Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 33 artiklan,

–   ottaa huomioon 25. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman rehujen ja elintarvikkeiden hintojen noususta(1) sekä 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman elintarvikkeiden hintojen noususta Euroopan unionissa ja kehitysmaissa(2),

–   ottaa huomioon 29. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Afrikan maatalouden edistämisestä – Ehdotus maatalouden kehittämisestä ja elintarviketurvasta Afrikassa(3),

–   ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusvälineen perustamisesta elintarvikkeiden jyrkkään hinnannousuun liittyvää nopeaa toimintaa varten kehitysmaissa (KOM(2008)0450),

–   ottaa huomioon komission 20. toukokuuta 2008 päivätyn tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle "Nousevien elintarvikehintojen haasteeseen vastaaminen – Suunta EU:n toimille" (KOM(2008)0321),

–   ottaa huomioon Roomassa 13.–17. marraskuuta 1996 pidetyn maailman elintarvikehuippukokouksen päätelmät ja tavoitteen puolittaa nälästä kärsivien ihmisten määrä vuoteen 2015 mennessä,

–   ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) julkaisun Maatalouden näkymät 2008–2017,

–   ottaa huomioon kansainvälisen maataloustutkimusfoorumin IAASTD:n (The International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development) suositukset,

–   ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) terveystarkastuksen tulokset,

–   ottaa huomioon käynnissä olevat Maailman kauppajärjestön (WTO) Dohan kehitysohjelman neuvottelut,

–   ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2005 annetun Pariisin julistuksen avun tehokkuudesta,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan, kansainvälisen kaupan valiokunnan ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan lausunnot (A6-0505/2008),

A.   katsoo, että ensimmäistä kertaa 1970-luvun jälkeen maailmassa on akuutti elintarvikekriisi, jota määrittävät sekä rakenteelliset pitkän aikavälin tekijät että muut tekijät, sillä maissin maailmanmarkkinahinta on kolminkertaistunut vuodesta 2006, vehnän maailmanmarkkinahinta on noussut yli 180 prosenttia kahden vuoden aikana ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen yleistaso on noussut noin 83 prosenttia,

B.   toteaa, että huomattava, ennalta arvaamaton hinnannousu on tapahtunut melko lyhyessä ajassa, syyskuun 2006 ja helmikuun 2008 välisenä aikana; toteaa lisäksi, että muiden elintarvikkeiden maailmanhinnat ovat kaksinkertaistuneet kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana ja niiden odotetaan pysyvän korkeina, vaikka eri viljakasvien hinnoissa on nyt havaittu laskua, kuten futuurimarkkinat osoittavat,

C.   ottaa huomioon, että rehuhintojen noususta on seurauksena tuotantokustannusten kohoaminen, joka puolestaan saattaa vähentää sellaisten tuotteiden tuotantoa, joiden kysyntä kasvaa tai tulee kasvamaan erityisesti kehittyvissä talouksissa,

D.   toteaa, että FAO ja OECD ennustavat, että vaikka hyödykkeiden hinnat mahdollisesti laskisivat menneen vuoden korkeammalta tasolta, niiden ei kuitenkaan odoteta palaavan takaisin vuotta 2006 edeltävälle tasolle; katsoo kuitenkin, että hyödykkeiden hintojen voimakkaat vaihtelut voivat olla maailmanmarkkinoiden entistä tunnistettavampi ja pysyvämpi piirre; toteaa, etteivät elintarvikkeiden korkeammat hinnat automaattisesti merkitse korkeampia maataloustuloja, mikä johtuu pääasiassa maatilan tuotantopanoskustannukset nopeasta kohoamisesta mutta myös entistä suuremmista eroista tuotantokustannusten ja kuluttajahintojen välillä,

E.   katsoo, että maailman elintarvikevarastot ovat pienentyneet kriittisen matalalle tasolle: toisen maailmansodan jälkeen varastossa oli riittävästi elintarvikkeita vuodeksi, vuonna 2007 enää 57 päiväksi ja vuonna 2008 ainoastaan 40 päiväksi,

F.   katsoo, että näillä ja muilla seikoilla on ollut välitön ja vakava vaikutus huomattavaan ihmismäärään ja että maailmanlaajuisesti elintarvikkeiden hintakriisi on ajanut miljoonia ihmisiä yhä enemmän köyhyyteen ja nälkään; palauttaa mieliin, että tämä kehitys on aiheuttanut mellakoita ja levottomuutta ympäri maailmaa lisäten epävakautta eri maissa ja alueilla maailmanlaajuisesti ja että jopa EU:n varastoja on enää jäljellä niin vähän, että elintarvikehätäapuohjelmalla ei tällä hetkellä ole elintarvikkeita jaettavaksi,

G.   ottaa huomioon, että maailman nälkäänäkevien auttamiseen keskittyvien organisaatioiden nykyisten arvioiden mukaan viidesosa kehitysmaiden ihmisistä on tällä hetkellä aliravittuja ja kärsii jatkuvasta nälästä ja että joka päivä yli 30 000 lasta kuolee maailmassa nälkään ja köyhyyteen,

H.   ottaa huomioon, että maatalous tarjoaa työtä ja elannon yli 70 prosentille kehitysmaiden työvoimasta ja yli 80 prosentille monien Afrikan maiden työvoimasta ja että tämän johdosta maaseudun kehittämispolitiikat ovat välttämättömiä, jotta köyhyyteen ja nälkään voitaisiin puuttua tehokkaasti,

I.   ottaa huomioon, että kehitysmaissa naiset tuottavat 60–80 prosenttia elintarvikkeista ja vastaavat puolesta koko maailman elintarviketuotannosta; ottaa huomioon, että naisilla on erittäin tärkeä rooli perheiden elättämisessä ja että naisten on huomattavasti vaikeampaa saada maata ja tuotantovälineitä kuin miesten, minkä vuoksi naisia on tuettava ja autettava asianmukaisesti,

J.   katsoo, että nykyinen kriisi vaikuttaa eniten pienituloisiin kotitalouksiin sekä Euroopan unionissa että kehitysmaissa, missä ravintoon käytetty osuus kotitalouden kokonaistuloista on 60–80 prosenttia verrattuna Euroopan unionin alle 20 prosentin keskiarvoon,

K.   huomauttaa, että parlamentti ja neuvosto ovat jatkuvasti vaatineet tehokasta puuttumista maailmanlaajuiseen ongelmaan tarjoamalla erityisesti tarpeellista rahoitusta maatalouden tuotantopanoskustannuksiin ja apua markkinaperusteisten ohjausvälineiden käyttöön,

