Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 12. syyskuuta 2012 annetut Euroopan komission ehdotukset ja tiedonannon pankkiunionista,

–  ottaa huomioon 18. kesäkuuta 2012 annetut G20-kokouksen päätelmät, joissa kehotetaan saattamaan päätökseen varjopankkitoimintaa koskeva työ uudistusten täysimääräisen täytäntöönpanon mahdollistamiseksi,

–  ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman ”Rahoitus-, talous- ja sosiaalikriisi: suositukset toteutettaviksi toimenpiteiksi ja aloitteiksi”(1),

–  ottaa huomioon finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (FSB) perustaman työryhmän 27. huhtikuuta 2012 julkaiseman väliraportin repo-operaatioista ja arvopaperien lainaksiannosta sekä kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisön (IOSCO) samana päivänä julkaiseman raportin rahamarkkinarahastoista,

–  ottaa huomioon EKP:n 30. huhtikuuta 2012 julkaiseman Occasional Paper -sarjan julkaisun (No 133) varjopankkitoiminnasta euroalueella,

–  ottaa huomioon komission vihreän kirjan varjopankkitoiminnasta (COM(2012)0102),

–  ottaa huomioon 26. heinäkuuta 2012 julkaistun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Product Rules, Liquidity Management, Depositary, Money Market Funds and Long-term Investments for UCITs”,

–  ottaa huomioon raportin valvonnan tiukentamisesta ja varjopankkitoiminnan sääntelystä, jonka FSB julkaisi 27. lokakuuta 2011 vastineena vuoden 2010 Soulin ja vuoden 2011 Cannesin G20-kokousten pyyntöihin,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A7-0354/2012),

A.  toteaa, että finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (FSB) määritelmän mukaan varjopankkijärjestelmä on luotonvälitysjärjestelmä, jossa on mukana tavanomaisen pankkijärjestelmän ulkopuolisia laitoksia ja toimintoja;

B.  toteaa, että tavanomaiseen pankkijärjestelmään kuuluvat säännellyt toiminnanharjoittajat ovat laajamittaisesti mukana varjopankkijärjestelmään yhdistetyissä toiminnoissa ja ne ovat myös monin tavoin yhteydessä varjopankkiyksiköihin;

C.  toteaa, että merkittävä osuus varjopankkitoiminnasta tapahtuu säännellyllä pankkisektorilla, joten nykyinen sääntelykehys on ulotettava koskemaan sitä täysimääräisesti;

D.  katsoo, että jotkut varjopankkijärjestelmän määritelmään sopivat osatekijät ovat ratkaisevia reaalitalouden rahoittamisessa, joten uusien sääntelytoimien kehittäminen tai nykyisten laajentaminen on toteutettava varovaisesti;

E.  toteaa, että varjopankkitoiminta on myös hyödyllistä, koska joissakin tapauksissa siinä riskit pidetään yleensä erillään pankkialasta ja siten poissa mahdollisten veronmaksajien tai järjestelmävaikutusten ulottuvilta; katsoo, että entistä kattavampi käsitys varjopankkitoiminnasta, sen sidoksista rahoituslaitoksiin ja avoimuutta koskevaan sääntelyyn, järjestelmäriskien vähentämisestä sekä mahdollisten asiattomien käytäntöjen poistamisesta on kuitenkin välttämätön osa rahoitusvakautta;

F.  toteaa, että varjopankkitoiminnan selkeyttämiseksi kaikessa sääntelyssä on kiinnitettävä asianmukaisesti huomiota varjopankkeihin liittyvien rahoitustoimintojen purkamismahdollisuuteen, monimutkaisuuteen ja vaikeaselkoisuuteen erityisesti kriisitilanteissa;

G.  toteaa, että FSB:n arvion mukaan maailman varjopankkijärjestelmän koko oli vuonna 2011 noin 51 biljoonaa euroa, kun se oli vuonna 2002 vain 21 biljoonaa euroa; toteaa, että varjopankkijärjestelmän osuus koko rahoitusjärjestelmästä on 25–30 prosenttia ja puolet pankkien kokonaisvaroista;

