Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon komission tiedonannon 12. lokakuuta 2006 julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä EU:ssa (KOM(2006)0574),

–   ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 99 ja 141 artiklan,

–   ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamat tuomiot ja erityisesti sen 17. toukokuuta 1990 asiassa Douglas Harvey Barber vastaan Guardian Royal Exchange Assurance Group antaman tuomion(1),

–   ottaa huomioon vuonna 1979 hyväksytyn oikeudellisesti sitovan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen (CEDAW) ja erityisesti sen 11 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdan sekä 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan,

–   ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2006 julkaistun komission tiedonannon naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmasta 2006–2010 (KOM(2006)0092),

–   ottaa huomioon Brysselissä 13. ja 14. maaliskuuta 2008 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät,

–   ottaa huomioon 17. lokakuuta 2007 julkaistun komission tiedonannon sosiaalisen suojelun nykyaikaistamisesta yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen koheesion lisäämiseksi: työmarkkinoilta kauimmas etääntyneiden ihmisten aktiivisen osallisuuden edistäminen (KOM(2007)0620),

–   ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuoden 1952 yleissopimuksen sosiaaliturvan vähimmäistasosta,

–   ottaa huomioon komission 11. huhtikuuta 2008 päivätyn työasiakirjan työntekijöiden suojaa työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20. päivänä lokakuuta 1980 annetun neuvoston direktiivin 80/987/ETY 8 artiklan ja siihen liittyvien säännösten täytäntöönpanosta, siltä osin kuin on kyse kansallisen lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolella olevista yhtiön tai useamman yhtiön yhteisistä lisäeläkejärjestelmistä (SEC(2008)0475),

–   ottaa huomioon Euroopan työmarkkinaosapuolten antamat suositukset 18. lokakuuta 2007 julkaistussa raportissa "Euroopan työmarkkinoiden tärkeimmät haasteet: Euroopan työmarkkinaosapuolten yhteinen analyysi",

–   ottaa huomioon komission vihreän kirjan "Työlainsäädäntö 2000-luvun haasteiden tasalle" (KOM(2006)0708) ja parlamentin 11. heinäkuuta 2007 tästä aiheesta antaman päätöslauselman(2),

–   ottaa huomioon komission 26. helmikuuta 2007 antaman tiedonannon "Sosiaalisen todellisuuden kartoittaminen - Väliraportti kevään 2007 Eurooppa-neuvostolle" (KOM(2007)0063) ja 15. marraskuuta 2007 annetun parlamentin päätöslauselman sosiaalisen todellisuuden kartoittamisesta(3),

–   ottaa huomioon komission 10. toukokuuta 2007 antaman tiedonannon sukupolvien välisen solidaarisuuden edistämisestä (KOM(2007)0244) ja 21. helmikuuta 2008 annetun parlamentin päätöslauselman Euroopan väestönkehityksestä(4),

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja talous- ja raha-asioiden valiokunnan lausunnon (A6-0409/2008),

A.   ottaa huomioon, että

B.   ottaa huomioon, että Euroopan unionin kokonaisväestön odotetaan kasvavan hitaasti vuoteen 2025 saakka ja vähenevän hitaasti vuodesta 2025 alkaen ja olevan vuoteen 2050 mennessä hieman vähäisempi ja merkittävästi iäkkäämpi,

C.   katsoo, että jos maahanmuutto pysyy nykyisellä tasolla, työvoima vähenee 227 miljoonasta hengestä vuonna 2005 183 miljoonaan henkeen vuonna 2050, työllisyysaste nousee 70 prosenttiin vuonna 2020, mikä johtuu pääasiallisesti naisten työllisyysasteen noususta, työssäkävijöiden kokonaismäärä nousee 20 miljoonalla vuoteen 2017 mennessä, minkä jälkeen se laskee 30 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä, ja yli 65-vuotiaiden ennustettu määrä suhteessa työikäiseen väestöön verrattuna nousee neljänneksestä puoleen vuonna 2050,

D.   katsoo, että elinajanodotteen yleiseen nousuun perustuvassa eläkeiän yleisessä nostamisessa ei oteta riittävästi huomioon sitä, että on edelleen olemassa lukuisia teollisuuden aloja, joilla työntekijöiden elinajanodote on huomattavasti alempi,

E.   ottaa huomioon, että työmarkkinaosapuolilla ylipäänsä ja erityisesti niillä teollisuudenaloilla, joilla työntekijöiden elinajanodote on keskimääräistä alempi, on suuri vastuu työntekijöiden alalle saapumisesta ja siltä poistumisesta, ja niillä voi olla tärkeä avustava rooli pyrittäessä varmistamaan tehokas ja ikätietoinen henkilöstöpolitiikka,

F.   katsoo, että työttömien määrän väheneminen merkitsee työttömyysetuuksien kustannusten laskemista noin 0,6 prosenttiyksiköllä BKT:sta vuoteen 2050 mennessä, mikä on hyvin pieni lasku eikä korvaa muiden alojen korkeita kustannuksia,

G.   ottaa huomioon, että Euroopan unioni kuluttaa 27,2 prosenttia BKT:sta sosiaaliturvaan (2008), mistä suurin osa kuluu vanhuusetuuksiin ja -eläkkeisiin (46 prosenttia),

