Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 39 artiklan,

–   ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle ”Kohti tuen parempaa kohdentamista luonnonhaitta-alueiden viljelijöille” (KOM(2009)0161),

–   ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 17. joulukuuta 2009 antaman lausunnon komission tiedonannosta,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä aluekehitysvaliokunnan lausunnon (A7-0056/2010),

A.   ottaa huomioon, että 54 prosenttia eli yli puolet EU:ssa käytössä olevasta maatalousmaasta on nimetty epäsuotuisiksi alueiksi,

B.   ottaa huomioon, että jokaisessa jäsenvaltiossa on enemmän tai vähemmän epäsuotuisia alueita,

C.   ottaa huomioon, että noin 16 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on vuoristoalueita (vuoristoalueisiin rinnastettavat 62. leveyspiirin pohjoispuoliset arktiset alueet mukaan luettuina) ja yli 35 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on luokiteltu epäsuotuisiksi välimuotoalueiksi,

D.   ottaa huomioon, että jäsenvaltiot käyttävät epäsuotuisia välimuotoalueita määritellessään monia erilaisia indikaattoreita, minkä Euroopan tilintarkastustuomioistuin(1) on katsonut mahdollisesti johtavan edunsaajien erilaiseen kohteluun,

E.   ottaa huomioon, että vain pienelle osalle kyseisten alueiden tiloista maksetaan luonnonhaittakorvausta ja että eri jäsenvaltioissa maksetaan hyvin erisuuruisia korvauksia(2),

F.   ottaa huomioon, että vuoristoalueet ja erityishaitoista kärsivät alueet määritellään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20. syyskuuta 2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 50 artiklan 2 kohdassa (vuoristoalueet) ja 50 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja että niille on vahvistettu selkeät ja kiistattomat perusteet, joten kyseisten alueiden luokittelua ei ole kyseenalaistettu Euroopan tilintarkastustuomioistuimen taholta eikä siihen ole puututtu myöskään komission tiedonannossa,

G.   katsoo, että syrjäisimpien alueiden erityistilanne vaatii erityistoimenpiteitä,

H.   katsoo, että epäsuotuisien alueiden tukeminen on tärkeä osa yhteisen maatalouspolitiikan ns. toista pilaria eli maaseudun kehittämispolitiikkaa ja että näin ollen asian käsittelyssä ei pidä keskittyä aluepoliittisiin tavoitteisiin eikä maaseuturahastovarojen uudelleenjakoa koskeviin kysymyksiin,

I.   ottaa huomioon, että epäsuotuisien alueiden tuesta annettujen säännösten muuttamisen ja asetuksen (EY) N:o 1698/2005 antamisen myötä poistui aiemmin käytetty epäsuotuisien välimuotoalueiden luokka ja tukikelpoiset alueet määriteltiin alueiksi, joilla on luonnonhaittoja,

J.   toteaa, että joidenkin jäsenvaltioiden ennen vuoden 2005 uudistusta käyttämiä sosioekonomisia perusteita ei uudistuksen myötä voi enää käyttää tärkeimpinä perusteina luonnonhaitta-alueiden määrittelyssä, mutta edelleen käyttökelpoisia ovat kriteerit, joilla määritellään erityishaitoista kärsivät alueet, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 1698/2005 50 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan tukikelpoisia,

K.   toteaa, että jäsenvaltioilla on kansallisia ja alueellisia maaseudun kehittämisohjelmia laatiessaan runsaasti pelivaraa tasapainoisten ja kunkin alueen erityistilanteeseen sopivien toimenpidepakettien esittämisessä ja että jäsenvaltioiden tehtävänä on esittää ohjelmissaan sopiva valikoima toimia epäsuotuisien alueiden tukemiseksi,

L.   toteaa, että ehdotetut kahdeksan biofyysistä perustetta voivat osoittautua riittämättömiksi ja 66 prosentin kynnysarvo ei ehkä sovellu kaikkiin tapauksiin, kun selvitetään tosiasiallista luonnonhaittaa niin, että otetaan huomioon EU:n maaseutualueiden huomattava monimuotoisuus; katsoo, että tietyn alueen tosiasiallisen luonnonhaitan selvittämisessä on tärkeää muun muassa se, mitä kasveja viljellään ja millainen on maaperätyyppien yhdistelmä ja ilmasto,