H.  katsoo, että tietyistä mahdollisista myönteisistä vaikutuksista, kuten finanssijärjestelmän tehokkuuden lisääntyminen, laajempi tuotevalikoima ja kasvanut kilpailu, huolimatta varjopankkijärjestelmän on todettu olevan yksi tärkeimmistä finanssikriisin mahdollisista aiheuttajista tai osatekijöistä ja mahdollinen uhka rahoitusjärjestelmän vakaudelle; ottaa huomioon, että FSB vaatii tehostettua valvontaa sellaisille varjopankkijärjestelmän alueille, jotka i) herättävät epäilyksiä järjestelmäriskien takia, erityisesti maturiteetti-/likviditeettitransformaation, ulkoisen rahoituksen osuuden ja riittämättömän luottoriskin siirron takia, ja jotka ii) herättävät epäilyksiä sääntelyn katvealueiden takia;

I.  katsoo, että varjopankkitoimintaa ja luotonantajien vähittäispankkitoiminnan ja investointivälineiden rakennetta koskevat ehdotukset ovat tärkeä osa vuoden 2008 G2O-kokouksen päätöksen tehokasta täytäntöönpanoa – päätöksen jonka mukaan jokainen tuote ja toimija on säänneltävä; katsoo, että komission on tarkasteltava tämä aluetta nopeammin ja kriittisemmin;

J.  katsoo, että varjopankkitoiminta maailmanlaajuisena ilmiönä edellyttää johdonmukaista kansainvälistä sääntelyä, joka perustuu FSB:n suosituksiin (jotka julkaistaan tulevien viikkojen kuluessa) ja jota on täydennettävä muiden keskeisten kansallisten tai ylikansallisten sääntelyelinten suosituksilla;

A.Varjopankkijärjestelmän määritelmä

1.  pitää komission vihreää kirjaa myönteisenä ensivaiheen toimena varjopankkitoiminnan valvonnan tiukentamiseksi; kannattaa komission linjaa, joka perustuu varjopankkitoiminnan epäsuoraan sääntelyyn sekä nykyisen sääntelyn asianmukaiseen laajentamiseen tai tarkistamiseen, mutta korostaa samalla, että jotkut sen osat tarvitsevat suoraa toiminnallista sääntelyä, jossa on kuitenkin vältettävä päällekkäisyydet ja varmistettava sen yhteensopivuus nykyisten säännösten kanssa; kehottaa omaksumaan varjopankkitoiminnan alalla kokonaisvaltaisen lähestymistavan, jossa huomioidaan yhtä lailla niin vakavaraisuusvaatimukset kuin markkinakäyttäytyminen; panee merkille, että markkinaperusteisen rahoituksen ja vähittäismyynnin merkitys kasvaa hyvin monimutkaisissa rahoitustuotteissa jatkuvasti; korostaa siksi, että markkinakäyttäytyminen ja kuluttajansuoja olisi otettava huomioon;

2.  korostaa, että luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä sekä vakuutus- ja jälleenvakuutusyhtiöitä koskevan sääntelyn tiukentaminen kannustaa väistämättä siirtämään toimintoja nykyisen alakohtaisen sääntelyn soveltamisalan ulottumiin; painottaa näin ollen tarvetta tehostaa menettelyjä, joiden mukaisesti voidaan arvioida järjestelmällisesti ja kattavasti, miten rahoitusalan lainsäädännön muuttaminen mahdollisesti vaikuttaisi vähemmän säänneltyjen tai sääntelemättömien yksiköiden riskeihin ja pääomavirtoihin, ja korostaa että sääntelyjärjestelmää on laajennettava mainitun arvioinnin perusteella sääntelyn katvealueiden muodostumisen estämiseksi;

