Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2016/2139(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0322/2016

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0322/2016

Keskustelut :

PV 21/11/2016 - 17
CRE 21/11/2016 - 17

Äänestykset :

PV 22/11/2016 - 5.10
CRE 22/11/2016 - 5.10
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2016)0437

Hyväksytyt tekstit
PDF 211kWORD 51k
Tiistai 22. marraskuuta 2016 - Strasbourg Lopullinen painos
Kehitysyhteistyön tehokkuuden parantaminen
P8_TA(2016)0437A8-0322/2016

Euroopan parlamentin päätöslauselma 22. marraskuuta 2016 kehitysyhteistyön tehokkuuden parantamisesta (2016/2139(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen huippukokouksen ja sen päätösasiakirjan ”Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development”, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 25. syyskuuta 2015, sekä erityisesti asiakirjassa vahvistettuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluvan tavoitteen 17, jonka mukaisesti YK:n jäsenmaat sitoutuvat tukemaan vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja maailmanlaajuista kumppanuutta(1),

–  ottaa huomioon Addis Abebassa, Etiopiassa 13.–16. heinäkuuta 2015 järjestetyssä kehitysyhteistyön rahoitusta koskevassa kolmannessa kansainvälisessä konferenssissa hyväksytyn päätösasiakirjan ”Addis Ababa Action Agenda” (Addis Abeban toimintaohjelma), jonka YK:n yleiskokous vahvisti 27. heinäkuuta 2015 antamassaan päätöslauselmassa 69/313,(2)

–  ottaa huomioon kehitysyhteistyöfoorumin kokoukselle 2016 annetun YK:n pääsihteerin kertomuksen ”Trends and progress in international development cooperation” (E/2016/65)(3),

–  ottaa huomioon vuonna 2005 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä toisessa korkean tason foorumissa annetun Pariisin julistuksen avun tuloksellisuudesta, Ghanan Accrassa vuonna 2008 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä kolmannessa korkean tason foorumissa hyväksytyn Accran toimintaohjelman(4) sekä Busanissa, Korean tasavallassa joulukuussa 2011 pidetyn avun tuloksellisuutta käsittelevän neljännen korkean tason foorumin, jonka tuloksena käynnistettiin kehitysyhteistyön tehostamista koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus (Global Partnership for Effective Development Cooperation, GPEDC)(5),

–  ottaa huomioon 10. huhtikuuta 2010 annetun Dilin julistuksen rauhanrakentamisesta ja valtiorakenteiden kehittämisestä sekä avun tuloksellisuutta käsittelevässä neljännessä korkean tason foorumissa 30. marraskuuta 2011 tehdyn uuden sopimuksen toimista epävakaissa valtioissa (New Deal for Engagement in Fragile States),

–  ottaa huomioon huhtikuussa 2014 Mexico Cityssä järjestetyssä GPEDC:n ensimmäisessä korkean tason kokouksessa annetun julkilausuman(6),

–  ottaa huomioon kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden toisen korkean tason kokouksen(7), joka pidetään Nairobissa 28. marraskuuta–1. joulukuuta 2016,

–  ottaa huomioon OECD:n ja Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) vuoden 2014 edistymiskertomuksen ”Making Development Co-operation More Effective”(8),

–  ottaa huomioon kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden vuonna 2011 Siem Reapissa hyväksymän konsensuksen kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kehitystoiminnan tehostamisesta,

–  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 208 artiklan, jossa vahvistetaan, että unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen, ja määrätään, että unioni ja sen jäsenvaltiot noudattavat niitä velvoitteita ja ottavat huomioon ne tavoitteet, jotka ne ovat hyväksyneet Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa toimivaltaisissa kansainvälisissä järjestöissä, ja ottavat huomioon kehitysyhteistyön tavoitteet toteuttaessaan politiikkaa, joka vaikuttaa todennäköisesti kehitysmaihin,

–  ottaa huomioon vuonna 2005 hyväksytyn kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen(9) ja suunnitelmat, joiden mukaan vuonna 2017 on tarkoitus hyväksyä uusi konsensus,

–  ottaa huomioon EU:n menettelysäännöt täydentävyydestä ja työnjaosta kehitysyhteistyöpolitiikassa(10),

–  ottaa huomioon avun tuloksellisuutta koskevan toimintakehyksen konsolidoidun tekstin(11), joka perustuu 17. marraskuuta 2009 annettuihin neuvoston päätelmiin avun tuloksellisuutta koskevasta toimintakehyksestä, 14. kesäkuuta 2010 annettuihin neuvoston päätelmiin maiden välisestä työnjaosta ja 9. joulukuuta 2010 annettuihin neuvoston päätelmiin keskinäisestä vastuusta ja avoimuudesta,

–  ottaa huomioon EU:n kansainvälisen kehitysyhteistyön tuloskehyksen käynnistämisestä 26. maaliskuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Launching the EU International Cooperation and Development Results Framework” (SWD(2015)0080) ja siitä 26. toukokuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät(12),

–  ottaa huomioon 17. maaliskuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät EU:n yhteisestä kannasta kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden ensimmäiseen korkean tason kokoukseen(13),