H.   katsoo, että kysymystä sosiaaliturvasta ei voida tarkastella puhtaasti tulo/meno-laskelmana vaan pikemminkin yhteiskuntasopimuksena, jolla sekä kansalaisille että valtiolle asetetaan oikeuksia ja velvollisuuksia, joita on myös tarkasteltava ja käsiteltävä sellaisina; katsoo lisäksi, että sosiaalivakuutuksen budjettiteknisiä näkökohtia ei voida missään olosuhteissa jättää huomiotta,

I.   ottaa huomioon, että väestön ikääntymisen odotetaan johtavan julkisten menojen kasvuun, suurimmaksi osaksi eläkkeissä, terveydenhuollossa ja pitkäaikaishoidossa useimmissa jäsenvaltioissa vuoteen 2050 mennessä, jos nykyistä politiikkaa jatketaan, ja että voimakkain kasvu tapahtuu vuosina 2020–2040,

J.   katsoo, että Lissabonin strategian tavoitteet naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä sekä Barcelonan tavoitteet lastenhoitopalveluissa ovat olennainen osa eläkejärjestelmien toimivuutta,

K.   katsoo, että vuoden 2000 YK:n vuosituhattavoitteissa, etenkin tavoitteessa 3, ennakkoehtona on sukupuolten tasa-arvo,

L.   katsoo, että naisilla on yleensä epäyhtenäinen työura, jolle on ominaista hitaampi palkkakehitys, kun taas miehillä on jatkuvampi työurakehitys ja vakaampi palkkakehitys, mikä aiheuttaa eroja eläkemaksuissa ja lisää naisten köyhyysriskiä, mikä sitä paitsi on pitkän aikavälin riski, kun otetaan huomioon heidän pidempi elinajanodotteensa,

Yleishuomioita

1.   kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon Lissabonin strategian ja tarpeen kattaa sosiaaliset riskit ja turvata sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmät sekä säilyttää eurooppalaisten sosiaalimallien ydin, saavuttaa parempaa edistymistä sosiaalimenojen ja sosiaaliaktivoinnin tasapainottamisessa, ja kehottaa houkuttelemaan ihmisiä laadukkaaseen, turvalliseen ja pakollisen sosiaaliturvan tarjoavaan työhön sekä pysymään tällaisessa työssä siten, että edistetään kasvua ja työpaikkojen syntymistä ja löytämistä markkinoiden avoimuutta lisäämällä, uudenaikaistamaan sosiaaliturvajärjestelmiä (esimerkiksi eriyttämällä paremmin etuusjärjestelmät ja rahoitusmekanismit) ja lisäämään investointeja inhimilliseen pääomaan edistämällä tutkimusta ja kehitystä ja innovointia sekä paremman opetuksen ja ammatillisen koulutuksen kautta elinikäisen oppimisen yhteydessä;

2.   kehottaa komissiota seuraamaan tarkoin sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistuksia jäsenvaltioissa, vertaamaan niiden tähänastisia vaikutuksia naisten työllisyystilanteeseen ja kiinnittämään huomiota esiin tulleisiin parhaisiin käytänteisiin, erityisesti sukupuoleen perustuvan palkkasyrjinnän vähentämiseksi ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi;

3.   korostaa, että talouskasvun lähteet muuttuvat demografisten muutosten vuoksi ja että työvoiman parempi tuottavuus ja teknologiset innovaatiot vauhdittavat talouskasvua; myöntää, että tuottavuuden korkean tason säilyttämiseksi tutkimukseen ja kehitykseen sekä parempiin johtamismenetelmiin on investoitava enemmän, jolloin teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden välinen synergia on asetettava etusijalle;

4.   korostaa, että nykyisissä väestökehityksellisissä, taloudellisissa ja sosiaalisissa suuntauksissa on sukupolvien välisten ja sosiaaliryhmien välisten konfliktien ehkäisemiseksi löydettävä uusia menetelmiä kustannusten ja etuuksien jakamiseksi tehokkaasti ja tasapuolisesti suppeamman taloudellisesti aktiivisen väestön ja suuremman taloudellisesti passiivisen väestön kesken; katsoo, että yhteisön ja kansallisella tasolla tavoitteena tulisi olla tasapainon ylläpitäminen toisaalta sosiaaliturvajärjestelmien ja eläkkeiden taloudellisen kestävyyden ja toisaalta sosiaalisten riskien kattamisen välillä;

5.   toistaa käsityksensä, jonka mukaan taloudellisesti kestävän sosiaaliturvajärjestelmän edistämiseksi yhteisön työlainsäädännössä olisi vahvistettava toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia tavanomaisena työllistymismuotona, jonka yhteydessä säädetään riittävästä sosiaalisesta ja terveyden suojelusta ja varmistetaan perusoikeuksien kunnioittaminen; myöntää kuitenkin, että myös niiden oikeuksia on suojeltava, jotka työskentelevät muun muotoisissa työsuhteissa, mukaan lukien eläkeoikeudet, jotka mahdollistavat arvokkaan eläkkeelläolon;