3.  hyväksyy FSB:n määritelmän, jonka mukaan varjopankkijärjestelmä on rahoituksen välittäjistä, rahoitusvälineistä, yksiköistä ja rahoitussopimuksista koostuva järjestelmä, jossa harjoitetaan pankkitoiminnan kaltaisia toimintoja, joita ei ole säännelty tai joiden sääntely on joko kevyttä tai puuttuu muihin kuin järjestelmäriskeihin, ja jossa ei ole taattua mahdollisuutta käyttää keskuspankkien likviditeettisopimuksia tai julkisen sektorin luottotakuita; toteaa, että toisin kuin varjopankki-sana antaa olettaa, varjopankkitoiminnassa ei välttämättä ole kyse sääntelemättömästä tai laittomasta rahoitusalan osasta; korostaa tämän määritelmän soveltamisesta valvonnalle ja sääntelylle aiheutuvia haasteita, kun otetaan huomioon myös varjopankkijärjestelmän jatkuva vaikeaselkoisuus sekä sitä koskevan tiedon ja ymmärryksen puute;

B.  Tietojen kartoitus ja analysointi

4.  korostaa, että kriisin myötä vain muutamat varjopankkitoimintakäytännöt ovat hävinneet; katsoo kuitenkin, että varjopankkijärjestelmän innovatiivinen luonne saattaa synnyttää uusia muotoja, jotka voivat aiheuttaa järjestelmäriskejä, jotka olisi estettävä; korostaa siksi, että unionin ja maailmanlaajuisella tasolla on kerättävä enemmän ja parempaa tietoa varjopankkitransaktioista, markkinatoimijoista, rahoitusvirroista ja keskinäisistä yhteyksistä, jotta saadaan kokonaiskuva asiasta;

5.  katsoo, että kansainvälinen yhteistyö ja maailmanlaajuisten voimavarojen keskittäminen on ehdottoman tärkeää, jotta varjopankkijärjestelmästä voitaisiin muodostaa kokonaisvaltainen näkemys;

6.  katsoo, että parempi kokonaiskuva ja tehokkaampi seuranta ja analyysi antavat mahdollisuuden tunnistaa varjopankkitoiminnan reaalitaloutta hyödyttävät näkökohdat ja järjestelmäriskeihin tai sääntelyn katvealueisiin liittyvät huolenaiheet; korostaa, että tarvitaan parempia riskinarviointimenetelmiä, tietoja ja valvontaa niiden laitosten tapauksessa, joilla on vahva järjestelmäriskiprofiili; muistuttaa G20-kokouksessa Los Cabosissa tehdyistä sitoumuksista luoda kansainvälinen oikeushenkilöiden tunnistejärjestelmä ja painottaa, että järjestelmän hallinnoinnissa on tärkeää varmistaa Euroopan etujen riittävä edustus;

7.  katsoo, että valvontaviranomaisten on saatava vähintään kokonaisuutta koskevia tietoja laitosten takaisinostosopimuksista, arvopapereiden antolainauksesta ja kaikentyyppisistä kiinnitys- tai takaisinperintäjärjestelyistä; toteaa, että tätä silmällä pitäen talous- ja raha-asioiden valiokunnan laatimassa mietinnössä vakavaraisuussäädösten uudistamispaketista (CRD IV), josta neuvotellaan parhaillaan neuvoston kanssa, kehotetaan välittämään kyseiset tiedot kauppatietorekisteriin tai arvopaperikeskukseen, jotta Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (EAMV), toimivaltaiset viranomaiset, Euroopan järjestelmäriskikomitea, asianosaiset keskuspankit sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmä (EKPJ) voivat tutustua niihin; huomauttaa myös, että tässä mietinnössä vaaditaan, että rekisteröimättömien takaisinperintäjärjestelyjen on katsottava olevan ilman oikeusvaikutusta selvitysmenettelyissä;

