Euroopan parlamentin kannanotto 9. kesäkuuta 2011 korruption torjumiseen eurooppalaisessa urheilussa
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 165 artiklan 2 kohdan seitsemännen luetelmakohdan, jossa todetaan, että unionin toiminnan tulee tähdätä urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämiseen edistämällä urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan,
A. tunnustaa eurooppalaisen urheilun erittäin tärkeät sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset unionin kansalaisiin ja yrityksiin,
B. toteaa, että urheilun valkoisen kirjan mukaan (KOM(2007)0391) Euroopan laajuisen lahjonnan ongelma on pyrittävä ratkaisemaan Euroopan tason toimilla ja että komissio seuraa edelleen rahanpesun torjuntaa koskevan EU-lainsäädännön täytäntöönpanoa urheilualalla jäsenvaltioissa,
1. pyytää komissiota koordinoimaan yhdessä jäsenvaltioiden kanssa laajamittaista tutkimusta korruptiotapauksista eurooppalaisessa urheilussa ja kuulemaan kaikkia asiaankuuluvia sidosryhmiä;
2. pyytää komissiota ja jäsenvaltioita korostamaan erityisesti järjestäytyneen rikollistoiminnan ja laillisen sekä laittoman vedonlyönnin, urheiluagenttien, tuomareiden, urheiluseurojen toimihenkilöiden sekä urheilijoiden yhteyksiä, joiden kautta eurooppalaisten urheilukilpailujen tulokset pyritään sopimaan ennalta;
3. pyytää komissiota säätelemään online-vedonlyöntiä eurooppalaisen urheilun rehellisyyden ja kestävän kehityksen hyväksi erityistoimenpiteillä pelien ennalta sopimisen estämiseksi, vaatimalla toiminnanharjoittajilta toimiluvan ja takaamalla oikeudenmukaisen paluun ruohonjuuritason urheiluun myöntämällä kilpailunjärjestäjille vedonlyöntioikeuden;
4. kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet(1) komissiolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.