvulle ja rajatylittäville yritysfuusioille, jotka voivat vähentää merkittävästi liiketoimista aiheutuvia kustannuksia; kehottaa tekemään tutkimuksen maailmantalouden epätasapainosta ja euron asemasta ja laatimaan mahdollisia malleja, joiden avulla Euroopan unioni voisi paremmin varautua ulkoisiin iskuihin;

57.   ehdottaa tehokkaampaa tulevaisuuteen suuntautunutta yhteistyötä sekä tehostettua kansainvälistä vuoropuhelua tärkeimpien valuutta-alueiden toimivaltaisten viranomaisten välillä kansainvälisen kriisinhallinnan kohentamiseksi ja reaalitalouden valuuttaliikkeiden seurausten hallitsemiseksi; muistuttaa menestyksekkäästä yhteisestä kriisihallinnasta Yhdysvaltojen subprime-kriisin alussa sekä syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumia välittömästi seuranneen kriisin yhteydessä, millä osaltaan onnistuttiin estämään Yhdysvaltain dollarin romahtaminen;

58.   tukee komission aikomusta vahvistaa EMU:n vaikutusvaltaa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa valitsemalla tietyt edustajat kuten euroryhmän, komission ja EKP:n puheenjohtajat edustamaan EU:n yhteistä kantaa; toteaa, että euroryhmän, komission ja EKP:n puheenjohtajat voivat käytännössä jo nyt toimia tarkkailijoina tärkeimmissä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa; edellyttää kuitenkin Euroopan näkemysten parempaa koordinointia, jotta Euroopan yhteistä rahapolitiikkaa edustaisivat jatkossa sen legitiimit edustajat; odottaa, että euroalueen kanta sen tärkeimpien yhteistyökumppaneiden valuuttakurssipolitiikkaan ilmaistaan; kehottaa euroryhmän puheenjohtajaa toimimaan euroalueen edustajana vakausfoorumissa (FSF); ehdottaa Kansainvälisen valuuttarahaston sääntöjen tarkistamista, jotta talousalueiden ja -järjestöjen edustus olisi mahdollista;

59.   tähdentää, että Euroopan unioni tarvitsee yhteistä näkemystä kansainvälisten rahoituslaitosten uudistamisesta ja että tällöin olisi otettava huomioon uusien talousmahtien noususta aiheutuvat globaalin talouden haasteet;

60.   pitää valitettavana, että komissio ei ole analysoinut EMU@10:tä koskevassa tiedonannossaan euron kansainvälistä asemaa yksityiskohtaisemmin ja täsmällisemmin; pyytää komissiota laatimaan yksityiskohtaisen selonteon, jossa käsitellään yhteisen rahapolitiikan ulkoisia vaikutuksia ja sen jälkiseurauksia euroalueen talouden ja kaupan suorituskykyyn;

61.   korostaa, että jotkut EU:n kumppaneista harjoittavat rahapolitiikkaa, jonka tavoitteena on niiden oman valuutan aliarvostus, ja että tällä menettelyllä on epäreiluja vaikutuksia kauppaan ja sitä voidaan pitää tullien ulkopuolisena kansainvälisen kaupan esteenä;

EMU:n taloudelliset välineet ja hallinnointi

62.   katsoo, että kaikkien asianomaisten osapuolten – parlamentin, neuvoston, komission, euroryhmän ja sekä EU:n että kansallisen tason työmarkkinaosapuolten – pitäisi työskennellä yhdessä tehostaakseen EMU:n tulevaa toimintaa talouspolitiikan ohjausjärjestelmässä seuraavien ehdotusten pohjalta:

63.   katsoo, että seuraavan vuosikymmenen aikana EMU:n poliittiseen ohjelmaan vaikuttavat erityisesti rahoitusmarkkinoiden viimeaikainen kuohunta ja sen seuraamukset reaalitaloudelle; panee myönteisenä seikkana tässä yhteydessä merkille, että euroalueen jäsenvaltiot ovat yhteisen rahapolitiikan ja viime vuosina tehtyjen uudistusten ansiosta paremmin varustautuneita kohtaamaan suuria iskuja kuin menneisyydessä; vaatii taloudellisen taantuman ja korkean inflaation torjumiseksi kuitenkin:

o
o   o

64.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan keskuspankille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, euroryhmän puheenjohtajalle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0506. (2) EUVL C 314 E, 21.12.2006, s. 125. (3) EUVL C 175 E, 10.7.2008, s. 569. (4) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0057. (5) EUVL C 282 E, 6.11.2008, s. 422. (6) EUVL C 287 E, 29.11.2007, s. 535. (7) EUVL C 304 E, 1.12.2005, s. 132. (8) EUVL C 74 E, 20.3.2008, s. 780. (9) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0357. (10) EUVL C 298 E, 8.12.2006, s. 249. (11) EUVL C 146 E, 12.6.2008, s. 251. (12) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0287. (13) EUVL C 291 E, 30.11.2006, s. 118. (14) EUVL C 157 E, 6.7.2006, s. 73. (15) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0425. (16) EYVL C 35, 2.2.1998, s. 1.