8.  kannattaa sitä, että mahdollisesti EKP luo EU:n keskustietokannan eurorepotransaktioista kerätäkseen tietoa sellaisilta infrastruktuureilta ja säilytyspankeilta, jotka ovat sisällyttäneet repotransaktioiden selvityksen omaan tilinpitoonsa; katsoo kuitenkin, että tietokannan pitäisi kattaa kaikissa valuutoissa suoritetut repotransaktiot, jotta valvontaviranomaisilla olisi kokonaisvaltainen näkemys ja käsitys kansainvälisistä repomarkkinoista; kehottaa komissiota omaksumaan pikaisesti (vuoden 2013 alussa) johdonmukaisen lähestymistavan keskitettyyn tiedonkeruuseen selvittämällä nykyiset tietopuutteet ja liittämällä yhteen muiden elinten ja kansallisten viranomaisten tekemiin aloitteisiin liittyvät aikaansaannokset, erityisesti Euroopan markkinarakenneasetuksessa vahvistetut kauppatietorekisterit; kehottaa komissiota antamaan (vuoden 2013 puoleenväliin mennessä) kertomuksen, jossa käsitellään muun muassa institutionaalisia vaatimuksia (EKP, Euroopan järjestelmäriskikomitea, riippumaton keskusrekisteri), erityisesti eurorepotransaktioita ja finanssialan riskinsiirtoja koskevien tietopyyntöjen sisältöä ja tiheyttä sekä tarvittavien resurssien määrää;

9.  katsoo, että komission pitäisi tutkia kartoitus- ja valvontatarkoituksissa kerätyn tiedon saatavuutta, oikea-aikaisuutta ja kattavuutta huolimatta vakavaraisuusdirektiivissä säädettyyn repotransaktioita koskevaan ilmoitusvelvollisuuteen liittyvän tiedon huomattavasta määrästä;

10.  suhtautuu myönteisesti Legal Entity Identifier -järjestelmän (LEI) perustamiseen ja katsoo, että sen tuomien etujen perusteella olisi kehitettävä repotransaktioita ja arvopapereita koskevan raportoinnin yleisiä standardeja, jotka kattaisivat pääomat, korot, vakuudet, leikkaukset, maturiteetit, vastapuolet ja muut tekijät ja auttaisivat siten kokonaiskuvan hahmottamisessa;

11.  korostaa, että yleinen ja avoimiin teollisuusstandardeihin perustuva raportointimalli on ehdottomasti tarpeen, jotta eri sääntelyviranomaiset voisivat analysoida tiedot samalla tavalla sekä jakaa niitä keskenään ryhtyäkseen tarvittaessa toimenpiteisiin järjestelmäriskin ehkäisemiseksi ja rahoitusmarkkinoiden vakauden varmistamiseksi;

12.  korostaa, että tarvitaan parempi kokonaiskuva rahoituslaitosten riskinsiirroista, muun muassa johdannaistransaktioina suoritetuista siirroista, joita koskevat tiedot on toimitettava Euroopan markkinarakenneasetuksen sekä MIFID-/MIFIR-asetuksen mukaisesti, jotta voidaan selvittää, kuka on ostanut mitäkin keneltäkin ja miten siirretyt riskit on kestetty; painottaa, että tavoitteena pitäisi olla kaikkien rahoituspalvelujen alalla tapahtuvien transaktioiden kartoitus reaaliajassa, mitä voidaan edistää ja automatisoida standardoitujen viesti- ja tietotunnisteiden avulla; kehottaa komissiota sisällyttämään yhteistyössä Euroopan järjestelmäriskikomitean ja kansainvälisten elinten, esimerkiksi FSB:n, kanssa keskitettyä tiedonkeruuta koskevaan kertomukseensa tiedot standardoituja viesti- ja tietomuotoja koskevan työn nykytilasta sekä siitä, onko mahdollista perustaa riskinsiirtojen keskusrekisteri, joka voisi seurata riskinsiirtotietoja reaaliajassa, jolloin rahoitusalan nykyisessä ja tulevassa lainsäädännössä säädettyjen raportointivelvollisuuksien mukaisesti toimitetut tiedot voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti, ja tähän pitäisi sisällyttää myös kansainvälisten tietojen saatavuus;