1.   korostaa, että on tärkeää maksaa asianmukaiset luonnonhaittakorvaukset, sillä ne ovat välttämätön väline, jonka avulla arvokkaiden julkishyödykkeiden tarjoaminen, muun muassa epäsuotuisien alueiden maankäytön ja viljellyn maaseudun ylläpitäminen, voidaan turvata; korostaa, että juuri epäsuotuisat alueet ovat usein hyvin arvokkaita kulttuurimaisemaltaan ja luonnon monimuotoisuuden ja ympäristöhyötyjen sekä maaseudun työllisyyden ja maaseutuyhteisöjen elinvoimaisuuden kannalta;

2.   toteaa, että ainutlaatuisen asemansa vuoksi epäsuotuisilla alueilla on tärkeä rooli ympäristöhyötyjen tuottamisessa ja maiseman säilyttämisessä, ja korostaa, että tämän toimenpiteen mukaisilla tuilla on pyrittävä näihin tavoitteisiin;

3.   painottaa, että Lissabonin sopimuksella muutetussa koheesiopolitiikkaa koskevassa aiemmassa EY:n perustamissopimuksen 158 artiklassa kiinnitetään erityishuomiota luonnonhaitta-alueisiin; kehottaa komissiota laatimaan uuden kattavan strategian, jonka avulla poistetaan jäsenvaltioiden väliset erot näiden asioiden käsittelyssä, ja edistämään kansalliset ja alueelliset erityispiirteet huomioon ottavaa yhtenäistä strategiaa;

4.   korostaa, että luonnonhaitta-alueiden tukemisella pyritään erityisesti varmistamaan toimintakykyisen ja monimuotoisen maatalouden säilyminen pysyvästi laajaperäisenä niin, että maaseutu pysyy elinvoimaisena talousalueena ja asuinpaikkana;

5.   korostaa, että epäsuotuisien alueiden hoitaminen on välttämätöntä sekä korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottamiseksi että kyseisten alueiden kokonaistaloudellisen kehittämisen sekä väestöllisen ja sosiaalisen vakauden kannalta;

6.   kehottaa siksi komissiota ottamaan huomioon myös luonnonhaitta-alueiden uuden luokituksen sosiaaliset vaikutukset;

7.   huomauttaa, että toisin kuin maatalouden ympäristötukien tapauksessa luonnonhaittakorvausten saamiselle ei saa asettaa maankäyttömenetelmiin liittyviä erityisehtoja, jotka menisivät täydentäviä ehtoja pidemmälle; muistuttaa, että epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmän avulla on suoritettava ensisijaisesti korvauksia samanaikaisesti myös maankäyttäjinä toimiville viljelijöille, joiden toiminta kärsii luonnonhaitoista, joista markkinat eivät sinänsä tarjoa hyvitystä;

8.   korostaa kuitenkin, että epäsuotuisien alueiden tukien on oltava kytköksissä maan aktiiviseen viljelyyn eli ruoantuotantoon tai ruoantuotantoon läheisesti liittyvään toimintaan;

9.   katsoo, että komission ehdottamat kahdeksan biofyysistä perustetta luonnonhaitta-alueiden määrittelemiseksi saattavat periaatteessa olla tietyssä mielessä soveltuvia perusteita; painottaa kuitenkin, että näitä perusteita ei voi aina käyttää luonnonhaitta-alueiden objektiiviseen määrittelyyn;

10.   toteaa kuitenkin, että tiukat ja yksinomaan biofyysiset perusteet eivät sovellu kaikille EU:n alueille ja ne voivat aiheuttaa tahattomia seurauksia alueita määriteltäessä; suosittelee tämän vuoksi, että tarkastellaan uudestaan täysin objektiivisesti kysymystä sosiaalis-taloudellisista perusteista, joita ovat muun muassa etäisyys markkina-alueista, palvelujen puute ja autioituminen;