–  ottaa huomioon 26. toukokuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät uudesta maailmanlaajuisesta kumppanuudesta köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi vuoden 2015 jälkeen(14),

–  ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät yhteisen ohjelmasuunnittelun tehostamisesta(15),

–  ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät EU:n kehitysaputavoitteita koskevasta vuoden 2016 vuosikertomuksesta Eurooppa-neuvostolle(16),

–  ottaa huomioon kehitysapurahoituksen vastuuvelvollisuudesta 23. kesäkuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”2015 EU Accountability Report on Financing for Development – Review of progress by the EU and its Member States” (SWD(2015)0128),

–  ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kesäkuussa 2016 esittelemän Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian ”Global Strategy for the European Union’s Foreign And Security Policy – Shared Vision, Common Action: A Stronger Europe”(17),

–  ottaa huomioon 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuutta koskevan vuoden 2005 Pariisin julistuksen seurannasta(18),

–  ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman kehitysmaille annettavan EU:n budjettituen tulevaisuudesta(19),

–  ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuutta käsittelevästä neljännestä korkean tason foorumista(20),

–  ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman EU:n kehitysavun antajien koordinointia koskevista suosituksista komissiolle(21),

–  ottaa huomioon 19. toukokuuta 2015 antamansa päätöslauselman kehitystyön rahoituksesta(22),

–  ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman yksityisestä sektorista ja kehitysyhteistyöstä(23),

–  ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 antamansa päätöslauselman Agenda 2030:n seurannasta ja arvioinnista(24),

–  ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n vuotta 2015 koskevasta kertomuksesta kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta(25),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kehitysvaliokunnan mietinnön (A8-0322/2016),

A.  toteaa, että Pariisin julistuksessa ja Accran toimintaohjelmassa vahvistetut periaatteet pätevät edelleen ja ovat osoittaneet merkityksensä kehitysavun laadun parantamisessa ja sitä koskevan kansalaisten tuen lisäämisessä avunantajavaltioissa;

B.  toteaa, että Monterreyn konsensuksessa (2002), Rooman julistuksessa (2003), Pariisin julistuksessa (2005), Accran toimintasuunnitelmassa (2008) ja Busanissa järjestetyssä avun tuloksellisuutta käsitelleessä neljännessä foorumissa (2011) tehdyt korkean tason poliittiset sitoumukset tähtäävät kaikki samaan tavoitteeseen siten, että niillä pyritään optimoimaan julkisen kehitysavun vaikutuksia parantamalla sen täytäntöönpanon, hallinnoinnin ja käytön laatua;

C.  katsoo, että avun tehokkuutta koskevat periaatteet ovat selvästi edesauttaneet vuosituhannen kehitystavoitteiden toteuttamista monissa maissa; toteaa kuitenkin, että edistys on epätasaista eikä kaikkia periaatteita ole aina pantu täysimääräisesti täytäntöön kaikissa maissa ja kaikkien kehitysavun toimijoiden keskuudessa;

D.  ottaa huomioon, että maailmanlaajuisella kumppanuudella voi olla keskeinen merkitys kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 (Agenda 2030) täytäntöönpanossa ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, kun huomio siirretään avun tuloksellisuuden käsitteestä, jolla tarkoitetaan perinteisen julkisen kehitysavun tuloksellisuutta, kehitysyhteistyön tuloksellisuuden käsitteeseen;

E.  katsoo, että julkisella kehitysavulla voi olla ratkaiseva merkitys Agenda 2030:n toteuttamisessa etenkin alhaisen tulotason maissa sekä äärimmäisen köyhyyden ja epätasa-arvoisuuden torjunnassa, jos se kohdennetaan paremmin ja siinä noudatetaan tehokkaan kehitysyhteistyön periaatteita, joita ovat esimerkiksi edunsaajamaiden demokraattinen omavastuullisuus, kansallisten ohjelmien huomioon ottaminen, paikallisten valmiuksien vahvistaminen, avoimuus ja demokraattinen vastuuvelvollisuus, tulosperusteisuus ja osallistavuus; korostaa, että avun ehdollistamisessa on noudatettava demokraattisen omavastuullisuuden periaatteita;

F.  katsoo, että kehitysavun ja -yhteistyön lisäksi tarvitaan myös muita kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä, jotta voidaan tehokkaasti poistaa köyhyyttä ja edistää muita kestävän kehityksen tavoitteita;

G.  muistuttaa, että budjettituella on monia etuja, kuten valtion vastuullistaminen, tulosten tarkempi arviointi, toteutetun politiikan suurempi johdonmukaisuus, avun parempi ennustettavuus ja varojen optimaalinen käyttö suoraan väestön hyväksi;

H.  katsoo, että yksityisestä sektorista on muiden perinteisten valtiollisten ja valtioista riippumattomien kehitysyhteistyöorganisaatioiden ohella tulossa aito kumppani kehitysstrategioidemme toteuttamisessa, mitä tulee osallistavaan ja kestävään kehitykseen;