13.  katsoo, että pankkien raportointivelvollisuudet ovat ratkaisevan tärkeä ja arvokas väline varjopankkitoiminnan kartoittamisessa; muistuttaa, että tilinpitosääntöjen pitäisi kuvastaa todellisuutta ja että ihannetilanteessa tase osoittaisi mahdollisimman hyvin kokonaistilanteen;

14.  korostaa, että nämä uudet tehtävät edellyttävät riittävää määrää lisäresursseja;

C.  Varjopankkitoiminnan järjestelmäriskien torjuminen

15.  korostaa, että maasta riippuen joitakin varjopankkitoimintoja ja toiminnanharjoittajia säännellään ja toisia taas ei; korostaa, että tasapuoliset toimintaedellytykset on varmistettava niin eri maiden kuin pankkialan ja varjopankkiyksiköiden välillä, jotta vältettäisiin sääntelyn katvealueiden muodostuminen, joka johtaisi vääristäviin sääntelykannustimiin; toteaa, että pankkisektorin ja varjopankkiyksiköiden keskinäinen finanssiriippuvuus on nykyään liian suuri;

16.  toteaa, että asianmukainen sääntely, arviointi ja tarkastus ovat nykyään miltei mahdottomia tilanteissa, joissa luottoriski ja kassavirrat ovat vääristyneet;

17.  katsoo, että rahastojen ja niiden hoitajien pitäisi osoittaa kestävänsä ongelmatilanteita ja että tehtävät ovat helposti ymmärrettävissä ja joku muu voi ottaa ne hoitaakseen;

18.  korostaa tarvetta lisätä taseesta tehtävien rahoitusvarojen siirron julkisuutta korjaamalla kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin liittyvät puutteet; painottaa rahoitusalan portinvartijoiden, kuten kirjanpitäjien ja sisäisten tilintarkastajien, velvollisuutta ilmoittaa mahdollisista haitallisista tapahtumista ja riskien syntymisestä;

19.  katsoo, että tilinpitosääntöjen pitäisi kuvastaa todellisuutta, ja toteaa, että pankkien ja muiden laitosten vakaus on kärsinyt, kun on sallittu varojen arvon määrittäminen hankintahinnan mukaiseksi huomattavasti yli markkina-arvon, mitä ei kuitenkaan pitäisi sallia; kehottaa komissiota edistämään IFRS-standardin muuttamista ja kiinnittämään enemmän huomiota kokonaiskuvaan ilman nettoutuksia ja riskipainotuksia;

20.  katsoo, että rahoitusalan sääntelyssä pitäisi puuttua rahoituspalvelujen ja -tuotteiden monimutkaisuuteen ja vaikeaselkoisuuteen ja että sääntelytoimenpiteillä, kuten vakavaraisuusvaatimusten tiukentamisella ja riskipainotuksiin liittyvien vähennysten poistamisella, voidaan ehkäistä monimutkaisilla johdannaisilla suojautumista; katsoo, että uusia rahoitustuotteita ei pitäisi markkinoida tai hyväksyä ennen kuin niiden purkamismahdollisuus on osoitettu sääntelyviranomaisille;

21.  ehdottaa, että epäsuhtaisen tiedon antamisesta tehdään rangaistavaa erityisesti silloin, kun on kyse rahoituspalveluihin ja -tuotteisiin liittyvistä tiedoista ja vastuuvapauslausekkeista; katsoo, että vastuuvapauslausekkeisiin pitäisi tarvittaessa soveltaa sivu- ja lausekeperusteista ”pienikokoisen tekstin maksua”;

22.  korostaa, että talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnöt CRD IV:stä(2), jotka ovat paraikaa neuvoston käsiteltävinä, ovat tärkeä askel varjopankkitoiminnan torjunnassa myönteisessä mielessä siten, että strukturoiduille sijoitusinstrumenteille ja velkakirjoille asetetaan likviditeettilimiitti ja että kaikille sääntelemättömille yksiköille asetetaan korkea altistumislimiitti (25 prosenttia omista varoista), mikä auttaisi puskuripankkeja täyttämään pysyvän varainhankinnan vaatimukset, ja että maksuvalmiusriskeihin liittyvissä vakavaraisuussäännöksissä todetaan kyseisiin yksiköihin liittyvän altistumisriskin olevan muilla säännellyillä laitoksilla kuin rahoituslaitoksilla niitä suurempi;

23.  toteaa, että yksi finanssikriisin opetuksista on se, että vaikka vakuutusriski ja luottoriski pidetään yleensä selvästi erillä toisistaan, erottelu saattaa olla esimerkiksi luottovakuutustuotteiden alalla epäselvempi; kehottaa komissiota tarkistamaan pankki- ja vakuutuslainsäädäntöä sekä erityisesti finanssiryhmittymiä koskevaa lainsäädäntöä, jotta toimintaympäristö olisi tasapuolinen niin pankkien kuin vakuutusyhtiöiden kannalta eikä sääntelyn katvealueita pääsisi muodostumaan;

24.  katsoo, että ehdotus laajentaa CRD IV:n tietyt tekijät koskemaan rahoitusyhtiöitä, jotka eivät ota vastaan talletuksia ja jotka eivät ole vakavaraisuusvaatimuksia koskevan asetuksen määritelmän mukaisia yhtiöitä, on tarpeellinen tiettyihin riskeihin puuttumiseksi, kun otetaan huomioon, että tiettyjä säännöksiä voidaan mukauttaa näiden laitosten erityisominaisuuksiin, jotta estetään niihin kohdistuvat suhteettomat vaikutukset;

25.  katsoo, että varjopankkisektoria ei saa jättää eurooppalaisen pankkivalvonnan ulkopuolelle;

26.  korostaa tarvetta varmistaa, että kaikki varjopankkiyksiköt, joilla on pankkisponsori tai jotka on kytköksissä pankkiin, sisällytetään pankin taseeseen vakavaraisuuden valvontaa varten; pyytää komissiota tarkastelemaan vuoden 2013 alkuun mennessä keinoja, joilla voitaisiin varmistaa, että konsolidoimattomat yksiköt konsolidoidaan vakavaraisuuden valvontaa varten globaalin rahoitusvakauden parantamiseksi; kehottaa komissiota huomioimaan kaikki Baselin pankkivalvontakomitean tai muiden kansainvälisten elinten antamat ohjeet tilinpidon ja riskilähtöisen konsolidoinnin mukauttamiseksi;

27.  korostaa tarvetta varmistaa, että rahoituslaitosten rakenteet ja toiminnot saadaan avoimemmiksi; pyytää komissiota ehdottamaan Liikasen raportin päätelmien perusteella toimenpiteitä Euroopan pankkisektorin rakenteen suunnittelemiseksi siten, että siinä otetaan huomioon vähittäispankkien ja investointipankkien toiminnan yhdistämiseen liittyvät hyödyt ja mahdolliset riskit;

28.  toteaa, että repo-operaatiomarkkinat ja arvopaperien lainaksiantomarkkinat ovat tärkeitä; pyytää komissiota hyväksymään vuoden 2013 alkuun mennessä toimenpiteitä avoimuuden lisäämiseksi etenkin asiakkaille, mikä voisi tarkoittaa esimerkiksi velvollisuutta ilmoittaa sääntelyviranomaisille yksityiskohtaisesti vakuuden tunnisteesta ja vakuuksien uudelleenkäytöstä, sekä antamaan sääntelijöille mahdollisuuden määrätä suositusten mukaisesti vakuudellisten rahoitusmarkkinoiden minimileikkauksista tai marginaaleista mutta standardoimatta niitä; myöntää, että on tärkeää tehdä selkeitä päätöksiä arvopapereiden omistusoikeudesta ja varmistaa omistusoikeuden suojaaminen; pyytää kuitenkin komissiota pohtimaan marginaaleja kokonaisvaltaisesti jo käytettyjen alakohtaisten lähestymistapojen lisäksi sekä tarkastelemaan ja arvioimaan mahdollisuutta rajoittaa vakuuksien uudelleenpanttausta; korostaa tarvetta tarkistaa repo-operaatiomarkkinoihin ja arvopaperien lainaksiantomarkkinoihin sovellettavaa konkurssilainsäädäntöä, jotta voitaisiin yhdenmukaistaa ja ratkaista säänneltyjen rahoituslaitosten purkamiseen liittyvät aiemmuuskysymykset; kehottaa komissiota tarkastelemaan erilaisia mahdollisia tapoja rajoittaa konkurssiin liittyvät edut koskemaan vain keskitetysti selvitettyjä transaktioita tai sellaisia vakuuksia, jotka täyttävät yhdenmukaistetut ja ennalta määritetyt kelpoisuusperusteet;

29.  katsoo, että arvopaperistamiseen liittyviä kannustimia on käsiteltävä asianmukaisesti; korostaa, että arvopaperistamista koskevien vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimusten pitäisi edistää sijoitussalkun laatua ja hajauttamista, jotta voitaisiin torjua laumakäyttäytymistä; kehottaa komissiota tarkastelemaan arvopaperistamismarkkinoita sekä katettuja joukkovelkakirjalainoja, jotka saattavat lisätä pankkien taseisiin liittyviä riskejä; kehottaa komissiota ehdottamaan erityistoimenpiteitä niiden avoimuuden lisäämiseksi; kehottaa komissiota esittämään tarvittaessa viimeistään vuoden 2013 alkuun mennessä päivitetyn säädösehdotuksen, joka on johdonmukainen parhaillaan käsiteltävänä olevan, Baselin pankkivalvontakomitean arvopapereja koskevan uuden kehyksen kanssa; katsoo, että ehdotuksessa pitäisi määrittää raja sille, kuinka monta kertaa rahoitustuote voidaan arvopaperistaa, sekä asettaa arvopaperistamisen tarjoajille (alullepanijat tai järjestäjät) vaatimuksia siitä, että niiden on kannettava osa arvopaperistamiseen liittyvistä riskeistä, jotta riskin kantaisi varmasti arvopaperistamisen tarjoaja eikä omaisuudenhoitaja, ja vahvistettava toimia avoimuuden saavuttamiseksi; kehottaa erityisesti ottamaan käyttöön johdonmukaisen menetelmän, jota käytetään varojen arvostamisessa ja arvopaperistamistuotteiden standardoinnissa eri lainsäädäntö- ja oikeudenkäyttöalueilla;

30.  toteaa, että omaisuuseriä on ostettu joissakin laitoksissa takaisin ”originate to repo” -mallin mukaisesti luottoluokituksen parantamiseksi; korostaa, ettei sääntelyssä pitäisi sallia kyseisten transaktioiden käyttöä maksuvalmiutta lisäävänä toimenpiteenä (katso talous- ja rahavaliokunnan CRD IV:stä laatima mietintö);