11.   kehottaa komissiota ottamaan huomioon kaikki luonnonhaitta-alueiden määrittelyä koskevat näkökohdat, jotka esitettiin jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten sekä viljelijäjärjestöjen kuulemisessa;

12.   katsoo eritoten, että erityiset luonnonhaitat, jotka johtuvat välimatkasta markkina-alueille, syrjäisestä sijainnista ja palvelujen niukasta saatavuudesta, olisi otettava huomioon sisällyttämällä perusteisiin maantieteellinen peruste ”eristyneisyys”;

13.   katsoo, että maaperän kosteustasapainoa koskevaa perustetta on tarkasteltava uudelleen, jotta eri jäsenvaltioiden toisistaan poikkeavat ilmasto-olosuhteet tulevat huomioon otetuiksi;

14.   katsoo, että ”peltokapasiteettipäiviä” koskevan lisäperusteen sisällyttämisellä otettaisiin huomioon märän, työstämiseen kelpaamattoman maan asettamat rajoitteet ja siten maaperätyyppien ja ilmaston vuorovaikutus (esimerkiksi meri-ilmastoon liittyvien hankaluuksien huomioimiseksi asianmukaisesti);

15.   kehottaa tämän vuoksi komissiota jatkamaan tutkimus- ja selvitystyötään mahdollisten lisäperusteiden sisällyttämiseksi uuteen epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmään, jotta se voisi mukauttaa ehdotuksiaan edelleen maanviljelijöiden käytännön ongelmiin ja laatia vankat perusteet, joiden soveltuvuus säilyisi pitkään;

16.   korostaa kuitenkin, että kyseisten perusteiden käytännön soveltamisessa ja realististen kynnysarvojen vahvistamisessa on ehdottomasti huolehdittava siitä, että jäsenvaltioilla ja alueilla on tarvittavat biofyysiset tiedot riittävällä luonnonolosuhdekohtaisella tarkkuudella; kannattaa sen vuoksi komission käynnistämää ehdotettujen perusteiden käytännön testausta; vaatii, että jäsenvaltioiden esittämiä yksityiskohtaisia karttoja on käytettävä mahdollisesti myös kyseisten luonnonhaitta-alueiden määrittämisperusteiden raja-arvojen ja ehdotetun 66 prosentin kynnysarvon mukauttamiseen kansallisella tai alueellisella tasolla todellisiin luonnonolosuhteisiin;

17.   painottaa erityisesti, että hyväksyttyjen perusteiden kumulatiivinen käyttö saattaa osoittautua välttämättömäksi, jotta käytännössä voidaan puuttua monien vaikuttavien tekijöiden väliseen vuorovaikutukseen; katsoo, että tällä keinolla kahdesta tai useammasta luonnonhaitasta kärsivät epäsuotuisat alueet voitaisiin luokitella epäsuotuisiksi alueiksi siinäkin tapauksessa, että yksittäiset perusteet eivät antaisi aihetta tällaiseen luokitukseen;

18.   korostaa, että lopullinen kanta komission valitsemiin alueellisiin perusyksiköihin, sen ehdottamiin perusteisiin ja kynnysarvoihin on mahdollista esittää vasta sitten, kun on saatu jäsenvaltioiden laatimat yksityiskohtaiset kartat; korostaa, että ennen kuin simulaatiotulokset ovat tiedossa, ehdotettuun 66 prosentin kynnysarvoon sekä itse perusteita määrittäviin kynnysarvoihin on suhtauduttava suurella varauksella ja ne voidaan säätää kohdalleen objektiivisesti ja asianmukaisesti vasta siinä vaiheessa, kun kansalliset kartat ovat saatavilla; kehottaa tämän vuoksi komissiota tarkastelemaan pikaisesti kartoitustoimia ja laatimaan niiden pohjalta mahdollisimman pian yksityiskohtaisen tiedonannon luonnonhaitta-alueiden määrittelystä ja toimittamaan sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle;

19.   painottaa, että myös objektiiviset kansalliset perusteet olisi otettava huomioon epäsuotuisien välialueiden lopullista karttaa laadittaessa, jotta alueiden määrittely voitaisiin mukauttaa kunkin maan erityisolosuhteisiin; katsoo, että kyseinen mukauttaminen olisi toteutettava avoimesti;

