Hyväksytyt tekstit - Vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifiointi ja siihen liittyminen, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja

Choisissez la langue de votre document :

Hakemisto

Edellinen

Seuraava

Koko teksti

Menettely : 2015/0135(NLE)

Elinkaari istunnossa

Asiakirjan elinkaari : A8-0191/2016
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit : A8-0191/2016		Keskustelut :		Äänestykset : PV 08/06/2016 - 12.7 Äänestysselitykset		Hyväksytyt tekstit : P8_TA(2016)0259

Hyväksytyt tekstit

265k

74k

Keskiviikko 8. kesäkuuta 2016 - Strasbourg

Vaarallisia ja haitallisia aineita koskevan sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifiointi ja siihen liittyminen, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja

P8_TA(2016)0259

A8-0191/2016

Euroopan parlamentin päätöslauselma 8. kesäkuuta 2016 ehdotuksesta neuvoston päätökseksi vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tehdyn kansainvälisen sopimuksen vuoden 2010 pöytäkirjan ratifioinnista ja siihen liittymisestä jäsenvaltioiden toimesta Euroopan unionin edun mukaisesti, lukuun ottamatta oikeudelliseen yhteistyöhön siviilioikeudellisissa asioissa liittyviä seikkoja (13806/2015 – C8-0410/2015 – 2015/0135(NLE))

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston päätökseksi (13806/2015),

– ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 100 artiklan 2 kohdan ja 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8-0410/2015),

– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan,

– ottaa huomioon unionin tuomioistuimen 14. lokakuuta 2014 antaman lausunnon(1),

– ottaa huomioon vuoden 1996 kansainvälisen yleissopimuksen vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä (”vuoden 1996 HNS-yleissopimus”),

– ottaa huomioon vuoden 1996 HNS-yleissopimukseen vuonna 2010 tehdyn pöytäkirjan (”vuoden 2010 HNS-yleissopimus”),

– ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston päätökseksi (COM(2015)0304),

– ottaa huomioon jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan yhteisön puolesta vuoden 1996 HNS-yleissopimus tai liittymään siihen yhteisön puolesta 18. marraskuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/971/EY(2),

– ottaa huomioon ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY(3) (ympäristövastuudirektiivi),

– ottaa huomioon komission lausuman 20. marraskuuta 2015 kokoontuneen pysyvien edustajien komitean pöytäkirjaan ja 8. joulukuuta 2015 kokoontuneen neuvoston pöytäkirjaan(4),

– ottaa huomioon merenkulkualan laatiman 18. syyskuuta 2015 päivätyn asiakirjan, jossa jäsenvaltioita kehotetaan ratifioimaan HNS-yleissopimuksen vuonna 2010 laadittu pöytäkirja tai liittymään siihen mahdollisimman pikaisesti komission ehdottaman lähestymistavan mukaisesti(5),

– ottaa huomioon BIO Intelligence Servicen 19. helmikuuta 2014 komissiolle laatiman loppuraportin ”Study on ELD Effectiveness: scope and exceptions”(6),

– ottaa huomioon parlamentin oikeudellisen yksikön 11. helmikuuta 2016 laatiman muistion (SJ-0066/16) edellä mainitun neuvoston päätösehdotuksen oikeusperustasta sekä oikeudellisten asioiden valiokunnan kirjeen muodossa 19. helmikuuta 2016 antaman, mietinnön A8-0191/2016 liitteenä olevan lausunnon kyseisen ehdotetun päätöksen asianmukaisesta oikeusperustasta(7),

– ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 3 kohdan,

– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0191/2016),

A. ottaa huomioon, että vuoden 2010 HNS-yleissopimuksella pyritään varmistamaan vastuuvelvollisuus ja riittävien korvausten maksaminen nopeasti ja tehokkaasti erityisestä kansainvälisestä HNS-korvausrahastosta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetuksista henkilöille, omaisuudelle tai ympäristölle aiheutuvien vahinkojen tai menetysten johdosta;

B. toteaa, että siinä määrätään saastuttaja maksaa -periaatteesta sekä ennaltaehkäisyn ja ennalta varautumisen periaatteista, joiden mukaan mahdollisten ympäristövahinkojen varalta on ryhdyttävä ennalta ehkäiseviin toimiin, joten se kuuluu unionin ympäristöpolitiikan ja ympäristöä koskevien yleisten periaatteiden piiriin, ja että siinä myös pyritään sääntelemään merikuljetusten yhteydessä aiheutuneista vahingoista johtuvia ongelmia sekä estämään ja minimoimaan ne, joten se kuuluu unionin liikennepolitiikan piiriin;

C. toteaa, että komission ehdotuksen (COM(2015)0304) mukaan vuoden 2010 HNS‑yleissopimuksen tekeminen johtaisi päällekkäisyyteen ympäristövastuudirektiivin sääntöjen soveltamisalan kanssa;

D. katsoo, että vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen soveltamisala on päällekkäinen ympäristövastuudirektiivin kanssa, mitä tulee sopimusvaltion lainkäyttövaltaan kuuluville alueille ja aluemerille aiheutuneisiin ympäristövahinkoihin, sopimusvaltion talousvyöhykkeellä tai vastaavalla alueella (enintään 200 meripeninkulman sisällä niiden perusviivoista lukien) aiheutuneisiin ympäristön pilaantumisesta johtuviin vahinkoihin sekä torjuntatoimiin, joilla ehkäistään tai minimoidaan tällaista vahinkoa;

E. toteaa, että vuoden 2010 HNS-yleissopimuksessa vahvistetaan aluksen omistajan ankara vastuu yleissopimuksen kattamista vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä tapahtuneista vahinkotapahtumista sekä velvollisuus ottaa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa omistajalle yleissopimuksen mukaan kuuluvan korvausvastuun, mikä siis estää muut vahingonkorvausvaatimukset aluksen omistajalle kuin yleissopimuksessa määrätyt (7 artiklan 4 kohdan 5 alakohta);

F. toteaa, että ympäristövastuudirektiivin ja vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen välillä on siis potentiaalinen konflikti, mutta sen mahdollisuus voidaan välttää kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdan nojalla, jossa todetaan, että ”direktiiviä ei sovelleta ympäristövahinkoon tai sen välittömään uhkaan, jos syynä on tapaus, jota koskeva vahinkovastuu tai korvaus kuuluu jonkin sellaisen liitteessä IV luetellun kansainvälisen yleissopimuksen soveltamisalaan, joka on voimassa asianomaisessa jäsenvaltiossa, tällaisten yleissopimusten mahdolliset myöhemmät muutokset mukaan lukien”;

G. toteaa, että näin ollen ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan eivät kuulu ympäristövahingot tai niiden välitön uhka, jotka kuuluvat vuoden 2010 HNS‑yleissopimukseen, kun se tulee voimaan, ja että jolleivät kaikki jäsenvaltiot ratifioi vuoden 2010 HNS-yleissopimusta tai liity siihen saman aikataulun mukaisesti, seurauksena voi olla pirstoutunut oikeudellinen ympäristö, jossa eräitä jäsenvaltioita sitoo vuoden 2010 HNS-yleissopimus ja toisia ympäristövastuudirektiivi; toteaa, että tämä aiheuttaisi saastumisen uhrien, kuten rannikkoyhteisöjen ja kalastajien, kohtelun eroja ja olisi myös vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen hengen vastaista;

H. toteaa, että Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleissopimusten perusperiaatteet ovat myös vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen pohjalla ja että näitä periaatteita ovat aluksen omistajan ankara vastuu, kolmansille osapuolille aiheutuneet vahingot kattava pakollinen vakuutus, vahinkoa kärsineiden henkilöiden oikeus vedota suoraan vakuutuksenantajaan, vastuun rajoittaminen ja öljyn sekä vaarallisten ja haitallisten aineiden osalta erityinen korvausrahasto, josta aluksen omistajan vastuun yli menevät vahingot maksetaan;

I. pitää koko unionin edun mukaisena, että vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetuksista johtuviin vahinkoihin sovelletaan yhtenäistä vastuujärjestelmää;