31.  toteaa, että rahamarkkinarahastoilla on tärkeä rooli rahoituslaitosten rahoittamisessa lyhyellä aikavälillä ja riskien hajauttamisessa; toteaa, että EU:hun ja Yhdysvaltoihin sijoittautuneilla rahamarkkinarahastoilla on erilainen rooli ja rakenne; panee merkille, että EAMV:n vuoden 2010 suuntaviivoissa asetettiin rahamarkkinarahastoille tiukempia vaatimuksia (luottokelpoisuus, arvopaperien maturiteetti ja enemmän tietoa sijoittajille); toteaa kuitenkin, että jotkut rahamarkkinarahastot ja varsinkin vakaan nettoarvon rahastot ovat alttiita talletuspaoille; korostaa siksi, että tarvitaan lisätoimia, jotta voidaan parantaa näiden rahastojen häiriönsietokykyä ja kattaa likviditeettiriski; tukee lokakuussa 2012 julkaistun IOSCO:n lopullisen raportin suosituksia, joiden mukaan rahamarkkinarahastoja olisi säädeltävä ja hallinnoitava eri lainkäyttöalueilla; katsoo, että vakaan nettoarvon rahamarkkinarahastoihin olisi sovellettava toimenpiteitä, jotka on suunnattu vähentämään niiden vakaaseen nettoarvoon liittyviä erityisiä riskejä ja sisällyttämään näistä riskeistä aiheutuvat kustannukset; katsoo, että sääntelyviranomaisten olisi vaadittava mahdollisuuksien mukaan muuntamista kelluvaan/muuttuvaan nettoarvoon tai vaihtoehtoisesti olisi otettava käyttöön suojatoimenpiteitä vakaan nettoarvon rahamarkkinarahastojen häiriönsietokyvyn ja kyvyn kohdata merkittäviä lunastuksia vahvistamiseksi; pyytää komissiota esittämään vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla UCITS-säädösten tarkistuksen, jossa keskitytään erityisesti rahamarkkinarahastoihin ja jolla rahamarkkinarahastot velvoitetaan joko hyväksymään päiväkohtaisesti määritettävä muuttuvan arvo tai, jos ne haluavat pitää kiinni vakaasta arvosta, hakemaan pankkitoimintaa koskeva toimilupa rajattuun tarkoitukseen sekä noudattamaan vakavaraisuusvaatimuksia; korostaa, että sääntelyn katvealueet täytyy minimoida;

32.  kehottaa komissiota käsittelemään UCITS-säädösten tarkistamisen yhteydessä tarkemmin mahdollisuutta säätää rahamarkkinarahastoille erityisiä maksuvalmiussäännöksiä, joissa asetetaan maksuvalmiuden vähimmäisvaatimukset päivä-, viikko- ja kuukausikohtaisesti (20 %, 40 % ja 60 %) ja säädetään likviditeettimaksun perimisestä tietyn kynnysarvon ylittyessä, mihin liittyy myös velvollisuus ilmoittaa välittömästi toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle ja EAMV:lle;

33.  myöntää indeksiosuusrahastojen edut siinä, että ne tuovat piensijoittajien ulottuville laajemman valikoiman sijoituskohteita (erityisesti hyödykkeitä), mutta korostaa indeksiosuusrahastoihin liittyviä riskejä, kuten monimutkaisuus, vastapuolen riski, tuotteiden likviditeetti ja mahdolliset sääntelyn katvealueet; varoittaa vaaroista, joita piilee keinotekoisissa indeksiosuusrahastoissa niiden alati pahenevan vaikeaselkoisuuden ja monimutkaisuuden takia erityisesti silloin, kun keinotekoisia indeksiosuusrahastoja markkinoidaan piensijoittajille; pyytää siksi komissiota arvioimaan ja käsittelemään parhaillaan toteutettavassa UCITS VI:n tarkistamisessa näitä rakenteellisia heikkouksia ja ottamaan huomioon erilaiset asiakasryhmät (kuten piensijoittajat, ammattimaiset sijoittajat ja yhteisösijoittajat) ja niiden erilaiset riskiprofiilit;

34.  pyytää komissiota tekemään kattavan tutkimuksen kaikkien uusien lainsäädäntöehdotusten vaikutuksista reaalitalouden rahoitukseen;

o
o   o

35.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle, neuvostolle ja finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmälle.

(1) Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2011)0331. (2) A7-0170/2012 ja A7-0171/2012.