6.   palauttaa mieliin, että Euroopan sosiaalisten mallien ytimenä on sukupolvien ja sosiaaliryhmien välisen solidaarisuuden periaate ja että ne rahoitetaan ensisijaisesti työperusteisin tuloin, joita ovat muun muassa työntekijöiden ja työnantajien maksut ja työn verotus; huomauttaa kuitenkin, että väestön ikääntyminen asettaa suuria paineita aktiiviselle työväestölle ja että demografisten muutosten tuomien ongelmien ratkaiseminen tulisi asettaa poliittiseksi prioriteetiksi; korostaa, että muutoin demografiset muutokset voivat vaarantaa solidaarisuuden periaatteen ja sen myötä Euroopan sosiaaliset mallit; korostaa myös, miten tärkeää on siksi lujittaa solidaarisuuden periaatetta sekä oikeudenmukaisia taloudellisia korvauksia;

7.   palauttaa mieliin, että EY:n perustamissopimuksen 141 artiklan nojalla voidaan toteuttaa myönteisiä toimenpiteitä samapalkkaisuuden saavuttamiseksi ja että yhteisön oikeuskäytännön mukaan sosiaalimaksut ovat osa palkkaa;

8.   panee merkille, että demografisten muutosten myötä työelämässä mukana olevien ja sen ulkopuolelle jäävien henkilöiden suhdeluku on vuonna 2030 arviolta 2:1; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään politiikkoja sen varmistamiseksi, että hoitotyötä tekevät henkilöt, joista monet joutuvat vetäytymään työmarkkinoilta hoitovelvollisuuksien vuoksi, eivät joudu epäedulliseen asemaan eläketurvattomuuden vuoksi;

9.   muistuttaa, että yksilöllistämissuuntaus edistää toisen ja kolmannen pilarin uudenaikaistamista sosiaaliturvajärjestelmiä kyseenalaistamatta; katsoo, että tämän avulla erityisesti naisilla ja muilla haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä, on enemmän valinnanvapautta ja he ovat itsenäisempiä ja voivat rakentaa omat ylimääräiset eläkeoikeutensa;

10.   kehottaa komissiota tehostamaan tutkimuksia ja töitä sosiaalisten oikeuksien yksilöllistämisen vaikutuksista naisten ja miesten yhdenvertaiseen kohteluun;

11.   katsoo, että naisten ja miesten välisen tasa-arvon on kuuluttava sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien uudistamisen tavoitteisiin, mutta korostaa, että epätasa-arvo tässä kysymyksessä on lähinnä epäsuoraa, koska työmarkkinoilla on pysyviä eriarvoisuuksia palkoissa ja uranäkymissä ja koska perheen ja kodin vastuu jakautuu epätasaisesti ja voidaan näin ollen korjata vain kokonaisvaltaisemmin toimenpitein;

12.   kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan (nuorten) aikuisten tietoisuutta varhaisesta vaiheesta alkaen kerättyjen eläkeoikeuksien merkityksestä;

Työvoima

13.   uskoo, että nykytilanteen jatkuessa työvoiman supistuminen johtaa tehtyjen työtuntien kokonaismäärän vähenemiseen; katsoo, että tämän suuntauksen kääntämiseksi olisi ryhdyttävä toimiin työttömyysasteen alentamiseksi ja työhönoton lisäämiseksi (koulutukseen ja uudelleenkoulutukseen yhdistettynä), myös ryhmillä, joilla on hyvät mahdollisuudet kuulua työvoimaan, kuten vammaisilla, naisilla ja ikääntyneillä; korostaa, että on mahdollistettava vapaaehtoisuuteen perustuva joustava eläkkeelle jääminen, muutettava työkäytäntöjen organisointia ja hyödynnettävä uutta teknologiaa järkevästi; korostaa, että on myös kehitettävä tukipalveluita ja lasten ja huollettavien perheenjäsenten hoitoon liittyviä palveluita, jotta osa-aikatyötä tekevien henkilöiden määrää vähenee vapaaehtoisesti;

14.   palauttaa mieliin, että korkeampi työllisyysaste riippuu suuresti tarpeesta säilyttää kaikki ryhmät – erityisesti ryhmät, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella – aktiivisina; painottaa näin ollen, että työmarkkinoilla on torjuttava syrjintää ja on tarjottava työpaikkoja työelämän ulkopuolelle jääville henkilöille; korostaa lisäksi, että on tarjottava kohtuullisia mukautuksia vammaisten ja huomattavista terveysongelmista kärsivien henkilöiden työllistämisen helpottamiseksi sekä vammaisten ja psyykkisesti sairastuneiden työllistymismahdollisuuksien varmistamiseksi;

15.   korostaa tässä yhteydessä aktiivisen politiikan tarvetta naisten, nuorten ja iäkkäiden henkilöiden työllistämisessä, jotta hyödynnettäisiin asianmukaisesti työvoimaa ja yrittäjyyshenkeä ja jotta varmistettaisiin eläkemaksuihin perustuva eläkeläisten oikeus kunnolliseen eläkkeeseen;

16.   korostaa, että kansallisella tasolla on pohdittava virallisen eläkeiän nostamista; pitää jäsenvaltioiden erilaisista laillisista eläkeikäjärjestelyistä riippumatta välttämättömänä, että työntekijöitä kannustetaan jatkamaan työskentelyä vapaaehtoisesti ja reunaehtojen tämän salliessa eläkeiän saavuttamiseen asti tai pidempään;