I.  katsoo, että avun tuloksellisuuden kannalta on ratkaisevaa, että vastaanottajamaat soveltavat samanaikaisesti kasvua edistävää talouspolitiikkaa ottamalla käyttöön markkinatalouden mekanismeja, hankkimalla yksityistä pääomaa, uudistamalla maankäyttöä ja avaamalla markkinansa asteittain maailmanlaajuiselle kilpailulle;

J.  katsoo, että avun pirstaloituminen merkitsee komission tekemän tutkimuksen mukaan 2–3 miljardin euron vuotuisia lisäkustannuksia EU:lle;

K.  toteaa, että kehitysyhteistyön tehostamista koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus (GPEDC) on osallistava foorumi, joka kokoaa yhteen hallituksia, kahden- ja monenvälisiä organisaatioita, kansalaisyhteiskunnan edustajia, parlamentteja, ammattiliittoja ja yksityisen sektorin toimijoita kaikista maista;

L.  toteaa, että GPEDC käsittelee pääasiassa kehitysyhteistyön toimijoiden käytäntöjä ja keskinäisiä suhteita sekä kehityspolitiikan ja -ohjelmien tehokasta toteuttamista ja valvoo viime vuosikymmenen aikana määriteltyjen keskeisten periaatteiden noudattamisessa tapahtunutta edistystä, jotta kaikkien toimijoiden kehitystoimia voitaisiin tehostaa; katsoo, että GPEDC:n osuutta Agenda 2030:n täytäntöönpanon valvontaan liittyvissä maailmanlaajuisen kehitysyhteistyön rakenteissa olisi selkeytettävä;

M.  toteaa, että Kiinan, Brasilian, Turkin, Venäjän ja Intian kaltaisten maiden merkitys nousevina avunantajavaltioina ja kehitysapua koskevan asiantuntemuksen ja teknologian siirtäjinä kasvaa jatkuvasti, mikä johtuu pitkälti niiden omista tuoreista ja ajankohtaisista kehityskokemuksista; katsoo, että kyseisten maiden yhteistyötä perinteisten avunantajavaltioiden kanssa globaalien julkishyödykkeiden tarjonnan edistämiseksi voitaisiin tiivistää ja niiden osallisuutta GPEDC:ssä vahvistaa;

N.  toteaa, että komissiolla on aktiivinen rooli GPEDC:n ohjauskomiteassa, ja panee merkille, että yksi ohjauskomitean yhteispuheenjohtajista on EU:n jäsenvaltiosta, viimeksi Alankomaista; toteaa, että tämä yhteispuheenjohtajuus siirtyy Saksalle;

O.  katsoo kehitysyhteistyöhön liittyvän edunsaajamaiden omavastuullisuuden edellyttävän, että avunantajavaltiot ottavat huomioon kansalliset kehityssuunnitelmat ja kansainvälisesti sovitut kestävän kehityksen tavoitteet ja päämäärät ja että kansalliset toimijat osallistuvat kehityssuunnitelmien ja -ohjelmien laatimiseen ja kantavat osansa niiden toteuttamista koskevasta vastuusta;

P.  katsoo, että kehitysapu tuottaa kaksinkertaisen hyödyn silloin, kun sillä ei rahoiteta pelkästään kehityshankkeita vaan sitä käytetään paikallisesti, paikallisesti tuotettaviin tavaroihin ja palveluihin; katsoo siksi, että maakohtaisten järjestelyjen ja kansallisten hankintajärjestelmien vahvistaminen ovat avun tuloksellisuudesta annetun Pariisin julistuksen mukaan avun tuloksellisuuden sekä kumppanimaiden hyvän hallintotavan ja demokraattisen vastuuvelvollisuuden parantamisen kannalta tärkeitä tekijöitä;

Q.  katsoo, että avunantajalähtöiset kehitysyhteistyöohjelmat ja sidottu apu, myös hankintojen alalla, voivat kuvastaa erilaisia poliittisia etunäkökohtia, jotka ovat joskus ristiriidassa kehityspoliittisten toimien kanssa ja saattavat vaarantaa omavastuullisuuden ja kehitysavun kestävyyden sekä mitätöidä kansallisten ohjelmien huomioonottamisessa aiemmin saavutetun edistyksen ja johtaa tehottomuuteen ja riippuvuuden lisääntymiseen; katsoo, että paikallinen omavastuullisuus on tärkeää kansalaisten kannalta tuloksellisen kehityksen varmistamiseksi;

R.  toteaa, että kehitysyhteistyöohjelmien saavutusten mittaamisessa käytetään nykyään useammin tuloskehyksiä, mutta katsoo, että omavastuullisuuden täysimääräinen toteuttaminen ja tuloskehysten hyödyntäminen kehitysmaissa on edelleen haasteellista;

S.  panee merkille, että GPEDC:n vuoden 2016 seurantakierros osoittaa, että maakohtaisten järjestelyjen käytössä on edelleen edistytty vain vähän ja että avun sidonnaisuuksien purkaminen ei ole edennyt vaan on yhä vuonna 2010 saavutetussa 80 prosentin huippulukemassa;

T.  toteaa, että kumppanimaiden parlamenttien jäsenet, paikallisviranomaiset ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat edelleen tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa osallistua kehitysyhteistyön ohjelmasuunnitteluun ja toteuttamiseen ja saada niistä tietoa;