L.   palauttaa mieliin, että Euroopan unioni on huomattava elintarvikkeiden tuottaja, joka vastaa 17 prosentista maailman vehnäntuotannosta, 25 prosentista maailman maidontuotannosta, 20 prosentista maailman sianlihan tuotannosta ja 30 prosentista maailman naudanlihan tuotannosta, mutta että se on myös suuri maataloustuotteiden tuoja ja sen varastojen määrä on huomattavasti pienempi kuin mitä monien perusmaataloustuotteiden omavaraisuusaste edellyttäisi,

M.   katsoo, että EU toimii tiennäyttäjänä elintarviketuotantostandardien asettamisessa korkeimmalle tasolle keskittyen maatilalta ruokapöytään jäljitettävyyden järjestelmään ja taaten Euroopan unionissa tuotettujen elintarvikkeiden turvallisuuden,

N.   katsoo, että EU on johtoasemassa myös ympäristönsuojelualoitteissa, joilla pyritään suojelemaan luonnonvaroja mutta jotka aiheuttavat myös lisäkustannuksia Euroopan unionin maanviljelijöille,

O.   katsoo, että Euroopan unioni on johtava maailmanlaajuinen kehitysavun ja humanitaarisen avun antaja, mutta huomauttaa, että kansainvälisellä tasolla maatalouteen osoitettu tuki, erityisesti Euroopan unionin myöntämä tuki, on jatkuvasti vähentynyt vuodesta 1980 lähtien erityisesti unionin tasolla,

P.   huomauttaa, että jäsenvaltioiden avustusosuuksien lisäksi Euroopan unioni rahoittaa perinteisesti noin 10 prosenttia maailmanlaajuisesta kehitysyhteistyöstä; toteaa, että tämän vahvistaa nykyinen yhteisön välineillä annettu apu (noin 1,8 miljardia euroa ja 1 miljardi euroa uuden rahoitusvälineen avulla elintarvikkeiden jyrkkään hinnannousuun liittyvää nopeaa toimintaa varten kehitysmaissa ja loput olemassa olevien kehitys- ja humanitaarisen avun välineiden kautta),

Q.   palauttaa mieliin, että luonnonvarojen rajallisuus huomioon ottaen maailmanlaajuisen elintarvikekysynnän arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä ja että maailmanlaajuisen elintarviketuotannon on lisäännyttävä,

R.   ottaa huomioon, että FAO:n mukaan 30 miljardin euron vuosi-investoinnit riittäisivät varmistamaan elintarviketurvan maapallon väestölle, jonka määrä on vuoteen 2050 mennessä kasvanut 9 miljardiin,

S.   katsoo, että olemassa olevat kansainväliset ja alueelliset sopimukset ovat osoittautuneet riittämättömiksi markkinoiden toimitusten ja kaupan sääntelyä varten ja että viimeaikaisen elintarvikkeiden hinnannousun olisi herätettävä valtiot maailmanlaajuisesti huomaamaan, että maataloustuotanto ei ole itsestäänselvyys,

1.   vahvistaa, että maailmanlaajuinen elintarviketurva on ehdottoman tärkeä kysymys Euroopan unionille ja että elintarviketurvan varmistaminen Euroopan unionin kansalaisille ja maailmanlaajuisella tasolla vaatii välitöntä ja jatkuvaa toimintaa; ottaa huomioon, että on tärkeää korostaa maailman kaikkien maatalous- ja elintarvikekulttuurien arvoa kaikkialla maailmassa; korostaa, että elintarvikkeita olisi oltava saatavilla kohtuullisin kuluttajahinnoin samalla kun maanviljelijöiden riittävä elintaso olisi turvattava;

2.   korostaa YMP:n tärkeyttä elintarviketuotannon varmistamisessa Euroopan unionissa; katsoo, että YMP on tarjonnut EU kansalaisille turvatun elintarvikkeiden saannin sen voimaantulosta vuonna 1962 lähtien ja lisäksi se on turvannut ja parantanut maaseutuympäristöä ja EU:n elintarviketuotannon standardeja, jotka ovat maailman korkeimmat; korostaa, että yhteisön maataloudelle on annettava tulevaisuudessakin tämä tehtävä;

3.   toteaa kuitenkin, että viimeisten 25 vuoden aikana lukuisien YMP:n uudistusten tuloksena on ollut EU:n maataloustuotannon väheneminen painopisteen siirtyessä massatuotannosta markkinavetoiseen korkealaatuiseen tuotantoon; uskoo, että tämä toimintatapamuutos on aiheuttanut EU:n tuottajien potentiaalisten markkinamahdollisuuksien vähenemistä ja johtanut lisääntyneeseen turvautumiseen EU:n ulkopuolelta tuotuihin elintarvikkeisiin, jotka on tuotettu hyvin erilaisin tuotantostandardein, mistä johtuen EU:n maataloustuotteiden kilpailuolosuhteet ovat muodostuneet epätasa-arvoisiksi;

Tilanne ja syyt

4.   huomauttaa, että ennen viimeisintä elintarvikkeiden hintojen nousua yli 860 miljoona ihmistä maailmanlaajuisesti kärsi kroonisesti nälästä; panee merkille Maailmanpankin arvioivan, että elintarvikkeiden hintojen nousu voi saattaa 100 miljoonaa ihmistä lisää syvempään köyhyyteen;

5.   tunnustaa FAO:n näkemyksen, että elintarvikkeiden nousevat hinnat vaikuttavat eniten elintarvikkeiden nettotuojamaihin ja että useat näistä maista ovat maailman vähiten kehittyneitä; vahvistaa, että köyhyys ja riippuvuus elintarvikkeiden tuonnista ovat pääasiallisia syitä elintarviketurvan vaarantumiselle; on tietoinen siitä, että ainoastaan pieni prosenttiosuus maailman elintarviketuotannosta kaupataan kansainvälisillä markkinoilla ja että se on yhä enenevässä määrin peräisin harvoista vientimaista;

6.   toteaa, että viljasadot vuosina 2007 ja 2008 ovat olleet hyviä; huomauttaa, että välitön ongelma elintarviketurvan vaarantumisesta vuonna 2007 johtui tarjonnan vähenemisestä ja perushyödykkeiden hinnannoususta; on syvästi huolestunut alhaisesta tasosta maailman elintarvikevarastoissa, joissa on tällä hetkellä riittävästi viljaa koko maailmalle ainoastaan alle 40 päiväksi;