20.   pitää välttämättömänä luonnonhaitta-alueiden tukiperusteiden jonkinasteista vapaaehtoista kansallista hienosäätöä, jotta voidaan huomioida maantieteelliset erityisolot alueilla, joilla luonnonhaittoja on kompensoitu ihmisen toimilla; korostaa kuitenkin, että maan laadun kohenemisen jälkeen on otettava huomioon maan laadun säilyttämisestä, kuten viemäröinnistä ja kastelusta, aiheutuvat juoksevat ylläpitokustannukset; ehdottaa, että tässä käytettäisiin myös tilakohtaisia tietoja (kuten tilan tulot ja maan tuottavuus); korostaa kuitenkin, että jäsenvaltioiden pitää voida päättää käytettävien perusteiden hienosäädöstä, sillä monet jäsenvaltiot ovat jo kehittäneet tarkoituksenmukaisen ja käyttökelpoisen erottelujärjestelmän, joka olisi syytä säilyttää;

21.   toteaa, uusien perusteiden seurauksena jotkut tällä hetkellä tukikelpoisiksi katsottavat luonnonhaitta-alueet saattavat pudota pois tuen piiristä; katsoo, että olisi määriteltävä riittävän pitkä siirtymäaika, jotta alueet kykenevät sopeutumaan uuteen tilanteeseen;

22.   korostaa, että viljelytekniikoiden avulla maan luonnonhaitoista selvinneitä alueita ei pitäisi hylätä lopullisesti varsinkaan, jos niiden maataloustulot ovat alhaiset tai jos niillä on niukasti tuotantovaihtoehtoja, ja kehottaa komissiota varmistamaan, että näiden alueiden siirtymäkausi sujuu kitkattomasti;

23.   vaatii, että teknisillä menetelmillä, joiden avulla pyritään kompensoimaan luonnonhaittoja, ei saa tavoitella pelkästään lyhyen aikavälin etuja, vaan on selvitettävä myös tällaisten menetelmien kestävyys;

24.   korostaa jäsenvaltioiden vastuuta luonnonhaitta-alueiden puolueettomassa nimeämisessä ja tasapainoisten maaseudun kehittämisohjelmien laadinnassa; korostaa, että alue- ja paikallisviranomaisten on tärkeää osallistua tähän prosessiin; korostaa samalla, että komission on saatava tieto kansallisista tai alueellisista päätöksistä ja hyväksyttävä ne;

25.   korostaa, että luonnonhaitta-alueita koskeva uudistus kuuluu olennaisena osana Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tulevaan kehitykseen;

26.   kehottaa komissiota laatimaan vuoden kuluessa erillisen säädöstekstin luonnonhaitta-alueiden maanviljelystä;

27.   kehottaa toteuttamaan epäsuotuisien alueiden tukijärjestelmän uudelleentarkastelun yhtenä kokonaisuutena yhdessä yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistuksen kanssa, jotta varmistetaan viljelijöiden uuden tukijärjestelmän johdonmukaisuus erityisesti uuden maatilan tulotuen osalta;

28.   on tietoinen epäsuotuisien välialueiden aseman uudelleenmäärittelyhankkeen mahdollisista vaikutuksista YMP:n tuen suunnitteluun tulevaisuudessa; kehottaa tämän vuoksi komissiota ottamaan huomioon kaikki jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten sekä tuottajayhteisöjen julkisessa kuulemisessa esittämät kannat;

29.   vaatii turvaamaan epäsuotuisia alueita varten tarkoitetun unionin talousarviorahoituksen ja kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysimääräisesti epäsuotuisien alueiden yhteisrahoitusmahdollisuuksia, sillä kyseisten alueiden tukijärjestelmä on yksi tehokkaimmista ja tärkeimmistä maaseudun kehittämisjärjestelmistä;

30.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle.

(1) Euroopan tilintarkastustuomioistuin: Erityiskertomus nro 4/2003, EUVL C 151, 27.6.2003. (2) Espanjan 16 eurosta hehtaarilta Maltan 250 euroon hehtaarilta.