U.  toteaa, että kehitysavun tuloksellisuus, eli kaikkien kehitysapuun, myös köyhyyden vähentämiseen, osoitettujen keinojen ja varojen käytön vaikuttavuus riippuu niin avunantaja- kuin avunsaajavaltioiden toimien lisäksi siitä, onko asianomaisessa kehitysmaassa tehokkaat ja vastaanottokykyiset instituutiot, noudatetaanko maassa kestäviä toimintaperiaatteita, osallistuvatko paikalliset toimijat ja kansalaisyhteiskunta toimintaan, toteutuuko siellä oikeusvaltioperiaate, onko hallinto demokraattista ja osallistavaa, onko käytössä tehokkaita ja avoimia seurantamekanismeja ja korruption vastaisia suojatoimia ja kyetäänkö laittomia rahavirtoja torjumaan kansainvälisellä tasolla; katsoo, että GPEDC:llä pitäisi olla suurempi rooli edellä mainittujen kehitystekijöiden hyödyntämisen helpottamisessa ja edistämisessä;

V.  katsoo, että avun pirstaloituminen on edelleen ongelma, koska avunantajia ja avustusjärjestöjä on paljon eikä niiden toimintaa ja hankkeita koordinoida;

W.  toteaa, että eteläisten maiden keskinäinen yhteistyö lisääntyi edelleen, vaikka kehittyvien talouksien kasvu hidastui ja hyödykkeiden hinnat laskivat;

X.  toteaa, että kehitysyhteistyöympäristö on entistä hajanaisempi ja keskitulotason maissa asuu enemmän köyhiä ihmisiä kuin alhaisen tulotason maissa ja samanaikaisesti kehityshaasteiden luonne on muuttunut muuttoliikkeeseen, elintarviketurvaan, rauhaan ja vakauteen sekä ilmastonmuutokseen liittyvien uusien maailmanlaajuisten haasteiden ilmenemisen myötä;

1.  kehottaa kaikkia kehitysyhteistyön toimijoita toteuttamaan toimia, jotka pohjautuvat Pariisin kokouksesta lähtien aina Busanin kokoukseen asti tehtyihin sitoumuksiin, sekä uudistamaan ja vahvistamaan niitä, jotta kehitysyhteistyö olisi mahdollisimman tuloksellista, jotta Agenda 2030:ssa asetetut kunnianhimoiset tavoitteet ja päämäärät voitaisiin saavuttaa ja kehitysapuun osoitetut julkiset ja yksityiset varat käyttää parhaalla mahdollisella tavalla;

2.  kehottaa hyödyntämään kaikkia kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä köyhyyden poistamiseen ja muiden kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen; katsoo, että kehitysapurahoituksen tuloksellisuutta olisi arvioitava konkreettisten tulosten ja sen perusteella, miten se vaikuttaa kehitysyhteistyöpolitiikkaan kokonaisuudessaan;

3.  painottaa, että julkisella kehitysavulla on ratkaiseva merkitys kestävän kehityksen toimintaohjelman toteuttamisessa köyhyyden poistamiseksi ja epätasa-arvoisuuden vähentämiseksi sekä olennaisten julkisten palveluiden tuottamisessa ja hyvän hallintotavan tukemisessa; painottaa, että julkinen kehitysapu on joustavampaa, ennakoitavampaa ja vastuullisempaa kuin muut kehitykseen mahdollisesti vaikuttavat rahavirrat;

4.  muistuttaa, että riittävä rahoitus on tuloksellisen kehitysyhteistyön perusedellytys; toteaa, että useimmat julkisen kehitysavun tarjoajat eivät ole täyttäneet sitoumustaan osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun vuoteen 2015 mennessä, minkä vuoksi kehitysmailta jää saamatta yli kaksi biljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen edistämiseksi;

5.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita täyttämään pitkäaikaisen sitoumuksensa osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan apuun ja lisäämään kehitysapuaan myös EU:n talousarvion ja Euroopan kehitysrahaston kautta sekä ottamaan käyttöön tehokkaan etenemissuunnitelman sitoumuksen täyttämiseksi avoimesti, ennakoitavasti ja vastuullisesti; varoittaa julkisen kehitysavun kriteerien heikentämisestä muiden kuin suoraan kestävän kehityksen tukemiseen kehitysmaissa liittyvien kustannusten kattamiseksi;

6.  panee huolestuneena merkille, että vuoden 2015 puoliväliin mennessä vain viisi unionin jäsenvaltiota oli julkaissut Busanin julistuksen täytäntöönpanoa koskevat suunnitelmansa; kehottaa jäsenvaltioita julkaisemaan kyseiset suunnitelmat ja tiedottamaan toteuttamistaan toimista ennen GPEDC:n toista korkean tason kokousta, joka pidetään Nairobissa 28. marraskuuta–1. joulukuuta 2016;

7.  pyytää, että GPEDC:n toisen korkean tason kokouksen päätösasiakirjassa määritetään selkeästi kehitysyhteistyön toimijoiden ja instituutioiden eriytetyt tehtävät ja vastuualueet toimintaohjelman täytäntöön panemisessa ja periaatteiden soveltamisessa, mikä vauhdittaisi edistystä ja helpottaisi yhteistyötä jatkossa;