17.   kehottaa työmarkkinaosapuolia esimerkiksi eri aloilla saavutettujen kokemusten pohjalta neuvottelemaan räätälöidyistä alakohtaisista toimenpiteistä, jotka liittyvät ikääntyviin työntekijöihin yleisesti ja ikätietoiseen henkilöstöpolitiikkaan erityisesti;

18.   kehottaa jäsenvaltioita kehittämään taloudellisia ja sosiaalisia kannustimia, joilla lisätään työntekijöiden halukkuutta jatkaa työskentelyä vapaaehtoisesti myös virallisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen;

19.   kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan aktiivista politiikkaa vaarattomien työolojen edellytysten parantamiseksi, jotta voidaan vähentää tiettyjen ammattien riskiä ja välttää se, että suuri osa työntekijöistä jää varhaiseläkkeelle;

20.   palauttaa mieliin, että aktiivisuutta lisäävää maahanmuuttopolitiikkaa, jossa otetaan huomioon erityisesti työiässä olevat mahdolliset maahanmuuttajat ja tarjotaan nopeaa maahanmuuttoa korkeasti koulutetuille hakijoille, olisi täydennettävä maahanmuuttajien paremmalla integroinnilla työmarkkinoille ja koko yhteiskuntaan; korostaa, että maahanmuuton lisäämiseen pyrkivät tehostetut toimet voivat johtaa aivovuotoon alkuperämaista, mikä voi vaikuttaa kielteisesti näiden maiden talouden ja yhteiskunnan kehittymiseen ja laukaista hallitsemattomien muuttoliikkeiden uusia aaltoja;

21.   toteaa, että taitotiedon hukkakäyttö ("brain waste") voi myös olla tärkeä kysymys sekä koko kansantalouden että yksittäisten henkilöiden osalta, jos päteviä maahanmuuttajia otetaan tekemään täyttämään vähemmän koulutusta vaativia töitä; korostaa, että maahanmuuttajien on voitava hyötyä eläkejärjestelmiin antamastaan panoksesta;

22.   kehottaa komissiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toisessa jäsenvaltiossa asuvat ja työskentelevät EU:n kansalaiset eivät menetä sosiaalisia oikeuksiaan osittain tai kokonaan;

23.   katsoo, että maahanmuuton pitkäaikaiset vaikutukset väestön ikääntymiseen ovat epävarmoja, koska ne riippuvat muuttovirtojen käyttäytymisestä, perheiden yhdistämisestä ja maahanmuuttajien syntyvyydestä; katsoo, että maahanmuutto voi johtaa sosiaaliturvajärjestelmien tasapainon parantumiseen, jos maahanmuuttajat ovat laillisessa työsuhteessa ja siten osallistuvat niiden rahoittamiseen;

Eläkkeet

24.   kiinnittää huomiota kaikkien työllistymisen ja työehtojen suhteen heikossa asemassa olevien ryhmien syrjintään työmarkkinoilla, erityisesti kun on kyse työpaikoista, joissa sosiaaliturvamaksut eivät ole pakollisia, koska tämä alentaa näiden ryhmien työllisyysastetta ja palkkoja ja vähentää siten niiden mahdollisuuksia hankkia kunnolliset eläkkeet; painottaa tarvetta tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille, millä varmistetaan korkeampi työllisyysaste, yhtäläinen palkkaus ja riittävät eläkeoikeudet;

25.   myöntää, että julkiset eläkejärjestelmät tukevat yhteiskunnallista solidaarisuutta ja ovat jäsenvaltioiden vastuulla ja että näiden järjestelmien turvaaminen tulisi asettaa poliittiseksi prioriteetiksi; katsoo, että valtion rahoittamille eläkkeille tarjolla olevien vaihtoehtojen, kuten lisäeläkejärjestelmien, tehokkaampi hyödyntäminen voi olla toteuttamiskelpoinen vaihtoehto; huomauttaa, että yksityisiin eläkkeisiin voitaisiin sisällyttää työnantajien tai muiden kollektiivisten järjestöjen ja yhdistysten tarjoamia ammatillisia lisäeläkejärjestelmiä ja henkilökohtaisiin säästöihin tukeutuvia malleja; korostaa, että yksityisten eläkkeiden tarjonta lisäisi yksityisiä eläkerahastoja koskevan aiheellisen sääntelyn tarvetta, tällaisten eläkkeiden siirrettävyyttä ja näiden vaihtoehtojen edistämistä ja jatkuvaa uudenaikaistamista (joustavuus mukaan luettuna); katsoo tässä yhteydessä, että olisi otettava huomioon vaara siitä, että nykyisessä julkisessa eläkejärjestelmässä naiset voivat menettää vakuutusturvaa, jos tämä järjestelmä korvataan yksityisillä säännöksillä, mutta katsoo, että tätä vaaraa voidaan vähentää myöntämällä eläkeoikeuksia, äitiyslomaa, vanhempainlomaa ja vapaata työstä henkilökohtaisista syistä;