J. toteaa, että ei ole täysin selvää, estääkö ympäristövastuudirektiivin 4 artiklan 2 kohta kyseisen direktiivin soveltamisen jäsenvaltiossa, joka on ratifioinut vuoden 2010 HNS‑yleissopimuksen, vai rajoittuuko estäminen siihen, missä määrin vastuu ja korvaus kuuluu yleissopimuksen soveltamisalan piiriin;

K. toteaa, että vuoden 2010 HNS-yleissopimus on korvausjärjestelmä, joten se on vähemmän kauaskantoinen kuin ympäristövastuudirektiivi sellaisen järjestelmän luomisessa, jossa toimijoita edellytetään estämään tai korjaamaan ympäristövahinko tai sen välitön uhka;

L. toteaa, että ympäristövastuudirektiivistä poiketen vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen nojalla ei voida myöntää korvausta vahingosta, joka ei ole luonteeltaan taloudellinen;

M. toteaa, että ympäristövastuudirektiivissä ei säädetä toimijoiden pakollisesta rahavakuudesta, jolla turvattaisiin se, että niillä on varoja ympäristövahingon estämiseen tai korjaamiseen, ellei jäsenvaltio ole hyväksynyt kyseistä direktiiviä tiukempia säännöksiä;

N. toteaa, että vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen mukaan omistaja on selvästi velvollinen ottamaan vakuutuksen tai muun rahavakuuden, joka kattaa omistajalle yleissopimuksen mukaan kuuluvan korvausvastuun;

O. toteaa, että ympäristövastuudirektiivin liitteessä IV olevat Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleissopimukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi, koska niissä on onnistuttu löytämään kompromissi ympäristöintressien ja kaupallisten intressien välillä kanavoimalla vastuu selkeästi siten, ettei vastuullisesta osapuolesta ole normaalissa tapauksessa epäselvyyttä, sekä vahvistamalla pakollinen vakuutus ja nopeat korvausmekanismit, jotka eivät rajoitu yksinomaan ympäristövahinkoihin;

1. pyytää neuvostoa ja komissiota ottamaan huomioon seuraavat suositukset:

	i)	varmistetaan, että kunnioitetaan SEU-sopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaista unionin toimivallan jakoa koskevaa perusperiaatetta ja unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan ”yhteisön toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena ja joihin kuuluvat erityisesti toimen tarkoitus ja sisältö”(8);
	ii)	hyväksytään näin ollen oikeudellisten asioiden valiokunnan 19. helmikuuta 2016 kirjeen muodossa ilmaisema kanta, jossa todetaan, että