8.  panee merkille Meksikon ehdotuksen muun muassa viidennen kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan periaatteen ”ketään ei jätetä” sisällyttämisestä toimintaohjelmaan; toteaa, että on tärkeää asettaa painopiste vahvasti köyhiin, haavoittuvassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin ja ottaa kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan toimintaohjelman yhteydessä asianmukaisesti huomioon sukupuolten tasa-arvo sekä epävakaat tilanteet ja kriisitilanteet; katsoo, että tämä periaate vastaisi Agenda 2030:n yleistä filosofiaa ja kokonaisvaltaista sitoutumista, mutta katsoo myös, että sen mahdollisen toimintaohjelmaan sisällyttämisen yhteydessä olisi keskusteltava vakavasti sen käytännön toteutuksesta ja pohdittava erityisesti siihen liittyviä valtavirtaistamista ja indikaattoreita koskevia kysymyksiä;

9.  korostaa tarvetta asettaa GPEDC vahvasti Agenda 2030:n ja Addis Abeban toimintaohjelman täytäntöönpanon yhteyteen; katsoo, että GPEDC voi tuottaa lisäarvoa, jos sen työn strategisessa toteuttamisessa ja suunnittelussa huomioidaan YK:n talous- ja sosiaalikomitean kehitysyhteistyöfoorumin, kehitysavun rahoitusta käsittelevän foorumin ja korkean tason poliittisen foorumin toiminta ja aikataulut;

10.  painottaa, että GPEDC:llä pitäisi olla merkittävä rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista koskeviin tehokkuusperiaatteisiin liittyvän valvonnan ja vastuuvelvollisuuden näyttöön perustuvissa kysymyksissä sekä kyseisten periaatteiden täytäntöönpanon edistämisessä kaikkein toimijoiden keskuudessa kansallisella tasolla; korostaa, että GPEDC:n on määritettävä selkeästi tavat tehdä yhteistyötä sellaisten yksittäisten OECD:n ulkopuolisten kehitysyhteistyön toimijoiden kanssa, kuten nousevat avunantajamaat, kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, yksityiset lahjoittajat, rahoituslaitokset, yksityisyritykset ja ammattiliitot; katsoo, että GPEDC:n puheenjohtajien valinnassa pitäisi huomioida sidosryhmien monimuotoisuus;

11.  muistuttaa, että yhden prosentin kasvu Afrikassa vastaa yli kaksinkertaista julkisen kehitysavun määrää;

12.  katsoo, että GPEDC:n pitäisi olla edelläkävijä vuosituhannen kehitystavoitteen 17 edistämisessä; toteaa, että tämä koskee erityisesti valvontaa ja vastuuvelvollisuutta, avun vaikuttavuuden parantamista, kehitysyhteistyön rahoituksen laatua ja kapasiteettia, verojen ja velkojen kestävyysnäkökohtia, yksityisen sektorin mukaan saamista ja sen vastuuta kestävän kehityksen alalla, avoimuutta, politiikan johdonmukaisuutta, usean sidosryhmän kumppanuuksia ja eteläisten maiden keskinäistä sekä kolmenvälistä yhteistyötä;

13.  painottaa, että GPEDC:llä on kestävän kehityksen tavoitteiden indikaattoriin 17.16.1 liittyvä tärkeä tehtävä, erityisesti tehokkaampien ja osallistavampien usean sidosryhmän kumppanuuksien aikaansaamisessa, jotta voidaan tukea ja jatkaa Agenda 2030:n täytäntöönpanoa mittaamalla niiden kehitystoimien laatua; on tyytyväinen vuoden 2016 seurantakierrokseen ja panee merkille, että siihen osallistuneiden kehitysyhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut, ja odottaa edistyskertomuksen julkaisemista;

14.  kehottaa GPEDC:n osapuolia pohtimaan mahdollisuutta perustaa sille riippumattomampi ja riittävät voimavarat omaava pysyvä sihteeristö, jonka toiminta perustuisi yhteisen tukiryhmän työhön; kehottaa unionin jäsenvaltioita ja kumppanimaita nimeämään kansalliset tietokeskukset;

15.  muistuttaa, että Euroopan parlamentille olisi taattava mahdollisuus hoitaa keskeistä demokraattisen valvonnan tehtäväänsä kaikissa EU:n harjoittamissa politiikoissa, kehityspolitiikat mukaan luettuina, ja pyytää painokkaasti saada säännöllistä ja oikea-aikaista tietoa komission GPEDC:n ohjauskomiteassa omaksumista kannoista;