26.   kehottaa jäsenvaltioita ottamaan vakavasti huomioon tarpeen muotoilla uudelleen perinteiset eläkejärjestelmät, jotka perustuvat järjestelmälliseen riskinarviointiin ja tyypillisen peruselinkaaren olettamukseen, ja mukauttamaan sosiaaliturvajärjestelmää eläkejärjestelmän uudistusten mukaisesti, sillä tyypillinen peruselinkaari muuttuu nopeasti ja pirstoutuneista työhistorioista tulee yhä yleisempiä; uskoo, että tämä voi johtaa uuteen yhteiskunnalliseen riskiin aiempaa suuremmasta ennakoimattomuudesta monien henkilöiden ja erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien, muun muassa maahanmuuttajien, heikon ammattitaidon omaavien työntekijöiden, yksinhuoltajien ja muita hoitovelvollisuuksia omaavien henkilöiden osalta; korostaa, että tämä voi johtaa varhaiseen työmarkkinoilta pois jäämiseen tai rajoitettuun työmarkkinoihin osallistumiseen; toteaa, että joustavien työmarkkinoiden saavuttaminen edellyttää myös eläkejärjestelmän uudistamista;

27.   tähdentää, että kestävän eläkejärjestelmän on tarpeellista mukautua väestön ja talouden asettamiin haasteisiin ja korostaa, että kolmen pilarin järjestelmä on tasapuolinen vaihtoehto edellyttäen, että se on laajalti käytettävissä; ehdottaa, että lakisääteisiä eläkejärjestelyjä (ensimmäinen pilari) tuetaan kollektiivisesti rahoitetuilla työeläkejärjestelmillä (toinen pilari) ja yksilöllisillä kolmannen pilarin mukaisilla täydentävillä tuotteilla; korostaa sellaisten eläkejärjestelmien arvoa, jotka yhdistävät yhteisvastuun ja usein korkeat tuotot, jotka johtuvat mittavista, pitkäaikaisista ja kohtuullisista mutta kannattavista sijoitusstrategioista; pyytää komissiota laatimaan yleiseurooppalaisia eläketuotteita koskevan asianmukaisen ja toteutettavissa olevan sääntö- ja valvontakehyksen; painottaa, että työeläkkeille ja kolmannen pilarin eläkkeille luotavat sisämarkkinat antaisivat kansalaisille mahdollisuuden siirrettäviin työeläkejärjestelyihin, edistäisivät kilpailua ja vähentäisivät eläkesäästämisen kustannuksia;

28.   panee merkille, että lähinnä naiset huolehtivat lapsista sekä iäkkäistä, sairaista tai vammaisista perheenjäsenistä vapaaehtoisesti tai pakosta kulttuuriasenteiden ja sosiaalinormien painostuksesta tai lastenhoitopalvelujen ja muiden hoitorakenteiden (pitkäaikaishoidon rakenteiden) huonon laadun tai olemattomuuden vuoksi ja että heidän työurassaan on siten enemmän keskeytyksiä; korostaa tarvetta korvata tämä tilanne naisille ja heidän uralleen ja tarvetta antaa heille todellinen valinnan vapaus lastensaannissa sekä hoitovelvollisuuksien suhteen ilman taloudellisen tilanteen tai urakehityksen heikkenemisen pelkoa; panee tyytyväisenä merkille jäsenvaltioiden toimet tämän tilanteen estämiseksi ja korjaamiseksi esimerkiksi ottamalla lakisääteisissä eläkevakuutuksissa huomioon lasten ja perheenjäsenten hoitoon käytetyn ajan;

29.   kehottaa jäsenvaltioita, työmarkkinaosapuolia ja naisjärjestöjen edustajia kiinnittämään jatkuvasti huomiota eläkejärjestelmien uudistamisesta mahdollisesti tai tosiasiallisesti naisten ja miesten tasa-arvoon aiheutuviin vaikutuksiin ja valvomaan, että asia korjataan tasa-arvon varmistamiseksi;

30.   pyytää, että komissio ja jäsenvaltiot ryhtyvät kiireellisiin toimiin työeläkejärjestelmään liittyvän suoran syrjinnän kieltämiseksi, mukaan lukien sukupuoleen liittyvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden käyttö etuuksien ja maksujen perustana;

31.   palauttaa mieliin 21. helmikuuta 1997 antamansa päätöslauselman itsenäisten ammatinharjoittajien avustavien aviopuolisoiden tilanteesta(5), jossa vaadittiin muun muassa varmistamaan, että avustavien puolisoiden on pakollista saada henkilökohtaista vakuutusturvaa ja kuulua jonkin eläkejärjestelmän piiriin;

32.   palauttaa mieliin naisten asemasta EU:n maaseutualueilla 12. maaliskuuta 2008 antamansa päätöslauselman(6), jossa jälleen kerran kehotettiin komissiota antamaan vuoden 2008 loppuun mennessä ehdotus miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin, maatalousalalla toimivat ammatinharjoittajat mukaan lukien, ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien naisten suojeluun raskauden ja synnytyksen perusteella 11. joulukuuta 1986 annetun direktiivin 86/613/ETY(7) muuttamiseksi siten, että maatalousyrityksissä avustaville naisille tarjotaan riippumattomat sosiaali- ja eläkeoikeudet;