7.   korostaa, että pyrkimykset ihmisten perustarpeiden, kuten ruoan ja veden saannin, tyydyttämiseen voivat usein olla konfliktien aihe; toteaa, että maailman väestön kasvu – väestön odotetaan lisääntyvän kolmella miljardilla vuoteen 2050 mennessä – kiristää näitä jännitteitä entisestään kaikkialla maailmassa; vaatii siksi, että tämä geostrateginen ulottuvuus otetaan huomioon tulevan maatalouspolitiikan laatimisessa;

8.   panee huolestuneena merkille maatilojen kasvavat tuotantopanoskulut (lannoitteiden, kylvösiementen ym. hinnannousut), jotka ovat johtaneet kasvaviin kustannuksiin, joita ei ole korvattu samalla tavoin kaikille maanviljelijöille (erityisesti karjankasvattajille) ja jotka ovat merkittävästi vähentäneet korkeampien hyödyke- ja elintarvikehintojen aiheuttamaa potentiaalista maatilatulon kasvua täten vähentäen kannustinta tuotannon lisäämiseen; on huolissaan, että tuotantopanoskulujen jyrkkä kasvu voi johtaa alhaisempaan käyttöasteeseen ja mahdollisesti alentuneeseen tuotantomäärään, mikä pahentaisi EU:n ja maailman elintarvikekriisiä entisestään;

9.   panee merkille, että hyödykemarkkinoilla on nähty huomattava hintojen lasku nykyisellä satokaudella, mikä on johtanut tuottajien huolestuneisuuteen ja heikentänyt viljelijöiden luottamusta;

10.   korostaa elintarvikkeiden hinnannousun kattavan analysoinnin tärkeyttä lopullisten kuluttajien maksettaviksi tulevien kohoavien energian hintojen, voimakkaampien sääilmiöiden ja maailmanlaajuisesta väestönkasvusta johtuvan energian lisääntyneen kysynnän vuoksi ja pyytää komissiota tutkimaan tarkemmin elintarvikkeiden korkeiden hintojen ja energian, erityisesti polttoaineen, hintojen kohoamisen välillä mahdollisesti olevaa yhteyttä; korostaa lisäksi, että on toteutettava toimia, joilla vähennetään maatalouden riippuvuutta fossiilisista energialähteistä ja edistetään energiatehokkuutta ja energiaa säästävien maataloustuotantomenetelmien kehittämistä;

11.   vaatii ohjauskeinoja, joiden tarkoituksena on välttää mainitut jyrkät ja vahingolliset hinnanvaihtelut ja joissa tiedostetaan tarve tarjota tuottajille kohtuullinen elintaso; uskoo, että tilatukijärjestelmä antaa maanviljelijöille mahdollisuuden muuttaa tuotantoa markkinoiden tarpeen mukaan, mutta se voi olla riittämätön markkinahintojen jyrkistä vaihteluista selviämiseksi;

12.   kiinnittää huomiota maataloustuotteiden viimeaikaiseen hinnannousuun vaikuttaviin pitkäaikaisiin rakenteellisiin syihin, mukaan lukien tasaisesti kasvava maailmanlaajuinen kysyntä ja jatkuva maataloustuotannon investointien vähentäminen; toteaa, että näiden seikkojen joukosta energian hinnannousulla ja etenkin öljyn hinnannousulla on ollut olennainen vaikutus maailmanlaajuiseen maataloustuotantoon (lisäämällä maatilatuotannon ja elintarvikkeiden jakelukuluja) sekä elintarvikekriisien puhkeamiseen köyhissä maissa (maan sisäisten elintarvikekuljetusten kustannusten nousun vuoksi);

13.   toteaa, että 2 prosenttia EU:n viljantuotannosta suunnattiin biopolttoaineisiin vuonna 2007 verrattuna 25 prosenttiin Yhdysvaltojen maissintuotannosta, mikä käytettiin etanolin valmistukseen samana vuonna; vaatii tämän trendin ja siitä elintarvikkeiden hintoihin aiheutuvan vaikutuksen maailmanlaajuista arviointia ja politiikan maailmanlaajuista yhdenmukaistamista sen varmistamiseksi, että elintarvikkeiden saanti ei vaarannu uusiutuvan energian tuotannon vuoksi; kehottaa lisäksi sisällyttämään kansainvälisiin ja alueellisiin sopimuksiin velvoitteita, joiden perusteella biopolttoaineiden tuotantoon osoitetut tuet eivät vaarantaisi elintarviketurvaa maailmanlaajuisesti, ja kehottaa noudattamaan niissä sääntöjä, ettei kauppakumppaneiden välinen kilpailu häiriintyisi; kehottaa EU:ta kuitenkin sitoutumaan selvästi toisen sukupolven biopolttoaineiden edistämiseen;

14.   korostaa tarvetta päästä tasapainoon yhtäältä biopolttoaineiden ja bioenergian tuotannossa ja toisaalta maailmanlaajuisesti välttämättömien elintarvikevarastojen osalta; toteaa, että biopolttoaineiden ja bioenergian tuotannon lisäämisellä voi olla myönteinen vaikutus maatalousalaan, joka tällä hetkellä kärsii siitä, että jalostusteollisuuden välttämättömien raaka-aineiden, kuten lannoitteiden ja dieselöljyn, hintataso on korkealla; katsoo, että uusiutuvien energialähteiden kehittäminen on näin ollen toteutettavissa oleva taloudellinen ja sosiaalinen vaihtoehto maaseudun kehittämiselle ja samalla kestävää kehitystä edistävä toimenpide ympäristönsuojelun kannalta, ottaen etenkin huomioon uusiutuvaa energiaa koskevat EU:n tavoitteet vuoteen 2020 mennessä; huomauttaa kuitenkin samalla, että on toteutettava toimia, joilla vastataan niihin kielteisiin vaikutuksiin, joita energiakasvien tuotannon lisääminen voi aiheuttaa luonnon monimuotoisuudelle, elintarvikkeiden hinnoille ja maankäyttötapoihin;

15.   panee merkille, että EU on osallistunut merkittävällä tavalla maataloushyödykkeiden tarjonnan lisäämiseen poistamalla kesannointijärjestelmänsä;

16.   kiinnittää huomiota kuluttajien nopeasti muuttuviin ruokailutapoihin, erityisesti nopean talouskasvun maissa, joissa on siirrytty kohti suurempaa lihan ja proteiinin kulutusta, mikä vaatii enemmän viljaa; panee myös merkille reaalitulon tervetulleen kasvun sellaisissa maissa kuin Kiina ja Intia, jotka ohjaavat maataloustuotteiden ja valmisruokien kysyntää;