16.  on tyytyväinen saavutettuun edistykseen ja suosittaa komissiolle, että se toteuttaisi lisätoimia, joilla taataan kaikille sidosryhmille pääsy tietoon, joka koskee kehitysyhteistyön ohjelmasuunnittelun, rahoitusmekanismien, hankkeiden ja avustusten avoimuutta esimerkiksi kansainvälisen avun läpinäkyvyyttä koskevan aloitteen (International Aid Transparency Initiative, IATI) ja ”EU Aid Explorer” -verkkosivuston avulla; muistuttaa kuitenkin, että asian hyväksi on edelleen toteutettava merkittäviä toimia, ja vaatii kaikkia avunantajia lisäämään kiireellisesti merkittäviä toimia oikea-aikaisen ja vertailukelpoisen tiedon saatavuuden parantamiseksi; pyytää kaikkia niitä jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole mukana IATI-aloitteessa, liittymään siihen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään käytettävissä olevia tietoja ja tukemaan tässä asiassa myös kumppanimaita edistämällä tiedon ja hyvien käytänteiden vaihtoa;

17.  katsoo, että kehityksen edistymisen seuranta, uudelleentarkastelu ja sitä koskevan tietämyksen jakaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta voidaan edistää kehitysyhteistyön vastuullisuutta ja vaikutusta etenkin maakohtaisella tasolla; kehottaa siksi komissiota antamaan säännöllisesti ja vähintään 24 kuukauden välein kertomuksia EU:n ja jäsenvaltioiden toimista ja toimintasuunnitelmista Busanin periaatteiden panemiseksi kattavasti täytäntöön; kehottaa EU:ta edelleen tukemaan kumppanimaita niiden hallinnollisten ja logististen valmiuksien sekä erityisesti niiden tilastojärjestelmien parantamisessa;

18.  on tyytyväinen OECD:n aloitteisiin, jotka mahdollisesti auttavat vähentämään laittomia rahavirtoja, ja kehottaa kansainvälistä yhteisöä tehostamaan yhteistyötä verojärjestelmien ja yleisemmin rahoitusvirtojen avoimuuden lisäämiseksi; painottaa monikansallisten yhtiöiden ja rahoituslaitosten ratkaisevaa asemaa ja vastuita tässä asiassa;

19.  kehottaa komissiota, unionin edustustoja ja jäsenvaltioiden virastoja tiedottamaan kansallisille parlamenteille ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallis- ja alueviranomaisille sekä yksityisen sektorin sidosryhmille ja kansalaisyhteiskunnalle kehitysavun ohjelmasuunnittelusta ja sitä koskevista rahoitussitoumuksista julkaisemalla kehitysyhteistyökatsauksia, joissa esitellään yleisesti strategia-asiakirjoja, avunantajavaltioiden välistä yhteistyötä, vuotuisia toimintasuunnitelmia sekä käynnissä olevia ja suunniteltuja ohjelmia ja julkaistaan hanke-ehdotuksia koskevia pyyntöjä ja hankintailmoituksia tai muita käytettyjä rahoitusmekanismeja koskevia ilmoituksia;

20.  kehottaa vastaanottajamaiden parlamentteja ottamaan käyttöön kehitysapua koskevia kansallisia toimia, joilla voidaan vahvistaa sekä avunantajavaltioiden että vastaanottajahallitusten, paikallisviranomaiset mukaan luettuina, vastuuvelvollisuutta, parantaa julkisten varojen hallinnointia ja vastaanottokykyä, poistaa korruptio ja kaikenlainen tuen hukkaanmeno, tehostaa verotusjärjestelmiä, kohentaa talousarviotuen vastaanottoedellytyksiä sekä vähentää kyseisten maiden riippuvuutta kehitysavusta pitkällä aikavälillä;

21.  pitää tärkeänä, että kaikki jäsenvaltiot liittyvät Addis Abeban veroaloitteeseen, jotta vuoteen 2020 mennessä kaksinkertaistetaan tekninen tuki, jonka tavoitteena on vahvistaa kumppanimaiden valmiuksia verotusasioissa;

22.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä kumppanimaiden kansallisten parlamenttien kanssa, jotta voidaan tukea rakentavasti edellä mainittujen periaatteiden kehittämistä ja täydentää niitä keskinäisillä vastuuvelvollisuusjärjestelyillä; panee tyytyväisenä merkille talousarviotukea koskevan kansallisen vastuuvelvollisuuden lisäämiseen liittyvät komission ponnistelut, joilla on vahvistettu kansallisten parlamenttien ja ylempien tarkastuslaitosten institutionaalisia valmiuksia;

23.  korostaa kansalaisten, paikallisyhteisöjen, vaaleilla valittujen edustajien, uskonnollisten järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden, ammattiliittojen ja yksityisen sektorin roolia kehitysyhteistyössä; painottaa, että kaikkien mainittujen toimijoiden on osallistuttava tehokkuustavoitteiden edistämiseen ja toteuttamiseen eri tasoilla; katsoo, että kyseisten toimijoiden työllä on vaikutusta vain siinä tapauksessa, että ne voivat osallistua kehitysyhteistyön suunnitteluun ja täytäntöönpanoon ja että keskinäinen vastuuvelvollisuus ja avoimuus, seuranta ja arviointi varmistetaan; katsoo myös, että avunantajavaltioiden olisi parannettava toimintansa ennakoitavuutta ja nopeutettava sitä, kun ne tekevät yhteistyötä kyseisten toimijoiden kanssa tavoitteiden toteuttamisessa ja peruspalvelujen tarjoamisessa, jotta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat väestönosat todella saavutettaisiin;