33.   palauttaa mieliin rahoituspalvelupolitiikkaa 2005–2010 koskevasta valkoisesta kirjasta 11. heinäkuuta 2007 antamansa päätöslauselman(8), ja tähdentää, että on tärkeää kehittää avoimet ja joustavat eurooppalaiset sosiaaliturva- ja eläkemarkkinat poistamalla verotuksellisia sekä eläkeoikeuksien jäsenvaltiosta toiseen siirrettävyyteen liittyviä esteitä; on sitä mieltä, että eläkkeiden sisämarkkinoiden luominen edellyttää eurooppalaista sääntelykehystä eläketuotteille;

34.   kehottaa komissiota tarkistamaan Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean tietojen perusteella pikaisesti ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta 3. kesäkuuta 2003 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2003/41/EY(9), jotta ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoaville laitoksille ominainen kestävä vakavaraisuusjärjestely voidaan toteuttaa, ja toteuttamaan perinpohjaisen vaikutusten arvioinnin tutkimalla tasapuolisuuskysymyksiä, jotka liittyvät laskennallisiin eroihin ja taustaoletuksiin, joiden perusteella vastuita mitataan; korostaa, että tällainen järjestely voisi perustua siihen, että jotkin niistä näkökohdista, jotka on esitetty 26. helmikuuta 2008 päivätyssä komission muutetussa ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) (KOM(2008)0119), ulotettaisiin koskemaan eläkerahastoja, missä yhteydessä otettaisiin huomioon kyseisten laitosten erityispiirteet, joita ovat esimerkiksi niiden tarjoamat tyypillisesti pitkäkestoiset eläkejärjestelyt, ja eläkerahastojen tarjoaman vakuusturva- tai vakuusmuoto; katsoo, että tällainen erityinen vakavaraisuusjärjestely tukisi taloudellista vakautta ja estäisi lainsäädännöllisen keinottelun;

35.   palauttaa mieliin, että yhteisöjen tuomioistuin on asettunut vastustamaan rajat ylittävien eläkemaksujen verovapauden esteitä; korostaa, että verohelpotus on paras tapa kannustaa pitkäaikaista säästämistä ja että yhdenmukaistamista saatetaan tarvita lisää eläkejärjestelmiin maksettavien rajat ylittävien eläkemaksujen kaikkien esteiden poistamiseksi;

36.   panee merkille nykyisen suuntauksen, jonka mukaisesti siirrytään etuuksien mukaan määritellystä eläkejärjestelmästä kohti maksuosuuksien mukaan määriteltyä eläkejärjestelmää ja on huolestunut työnantajan maksuosuuksien havaitusta laskusta tämän trendin myötä; tähdentää, että on tarpeen vahvistaa työntekijöiden osallistumista ja maksutasoa nykyisissä eläkejärjestelmissä, jotta varmistetaan yksityishenkilöiden riittävät eläketulot, ja korostaa, että työnantajien on edelleen tarpeen maksaa riittäviä maksuja erityisesti maksuosuuksien mukaan määritellyissä eläkejärjestelmissä; on huolestunut siitä, että suunniteltu työntekijöiden etuuksia koskevan kansainvälisen tilinpäätösstandardin (IAS) 19:n tarkistaminen ja esimerkiksi niin sanotun putkilähestymistavan soveltamisen lopettaminen voisi tuoda mukanaan eläkejärjestelmää koskevia huomattavia muutoksia, joita on tarpeen arvioida huolellisesti erityisesti maksuosuuksien mukaan määriteltyjen eläkejärjestelmien houkuttelevuutta koskevien mahdollisten kielteisten vaikutusten kannalta;

37.   toteaa, että vammaisten kohtuullisten elinolojen turvaamiseksi ja "tukiloukun" välttämiseksi vammaisuudesta aiheutuvat ylimääräiset elinkustannukset on tarpeen korvata ja tähän on kohdistetusti käytettävä eläkejärjestelmää ja sosiaalisen integraation poliittisia toimenpiteitä;

Kestävä talous

38.   korostaa jäsenvaltioiden tarvetta säilyttää sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien rahoituksen asianmukaiset tasot sekä tarvetta löytää vaihtoehtoiset ja vankat veropohjat globalisaation aiheuttamassa kasvavassa kilpailussa; korostaa työn verotuksesta riippuvuuden vähentämisen merkitystä jäsenvaltioiden talouksien kilpailukyvyn lisäämiseksi ja työhoukutusten tarjoamiseksi; myöntää ongelmat, joita pääomaverotuksen osuuden lisääminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon pienempi pääomaveron peruste ja pääoman suurempi liikkuvuus; ehdottaa, että harkittaisiin siirtymistä uusiin verotustapoihin ja/tai muihin vaihtoehtoihin sosiaalimenojen taloudellisen kestävyyden parantamiseksi, mikä vähentäisi pienipalkkaisten ihmisten verotaakkaa; katsoo edelleen, että sosiaaliturvan työnantajamaksut ovat investointi, koska ne lisäävät tuottavuutta, mikä on yksi syy siihen, että maat, joissa sosiaalimenot ovat suurimmat, ovat myös kaikkein kilpailukykyisimpiä;

39.   korostaa, että jäsenvaltioiden on keskityttävä vakaus- ja kasvusopimuksen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteisiin ja varmistettava kestävä julkinen rahoitus ikääntyvän väestön aiheuttamien lisääntyvien paineiden kohtaamiseksi; panee merkille, että Brdossa 5. huhtikuuta 2008 pidetyssä epävirallisessa talous- ja finanssiasioiden neuvostossa sovittiin, että sosiaalimenoihin kohdistuvaa huomiota olisi siirrettävä menojen suuruusluokasta saavutuksiin ja tuloksiin; suosittelee, että neuvosto pohtii vakaus- ja kasvusopimusta koskevia lisäparannuksia sallimalla esimerkiksi sen, että pitkälle aikavälille kohdistuvat investoinnit kirjataan entistä pidemmälle ajanjaksolle;

40.   korostaa, että jäsenvaltioiden olisi suunniteltava rahoituspolitiikkansa kestävästi jakamalla verotaakka kattavasti ja oikeudenmukaisesti työntekijöiden, kuluttajien, yritysten, pääomatulojen ja sukupolvien kesken;

41.   katsoo, että ammatillisten eläkejärjestelmien maksukykyisyys ja suoja erityisesti yrityskauppojen tai muiden omistuksessa tai johdossa tapahtuvien merkittävien muutosten yhteydessä olisi pyrittävä turvaamaan sääntelyllä;

42.   kannustaa jäsenvaltioita sisällyttämään vuotuisiin talousarvioihinsa rahaston, josta maksetaan tulevat eläkkeet;

43.   pitää välttämättömänä harkita asteittaista siirtymistä jakojärjestelmistä rahastoiviin järjestelmiin;

Terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito

44.   on vakuuttunut, että terveydentilan parantamiseen tähtäävät toimet merkitsevät investointitarvetta, jonka avulla voidaan vähentää väestön ikääntymisestä aiheutuvia kustannuksia ja tervehdyttää julkista taloutta; painottaa Euroopan unionin kaikkien terveydenhoitojärjestelmien arvojen ja periaatteiden säilyttämisen merkitystä; katsoo, että näihin kuuluvat yleiskattavuus, solidaarinen rahoitus, tasapuolinen saatavuus ja korkeatasoisen terveydenhoidon tarjonta, pitäen kuitenkin mielessä, että vähäiset varat on käytettävä järkevästi; korostaa, että terveyspalvelujen laatua ja taloudellista tehokkuutta voidaan nostaa parantamalla niiden organisointia ja palvelujen tarjoamista toissijaisuusperiaatteen mukaisesti;

45.   ottaen huomioon terveydenhoidon ja pitkäaikaishoidon näkyvissä olevat kasvavat kustannukset katsoo, että jäsenvaltioiden olisi mietittävä hoitojen rahoitusta ja otettava huomioon vähemmän ammattitaitoisen hoidon mahdollinen käyttäminen, kun perheiden koko pienenee ja naisten osallistuminen työmarkkinoille kasvaa ja pitkäaikaishoidon lisääntyminen voi olla arvioitua suurempaa;

46.   pitää välttämättömänä, että etusijalle olisi asetettava henkilöt, jotka tarvitsevat kallista tai pitkäaikaista terveydenhoitoa, sekä henkilöt ja ryhmät, joilla on erityisiä integroitumisongelmia, kuten etniset vähemmistöt ja matalapalkkaiset työntekijät; lisäksi etusijalle olisi asetettava kroonisista sairauksista kärsivien ihmisten hoito sekä fyysisesti tai psyykkisesti vammaisten tai vanhusten kuntouttamisen, sosiaalisen integroinnin ja tukemisen avointen rakenteiden kehittäminen, jotta voidaan välttää ihmisten laitostuminen ja luoda rakenteita itsenäistä elämää varten;

47.   panee merkille, että terveydenhuollon julkinen rahoitus suojaa osaltaan rahoitusriskeiltä henkilökohtaisesta sairausriskistä riippumatta ja parantaa siten tasa-arvoa ja sosiaaliturvaa siinä missä yksityiseen järjestelmään sitä vastoin kuuluu rajoitettu tai olematon riskien jakaminen ja ne yleensä liittävät maksut sairausriskiin ja maksukykyyn, samalla kun taataan sen kestävä rahoitus demografisista muutoksista riippumatta;

48.   tunnustaa julkisen rahoituksen merkityksen solidaarisuustavoitteeseen pyrittäessä sekä terveydenhoidon rahoituksen julkisen ja yksityisen osuuden suuren vaihtelun jäsenvaltioissa; suosittelee, että komissio suorittaa tutkimuksen, jossa tarkastellaan solidaarisuustavoitetta vastaavan julkisen rahoituksen tasoa ja/tai laajuutta sekä koko järjestelmän että yksittäisten palvelualojen osalta;