17.   uskoo, että lisääntynyttä markkinoiden keskittymistä elintarvikkeiden jälleenmyyntialalla on tarkkailtava monopolitilanteiden syntymisen estämiseksi, koska suurien jälleenmyyjien toimet eivät välttämättä aina ole tuottajien, jalostajien tai kuluttajien etujen mukaisia;

18.   toivoo, että hyväksytään vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka saattaisivat pientuottajat jälleen tasa-arvoiseen asemaan, koska tällä hetkellä ne eivät pysty neuvottelemaan suurten jälleenmyyjien kanssa; huomauttaa, että vaikka EU:n tasolla on olemassa lainsäädäntöpuitteet monopolien kieltämiseksi, jotta suuret tuottajat eivät voisi väärinkäyttää määräävää asemaansa EU:n markkinoilla, ei ole vielä olemassa erityistä sääntelyä, jolla voitaisiin torjua supermarket- tai hypermarket-tyyppisten liikkeiden harjoittamia monopolistisia käytäntöjä;

EU:n toimenpiteet

19.   uskoo, että YMP:n olisi pysyttävä EU:n elintarviketurvan kulmakivenä nyt ja vuoden 2013 jälkeen; katsoo, että toimiva ekologinen järjestelmä, hedelmällinen maaperä, vakaat vesivarannot ja monimuotoinen maaseutu ovat välttämättömiä tekijöitä pitkän ajanjakson elintarviketurvan kannalta; katsoo myös, että on välttämätöntä, että YMP:tä käytetään yhteisön muiden politiikkojen ohella enemmän maailman elintarviketasapainon edistämiseen;

20.   uskoo kuitenkin vahvasti, että YMP:tä olisi sopeutettava yhä enemmän vastaamaan huoliin elintarviketurvasta; on pettynyt, että komissio ei toukokuussa 2008 esittämissään YMP:n terveystarkastusta koskevissa lainsäädäntöehdotuksissa täysin vastannut haasteeseen; vastustaa markkinoita ohjaavien toimenpiteiden purkamista ja maanviljelijöiden tukimaksujen leikkauksia;

21.   kehottaa 2008–2009 budjettitarkistuksen valossa säilyttämään YMP:ssä EU:n ja jäsenvaltioiden rahoituksen vakaalla ja jatkuvalla tasolla siten, että maanviljelijöille taataan riittävä tulo; muistuttaa, että maanviljelijät tarvitsevat vakaan poliittisen ympäristön suunnitellakseen tulevaisuutta; korostaa, että tällaisen politiikan on ennen kaikkea perustuttava tuloja koskevan turvaverkon kehittämiseen vakavista luonnonilmiöistä tai markkinoiden vääristymistä taikka hintojen epätavallisen laajamittaisesta ja pitkäaikaisesta laskusta aiheutuvien uhkatilanteiden ja kriisien varalle; huomauttaa tässä yhteydessä, että maatalous tuo merkittävää lisäarvoa kansallisiin ja EU:n talouksiin;

22.   huomauttaa, että markkinat yksin eivät voi turvata tuottajille tuloja, jotka he tarvitsevat jatkaakseen maataloutta, mikä johtuu EU:n elintarviketuotannon, elintarviketurvallisuuden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin standardien noudattamisesta aiheutuvista korkeista kustannuksista; toivottaa kuitenkin tervetulleeksi YMP:n lisääntyneen markkinasuuntautuneisuuden; pahoittelee toisaalta, että vuoden 2003 uudistusten pyrkimykset tarjota viljelijöille korkeampia markkinahintoja ja vähemmän byrokratiaa eivät ole täysin toteutuneet;

23.   katsoo, että lukuisat täydentäviä ehtoja koskevat säännöt vähentävät tuottajien kiinnostusta ja että näistä säännöistä olisi mahdollisuuksien mukaan tehtävä vähemmän monimutkaisia; panee tältä osin tyytyväisenä merkille komission yksinkertaistamisaloitteet;

24.   toteaa huolestuneena, että ehdotetulla yhteisön lainsäädännöllä (esimerkiksi kasviensuojelutuotteiden osalta) voi olla dramaattisia vaikutuksia ja se voi vähentää maanviljelijöiden käytössä olevia keinoja satojen maksimoimiseksi ja johtaa EU:n maatilojen tuotannon jyrkkään laskuun; kehottaa kaikkien ehdotettujen keinojen yksityiskohtaiseen vaikutusarviointiin erityisesti elintarviketurvan osalta;

25.   kehottaa komissiota tarkastelemaan ilmastonmuutoksen lieventämisaloitteiden vaikutuksia maatalouteen; katsoo, että maatalousalan on osallistuttava ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta sille on myös annettava keinot torjua ilmastonmuutoksen vaikutuksia – onhan se yksi taloussektoreista, joihin ilmasto eniten vaikuttaa – niin että nämä aloitteet eivät vähennä EU:n maataloustuotantoa ja aiheuta sen korvaamista tuontituotannolla;

26.   uskoo, että EU:n ja jäsenvaltioiden on tarkistettava tuotantojärjestelmiään ja markkinoiden seurantajärjestelmiään tarjotakseen nopeamman reagointimekanismin tuotannon trendien määrittämiseksi; uskoo, että maailmanlaajuiselle elintarvikkeiden inventaariojärjestelmälle ja maailmanlaajuiselle elintarvikevarastojärjestelmälle on tarvetta ja että EU:n olisi johdettava sanotun järjestelmän toteuttamista; kehottaa komissiota toimimaan kansainvälisten kumppaneiden kanssa ja tekemään ehdotuksen asiassa;

27.   vaatii ottamaan käyttöön tehokkaita vakuutusjärjestelyjä, jotka suojaavat massiivisilta hinta- ja tuloheittelyiltä sekä säähän liittyviltä tuotantovaikutuksilta;

28.   kehottaa komissiota suunnittelemaan tehokkaan eurooppalaisen markkinoiden seurantajärjestelmän, jonka avulla pystytään arvioimaan maataloustuotteiden hintojen ja tuotantopanosten kustannusten kehitystä ja suuntauksia; korostaa, että tämän järjestelmän on oltava avoin ja sen on annettava mahdollisuus vertailuun eri maiden vastaavien tuotteiden välillä;

29.   katsoo, että FAO:n yhteyteen on perustettava kansainvälinen maataloustuotteiden, tuotantopanosten ja elintarvikehintojen tarkkailuelin, jotta näitä tietoja voitaisiin valvoa kansainvälisesti;

30.   huomauttaa, että YMP:n perättäisten uudistusten kautta on käsitelty EU:n maatalouspolitiikan kaupankäyntiä vääristäviä elementtejä, joilla on negatiivinen vaikutus kehitysmaiden maanviljelijöihin, mutta kauppasuhteet ovat edelleen epätasa-arvoisia ja tasa-arvoisemman järjestelmän luominen edellyttää vielä toimia;

31.   huomauttaa kuitenkin, että EU:n politiikan uudistaminen vastaamaan WTO:n vaatimuksia on johtanut YMP:n tukien uudelleenjärjestelyyn pois tuotantoriippuvaisista maksuista, markkinoita ohjaavien toimenpiteiden purkamiseen ja markkinoiden avautumiseen jättäen kuluttajat ja tuottajat yhä enemmän alttiiksi maailmanmarkkinoiden epävakaudelle; kehottaa sisällyttämään YMP:hen elintarviketurvaan liittyviä säännöksiä ja kauppasopimuksiin kumppaneille asetettavia, markkinasääntelyn mukaisia velvoitteita, jotka eivät vaaranna maapallon elintarviketurvaa; kehottaa komissiota ajamaan aktiivisesti WTO-neuvotteluissa ajatusta ehdollisesta markkinoille pääsystä unionin maatalouden ympäristöllisesti korkealaatuisten normien varmistamiseksi ja kunkin jäsenvaltion elintarviketurvaa koskevien oikeuksien suojaamiseksi halpatuonnilta;

32.   toteaa, että EU pyrkii poistamaan kaikki vientituet vuoteen 2013 mennessä ja että YMP:n terveystarkastuksen kautta tavoitellaan markkinoiden tukitoimenpiteiden lisäuudistuksia WTO:n sopimusten mukaisesti;

33.   katsoo, että rahoitusväline elintarvikkeiden jyrkkään hinnannousuun liittyvää nopeaa toimintaa varten kehitysmaissa on välttämätön ensimmäinen askel välittömien tarpeiden tyydyttämisen turvaamiseksi niille, joihin elintarvikekriisi eniten vaikuttaa; painottaa, että tämä väline on kertaluonteinen toimenpide, jolla kohdistetaan varoja EU:n yleisen talousarvion otsakkeesta 4 pienviljelyyn maissa, joihin kriisi eniten vaikuttaa, ja jota on vahvistettava lisäinvestoinnein; katsoo, että komission olisi valvottava varojen käyttöä ja varmistettava, että ne käytetään kestävästi aloilla, joilla tarpeet ovat suurimmat, sekä että parlamentille olisi raportoitava säännöllisesti; katsoo lisäksi, että parlamentin olisi voitava säännöllisesti valvoa täytäntöönpanoa valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn puitteissa;

34.   kehottaa komissiota tehostamaan nykyisiä ohjelmiaan elintarviketurvan takaamiseksi Euroopassa ja ympäri maailmaa; kehottaa vahvistamaan elintarviketurvan temaattista ohjelmaa (2007–2010), johon on tällä hetkellä myönnetty 925 miljoonaa euroa koko ohjelmakaudeksi; pitää myönteisenä komission 17. syyskuuta 2008 tekemää ehdotusta budjettimäärärahojen lisäämisestä elintarvikkeiden jakeluohjelmalle yhteisön heikoimmassa asemassa olevalle väestölle; kehottaa komissiota hyväksymään elintarviketurvaa koskevan kokonaisvaltaisen strategian, joka johdonmukaistaa kaikkia unionin toimintalinjoja;

35.   on huolestunut nykyisestä maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä, joka voi johtaa maataloudelle tarjolla olevan rahoituksen vähenemiseen; kehottaa komissiota analysoimaan finanssikriisin vaikutukset maatalouteen ja harkitsemaan ehdotuksia alan vakauttamisen takaamiseksi, myös lainansaannin ja luottotakausten osalta;

36.   viittaa tutkimukseen, joka osoittaa, että kuluttajat eivät pääsääntöisesti ole tietoisia YMP:n tarjoamista keskeisistä eduista, kuten elintarviketurva ja kohtuuhintaiset elintarvikkeet(4); vaatii kansalaisille suunnattavaa tiedottamispolitiikkaa ja uudelleensitoutumista asioiden yksinkertaistamiseen, jotka lisäisivät tietoisuutta YMP:n välineistä ja eduista; ehdottaa, että kansalaisille tehdään selkoa kustannuksista, joita heille koituisi ilman YMP:tä;

37.   katsoo, että YMP:llä olisi oltava tärkeä asema EU:n ulko- ja kehitysyhteistyöpolitiikassa, erityisesti ulkoisen elintarviketurvapolitiikan suhteen; katsoo, että EU:n elintarviketuotannon varmistamisen lisäksi YMP voi osaltaan auttaa vastaamaan lisääntyneeseen elintarvikkeiden kysyntään maailmanlaajuisesti;

38.   panee merkille, että aseelliset konfliktit vaikuttavat hyvin kielteisesti elintarvikkeiden tuotantoon ja saatavuuteen; ilmaisee huolensa vakavista seurauksista, joita konfliktialttiudella on elintarviketurvalle esimerkiksi massiivisten muuttoliikkeiden, maataloustuotannon lamaantumisen ja elintärkeään infrastruktuuriin kohdistuvan haitallisen vaikutuksen kautta;

39.   pitää ratkaisevan tärkeänä sitä, että vältetään niukoista elintarvikevaroista käytävä häiritsevä kilpailu; vaatii sen vuoksi EU:n toimenpiteiden entistä tehokkaampaa koordinointia valtiosta riippumattomien järjestöjen, FAO:n ja muiden kansainvälisten virastojen kanssa teknisellä tasolla sekä YK:n kanssa poliittisella tasolla, jotta edistetään maailmanlaajuisten elintarvikevarojen oikeudenmukaista saatavuutta ja lisätään elintarviketuotantoa tärkeimmissä kehitysmaissa ottaen johdonmukaisesti huomioon luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen kriteerit;

40.   kehottaa EU:ta auttamaan konfliktivaarassa olevia maita kehittämään omia vakuuttavia maatalouspolitiikkoja, jotka perustuvat raaka-aineiden helppoon saatavuuteen, laadukkaaseen koulutukseen ja riittävään rahoitukseen sekä luotettavaan infrastruktuuriin; katsoo, että EU:n tuen olisi kohdistuttava elintarvikeomavaraisuuden parantamiseen vastaanottavissa kehitysmaissa, minkä seurauksena alueellinen elintarviketurva ja elintarvikkeiden saatavuus paranevat yhteiskunnan köyhimmissä osissa;

