Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta (11634/2015 – C8-0377/2015 – 2015/0152(NLE))
(Hyväksyntä)
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon esityksen neuvoston päätökseksi (11634/2015),
– ottaa huomioon luonnoksen pöytäkirjaksi Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta (11633/2015),
– ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan, 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan ja 218 artiklan 7 kohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8-0377/2015),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja kolmannen alakohdan ja 2 kohdan sekä 108 artiklan 7 kohdan,
– ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan suosituksen sekä kehitysvaliokunnan ja budjettivaliokunnan lausunnot (A8-0067/2016),
1. antaa hyväksyntänsä pöytäkirjan tekemiselle;
2. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden ja Grönlannin hallituksille ja parlamenteille.