49.   myöntää, että terveydenhoidon rahoituksen alalla yhä enemmän suosiota saavuttavat markkinapohjaiset ratkaisut ja yksityistäminen muodostavat patenttilääkkeen, jolla torjutaan kustannusten räjähdysmäistä kasvua, tehottomuutta ja hoidon laatuun liittyviä ongelmia erityisesti uusissa jäsenvaltioissa; myöntää, että on olemassa yhä enemmän todisteita siitä, että sosiaalisten sairasvakuutusjärjestelmien käytännön yksityistäminen, voiton tavoittelu ja rahoittavien tahojen keskinäinen kilpailu tavallisesti tekevät terveydenhoitojärjestelmien hallinnoinnista kalliimpaa ja niiden edut kustannusten hallinnan, tehokkuuden ja hoidon laadun kannalta ovat kyseenalaisia; suosittelee siksi, että yhden maksajan mallia noudattavat jäsenvaltiot pitäytyvät tässä mallissa;

50.   panee merkille, että pääasiallisesti työllisyyteen perustuvilla sosiaaliturvamaksuilla rahoitetut terveydenhuoltojärjestelmät voivat hyötyä tuloperustan laajentamisesta ansioista riippumattomiin tuloihin;

51.   toteaa, että koska palveluja on voitava tarjota vapaasti ja koska sairasvakuutuksen nauttijalla on oikeus valita haluamansa lääkäri tai hoitolaitos, jäsenvaltiot eivät voi kieltäytyä korvaamasta kansalaisilleen ulkomailla saatua hoitoa, mutta jäsenvaltiot voivat asettaa (kiinteitä) erityisiä enimmäismääriä aiheutuville kuluille eivätkä jäsenvaltiot ole velvollisia korvaamaan hoitoa, jota niiden kansalaisille ei olisi annettu kotimaassa;

52.   kehottaa jäsenvaltioita välttämään puhtaasti taloudellista lähestymistapaa, kun ne hyväksyvät uudistuspolitiikkoja, joilla pyritään muokkaamaan niiden kansallisen terveydenhoitojärjestelmän perustan muodostavaa oikeudellista kehystä;

53.   on täysin vakuuttunut siitä, että kaikkien uudistusten lähtökohtana olisi oltava nykyisen terveydenhoidon (rahoituksen) järjestelmän huolellinen analyysi, jossa yksilöidään heikkoudet ja ongelma-alueet ja pyritään ymmärtämään taustatekijöitä, jotka voivat edistää tai haitata onnistunutta uudistusta; odottaa, että jäsenvaltiot ovat täysin tietoisia terveydenhoidon alan uudistusten huomattavasta vaikutuksesta niiden terveydenhoitojärjestelmien toimintaan, kapasiteettiin ja tehokkuuteen, sekä vaaroista, joita riittämättömästi tai puutteellisesti valmistellut uudistamistoimenpiteet voivat aiheuttaa terveydenhoitopalvelujen laadulle ja saatavuudelle, kansalaisten terveydentilalle ja siten näiden työllistymismahdollisuuksille;

54.   kehottaa jäsenvaltioita harkitsemaan kaikkia terveydenhoidon rahoittamisen toimintoja ja politiikkoja eikä keskittymään pelkästään maksumekanismeihin; on vakuuttunut siitä, että terveydenhoitopalvelujen kustannuksista perittävien työperusteisten maksujen tason nostaminen tai potilaiden yksityisen maksuosuuden nostaminen ovat väärää politiikkaa ja voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin, koska ne rajoittavat pienituloisten kansalaisten mahdollisuuksia kaikkien terveydenhoitopalvelujen käyttöön tavalla, jota on mahdotonta hyväksyä;

55.   on vakuuttunut siitä, että pienituloisten kansalaisten mahdollisuutta käyttää korkeatasoisia terveydenhoitopalveluja olisi pidettävä selkeänä painopisteenä, että se on hyvin tiiviissä yhteydessä solidaarisuuden ja yhtäläisten oikeuksien eurooppalaisiin arvoihin ja että se muodostaa edellytyksen Lissabonin täystyöllisyyden tavoitteen menestyksekkäälle saavuttamiselle;

56.   kehottaa komissiota ottamaan huomioon näkökohdat, jotka liittyvät siihen, että kaikilla unionin kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet laadukkaisiin terveydenhoitopalveluihin, sekä sisällyttämään kansalaisten taloudellisen syrjimättömyyden edellyttämät takeet syrjinnän vastaisen yhteisön lainsäädännön uudistamiseen tai mahdollisiin uusiin säädöksiin, jotka koskevat mahdollisuutta käyttää terveydenhoitopalveluja;

57.   suosittelee, että jäsenvaltiot lisäävät terveydenhoitojärjestelmiensä tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta vähentämällä asiasta vastaavien elinten määrää tai jopa luomalla yhtenäisen kansallisen keskuselimen, joka mahdollistaa strategisen ohjauksen ja koordinoinnin koko terveydenhoitojärjestelmässä;

o
o   o

58.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, työllisyysvaliokunnalle, sosiaalisen suojelun komitealle sekä jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) Asia C-262/88, Kok. 1990, s. I-1889. (2) EUVL C 175 E, 10.7.2008, s. 401. (3) EUVL C 282 E, 6.11.2008, s. 463. (4) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0066. (5) EYVL C 85, 17.3.1997, s. 186. (6) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0094. (7) EYVL L 359, 19.12.1986, s. 56. (8) EUVL C 175 E, 10.7.2008, s. 392. (9) EUVL L 235, 23.9.2003, s. 10.