24.  korostaa, että apua voidaan jatkaa ainoastaan, jos vastaanottajat ovat vahvasti sitoutuneet kehitykseen ja ovat vastuussa prosessista; pitää tärkeänä jaettua vastuuta kehitystuloksista, myös Istanbulin periaatteiden täytäntöönpanosta, ja muistuttaa, että demokraattinen omavastuullisuus edellyttää vahvoja instituutioita, jotka voivat varmistaa paikallisten toimijoiden täysimääräisen osallistumisen kehitysohjelmien täytäntöönpanoon, seurantaan ja arviointiin;

25.  painottaa, että on tärkeää antaa kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden harjoittaa rooliaan riippumattomina kehitysyhteistyön toimijoina siten, että kiinnitetään erityistä huomiota sellaisen ympäristön luomiseen, jossa kunnioitetaan sovittuja kansainvälisiä oikeuksia ja maksimoidaan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden panos kehitykseen; on erittäin huolestunut kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden toimintamahdollisuuksien kutistumisesta monissa kumppanimaissa; kehottaa komissiota parantamaan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden rahoituksen saattavuutta;

26.  on tyytyväinen EU:n edistykseen yhteisessä ohjelmasuunnittelussa sekä siihen sitoutumisessa; toteaa, että yhteinen ohjelmasuunnittelu hyödyttää selkeästi sekä EU:ta että kumppanimaita, koska sen myötä avun pirstaloituminen ja siihen liittyvien liiketoimien kustannukset vähenevät, toimien täydentävyys kohenee työn tasaisemman jakautumisen ansiosta sekä kehitysyhteistyön kansallinen ja keskinäinen vastuuvelvollisuus ja ennakoitavuus paranee; huomauttaa, että yhteistä ohjelmasuunnittelua on selvitetty 59 maassa niistä 110 kumppanimaasta, jotka saavat unionin kehitysapua; kehottaa jäsenvaltioita ja kumppanimaita edistämään sitoutumistaan yhteiseen ohjelmasuunnitteluun, jotta sen etuja voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti ja kaikissa mahdollisissa maissa;

27.  palauttaa mieliin pyyntönsä(26) kehitysavun mekanismien ja käytäntöjen kodifioimisesta ja vahvistamisesta, jotta voitaisiin parantaa unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden kehitysaputoimien täydentävyyttä ja tehostaa niiden yhteensovittamista sekä laatia selkeät ja täytäntöönpanokelpoiset säännöt, joilla varmistetaan kansallisen tason demokraattinen omavastuullisuus, yhdenmukaisuus, maakohtaisten strategioiden ja järjestelmien huomioiminen, varojen ennakoitavuus, avoimuus ja keskinäinen vastuuvelvollisuus; pyytää komissiota antamaan tietoa siitä, miksi kyseiseen pyyntöön ei ole vastattu ja mihin vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin komissio on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä tässä asiassa;

28.  muistuttaa, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet purkamaan apunsa sidonnaisuudet, ja toteaa, että tällä osa-alueella on tapahtunut edistystä; vaatii, että kaikki kehitysavun antajat lisäävät toimia avun sidonnaisuuksien purkamiseksi maailmanlaajuisesti, myös kehittyvissä talouksissa; kehottaa avunantajia käyttämään kumppanimaiden hankintajärjestelmiä ensimmäisenä vaihtoehtona;

29.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään sellaisia uusia aloitteita eteläisten maiden keskinäiseen ja kolmenväliseen yhteistyöhön perustuvien lippulaivahankkeiden parantamiseksi uusien nousevien avunantajavaltioiden ja muiden keskitulotason maiden kanssa, jotka perustuvat maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaamiseen keskinäisen edun mukaisesti unohtamatta köyhyyden vähentämisen näkökulmaa; korostaa, että on hyödynnettävä hajautetun yhteistyön kaikkia mahdollisuuksia kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan toimintaohjelman edistämiseksi siten, että noudatetaan kaikkia avoimuuden, tehokkuuden ja johdonmukaisuuden vaatimuksia ja vältetään kansainvälisen avun rakenteiden pirstaloitumisen lisääntymistä;

30.  painottaa, että kehitysavulla voi olla suuri merkitys köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunnassa ja kehityksen edistämisessä etenkin vähiten kehittyneissä maissa ja että sillä voidaan parantaa laadukkaiden julkisten palvelujen saantia kaikkein vähävaraisimpien ja heikommassa asemassa olevien ryhmien keskuudessa; katsoo, että kehitysavulla voidaan myös aktivoida muita kehitystä tukevia kriittisiä systeemisiä tekijöitä, kuten sukupuolten tasa-arvon edistämistä (Busanin kumppanuudessa esitetyn mukaisesti), koulutusta ja terveydenhuoltojärjestelmän vahvistamista, mihin kuuluu myös köyhyyteen liittyvien sairauksien torjuminen, jos apua saavassa maassa on oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuva legitiimi ja osallistava hallintojärjestelmä;

31.  korostaa kestävän kehityksen tavoitteen 16 merkitystä kehitystyön yleisessä tehostamisessa ja varoittaa, ettei kehitysavun tavoitteita voida täyttää täysimääräisesti, jos rauhaa ei ole, jos ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja puolueetonta, tehokasta ja riippumatonta oikeusjärjestelmää ei kunnioiteta ja jos käytössä ei ole kansainvälisesti tunnustettuja sosiaalisia, ympäristö- ja työnormeja ja suojajärjestelyjä, joilla varmistetaan julkisten instituutioiden ja viranhaltijoiden lahjomattomuus, kaikkia koskeva, osallistava ja edustava päätöksenteko kaikilla tasoilla sekä avoimuus ja vastuuvelvollisuus;

32.  muistuttaa, että vastaanottajamaissa esiintyvä korruptio, riippumatta siitä, kohdistuuko se suoraan kehitysapuun vai ei, rikkoo vakavasti kehitysavun demokraattista legitimiteettiä ja vaikeuttaa kansalaisten tuen saamista kehitysavulle avunantajavaltioissa; suhtautuu näin ollen myönteisesti kaikkiin toimenpiteisiin, joilla edistetään moitteetonta varainhoitoa ja poistetaan lopullisesti korruptio, mutta toteaa, että monien kumppanimaiden tilanne aiheuttaa jo lähtökohdiltaan jonkinasteisen riskin;

33.  kehottaa jäsenvaltioita ja muita avunantajia lisäämään toimia ja kohdistamaan enemmän inhimillisiä voimavaroja tuloksellisuuden käsitteellistämiseen ja perusteelliseen analysointiin epävakaissa maissa, konfliktin jälkeisissä tilanteissa ja konfliktien ennaltaehkäisyssä, jolloin toivotuista tuloksista ei aina saada tietoa tuloskehysten mukaisesti;

34.  painottaa, että yksityissektorin osuus on tärkeä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja lisävoimavarojen ohjaamisessa kehitysapuun; painottaa, että kehitysyhteistyön roolin kasvaessa yksityissektorin toimijoiden on sitouduttava kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja yritysten vastuullisuutta koskevien periaatteiden noudattamiseen hankkeiden koko elinkaaren aikana; panee merkille joidenkin yksityisen sektorin toimijoiden ponnistelut ihmisoikeussitoumusten, sosiaalisen osallisuuden ja kestävyyden huomioon ottamiseksi olennaisena osana liiketoimintamallejaan, ja kehottaa yleistämään tämän lähestymistavan; painottaa, että yksityissektorin on kunnioitettava kansainvälisiä oikeusperiaatteita sekä sosiaalisia ja työnormeja, ihmisoikeuksia koskevaa YK:n Global Compact -aloitetta, yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n ohjaavia periaatteita, ILOn keskeisiä työnormeja ja YK:n korruption vastaista yleissopimusta; kehottaa komissiota varmistamaan, että veroparatiiseista käsin toimivat yritykset eivät osallistu julkisella kehitysavulla rahoitettuihin hankkeisiin; korostaa samalla, että kumppanimaiden on edistettävä yrityksille suotuisaa ympäristöä, kuten avoimia oikeus- ja sääntelyjärjestelmiä;

35.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan ulkosuhdehallinnolle, GPEDC:n toisen korkean tason kokouksen isäntämaana toimivan Kenian parlamentille ja hallitukselle, GPEDC:n yhteispuheenjohtajille, YK:n kehitysohjelmalle, OECD:lle ja parlamenttien väliselle liitolle.

(1)http://www.un.org/ga/search/view_doc.asp?symbol=A/RES/70/1&Lang=E
(2)http://www.un.org/esa/ffd/wp-content/uploads/2015/08/AAAA_Outcome.pdf
(3)https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N16/132/05/PDF/N1613205.pdf?OpenElement
(4)http://www.oecd.org/dac/effectiveness/34428351.pdf
(5)http://www.oecd.org/dac/effectiveness/49650173.pdf
(6)http://effectivecooperation.org/2014/03/draft-communique-for-the-first-high-level-meeting-of-the-global-partnership/
(7)http://effectivecooperation.org/events/2016-high-level-meeting/
(8)http://effectivecooperation.org/wp-content/uploads/2016/05/4314021e.pdf
(9)EUVL C 46, 24.2.2006, s. 1.
(10)Neuvoston päätelmät 9558/07, 15.5.2007.
(11)Neuvoston asiakirja 18239/10.
(12)http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-9145-2015-INIT/fi/pdf
(13)http://www.consilium.europa.eu/en/workarea/downloadasset.aspx?id=15603
(14)http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-9241-2015-INIT/fi/pdf
(15)http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-8831-2016-INIT/fi/pdf
(16)http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-8822-2016-INIT/fi/pdf
(17)Neuvoston asiakirja 10715/16.
(18)EUVL C 279 E, 19.11.2009, s. 100.
(19)EUVL C 33 E, 5.2.2013, s. 38.
(20)EUVL C 131 E, 8.5.2013, s. 80.
(21)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0558.
(22)EUVL C 353, 27.9.2016, s. 2.
(23)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0137.
(24)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0224.
(25)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0246.
(26)Hyväksytyt tekstit, 11. joulukuuta 2013, P7_TA(2013)0558.

Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö