Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon toimielinten välisen sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä(1),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltaisten yksiköiden 22. heinäkuuta 2011 sopimat käytännön järjestelyt SEUT-sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta päästäessä sopimukseen ensimmäisessä käsittelyssä,

–  ottaa huomioon 4. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:n sääntelyn tilasta ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista – 19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011”(2),

–  ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 antamansa päätöslauselman toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista EU:n säädöskäytäntöön koskevasta 18. vuosikertomuksesta (2010)(3),

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman paremmasta säädöskäytännöstä, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista sekä järkevästä sääntelystä(4),

–  ottaa huomioon komission vuosikertomuksen 2012 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2013)0566) ja komission vuosikertomuksen 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2014)0506),

–  ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin parlamenttien puhemieskonferenssin 21. huhtikuuta 2015 antamat päätelmät,

–  ottaa huomioon COSACin puolivuosittaiset kertomukset parlamentaarisen valvonnan menettelyjen ja käytäntöjen kehityksestä Euroopan unionissa 27. syyskuuta 2012, 17. toukokuuta 2013, 4. lokakuuta 2013, 19. kesäkuuta 2014 ja 14. marraskuuta 2014,

–  ottaa huomioon hallinnollista taakkaa tutkineen korkean tason riippumattoman työryhmän 14. lokakuuta 2014 julkaiseman loppuraportin ”Cutting Red Tape in Europe – Legacy and Outlook”(5),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 ja 132 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja kansainvälisen kaupan valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0301/2015),

A.  ottaa huomioon, että vuonna 2012 komissio sai perusteltuja lausuntoja 83:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2012 huomautusten kokonaismäärä oli 292, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

B.  ottaa huomioon, että vuonna 2013 komissio sai perusteltuja lausuntoja 99:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2013 huomautusten kokonaismäärä oli 313, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

C.  ottaa huomioon, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit antoivat 12 perusteltua lausuntoa Monti II -ehdotuksesta(6) ja että tämä edusti 19 ääntä (kynnys on 18), jolloin käynnistettiin ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettely, joka edellyttää, että ehdotuksen esittänyt toimielin tarkistaa ehdotusta ja perustelee päätöksensä siitä, aikooko se peruuttaa ehdotuksensa, muuttaa sitä tai pitää sen voimassa;

D.  ottaa huomioon, että komissio peruutti Monti II -ehdotuksen mutta totesi, että ehdotus oli sen mielestä toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotus peruutettiin, koska sillä ei ollut riittävästi tukea Euroopan parlamentissa ja neuvostossa(7);

E.  ottaa huomioon, että vuonna 2013 kansalliset parlamentit antoivat 13 perusteltua lausuntoa Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta(8) ja että tämä edusti 18 ääntä, jolloin käynnistettiin toinen keltaisen kortin menettely;

F.  ottaa huomioon, että komissio totesi, että sen ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotuksen peruuttaminen tai muuttaminen ei ollut tarpeen; ottaa huomioon, että komissio ilmoitti aikovansa ottaa perustellut lausunnot asianmukaisesti huomioon lainsäädäntömenettelyssä(9);

G.  ottaa huomioon, että monet kansalliset parlamentit olivat huolissaan komission lähestymistavasta ja pitivät komission esittämiä perusteita ja argumentteja riittämättöminä; ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta keskustelivat aiheesta;

H.  ottaa huomioon, että neuvoston kanssa Euroopan syyttäjänvirastosta sittemmin käydyissä neuvotteluissa viraston toimialaa ja työmenetelmiä on kavennettu verrattuna alkuperäiseen ehdotukseen, josta perustellut lausunnot annettiin;

I.  ottaa huomioon, että koska komissiolla on aloiteoikeus, sen vastuulla on varmistaa, että politiikan suunnittelun alkuvaiheessa tehdään oikeat valinnat sen suhteen, onko EU:n tasolla toteutettavien toimien ehdottaminen aiheellista ja millaisia toimia tässä tapauksessa olisi ehdotettava;

J.  ottaa huomioon, että komissio on tarkistamassa vaikutustenarviointiprosessiin sovellettavia suuntaviivoja myös toissijaisuuden ja suhteellisuuden näkökulmasta;

K.  ottaa huomioon, että parlamentti on perustanut oman vaikutustenarviointiyksikön, joka laati vuoden 2013 aikana 50 alustavaa arviota ja kaksi yksityiskohtaista arviota komission vaikutustenarvioinneista;

L.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit ovat todenneet, että merkittävien ja lukuisien delegoitujen valtuuksien käyttäminen tekee käytännössä vaikeaksi arvioida, noudattaisivatko lopulliset säännöt toissijaisuusperiaatetta;

M.  ottaa huomioon, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden tarkastaminen sekä vaikutustenarviointi suoritetaan ainoastaan lainsäädäntöprosessin alussa;

1.  toteaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat Euroopan unionin perusperiaatteita;

2.  korostaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden olisi ohjattava unionin toimivallan käyttöä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa määrätyllä tavalla; pitää myönteisenä, että unionin toimielimet ja kansalliset parlamentit valvoivat huolellisesti sitä, miten näitä kahta periaatetta noudatettiin vuosina 2012 ja 2013;

3.  pitää myönteisenä, että kansalliset parlamentit ovat viime vuosina osallistuneet entistä tiiviimmin ja aktiivisemmin unionin lainsäädäntöprosessiin, sillä tämä on lisännyt tietoisuutta EU:n perustana olevista periaatteista ja myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista toimielinten välisissä yhteyksissä; panee kuitenkin merkille, että tässä asiassa tarvitaan vielä lisätoimia; ehdottaa, että komissio aloittaisi ensiksi vuotuisen keskustelun kunkin kansallisen parlamentin kanssa vahvistaakseen komission ja kansallisten parlamenttien välistä vuoropuhelua;

4.  uskoo lisäksi, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat kaiken politiikan suunnittelun lähtökohta; pitää siksi tärkeänä, että lainsäädäntöprosessin alussa arvioidaan, voidaanko politiikan tavoitteet saavuttaa paremmin unionin tasolla kuin kansallisilla tai alueellisilla aloitteilla;

5.  pitää tärkeänä parlamentteja sekä niiden alueellisia vaikutuksia ja läheisyyttä kansalaisiin ja kehottaa tarvittaessa lisäämään niiden osallistumista ennakkovaroitusjärjestelmään;

6.  toteaa kuitenkin, että muutamat kansalliset parlamentit antavat suurimman osan kansallisten parlamenttien lausunnoista; kannustaa muita parlamentteja osallistumaan enemmän eurooppalaiseen keskusteluun;

7.  korostaa, että unionin toimielinten on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, jotka on kirjattu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklaan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen pöytäkirjaan N:o 2, ja toteaa, että ne ovat yleisluonteisia ja velvoittavat toimielimiä unionin toimivaltaa käytettäessä lukuun ottamatta unionin yksinomaisen toimivallan piiriin kuuluvia aloja, joilla toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta;

8.  katsoo, että toissijaisuusperiaatteen tarkistusmekanismi on erittäin tärkeä unionin toimielinten ja kansallisten instituutioiden yhteistyön kannalta;

9.  panee merkille, että komission valmistelemat vuosikertomukset ovat jossain määrin innottomia, ja kehottaa komissiota harkitsemaan, voisiko se paneutua kertomuksissaan yksityiskohtaisemmin siihen, miten toissijaisuutta ja suhteellisuutta noudatetaan unionin päätöksenteossa;

10.  panee merkille komission vuosien 2012 ja 2013 vuosikertomuksissa soveltaman käytännön, jossa tilastoja käytetään luokittelemaan kansallisten parlamenttien jostakin ehdotuspaketista antamat perustellut lausunnot vain yhdeksi perustelluksi lausunnoksi eikä kustakin yksittäisestä ehdotuksesta annetuksi perustelluksi lausunnoksi;

11.  toteaa, että kokonaisuutena perusteltujen lausuntojen osuus huomautusten kokonaismäärästä on kasvanut merkittävästi vuosiin 2010 ja 2011 verrattuna ja että vuonna 2012 perustellut lausunnot edustivat 25:tä prosenttia kaikista huomautuksista, mutta 2013 ne muodostivat 30 prosenttia kansallisten parlamenttien pöytäkirjan N:o 2 mukaisen menettelyn mukaisesti esittämistä huomautuksista; panee tältä osin merkille kansallisten parlamenttien kuulemisen lainsäädäntöprosessissa;

12.  toteaa, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit käyttivät toissijaisuusperiaatteen osalta ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettelyä vastauksena komission ehdotukseen asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (Monti II); panee merkille, että vaikka komissio oli sitä mieltä, että toissijaisuusperiaatetta ei ollut rikottu, se peruutti ehdotuksen poliittisen tuen puutteen vuoksi; muistuttaa, että toinen ns. keltaisen kortin menettely käynnistettiin vuonna 2013 komission ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta; toteaa, että komissio oli sitä mieltä, että ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen, ja päätti pitää sen voimassa;

13.  panee merkille, että kansallisten parlamenttien antamissa perustelluissa lausunnoissa viitataan siihen, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta tulkitaan monin tavoin; muistuttaa tässä yhteydessä, että perussopimuksissa vahvistettu toissijaisuusperiaate antaa unionille mahdollisuuden toimia ”aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla”; muistuttaa myös, että ”[s]uhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi”; kannustaa kansallisia parlamentteja toimimaan SEU-sopimuksen kirjaimen mukaisesti, kun ne arvioivat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista; suosittelee voimakkaasti, että kansalliset parlamentit ja unionin toimielimet vaihtavat toissijaisuuden ja suhteellisuuden arviointia koskevia näkemyksiä ja käytäntöjä;

14.  toteaa, että kansallisten parlamenttien antamat perustellut lausunnot vaihtelevat merkittävästi esiin tuotujen kysymysten tyypin ja muodon mukaan; pitää valitettavana yhteisten mallien puuttumista, minkä vuoksi on vaikea arvioida, minkä perusteella kansalliset parlamentit esittävät lausuntoja;

15.  palauttaa mieliin, että aikaisemmissa parlamentin mietinnöissä on oltu huolissaan siitä, että toissijaisuutta ei ole otettu riittävästi huomioon komission laatimissa vaikutustenarvioinneissa; muistuttaa lisäksi, että komission vaikutustenarviointilautakunnan (IAB) vuosikertomuksissa on käsitelty tätä kysymystä; panee merkille, että IAB katsoi, että yli 30 prosenttia sen vuosina 2012 ja 2013 arvioimista vaikutustenarvioinneista sisälsi epätyydyttävän analyysin toissijaisuusperiaatteesta; on huolissaan siitä, että tämä määrä nousi 50 prosenttiin vuonna 2014, ja kehottaa komissiota puuttumaan tähän asiaan ja kääntämään tämän suuntauksen, kun se tarkistaa vaikutustenarviointeja koskevia suuntaviivoja;

16.  korostaa vaikutustenarviointien ratkaisevan tärkeää merkitystä päätöksenteon tukivälineenä lainsäädäntömenettelyssä ja painottaa, että tässä yhteydessä on pohdittava asianmukaisella tavalla toissijaisuuteen ja suhteellisuuteen liittyviä kysymyksiä;

17.  korostaa, että perusteelliset vaikutustenarvioinnit, joissa perusteellisesti arvioidaan toissijaisuuden noudattamista, ovat tärkeitä kansalaisten luottamuksen parantamiseksi, koska kansalaiset pitävät usein toissijaisuusperiaatetta demokraattisen prosessin keskeisenä tekijänä; korostaa siksi, että toissijaisuuden tehostettua tarkastamista voitaisiin pitää merkittävänä välineenä ns. demokratiavajeen vähentämisessä;

18.  toistaa edellä mainitussa 14. syyskuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa esittämänsä pyynnön, että komission ehdotetun lainsäädännön tueksi tekemiä vaikutustenarviointeja – joiden uudistamisesta keskustellaan parhaillaan – täydennettäisiin käyttämällä kansallisia vaikutustenarviointeja; uskoo, että parlamenttiin äskettäin perustetut vaikutustenarviointiyksiköt täydentävät myönteisellä tavalla komission työtä;

19.  on pettynyt tapaan, jolla komissio on vastannut kansallisille parlamenteille tapauksissa, joissa on annettu keltainen kortti; uskoo, että komission on vastattava kattavasti kaikkiin kansallisten parlamenttien esiin ottamiin huolenaiheisiin ja että sen on vastattava yksilöllisesti osana vuoropuhelua mahdollisesti julkaistavan lausunnon lisäksi; pitää myös tarpeellisena, että komissio tulee parlamentin asiasta vastaavien valiokuntien kuultavaksi selittämään kantansa yksityiskohtaisesti;

20.  korostaa, että keltaisen kortin menettelyä, jolla voidaan vaikuttaa EU:n päätöksentekoon, voitaisiin vahvistaa tehokkaasti kansallisten parlamenttien kantoja koskevalla aiemmalla tietojenvaihdolla, ja kannustaa siksi kansallisia parlamentteja vaihtamaan näkemyksiä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioinnissa käytettävistä arviointimenetelmistä ja niiden laajuudesta;

21.  uskoo, että poliittinen vuoropuhelu on yhä tärkeämpää toissijaisuuden kunnioittamisen varmistamiseksi; katsoo, että poliittista vuoropuhelua olisi parannettava paitsi keltaisen tai oranssin kortin tapauksessa niin myös yleisesti; pitää tältä osin myönteisenä Junckerin komission sitoumusta vierailla useammassa kansallisessa parlamentissa, ja kehottaa Euroopan parlamenttia harkitsemaan vastaavia aloitteita; uskoo, että esittelijöitä voitaisiin kannustaa tiiviimpään toimintaan kansallisten parlamenttien kanssa, etenkin koska videokonferenssit ja muut verkko-osallistumisen muodot ovat helpottuneet ja tehostuneet;

22.  korostaa, että unionin toimielinten ja kansallisten parlamenttien on edelleen pyrittävä siihen, että Euroopan unionissa edistetään ”toissijaisuuskulttuuria”; suosittelee kahta eri aloitetta, jotka auttavat ottamaan toissijaisuuden paremmin huomioon lainsäädäntöprosessissa tällä hetkellä: kansallisten parlamenttien poliittisessa vuoropuhelussa ja erityisesti valmistelutyön yhteydessä (kuten komission vihreät ja valkoiset kirjat) esittämien kantojen, näkemysten tai muiden ehdotusten laajempi huomioon ottaminen sekä se, että harkitaan mahdollisuutta pidentää kansallisten parlamenttien kuulemiseen toissijaisuuden tarkastusmenettelyn mukaisesti käytössä olevaa aikaa, jos kansalliset parlamentit sitä pyytävät aikapulan vuoksi kansallisten parlamenttien ja komission välillä sovittavista perustelluista objektiivisista syistä, kuten luonnonkatastrofit tai lomakaudet; katsoo, että tämä voitaisiin saavuttaa ensimmäisessä vaiheessa toimielinten ja kansallisten parlamenttien poliittisella sitoumuksella ilman, että se viivyttää asiaa koskevan lainsäädännön hyväksymistä;

23.  katsoo, että jos jäsenvaltiot sopivat pidentävänsä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista koskevan pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti kansallisille parlamenteille perustellun lausunnon esittämiseksi annettua määräaikaa, se olisi sisällytettävä perussopimuksen seuraavaan tarkistukseen; toteaa, että määräajan pidennys voitaisiin siten määrittää myös johdetussa oikeudessa;

24.  pitää tärkeänä, että keltaisen kortin menettely on parlamenttien kannalta helposti toteutettava samalla kun se vahvistaa perussopimusten mukaista toissijaisuusperiaatetta;

25.  katsoo, että COSAC-ryhmässä useat kansalliset parlamentit ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita ottamaan käyttöön vihreän kortin poliittisen vuoropuhelun parantamisen välineenä, joka antaisi kansallisille parlamenteille sen jälkeen, kun asialle on saatu Euroopan parlamentin tuki, mahdollisuuden esittää rakentavia ehdotuksia komission harkittavaksi ja komission aloiteoikeutta asianmukaisesti kunnioittaen;

26.  toteaa, että lainsäädäntöehdotukset voivat muuttua merkittävästi ennen toimielinten hyväksyntää; muistuttaa, että toissijaisuusperiaatteen noudattaminen tarkastetaan vain lainsäädäntömenettelyn alussa eikä sen päätteeksi; muistuttaa lisäksi, että vaikutustenarvioinnit laaditaan yleisemmin vain lainsäädäntöprosessin alkuvaiheessa eikä niinkään lopussa; korostaa tarvetta tehdä väliarviointi hyväksymismenettelyn käynnistämisen jälkeen ja lainsäädäntöprosessin lopussa, minkä ansiosta tietyissä tapauksissa voidaan antaa varoitus toissijaisuusperiaatetta rikkoneille jäsenvaltioille;

27.  kehottaa siksi suorittamaan uuden toissijaisuuden tarkastuksen ja täydellisen vaikutustenarvioinnin lainsäädäntöneuvottelujen päätteeksi ja ennen lopullisen tekstin hyväksymistä, jotta voidaan taata toissijaisuuden noudattaminen ja suorittaa arvioinnit, mukaan luettuna suhteellisuuden arviointi; uskoo, että tällainen ”jäähdyttelyaika” auttaisi päättäjiä arvioimaan, noudattaako lainsäädäntö unionin periaatteita, ja lisäisi usein hyvinkin intensiivisten neuvottelujen tuloksia koskevaa avoimuutta;

28.  panee merkille komission uudet toimintatavoitteet, jotka liittyvät EU:n lainsäädäntöä koskeviin aloitteisiin ja ehdotuksiin ja erityisesti vähimmäiskustannuksiin, kansalaisille, yrityksille ja työntekijöille koituviin hyötyihin sekä tarpeettoman sääntelytaakan välttämiseen;

29.  katsoo, että monivuotisen rahoituskehyksen mukaisissa ohjelmissa olisi arvioitava, ovatko ne toissijaisuusperiaatteen mukaisia siltä osin, että niistä saadaan todistettavissa olevaa lisäarvoa edunsaajina olevissa jäsenvaltioissa, ja tämä olisi myös osoitettava;

30.  pyytää komissiota suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita noudattaen yksinkertaistamaan EU:n varojen hakumenettelyä, jotta siitä voitaisiin tehdä entistä tehokkaampi ja tuloskeskeisempi;

31.  korostaa olevansa sitoutunut varmistamaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioimalla omia valiokunta-aloitteisia lainsäädäntömietintöjään, tutkimalla komission vaikutustenarviointeja etukäteen sekä arvioimalla jatkuvasti mahdollista unionin lisäarvoa ja yhteisön tason toimien laiminlyönnistä aiheutuvia kustannuksia;

32.  panee merkille sijoittajan ja valtion välistä riitojenratkaisua (ISDS) koskevat viimeaikaiset keskustelut sekä komission ehdotukset nykyisen mallin korvaamiseksi; muistuttaa, että yhteinen kauppapolitiikka määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 3 artiklassa alaksi, jolla unionilla on yksinomainen, yhtenäisiin periaatteisiin perustuva toimivalta; toteaa siksi, ettei toissijaisuusperiaatetta sovelleta yhteiseen kauppapolitiikkaan;

33.  kehottaa jäsenvaltioita lakkaamaan jarruttamasta YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNCITRAL) sijoittajan ja valtion välisen sopimuspohjaisen sovittelun avoimuutta koskevan yleissopimuksen hyväksymistä, jotta komissio voi allekirjoittaa sen koko unionin puolesta; pitää valitettavana nykyistä tilannetta, jossa jotkut EU:n jäsenvaltiot ovat sopimuksen osapuolia ja toiset eivät; katsoo tämän esimerkin tuovan korostetusti esiin, että kaikki osapuolet tarvitsevat enemmän selkeyttä siihen, mikä on unionin toimivallan laajuus suorien ulkomaisten sijoitusten suhteen; muistuttaa, että jäsenvaltioiden toteuttamat erilaiset investointien suojaamista koskevat toimet ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen, jossa jäsenvaltiot ovat noin 1 400 kahdenvälisen investointisopimuksen osapuolia ja jossa näiden sopimusten määräykset toisinaan poikkeavat toisistaan, mikä saattaa johtaa EU:n sijoittajien erilaiseen kohteluun ulkomailla kyseessä olevan investoinnin alkuperämaan mukaan;

34.  katsoo, että EU:n muille maille antamaan rahoitustukeen ja erityisesti makrotaloudelliseen rahoitustukeen liittyvien toimenpide-ehdotusten suhteellisuus on arvioitava perusteellisemmin ennakkoon ja jälkikäteen, jotta apu olisi tehokasta ja hyödyttäisi apua tarvitsevia kumppaneita aidosti; painottaa, että on huolehdittava tuen maksamisen ehdollisuudesta ja varojen käytön asianmukaisesta valvonnasta, mukaan lukien petosten ja korruption estämistä ja torjumista koskevat toimenpiteet, sekä parlamentin yksityiskohtaisesta valvonnasta; kehottaa sisällyttämään toimintaan tiiviisti EU:n ulkoiset välineet, jolloin kauppa, kehitysyhteistyö sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka yhdistetään toisiinsa; korostaa, että jäsenvaltioiden on sitouduttava tähän aktiivisemmin;

35.  pitää erittäin tärkeänä kansalaisten, yritysten (erityisesti pk-yritysten) ja kansalaisyhteiskunnan asianmukaista kuulemista, vuoropuhelua ja osallistumista EU:n kauppapoliittisen päätöksentekoprosessin yhteydessä.

36.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1. (2) Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0061. (3) EUVL C 353 E, 3.12.2013, s. 117. (4) EUVL C 51 E, 22.2.2013, s. 87. (5) http://ec.europa.eu/smart-regulation/refit/admin_burden/docs/08-10web_ce-brocuttingredtape_en.pdf (6) Ehdotus neuvoston asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (COM(2012)0130). (7) Varapuheenjohtaja Šefčovičin 12. syyskuuta 2012 päivätty kirje kansallisille parlamenteille. (8) Komission ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta (COM(2013)0534). (9) Komission 27. marraskuuta 2013 antama tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja kansallisille parlamenteille Euroopan syyttäjänviraston perustamista koskevan neuvoston asetusehdotuksen tarkastelusta toissijaisuusperiaatteen osalta pöytäkirjan N:o 2 mukaisesti (COM(2013)0851).