41.   panee merkille, että jotkin kasvavat taloudet saattavat suunnitella vuokraavansa viljelytarkoituksiin suuria maa-alueita Afrikan ja Aasian köyhemmistä osista ja kuljettavansa sadon markkinoilleen oman elintarviketurvansa parantamiseksi; katsoo, että EU:n on yhdessä FAO:n kanssa suhtauduttava vakavasti tähän ilmiöön huomattavana uhkana elintarviketurvalle ja tehokkaalle maatalouspolitiikalle isäntämaissa;

Maatalous kehitysmaissa

42.   korostaa, että elintarvikkeisiin liittyvät nykyiset haasteet edellyttävät elintarviketuotannon lisäämistä kysynnän kasvuun vastaamiseksi ja samalla laadukkaampien tuotteiden tuottamista halvemmalla ja kestävämmällä tavalla; katsoo, että tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on välttämätöntä tarkistaa julkista politiikkaa tuotantomenetelmien, varastojen hallintamenetelmien ja maailmanmarkkinoiden sääntelyn parantamiseksi;

43.   painottaa keskipitkän ja pitkän aikavälin toiminnan lisätarvetta maatalouden ja elintarviketuotannon kehittämiseksi kehitysmaissa, erityisesti Afrikassa, ottaen huomioon YK:n asiantuntijoiden (IAASTD) suositukset; katsoo, että maatalouden kehitys voi tarjota lähtökohdan maan laajemmalle taloudelliselle kehitykselle;

44.   uskoo että Euroopan kehitysrahaston olisi keskityttävä enemmän maatalouteen ja etenkin pienviljelyyn ja tuotteiden paikalliseen jalostukseen, koska suuri enemmistö maailman köyhistä asuu maaseutualueilla, jotka ovat erittäin riippuvaisia maataloustuotannosta; katsoo lisäksi, että olisi pyrittävä laatimaan maatalouskaupalle säännöt, jotka takaavat elintarvikehuollon kaikissa maissa; katsoo, että kehitysmaille olisi myönnettävä kauppaetuja, jotka tukevat kansallisen tuotannon vahvistamista, kehottaa komissiota ottamaan nämä näkökohdat huomioon WTO-neuvotteluissa sekä neuvoteltaessa talouskumppanuussopimuksista kehitysmaiden kanssa;

45.   katsoo, että vakava este lisääntyneelle maataloustuotannolle kehitysmaissa on se, että pienviljelijöille ei ole saatavilla lainoja ja mikroluottoja parempiin kylvösiemeniin, lannoitteisiin ja kastelujärjestelmiin tehtäviä investointeja varten; painottaa lisäksi lainatakuita, joita ei ole useimmissa tapauksissa saatavilla; kehottaa Euroopan investointipankkia tarkastelemaan toimenpiteitä, joilla voitaisiin järjestää paikallisille elintarvikkeiden tuottajille kehitysmaissa ohjelmia, joihin sisältyy luottojen ja mikroluottojen saantia tukevat lainatakuut;

46.   toistaa näkemyksensä, että alueellisesti integroidut maatalousmarkkinat ovat tarpeen; kehottaa komissiota tukemaan alueellista yhteistyötä ja integraatiota; muistuttaa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden ryhmää maatalouden integraation menestyksestä Euroopassa ja vakaudesta, jota se on tuonut yli 50 vuoden ajan; kannustaa sen tähden AKT-maiden alueellisia talousyhteisöjä lisäämään toimintaansa maatalousalalla ja kehottaa kehitysmaita vähentämään keskinäisiä kaupan esteitään;

47.   korostaa lisäksi, että maatalous on muunnettava omavaraisviljelyjärjestelmästä työpaikkoja luovaksi maaseudun elinkeinoksi; katsoo myös, että maatalouden muotojen vahvistamiseksi olisi korostettava erityisesti toimia, joilla tuetaan nuoria viljelijöitä kehitysmaissa; katsoo, että EU:n pitäisi lisätä yhteistyötä ja tukiponnisteluja kehitysmaiden ravintoketjujen modernisoimiseksi tekemällä niistä tehokkaampia; katsoo myös, että EU:n pitäisi tukea sellaisia aloitteita, kuten Afrikan unionin ja sen kansallisten ja alueellisten kumppanien aloittama yhteissiemenohjelma;

48.   katsoo, että kehitysmaiden tehokkaan kehityspolitiikan kannalta on välttämätöntä, että mailla on käytössään kansallinen tai alueellinen yhteinen maatalouden kehittämisstrategia, johon liittyy tarkkaan määriteltyjä tukitoimia tuottajille ja tuotteille; arvioi tässä yhteydessä, että EU:n antama kehitysapu ei ole hajanaista, vaan se on osa kansallista tai alueellista yhteistä maatalouden kehitysstrategiaa, jota rahoitetaan yhteisrahoituksella;

49.   vaatii, että maailman köyhimpien auttamiseksi perustetaan pysyvä elintarviketurvarahasto EU:n yleisen talousarvion otsakkeen 4 mukaisesti täydentämään muita Euroopan unionin rahoittamia kehitystoimenpiteitä;

50.   toivottaa tervetulleeksi maailmanlaajuiset aloitteet, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien maailmanlaajuista elintarvikekriisiä käsittelevä korkean tason työryhmän, ja toteaa, että EU:n olisi koordinoitava pyrkimyksensä työryhmän kanssa; korostaa FAO:n jäsenvaltioiden marraskuussa 2004 hyväksymien vapaaehtoisten suuntaviivojen tärkeyttä, jotta ihmisten oikeus ravintoon saataisiin vähitellen toteutumaan; ehdottaa lisäksi, että elintarvikkeiden saannin varmistamiseksi perustettaisiin maailmanlaajuinen varastonpitovelvoiteohjelma, kuten myös parempi perusvarastointijärjestelmä keskeisille tuotantopanoksen ainesosille (proteiini, lannoitteet, kylvösiemen, torjunta-aineet), ja että sen olisi mieluiten nojattava yksityisen sektorin toimijoihin, osuuskunnat mukaan lukien;