koska ehdotetun neuvoston päätöksen tarkoitus on valtuuttaa jäsenvaltiot ratifioimaan vuoden 2010 HNS-pöytäkirja tai liittymään siihen unionin puolesta ja näin ollen sitoutumaan vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen sääntöihin ja koska kyseinen yleissopimus kattaa paitsi ympäristön pilaantumisesta johtuvat vahingot (pannen täytäntöön periaatteet, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä ja saastuttajan olisi maksettava), myös muut kuin ympäristön pilaantumisesta johtuvat vahingot, jotka molemmat johtuvat tiettyjen aineiden merikuljetuksista, SEUT‑sopimuksen 100 artiklan 2 kohta, 192 artiklan 1 kohta ja 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohta ovat asianmukainen oikeusperusta ehdotukselle;
	iii)	varmistetaan, että yhteisten unionin sääntöjen yhtenäisyys, loukkaamattomuus ja vaikuttavuus eivät vaikuta kielteisesti kansainvälisiin sitoumuksiin, joita tehtiin vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen ratifioinnin tai siihen liittymisen osalta unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti(9);
	iv)	kiinnitetään tässä yhteydessä enemmän huomiota ympäristövastuudirektiivin ja vuoden 2010 HNS-yleissopimuksen päällekkäisyyteen, mitä tulee sopimusvaltion lainkäyttövaltaan kuuluville alueille ja aluemerille aiheutuneisiin ympäristövahinkoihin, sopimusvaltion talousvyöhykkeellä tai vastaavalla alueella (enintään 200 meripeninkulman sisällä niiden perusviivoista lukien) aiheutuneisiin ympäristön pilaantumisesta johtuviin vahinkoihin sekä torjuntatoimiin, joilla ehkäistään tai minimoidaan tällaista vahinkoa (torjuntatoimet, ensisijainen korjaaminen, täydentävä korjaaminen);
	v)	varmistetaan, että ympäristövastuudirektiivin ja vuoden 2010 HNS‑yleissopimuksen välisen konfliktin mahdollisuus minimoidaan toteuttamalla kaikki asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vuoden 2010 HNS‑yleissopimuksen 7 artiklan 4 ja 5 kohdassa olevaa yksinoikeuslauseketta, jonka mukaan aluksen omistajalle ei voi esittää muita kuin yleissopimuksen mukaisia vaatimuksia, noudatetaan täysimääräisesti sen ratifioineissa tai siihen liittyneissä jäsenvaltioissa ympäristövastuudirektiivin 4 artiklan 2 kohdan ja liitteen V mukaisesti;
	vi)	varmistetaan, että vähennetään riskiä, että syntyy tai vahvistuu epäedullinen kilpailuasema niille valtioille, jotka ovat valmiita liittymään vuoden 2010 HNS‑yleissopimukseen, verrattuna niihin, jotka saattaisivat haluta lykätä tätä prosessia ja sitoutua edelleen ainoastaan ympäristövastuudirektiiviin;
	vii)	varmistetaan, että tehdään loppu kahden merenkulkualan vastuuta koskevan eli unionin ja kansainvälisen järjestelmän pysyvästä rinnakkaisuudesta, mikä johtaisi unionin lainsäädännön pirstoutumiseen ja lisäksi haittaisi vastuun selkeää kanavointia ja saattaisi johtaa pitkiin ja kalliisiin oikeuskäsittelyihin uhrien ja merenkulkualan vahingoksi;
	viii)	varmistetaan tältä osin, että jäsenvaltioille asetetaan selkeä velvollisuus toteuttaa kaikki tarvittavat toimet konkreettisen tuloksen saavuttamiseksi, eli ratifioida vuoden 2010 HNS-yleissopimus tai liittyä siihen kohtuullisen ajan eli enintään kahden vuoden kuluessa neuvoston päätöksen voimaantulosta;

2. toteaa, että tämä päätöslauselma on neuvostolle ja komissiolle uusi mahdollisuus tarkastella 1 kohdassa esitettyjä suosituksia;

3. kehottaa puhemiestä pyytämään lisäneuvotteluja komission ja neuvoston kanssa;

4. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1)	Unionin tuomioistuimen lausunto, 14. lokakuuta 2014, 1/13, ECLI:EU:C:2014:2303.
(2)	EYVL L 337, 13.12.2002, s. 55.
(3)	EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56.
(4)	Viite 13142/15.
(5)	Saatavilla osoitteessa http://www.ics-shipping.org/docs/default-source/Submissions/EU/hazardous-and-noxious-substances.pdf
(6)	Saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/legal/liability/pdf/BIO%20ELD%20Effectiveness_report.pdf
(7)	PE576.992.
(8)	Unionin tuomioistuimen asiassa parlamentti v. neuvosto 19. heinäkuuta 2012 antama tuomio, C‑130/10, ECLI:EU:C:2012:472, kohta 42.
(9)	Yhteisöjen tuomioistuimen lausunto, 19. maaliskuuta 1993, 2/91, ECLI:EU:C:1993:106, kohta 25; yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 5. marraskuuta 2002, Euroopan yhteisöjen komissio v. Tanskan kuningaskunta, C‑467/98, ECLI:EU:C:2002:625, kohta 82; yhteisöjen tuomioistuimen lausunto, 7. helmikuuta 2006, 1/03, ECLI:EU:C:2006:81, kohdat 120 ja 126; unionin tuomioistuimen lausunto, 14. lokakuuta 2014, 1/13, ECLI:EU:C:2014:2303.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö