Euroopan parlamentin päätös 13. huhtikuuta 2016 ehdotuksesta nimittää Janusz Wojciechowski tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi (C8-0414/2015 – 2015/0817(NLE))
(Kuuleminen)
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 286 artiklan 2 kohdan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C8-0414/2015),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 121 artiklan,
– ottaa huomioon talousarvion valvontavaliokunnan mietinnön (A8-0061/2016),
A. ottaa huomioon, että talousarvion valvontavaliokunta arvioi ehdokkaan pätevyyttä ja erityisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 286 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen edellytysten täyttymistä;
B. ottaa huomioon, että talousarvion valvontavaliokunta kuuli kokouksessaan 15. maaliskuuta 2016 neuvoston nimeämää ehdokasta tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi;
1. antaa kielteisen lausunnon neuvoston ehdotuksesta nimittää Janusz Wojciechowski tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi;
2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen neuvostolle ja tiedoksi tilintarkastustuomioistuimelle sekä muille Euroopan unionin toimielimille ja jäsenvaltioiden tilintarkastuselimille.