51.   ottaa huomioon EU:n sitoumukset kehitysmaille ja sen nykyiset ja tulevat WTO-velvoitteet; pyytää, että EU:n tukitoimenpiteillä edistettäisiin Afrikan valtioiden Maputon julistuksessa vuonna 2002 mainittuja tavoitteita; kehottaa jäsenvaltioita kunnioittamaan sitoumuksiaan YK:n vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi ja erityisesti antamaan 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun; on kuitenkin sitä mieltä, että kehitysavun laatu on tärkeämpi kuin siihen käytetyt summat;

52.   pahoittelee maatalouden ja maaseudun kehittämiseen tarkoitetun kehitysavun määrän laskemista, sillä sen osuus oli 17 prosenttia vuonna 1980 ja ainoastaan 3 prosenttia vuonna 2006; kehottaa komissiota ohjaamaan ja valvomaan Euroopan taloudellisen tuen osuutta maatalousvetoisen kasvun saavuttamiseksi ja tekemään kaikkensa varmistaakseen, että hallitukset käyttävät 10 prosenttia kansallisesta talousarviostaan maatalouteen sitoumustensa mukaisesti (vahvistamalla esimerkiksi kansalliseen maatalouspolitiikkaan kohdennetut tavoitteet);

53.   toteaa, että AKT-valtioiden ryhmässä maatalousala on muita aloja kykenevämpi luomaan kasvua maaseudun köyhille ja edesauttaa siten konkreettisesti vuosituhannen vaihteen ensimmäisen kehitystavoitteen saavuttamista eli äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistamista, ja korostaa, että on ratkaisevan tärkeää toimia välittömästi ja edistää maatalouden ja maaseudun kehittämiseen kohdistuvien investointien lisäämistä;

54.   korostaa, että maatalouden kehityksen on ensisijaisesti pohjauduttava oikeuteen saada ja tuottaa ruokaa, jolloin kaikilla on oikeus turvalliseen, ravitsevaan ja kulttuuriinsa soveltuvaan ruokaan, joka tuotetaan ekologisesti järkevällä ja kestävällä tavalla itsenäisen maatalousrakenteen avulla;

55.   vaatii EU:ta tunnustamaan kehitysmaiden oikeuden elintarvikeomavaraisuuteen ja tukemaan näitä maita kohdennetuilla toimilla, joiden yhteydessä on ensisijaisesti hyödynnettävä ja kehitettävä jo olemassa olevia rakenteita ja resursseja, kuten siemeniä, lannoitteita ja tuotantovälineitä, sekä tuettava alueellista integroitumista;

56.   kehottaa EU:ta palauttamaan maatalouden keskeiseen asemaan kehitysohjelmassaan ja pitämään erityisen ensisijaisina maatalouden kehitysohjelmia, joihin sisältyy selkeät päämäärät köyhyyden vähentämiseksi ja saavutettavissa olevat tavoitteet sekä erityisesti toimia, joilla tuetaan pienviljelyä ja elintarvikkeiden tuotantoa paikallisille markkinoille omaa lajien monimuotoisuutta hyödyntämällä niin, että keskitytään erityisesti pienviljelijöiden sekä naisten valmiuksien lisäämiseen;

57.   kehottaa EU:ta toimimaan yhteistyössä jäsenvaltioiden, AKT-valtioiden hallitusten, kansainvälisten organisaatioiden, aluekehityspankkien, yksityisten säätiöiden, kansalaisjärjestöjen ja paikallisviranomaisten kanssa, jotta alueellisiin ohjelmiin voitaisiin tehokkaammin sisällyttää hankkeita ja ohjelmia, jotka lievittävät korkeiksi kohonneiden elintarvikkeiden hintojen vaikutuksia;

58.   vaatii toimia koulutuksen parantamiseksi, jotta nuoret voivat osallistua maatalousalan korkeampaan koulutukseen, sekä koulutusta siitä, miten terveyttä ja kasvinsuojelua koskevat EU:n normit voidaan täyttää, ja vaatii lisäksi luomaan maatalousalalta valmistuneille työtilaisuuksia köyhyyden vähentämiseksi sekä maaseudulta kaupunkialueille ja kehitysmaista kehittyneisiin maihin suuntautuvan muuttoliikkeen hillitsemiseksi siten, että voidaan välttää aivovuoto;

59.   viittaa elintarvikekriisien ehkäisemisverkoston vuonna 2008 esittämiin elintarvikekriisien ehkäisemistä ja hallintaa koskeviin menettelysääntöihin ja vaatii noudattamaan näitä menettelysääntöjä ja ottamaan ne huomioon YMP:ssä; tukee ja vaatii lisäksi kansalaisyhteiskunnan ottamista mukaan ja naisten, pienviljelyosuuskuntien sekä tuottajayhteisöjen etujen edistämistä, jotta voitaisiin varmistaa elintarviketurvallisuus ja elintarvikeomavaraisuus;

60.   on erittäin huolestunut siitä, että monissa tapauksissa sotilas- ja puolustusbudjetit ovat suurempia kuin maatalous- ja elintarvikebudjetit;

61.   uskoo, että pienviljelijät ovat maatalouskehityksen kulmakiviä; painottaa joitain pienviljelijöiden vakavimpia ongelmia kehitysmaissa, kuten markkinoille pääsy, maan hankinta, koulutus, rahoitus, tuotantopanokset ja teknologia; vahvistaa, että on tärkeää kehittää maaseudun infrastruktuuria, pienviljelyyn sijoittamista ja perinteisen, paikallisiin olosuhteisiin sopivan matalan tuotantopanoksen tuotannon toimintatapoja;

62.   katsoo, että merkittävä tekijä maailmanlaajuisessa elintarviketuotannossa on elintarvikkeiden kaupan puute, ja panee merkille, että FAO:n mukaan maailman riisintuotanto lisääntyi vuonna 2007, vaikka riisillä käytävä kauppa väheni samana vuonna;

63.   uskoo, että maataloustuotteiden kaupan lisääntyvä ja sääntelemätön vapauttaminen johtaisi yhä jyrkempään elintarvikkeiden hinnan nousuun ja vielä suurempaan hintojen vaihteluun; painottaa, että eniten kärsisivät kaikkein herkimmät taloudet eli elintarvikkeita tuovat kehitysmaat; korostaa lisäksi, että maailmakauppaa koskevien sääntöjen ei pitäisi missään tapauksessa estää maiden tai alueiden oikeutta tukea maatalouttaan väestönsä elintarviketurvan varmistamiseksi;

64.   uskoo, että maataloustuotteiden markkinoiden avaamispolitiikka WTO:n ja kahdenvälisten vapaakauppasopimusten puitteissa on merkittävästi vaikuttanut elintarviketurvan heikkenemiseen monissa kehitysmaissa ja meneillään olevan maailmanlaajuisen elintarvikkeiden saantia koskevan kriisin yhteydessä; kehottaa komissiota arvioimaan uudelleen maataloustuotteiden kauppaa koskevaa vapaisiin markkinoihin perustuvaa lähestymistapaansa asian edellyttämällä tavalla;

65.   kehottaa suuria elintarvikkeiden viejiä (mm. Brasilia, Argentiina ja Thaimaa) toimimaan luotettavina peruselintarvikkeiden toimittajina ja välttämään vientirajoituksia, joilla voisi olla tuhoisia seurauksia erityisesti köyhille elintarvikkeita tuoville kehitysmaille;

66.   on huolestunut nykyisestä maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä, joka voi johtaa julkiseen kehitysapuun saatavissa olevan rahoituksen vähenemiseen; kehottaa komissiota arvioimaan rahoituskriisin vaikutuksia kehitysapuun ja jatkamaan sellaisten ehdotusten suunnittelua, joilla pyritään tukemaan köyhimpien maiden maataloutta;

67.   kiinnittää huomiota siihen, että maailmanlaajuinen elintarvikekriisi on suuri uhka rauhalle ja turvallisuudelle maailmassa; pitää siksi myönteisinä komission viimeaikaisia ponnisteluita keinojen löytämiseksi maailmanlaajuisen elintarviketurvaa koskevan ongelman ratkaisemiseksi; kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tämänkaltaisia aloitteita kansallisella ja paikallisella tasolla;

Tutkimus ja kehitys

68.   vahvistaa sitoumuksensa maatalouden ja maataloustuotannon teknologiaan ja innovaatioihin suunnattaviin investointeihin;

69.   pitää tärkeänä julkisin varoin rahoitettua tutkimusta, joka palvelee elintarviketurvaa eikä ainoastaan alan intressejä; vaatii investointeja uusia erityisiä teknologioita koskevan tutkimuksen lisäksi myös maatalouden globaaleihin tuotantojärjestelmiin, mikä on elintarviketurvan pitkän aikavälin tavoitteiden mukaista; korostaa tässä mielessä esimerkiksi EU:n teknologiayhteisön mahdollista edelläkävijän roolia ekologisen maatalouden tutkimuksen kannustamisessa;

70.   painottaa tutkimuksen tärkeyttä mutta myös tutkimuksen kautta saadun tiedon siirtoa maatilan tasolle tehokkaan maatalouden neuvontapalvelun kautta, erityisesti kehitysmaissa; kehottaa maataloustutkimuksen ja tietosukupolven vahvistamiseen;

71.   on huolissaan, että EU:n täydentävien ehtojen painotus voi olla maataloustuotannon tutkimukselle ja neuvonannolle haitallista; korostaa tarvetta molempiin;

72.   vaatii nopeutettua tutkimus- ja kehitysohjelmaa kestävän maatalouden alalla paikallisiin ja taloudellisiin energiaolosuhteisiin mukautettuna; rohkaisee jäsenvaltioita tukemaan tuottavuutta lisäävää tutkimusta maatalouden sovelluksissa; ottaa huomioon EU:n kuluttajien huolenaiheet;

Kestävä maailman maatalous

73.   on huolestunut ilmastonmuutoksen aiheuttamista sääolosuhteiden muutoksista, joiden ennustetaan aiheuttavan kuivuusjaksojen ja tulvien yleistymistä ja vaikuttavan siten kielteisesti satotuottoihin ja maailman maataloustuotannon ennustettavuuteen;

74.   on huolestunut siitä, että kasvihuonekaasujen vähentämisehdotusten täytäntöönpano EU:ssa voi vaikuttaa kielteisesti Euroopan elintarviketuotantoon, erityisesti karjankasvatukseen;

75.   myöntää, että on välttämätöntä parantaa energiatehokkuutta maataloudessa, jonka osuus kokonaishiilidioksidipäästöistä on huomattava;

76.   toteaa, että biopolttoaineiden ja bioenergian tuotannon lisääminen voisi vaikuttaa myönteisesti maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen, jotka kärsivät tuotannontekijöiden, kuten lannoitteiden, torjunta-aineiden ja dieselin, korkeista hinnoista sekä kuljetus- ja jalostuskustannusten noususta;

77.   myöntää, että maatalous tarjoaa elannon suurimmalle osalle väestöä monissa kehittyvissä maissa; kannustaa siksi näitä maita kehittämään vakaan ja avoimen maatalouspoliittisen mekanismin, joka mahdollistaa pitkän aikavälin suunnittelun ja kestävän kehityksen;

78.   kehottaa komissiota seuraamaan tarkasti, miten bioenergian tuotannon lisääminen vaikuttaa maankäyttöön, elintarvikkeiden hintoihin ja elintarvikkeiden saatavuuteen EU:ssa ja kolmansissa maissa;

79.   toteaa jälleen, ettei energiakasvien kestävän viljelyn kannustaminen saa vaarantaa elintarviketuotantoa;

80.   kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja siihen sopeutumisen helpottamiseksi edistämään tutkimus- ja kehitystyötä, joka kattaa muun muassa seuraavan sukupolven biopolttoaineisiin liittyvän tutkimuksen, etenkin suurisatoisten energiakasvien käytön, mahdollisimman tehokkaat ympäristöystävälliset lannoitteet, uudet maanviljelytekniikat, joilla on mahdollisimman vähän kielteisiä vaikutuksia maankäyttöön, uusien, ilmastossa tapahtuvia muutoksia ja niihin liittyviä tauteja kestävien kasvityyppien kehittämisen ja jätteiden maanviljelykäytön tutkimisen;

81.   katsoo, että maatalouden alalla tarvitaan edelleen tutkimusta maatilojen kestävän tuottavuuden lisäämiseksi, ja kehottaa jäsenvaltioita käyttämään varauksetta hyväkseen seitsemännen puiteohjelman tutkimukseen ja tekniseen kehitykseen tarjoamia mahdollisuuksia ja toteuttamaan toimenpiteitä, jotka lisäävät maatalouden tuotantoa kestävällä ja energiatehokkaalla tavalla;

o
o   o

82.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL C 263 E, 16.10.2008, s. 621. (2) Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2008)0229. (3) EUVL C 297 E, 20.11.2008, s. 201. (4) Irlannissa, elokuussa 2008 tehty Agri Aware TNS/Mrbi -tutkimus.