Ukrainan ja Europolin välinen operatiivista ja strategista yhteistyötä koskeva sopimus *
232k
38k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016 esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Euroopan poliisivirastolle (Europol) Ukrainan ja Europolin välisen operatiivista ja strategista yhteistyötä koskevan sopimuksen tekemiseen (10345/2016 – C8-0267/2016 – 2016/0811(CNS))
– ottaa huomioon neuvoston esityksen (10345/2016),
– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella, 39 artiklan 1 kohdan ja siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa N:o 36 olevan 9 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C8-0267/2016),
– ottaa huomioon Euroopan poliisiviraston (Europol) perustamisesta 6. huhtikuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/371/YOS(1) ja erityisesti sen 23 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon täytäntöönpanosäännöistä, jotka koskevat Europolin suhteita kumppaneihin, henkilötietojen ja turvallisuusluokiteltujen tietojen vaihto mukaan lukien, 30. marraskuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/934/YOS(2) ja erityisesti sen 5 ja 6 artiklan,
– ottaa huomioon luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista, joiden kanssa Europol tekee sopimuksia, 30. marraskuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/935/YOS(3),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,
– ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A8-0342/2016),
1. hyväksyy neuvoston esityksen;
2. pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;
3. pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia parlamentin hyväksymään tekstiin;
4. kehottaa komissiota arvioimaan yhteistyösopimuksen määräyksiä sen jälkeen, kun uutta Europol-asetusta(4) ryhdytään soveltamaan; kehottaa komissiota tiedottamaan arvioinnin tuloksista parlamentille ja neuvostolle ja antamaan tarvittaessa suosituksen luvan antamisesta sopimusta koskevien kansainvälisten neuvotteluiden aloittamiseen;
5. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle, komissiolle ja Europolille.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/794, annettu 11. toukokuuta 2016, Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastosta (Europol) sekä neuvoston päätösten 2009/371/YOS, 2009/934/YOS, 2009/935/YOS, 2009/936/YOS ja 2009/968/YOS korvaamisesta ja kumoamisesta (EUVL L 135, 24.5.2016, s. 53.).
Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö
160k
40k
Euroopan parlamentin päätös 22. marraskuuta 2016 Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskevasta pyynnöstä (2016/2115(IMM))
– ottaa huomioon Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskevan, Ranskan tasavallan oikeusministerin 14. huhtikuuta 2016 välittämän pyynnön, joka liittyy Nanterren alioikeudessa aloitettuun Jean-François Jalkhia koskevaan oikeudelliseen tutkintaan (asia nro 14142000183) Maison des potes – Maison de l’égalité -yhdistyksen pantua vireille yhdistetyn kanteen, jonka aiheena on julkinen yllyttäminen rotuun tai uskontoon perustuvaan syrjintään, ja josta ilmoitettiin täysistunnossa 8. kesäkuuta 2016,
– ottaa huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 ja 9 artiklan sekä Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä välittömillä vaaleilla 20. syyskuuta 1976 annetun säädöksen 6 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 12. toukokuuta 1964, 10. heinäkuuta 1986, 15. ja 21. lokakuuta 2008, 19. maaliskuuta 2010, 6. syyskuuta 2011 ja 17. tammikuuta 2013 antamat tuomiot(1),
– ottaa huomioon Ranskan tasavallan perustuslain 26 pykälän, sellaisena kuin se on muutettuna 4. elokuuta 1995 annetulla perustuslain tasoisella lailla nro 95-880,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan,
– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0318/2016),
A. toteaa, että Versailles’n ylioikeuden yleinen syyttäjä on pyytänyt Euroopan parlamentin jäsenen Jean-François Jalkhin parlamentaarisen koskemattomuuden pidättämistä väitettyä rikosta koskevan kanteen yhteydessä;
B. ottaa huomioon, että Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö liittyy väitettyyn rikokseen, joka koskee yhden tai useamman tuntemattoman henkilön julkista yllyttämistä kansalaisuuteen, rotuun tai uskontoon perustuvaan syrjintään sanoin, kirjoituksin, kuvin tai yleisillä sähköisillä viestintävälineillä, ja toteaa, että kyseessä on Ranskan lainsäädännössä ja tarkemmin sanottuna 29. heinäkuuta 1881 annetun lain 24 pykälän 8 momentissa, 23 pykälän 1 momentissa ja 42 pykälässä sekä 29. heinäkuuta 1982 annetun lain nro 82-652 93 pykälän 3 momentissa määritelty rikos, josta määrättävistä seuraamuksista säädetään 29. heinäkuuta 1881 annetun lain 24 pykälän 8, 10, 11 ja 12 momentissa sekä rikoslain 131-26 pykälän 2 ja 3 momentissa;
C. toteaa, että Jean-François Jalkhin väitetään syyllistyneen tähän rikokseen Maison des potes – Maison de l’égalité -yhdistyksen Nanterren alioikeudelle 22. toukokuuta 2014 jättämässä kanteessa;
D. huomauttaa, että kanne koski lausuntoja, jotka esitettiin 19. syyskuuta 2013 julkaistussa ja Front nationalin keskusjärjestön viralliselle verkkosivustolle 30. marraskuuta 2013 ilmestyneessä esitteessä ”Käsikirja Front nationalin paikallisvaltuutetuille”, jossa kannustettiin 23. ja 30. maaliskuuta 2014 pidettävissä vaaleissa paikallisvaltuutetuiksi ehdolla olevia Front nationalin jäseniä suosittelemaan paikallisvaltuustonsa ensimmäisessä istunnossa, että sosiaalisessa asuntotuotannossa annettaisiin etusija ranskalaisille (”priorité nationale”); toteaa, että Jean-François Jalkh oli Front nationalin julkaisujohtaja ja hänellä oli toimituksellinen vastuu kaikista keskusjärjestön verkkosivustoista;
E. ottaa huomioon, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 9 artiklassa määrätään, että Euroopan parlamentin jäsenillä on oman valtionsa alueella sen valtion kansanedustajille myönnetty koskemattomuus;
F. toteaa, että Ranskan perustuslain 26 pykälässä määrätään, että Ranskan parlamentin jäsentä ei saa asettaa syytteeseen, alistaa tutkittavaksi, pidättää, vangita tai haastaa oikeuteen hänen tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiensa mielipiteiden tai äänestystensä perusteella;
G. ottaa huomioon, että Ranskan parlamentin jäsenille myönnetyn koskemattomuuden laajuus vastaa tosiasiallisesti Euroopan parlamentin jäsenille Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa myönnetyn koskemattomuuden laajuutta; toteaa Euroopan unionin tuomioistuimen todenneen, että jotta Euroopan parlamentin jäsen voi nauttia koskemattomuutta, hänen on täytynyt esittää mielipide tehtäviään hoitaessaan, mikä näin ollen merkitsee vaatimusta siitä, että ilmaistun mielipiteen ja parlamentaaristen tehtävien välillä on yhteys; huomauttaa, että tällaisen yhteyden on oltava suora ja ilmeinen;
H. ottaa huomioon, että Jean-François Jalkh ei ollut Euroopan parlamentin jäsen väitetyn rikoksen tapahtuessa eli 19. syyskuuta ja 30. marraskuuta 2013, mutta väitetty loukkaava aineisto oli vielä kaikkien halukkaiden nähtävissä 23. kesäkuuta ja 2. lokakuuta 2014;
I. toteaa, että kanne on selvästi vailla yhteyttä Jean-François Jalkhin asemaan Euroopan parlamentin jäsenenä ja se koskee sen sijaan puhtaasti kansallista tai alueellista toimintaa, sillä lausunnot esitettiin tuleville paikallisvaltuutetuille 23. ja 30. maaliskuuta 2014 pidettäviä paikallisvaaleja silmällä pitäen ja ne liittyvät hänen asemaansa Front nationalin julkaisujohtajana, jolla on toimituksellinen vastuu kaikista keskusjärjestön verkkosivustoista;
J. toteaa, että väitetyt teot eivät liity Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa tarkoitettuihin, Euroopan parlamentin jäsenen tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiin mielipiteisiin tai äänestyksiin;
K. katsoo, että ei ole syytä epäillä, että oikeudellinen tutkinta olisi aloitettu Jean-François Jalkhin parlamentaarisen toiminnan estämiseksi (fumus persecutionis), sillä se käynnistettiin Maison des potes – Maison de l’égalité -yhdistyksen nostettua kanteen ennen kuin hän ryhtyi hoitamaan tehtäviään Euroopan parlamentin jäsenenä;
1. päättää pidättää Jean-François Jalkhin koskemattomuuden;
2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen sekä asiasta vastaavan valiokunnan mietinnön viipymättä Ranskan tasavallan oikeusministerille ja Jean-François Jalkhille.
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 12.5.1964, Wagner v. Fohrmann ja Krier, 101/63, ECLI:EU:C:1964:28, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.7.1986, Wybot v. Faure ym., 149/85, ECLI:EU:C:1986:310, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 15.10.2008, Mote v. parlamentti, T-345/05, ECLI:EU:T:2008:440, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 21.10.2008, Marra v. De Gregorio ja Clemente, C‑200/07 ja C-201/07, ECLI:EU:C:2008:579, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 19.3.2010, Gollnisch v. parlamentti, T-42/06, ECLI:EU:T:2010:102, unionin tuomioistuimen tuomio 6.9.2011, Patriciello, C-163/10, ECLI:EU:C:2011:543 sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 17.1.2013, Gollnisch v. parlamentti, T‑346/11 ja T-347/11, ECLI:EU:T:2013:23.
Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö
161k
41k
Euroopan parlamentin päätös 22. marraskuuta 2016 Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskevasta pyynnöstä (2016/2107(IMM))
– ottaa huomioon Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskevan, Ranskan tasavallan oikeusministerin 14. huhtikuuta 2016 välittämän pyynnön, joka liittyy Pariisin alioikeudessa aloitettuun Jean-François Jalkhia koskevaan oikeudelliseen tutkintaan (asia nro 1422400530) Bureau national de vigilance contre l’antisémitisme ‑yhdistyksen (BNVCA) pantua vireille yhdistetyn kanteen, jonka aiheena on julkinen yllyttäminen syrjintään, vihaan tai väkivaltaan, ja josta ilmoitettiin täysistunnossa 8. kesäkuuta 2016,
– ottaa huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 ja 9 artiklan sekä Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä välittömillä vaaleilla 20. syyskuuta 1976 annetun säädöksen 6 artiklan 2 kohdan,
– ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 12. toukokuuta 1964, 10. heinäkuuta 1986, 15. ja 21. lokakuuta 2008, 19. maaliskuuta 2010, 6. syyskuuta 2011 ja 17. tammikuuta 2013 antamat tuomiot(1),
– ottaa huomioon Ranskan tasavallan perustuslain 26 pykälän, sellaisena kuin se on muutettuna 4. elokuuta 1995 annetulla perustuslain tasoisella lailla nro 95-880,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan,
– ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0319/2016),
A. toteaa, että Pariisin ylioikeuden yleinen syyttäjä on pyytänyt Euroopan parlamentin jäsenen Jean-François Jalkhin parlamentaarisen koskemattomuuden pidättämistä väitettyä rikosta koskevan kanteen yhteydessä;
B. ottaa huomioon, että Jean-François Jalkhin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö liittyy väitettyyn rikokseen, joka koskee yllyttämistä syrjintään, vihaan tai väkivaltaan, joka kohdistuu henkilöön tai henkilöryhmään alkuperän tai sen perusteella, että he kuuluvat tai eivät kuulu johonkin etniseen ryhmään, kansakuntaan, rotuun tai uskontoon, ja toteaa, että kyseessä on Ranskan lainsäädännössä ja tarkemmin sanottuna 29. heinäkuuta 1881 annetun lain 24 pykälän 8 momentissa ja 23 pykälän 1 momentissa määritelty rikos;
C. toteaa, että Jean-François Jalkhin väitetään syyllistyneen tähän rikokseen Bureau national de vigilance contre l’antisémitisme -yhdistyksen (BNVCA) Pariisin ylimmälle tutkintatuomarille 12. elokuuta 2014 jättämässä kanteessa;
D. huomauttaa, että kanne koski lausuntoja, jotka Jean-Marie Le Pen oli esittänyt verkkosivustolla www.frontnational.com ja sen jälkeen blogissa www.jeanmarielepen.com 6. kesäkuuta 2014 julkaistussa haastattelussa erään yleisön jäsenen mainittua laulaja Patrick Bruelin, joka oli sanonut, ettei hän enää esiintyisi kaupungeissa, joihin oli valittu Front nationaliin kuuluva kaupunginjohtaja, jolloin Jean-Marie Le Pen totesi: ”En yhtään ihmettele. Kuulkaa, työnnetään heidät kaikki yhdessä uuniin ensi kerralla.”; toteaa, että Jean-François Jalkh oli Front nationalin virallisen verkkosivuston julkaisujohtaja;
E. ottaa huomioon, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 9 artiklassa määrätään, että Euroopan parlamentin jäsenillä on oman valtionsa alueella sen valtion kansanedustajille myönnetty koskemattomuus;
F. toteaa, että Ranskan perustuslain 26 pykälässä määrätään, että Ranskan parlamentin jäsentä ei saa asettaa syytteeseen, alistaa tutkittavaksi, pidättää, vangita tai haastaa oikeuteen hänen tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiensa mielipiteiden tai äänestystensä perusteella;
G. ottaa huomioon, että Ranskan parlamentin jäsenille myönnetyn koskemattomuuden laajuus vastaa tosiasiallisesti Euroopan parlamentin jäsenille Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa myönnetyn koskemattomuuden laajuutta; toteaa Euroopan unionin tuomioistuimen todenneen, että jotta Euroopan parlamentin jäsen voi nauttia koskemattomuutta, hänen on täytynyt esittää mielipide tehtäviään hoitaessaan, mikä näin ollen merkitsee vaatimusta siitä, että ilmaistun mielipiteen ja parlamentaaristen tehtävien välillä on yhteys; huomauttaa, että tällaisen yhteyden on oltava suora ja ilmeinen;
H. ottaa huomioon, että Jean-François Jalkh ei ollut ryhtynyt hoitamaan tehtäviään Euroopan parlamentin jäsenenä väitetyn rikoksen tapahtuessa eli 6. kesäkuuta 2014, vaan hän ryhtyi hoitamaan tehtäviään vasta 1. heinäkuuta 2014;
I. toteaa, että kanne on selvästi vailla yhteyttä Jean-François Jalkhin asemaan Euroopan parlamentin jäsenenä ja se koskee sen sijaan puhtaasti kansallista tai alueellista toimintaa, sillä lausunnot liittyivät Ranskassa 23. ja 30. maaliskuuta 2014 pidettyihin paikallisvaaleihin ja hänen asemaansa Front nationalin julkaisujohtajana, jolla on toimituksellinen vastuu keskusjärjestön verkkosivustoista;
J. toteaa, että väitetyt teot eivät liity Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa tarkoitettuihin, Euroopan parlamentin jäsenen tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiin mielipiteisiin tai äänestyksiin;
K. katsoo, että ei ole syytä epäillä, että oikeudellinen tutkinta olisi aloitettu Jean-François Jalkhin parlamentaarisen toiminnan estämiseksi (fumus persecutionis), sillä se käynnistettiin Bureau national de vigilance contre l’antisémitisme -yhdistyksen (BNVCA) nostettua kanteen;
1. päättää pidättää Jean-François Jalkhin koskemattomuuden;
2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen sekä asiasta vastaavan valiokunnan mietinnön viipymättä Ranskan tasavallan oikeusministerille ja Jean-François Jalkhille.
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 12.5.1964, Wagner v. Fohrmann ja Krier, 101/63, ECLI:EU:C:1964:28, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.7.1986, Wybot v. Faure ym., 149/85, ECLI:EU:C:1986:310, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 15.10.2008, Mote v. parlamentti, T-345/05, ECLI:EU:T:2008:440, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 21.10.2008, Marra v. De Gregorio ja Clemente, C‑200/07 ja C-201/07, ECLI:EU:C:2008:579, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 19.3.2010, Gollnisch v. parlamentti, T-42/06, ECLI:EU:T:2010:102, unionin tuomioistuimen tuomio 6.9.2011, Patriciello, C-163/10, ECLI:EU:C:2011:543 sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 17.1.2013, Gollnisch v. parlamentti, T‑346/11 ja T-347/11, ECLI:EU:T:2013:23.
Turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskeva pitkän aikavälin suunnitelma ***II
228k
38k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016 neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamasta kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseksi turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan pitkän aikavälin suunnitelman vahvistamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta (11309/1/2016 – C8-0403/2016 – 2012/0236(COD))
(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: toinen käsittely)
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannan (11309/1/2016 – C8‑0403/2016),
– ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 13. joulukuuta 2012 antaman lausunnon(1),
– ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamansa kannan(2) komission ehdotuksesta Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0498),
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 76 artiklan,
– ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan suosituksen toiseen käsittelyyn (A8-0325/2016),
1. hyväksyy neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannan;
2. toteaa, että säädös annetaan neuvoston kannan mukaisesti;
3. kehottaa puhemiestä allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 297 artiklan 1 kohdan mukaisesti;
4. kehottaa pääsihteeriä allekirjoittamaan säädöksen, kun on tarkistettu, että kaikki menettelyt on suoritettu asianmukaisesti, ja julkaisemaan sen yhteisymmärryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan unionin virallisessa lehdessä;
5. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 22. marraskuuta 2016 ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse veroviranomaisten pääsystä rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin (COM(2016)0452 – C8-0333/2016 – 2016/0209(CNS))
– ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (COM(2016)0452),
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 113 ja 115 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C8-0333/2016),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,
– ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0326/2016),
1. hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;
2. pyytää komissiota muuttamaan ehdotustaan vastaavasti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 293 artiklan 2 kohdan mukaisesti;
3. pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;
4. pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;
5. kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.
Komission teksti
Tarkistus
Tarkistus 1 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan -1 kappale (uusi)
(-1) Veroparatiiseihin ja yhteistyöhaluttomille lainkäyttöalueille perustettujen välineiden, tilien ja yritysten rooli on yhteinen nimittäjä hyvin monille eri toiminnoille, jotka havaitaan tavallisesti vasta jälkeenpäin ja joilla peitellään veropetoksia, pääomapakoa ja rahanpesua. Tämän olisi jo itsessään oltava peruste poliittisille ja diplomaattisille toimille, joilla pyritään lakkauttamaan offshore-keskukset koko maailmasta.
Tarkistus 2 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 1 kappale
(1) Neuvoston direktiiviä 2011/16/EU11, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/107/EU12, sovelletaan 27 jäsenvaltioon 1 päivästä tammikuuta 2016 ja Itävaltaan 1 päivästä tammikuuta 2017. Direktiivillä pannaan täytäntöön finanssitilitietojen automaattista vaihtoa veroasioissa koskeva maailmanlaajuinen standardi, jäljempänä ’globaali standardi’, unionissa. Sillä varmistetaan, että Finanssitilien Tilinhaltijaa koskevat tiedot ilmoitetaan sille jäsenvaltiolle, jossa Tilinhaltijan kotipaikka sijaitsee.
(1) Neuvoston direktiiviä 2011/16/EU11, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2014/107/EU12, sovelletaan 27 jäsenvaltioon 1 päivästä tammikuuta 2016 ja Itävaltaan 1 päivästä tammikuuta 2017. Direktiivillä pannaan täytäntöön finanssitilitietojen automaattista vaihtoa veroasioissa koskeva maailmanlaajuinen standardi, jäljempänä ’globaali standardi’, unionissa. Sillä varmistetaan, että Finanssitilien Tilinhaltijaa koskevat tiedot ilmoitetaan sille jäsenvaltiolle, jossa Tilinhaltijan kotipaikka sijaitsee, verovilpin, veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi.
__________________
__________________
11 Neuvoston direktiivi 2011/16/EU, annettu 15 päivänä helmikuuta 2011, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta (EUVL L 64, 11.3.2011, s. 1).
11 Neuvoston direktiivi 2011/16/EU, annettu 15 päivänä helmikuuta 2011, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta (EUVL L 64, 11.3.2011, s. 1).
12 Neuvoston direktiivi 2014/107/EU, annettu 9 päivänä joulukuuta 2014, direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla (EUVL L 359, 16.12.2014, s. 1).
12 Neuvoston direktiivi 2014/107/EU, annettu 9 päivänä joulukuuta 2014, direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla (EUVL L 359, 16.12.2014, s. 1).
Tarkistus 3 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 1 a kappale (uusi)
(1 a) Verovilpin ja veronkierron, rahanpesuun liittyvä verovilppi ja veronkierto mukaan lukien, torjuminen on ehdottomasti yksi unionin painopisteistä.
Tarkistus 4 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 3 kappale
(3) Jotta voidaan varmistaa tehokkaalla tavalla, että Finanssilaitokset soveltavat direktiivissä 2011/16/EU vahvistettuja huolellisuusmenettelyjä, rahanpesun torjuntaa koskevien tietojen on oltava veroviranomaisten käytettävissä. Jos näin ei ole, veroviranomaiset eivät pysty valvomaan, vahvistamaan ja tarkastamaan, että Finanssilaitokset soveltavat direktiiviä 2011/16/EU asianmukaisesti niiltä osin, että ne tunnistavat oikein välittäjäyhteisöjen tosiasialliset edunsaajat ja ilmoittavat niistä.
(3) Jotta voidaan varmistaa tehokkaalla tavalla, että Finanssilaitokset soveltavat direktiivissä 2011/16/EU vahvistettuja huolellisuusmenettelyjä, rahanpesun torjuntaa koskevien tietojen on oltava veroviranomaisten käytettävissä nopeasti ja kattavasti, ja niillä on oltava määrältään ja ammattitaidoltaan riittävä henkilöstö, joka kykenee hoitamaan tämän tehtävän ja vaihtamaan kyseisiä tietoja. Tämän tietojen käytettävissä olon olisi seurattava siitä, että tietojenvaihto on automaattista ja pakollista. Jos näin ei ole, ja pätevät työntekijät puuttuvat, veroviranomaiset eivät pysty valvomaan, vahvistamaan ja tarkastamaan, että Finanssilaitokset soveltavat direktiiviä 2011/16/EU asianmukaisesti niiltä osin, että ne tunnistavat oikein välittäjäyhteisöjen tosiasialliset edunsaajat ja ilmoittavat niistä.
Tarkistus 5 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 3 a kappale (uusi)
(3 a) Verovilpin, veronkierron ja rahanpesun välillä havaittu yhteys edellyttää, että hyödynnetään mahdollisimman laajasti näiden rikosten ja väärinkäytösten torjuntaan osallistuvien eri viranomaisten välisen yhteistyön synergiaetuja kansallisella, unionin ja kansainvälisellä tasolla. Jotta unionin viranomaisten kykyä puuttua veronkiertoon ja rahanpesuun voidaan parantaa, olennaisia näkökohtia ovat esimerkiksi tosiasiallisen omistajuuden läpinäkyvyys ja se, missä määrin yksiköt, kuten oikeusalan ammattien harjoittajat, kuuluvat rahanpesun torjunnan piiriin kolmansissa maissa.
Tarkistus 6 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 3 b kappale (uusi)
(3 b) Swissleaks- ja Luxleaks-skandaalien, Panaman papereiden ja Bahama-vuodon kaltaiset paljastukset, jotka ovat maailmanlaajuiseen ilmiöön liittyviä yksittäisiä tapauksia, ovat uusi osoitus siitä, että on ehdottoman välttämätöntä parantaa verotuksen avoimuutta ja tiivistää koordinointia ja yhteistyötä lainkäyttöalueiden välillä.
Tarkistus 7 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 3 c kappale (uusi)
(3 c) Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla on tunnustettu kansainvälisesti G20-ryhmän, OECD:n ja unionin tasolla verotuksen kansainvälisen avoimuuden saavuttamisen kannalta tehokkaimmaksi välineeksi. Komissio arvioi 5 päivänä heinäkuuta 2016 antamassaan tiedonannossa lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi1a, että ”on olemassa hyvät perusteet laajentaa veroviranomaisten välinen hallinnollinen yhteistyö myös tosiasiallisia omistajia koskevaksi” ja että ”tosiasiallisia omistajia koskevien tietojen automaattinen vaihto” voitaisiin ”yhdistää voimassa olevaan EU:n verotuksen avoimuutta koskevaan sitovaan lainsäädäntökehykseen”. Kaikki jäsenvaltiot osallistuvat lisäksi jo pilottihankkeeseen, joka koskee tietojen vaihtamista yritysten ja trustien tosiasiallisista omistajista.
Tarkistus 8 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 kappale
(4) Näin ollen on tarpeen varmistaa, että veroviranomaisilla on pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin, menettelyihin, asiakirjoihin ja mekanismeihin, jotta ne voivat suorittaa velvollisuutensa direktiivin 2011/16/EU asianmukaisen soveltamisen valvomiseksi.
(4) Rahanpesun ehkäisyä ja torjuntaa koskevissa unionin säännöksissä on ajan mittaan otettu huomioon kansainvälisten vaatimusten kehitys ja pyritty samalla vahvistamaan jäsenvaltioiden välistä koordinointia ja vastaamaan erityisesti rahanpesun, terrorismin rahoituksen, järjestäytyneen rikollisuuden, verovilpin ja verojen välttämisen välisten yhteyksien vuoksi maailmanlaajuisesti vastaan tuleviin haasteisiin. Näin ollen on tarpeen varmistaa, että veroviranomaisilla on suora ja helpotettu pääsy rahanpesun torjuntaa koskeviin tietoihin, menettelyihin, asiakirjoihin ja mekanismeihin, jotta ne voivat suorittaa velvollisuutensa direktiivin 2011/16/EU asianmukaisen soveltamisen valvomiseksi ja jotta kaikki mainitun direktiivin mukaiset hallinnollisen yhteistyön muodot toimivat, ja että viranomaiset voivat tarvittaessa sisällyttää nämä tiedot luottamuksellisesti jäsenvaltioiden väliseen automaattiseen tietojenvaihtoon sekä antaa komissiolle pääsyn näihin tietoihin.
Tarkistus 10 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 b kappale (uusi)
(4 b) Lisäksi on olennaista, että veroviranomaisilla on käytössään riittävästi tieto- ja viestintäteknologian (TVT) järjestelmiä, jotta ne voivat jäljittää rahanpesutoimintoja aikaisessa vaiheessa. Tältä osin veroviranomaisilla olisi oltava riittävät TVT- ja henkilöresurssit, jotta ne voivat käsitellä suuren määrän rahanpesun torjuntaa koskevia tietoja, joita vaihdetaan jäsenvaltioiden välillä.
Tarkistus 11 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 c kappale (uusi)
(4 c) Ottaen huomioon, että parannettu tietojenvaihto ja tietovuodot ovat lisänneet oma-aloitteista tietojenvaihtoa ja tietojen saatavuutta, on lisäksi erittäin tärkeää, että jäsenvaltiot tutkivat kaikki mahdolliset väärinkäytökset ja puuttuvat niihin.
Tarkistus 12 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 d kappale (uusi)
(4 d) Koska rahanpesun torjuntaa koskevat tiedot ovat luonteeltaan usein rajat ylittäviä, ne olisi sisällytettävä tarpeen mukaan jäsenvaltioiden väliseen automaattiseen tietojenvaihtoon ja asetettava pyynnöstä komission saataville, jotta se voi toimivaltansa puitteissa valvoa valtiontukisääntöjen noudattamista. Koska nämä tiedot ovat monimutkaisia ja niiden luotettavuus on varmennettava esimerkiksi tosiasiallista omistajuutta koskevien tietojen tapauksessa, veroviranomaisten olisi tehtävä yhteistyötä rajat ylittävissä tutkimuksissa.
Tarkistus 13 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 e kappale (uusi)
(4 e) Verotukseen liittyvä automaattinen, pakollinen ja jatkuva tietojenvaihto toimivaltaisten viranomaisten välillä on olennaisen tärkeää, jotta voidaan taata mahdollisimman suuri avoimuus ja saada käyttöön keskeinen väline, jolla ehkäistään ja torjutaan kaikenlaista petollista toimintaa.
Tarkistus 14 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 4 f kappale (uusi)
(4 f) Rahanpesu on luonteeltaan maailmanlaajuista, minkä vuoksi kansainvälinen yhteistyö on ratkaiseva tekijä rahanpesun tehokkaan ja vaikuttavan torjunnan kannalta.
Tarkistus 15 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 6 kappale
(6) Koska jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli jäsenvaltioiden välistä tehokasta hallinnollista yhteistyötä ja sen tehokasta valvontaa sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta soveltuvin edellytyksin, vaan se voidaan vaaditun yhdenmukaisuuden ja tehokkuuden vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa määrätyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa määrätyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
(6) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli jäsenvaltioiden välistä tehokasta hallinnollista yhteistyötä ja sen tehokasta valvontaa sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta soveltuvin edellytyksin veropetosten torjumiseksi, vaan se voidaan vaaditun yhdenmukaisuuden ja tehokkuuden vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Tarkistus 16 Ehdotus direktiiviksi Johdanto-osan 7 kappale
(7) Finanssilaitokset ovat jo käynnistäneet direktiivin 2011/16/EU mukaiset asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevat toimenpiteet, ja ensimmäiset tietojenvaihdot on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2017 syyskuuhun mennessä. Jotta voidaan varmistaa, että direktiivin soveltamisen tehokas valvonta ei viivästy, tämän muutosdirektiivin olisi tultava voimaan ja sen olisi oltava saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2017.
(7) Finanssilaitokset ovat jo käynnistäneet direktiivin 2011/16/EU mukaiset asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevat toimenpiteet, ja ensimmäiset tietojenvaihdot on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2017 syyskuuhun mennessä. Jotta voidaan varmistaa, että direktiivin soveltamisen tehokas valvonta ei viivästy, tämän muutosdirektiivin olisi tultava voimaan ja sen olisi oltava saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2018.
Tarkistus 17 Ehdotus direktiiviksi 1 artikla – 1 kohta – -1 alakohta (uusi) Direktiivi 2011/16/EU 2 artikla – 1 kohta
-1) Korvataan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:
1. Tätä direktiiviä sovelletaan kaikentyyppisiin jäsenvaltion tai jäsenvaltion alueellisten tai hallinnollisten osa-alueiden, paikallisviranomaiset mukaan lukien, kantamiin tai niiden puolesta kannettuihin veroihin.
”1. Tätä direktiiviä sovelletaan kaikentyyppisiin jäsenvaltion tai jäsenvaltion alueellisten tai hallinnollisten osa-alueiden, paikallisviranomaiset mukaan lukien, kantamiin tai niiden puolesta kannettuihin veroihin sekä virtuaalivaluuttojen vaihtopalveluihin ja lompakkopalvelun tarjoajiin.”
Tarkistus 18 Ehdotus direktiiviksi 1 artikla – 1 kohta – -1 a alakohta (uusi) Direktiivi 2011/16/EU 8 aartikla (uusi)
-1 a)Lisätään artikla seuraavasti:
”8 a artikla
Jäsenvaltion veroviranomaisten on kolmen kuukauden kuluessa tietojen keräämisestä vaihdettava automaattisesti tämän direktiivin 22 artiklassa tarkoitetut asiakirjat ja tiedot minkä tahansa muun jäsenvaltion kanssa, jos yrityksen tosiasiallinen omistaja ja edunsaaja tai trustin tapauksessa perustaja, yksi trustin omaisuudenhoitajista, mahdollinen suojelija, edunsaaja tai muu henkilö, joka käyttää tosiasiallista määräysvaltaa trustin osalta, tai direktiivin (EU) 2015/849 32 a artiklassa tarkoitettu tilinhaltija on veronmaksaja kyseisessä jäsenvaltiossa. Jotta komissio voi saattaa tehtävänsä päätökseen, sille annetaan mahdollisuus tutustua luottamuksellisesti tietoihin.”
Tarkistus 19 Ehdotus direktiiviksi 1 artikla – 1 kohta Direktiivi 2011/16/EU 22 artikla – 1 a kohta
1 a. Niiden jäsenvaltioissa säädettyjen lakien täytäntöönpanemiseksi ja valvomiseksi, joilla tämä direktiivi pannaan täytäntöön, sekä tällä direktiivillä perustettavan hallinnollisen yhteistyön toimivuuden varmistamiseksi jäsenvaltioiden on säädettävä lailla siitä, että veroviranomaisilla on pääsy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2015/849/EU* 13, 30, 31, 32 a ja 40 artiklassa tarkoitettuihin mekanismeihin, menettelyihin, asiakirjoihin ja tietoihin.
1 a. Niiden jäsenvaltioissa säädettyjen lakien täytäntöönpanemiseksi ja valvomiseksi, joilla tämä direktiivi pannaan täytäntöön, sekä tällä direktiivillä perustettavan hallinnollisen yhteistyön toimivuuden varmistamiseksi jäsenvaltioiden on säädettävä lailla siitä, että veroviranomaisilla on pääsy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849* 7, 13, 18, 18 a, 19, 27, 30, 31, 32 a, 40, 44ja48 artiklassa tarkoitettuihin keskitettyihin rekistereihin, mekanismeihin, menettelyihin, asiakirjoihin ja tietoihin. Tällaisen veroviranomaisilla olevan pääsyn on seurattava siitä, että tietojenvaihto on automaattista ja pakollista. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava näiden tietojen saatavuus sisällyttämällä ne yhtiöiden, trustien ja muiden luonteeltaan tai tarkoitukseltaan samankaltaisten taikka vastaavien rakenteiden keskitettyyn julkiseen rekisteriin.
___________________
__________________
* Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73).
* Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73).
Tarkistus 20 Ehdotus direktiiviksi 1 artikla – 1 kohta – 1 a alakohta (uusi) Direktiivi 2011/16/EU 22 artikla – 1 b kohta (uusi)
1 a) Lisätään 22 artiklaan kohta seuraavasti:
”1 b.Vaihdettujen tietojen tehokkaan käytön varmistamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki vaihdetut ja hankitut tiedot tutkitaan hyvissä ajoin riippumatta siitä, onko kyseiset tiedot hankittu viranomaisten esittämän pyynnön, toisen jäsenvaltion oma-aloitteisen tietojenvaihdon vai julkisen tietovuodon kautta. Jos jäsenvaltio ei tee tätä kansallisessa lainsäädännössä vahvistetussa määräajassa, sen on julkisesti ilmoitettava tutkimatta jättämisen syyt komissiolle.”
1. Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2016. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.
1. Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2017. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.
– ottaa huomioon Euroopan keskuspankin vuosikertomuksen 2015,
– ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 284 artiklan 3 kohdan,
– ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 123 artiklan 1 kohdan,
– ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 15 artiklan,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 132 artiklan 1 kohdan,
– ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0302/2016),
A. panee merkille pääjohtaja Draghin esittämän lausunnon, joka koski Yhdistyneen kuningaskunnan eroa EU:sta ja jonka mukaan se, missä määrin ero vaikuttaa talousnäkymiin, riippuu tulevien neuvottelujen ajoituksesta, kehityksestä ja lopullisesta tuloksesta; toteaa, että hänen mukaansa euroalue on tähän saakka ollut kestävä, mutta tämän epävarmuuden johdosta perusskenaarioon liittyy tilannetta huonontavia riskejä; panee merkille, että hänen mukaansa Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välille syntyvän suhteen tyypistä riippumatta on äärimmäisen tärkeää kunnioittaa sisämarkkinoiden yhtenäisyyttä ja olipa tulos mikä tahansa, kaikkien osapuolten on noudatettava samoja sääntöjä;
B. toteaa, että komission uusimman kevään ennusteen mukaan euroalueen reaalikasvun odotetaan olevan vaatimatonta – 1,6 prosenttia vuonna 2016 ja 1,8 prosenttia vuonna 2017, kun se oli 1,7 prosenttia vuonna 2015, ja jakautuvan maantieteellisesti epätasaisesti;
C. toteaa, että tämän ennusteen mukaan euroalueen työttömyyden odotetaan vähenevän 10,9 prosentista vuoden 2015 lopussa 9,9 prosenttiin vuoden 2017 lopussa; toteaa, että jäsenvaltioiden työttömyysasteen erot kasvoivat edelleen vuonna 2015, ja luvut vaihtelivat Saksan 4,6 prosentista Kreikan 24,9 prosenttiin;
D. toteaa, että saman ennusteen mukaan julkisen talouden alijäämän odotetaan pienenevän euroalueella 2,1 prosentista vuonna 2015 vähitellen 1,9 prosenttiin vuonna 2016 ja 1,6 prosenttiin vuonna 2017; toteaa, että myös velan suhteen BKT:hen ennustetaan pienenevän ensimmäistä kertaa kriisin alun jälkeen, vaikka liiallista alijäämää koskevan komission menettelyn piiriin kuuluu edelleen neljä euroalueen maata: Ranska, Espanja, Kreikka ja Portugali; toteaa, että Kypros, Irlanti ja Slovenia ovat onnistuneet laskemaan vajeensa makrotalouden ohjelmilla alle viitearvon, joka on 3 prosenttia BKT:stä;
E. toteaa, että saman ennusteen mukaan euroalueella on jatkossakin odotettavissa ulkoinen ylijäämä, joka on noin 3 prosenttia BKT:stä vuosina 2016 ja 2017; ottaa huomioon, että Yhdistyneen kuningaskunnan, joka on yksi euroalueen tärkeimmistä kauppakumppaneista, jyrkkä ero EU:sta voi vaikuttaa negatiivisesti sekä EU:n että Yhdistyneen kuningaskunnan kauppataseeseen;
F. ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 127 artiklan 5 kohdassa määrätään, että Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtävänä on auttaa rahoitusvakauden ylläpitämisessä;
G. ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 127 artiklan 2 kohdassa määrätään, että Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtävänä on ”maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan edistäminen”;
H. toteaa, että EKP:n syyskuussa 2016 esittämän ennusteen mukaan euroalueen keskimääräinen inflaatioaste, joka oli nolla vuonna 2015, pysyy lähellä tätä tasoa vuonna 2016 (0,2 prosenttia), nousee 1,2 prosenttiin vuonna 2017 ja 1,6 prosenttiin vuonna 2018; toteaa, että viime vuosien alhainen inflaatio johtuu muun muassa alhaisista energian hinnoista;
I. toteaa, että inflaatiotavoitteen saavuttaminen on yhä vaikeampaa, mikä johtuu demografisten suuntausten vakiintumisesta, alenevista energian hinnoista sekä kaupan ja rahoitusalan globalisoitumisen täydestä vaikutuksesta eurooppalaiseen yhteiskuntaan, jossa vallitsee korkea työttömyys; toteaa, että nämä deflatoriset paineet pahentavat investointien puutetta ja kokonaiskysynnän heikkoutta;
J. panee merkille, että EKP käynnisti vuoden 2015 maaliskuussa laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman, joka oli kooltaan 1,1 biljoonaa euroa ja jonka oli alun perin määrä kestää syyskuuhun 2016 asti;
K. toteaa, että tätä ohjelmaa on sittemmin päivitetty, ja omaisuuserien oston on määrä jatkua maaliskuuhun 2017 asti, sen kokonaissumman on määrä olla noin 1,7 biljoonaa euroa ja ehdot täyttävien omaisuuserien luetteloa on laajennettu käsittämään muiden kuin rahoitusalan yritysten lainat ja keskushallintoa alempien tasojen viranomaisten lainat; panee merkille, että on esiintynyt huolta EKP:n taseen yhä kasvavista riskitasoista;
L. toteaa, että EKP on osto-ohjelmansa käynnistyttyä ostanut 19 094 miljoonalla eurolla omaisuusvakuudellisia arvopapereita;
M. toteaa, että EKP höllensi rahapolitiikkaansa laskemalla keskeiset viitekorkonsa ennennäkemättömän alas, sillä se pudotti perusrahoitusoperaatioiden koron nollaan prosenttiin ja talletuskoron –0,40 prosenttiin maaliskuussa 2016; toteaa, että EKP tarjoaa kannustimia pankkien luotonantoon ja toteuttaa sitä varten edelleen kohdennettuja pitkäaikaisia rahoitusoperaatioita;
N. toteaa, että EKP:n mukaan yhteisen valvontamekanismin käynnistämisellä pyrittiin mikrotason vakauden johdonmukaiseen valvontaan ja täytäntöönpanoon kaikkialla euroalueella tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi pankeille ja yhteisen arviointimenetelmän (SREP) ottamiseksi käyttöön;
O. toteaa, että EKP:n pääjohtaja on edelleen painottanut euroalueen rakenneuudistusten kiireellistä tarvetta;
P. toteaa, että EKP kannattaa yksinkertaista, läpinäkyvää ja standardoitua arvopaperistamista ja siitä seuraavaa pääomavaatimusten pienentämistä, jotka piristäisivät sekä arvopaperistamismarkkinoita että reaalitalouden rahoitusta;
Q. ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 123 artiklassa ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 21 artiklassa kielletään julkisen talouden keskuspankkirahoitus;
1. korostaa, että euroalue kärsii edelleen korkeasta työttömyydestä ja liian matalasta inflaatiosta, suurista makrotalouden epätasapainotiloista ja vaihtotaseen epätasapainosta ja että sen lisäksi euroalueella on hyvin heikko tuottavuuden kasvu, mikä johtuu investointien puutteesta – 10 prosenttiyksikköä kriisiä edeltävää tasoa vähemmän – ja rakenneuudistusten puutteesta sekä sisäisen kysynnän heikkoudesta; panee merkille, että julkisen velan korkea taso ja järjestämättömien lainojen erityisen valtava määrä sekä pankkialan pääomavaje joissakin jäsenvaltioissa pirstoo euroalueen rahoitusmarkkinoita edelleen, mikä vähentää liikkumavaraa kaikkein haavoittuvimpien talouksien tukemisessa; korostaa, että vain terveellä finanssipolitiikalla ja sosiaalisesti tasapainoisilla rakenneuudistuksilla, jotka on suunnattu tuottavuuden kasvuun, voidaan saada aikaan kestävä positiivinen talouskehitys kyseisissä jäsenvaltioissa;
2. palauttaa mieliin, että Euroopan keskuspankki on liittovaltiomainen elin, jossa ei ole tilaa kansalliselle veto-oikeudelle, minkä ansiosta pankki on kyennyt toimimaan päättäväisesti kriisin torjumiseksi;
3. toteaa, että kun otetaan huomioon tämä hyvin monimutkainen toimintaympäristö ja pitkittyneen matalan inflaation kauden riski, EKP:n poikkeustoimet inflaation nostamiseksi takaisin 2 prosenttiin, joka on keskipitkän aikavälin tavoite, vastaavat sen SEUT-sopimuksen 127 artiklan mukaista mandaattia eikä näin ole lainvastaisia(1); panee merkille, että omaisuuserien osto-ohjelman käynnistyttyä maaliskuussa 2015 rahoitusolot ovat parantuneet jonkin verran reaalitalouteen kohdennettujen pidempiaikaisten rahoitusoperaatioiden ohjelmien (TLTRO) ansiosta, mikä on edistänyt euroalueen yrityksille ja kotitalouksille myönnettyjen lainojen elpymistä; toteaa, että nämä toimenpiteet ovat myös edistäneet joidenkin euroalueen valtionobligaatioiden korkoerojen pienenemistä; toteaa, että parannukset eivät ole koskeneet jäsenvaltioita tasapuolisesti ja että lainojen kysyntä on edelleen heikkoa joissakin jäsenvaltioissa;
4. painottaa, että EKP käynnisti kesäkuussa 2016 neljän kohdennetun pitempiaikaisen rahoitusoperaation uuden sarjan (TLTRO II); toteaa, että ohjelman kannustinrakenne on muuttunut verrattuna alkuperäiseen TLTRO-ohjelmaan, koska tietyt pankit voivat ottaa lainaa negatiivisella korolla, vaikka ne eivät lisäisi nettolainanantoaan reaalitaloudelle;
5. on huolestunut siitä, että tarjoamalla likviditeettiä negatiivisella korolla mutta poistamalla samalla vaatimuksen, jonka mukaan pankkien on palautettava varat, jos ne eivät saavuta lainanantotavoitettaan, EKP heikentää keskuspankin likviditeettitarjonnan ja reaalitalouden lainoittamisen välistä yhteyttä, joka oli keskeisessä asemassa TLTRO-konseptissa;
6. on tyytyväinen Euroopan keskuspankin heinäkuussa 2012 antamaan kategoriseen lupaukseen ”tehdä kaikki tarvittava” euron puolustamiseksi, koska tällä on ollut ratkaiseva vaikutus euroalueen rahoitusvakauden varmistamisessa;
7. katsoo, että omaisuuserien osto-ohjelmalla olisi suurempi vaikutus unionin talouteen, jos siihen liittyisi tehokkaita ja sosiaalisesti tasapainoisia rakenneuudistuksia, joilla pyrittäisiin parantamaan unionin kilpailukykyä, ja jos EIP:n ostamien joukkolainojen määrä olisi suurempi etenkin Euroopan laajuisten liikenneverkkojen ja Euroopan laajuisten energiaverkkojen osalta (nämä hankkeet tuovat todistetusti sosiaalista ja taloudellista eurooppalaista lisäarvoa) samoin kuin pk-yritysten arvopaperistettujen lainojen osalta; kehottaa EKP:tä tekemään tutkimuksen, jossa arvioidaan, millainen omaisuuserien osto-ohjelman vaikutus olisi, jos sen avulla voitaisiin ostaa jälkimarkkinoilla suoraan investointi- ja tutkimusmenoihin liittyvää jäsenvaltioiden julkista velkaa; on huolissaan siitä, että muiden kuin finanssialan yritysten liikkeeseenlaskemien joukkovelkakirjalainojen suorat ostot, joita voidaan perustella tämänhetkisessä tilanteessa, voivat aiheuttaa vääristymiä;
8. on samaa mieltä EKP:n pääjohtajan Mario Draghin kanssa siitä, että yhtenäinen rahapolitiikka ei voi edistää kokonaiskysyntää, ellei sitä täydennetä asianmukaisella finanssipolitiikalla ja kunnianhimoisilla ja sosiaalisesti tasapainoisilla rakenneuudistusohjelmilla jäsenvaltioissa; muistuttaa, että EKP:n ensisijainen tavoite sille EU:n perussopimusten primaarilainsäädännössä annetun mandaatin mukaan on hintavakauden turvaaminen, jotta voidaan taata investoinneille suotuisa vakaa ympäristö; katsoo, ettei rahapolitiikka yksin ole oikea väline unionin talouden rakenteellisten ongelmien ratkaisuun; korostaa, että odotettu talouden elpyminen ei voi korvata välttämättömiä rakenneuudistuksia; kiinnittää huomiota tuoreisiin tutkimuksiin ja keskusteluihin kaikkialla maailmassa kuluneen vuosikymmenen aikana havaitusta neutraalien korkojen mahdollisesta laskusta; toteaa, että tällainen tilanne johtaisi siihen, että rahapolitiikasta tulee entistä rajoitetumpaa ja tehottomampaa, koska sen vaarana olisi yhä useammin nollakoron alaraja;
9. on samaa mieltä siitä, että hyvin toimivat, monipuoliset ja yhdennetyt pääomamarkkinat tukisivat yhtenäisen rahapolitiikan toteuttamista; kehottaa tässä yhteydessä saattamaan pankkiunionin päätökseen vaiheittain ja panemaan sen täysin täytäntöön ja kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan täysimääräisesti siihen liittyvää lainsäädäntöä sekä rakentamaan pääomamarkkinaunionia, koska se olisi ratkaiseva askel yhtenäisen rahapolitiikan tehokkuuden lisäämisessä sekä rahoitusalan häiriöiden aiheuttamien riskien lieventämisessä; pitää keskeisen tärkeänä, että ratkaistaan järjestelemättömien lainojen ongelma kaikkein ongelmallisimmilla kansallisilla pankkialoilla, jotta voidaan palauttaa rahapolitiikan sujuva toteuttaminen koko alueella;
10. korostaa, että talouden ja työmarkkinoiden rakenteellisissa ja sosiaalisesti tasapainoisissa uudistuksissa olisi otettava myös täysimääräisesti huomioon Euroopan demografinen vaje inflaatiopaineiden käsittelemiseksi ja sellaisten kannustimien luomiseksi, jotka edistävät entistä tasapainoisempaa väestörakennetta, mikä auttaisi pitämään inflaatiotavoitteen noin 2 prosentissa; korostaa negatiivisten investointinäkymien vaaraa epäsuotuisan demografisen kehityksen yhteydessä;
11. panee kuitenkin merkille, että vaikka poikkeuksellisten toimien vaikutusten riskit ja sivuvaikutukset ovat olleet merkittäviä etenkin reuna-alueiden pankkien rahoitusehtojen kannalta, inflaation ei odoteta saavuttavan 2 prosentin keskipitkän aikavälin tavoitetta vuoteen 2017 mennessä; panee merkille, että pankkien ja markkinoiden lainanannon elpyminen jakautuu jäsenvaltioiden kesken maantieteellisesti epätasaisesti eikä sillä ole tähän mennessä ollut täysin odotettua vaikutusta euroalueen tämänhetkiseen investointivajeeseen; korostaa, että investointien vähyyteen on rahoituksen riittämättömän saatavuuden lisäksi syynä myös lainojen vähäinen kysyntä ja että on edistettävä rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat suoraan investointeja ja työpaikkoja; kiinnittää huomiota siihen, että saatavissa on entistä vähemmän institutionaalisten sijoittajien kansainvälisesti tunnustamia korkealaatuisia varoja;
12. muistuttaa, että vaikka vaikutukset reaalitalouteen ovat olleet lähes olemattomia, pankit ovat voineet saada rahoitusta lähes ilmaiseksi tai hyvin pienin kustannuksin, millä on tuettu suoraan niiden taseita; pitää valitettavana, että tuen laajuutta ei valvota eikä julkisteta, vaikka sillä on selviä finanssipoliittisia heijastusvaikutuksia rahapolitiikkaan eikä siihen liity tiukkoja ehtoja sen suhteen, miten se mahdollisesti investoidaan; toteaa, että kaikkiin tällaisiin ylimääräisiin toimiin on yhdistettävä toimia, joilla lievennetään markkinoiden ja talouden vääristymiä;
13. pitää valitettavina nykyisiä, joskin vähitellen pieneneviä, eroja pk-yrityksille ja toisaalta suurille yrityksille myönnettävän rahoituksen hintojen välillä pienten ja suurten lainojen korkojen välillä sekä luottoehtojen eroja euroalueen eri maissa sijaitsevien pk-yritysten välillä mutta myöntää, että sillä, mitä rahapolitiikalla voidaan saada aikaan tässä asiassa, on rajansa; korostaa, että jatkuva tarve mukauttaa pankkien taseita vaikuttaa muun muassa pk-yritysten mahdollisuuteen saada lainaa joissakin jäsenvaltioissa; viittaa myös mahdollisten muiden kilpailun vääristymien riskiin seurauksena EKP yrityslainojen ostosta pääomamarkkinoilla ja katsoo, että sen yhteydessä kelpoisuusehdot eivät saa aiheuttaa lisää vääristymiä etenkään, kun otetaan huomioon riskikehys, eikä pk-yrityksiä saa jättää tämän ulkopuolelle;
14. korostaa, että pitkän aikavälin tasainen tuottokäyrä voi heikentää pankkien kannattavuutta etenkin, jos ne eivät mukauta liiketoimintamallejaan, ja tämä voi mahdollisesti aiheuttaa riskejä etenkin yksityisille säästöille sekä eläke- ja vakuutusrahastoille; varoittaa, että pankkien kannattavuuden heikkeneminen saattaa vähentää niiden halua kehittää lainanantoa; viittaa erityisesti tällaisen korkopolitiikan kielteiseen vaikutukseen alueellisiin ja paikallisiin pankkeihin ja säästöpankkeihin, jotka saavat vain vähän rahoitusta rahoitusmarkkinoilta, sekä vakuutus- ja eläkealalle aiheutuviin riskeihin; kehottaa tämän vuoksi toteuttamaan negatiivisen koron, sen täytäntöönpanon ja sen vaikutusten erityistä ja jatkuvaa seurantaa; korostaa, että tästä erittäin matalien (negatiivisten) korkojen politiikasta on luovuttava asianmukaisesti, huolellisesti ja nopeasti;
15. ymmärtää, miksi negatiiviset korot on otettu käyttöön, mutta korostaa olevansa huolissaan negatiivisten korkojen politiikan mahdollisista seurauksista yksittäisten säästäjien sekä eläkejärjestelmien rahoitustasapainon sekä varallisuuskuplien kehittymisen kannalta; on huolestunut siitä, että pitkäaikaistalletusten korot ovat joissakin jäsenvaltioissa inflaatiota matalampia; katsoo, että demografisten suuntausten ja säästämiseen suuntautuneen kulttuurin vuoksi tällaiset tuloihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset voivat johtaa kotitalouksien säästöasteen nousuun, mikä voi haitata euroalueen kotimaista kysyntää; varoittaa, että talletuskorkojen joustamattomuus alaspäin voi rajoittaa hyötyä, joka saadaan laskemalla EKP:n talletuskorkoja vielä enemmän negatiiviselle puolelle;
16. on edelleen huolissaan pankin rahoitusoperaatioiden yhteydessä eurojärjestelmään vakuudeksi asetettujen ei-jälkimarkkinakelpoisten omaisuuserien ja omaisuusvakuudellisten arvopapereiden edelleen merkittävästä määrästä; pyytää jälleen EKP:tä antamaan tietoja siitä, mitkä keskuspankit ovat hyväksyneet tällaisia arvopapereita, sekä ilmoittamaan tällaisten omaisuuserien arvotusmenetelmät; korostaa, että parlamentti voisi hyödyntää näitä ilmoituksia valvoessaan EKP:lle annettuja valvontatehtäviä;
17. pyytää EKP:tä tutkimaan, miten rahapolitiikan toteutustavat eroavat toisistaan jäsenvaltioissa, joissa on keskitetty ja keskittynyt pankkiala, ja toisaalta jäsenvaltioissa, joissa on monipuolisempi paikallisten ja alueellisten pankkien verkko, sekä sellaisten maiden välillä, joissa turvaudutaan enemmän pankkeihin tai toisaalta pääomamarkkinoihin talouden rahoittamisessa;
18. kehottaa EKP:tä arvioimaan huolellisesti tulevien omaisuus- ja asuntokuplien syntymisen riskiä sen erittäin matalien (negatiivisten) korkojen politiikan seurauksena ottaen huomioon erityisesti voimakkaasti kasvaneen luotonannon ja kohtuuttoman korkeat kiinteistöjen hinnat etenkin joissakin suurissa kaupungeissa; katsoo, että sen pitäisi yhdessä Euroopan järjestelmäriskikomitean kanssa esittää tähän liittyviä erityisiä makrotason vakautta koskevia suosituksia;
19. tukee Euroopan keskuspankin esittämää arviota, jonka mukaan voimassa olevat vakavaraisuusasetus ja -direktiivi eivät kuitenkaan sisällä tiettyjä toimia, joiden avulla voitaisiin myös tehokkaasti puuttua tiettyihin järjestelmäriskeihin, joita ovat i) omaisuuseriin liittyvät toimet, kuten luototusastetta, lainojen ja tulojen suhdetta tai velanhoitokulujen ja tulojen suhdetta koskevien rajoitusten soveltaminen ja ii) sellaisten vastuulimiittien käyttöönotto, jotka eivät sisälly suurten asiakasriskien nykyiseen määritelmään; kehottaa komissiota tarkastelemaan, tarvitaanko tässä asiassa lainsäädäntöehdotusta; toteaa, että joitakin näistä toimenpiteistä voitaisiin jo sisällyttää nykyiseen eurooppalaista talletussuojajärjestelmää koskevan ehdotuksen valmisteluun;
20. huomauttaa, että kuten EKP:n roolista likviditeetin tarjoamisessa Kreikalle kesäkuussa 2015 ja julkisuuteen vuotaneista EKP:n neuvoston Kyproksen pankkien vakavaraisuutta koskevista keskusteluista käy ilmi, ”maksukyvyttömyyden” käsite, johon keskuspankki tukeutuu tarjotessaan maksuvalmiustukea euroalueen rahoituslaitoksille, ei ole riittävän selkeä ja siitä puuttuu oikeusvarmuus, koska EKP on aiempina vuosina viitannut sillä joko staattiseen maksuvalmiuden käsitteeseen (täyttääkö pankki vähimmäispääomavaatimukset tiettynä ajankohtana) tai dynaamiseen maksuvalmiuden käsitteeseen, joka perustuu stressitestien tulevaisuuteen suuntaaviin skenaarioihin hätärahoituksena annettavan maksuvalmiusavun antamisen tai sen rajoittamisen perusteeksi; painottaa, että tällainen epäselvyys on poistettava oikeusvarmuuden takaamiseksi ja rahoitusvakauden edistämiseksi;
21. panee merkille, että EKP:n pääjohtaja tunnisti eriarvoisuuteen vaikuttavat EKP:n politiikan seuraukset, ja panee merkille EKP:n arvion, jonka mukaan kansalaisten ja pk-yritysten lainanottokustannusten madaltaminen parantaa euroalueen työllisyyttä ja voi samalla osittain kompensoida politiikan seurauksia;
22. toteaa, että EKP:n suorittama omaisuuserien osto-ohjelma on painanut joukkolainojen tuoton useimmissa jäsenvaltioissa ennennäkemättömän alas; varoittaa joukkolainamarkkinoiden liian korkeiden arvostusten riskistä, mitä voisi olla vaikeaa käsitellä, jos korot alkavat riittävän vahvan elpymisen puuttuessa nousta uudelleen, mikä koskee erityisesti liiallista alijäämää koskevaan menettelyyn osallistuvia maita ja hyvin velkaantuneita maita; painottaa, että korkotason äkilliseen kääntymiseen nykyiseltä matalalta tasolta tuottokäyrän mukaisesti liittyy merkittäviä markkinariskejä rahoituslaitoksille, joiden osuus markkinahintaan perustuvista rahoitusvälineistä on merkittävä;
23. painottaa unionin tuomioistuimen määrittämiä ennakkoedellytyksiä, joiden on täytyttävä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ostaessa euroalueen jäsenvaltioiden valtionvelkakirja jälkimarkkinoilla:
–
ostoja ei ilmoiteta,
–
ostojen määrä rajataan alusta alkaen,
–
valtionvelkakirjojen liikkeeseen laskemisen ja niiden ostamisen välillä Euroopan keskuspankkijärjestelmän toimesta jälkimarkkinoilla noudatetaan vähimmäisaikaa, joka määritetään alusta alkaen ja jolla estetään liikkeeseenlaskun ehtojen vääristyminen,
–
Euroopan keskuspankkijärjestelmä ostaa pelkästään sellaisten jäsenvaltioiden valtionvelkakirjoja, jotka voivat saada joukkovelkakirjamarkkinoilta rahoitusta tällaisille joukkovelkakirjoille,
–
ostettuja joukkovelkakirjalainoja säilytetään vain poikkeustapauksissa erääntymiseen asti, ja ostot rajoitetaan ja lopetetaan ja ostetut joukkovelkakirjalainat lasketaan uudelleen liikkeeseen, jos tuen jatkamisesta tulee tarpeetonta;
24. panee merkille, että jotkin jäsenvaltiot saattavat käyttää erittäin matalien (negatiivisten) korkojen politiikkaa lykätäkseen tarpeellisia rakenneuudistuksia ja tarvittavaa ensisijaisten julkisten alijäämiensä vakauttamista etenkin keskushallinnon tasolla, ja muistuttaa tässä yhteydessä vakaus- ja kasvusopimuksessa annetuista sitoumuksista; toteaa, että yksi budjettiylijäämien syistä joissakin jäsenvaltioissa on ollut niiden julkisen velan negatiivinen korko; korostaa, että kansallista talouspolitiikkaa olisi koordinoitava etenkin euroalueella; painottaa, että välttämätön epätavanomaisesta rahapolitiikasta luopumisen prosessi tulee olemaan hyvin monimutkainen ja se on suunniteltava huolellisesti kielteisten häiriöiden välttämiseksi pääomamarkkinoilla;
25. pitää myönteisenä neuvoston kokouksen pöytäkirjojen julkistamista sekä päätöstä julkistaa EKP:n ja kansallisten keskuspankkien väliset sopimukset nettorahoitusvaroista; kehottaa EKP:tä jatkamaan toimiaan avoimuuden parantamiseksi; muistuttaa EKP:tä siitä, että palvelukseenotossa on noudatettava parhaita käytäntöjä;
26. muistuttaa, että SEUT-sopimuksen 130 artiklan mukaan EKP:n on toteutettava rahapolitiikkaansa itsenäisesti ja että tämä on ratkaisevan tärkeää hintavakauden säilymiseksi; kehottaa kaikkia hallituksia välttämään lausuntoja, joissa asetetaan kyseenalaiseksi tämän toimielimen toiminta mandaattinsa puitteissa;
27. kehottaa EKP:tä kiinnittämään sille pankkivalvonnan alalla annettujen tehtävien puitteissa erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteeseen;
28. muistuttaa EKP:n ja Euroopan pankkiviranomaisen välisestä tehtävänjaosta; korostaa, että EKP ei saa muuttua tosiasialliseksi standardien laatijaksi muille kuin YVM-pankeille;
29. panee merkille, että EKP:n neuvosto hyväksyi 18. toukokuuta 2016 asetuksen luottoja ja luottoriskejä koskevan yksityiskohtaisen AnaCredit-tietokannan täytäntöönpanosta; kehottaa EKP:tä ja kansallisia keskuspankkeja jättämään mahdollisimman paljon liikkumavaraa AnaCredit-tietokannan toteutuksessa;
30. kehottaa EKP:tä käynnistämään AnaCredit-tietokannan mahdollisia jatkovaiheita koskevan työn vasta, kun on toteutettu julkinen kuuleminen, johon Euroopan parlamentti osallistuu täysimääräisesti, ja ottaen erityisesti huomioon suhteellisuusperiaatteen;
31. panee huolestuneena merkille, että TARGET2-järjestelmän epätasapaino lisääntyy jälleen euroalueella kaupan epätasapainon vähenemisestä huolimatta, mikä viittaa pääoman jatkuvaan ulosvirtaukseen euroalueen reuna-alueilta;
32. muistuttaa, että rahapolitiikkaa koskeva vuoropuhelu on tärkeää, jotta varmistetaan rahapolitiikan läpinäkyvyys Euroopan parlamentille ja suurelle yleisölle;
33. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan keskuspankille.
– ottaa huomioon 11. toukokuuta 1999 annetun komission tiedonannon ”Rahoitusmarkkinoiden puitteiden toteuttaminen: toimintasuunnitelma” (COM(1999)0232),
– ottaa huomioon 31. tammikuuta 2007 annetun komission tiedonannon ”Asetuksen (EY) N:o 1/2003 17 artiklaan perustuva vähittäispankkitoiminnan alaa koskeva tutkinta (loppuraportti)” (COM(2007)0033),
– ottaa huomioon 30. huhtikuuta 2007 annetun komission vihreän kirjan ”Vähittäisrahoituspalvelut yhtenäismarkkinoilla” (COM(2007)0226),
– ottaa huomioon 23. huhtikuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta(1),
– ottaa huomioon rajatylittävistä maksuista yhteisössä ja asetuksen (EY) N:o 2560/2001 kumoamisesta 16. syyskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 924/2009(2),
– ottaa huomioon 11. tammikuuta 2012 annetun komission vihreän kirjan ”Yhdentyneet eurooppalaiset markkinat kortti-, verkko- ja mobiilimaksuille” (COM(2011)0941),
– ottaa huomioon vuonna 2014 julkaistun Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen kertomuksen vertailusivustojen hyvistä käytänteistä (Report on Good Practices on Comparison Websites),
– ottaa huomioon huhtikuussa 2016 julkaistun Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten riskinarviointia ja avoimuutta koskevan lausunnon ”Opinion to EU Institutions on a Common Framework for Risk Assessment and Transparency for IORPs”,
– ottaa huomioon kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4. helmikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU(3),
– ottaa huomioon rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU(4),
– ottaa huomioon sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla ja direktiivin 1999/93/EY kumoamisesta 23. heinäkuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 910/2014(5),
– ottaa huomioon direktiivin 2009/65/EY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2009/65/EY muuttamisesta säilytystoimintojen, palkka- ja palkkiopolitiikan sekä seuraamusten osalta 23. heinäkuuta 2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/91/EU(6),
– ottaa huomioon maksutileihin liittyvien maksujen vertailukelpoisuudesta, maksutilien siirtämisestä ja mahdollisuudesta käyttää perusmaksutilejä 23. heinäkuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/92/EU(7),
– ottaa huomioon vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avaintietoasiakirjoista 26. marraskuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1286/2014(8),
– ottaa huomioon 8. elokuuta 2014 annetun komission kertomuksen Euroopan valvontaviranomaisten ja Euroopan finanssivalvojien järjestelmän (EFVJ) toiminnasta (COM(2014)0509),
– ottaa huomioon korttipohjaisista maksutapahtumista veloitettavista siirtohinnoista 29. huhtikuuta 2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/751(9),
– ottaa huomioon 25. marraskuuta 2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2366 maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta(10),
– ottaa huomioon vakuutusten tarjoamisesta 20. tammikuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/97(11),
– ottaa huomioon virtuaalivaluutoista 26. toukokuuta 2016 antamansa päätöslauselman(12),
– ottaa huomioon 10. joulukuuta 2015 annetun komission vihreän kirjan finanssialan vähittäispalveluista – parempia tuotteita sekä enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia kuluttajille ja yrityksille (COM(2015)0630),
– ottaa huomioon Euroopan pankkiviranomaisen 21. maaliskuuta 2016 antaman vastauksen komission vihreään kirjaan finanssialan vähittäispalveluista,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,
– ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan lausunnon (A8-0294/2016),
A. toteaa, että unionin vähittäisrahoituspalveluiden markkinat ovat yhä suhteellisen alikehittyneet ja hyvin hajanaiset, kun otetaan huomioon esimerkiksi rajatylittävien transaktioiden alhainen määrä, joten tarvitaan tehokkaita toimia, jotta sisämarkkinoiden mahdollisuuksia voidaan hyödyntää kokonaisuudessaan ja jotta voidaan edistää loppukäyttäjiä hyödyttävää innovointia;
B. toteaa, että vähittäisrahoituspalveluiden markkinoille on ominaista suhteellisen suuri keskittyminen ja riittämätön kilpailu ja tämä dynamiikka saattaa rajoittaa valinnanvaraa ja tuoda vain vähän vastinetta rahalle sekä aiheuttaa suuria eroja jäsenvaltioiden välille; katsoo, että monikansalliset yhtiöt, joilla on toimipisteitä useissa jäsenvaltioissa, voivat kiertää esteet helpommin kuin pienet yritykset;
C. toteaa, että Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinat olisivat elinkelpoiset ainoastaan siinä tapauksessa, että ne tuottaisivat kuluttajille todellista lisäarvoa siten, että varmistetaan tehokas kilpailu, markkinoille pääsy ja kuluttajansuoja, etenkin kun on kyse tuotteista, joita todella tarvitaan talouselämään osallistumiseksi;
D. katsoo, että EU:n vähittäisrahoituspalveluiden markkinoiden sekä tarvittavaa kuluttajansuojaa koskevan asianmukaisen lainsäädäntökehyksen kehittämisellä paitsi edistettäisiin tärkeää ja tuloksellista rajat ylittävää toimintaa myös avattaisiin lisää mahdollisuuksia kilpailun lisääntymiselle kansallisella tasolla; katsoo, että EU:n vähittäisrahoituspalveluiden todellisilla sisämarkkinoilla on merkittävät mahdollisuudet tarjota kuluttajille entistä parempia rahoituspalveluita ja -tuotteita, enemmän valinnanvaraa ja parempi rahoituspalveluiden ja -tuotteiden saatavuus entistä alhaisemmin hinnoin; katsoo, että kilpailun vaikutukset hintoihin vaihtelevat kunkin alan ja kunkin tuotteen mukaan;
E. toteaa, että vihreässä kirjassa keskitytään lähinnä rajat ylittäviä palveluja etsiville kansalaisille suunnattuihin rahoituspalveluihin; toteaa, että jos uusia ehdotuksia esitetään, niiden on myös oltava hyödyllisiä unionin kaikille kuluttajille, jotta taataan, että vähittäisrahoituspalveluiden markkinat palvelevat kaikkia;
F. katsoo, että esteitä olisi edelleen poistettava kunnianhimoisesti ja hillittävä olemassa olevia protektionistisia suuntauksia, jotka estävät innovoinnin vähittäisrahoituspalveluiden alalla; katsoo, että todelliset sisämarkkinat tekevät unionista houkuttelevan innovatiivisten rahoituspalveluiden keskuksen;
G. toteaa, että digitoinnin aikaansaama nopea muutos ja rahoitusteknologinen innovointi saattavat asianmukaisesti hallinnoituina paitsi luoda uusia ja usein parempia rahoitustuotteita kuluttajille ja edistää taloudellista osallisuutta, muun muassa pienentämällä transaktiokustannuksia ja helpottamalla rahoituksen saantia, myös tuoda mukanaan keskeisiä haasteita, jotka liittyvät turvallisuuteen, tietosuojaan, kuluttajansuojaan, verotukseen, oikeudenmukaiseen kilpailuun ja rahoituksen vakauteen, ja niitä olisi seurattava tiiviisti kansalaisten saamien hyötyjen maksimoimiseksi;
H. katsoo, että vaikka monet palvelut siirtyvät verkkoon, on tärkeää varmistaa, ettei kukaan jää jälkeen ja että saatavuus taataan tarvittaessa myös muiden kuin digitaalisten kanavien kautta, jotta voidaan välttää taloudellista syrjäytymistä;
I. toteaa, että kaikki unionin vähittäisrahoituspalveluiden markkinoiden lujittamiseksi toteutettavat toimet olisi koordinoitava digitaalisten sisämarkkinoiden, päämarkkinaunionin ja sisämarkkinastrategian ohjelmien kanssa ja niiden yleisenä tavoitteena pitäisi olla vahvistaa työpaikkojen luomista, kestävää kasvua, rahoitusvakautta ja kuluttajien roolia unionin taloudessa;
J. korostaa, että Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoista on koiduttava hyötyä pk-yrityksille niin tarjonnan kuin kysynnänkin osalta; katsoo, että tarjonnan osalta kyseisten markkinoiden avulla on parannettava pk-yritysten mahdollisuutta saada rahoitusta; toteaa, että kysynnän osalta kyseisten markkinoiden on edistettävä pk-yritysten pääsyä rajat ylittäville markkinoille;
K. katsoo, että vaikka sisämarkkinoiden päätökseen saattaminen on kuluttajille tärkeää, on välttämätöntä tarjota myös eurooppalaisille rahoitusteknologia-alan yrityksille mahdollisuus hyödyntää sisämarkkinoita ja kilpailla perinteisten toimijoiden kanssa innovatiivisten, kuluttajaystävällisten ratkaisujen tarjoamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi kaikkialla unionissa;
L. toteaa, että mikroyritykset, pk-yritykset ja markkina-arvoltaan keskisuuret yritykset muodostavat unionin talouden selkärangan luomalla työllisyyttä ja kasvua; toteaa, että jokainen unionin säädös ja aloite on mukautettava kyseisten yritysten erityispiirteisiin;
M. toteaa, että Euroopan sisämarkkinoiden toteutuminen on erittäin tärkeää kuluttajille ja yrityksille ja että innovatiiviset uudet toimijat haastavat nykyisen tarjonnan;
1. pitää myönteisenä komission vihreää kirjaa vähittäisrahoituspalveluista (jossa vähittäisrahoituspalvelut on määritelty niin, että niihin sisältyvät myös vakuutukset) ja sen tähän mennessä synnyttämää vilkasta ja tuloksellista keskustelua; suhtautuu myönteisesti vähittäisrahoituspalveluita koskevaan vihreään kirjaan liittyvään julkiseen kuulemiseen, joka on tarjonnut erilaisille vähittäisrahoituspalvelualan toimijoille mahdollisuuden ilmaista niiden erityispiirteisiin ja/tai toimialoihin perustuvan mielipiteen; korostaa, että vähittäisrahoituspalveluita koskeva yksi yhtenäinen lähestymistapa olisi haitallinen, kun otetaan huomioon asianomaisten toimijoiden ja tuotteiden monimuotoisuus;
2. katsoo, että digitalisointi luo jatkossakin uusia mahdollisuuksia kuluttajille, sijoittajille, pk-yrityksille ja muille yrityksille kilpailun, rajat ylittävän toiminnan ja innovoinnin osalta; korostaa, että pelkästään digitalisointi ei riitä luomaan todellisia Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoita; muistuttaa, ettei erilaisten verotus-, sosiaaliturva-, oikeus-, terveys-, sopimus- ja kuluttajansuojajärjestelmien sekä eri kielten ja kulttuurien muodostamia esteitä voida ylittää pelkästään digitalisoinnin avulla;
3. katsoo, että vihreä kirja annettiin oikeaan aikaan, koska on tarpeen työskennellä ennakoivasti päätöksenteon kaikissa vaiheissa, jotta voidaan reagoida tehokkaasti ja asianmukaisesti näillä innovatiivisilla ja nopeasti muuttuvilla markkinoilla ilmenevään kehitykseen;
4. katsoo, että sääntelyn yksinkertaistaminen on yksi tärkeimmistä keinoista tuotteiden vertailtavuuden helpottamiseksi jäsenvaltioiden markkinoiden välillä erityisesti vakuutusalalla;
5. korostaa, että monia vähittäisrahoituspalveluiden sisämarkkinoiden kannalta merkityksellisiä unionin säädöksiä on jo hyväksytty, kuten toinen maksupalveludirektiivi, korttipohjaisista maksutapahtumista veloitettavista siirtohinnoista annettu asetus, maksutilidirektiivi, rahanpesudirektiivi, kiinnitysluottodirektiivi ja vakuutusedustusdirektiivi; kehottaa komissiota seuraamaan tiiviisti tämän lainsäädännön siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanoa, jotta voidaan välttää päällekkäisyyksiä, myös osittaisia päällekkäisyyksiä;
6. korostaa, että on tärkeää edistää myönteistä kehitystä vähittäisrahoituspalveluiden markkinoilla luomalla kilpailukykyinen ympäristö ja säilyttämällä kaikkien sidosryhmien, mukaan luettuina vakiintuneet toimijat ja uudet tulokkaat, tasavertaiset toimintaedellytykset sekä säännöt, jotka ovat teknologia- ja liiketoimintamallin kannalta mahdollisimman neutraaleja; katsoo, että tällaisen lähestymistavan soveltaminen on välttämätöntä, jotta autetaan aloittelevien yritysten ja uusien ja innovoivien pk-yritysten kasvua;
7. pyytää komissiota valvomaan, että samaan palveluun sovelletaan samoja sääntöjä, jotta ehkäistään kilpailun vääristyminen erityisesti uusien vähittäisrahoituspalvelujen tarjoajien ilmaantumisen yhteydessä; korostaa, etteivät kyseiset säännöt saa hidastaa innovointia; painottaa, että markkinoiden yhdentymistä voitaisiin edistää luomalla yhteyspisteitä, joiden kautta sidosryhmät voisivat ilmoittaa unionin toimilupamääräysten lainvastaisesta soveltamisesta;
8. toteaa, että vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana rahoitusteknologiaa rahoitettiin Euroopassa vain 348 miljoonalla dollarilla, kun taas Pohjois-Amerikassa sitä rahoitettiin 1,8 miljardilla dollarilla ja Kiinassa 2,6 miljardilla dollarilla, mikä osoittaa, että tarvitaan nopeaa ajattelutavan muutosta ja asianmukaisia sääntelytoimia teknologian kehitykseen vastaamiseksi, jotta Euroopasta kehittyy johtavat innovaatiomarkkinat; korostaa, että vähittäisrahoituspalveluiden aidot sisämarkkinat, joilla taataan yhdenvertaiset lähtökohdat uusille tulokkaille, tekevät unionista houkuttelevan innovatiivisten rahoituspalvelujen keskuksen ja antavat kuluttajille useampia ja parempia valintamahdollisuuksia edullisempaan hintaan; katsoo, että murrokselliset teknologiat luovat sääntelylle haasteita, mutta tarjoavat myös mittavia innovaatiomahdollisuuksia, jotka hyödyttävät loppukäyttäjiä ja edistävät talouskasvua ja työpaikkojen syntymistä;
9. korostaa erityisesti kuluttajien luottamuksen ja tyytyväisyyden lisäämiseksi, että vihreän kirjan aloite voi onnistua ainoastaan, jos siinä keskitytään vahvasti luomaan sellaiset unionin markkinat, joilla hyvin suojelluilla kuluttajilla on käytettävissään yhtäläiset mahdollisuudet ja selkeät, yksinkertaiset ja hyvää vastinetta rahalle tuovat tuotteet; toteaa, että on myönteistä tarjota kuluttajille yksinkertaisia, turvallisia ja standardoituja tuotteita; kehottaa unionin valvontaviranomaisia arvioimaan säännöllisesti sitomiskäytäntöjen vaikutusta vähittäisrahoituspalveluiden hintoihin ja kilpailuun; kehottaa komissiota ottamaan käyttöön yksinkertaisen, siirrettävissä olevan ja turvallisen rahoitustuotteita koskevan kehyksen; kehottaa komissiota tarkastelemaan lisäksi mahdollisuutta luoda peruspankkitiliä ja yleiseurooppalaista eläketuotetta koskevan mallin mukainen yhdenmukaistettu oikeudellinen kehys, joka koskee unionin yleisimpien rahoitustuotteiden standardoituja oletusvaihtoehtoja;
10. korostaa, että vihreän kirjan mukaisten ehdotusten on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia;
11. muistuttaa, että kaikkien vihreään kirjaan perustuvien aloitteiden olisi oltava sopusoinnussa veropetosten, veron kiertämisen ja verovilpin ja rahanpesun torjumisen tehostamisen kanssa ja olisi lisättävä toimia yhteisen verotunnisteen kehittämiseksi;
12. panee merkille vähittäisrahoitustuotteiden monimutkaisuuden lisääntymisen; pitää tarpeellisena kehittää aloitteita ja välineitä, joilla parannetaan kilpailua ja joiden avulla kuluttajat voivat tunnistaa turvalliset ja yksinkertaiset tuotteet heille saatavilla olevasta tuotevalikoimasta; kannattaa siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien avaintietoasiakirjojen sekä vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevien avaintietoasiakirjojen kaltaisia aloitteita; korostaa tarvetta mukauttaa nämä tietomekanismit digitaaliseen todellisuuteen; katsoo, että esitteen yhteenveto olisi sovitettava yhteen vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevien avaintietoasiakirjojen kanssa, jotta yksityissijoittajat voisivat arvioida asianmukaisesti yleisölle tarjottaviin tai kaupankäynnin kohteiksi otettuihin arvopapereihin liittyviä riskejä;
13. palauttaa mieliin viimeaikaiset pankkialaa koskevat lainsäädäntötoimet, erityisesti pankkialan elvytyksestä ja kriisinratkaisusta annetun direktiivin ja talletusten vakuusjärjestelmistä annetun direktiivin; muistuttaa, että äskettäin käyttöön otettu riidanratkaisujärjestelmä on johtanut siihen, että joihinkin yksityissijoittajille tarjottaviin välineisiin liittyy suurempi tappioriski; vaatii, että kuluttajille on annettava kaikki tiedot uusien sääntöjen vaikutuksesta, erityisesti, jos heidän talletukseensa tai sijoitukseensa liittyy arvon alaskirjausriski (”bail-in”); pyytää komissiota selvittämään, soveltavatko jäsenvaltiot oikein talletusten vakuusjärjestelmistä annettua direktiiviä; korostaa, että on hyvin ongelmallista myydä yksityissijoittajille tiettyjä välineitä, joiden arvo voidaan alaskirjata, kun otetaan huomioon sekä kuluttajien asianmukainen suojelu että arvon alaskirjauksen käytännön toteutettavuus, ja kehottaa komissiota selvittämään mahdollisuuksia rajoittaa tällaisia käytäntöjä;
14. katsoo, ettei Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoita voida toteuttaa, ellei kuluttajiin sovelleta kaikkialla EU:ssa yhtenäistä oikeudellista suojaa; katsoo, että rahoituspalveluita koskevien riitojen FIN-NET-sovitteluverkoston päivittäminen ja edistäminen on välttämätöntä;
15. toteaa, että joissakin jäsenvaltioissa vakuutustakuujärjestelmän puuttuminen saattaa heikentää kuluttajien luottamusta, ja kehottaa komissiota harkitsemaan lainsäädäntöä, jossa säädetään vakuutustakuujärjestelmän kattavuudesta;
16. korostaa, että taloudellisen osallisuuden näkökulma olisi aina pidettävä mielessä ja että on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että kuluttajille on yhdenvertaisesti tarjolla ainakin kaikkein keskeisimmät rahoituspalvelut ja myös muiden kuin digitaalistenkanavien kautta, jotta voidaan välttää taloudellista syrjäytymistä;
17. katsoo, että rahoitusalalla tapahtuvat rakennemuutokset, kuten rahoitusalan teknologiayritysten ilmaantuminen sekä yritysfuusiot ja -ostot, jotka saattavat johtaa työntekijöiden ja toimialojen määrän vähentymiseen, on toteutettava heikentämättä heikoimmassa asemassa oleville henkilöille, kuten erityisesti vanhuksille ja maaseudulla tai harvaan asutuilla alueilla asuville, suunnattujen palvelujen laatua;
18. painottaa rahoitusalaan perehdyttämisen merkitystä kuluttajien suojelun ja heidän asemansa vahvistamisen välineenä; kehottaa laajentamaan ja helpottamaan riippumatonta rahoitusalaan perehdyttämistä ja korostaa, että kuluttajille on annettava tietoa investointivaihtoehdoista;
19. katsoo, että digitalisoinnista voi olla yksityissijoittajille hyötyä, ja toteaa, että se voi muun muassa helpottaa tuotteiden vertailtavuutta, parantaa ja helpottaa sijoitusten tekemistä yli rajojen ja edistää oikeudenmukaisempaa kilpailua palveluntarjoajien välillä sekä nopeuttaa ja helpottaa rekisteröinti- ja maksumenettelyjä ja alentaa siten transaktiokustannuksia; toteaa, että se voi kuitenkin aiheuttaa myös haasteita, jotka on otettava huomioon, kun joudutaan muun muassa varmistamaan asiakkaan tietojen selvittämiseen, rahanpesun torjuntaan ja tietosuojaan liittyvien vaatimusten noudattaminen, samoin kuin riskejä, sillä se voi muun muassa lisätä keskitettyjen järjestelmien haavoittuvuutta tietoverkkohyökkäyksille; kehottaa tunnistamaan rahoitusmarkkinoiden uusia ja nykyisiä suuntauksia sekä niistä johtuvia etuja ja riskejä sekä seuraamaan niitä käyttäen lähtökohtana niiden todennäköisiä vaikutuksia yksityissijoittajiin;
20. toteaa, että rahoituspalveluiden tarjoajat käyttävät yhä enemmän eri lähteistä saatavia kuluttajien rahoitustietoja ja muita tietoja eri tarkoituksiin, erityisesti luotto- ja vakuutusaloilla; painottaa, että rahoituspalveluiden tarjoajien harjoittamassa henkilötietojen ja massadatan käytössä olisi noudatettava EU:n tietosuojalainsäädäntöä ja tietojen käyttö olisi rajoitettava tiukasti siihen määrään, mikä on välttämätöntä palvelun toimittamiseksi kuluttajille edullisella tavalla; toteaa, että edellä mainitun vuoksi massadatan aiheuttaman vakuutusriskin purkamista olisi valvottava tiiviisti;
21. korostaa, että käteisen saatavuus pankkiautomaateista on välttämätön palvelu, jota on helpotettava ja johon ei saa sisältyä syrjiviä käytäntöjä tai väärinkäytöksiä ja josta ei siksi saa periä kohtuuttomia maksuja;
22. korostaa, että kuluttajien luottamusta rahoituspalveluihin on parannettava, koska se on edelleen vähäistä erityisesti korkeita valuuttakurssiriskejä aiheuttavien rahoitustuotteiden osalta; kehottaa komissiota varmistamaan, että finanssiosaamisen ja -tietoisuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet pannaan täytäntöön kokonaisuudessaan ja että tarvittaessa otetaan käyttöön lisätoimenpiteitä, joilla annetaan kuluttajille mahdollisuus tehdä tietoon perustuvia päätöksiä, lisätään kyseisiä tuotteita koskevaa avoimuutta ja poistetaan esteet ja perusteettomat kustannukset, jotka koskevat tilanteita, joissa kuluttajat haluavat vaihtaa tuotteesta toiseen tai luopua tuotteesta; korostaa, että eurooppalainen standardoitu tietosivu (ESIS-tietosivu) ja eurooppalaiset kulutusluottotietolomakkeet olisi annettava järjestelmällisesti asiakkaille ennen sopimusta luottoa, lainaa tai kiinnelainaa koskevan arvion osana;
23. toteaa, että rahoituslaitosten ja rahoituspalveluiden tarjoajien asiakaspalvelussa työskentelevillä työntekijöillä on keskeinen rooli vähittäispalvelujen tarjonnan avaamisessa kaikille yhteiskuntaryhmille ja kuluttajille unionissa; toteaa, että näille työntekijöille olisi periaatteessa annettava riittävästi koulutusta ja aikaa, jotta he voisivat palvella asiakkaitaan luotettavasti, ja että heille ei pitäisi asettaa myyntitavoitteita tai kannustimia, jotka saattaisivat kyseenalaistaa tai vääristää heidän neuvojaan, ja että heidän olisi aina noudatettava rahoitusmarkkinadirektiivissä II annettuja kuluttajasuojaa koskevia säännöksiä asiakkaiden edun mukaisesti;
24. korostaa, että mahdollisuus saada kohtuuhintaista ja riippumatonta neuvontaa on olennaista järkevien sijoituspäätösten tekemisessä; korostaa neuvonnan parantamisen edellyttävän erityisesti standardoitujen vähittäissijoitustuotteiden laajaa tarjontaa ja sijoittajille tarkoitettuja tehokkaita tietoasiakirjoja monimutkaisista ja yksinkertaisista tuotteista;
25. toteaa, että kysynnästä huolimatta tällä hetkellä ei ole saatavilla kohtuuhintaista ja kohdennettua rahoitusneuvontaa, jonka kohdeala olisi rahoitusmarkkinadirektiivissä säännellyn varsinaisen sijoitusneuvonnan kohdealaa kapeampi; panee merkille joissakin jäsenvaltioissa käydyt keskustelut ja toteutetut aloitteet tällaisen välittäjäpalvelun perustamisesta; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja markkinatoimijoita nimeämään asiaan liittyviä hyviä käytäntöjä ja aloitteita sekä tutkimaan ja seuraamaan niitä;
26. painottaa toisen rahoitusmarkkinadirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon liittyviä puutteita, jotka ovat monissa tapauksissa aiheuttaneet välittäjille työläitä raportointivaatimuksia; toteaa, että ne eivät paranna tehokkaasti kuluttajansuojaa ja menevät kyseisen direktiivin vaatimuksia pidemmälle; kehottaa ottamaan opiksi tästä kokemuksesta;
27. korostaa, että vähittäispankkitoiminta on ratkaisevassa asemassa siirrettäessä asianmukaisesti rahapolitiikan ehtoja markkinoille ja erityisesti kuluttajille; painottaa asianmukaisen rahapoliittisen ympäristön merkitystä kuluttajien pitkän aikavälin säästöjen edistämisessä;
28. painottaa, että euroalueen ja euroalueeseen kuulumattomien jäsenvaltioiden välillä ei saisi olla tarpeettomia tai kohtuuttomia eroja, jotta vähittäisrahoituspalvelujen sisämarkkinat olisivat tehokkaat ja dynaamiset;
29. katsoo, että yhtenäisvaluutan käyttöönotto poikkeuksetta kaikissa jäsenvaltioissa lisää finanssialan vähittäispalveluiden sisämarkkinoiden tehokkuutta ja johdonmukaisuutta;
30. panee merkille, että tietojen keruuseen ja analysointiin liittyviä EU:n tason valmiuksia on todennäköisesti vahvistettava; toteaa, että vihreän kirjan lupaavimmille ideoille on annettava laajaa ja riittävää empiiristä tukea ennen kuin voidaan siirtyä lainsäädäntöprosesseihin; korostaa, että tällaisen empiirisen työn menetelmistä ja lähtöoletuksista olisi ilmoitettava asianmukaisesti ja että työssä olisi hyödynnettävä täysimääräisesti Euroopan valvontaviranomaiselle EBA-asetuksessa määrätyn seurantatyön tuloksia, jotta voidaan tunnistaa eri innovaatioiden edut ja riskit sekä kartoittaa mahdollisia lainsäädäntötoimia niiden välisen oikean tasapainon löytämiseksi;
31. kehottaa komissiota käsittelemään rahoitustuotteiden ja -palveluiden myyntiä väärin perustein; kehottaa komissiota erityisesti seuraamaan tiiviisti sellaisten rahoitusvälineiden markkinoita koskevan direktiivin (MiFID II) mukaisten uusien säännösten täytäntöönpanoa, joissa kielletään riippumattomien rahoitusneuvojien palkkio ja rajoitetaan niiden käyttö ei-riippumattomiin neuvojiin, sekä harkitsemaan tällaisen seurannan pohjalta, olisiko kyseisiä rajoituksia tiukennettava;
Lyhyen aikavälin ensisijaiset tavoitteet
32. korostaa, että rahoitus- ja kuluttaja-asioita koskevan EU:n ja kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanon valvontaa on vahvistettava ja että vähittäisrahoituspalveluiden sisämarkkinat edellyttävät korkeatasoista kuluttajansuojalainsäädäntöä sekä lainsäädännön johdonmukaista ja tarkkaa täytäntöönpanoa kaikissa jäsenvaltioissa; muistuttaa kuitenkin, että vähittäisrahoituspalveluja koskevan lainsäädännön määrä on lisääntynyt viime vuosina pyrittäessä parantamaan toiminnan vakautta, vahvistamaan kuluttajansuojaa ja palauttamaan luottamusta alaan; korostaa, että Euroopan valvontaviranomaisten olisi tehostettava kuluttajien ja yksityissijoittajien asioita koskevaa toimintaansa ja useissa jäsenvaltioissa asiasta vastaavien virastojen olisi alettava toimimaan aktiivisemmin ja asiantuntevammin tällä alalla; kehottaa jäsenvaltioiden valvontaviranomaisia vaihtamaan hyviä käytäntöjään, jotta voidaan varmistaa tasapuolinen kilpailu vähittäisrahoituspalveluihin liittyvän lainsäädännön soveltamisen osalta samalla kun huolehditaan kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanon valvonnasta;
33. kehottaa komissiota varmistamaan Euroopan valvontaviranomaisten rahoituksesta ja hallinnosta suunniteltua valkoista kirjaa koskevassa menettelyssä erityisesti, että viranomaisille myönnetään tarvittava rahoitusmalli ja toimivaltuudet, jotta ne voisivat toimia aktiivisemmin ja kuluttajakeskeisemmin vähittäisrahoituspalveluiden markkinoilla ja taata samalla rahoitusvakauden;
34. pitää myönteisenä, että komissio lupautuu kannustamaan kestävien ja ympäristöystävällisten investointien rahoittamiseen; kehottaa komissiota tukeutumaan aiempiin kuulemisiin ja ottamaan Euroopan parlamentin tiiviisti mukaan ja toimimaan aktiivisemmin pääomamarkkinaunionin hyödyntämisessä osana Pariisin sopimuksen täytäntöönpanoa, jotta voidaan tukea kestävien ja vastuullisten sijoitusten kasvavia markkinoita edistämällä kestäviä sijoituksia ympäristöön; toteaa, että tähän päästään antamalla tehokkaita ja standardoituja ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä tietoja soveltaen pörssiyhtiöitä ja rahoituksen välittäjiä koskevia perusteita ja ottamalla kyseiset perusteet asianmukaisesti huomioon sijoitusten hallintajärjestelmissä ja tiedonantostandardeissa ja käyttäen perustana vastaavia säännöksiä, joita parlamentti edisti menestyksekkäästi ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia koskevan direktiivin äskettäisessä tarkistamisessa; kehottaa lisäksi komissiota edistämään ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyviä luokituspalveluja sekä johdonmukaista kehystä vihreitä joukkovelkakirjoja varten käyttäen perustana vihreää rahoitusta koskevaa komission tutkimusta ja G20‑tutkimusryhmän työtä;
35. kehottaa komissiota tehostamaan työtä asuinpaikkaan perustuvan syrjinnän torjumiseksi Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoilla ja tarvittaessa täydentämään suunniteltuja yleisiä ehdotuksia perusteettomien maarajoitusten poistamiseksi antamalla uusia, erityisesti rahoitusalalle kohdennettuja lainsäädäntöaloitteita, kun otetaan huomioon, että eräiden tuotteiden ja palveluiden hinta kytkeytyy useaan (sääntelyä koskevaan tai maantieteelliseen) tekijään, jotka vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen;
36. kehottaa komissiota luomaan muun muassa maksutilidirektiivin rakenteeseen ja Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen vakuutusalaa koskevaan analyysiin perustuvan hyvin organisoidun ja helppokäyttöisen EU:n vertailuportaalin, joka kattaa useimmat tai kaikki vähittäisrahoituspalvelujen markkinoiden osa-alueet; korostaa, että hintavertailuvälineiden on oltava tarkkoja ja kuluttajien kannalta tarkoituksenmukaisia eivätkä ne saa keskittyä ainoastaan tuotteiden hintaan vaan niissä on otettava huomioon myös tuotteiden laatu, sillä ainoastaan samanlaiset tuotteet ovat vertailtavissa keskenään;
37. kehottaa komissiota muun muassa maksutilidirektiiviin viitaten kartoittamaan ne säännöt, käytänteet ja ei suositeltavat käytänteet, joita sovelletaan kotimaan ja rajatylittäviin siirtoihin Euroopan vähittäisrahoituspalvelujen markkinoiden asianomaisilla osilla, ja esittämään johdonmukaisen ja kattavan strategian EU:n laajuisen rajat ylittävän siirtämisen helpottamisesta kuluttajille;
38. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vahvistamaan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoihin liittyvien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien rakenteita takaamalla, että riidanratkaisuelimet ovat aidosti riippumattomia, varmistamalla, että kaikki markkinoiden toimijat kuuluvat näiden elimien piiriin, ja ryhtymällä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että FIN-NETiä tehostetaan ja että siitä tehdään tunnettu kuluttajien keskuudessa; pyytää lisäksi komissiota pohtimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön eurooppalainen kollektiivinen oikeussuojajärjestelmä sen jälkeen, kun suunniteltu arviointi kollektiivisesta oikeussuojakäytännöstä annetun suosituksen täytäntöönpanosta on tehty;
39. pyytää komissiota tutkimaan edelleen ristiriitaisia ja joskus harhaanjohtavia käytäntöjä, joita kuluttajat kohtaavat, kun korttimaksuihin ja pankkiautomaateista tehtäviin käteisnostoihin liittyy valuutan muuntamista, ja esittämään johdonmukaisen ratkaisun, joka mahdollistaisi muun muassa käytännössä sen, että kuluttaja ymmärtää ja hallitsee tilanteen täysin, myös digitaalisiin markkinoihin liittyvät maksut;
40. muistuttaa komissiota yhä voimassa olevasta käytännöstä, jonka mukaan maksukorttien käyttöoikeus päättyy, jos niiden haltija muuttaa toiseen jäsenvaltioon, ja pyytää ryhtymään sen johdosta toimenpiteisiin, mukaan lukien jäsenvaltioiden viranomaisten varoittaminen;
41. kehottaa komissiota edistämään digitaalisten tunnistamistekniikoiden vastavuoroista tunnustamista ja yhteentoimivuutta vaarantamatta olemassa olevien tekniikoiden turvallisuustasoa tai niiden soveltumista rahanpesun torjumista koskevan unionin kehyksen vaatimusten täyttämiseen; kehottaa siksi komissiota ja jäsenvaltioita työskentelemään eIDAS-asetuksen ja uuden rahanpesun vastaisen lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi ja luomaan samalla – täysin toteutettavissa olevan – yleisen ympäristön, jossa vankat turvajärjestelyvaatimukset yhdistetään kuluttajien tunnistautumista koskeviin oikeudenmukaisiin ja yksinkertaisiin menettelyihin henkilötietojen suojaa koskevien periaatteiden mukaisesti; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita myös yksilöimään ja poistamaan sääntelyesteet rahoituspalveluiden tilaamiselta sähköisen allekirjoituksen avulla ja helpottamaan unionin laajuisen digitaalisen Onboarding-prosessin käyttöä yli rajojen;
42. korostaa, että hajautetun tilikirjan teknologian (Distributed Ledger Technology) mahdollinen muutosvaikutus edellyttää sääntelyvalmiuksien kehittämistä, jotta voidaan havaita varhain mahdolliset järjestelmäriskit ja haasteet kuluttajansuojan kannalta; kehottaa sen vuoksi komissiota perustamaan horisontaalisen työryhmän seuraamaan tiiviisti riskejä ja avustamaan niiden käsittelyssä hyvissä ajoin;
43. kehottaa komissiota tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa laatimaan kansallisten asiointipisteiden mukaisesti suunnitelman sellaisten kansallisten ”keskitettyjen palvelupisteiden” koordinoidun verkoston perustamisesta, jotka voisivat auttaa niitä vähittäisrahoituspalveluja tarjoavia yrityksiä, jotka haluavat hyödyntää paremmin rajat ylittäviä liiketoimintamahdollisuuksia;
44. korostaa, että on kannustettava vähittäisrahoituspalveluiden tarjoajia rahoittamaan innovointiin ja ympäristöön liittyviä hankkeita; korostaa, että pk-yritysten tukikertoimen kaltaista lähestymistapaa voitaisiin harkita;
45. kehottaa komissiota seuraamaan Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen ehdotusta ”Common Framework for Risk Assessment and Transparency for IORPs”, joka koskee riskinarviointia ja avoimuutta koskevaa yhteistä kehystä ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia varten, edistääkseen moitteetonta, toisen pilarin mukaista järjestelmää kaikkialla unionin alueella ja järjestelmien vertailtavuutta sekä auttaakseen säätelijöitä, valvojia ja kuluttajia itseään ymmärtämään paremmin kuluttajille aiheutuvia etuja ja riskejä;
46. pyytää komissiota tutkimaan uusia lähestymistapoja sääntelyn joustavuuden lisäämiseen siten, että yritykset voisivat testata toimintaansa ja innovoida niin, että samalla varmistetaan kuluttajansuojan ja turvallisuuden korkea taso;
47. kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen EU:n säästötilin luomisesta pitkän aikavälin rahoituksen hyödyntämiseksi ja ekologisen siirtymän tukemiseksi Euroopassa;
48. kehottaa komissiota selkeyttämään yleistä etua koskevien säännösten käyttöä, sillä tällä hetkellä jäsenvaltiot voisivat käyttää niitä välillisesti estääkseen uusia tuotteita saapumasta markkinoilleen, sekä valtuuttamaan Euroopan valvontaviranomaiset toimimaan aktiivisina sovittelijoina jäsenvaltioiden välillä, kun säännösten käyttöä tulkitaan ristiriitaisesti;
Pitkän aikavälin näkökohdat
49. pyytää komissiota selvittämään edelleen rahoituspalveluiden rajat ylittävän tarjonnan olemassa olevien esteiden poistamisen toteutettavuutta, merkitystä, etuja ja kustannuksia ja siten takaamaan kansallisen ja rajat ylittävän siirrettävyyden vähittäisrahoituspalvelujen markkinoiden eri osa-alueilla esimerkiksi yksilöllisten eläke- ja vakuutustuotteiden kohdalla;
50. korostaa, että jäsenvaltiot saattavat parhaillaan kiinnelainoja koskevaa direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä tai panevat sitä täytäntöön; kannustaa komissiota seuraamaan tarkoin direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanoa sekä analysoimaan lainsäädännön vaikutusta vähittäisrahoituspalveluiden markkinoihin; muistuttaa, että kulutusluottojen ja kiinnelainojen vahvempien sisämarkkinoiden luomisen esteet ovat edelleen huomattavia; kannustaa siksi komissiota etenemään asiassa, samalla kun varmistetaan rahoitusvakaus ja yksityisyyden suojan ja tietosuojan vaatimusten tasapaino ja parannetaan rajat ylittävää pääsyä paremmin koordinoituihin luottotietokantoihin sekä varmistetaan, että sellaiset luottoihin liittyvät tilanteet eivät enää toistu, joissa kuluttajat ovat perusteettomasti alttiina valuutanvaihdon riskeille;
51. kehottaa komissiota yhdessä jäsenvaltioiden kanssa analysoimaan vähittäisrahoituspalveluita koskevien EU:n lainsäädäntöjen täytäntöönpanoa ja vaikutusta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan perusteellisen selvityksen rajatylittävän toiminnan ja Euroopan vähittäisrahoituspalveluiden markkinoiden toteuttamisen oikeudellisista ja sitä sitkeästi haittaavista esteistä; korostaa, että analyysissä on otettava huomioon pk-yritysten erityispiirteet;
52. kehottaa komissiota analysoimaan, mitä tietoja lainanantajat tarvitsevat voidakseen arvioida asiakkaidensa luottokelpoisuutta, ja esittämään tämän analyysin pohjalta ehdotuksia arviointimenettelyn sääntelyä varten; pyytää komissiota tarkastelemaan edelleen luottotietopalveluiden nykyisiä käytäntöjä, jotka liittyvät kuluttajatietojen keruuseen, käsittelyyn ja markkinointiin, jotta taataan, että käytännöt ovat asianmukaisia eivätkä loukkaa kuluttajien oikeuksia; kehottaa komissiota tarvittaessa harkitsemaan toimiin ryhtymistä tällä alalla;
53. pyytää jäsenvaltioita varmistamaan, että vähittäisrahoituspalveluihin liittyvä digitaalinen viestintä ja myynti ovat esteettömästi vammaisten henkilöiden käytettävissä myös verkkosivustoilla ja ladattavina tiedostomuotoina; kannattaa vähittäisrahoituspalveluiden sisällyttämistä täysimääräisesti tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksia koskevan direktiivin (”esteettömyyttä koskeva eurooppalainen säädös”) soveltamisalaan;
54. suhtautuu myönteisesti autonvuokrauspalveluiden hinnoittelun avoimuuden edistämiseksi tehtävään työhön, lisävakuutusten myyminen ja muut maksut mukaan luettuina; korostaa, että ajoneuvon vuokraamiseen liittyvien kaikkien pakollisten tai valinnaisten maksujen tai palkkioiden olisi oltava kuluttajien näkyvillä vuokrausyrityksessä tai vertailusivustolla selkeällä ja korostetulla tavalla; muistuttaa komissiota tarpeesta panna sopimattomia kaupallisia käytäntöjä koskeva direktiivi täytäntöön ja suhtautuu myönteisesti teknisten muutosten vuoksi äskettäin laadittujen täytäntöönpanoa koskevien uusien suuntaviivojen hyväksymiseen;
55. palauttaa mieliin luottoluokituslaitosten sääntelyn parissa tehdyn työn; pyytää komissiota tarkastelemaan uudelleen tällaisen lainsäädännön vaikutusta vähittäisasiakkaille myytävien tuotteiden osalta;
o o o
56. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.
– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) V osaston,
– ottaa huomioon SEU-sopimuksen 42 artiklan 6 kohdan pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä,
– ottaa huomioon SEU-sopimuksen 42 artiklan 7 kohdan puolustusalan yhteistyöstä,
– ottaa huomioon pöytäkirjan N:o 1 kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa,
– ottaa huomioon pöytäkirjan N:o 2 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta,
– ottaa huomioon 18. joulukuuta 2013 sekä 25. ja 26. kesäkuuta 2015 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät,
– ottaa huomioon 25. marraskuuta 2013 ja 18. marraskuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta,
– ottaa huomioon 13. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:sta muuttuvassa globaalissa toimintaympäristössä – yhteenliitetympi, kiistanalaisempi ja monimutkaisempi maailma(1),
– ottaa huomioon 22. marraskuuta 2012 antamansa päätöslauselman EU:n keskinäistä puolustusta ja yhteisvastuuta koskevista lausekkeista: poliittinen ja operatiivinen ulottuvuus(2),
– ottaa huomioon 14. tammikuuta 2009 perusoikeuksien tilanteesta Euroopan unionissa 2004–2008 antamansa päätöslauselman(3), jonka 89 kohdassa todetaan, että ”perusoikeuksia ei jätetä pois käytöstä kasarmien sisälläkään ja että niitä sovelletaan täysimääräisesti myös univormua käyttäviin kansalaisiin, ja suosittaa, että jäsenvaltiot varmistavat, että myös asevoimissa noudatetaan perusoikeuksia”,
– ottaa huomioon Haagissa 8. huhtikuuta 2016, Luxemburgissa 6. syyskuuta 2015, Riiassa 6. maaliskuuta 2015, Roomassa 7. marraskuuta 2014, Ateenassa 4. huhtikuuta 2014, Vilnassa 6. syyskuuta 2013, Dublinissa 25. maaliskuuta 2013 ja Pafoksessa 10. syyskuuta 2012 pidettyjen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsittelevien parlamenttien välisten kokousten loppupäätelmät,
– ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan 2. syyskuuta 2016 Gymnichissä pidetyssä EU:n ulkoministerikokouksessa antaman lausunnon, joissa jälleen viitattiin jäsenvaltioilla olevaan mahdollisuuksien ikkunaan selkeän edistymisen saamiseksi aikaan puolustusalalla,
– ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan 28. kesäkuuta 2016 esittelemän asiakirjan EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisesta globaalistrategiasta (Shared Vision, Common Action: A Stronger Europe – A Global Strategy for the European Union’s Foreign and Security Policy),
– ottaa huomioon varapuheenjohtajan / korkean edustajan sekä Euroopan puolustusviraston johtajan 7. heinäkuuta 2014 antaman edistymiskertomuksen Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2013 antamien päätelmien täytäntöönpanosta,
– ottaa huomioon 24. heinäkuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Kohti kilpailukykyisempää ja tehokkaampaa puolustus- ja turvallisuusalaa” (COM(2013)0542),
– ottaa huomioon 24. kesäkuuta 2014 annetun komission kertomuksen ”A new Deal for European Defence”,
– ottaa huomioon 8. toukokuuta 2015 annetun komission kertomuksen puolustusta koskevan komission tiedonannon täytäntöönpanosta,
– ottaa huomioon hankintaviranomaisten ja hankintayksiköiden rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta puolustus- ja turvallisuusalalla 13. heinäkuuta 2009 annetun direktiivin 2009/81/EY ja puolustusalaan liittyvien tuotteiden siirroista unionin sisällä annetun direktiivin 2009/43/EY,
– ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajien sekä Pohjois-Atlantin puolustusliiton pääsihteerin 8. heinäkuuta 2016 antaman yhteisen julkilausuman,
– ottaa huomioon varapuheenjohtajan / korkean edustajan ja komission 11. joulukuuta 2013 antaman yhteisen tiedonannon, jonka otsikkona on ”EU:n kokonaisvaltainen lähestymistapa ulkoisiin konflikteihin” (JOIN(2013)0030), ja siihen liittyvät 12. toukokuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät,
– ottaa huomioon Italian puolustus- ja ulkoasiainministereiden 10. elokuuta 2016 antaman lausunnon ”puolustusalan Schengenistä”,
– ottaa huomioon Saksan ja Ranskan ulkoasiainministereiden 28. kesäkuuta 2016 antaman lausunnon ”vahvasta Euroopasta epävarmassa maailmassa”,
– ottaa huomioon Ison-Britannian mahdollisen eroamisen EU:sta,
– ottaa huomioon kesäkuussa 2016 julkaistun eurobarometrin (85.1) tulokset,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,
– ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä budjettivaliokunnan, sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan ja perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0316/2016),
A. toteaa, että viime vuosina turvallisuustilanne Euroopassa ja sen ympärillä on heikentynyt huomattavasti ja aiheuttanut työläitä ja ennen kokemattomia haasteita, joita yksikään maa tai organisaatio ei kykene kohtaamaan yksin; toteaa, että terrorismin uhka Euroopassa on suurempi kuin koskaan, samalla kun terrorismi ja jatkuvan väkivallan kierre Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä jatkavat leviämistään; toteaa, että yhteisvastuu ja häiriönsietokyky edellyttävät, että EU esiintyy ja toimii yhtenä rintamana ja järjestelmällisesti ja yhteistyössä liittolaistemme, kumppaneidemme ja kolmansien maiden kanssa; toteaa, että ennaltaehkäisevät toimet, arkaluontoisten turvallisuustietojen vaihtaminen, aseellisten konfliktien lopettaminen, laajamittaisten ihmisoikeusrikkomusten poistaminen, demokratian ja oikeusvaltion levittäminen sekä terrorismin torjunta ovat EU:n ja sen kansalaisten painopisteitä, ja niiden olisi oltava toiminnan kohteita EU:n rajojen sisä- ja ulkopuolella, mukaan luettuna ne armeijan pioneerit, jotka joutuvat ratkomaan hyvin käytännöllisiä, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja kolmannen maailman luonnonkatastrofeihin liittyviä haasteita; toteaa, että Euroopan olisi oltava vahvempi ja nopeampi todellisissa uhkatilanteissa;
B. toteaa, että terrorismi, hybridiuhat, talouden heilahtelut, kyberuhat ja energiatilanteen epävarmuus, järjestäytynyt rikollisuus ja ilmastonmuutos muodostavat pääasiallisia turvallisuusuhkia koko ajan monimutkaistuvassa ja verkottuneemmassa maailmassa, jossa EU:n olisi tehtävä parhaansa ja etsittävä keinoja turvallisuuden takaamiseksi sekä hyvinvoinnin ja demokratian varmistamiseksi; toteaa, että nykyisessä rahoitus- ja turvallisuustilanteessa eurooppalaisilta armeijoilta edellytetään läheisempää yhteistyötä ja sotilashenkilöstön on harjoiteltava ja työskenneltävä yhdessä enemmän ja paremmin; toteaa, että kesäkuussa 2016 julkaistun eurobarometritutkimuksen (85.1) mukaan kaksi kolmannesta EU:n kansalaisista haluaisi nähdä EU:lta laajempaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista osallistumista; toteaa, että EU:n sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välinen raja on yhä useammin hämärtynyt; toteaa, että on kiinnitettävä erityistä huomiota konfliktien estämiseen, epävakauden perussyiden selvittämiseen ja ihmisten turvallisuuden varmistamiseen; toteaa, että ilmastonmuutos on vakava uhka maailmanlaajuiselle turvallisuudelle, rauhalle ja vakaudelle, ja se voimistaa uhkia perinteiselle turvallisuudelle vähentämällä esimerkiksi juomaveden ja elintarvikkeiden saatavuutta hauraissa ja kehittyvissä maissa, mikä johtaa taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin jännitteisiin ja pakottaa ihmiset muuttamaan asuinsijoiltaan tai luo poliittisia jännitteitä ja turvallisuusuhkia;
C. toteaa, että varapuheenjohtaja / korkea edustaja on nimennyt unionin turvallisuuden yhdeksi sen viidestä painopisteestä viime kesäkuussa julkaistussa Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa;
D. toteaa, että Lissabonin sopimuksessa jäsenvaltioilta edellytetään asiaankuuluvien valmiuksien luovuttamista YTPP:n siviili- ja sotilastehtäviin ja -operaatioihin; ottaa huomioon että perussopimuksiin kirjatut turvallisuus- ja puolustusvalmiudet ovat kaukana toivotusta tasosta; toteaa, että unionin toimielimillä voi myös olla erittäin merkittävä rooli poliittisten aloitteiden käynnistämisessä; toteaa, että jäsenvaltiot ovat tähän mennessä osoittaneet haluttomuutta Euroopan turvallisuus- ja puolustusunionin rakentamiseen, koska ne pelkäävät sen uhkaavan jäsenvaltioiden kansallista itsemääräämisoikeutta;
E. toteaa, että eurooppalaisen vaihtoehdon hylkääminen puolustus- ja turvallisuusalalla aiheuttaa arviolta 26,4 miljardin euron vuotuiset kustannukset(4) päällekkäisyyksien, ylikapasiteetin ja puolustushankintojen esteiden vuoksi;
F. toteaa, että SEU-sopimuksen 42 artiklassa edellytetään, että unionin yhteisen puolustuspolitiikan rakenteita kehitetään vaiheittain YTPP:n osana, mikä johtaa EU:n yhteiseen puolustukseen Eurooppa-neuvoston yksimielisesti niin halutessa; toteaa, että SEU-sopimuksen 42 artiklan 2 kohdassa suositellaan myös, että kukin jäsenvaltio tekee tätä koskevan päätöksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti;
G. toteaa, että SEU-sopimuksen 42 artiklassa määrätään myös turvallisuuselinten luomisesta ja Euroopan valmiuksia ja varustautumista koskevan politiikan määrittelystä; toteaa, että sen mukaan EU:n toimien olisi oltava Nato-yhteensopivia sekä toisiaan täydentäviä ja vahvistavia; toteaa, että unionin yhteisen puolustuspolitiikan olisi vahvistettava Euroopan valmiuksia edistää turvallisuutta omalla alueellaan ja sen ulkopuolella ja lujitettava Nato-kumppanuutta ja transatlanttisia suhteita, jonka myötä myös Naton on mahdollista vahvistua, mikä vastaavasti myös edistää eurooppalaista, transatlanttista ja globaalia turvallisuutta ja puolustusta; toteaa, että Varsovassa vuonna 2016 pidetyn Naton ja EU:n strategista kumppanuutta käsittelevän Naton huippukokouksen yhteisessä julkilausumassa tunnustettiin Naton rooli ja EU:n tuki yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa; toteaa, että Euroopan puolustusunionin olisi varmistettava rauhan ylläpitäminen, konfliktien estäminen ja kansainvälisen turvallisuuden lujittaminen Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden mukaisesti;
H. ottaa huomioon, että EU:n taisteluosastoja ei menettelytapoihin, rahoitukseen ja poliittisiin esteisiin liittyvistä syistä vielä ole käytetty, vaikka tilaisuuksia ja tarvetta on ollutkin ja vaikka taisteluosastot saavuttivat täyden operatiivisen valmiuden vuonna 2007 ja ne suunniteltiin humanitaarisiin, rauhanturvaamiseen ja rauhanpalauttamiseen liittyviin sotilaallisiin tehtäviin; korostaa, että näin on hukattu mahdollisuus vahvistaa EU:n roolia tärkeänä globaalina toimijana vakauden ja rauhan puolesta;
I. toteaa, että Euroopan puolustusviraston perustamista lukuun ottamatta mitään muita EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puuttuvia elementtejä ei ole toistaiseksi suunniteltu, niistä ei ole päätetty eikä niitä ole pantu täytäntöön; toteaa, että Euroopan puolustusviraston organisaatio on uudistettava kokonaan, jotta se voisi kehittää valmiuksiaan täyteen mittaansa ja todistaa, että se tuottaa lisäarvoa, tekee YTPP:stä tehokkaamman ja voi johtaa yhdenmukaistettuihin kansallista puolustusta koskeviin suunnitteluprosesseihin kyseisillä aloilla, jotka ovat merkittäviä YTPP:n sotilasoperaatioiden kannalta SEU-sopimuksen 43 artiklassa mainittujen Petersbergin tehtävien mukaisesti; kannustaa kaikkia jäsenvaltioita osallistumaan ja sitoutumaan Euroopan puolustusvirastoon tämän päämäärän toteuttamiseksi;
J. toteaa, että EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan globaalistrategiassa edellytetään, että EU kannustaa järjestelmällisesti kaikkia valmiuksia koskevan puolustusyhteistyöhön, jotta voidaan vastata ulkoisiin kriiseihin, rakentaa yhdessä kumppaneidemme valmiuksia, taata EU:n turvallisuus ja luoda Eurooppaan vakaa puolustusteollisuus, joka on elintärkeä unionin riippumattoman strategisen päätöksenteko- ja toimintakyvyn kannalta; toteaa, että kaikista toimista on sovittava yksimielisesti neuvostossa ennen niiden täytäntöönpanoa;
K. ottaa huomioon, että vuoden 2015 kesäkuussa pidetty, osittain puolustusasioihin keskittynyt Eurooppa-neuvosto kehotti edistämään aiempaa laajempaa ja järjestelmällisempää eurooppalaista puolustusyhteistyötä keskeisten valmiuksien tuottamiseksi tarvittaessa myös EU:n varoja käyttämällä mutta huomautti, että sotilaalliset valmiudet jäävät niitä käyttävien jäsenvaltioiden hallintaan;
L. toteaa, että 17. marraskuuta 2015 Ranska vetosi SEU-sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan ja pyysi saada hallinnoida muiden jäsenvaltioiden tuki- ja avustusosuuksia täysin kahdenvälisesti;
M. toteaa, että unionin tason valkoisella kirjalla turvallisuudesta ja puolustuksesta on tarkoitus lujittaa YTPP:tä entisestään ja parantaa EU:n kykyä toimia turvallisuuden lisääjänä Lissabonin sopimuksen mukaisesti ja sen on määrä toimia hyödyllisenä välineenä tulevan ja tehokkaamman YTPP:n tarkastelussa; toteaa, että YTPP:n tehtävät ja operaatiot sijoittuvat yleensä Afrikan sarven ja Sahelin kaltaisille alueille, jotka altistuvat vakavasti ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille, kuten kuivuudelle ja maaperän huonontumiselle;
N. toteaa, että neuvoston puheenjohtajavaltio Alankomaat edisti ajatusta EU:n valkoisesta kirjasta; toteaa, että Visegrad-maat ovat pitäneet ajatusta Euroopan puolustusyhteistyön vahvistamisesta hyvänä; toteaa, että Saksa kehotti perustamaan Euroopan turvallisuus- ja puolustusunionin vuonna 2016 julkaistussa valkoisessa kirjassa Saksan turvallisuuspolitiikasta ja Bundeswehrin tulevaisuudesta;
O. toteaa, että asteittainen puolustusalan integrointi on paras vaihtoehtomme kustannusten kannalta, ja valkoinen kirja voisi olla ainutlaatuinen mahdollisuus lisävaiheiden ehdottamiseksi;
Euroopan puolustusunioni
1. palauttaa mieliin, että pitkän aikavälin turvallisuuden varmistamiseksi Eurooppa tarvitsee poliittista tahtoa ja päättäväisyyttä, joiden tukena on laaja kirjo asiaankuuluvia politiikan välineitä, vahvat ja nykyaikaiset sotilaalliset valmiudet mukaan luettuina; kannustaa Eurooppa-neuvostoa johtamaan Euroopan puolustusunionin vaiheittaista rakentamista ja antamaan taloudellisia lisäresursseja sen täytäntöönpanon varmistamiseksi, jotta puolustusunioni voidaan perustaa EU:n seuraavan monivuotisen poliittisen kehyksen ja rahoituskehyksen kuluessa; muistuttaa, että unionin yhteisen puolustuspolitiikan luominen on Lissabonin sopimuksen mukaisen yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä ja täytäntöönpanoa ja että se kuuluu kansainvälisen oikeuden piiriin ja on itse asiassa välttämätön, jotta EU voisi edistää oikeusvaltiota, rauhaa ja turvallisuutta maailmanlaajuisesti; pitää tältä osin myönteisenä kaikkia jäsenvaltioiden parhaillaan toteuttamia toimia, joilla pyritään integroimaan yhteisiä puolustusponnistelujamme, kun otetaan huomioon myös ne erittäin tärkeät osatekijät, joita sisältyisi turvallisuutta ja puolustusta koskevaan valkoiseen kirjaan;
2. kehottaa EU:n jäsenvaltioita hyödyntämään kaikki Lissabonin sopimuksen mahdollisuudet YTPP:n suhteen, erityisesti SEU-sopimuksen 42 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun pysyvän rakenteellisen yhteistyön tai 41 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun käynnistysrahaston osalta; muistuttaa, että SEU:n 43 artiklan Petersbergin tehtävät ovat suuri joukko kunnianhimoisia sotilaallisia tehtäviä, kuten yhteiset aseistariisuntatehtävät, humanitaariset ja pelastustehtävät, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktien ehkäisy ja rauhan turvaaminen sekä taistelujoukkojen kriisinhallintatehtävät, rauhan palauttaminen ja konfliktin jälkeinen vakauttaminen; muistuttaa, että samassa artiklassa todetaan, että kaikilla näillä tehtävillä voidaan edistää terrorismin torjumista, myös antamalla tukea kolmansille maille terrorismin torjumiseksi niiden alueella; korostaa, että YTPP nykyisessä muodossaan ei anna EU:lle mahdollisuutta kaikkien lueteltujen tehtävien tekemiseen; katsoo, että tarkoituksena olisi oltava työskennellä järjestelmällisesti sen puolesta, että EU voisi täyttää Lissabonin sopimuksen tavoitteet;
3. katsoo, että ollakseen todella voimakas Euroopan puolustusunionin on tarjottava takuita ja valmiuksia jäsenvaltiokohtaisten takuiden ja valmiuksien lisäksi;
4. katsoo, että Euroopan puolustusunioni on käynnistettävä täysin uudistetun YTPP:n pohjalta ja sen on perustuttava vahvan puolustuksen periaatteeseen, tehokkaaseen rahoitukseen ja täyteen koordinointiin Naton kanssa; katsoo, että koska sisäinen ja ulkoinen turvallisuus integroituvat yhä selvemmin, YTPP:n on välttämättömänä vaiheena siirryttävä pois ulkoisesta kriisinhallinnasta, jotta se voi aidosti huolehtia turvallisuudesta ja puolustuksesta sekä antaa unionille osallistumismahdollisuuden kriisien ja konfliktien kaikissa vaiheissa kaikilla sen käytössä olevilla välineillä;
5. painottaa, että puolustusministereille on perustettava neuvoston muodossa kokoontuva elin, joka tarjoaa kestävää poliittista johtajuutta ja koordinointia Euroopan puolustusunionin rakentamiseen; kehottaa Euroopan unionin neuvostoa perustamaan ensimmäisenä askeleena pysyvän kokousmuodon niiden jäsenvaltioiden puolustusministereiden kuulemiselle ja päätöksenteolle, jotka ovat sitoutuneet syvempään puolustusyhteistyöhön;
6. kehottaa komission puheenjohtajaa perustamaan pysyvän puolustusasioiden työryhmän, joka koostuu komission jäsenistä ja jota johtaa komission varapuheenjohtaja / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja; pyytää parlamentille pysyviä edustajia tähän ryhmään; tukee komission laajempaa osallistumista puolustusalalla hyvin kohdennetun tutkimuksen, suunnittelun ja täytäntöönpanon avulla; kehottaa komission varapuheenjohtajaa /unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa sisällyttämään ilmastonmuutosnäkökohdat kaikkeen EU:n ulkoiseen toimintaan ja ennen kaikkea YTPP:aan;
7. katsoo, että Euroopan pahenevat riskit ja uhkakuvat tekevät Euroopan puolustusunionin perustamisesta kiireellisen asian, etenkin kun turvallisuusympäristö EU:n rajoilla heikkenee koko ajan varsinkin itäisessä ja eteläisessä naapurustossa; toteaa, että tämä näkyy myös jäsenvaltioiden turvallisuusstrategioissa; painottaa, että tilanne paheni huomattavasti ja asteittain vuonna 2014, kun niin kutsuttu islamilainen valtio syntyi ja laajentui ja kun Venäjä ryhtyi käyttämään voimakeinoja;
8. katsoo, että Euroopan puolustusunionin on perustuttava jäsenvaltioiden säännölliseen yhteiseen uhkakuva-arvioon, mutta sen on myös oltava riittävän joustava, jotta jäsenvaltioiden yksittäiset turvallisuushaasteet ja -tarpeet otetaan huomioon;
9. katsoo, että unionin olisi kohdennettava omia varoja laajemman ja järjestelmällisemmän eurooppalaisen puolustusyhteistyön edistämiseen jäsenvaltioiden kesken, pysyvä rakenteellinen yhteistyö mukaan luettuna; katsoo, että EU:n varojen käyttö olisi selkeä ilmaus yhteenkuuluvuudesta ja yhteisvastuusta ja mahdollistaisi sen, että jäsenvaltiot voisivat parantaa sotilaallisia valmiuksiaan enemmän yhteisesti;
10. katsoo, että eurooppalaisen puolustusyhteistyön vahvistaminen johtaisi parempaan tuloksellisuuteen, yhtenäisyyteen ja tehokkuuteen sekä EU:n varojen, valmiuksien ja myönteisten vaikutusten lisääntymiseen puolustusalan tutkimuksessa ja teollisuudessa; korostaa, että EU ja sen jäsenvaltiot voivat ainoastaan tällaisella syvemmällä yhteistyöllä, joka asteittain kehittyisi todelliseksi Euroopan puolustusunioniksi, hankkia välttämättömät teknologiset ja teolliset valmiudet nopeampaan, riippumattomaan ja tehokkaaseen toimintaan, jolla mahdollistetaan nykypäivän uhkiin valmistautuminen ja niihin vastaaminen tehokkaasti;
11. kehottaa kaikkia jäsenvaltioita sitovampiin keskinäisiin sitoumuksiin käynnistämällä pysyvän rakenteellisen yhteistyön unionin kehyksessä; kannustaa kyseisiä jäsenvaltioita perustamaan monikansallisia joukko-osastoja pysyvän rakenteellisen yhteistyön mukaisesti ja luovuttamaan nämä joukot YTPP:n käyttöön; korostaa, että kaikkien jäsenvaltioiden on tärkeää ja tarpeellista osallistua pysyvään ja tehokkaaseen rakenteelliseen yhteistyöhön; katsoo, että neuvoston olisi normaalioloissa annettava rauhanturvaamista, konfliktien estoa ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamista koskevien tehtävien täytäntöönpano kyseisille kansainvälisille joukoille; ehdottaa, että unionin tason ja kansallisen tason päätöksentekomenettelyt olisi laadittava siten, että ne mahdollistavat nopean toiminnan kriisitilanteessa; on varma, että EU:n taisteluosastojärjestelmä olisi nimettävä uudelleen ja sitä olisi käytettävä ja kehitettävä tätä tarkoitusta varten poliittisesti, monikäyttöisyyttä korostaen ja riittävällä rahoituksella varustettuna; kannustaa perustamaan ennakolta EU:n operatiivisen päämajan yhteisten operaatioiden tehokasta suunnittelua, johtamista ja hallintaa varten; tähdentää, että pysyvä rakenteellinen yhteistyö on avoinna kaikille jäsenvaltioille;
12. kehottaa jäsenvaltioita erityisesti tunnustamaan sotilashenkilöstön oikeuden perustaa ammatillisia yhdistyksiä tai ammattiliittoja ja liittyä niihin sekä saattaa ne osaksi viranomaisten kanssa käytävää säännöllistä työmarkkinavuoropuhelua; pyytää Eurooppa-neuvostoa ryhtymään konkreettisiin toimiin Euroopan armeijoiden yhdenmukaistamiseksi ja standardisoimiseksi, jotta helpotettaisiin niiden henkilöstön yhteistyötä uuden Euroopan puolustusunionin alaisuudessa;
13. toteaa, että kaikilla jäsenvaltioilla on lähinnä taloudellisista syistä vaikeuksia pitää yllä kovin laajoja puolustusvalmiuksia; kehottaa siksi lisäämään koordinointia ja tekemään selkeämpiä valintoja ylläpidettävistä valmiuksista, jotta jäsenvaltiot voivat erikoistua tiettyihin valmiuksiin;
14. kannustaa jäsenvaltioita etsimään uusia keinoja joukkojen ja materiaalin yhteisille hankinnoille, huollolle ja säilytykselle; ehdottaa, että saattaisi olla hyödyllistä tarkastella ensin kuljetusajoneuvojen ja -lentokoneiden, säiliöautojen ja -lentokoneiden ja muun huoltomateriaalin kaltaisen ei-tappavan materiaalin yhteiskäyttöä ja jakamista;
15. katsoo, että yhteentoimivuus on avainasemassa, jos jäsenvaltioiden joukoista halutaan paremmin toisiinsa soveltuvia ja integroituja; korostaa siksi, että jäsenvaltioiden on tarkasteltava mahdollisuutta puolustusresurssien yhteishankintoihin; toteaa, että EU:n puolustusmarkkinoiden protektionistinen ja suljettu luonne tekee tästä vaikeampaa;
16. korostaa, että Athene-mekanismin uudelleentarkastelussa ja laajentamisessa on varmistettava, että EU:n tehtäviä voidaan rahoittaa yhteisistä varoista eivätkä kustannukset jää mukana olevien yksittäisten jäsenvaltioiden maksettavaksi, jolloin jäsenvaltioilta poistuu yksi mahdollinen este joukkojen lähettämiselle;
17. kehottaa Euroopan parlamenttia perustamaan täysimittaisen turvallisuus-ja puolustusvaliokunnan tarkkailemaan pysyvän rakenteellisen yhteistyön täytäntöönpanoa;
18. katsoo, että Euroopan puolustusviraston vahva ja kasvava rooli on välttämätön Euroopan puolustusunionin tehokkuudelle valmiusperustaisten ohjelmien ja hankkeiden koordinoinnin sekä yhteisen eurooppalaisen valmius- ja varustelupolitiikan perustamisen kannalta, tehokkuuden lisäämiseksi, päällekkäisyyksien karsimiseksi ja kustannusten vähentämiseksi sekä YTPP:n operaatioiden erittäin täsmällisesti määriteltyjen valmiusvaatimusten pohjalta sekä kyseisiä valmiuksia koskevien yhdenmukaistettujen kansallisten puolustussuunnitelmien ja hankintaprosessien mukaisesti; toteaa, että tämän olisi noudatettava jäsenvaltioiden armeijoiden puolustuksen tarkasteluprosessia ja Euroopan puolustusviraston aiempien toimien ja menettelyjen tarkastelua; kehottaa Euroopan puolustusvirastoa osoittamaan, mitkä yleistavoitteissa ja valmiuksien kehittämissuunnitelmassa havaitut puutteet korjattiin viraston ansiosta; on varma, että yhteiskäyttö sekä aloitteiden ja hankkeiden jakaminen ovat erinomaisia ensimmäisiä askeleita kohti tehostettua eurooppalaista yhteistyötä;
19. kannustaa komissiota yhteistyöhön Euroopan puolustusviraston kanssa puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan lujittamiseksi, mikä on elintärkeää unionin strategisen riippumattomuuden kannalta; katsoo, että ratkaisu alan kestävyyteen on jäsenvaltioiden puolustusmenojen lisääminen sekä alan kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtiminen; toteaa, että markkinoiden nykyinen pirstaleisuus kertoo Euroopan puolustusteollisuuden heikosta kilpailukyvystä; toteaa, että yhteistoiminnassa tapahtuva tutkimus voi auttaa kyseisen pirstaleisuuden korjaamisessa ja kilpailukyvyn parantamisessa;
20. katsoo vakaasti, että ainoastaan yhdessä tapahtuva valmiuksien kehittäminen, esimerkiksi Euroopan ilmakuljetusten johtokeskuksen kaltaisten toiminnallisten klusterien yhdistämisen kautta voi tuottaa Euroopan puolustusunionin perustamiseen tarvittavia mittakaavaetuja; katsoo lisäksi, että EU:n valmiuksien lujittaminen yhteisillä hankinnoilla ja muilla yhteiskäytön ja jakamisen muodoilla voisi saada aikaan Euroopan puolustusteollisuuden ja pk-yritysten tarvitseman sykäyksen; tukee kohdennettuja toimia, joilla kannustetaan kyseisten hankkeiden toteutumista, jotta yhteisten hankintojen 35 prosentin osuus Euroopan puolustusviraston kokonaismenoista toteutuu yhteishankinnoilla EU:n globaalistrategian mukaisesti; katsoo, että Euroopan puolustuksen ohjausjakso, jonka aikana jäsenvaltiot kuulisivat toisiaan suunnittelusykleistä ja hankintasuunnitelmista, voisi auttaa ratkaisemaan puolustusmarkkinoiden pirstaloitunutta nykytilaa koskevan ongelman;
21. painottaa, että kyberturvallisuus on luonteeltaan toimiala, jolla yhteistyö ja yhdentyminen ovat ratkaisevassa asemassa sekä EU:n jäsenvaltioiden, keskeisten kumppanien ja Naton välillä että yhteiskunnan eri toimijoiden välillä, sillä siinä ei ole kyse yksinomaan sotilaallisesta vastuusta; vaatii selkeämpiä suuntaviivoja siitä, miten EU:n puolustus- ja hyökkäysvalmiuksia aiotaan käyttää ja missä yhteydessä; muistuttaa, että parlamentti on toistuvasti vaatinut EU:n kaksikäyttötuotteiden vientiä koskevan asetuksen tarkistamista, jotta estetään ohjelmistojen ja muiden järjestelmien, joita voidaan käyttää EU:n digitaalista infrastruktuuria vastaan ja ihmisoikeuksien rikkomiseen, joutuminen vääriin käsiin;
22. huomauttaa, että korkea edustaja julkaisi äskettäin kokonaisvaltaisen strategian, joka muodostaa yhtenäiset puitteet ulkopoliittisen toiminnan painopisteille sekä eurooppalaisen puolustuspolitiikan tulevan kehityksen määrittelylle;
23. muistuttaa, että Euroopan puolustusviraston ministeritason johtokunta hyväksyi neljä yhteistä investointien vertailuarvoa, ja kantaa huolta yhteistoiminnan alhaisesta tasosta, joka kävi ilmi vuonna 2013 julkaistusta puolustustietoraportista;
24. kehottaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa tekemään aloitteen Euroopan puolustusteollisuuden alan tärkeimpien yritysten ja sidosryhmien yhteen saattamiseksi, jotta eurooppalaista drooniteollisuutta voidaan kehittää;
25. kehottaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa tekemään aloitteen Euroopan puolustusteollisuuden alan tärkeimpien yritysten ja sidosryhmien yhteen saattamiseksi, jotta voidaan kehittää puolustusmateriaalin yhteistä kehittämistä käsitteleviä strategioita ja foorumi;
26. kehottaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa edistämään kansallisten kyberturvallisuusstrategioiden, valmiuksien ja komentokeskusten sekä Euroopan puolustusviraston välistä yhteistyötä osana pysyvää rakenteellista yhteistyötä, joka auttaa suojautumaan kyberhyökkäyksiltä ja torjumaan niitä;
27. kehottaa kehittämään edelleen EU:n kyberpuolustuspolitiikan kehystä jäsenvaltioiden kyberpuolustusvalmiuksien, operatiivisen yhteistyön ja tietojenvaihdon parantamiseksi;
28. panee merkille, että parhaillaan valmistellaan tulevaa EU:n puolustusalan tutkimusohjelmaa Eurooppa-neuvoston vuosina 2013 ja 2015 esittämien toiveiden ja Euroopan parlamentin käynnistämän pilottihankkeen mukaisesti, ja pyytää sen tosiasiallista käynnistämistä mahdollisimman nopeasti; korostaa, että valmistelutoimia varten olisi myönnettävä riittävästi määrärahoja, vähintään 90 miljoonaa euroa seuraaviksi kolmeksi vuodeksi (2017–2020); katsoo, että valmistelutoimien jälkeen olisi toteutettava mittava EU:n rahoittama erityinen tutkimusohjelma seuraavan, vuonna 2021 alkavan rahoituskehyksen osana; toteaa, että Euroopan puolustusalan tutkimusohjelma tarvitsee kyseisenä ajanjaksona vuosittain vähintään 500 miljoonan euron määrärahat, jotta se olisi uskottava ja sen vaikutus merkittävä; kehottaa jäsenvaltioita hahmottelemaan sellaisia tulevia yhteistyöohjelmia, joihin EU:n rahoittamalla puolustusalan tutkimuksella voidaan rakentaa lähtökohdat, ja kehottaa perustamaan käynnistysrahaston sotilasoperaatioiden valmistelutoimia varten Lissabonin sopimuksen edellyttämällä tavalla; tukee puolustukseen liittyviä komission aloitteita, kuten puolustusalan toimintasuunnitelmaa, puolustusteollisuuspolitiikkaa ja Euroopan puolustuksen teollista ja teknologista perustaa;
29. korostaa, että EUNAVFOR MED -operaatioiden kaltaisten YTPP-operaatioiden käynnistäminen edistää Euroopan puolustusunionin toteutumista; kehottaa unionia jatkamaan ja tehostamaan tämän tyyppisiä operaatioita;
30. pitää tärkeänä eurooppalaisen ohjausjakson käyttämistä turvallisuutta ja puolustusta koskevien tiiviimpien yhteistyömuotojen käyttöönotossa;
31. pitää tärkeänä riittäviä toimia, joilla kannustetaan toimivia, oikeudenmukaisia, saatavilla olevia ja avoimia Euroopan puolustusmarkkinoita, jotka ovat avoinna muille, edistävät tulevaisuuden teknisiä innovaatioita, tukevat pk-yrityksiä sekä lisäävät kasvua ja työpaikkoja, jotta jäsenvaltiot voivat käyttää paljon tehokkaammin oman puolustus- ja turvallisuusbudjettinsa ja hyödyntää sen mahdollisimman tarkasti; panee merkille, että Euroopan puolustuksen teollinen ja teknologinen perusta edellyttää oikeudenmukaisia, toimivia ja läpinäkyviä sisämarkkinoita, toimitusvarmuutta ja jäsenneltyä vuoropuhelua puolustukseen liittyvillä teollisuuden aloilla; on huolissaan siitä, että kehitys kohti puolustusalan kilpailukyvyn paranemista, korruption vastaisia toimia ja avoimuuden lisäämistä on ollut hidasta ja että Euroopan unionilla ei edelleenkään ole asianmukaista puolustusalan politiikkaa eikä sisämarkkinoiden sääntöjä noudateta; on sitä mieltä, että yhdennettyjen ja kilpailukykyisten Euroopan puolustusmateriaalimarkkinoiden on tarjottava kannustimia ja palkkioita kaikille jäsenvaltioille ja toimitettava kaikille ostajille asianmukaisia ja kohtuuhintaisia välineitä, jotka vastaavat kunkin ostajan turvallisuustarpeita; korostaa tarvetta varmistaa, että puolustus- ja turvallisuusalan hankintoja koskevaa direktiiviä ja yhteisön sisällä tapahtuvia siirtoja koskevaa direktiiviä sovelletaan asianmukaisesti kaikkialla EU:ssa; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan niin sanottuun puolustuspakettiin kuuluvien kahden puolustusalan direktiivin täysimittaisen täytäntöönpanon;
32. kehottaa komissiota hoitamaan tehtävänsä puolustusalan toimintasuunnitelman kautta ja tukemaan vahvaa teollista perustaa, jolla pystytään tyydyttämään Euroopan strategisiin valmiuksiin liittyvät tarpeet, ja selvittämään, missä EU voisi tuottaa lisäarvoa;
33. on vakuuttunut siitä, että unionin yhteisen puolustuspolitiikan vaiheittaisen laatimisen yhteydessä EU:n olisi asianomaisten jäsenvaltioiden suostumuksella voitava osallistua niiden valmiusohjelmiin, mukaan luettuna osallistuminen kyseisten ohjelmien toteuttamista varten unionin puitteissa luotaviin rakenteisiin;
34. kannustaa komissiota edistämään yhdessä Euroopan puolustusviraston kanssa puolustusyhteistyön mahdollisuuksia ottamalla käyttöön EU:n varoja ja välineitä, joilla pyritään kehittämään jäsenvaltioiden puolustusvalmiuksia koskevia ohjelmia; palauttaa mieliin, että Euroopan puolustusalan toimintasuunnitelman olisi oltava strateginen väline, jolla edistetään puolustusalan yhteistyötä Euroopan tasolla erityisesti EU:n rahoittaman puolustusalan tutkimusohjelman ja sellaisten toimenpiteiden avulla, joilla tehostetaan teollisuuden yhteistyötä koko arvoketjussa;
35. pitää erityisen myönteisenä komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kehittämää strategisen riippumattomuuden käsitettä EU:n kokonaisstrategian osana; katsoo, että tätä käsitettä olisi sovellettava sekä strategisiin painopisteisiin että oman teollisuutemme valmiuksien tehostamiseen;
36. panee merkille Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajien sekä Naton pääsihteerin 8. heinäkuuta 2016 antaman yhteisen julkilausuman, jossa korostetaan tarvetta tiivistää EU:n ja Naton välistä yhteistyötä turvallisuuden ja puolustuksen alalla; pitää tärkeänä, että EU:n ja Naton yhteistyöhön sisällytetään yhteistyö idässä ja etelässä, hybridi- ja kyberuhkien torjunta sekä meriturvallisuuden parantaminen ja puolustusalan valmiuksien yhdenmukaistaminen ja kehittämisen koordinointi; katsoo, että teknisiä, teollisia ja sotilaallisia valmiuksia koskeva yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden parantaa yhteensopivuutta ja synergioita molempien kehysten välillä ja varmistaa entistä paremman resurssitehokkuuden; palauttaa mieliin, että edellä mainitun julkilausuman nopea täytäntöönpano on olennaista, ja kehottaa tässä suhteessa EUH:ta ja asianomaisia osapuolia kehittämään täytäntöönpanoa koskevia käytännön vaihtoehtoja joulukuuhun 2016 mennessä; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi kehitettävä valmiuksia, jotka voidaan ottaa käyttöön YTPP:n puitteissa, jotta voidaan mahdollistaa itsenäinen toiminta tapauksissa, joissa Nato ei halua toimia tai joissa EU:n toiminta on asianmukaisempaa; on varma, että tämä myös vahvistaisi Naton asemaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sekä yhteisessä puolustuksessa; korostaa, että EU:n ja Naton yhteistyö entistä vahvemman ja tehokkaamman puolustusteollisuuden ja puolustusalan tutkimuksen edistämiseksi on strateginen painopiste ja sen nopea täytäntöönpano on erittäin tärkeää; on vakuuttunut siitä, että yhteinen toiminta ennaltaehkäisyn, analysoinnin ja varhaisen havaitsemisen parissa tietoja ja tiedustelutietoja tehokkaasti jakamalla parantaa EU:n valmiutta torjua uhkia, hybridiuhat mukaan luettuina; on edelleen vakuuttunut, että Nato on ensisijainen turvallisuuden ja puolustuksen takaaja Euroopassa; korostaa tarvetta välttää Naton ja EU:n välineiden päällekkäisyyttä; katsoo, että myös siviilinäkökohtien osalta EU:lla on mahdollisuus saada aikaan todellisia muutoksia epävakailla alueilla; korostaa kuitenkin, että vaikka Naton rooliin kuuluu pääasiassa sen eurooppalaisten jäsenten suojelu kaikilta ulkoisilta uhilta, EU:n olisi pyrittävä siihen, että se pystyy aidosti puolustamaan itseään ja toimimaan tarvittaessa itsenäisesti ja ottamaan tässä asiassa entistä suuremman vastuun parantamalla kalustoa, koulutusta ja organisaatiota;
37. toteaa, että vaikka Naton on edelleen oltavan Euroopan yhteisen puolustuksen perusta, Naton ja EU:n poliittiset prioriteetit eivät ehkä ole aina identtiset etenkään Yhdysvaltain Aasiaan kohdistamien tasapainottamispyrkimyksien yhteydessä; panee lisäksi merkille, että EU:lla on ainutlaatuinen valikoima turvallisuuteen liittyviä välineitä, jotka eivät ole Naton käytettävissä, ja päinvastoin; on sitä mieltä, että EU:n olisi otettava suurempi vastuu turvallisuuskriiseistä omassa lähiympäristössään ja tuettava näin Naton tehtäviä erityisesti hybridisodankäynnin ja meriturvallisuuden puitteissa; katsoo, että pitkällä aikavälillä Berliini plus -järjestelyjen uudistaminen voi osoittautua tarpeelliseksi, jotta myös Naton on mahdollista hyötyä EU:n valmiuksista ja välineistä; korostaa, että EU:n pyrkimys strategiseen riippumattomuuteen ja Euroopan puolustusunionin rakentaminen on toteutettava täydellisessä synergiassa Naton kanssa ja niiden on johdettava entistä tehokkaampaan yhteistyöhön, tasapuoliseen taakanjakoon sekä Naton ja EU:n väliseen produktiiviseen työnjakoon;
38. pitää tärkeänä, että EU:n ja Naton yhteistyöhön sisällytetään kestokyvyn lisääminen idässä ja etelässä sekä puolustusalan investoinnit; katsoo, että valmiuksia koskeva yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden parantaa yhteensopivuutta ja synergioita molempien kehysten välillä; on varma, että tämä myös vahvistaisi Naton asemaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sekä yhteisessä puolustuksessa;
39. on erittäin huolestunut tiedoista, joiden mukaan hallinnolliset menettelyt hidastavat tarpeettomasti joukkojen muodostamista YTPP-operaatioita varten ja nopean toiminnan joukkojen liikkumista EU:n sisärajojen yli; kehottaa jäsenvaltioita perustamaan unionin laajuisen järjestelmän puolustusalan henkilöstön, kaluston ja tarvikkeiden nopean liikkumisen koordinoimiseksi YTPPn puitteissa silloin, kun yhteisvastuulauseketta on käytetty ja kun valtioilla on velvoite auttaa ja tukea kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti;
40. kehottaa toteuttamaan käytännön järjestelyjä ja laatimaan suuntaviivoja SEU-sopimuksen 42 artiklan 7 kohdan tulevaa käyttöönottoa varten; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat järjestelyt kyseisen artiklan täytäntöönpanoa varten, jotta yksittäiset jäsenvaltiot voivat tuloksellisesti hallinnoida toisten jäsenvaltioiden avustus- ja tukiosuuksia tai antaa ne hallinnoitavaksi unionin kehyksessä; kehottaa jäsenvaltioita pyrkimään puolustusmenojen osuudessa 2 prosentin tavoitteeseen BKT:stä sekä käyttämään 20 prosenttia puolustusmenoistaan Euroopan puolustusviraston välttämättömiksi katsomiin varusteisiin, mukaan luettuna niihin liittyvä tutkimus ja kehitys, millä kurotaan umpeen Euroopan puolustusviraston yhteisiä investointeja koskevan neljän vertailuarvon välinen kuilu;
41. on sitä mieltä, että kansallisten talousarvioiden taloudellisia rajoituksia koskevat haasteet tuovat samalla mukanaan vastaavasti kehitysmahdollisuuksia, koska jäsenvaltioiden välinen entistä tiiviimpi yhteistyö puolustusasioissa on ilmeisen tarpeellista; suhtautuu myönteisesti joidenkin jäsenvaltioiden päätökseen puolustusmenojen leikkaamisen lopettamisesta tai sen suunnan kääntämisestä;
42. katsoo, että parlamentin olisi toimittava keskeisessä roolissa tulevassa Euroopan puolustusunionissa, ja katsoo sen vuoksi, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnasta olisi tehtävä täysivaltainen parlamentin valiokunta;
43. pyytää komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa panemaan alulle EU:n turvallisuus- ja puolustusalan valkoisen kirjan, joka perustuisi Eurooppa-neuvoston hyväksymään EU:n globaalistrategiaan; pyytää neuvostoa toteuttamaan tämän asiakirjan laatimisen viipymättä; pitää valitettavana komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan EU:n puolustusministereille tekemää ehdotusta, jonka mukaan laadittaisiin ainoastaan turvallisuutta ja puolustusta koskeva täytäntöönpanosuunnitelma valkoista kirjaa koskevan kattavan prosessin sijaan; katsoo, että kyseisen täytäntöönpanosuunnitelman olisi oltava edeltävä vaihe tavanomaisessa turvallisuus- ja puolustusalan valkoisen kirjan prosessissa, joka lienee täsmällisesti ja realistisesti katsottuna käyttökelpoinen peruste unionin mahdollisille rahoitusosuuksille turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa kunkin vaalikauden aikana;
44. katsoo, että EU:n valkoinen kirja turvallisuudesta ja puolustuksesta olisi laadittava johdonmukaisten hallitusten välisten ja parlamenttien välisten prosessien tuloksena ja EU:n eri toimielinten myötävaikutuksella ja perustuttava kansainväliseen koordinaatioon Naton kaltaisten kumppaneidemme ja liittolaistemme kanssa sekä kattavaan toimielinten väliseen tukeen; kehottaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa tarkistamaan alkuperäistä aikataulua, jotta voidaan aloittaa kohdennettu kuuleminen jäsenvaltioiden ja parlamenttien kanssa;
45. toteaa, että EU:n globaalistrategian perusteella valkoiseen kirjaan olisi sisällytettävä EU:n turvallisuus- ja puolustusstrategia ja sen toteuttamiseen tarvittavat valmiudet sekä jäsenvaltioiden ja unionin tason toimet ja ohjelmat näiden Euroopan yhteiseen valmius- ja varustelupolitiikkaan perustuvien valmiuksien saavuttamiseksi, kun otetaan huomioon, että puolustus ja turvallisuus jäävät kansalliseen päätösvaltaan;
46. katsoo, että valkoinen kirja olisi laadittava toimielinten välisenä sitovana sopimuksena, jolloin kaikki unionin aloitteet, investoinnit, toimet ja ohjelmat toteutettaisiin EU:n monivuotisen poliittisen kehyksen ja rahoituskehyksen puitteissa; on varma, että jäsenvaltioiden, kumppanien ja liittolaisten olisi otettava tämä toimielinten välinen sopimus huomioon omassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa suunnittelussaan keskinäisen yhdenmukaisuuden ja täydentävyyden varmistamiseksi;
Käynnistettävät aloitteet
47. katsoo, että seuraavat aloitteet olisi käynnistettävä välittömästi:
–
vuonna 2017 alkavaa YTPP:n tutkimusta koskevat valmistelutoimet, joita jatketaan vuoteen 2019 saakka;
–
myöhempi ja kunnianhimoisempi puolustusalan strateginen tutkimusohjelma, jolla kurotaan kiinni kuilua ennen seuraavaa monivuotista rahoituskehystä, mikäli jäsenvaltiot myöntävät tarpeelliset täydentävät taloudelliset resurssit tai mikäli jäsenvaltiot antavat yhteisrahoitusta SEUT-sopimuksen 185 artiklan mukaisesti;
–
Euroopan puolustuksen ohjausjakso, jonka puitteissa arvioidaan jäsenvaltioiden puolustukseen liittyvissä budjettitoimissa saavuttamaa edistystä;
–
strategia, jossa hahmotellaan toteutettavat toimet Euroopan puolustusunionin perustamisen ja täytäntöönpanon toteuttamiseksi;
–
pysyvän puolustusministerien neuvoston perustamista koskeva harkinta;
–
tuki Naton aloitteelle monikansallisten pataljoonien sijoittamisesta jäsenvaltioihin tarpeen mukaan, ja erityisesti tarpeellisen infrastruktuurin (mukaan luettuna asunnot) kehittämisestä;
–
tavanomaisen valkoista kirjaa koskevan prosessin kehittäminen siten, että sitä sovelletaan ensimmäisen kerran seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen suunnittelun yhteydessä;
–
sidosryhmien kokous Euroopan varustelu-ja valmiuspolitiikan kehittämisestä ja kansallisten toimien harmonisoinnista Euroopan puolustuksen tarkasteluprosessin perusteella;
–
niiden oikeudellisten ongelmien ratkaiseminen, jotka estävät valmiuksien kehittämistä koskevan yhteisen tiedonannon täytäntöönpanon turvallisuuden ja kehityksen edistämiseksi kolmansissa maissa;
–
EU:n taisteluosastojen käsitteen uudistaminen siten, että pyritään perustamaan pysyviä yksiköitä, jotka ovat riippumattomia johtovaltiosta ja joita koulutetaan järjestelmällisesti;
–
sellaisen sotilaallisen käynnistysrahaston perustaminen SEU-sopimuksen 41 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jolla autetaan käynnistämään YTPP-operaatiot huomattavasti nopeammin;
–
toimintaohjelma, jolla tehostetaan ja laajennetaan Athene-järjestelmää, jotta sen avulla voidaan myöntää lisää unionin varoja EU:n operaatioihin;
–
Athene-järjestelmän uudistaminen siten, että pyritään laajentamaan sen mahdollisuuksia jakaa kustannuksia ja saada yhteistä rahoitusta erityisesti EU:n taisteluosastojen sekä muiden nopean toiminnan voimavarojen käyttöä tai kumppanimaiden sotilaallisten toimijoiden valmiuksien kehittämistä varten (koulutus, mentorointi, neuvonanto, kaluston hankinta, infrastruktuurin parannukset ja muut palvelut);
–
unionin tason lainsäädäntöä valmisteleva harkintaprosessi suorista ulkomaisista sijoituksista puolustus- ja turvallisuusalan kannalta elintärkeisiin teollisuusyrityksiin ja palveluntarjoajiin;
–
unionin tason lainsäädäntöä valmisteleva harkintaprosessi kaksikäyttöstandardeista;
–
YTPP:n sotilasoperaatioiden johtamisesta ja valvonnasta vastaavan pysyvän päämajan perustamisen harkinta;
–
EU:n laajuinen järjestelmä puolustusvoimien henkilöstön, kaluston ja tarvikkeiden nopean siirtämisen koordinoimiseksi;
–
ensimmäiset osat Euroopan puolustusalan toimintasuunnitelmasta turvallisuutta ja puolustusta käsittelevän EU:n valkoisen kirjan perusteella;
–
ensimmäiset Naton ja EU:n yhteishankkeet, jotka koskevat hybridiuhkiin vastaamista ja niiden estämistä sekä häiriönsietokyvyn rakentamista, strategisessa viestinnässä ja toiminnassa tehtävää yhteistyötä, operatiivista yhteistyötä myös merellä, muuttoliikettä, kyberturvallisuuden ja -puolustuksen koordinointia, puolustusvalmiuksia, puolustusalan teknologisen, tutkimukseen liittyvän ja teollisen perustan vahvistamista, sotaharjoituksia sekä itäisten ja eteläisten kumppaneidemme puolustus- ja turvallisuusvalmiuksien rakentamista;
–
toimenpiteet, jolla lisätään yhteistyötä ja luottamusta kyberturvallisuudesta ja puolustuksesta vastaavien toimijoiden keskuudessa;
48. ehdottaa, että Euroopan puolustusunioni käynnistetään pikaisesti kahdessa vaiheessa ja seuraavan eriytetyn yhdentymisen järjestelmän perusteella:
a)
käynnistetään pysyvä rakenteellinen yhteistyö, jonka parlamentti on jo hyväksynyt ja joka on sisällytetty komission puheenjohtajan ”Uusi alku” ‑ohjelmaan;
b)
pannaan täytäntöön unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan maailmanlaajuista ulkopolitiikkaa ja turvallisuusstrategiaa koskeva toimintaohjelma;
o o o
49. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, komissiolle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille, Pohjois-Atlantin puolustusliiton pääsihteerille, avaruus-, turvallisuus- ja puolustusalalla toimiville EU-virastoille ja kansallisille parlamenteille.
– ottaa huomioon vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ihmishengen turvallisuudesta merellä (SOLAS-yleissopimus) sellaisena kuin se on muutettuna,
– ottaa huomioon Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) vuoden 1978 pöytäkirjan, joka liittyy alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen,
– ottaa huomioon vuonna 2006 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista,
– ottaa huomioon ilmastosopimuksen osapuolten 21. kokouksen (COP 21) ja Pariisissa 30. marraskuuta–11. joulukuuta 2015 pidetyn Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksena toimineen osapuolten 11. konferenssin (CMP 11),
– ottaa huomioon 28. maaliskuuta 2011 annetun komission valkoisen kirjan ”Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää” (COM(2011)0144),
– ottaa huomioon 21. tammikuuta 2009 annetun komission tiedonannon ”EU:n meriliikennepolitiikka vuoteen 2018 saakka: strategiset tavoitteet ja suositukset” (COM(2009)0008),
– ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1315/2013 unionin suuntaviivoista Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämiseksi ja päätöksen N:o 661/2010/EU kumoamisesta(1),
– ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1316/2013 Verkkojen Eurooppa -välineen perustamisesta sekä asetuksen (EU) N:o 913/2010 muuttamisesta ja asetusten (EY) N:o 680/2007 ja (EY) N:o 67/2010 kumoamisesta(2),
– ottaa huomioon 5. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman EU:n meriliikennepolitiikasta vuoteen 2018 saakka: strategiset tavoitteet ja suositukset(3),
– ottaa huomioon 9. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman aiheesta ”Liikennepolitiikan vuoden 2011 valkoisen kirjan täytäntöönpano: tilannekatsaus ja kohti kestävää liikkuvuutta”(4),
– ottaa huomioon 24. marraskuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1177/2010 matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta meri- ja sisävesiliikenteen osalta(5),
– ottaa huomioon 24. toukokuuta 2016 annetun komission kertomuksen matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1177/2010 soveltamisesta (COM(2016)0274),
– ottaa huomioon 10. syyskuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Tavoitteena laadukas sisävesiliikenne – NAIADES II” (COM(2013)0623),
– ottaa huomioon 12. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/87/EY sisävesialusten teknisistä vaatimuksista(6),
– ottaa huomioon 6. toukokuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/45/EY matkustaja-alusten turvallisuussäännöistä ja -määräyksistä(7),
– ottaa huomioon 24. marraskuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1090/2010 tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY muuttamisesta(8),
– ottaa huomioon 18. kesäkuuta 1998 annetun neuvoston direktiivin 98/41/EY yhteisön jäsenvaltioiden satamiin tai satamista liikennöivillä matkustaja-aluksilla olevien henkilöiden rekisteröinnistä(9),
– ottaa huomioon 8. joulukuuta 1995 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 3051/95 ro‑ro-matkustaja-alusten turvallisuusjohtamisesta(10),
– ottaa huomioon 21. marraskuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/33/EU neuvoston direktiivin 1999/32/EY muuttamisesta meriliikenteessä käytettävien polttoaineiden rikkipitoisuuden osalta(11),
– ottaa huomioon 16. lokakuuta 2015 annetun komission kertomuksen ”REFIT Suunnan muutos: EU:n matkustaja-alusten turvallisuutta koskevan lainsäädännön toimivuustarkastus” (COM(2015)0508),
– ottaa huomioon 31. maaliskuuta 2016 annetun komission kertomuksen aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa annetun direktiivin 2000/59/EY REFIT-arvioinnista (COM(2016)0168),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,
– ottaa huomioon liikenne- ja matkailuvaliokunnan mietinnön (A8-0306/2016),
A. toteaa, että Euroopan maantiede tarjoaa pitkine rantaviivoineen ja lukuisine saarineen ja jokineen erinomaisia tilaisuuksia kestävään vesiliikenteen henkilöliikenteeseen;
B. toteaa, että kabotaasiliikenteessä (lähimerenkulussa), sisämaan ja meren lauttaliikenteessä, kaupunki- ja syrjäisten alueiden liikenteessä, risteilyillä ja matkailun alalla harjoitettava matkustajien kuljettaminen vesitse tarjoaa oivan tilaisuuden saatavilla olevan ylimääräisen infrastruktuuri- ja aluskapasiteetin hyödyntämiseen ja se on erittäin tärkeässä asemassa Euroopan unionin eri alueiden yhteyksien kannalta ja siksi merkittävä yhteenkuuluvuutta lisäävä tekijä; toteaa, että lisäksi risteilyt ja lauttaliikenne edistävät rannikkoalueiden matkailua, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä mereen liittyvistä toiminnoista;
C. toteaa, että viime vuosina on ollut vallalla voimakas suuntaus, että on kehitetty erilaisilla alueilla kulkemiseen tarkoitettuja aluksia, esimerkiksi joki- ja merialuksia, jotka täyttävät merialuksille asetetut vaatimukset ja pystyvät kulkemaan myös matalissa vesissä;
D. toteaa, että teknisen kehityksen ansiosta vesiliikenteestä on taas tullut vaihtoehto ruuhkaisille sisääntuloteille kaupunkien keskustoihin;
E. toteaa, että vesiliikenteen henkilöliikenteellä ja tavaraliikenteellä on erilaisia haasteita ja tarpeita infrastruktuurin, ympäristöhaasteiden, toiminnallisten seikkojen, turvallisuuden sekä satamien ja kaupunkien välisten yhteyksien suhteen, vaikka molempia markkinasegmenttejä hoitaa yksi satamaviranomainen;
F. toteaa, että vesiliikenteen henkilöliikenteen solmukohtien sisällyttäminen infrastruktuurien keskinäisiä yhteyksiä koskevaan politiikkaan, jota on jo pantu täytäntöön Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevalla asetuksella (EU) N:o 1315/2013 ja Verkkojen Eurooppa -välinettä koskevalla asetuksella (EU) N:o 1316/2013, tuottaa lisää eurooppalaista lisäarvoa;
G. toteaa, että lainoja ja takuita vesiliikenteen hankkeisiin on mahdollista saada myös Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR), joka on perinteisiä avustuksia täydentävä väline;
H. toteaa, että sisävesiliikenne on tunnustettu ympäristöystävälliseksi liikennemuodoksi, joka edellyttää erityistä huolenpitoa ja tukea, ja valkoisessa kirjassa suositellaan meri- ja sisävesiliikenteen edistämistä, rannikkomerenkulun ja sisävesiliikenteen osuuden lisäämistä ja liikenneturvallisuuden parantamista;
I. toteaa, että vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus ja ehdotus esteettömyyttä koskevaksi eurooppalaiseksi säädökseksi tarjoavat luotettavia ohjeita paitsi asetuksen (EU) N:o 1177/2010 täytäntöönpanolle ja tarvittaessa sen välitarkastelulle myös matkustajien oikeuksia koskevan lainsäädännön antamiselle intermodaalisuuden yhteydessä, koska tällaiseen lainsäädäntöön olisi sisällyttävä esteettömyys vammaisten tai liikuntarajoitteisten matkustajien kannalta;
J. toteaa, että vaikka vesiliikenteen henkilöliikennettä pidetään turvallisena liikennemuotona, vesiliikenteen henkilöliikenteen alalla on tapahtunut useita traagisia onnettomuuksia, kuten Estonia, Herald of Free Enterprise ja Costa Concordia, Norman Atlantic ja UND Adryatik -alusten tapaukset;
K. toteaa unionin asettaneen vuoteen 2018 ulottuvan meriliikennepolitiikan strategiassaan tavoitteeksi sen, että unionilla on johtava asema merenkulun tutkimuksessa ja innovoinnissa sekä laivanrakennusalalla, kun tavoitteena on parantaa alusten energiatehokkuutta ja älykkyyttä, vähentää niiden ympäristövaikutuksia, minimoida onnettomuuksien riski sekä parantaa elämänlaatua merillä;
L. toteaa, että jokiristeilymatkailu ja vesiliikenteen matkustajaliikenne joissa, kanavissa ja muissa sisävesistöissä kasvaa monilla eurooppalaisten jokien osuuksilla ja niiden varsilla olevissa kaupunkisolmukohdissa;
M. toteaa, että EU on hyväksynyt monia makrostrategioita, jotka perustuvat vesiväylien hyödyntämiseen, kuten Tonavan alueen, Adrian- ja Joonianmeren sekä Itämeren alueen strategiat;
1. katsoo, että vesiliikenteen henkilöliikenne on asetettava korkeammalle unionin ja sen jäsenvaltioiden liikennepoliittisella asialistalla; katsoo siksi, että niiden olisi pyrittävä luomaan yhtenäinen vesiliikenteen henkilöliikenteen alue esimerkiksi vähentämällä rajat ylittävän matkustajalaivaliikenteen hallinnollista rasitusta;
Kilpailukyky
2. kannustaa jäsenvaltioita, alue- ja paikallisviranomaisia ja komissiota käsittelemään vesiliikenteen henkilöliikennettä ja erityisesti parantamaan siihen liittyvää ydinverkon ja kattavien verkkojen infrastruktuuria Euroopan laajuisessa liikenneverkossa ja Verkkojen Eurooppa -välineessä parantamalla sen liittämistä muun muassa sisämaan raideliikenteen infrastruktuuriin, mukaan lukien infrastruktuurin tarjoaminen ja tiedotus kaikkien matkustajien liikkuvuustarpeisiin vastaamiseksi;
3. kannustaa kehittämään myös kolmansia maita kattavia merten moottoriteitä, joilla edistetään tehokasta multimodaaliliikennettä, helpotetaan tämän liikennemuodon integrointia muihin liikenneverkkoihin ja -muotoihin, poistetaan keskeisten verkkoinfrastruktuurien pullonkauloja ja varmistetaan alueellinen jatkuvuus ja yhdentyminen;
4. korostaa välttämättömyyttä poistaa ”pullonkaulat” yhdistettäessä länsieurooppalaista kehittynyttä sisämaan vesireittien järjestelmää olemassa olevaan itäeurooppalaiseen järjestelmään, joka on huomattavasti vaurioitunut ja paikoittain kokonaan rappeutunut;
5. kehottaa komissiota julkaisemaan vuosittain katsauksen vesiliikenteen henkilöliikenteen hankkeisiin, joiden rahoittamiseen unioni osallistuu koheesio- ja rakennerahastoilla, alueellisilla rahastoilla, Interreg-ohjelmalla, Horisontti 2020 -puiteohjelmalla, Verkkojen Eurooppa -välineellä, Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevilla varoilla ja Euroopan strategisten investointien rahastolla (ESIR);
7. tähdentää eurooppalaisten tilastotietojen olennaista merkitystä vesiliikenteen alan suunnitelmien ja politiikan laatimiselle, etenkin kun otetaan huomioon lauttojen ja risteilyalusten merillä ja sisävesillä tarjoamien rajatylittävien palvelujen määrä, sillä on olemassa alueita, joissa eri paikkakuntien välinen liikenne voidaan hoitaa vain vesitse; kehottaa Eurostatia sisällyttämään meriliikenteen risteilymatkustajia koskeviin tilastotietoihinsa myös ”matkustajien vierailut käyntisatamassa” eli kussakin välisatamassa alukseen nousevien ja siitä poistuvien matkustajien määrän eikä vain kunakin vuonna alukseen nousevien risteilymatkustajien määrää (liikevaihto); katsoo, että näiden lukujen mukaan ottaminen antaisi realistisemman kuvan risteilyalan ja yleensä vesiliikenteen henkilöliikenteen tuottamasta lisäarvosta;
8. kehottaa komissiota laatimaan yhdenmukaistetun järjestelmän tilastotietojen keräämiselle sisävesialusten, rajatylittävä liikenne mukaan lukien, onnettomuuksista ja vaaratilanteista;
9. katsoo, että vesiliikenteen henkilöliikenteen sisällyttäminen julkisen kaupunki- ja alueliikenteen verkostoihin saattaa tehostaa merkittävästi liikkuvuutta ja parantaa ympäristönsuojelun tasoa, elämänlaatua, kohtuuhintaisuutta, maaliikenneverkostojen ruuhkien purkamista ja mukavuutta kaupungeissa; kehottaa komissiota tukemaan täysipainoisesti investointeja laadukkaisiin sisämaan infrastruktuureihin, jotka voivat osaltaan vähentää paikallisia liikenneruuhkia ja varmistaa, että paikallisille asukkaille ei aiheudu haittavaikutuksia; kehottaa komissiota laatimaan esimerkkiluetteloita tämän alan parhaista käytänteistä;
10. kehottaa jäsenvaltioita edistämään ja tukemaan paikallisia aloitteita, joilla pyritään aktivoimaan kaupunkialuetta palvelevan sisävesiliikenteen tarjontaa, mukaan lukien jokisatamissa sijaitsevien jakelukeskusten kehittäminen ja matkustajaliikenteen kehittäminen erityisesti alueen matkailun vetovoimaisuuden kannalta;
11. korostaa, että vesiliikenteen henkilöliikenne olisi otettava paremmin mukaan tiedotus-, varaus- ja lipunmyyntijärjestelmiin, jotta voidaan kohentaa julkisten palvelujen laatua ja kehittää edelleen matkailualaa erityisesti syrjäisillä ja eristyksissä olevilla alueilla; korostaa tarvetta ottaa huomioon vesiliikenteen henkilöliikenteen toimijat rakennettaessa integroitua eurooppalaista lippujärjestelmää;
12. kannustaa komissiota rahoittamaan paremmin organisoituja ja tehokkaampia hankkeita yhdennettyjen liikennepalvelujen edistämiseksi, jotta tuloksena on energiankulutuksen asteittainen väheneminen, erilaisten julkisten ja yksityisten lento-, meri- ja maaliikenteen harjoittajien aikataulujen uudelleen järjestäminen matkustajaliikenteen intermodaaliseksi ja tehokkaaksi hallinnoimiseksi ja julkisten ja yksityisten toimijoiden kirjoittamien matkalippujen yhdistäminen yhdeksi matkalipuksi, joka on saatavilla digitaalisen sovelluksen avulla;
13. korostaa, että olisi mahdollisuuksien mukaan edistettävä käytänteitä, joissa rahtialukset tarjoavat myös matkustajapalveluja ja päinvastoin, esimerkiksi kun on kyse lautoista, koska ne saatavat auttaa parantamaan laivojen käyttöastetta ja taloudellista tehokkuutta sekä helpottamaan teiden ruuhkia;
14. pitää myönteisenä, että vesiliikenteen henkilöliikenteessä pyritään siirtymään ympäristöystävällisempiin ja energiatehokkaisiin aluksiin, joiden päästöt ovat vähäisempiä ja joita kehitetään osana vesiliikenteen ympäristöystävällisemmäksi muuttamiseen tähtäävää eurooppalaista kehystä; katsoo tämän johtavan taloudellisempiin ratkaisuihin, jotka ovat kestäviä ja houkuttelevampia ja siten taloudellisesti kilpailukyisempiä, mikä tekee koko alasta edullisemman, vähemmän saastuttavan ja ympäristöystävällisemmän;
15. huomauttaa, että unionin tärkeimpien rannikkoalueiden erilaiset haasteet edellyttävät erilaisia toimia (esimerkiksi lauttaliikennepalvelujen lisääminen Pohjanmerellä ja lauttojen parantaminen ja tekninen hyödyntäminen Välimerellä);
16. katsoo, että unionin matkustaja-alusrakennusteollisuuden on pysyttävä tärkeänä ja kilpailukykyisenä toimijana, jolle mahdollistetaan enemmän kannustimia, samalla kun pienennetään sen ympäristöjalanjälkeä edistämällä alan tutkimusta ja innovointia;
Ympäristön kestävyys
17. kehottaa komissiota sisällyttämään vesiliikenteen henkilöliikenteen strategiaansa, toteuttamaan toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi 21. ilmastokokouksessa (COP 21) tehtyjen sopimusten mukaisesti sekä näin ollen minimoimaan ulkoiset kustannukset;
18. kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita kohentamaan ympäristönormeja, jotta voidaan vähentää ilman pilaantumista, ja käyttämään esikuvana Itämeren normeja, jotka koskevat rikkipäästöjen rajoja, polttoaineen laatua ja polttoainetaloudellisempia moottoreita;
19. korostaa, että liikenteen hiilipäästöjen vähentäminen edellyttää huomattavia ponnistuksia ja edistystä tutkimuksen ja innovoinnin alalla; kannattaa komissiota sen edistäessä nesteytettyä maakaasua, muita kuin fossiilisia vaihtoehtoisia polttoaineita, uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvia sähkö- ja hybridijärjestelmiä sekä aurinko- ja tuulienergian hyödyntämistä meriliikenteen aluksissa; kannustaa komissiota mukauttamaan tutkimusta ja innovointia ja keskittymään erityisesti käytännöllisyyteen vesiliikenteen henkilöliikenteen näkökulmasta;
20. muistuttaa, että vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta annetun direktiivin 2014/94/EU ohella TEN-T-ydinverkon merisatamien on tarjottava nesteytetyn maakaasun tankkausasemia aluksille ja merialuksille vuoteen 2025 mennessä ja sisävesisatamien on tehtävä sama vuoteen 2030 mennessä;
21. kehottaa komissiota edistämään energiaomavaraisuuteen tähtääviä toimia hyödyntämällä satamaterminaalirakennuksiin sijoitettavia aurinkosähköjärjestelmiä ja varastoimalla päivällä tuotettua energiaa niin, että sitä voidaan käyttää yöaikaan;
22. korostaa, että lauttaliikenne on merkittävä lähimerenkulun markkinoiden osa ja että tästä syytä on tärkeää säilyttää sen dynamiikka ja kilpailukyky samalla kun parannetaan sen ympäristö- ja energiatehokkuutta;
23. pitää komission REFIT-aloitteen sataman vastaanottolaitteita koskevaa osiota myönteisenä, koska se antaa mahdollisuuden mukauttaa nykyinen direktiivi kansainväliseen kehitykseen, ja tukee ja kannustaa komission suunnitelmia, jotka koskevat uuden lainsäädännön laatimista noudattaen tavallista lainsäätämisjärjestystä; korostaa, että tämä ei saisi estää jäsenvaltioita käynnistämästä kestävämpiä aloitteita, esimerkiksi jätehuoltoa koskevia hyviä tiedotus- ja seurantajärjestelmiä, sekä aluksissa että satamissa;
Turvallisuus ja turvatoimet
24. korostaa, että pilaantumisen ja onnettomuuksien ehkäiseminen on ensisijaisen tärkeää Euroopan meriturvallisuusviraston roolin kannalta parannettaessa rajatylittävän meriliikenteen lauttojen ja risteilyalusten turvallisuutta ja varmistettaessa kuluttajien suojeleminen;
25. muistuttaa, että lauttojen ja risteilyalusten henkilöstön on oltava pätevää, jotta se voi avustaa matkustajia tehokkaasti hätätapauksissa;
26. suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen direktiiviksi ammattipätevyyksien tunnustamisesta sisävesiliikenteen alalla, jossa asetetaan miehistön jäsenten ja päällikköjen ammattipätevyyttä koskevat yhdenmukaiset vaatimukset työvoiman liikkuvuuden helpottamiseksi sisävesiliikenteen alalla;
27. tähdentää, että tiedotusjärjestelmiä, kuten perinteistä tutkaa, SafeSeaNet-järjestelmää, Galileo-ohjelmaa ja jokitietopalveluja, edelleen kehitettäessä olisi keskityttävä turvallisuuden, turvatoimien ja yhteentoimivuuden parantamiseen, ja kehottaa jäsenvaltioita tekemään jokitietopalvelujen käytöstä pakollista;
28. kehottaa toimivaltaisia viranomaisia ehdottamaan selkeää järjestelmää vastuun ja kustannusten jakamiseksi, kun tavoitteena on parantaa turvallisuutta, ja käsittelemään henkilöstölle annettavaa lisäkoulutusta ja uusia ohjeita ja opastusta ja erityisesti kysymystä simulaattoreihin perustuvan koulutuksen hyväksymisestä osana IMO:n ja ILO:n sääntöjen mukaista koulutusohjelmaa; katsoo, että palvelujen laatua ja turvallisuutta voidaan parantaa parhaiten pätevän henkilöstön avulla;
29. suhtautuu myönteisesti komission uusiin lainsäädäntöehdotuksiin, joilla on tarkoitus yksinkertaistaa ja parantaa EU:n vesillä matkustajia kuljettavien alusten turvallisuutta koskevia yhteisiä sääntöjä turvallisuuden ja kilpailun edistämiseksi tekemällä säännöistä selkeämpiä, yksinkertaisempia ja lainsäädännön ja teknologian kehityksen tasalla olevia;
30. toteaa, että koska huoli turvallisuudesta kasvaa, saatetaan tarvita lisätoimenpiteitä, joissa otetaan huomioon lauttaliikenteen ja satamien toiminnan erityispiirteet, jotta varmistetaan päivittäisten lauttayhteyksien kitkaton toiminta;
31. tähdentää, että huomattavan useat joet toimivat myös rajoina, ja kannustaa asiasta vastaavia viranomaisia varmistamaan yhteistyön sekä hyvin integroidut ja tehokkaat turvallisuus-, turvatoimi- ja hätäjärjestelmät, jotka toimivat kummallakin puolen rajaa;
32. korostaa, että useaa suljettua merialuetta, kuten Itämerta ja Adrianmerta, ympäröi useampi unionin jäsenvaltio, mutta niin ikään unioniin kuulumaton maa, ja siitä syystä kannustaa viranomaisia varmistamaan tehokkaan turvallisuus-, turvatoimi- sekä etenkin hätäjärjestelmän;
33. korostaa, että kansainvälisessä meriliikenteessä olevien lauttojen purjehtiessa unionin aluevesillä on sovellettava unionin ja asianomaisen jäsenvaltion lainsäädäntöä;
Palvelujen laatu ja saatavuus
34. kannustaa komissiota sisällyttämään eri liikennemuotoja käyttävien matkustajien oikeuksia koskevaan ehdotukseensa asetuksen (EU) N:o 1177/2010 periaatteet, mukaan lukien näkökohdat, jotka koskevat esteettömyyttä vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden kannalta, ja ottamaan myös huomioon vanhusten sekä lasten kanssa matkustavien perheiden erityistarpeet; kannustaa komissiota julkaisemaan vuosittain tilastotietoja vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien määrän kehityksestä;
35. korostaa vesiliikenteen henkilöliikenteen merkitystä kestävää matkailua kehitettäessä ja kausiluontoisuuden ongelmia ratkaistaessa etenkin unionin syrjäisillä alueilla, kuten rannikko-, saari- ja järvialueilla sekä maaseutualueilla; katsoo lisäksi, että pk-yritysten olisi toimittava matkailupalvelujen edistämisen yhdyspisteenä; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita sekä paikallis- ja alueviranomaisia hyödyntämään EU:n tarjoamat pk‑yritysten rahoitusmahdollisuudet, myös edellä mainittujen syrjäisten alueiden paikallisyhteisöille myönnettäviä tukia, mahdollisimman täysimääräisesti;
36. panee merkille hyvän mahdollisuuden luoda käteviä yhteyksiä sisävesireittien ja eurooppalaisen pyörätieverkoston välille monien EU:n alueiden matkailun vetovoimaisuuden parantamiseksi; muistuttaa välttämättömyydestä ottaa huomioon vesiliikenteen henkilöliikenteessä polkupyörien kanssa matkustavien tarpeet;
37. katsoo, että rannikkoalueiden ja saarien matkailu ei ole riittävän kehittynyttä puutteellisen yhteenliitettävyyden vuoksi; katsoo, että komission olisi otettava huomioon, että näillä alueilla tarvitaan enemmän laadukkaita liikennepalveluja;
38. pitää vesiliikenteen henkilöliikennettä merkittävänä myös niillä alueilla, joilla se ei tällä hetkellä ole taloudellisesti kannattavaa, kuten esimerkiksi harvaan asutuilla syrjäisillä saarilla;
39. muistuttaa, että eräät lauttayhteydet ovat syrjäisimpien alueiden – alueellisen, sosiaalisen ja taloudellisen yhteenkuuluvuuden kannalta sanan varsinaisessa merkityksessä elintärkeitä – elämänlankoja, koska ne yhdistävät syrjäisimmät alueet mantereeseen ja taloudellisen ja teollisen kasvun alueisiin edistäen näin Euroopan yhteenkuuluvuutta ja yhdentymistä;
40. korostaa, että kehystä, jossa tarjotaan yhteyksiä saarille, saarialueille ja syrjäisille alueille, olisi edistettävä toimenpiteillä, joilla edistetään laadukkaampia lauttoja ja asianmukaisia terminaaleja;
41. korostaa, että vesiliikenteen henkilöliikenteen ottaminen osaksi multimodaalisen liikkuvuuden järjestelmää, ottaen huomioon suurten kaupunkialueiden julkinen liikenne, olisi suotavaa ja tarjoaisi mahdollisuuksia sekä työmatkalaisille että matkailijoille; katsoo tässä yhteydessä, että matkustajien houkuttelemiseksi tarvitaan lisäparannuksia, jotta voidaan kehittää liikkuvuutta palveluna mahdollistamalla integroidut lipunmyyntipalvelut, parantamalla luotettavuutta, mukavuutta, täsmällisyyttä ja tiheyttä, helpottamalla logistiikkaketjuihin kohdistuvaa painetta sekä lyhentämällä alukseen pääsyyn tarvittavaa aikaa;
42. korostaa, että palvelujen korkean laadun säilyttämiseksi ja merenkulun turvallisuuden vuoksi on tärkeää kehittää EU:n merenkulkualan tietämystä ja taitoja;
o o o
43. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.
– ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen huippukokouksen ja sen päätösasiakirjan ”Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development”, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi 25. syyskuuta 2015, sekä erityisesti asiakirjassa vahvistettuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluvan tavoitteen 17, jonka mukaisesti YK:n jäsenmaat sitoutuvat tukemaan vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja maailmanlaajuista kumppanuutta(1),
– ottaa huomioon Addis Abebassa, Etiopiassa 13.–16. heinäkuuta 2015 järjestetyssä kehitysyhteistyön rahoitusta koskevassa kolmannessa kansainvälisessä konferenssissa hyväksytyn päätösasiakirjan ”Addis Ababa Action Agenda” (Addis Abeban toimintaohjelma), jonka YK:n yleiskokous vahvisti 27. heinäkuuta 2015 antamassaan päätöslauselmassa 69/313,(2)
– ottaa huomioon kehitysyhteistyöfoorumin kokoukselle 2016 annetun YK:n pääsihteerin kertomuksen ”Trends and progress in international development cooperation” (E/2016/65)(3),
– ottaa huomioon vuonna 2005 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä toisessa korkean tason foorumissa annetun Pariisin julistuksen avun tuloksellisuudesta, Ghanan Accrassa vuonna 2008 pidetyssä avun tuloksellisuutta käsittelevässä kolmannessa korkean tason foorumissa hyväksytyn Accran toimintaohjelman(4) sekä Busanissa, Korean tasavallassa joulukuussa 2011 pidetyn avun tuloksellisuutta käsittelevän neljännen korkean tason foorumin, jonka tuloksena käynnistettiin kehitysyhteistyön tehostamista koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus (Global Partnership for Effective Development Cooperation, GPEDC)(5),
– ottaa huomioon 10. huhtikuuta 2010 annetun Dilin julistuksen rauhanrakentamisesta ja valtiorakenteiden kehittämisestä sekä avun tuloksellisuutta käsittelevässä neljännessä korkean tason foorumissa 30. marraskuuta 2011 tehdyn uuden sopimuksen toimista epävakaissa valtioissa (New Deal for Engagement in Fragile States),
– ottaa huomioon huhtikuussa 2014 Mexico Cityssä järjestetyssä GPEDC:n ensimmäisessä korkean tason kokouksessa annetun julkilausuman(6),
– ottaa huomioon kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden toisen korkean tason kokouksen(7), joka pidetään Nairobissa 28. marraskuuta–1. joulukuuta 2016,
– ottaa huomioon OECD:n ja Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) vuoden 2014 edistymiskertomuksen ”Making Development Co-operation More Effective”(8),
– ottaa huomioon kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden vuonna 2011 Siem Reapissa hyväksymän konsensuksen kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kehitystoiminnan tehostamisesta,
– ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 208 artiklan, jossa vahvistetaan, että unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoite on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen, ja määrätään, että unioni ja sen jäsenvaltiot noudattavat niitä velvoitteita ja ottavat huomioon ne tavoitteet, jotka ne ovat hyväksyneet Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa toimivaltaisissa kansainvälisissä järjestöissä, ja ottavat huomioon kehitysyhteistyön tavoitteet toteuttaessaan politiikkaa, joka vaikuttaa todennäköisesti kehitysmaihin,
– ottaa huomioon vuonna 2005 hyväksytyn kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen(9) ja suunnitelmat, joiden mukaan vuonna 2017 on tarkoitus hyväksyä uusi konsensus,
– ottaa huomioon EU:n menettelysäännöt täydentävyydestä ja työnjaosta kehitysyhteistyöpolitiikassa(10),
– ottaa huomioon avun tuloksellisuutta koskevan toimintakehyksen konsolidoidun tekstin(11), joka perustuu 17. marraskuuta 2009 annettuihin neuvoston päätelmiin avun tuloksellisuutta koskevasta toimintakehyksestä, 14. kesäkuuta 2010 annettuihin neuvoston päätelmiin maiden välisestä työnjaosta ja 9. joulukuuta 2010 annettuihin neuvoston päätelmiin keskinäisestä vastuusta ja avoimuudesta,
– ottaa huomioon EU:n kansainvälisen kehitysyhteistyön tuloskehyksen käynnistämisestä 26. maaliskuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Launching the EU International Cooperation and Development Results Framework” (SWD(2015)0080) ja siitä 26. toukokuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät(12),
– ottaa huomioon 17. maaliskuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät EU:n yhteisestä kannasta kehitysyhteistyön tehostamista koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden ensimmäiseen korkean tason kokoukseen(13),
– ottaa huomioon 26. toukokuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät uudesta maailmanlaajuisesta kumppanuudesta köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi vuoden 2015 jälkeen(14),
– ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät yhteisen ohjelmasuunnittelun tehostamisesta(15),
– ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät EU:n kehitysaputavoitteita koskevasta vuoden 2016 vuosikertomuksesta Eurooppa-neuvostolle(16),
– ottaa huomioon kehitysapurahoituksen vastuuvelvollisuudesta 23. kesäkuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”2015 EU Accountability Report on Financing for Development – Review of progress by the EU and its Member States” (SWD(2015)0128),
– ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kesäkuussa 2016 esittelemän Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian ”Global Strategy for the European Union’s Foreign And Security Policy – Shared Vision, Common Action: A Stronger Europe”(17),
– ottaa huomioon 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuutta koskevan vuoden 2005 Pariisin julistuksen seurannasta(18),
– ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman kehitysmaille annettavan EU:n budjettituen tulevaisuudesta(19),
– ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman avun tuloksellisuutta käsittelevästä neljännestä korkean tason foorumista(20),
– ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman EU:n kehitysavun antajien koordinointia koskevista suosituksista komissiolle(21),
– ottaa huomioon 19. toukokuuta 2015 antamansa päätöslauselman kehitystyön rahoituksesta(22),
– ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman yksityisestä sektorista ja kehitysyhteistyöstä(23),
– ottaa huomioon 12. toukokuuta 2016 antamansa päätöslauselman Agenda 2030:n seurannasta ja arvioinnista(24),
– ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n vuotta 2015 koskevasta kertomuksesta kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta(25),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,
– ottaa huomioon kehitysvaliokunnan mietinnön (A8-0322/2016),
A. toteaa, että Pariisin julistuksessa ja Accran toimintaohjelmassa vahvistetut periaatteet pätevät edelleen ja ovat osoittaneet merkityksensä kehitysavun laadun parantamisessa ja sitä koskevan kansalaisten tuen lisäämisessä avunantajavaltioissa;
B. toteaa, että Monterreyn konsensuksessa (2002), Rooman julistuksessa (2003), Pariisin julistuksessa (2005), Accran toimintasuunnitelmassa (2008) ja Busanissa järjestetyssä avun tuloksellisuutta käsitelleessä neljännessä foorumissa (2011) tehdyt korkean tason poliittiset sitoumukset tähtäävät kaikki samaan tavoitteeseen siten, että niillä pyritään optimoimaan julkisen kehitysavun vaikutuksia parantamalla sen täytäntöönpanon, hallinnoinnin ja käytön laatua;
C. katsoo, että avun tehokkuutta koskevat periaatteet ovat selvästi edesauttaneet vuosituhannen kehitystavoitteiden toteuttamista monissa maissa; toteaa kuitenkin, että edistys on epätasaista eikä kaikkia periaatteita ole aina pantu täysimääräisesti täytäntöön kaikissa maissa ja kaikkien kehitysavun toimijoiden keskuudessa;
D. ottaa huomioon, että maailmanlaajuisella kumppanuudella voi olla keskeinen merkitys kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 (Agenda 2030) täytäntöönpanossa ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, kun huomio siirretään avun tuloksellisuuden käsitteestä, jolla tarkoitetaan perinteisen julkisen kehitysavun tuloksellisuutta, kehitysyhteistyön tuloksellisuuden käsitteeseen;
E. katsoo, että julkisella kehitysavulla voi olla ratkaiseva merkitys Agenda 2030:n toteuttamisessa etenkin alhaisen tulotason maissa sekä äärimmäisen köyhyyden ja epätasa-arvoisuuden torjunnassa, jos se kohdennetaan paremmin ja siinä noudatetaan tehokkaan kehitysyhteistyön periaatteita, joita ovat esimerkiksi edunsaajamaiden demokraattinen omavastuullisuus, kansallisten ohjelmien huomioon ottaminen, paikallisten valmiuksien vahvistaminen, avoimuus ja demokraattinen vastuuvelvollisuus, tulosperusteisuus ja osallistavuus; korostaa, että avun ehdollistamisessa on noudatettava demokraattisen omavastuullisuuden periaatteita;
F. katsoo, että kehitysavun ja -yhteistyön lisäksi tarvitaan myös muita kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä, jotta voidaan tehokkaasti poistaa köyhyyttä ja edistää muita kestävän kehityksen tavoitteita;
G. muistuttaa, että budjettituella on monia etuja, kuten valtion vastuullistaminen, tulosten tarkempi arviointi, toteutetun politiikan suurempi johdonmukaisuus, avun parempi ennustettavuus ja varojen optimaalinen käyttö suoraan väestön hyväksi;
H. katsoo, että yksityisestä sektorista on muiden perinteisten valtiollisten ja valtioista riippumattomien kehitysyhteistyöorganisaatioiden ohella tulossa aito kumppani kehitysstrategioidemme toteuttamisessa, mitä tulee osallistavaan ja kestävään kehitykseen;
I. katsoo, että avun tuloksellisuuden kannalta on ratkaisevaa, että vastaanottajamaat soveltavat samanaikaisesti kasvua edistävää talouspolitiikkaa ottamalla käyttöön markkinatalouden mekanismeja, hankkimalla yksityistä pääomaa, uudistamalla maankäyttöä ja avaamalla markkinansa asteittain maailmanlaajuiselle kilpailulle;
J. katsoo, että avun pirstaloituminen merkitsee komission tekemän tutkimuksen mukaan 2–3 miljardin euron vuotuisia lisäkustannuksia EU:lle;
K. toteaa, että kehitysyhteistyön tehostamista koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus (GPEDC) on osallistava foorumi, joka kokoaa yhteen hallituksia, kahden- ja monenvälisiä organisaatioita, kansalaisyhteiskunnan edustajia, parlamentteja, ammattiliittoja ja yksityisen sektorin toimijoita kaikista maista;
L. toteaa, että GPEDC käsittelee pääasiassa kehitysyhteistyön toimijoiden käytäntöjä ja keskinäisiä suhteita sekä kehityspolitiikan ja -ohjelmien tehokasta toteuttamista ja valvoo viime vuosikymmenen aikana määriteltyjen keskeisten periaatteiden noudattamisessa tapahtunutta edistystä, jotta kaikkien toimijoiden kehitystoimia voitaisiin tehostaa; katsoo, että GPEDC:n osuutta Agenda 2030:n täytäntöönpanon valvontaan liittyvissä maailmanlaajuisen kehitysyhteistyön rakenteissa olisi selkeytettävä;
M. toteaa, että Kiinan, Brasilian, Turkin, Venäjän ja Intian kaltaisten maiden merkitys nousevina avunantajavaltioina ja kehitysapua koskevan asiantuntemuksen ja teknologian siirtäjinä kasvaa jatkuvasti, mikä johtuu pitkälti niiden omista tuoreista ja ajankohtaisista kehityskokemuksista; katsoo, että kyseisten maiden yhteistyötä perinteisten avunantajavaltioiden kanssa globaalien julkishyödykkeiden tarjonnan edistämiseksi voitaisiin tiivistää ja niiden osallisuutta GPEDC:ssä vahvistaa;
N. toteaa, että komissiolla on aktiivinen rooli GPEDC:n ohjauskomiteassa, ja panee merkille, että yksi ohjauskomitean yhteispuheenjohtajista on EU:n jäsenvaltiosta, viimeksi Alankomaista; toteaa, että tämä yhteispuheenjohtajuus siirtyy Saksalle;
O. katsoo kehitysyhteistyöhön liittyvän edunsaajamaiden omavastuullisuuden edellyttävän, että avunantajavaltiot ottavat huomioon kansalliset kehityssuunnitelmat ja kansainvälisesti sovitut kestävän kehityksen tavoitteet ja päämäärät ja että kansalliset toimijat osallistuvat kehityssuunnitelmien ja -ohjelmien laatimiseen ja kantavat osansa niiden toteuttamista koskevasta vastuusta;
P. katsoo, että kehitysapu tuottaa kaksinkertaisen hyödyn silloin, kun sillä ei rahoiteta pelkästään kehityshankkeita vaan sitä käytetään paikallisesti, paikallisesti tuotettaviin tavaroihin ja palveluihin; katsoo siksi, että maakohtaisten järjestelyjen ja kansallisten hankintajärjestelmien vahvistaminen ovat avun tuloksellisuudesta annetun Pariisin julistuksen mukaan avun tuloksellisuuden sekä kumppanimaiden hyvän hallintotavan ja demokraattisen vastuuvelvollisuuden parantamisen kannalta tärkeitä tekijöitä;
Q. katsoo, että avunantajalähtöiset kehitysyhteistyöohjelmat ja sidottu apu, myös hankintojen alalla, voivat kuvastaa erilaisia poliittisia etunäkökohtia, jotka ovat joskus ristiriidassa kehityspoliittisten toimien kanssa ja saattavat vaarantaa omavastuullisuuden ja kehitysavun kestävyyden sekä mitätöidä kansallisten ohjelmien huomioonottamisessa aiemmin saavutetun edistyksen ja johtaa tehottomuuteen ja riippuvuuden lisääntymiseen; katsoo, että paikallinen omavastuullisuus on tärkeää kansalaisten kannalta tuloksellisen kehityksen varmistamiseksi;
R. toteaa, että kehitysyhteistyöohjelmien saavutusten mittaamisessa käytetään nykyään useammin tuloskehyksiä, mutta katsoo, että omavastuullisuuden täysimääräinen toteuttaminen ja tuloskehysten hyödyntäminen kehitysmaissa on edelleen haasteellista;
S. panee merkille, että GPEDC:n vuoden 2016 seurantakierros osoittaa, että maakohtaisten järjestelyjen käytössä on edelleen edistytty vain vähän ja että avun sidonnaisuuksien purkaminen ei ole edennyt vaan on yhä vuonna 2010 saavutetussa 80 prosentin huippulukemassa;
T. toteaa, että kumppanimaiden parlamenttien jäsenet, paikallisviranomaiset ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat edelleen tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa osallistua kehitysyhteistyön ohjelmasuunnitteluun ja toteuttamiseen ja saada niistä tietoa;
U. toteaa, että kehitysavun tuloksellisuus, eli kaikkien kehitysapuun, myös köyhyyden vähentämiseen, osoitettujen keinojen ja varojen käytön vaikuttavuus riippuu niin avunantaja- kuin avunsaajavaltioiden toimien lisäksi siitä, onko asianomaisessa kehitysmaassa tehokkaat ja vastaanottokykyiset instituutiot, noudatetaanko maassa kestäviä toimintaperiaatteita, osallistuvatko paikalliset toimijat ja kansalaisyhteiskunta toimintaan, toteutuuko siellä oikeusvaltioperiaate, onko hallinto demokraattista ja osallistavaa, onko käytössä tehokkaita ja avoimia seurantamekanismeja ja korruption vastaisia suojatoimia ja kyetäänkö laittomia rahavirtoja torjumaan kansainvälisellä tasolla; katsoo, että GPEDC:llä pitäisi olla suurempi rooli edellä mainittujen kehitystekijöiden hyödyntämisen helpottamisessa ja edistämisessä;
V. katsoo, että avun pirstaloituminen on edelleen ongelma, koska avunantajia ja avustusjärjestöjä on paljon eikä niiden toimintaa ja hankkeita koordinoida;
W. toteaa, että eteläisten maiden keskinäinen yhteistyö lisääntyi edelleen, vaikka kehittyvien talouksien kasvu hidastui ja hyödykkeiden hinnat laskivat;
X. toteaa, että kehitysyhteistyöympäristö on entistä hajanaisempi ja keskitulotason maissa asuu enemmän köyhiä ihmisiä kuin alhaisen tulotason maissa ja samanaikaisesti kehityshaasteiden luonne on muuttunut muuttoliikkeeseen, elintarviketurvaan, rauhaan ja vakauteen sekä ilmastonmuutokseen liittyvien uusien maailmanlaajuisten haasteiden ilmenemisen myötä;
1. kehottaa kaikkia kehitysyhteistyön toimijoita toteuttamaan toimia, jotka pohjautuvat Pariisin kokouksesta lähtien aina Busanin kokoukseen asti tehtyihin sitoumuksiin, sekä uudistamaan ja vahvistamaan niitä, jotta kehitysyhteistyö olisi mahdollisimman tuloksellista, jotta Agenda 2030:ssa asetetut kunnianhimoiset tavoitteet ja päämäärät voitaisiin saavuttaa ja kehitysapuun osoitetut julkiset ja yksityiset varat käyttää parhaalla mahdollisella tavalla;
2. kehottaa hyödyntämään kaikkia kehitysyhteistyöpolitiikan välineitä köyhyyden poistamiseen ja muiden kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen; katsoo, että kehitysapurahoituksen tuloksellisuutta olisi arvioitava konkreettisten tulosten ja sen perusteella, miten se vaikuttaa kehitysyhteistyöpolitiikkaan kokonaisuudessaan;
3. painottaa, että julkisella kehitysavulla on ratkaiseva merkitys kestävän kehityksen toimintaohjelman toteuttamisessa köyhyyden poistamiseksi ja epätasa-arvoisuuden vähentämiseksi sekä olennaisten julkisten palveluiden tuottamisessa ja hyvän hallintotavan tukemisessa; painottaa, että julkinen kehitysapu on joustavampaa, ennakoitavampaa ja vastuullisempaa kuin muut kehitykseen mahdollisesti vaikuttavat rahavirrat;
4. muistuttaa, että riittävä rahoitus on tuloksellisen kehitysyhteistyön perusedellytys; toteaa, että useimmat julkisen kehitysavun tarjoajat eivät ole täyttäneet sitoumustaan osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun vuoteen 2015 mennessä, minkä vuoksi kehitysmailta jää saamatta yli kaksi biljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen edistämiseksi;
5. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita täyttämään pitkäaikaisen sitoumuksensa osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan apuun ja lisäämään kehitysapuaan myös EU:n talousarvion ja Euroopan kehitysrahaston kautta sekä ottamaan käyttöön tehokkaan etenemissuunnitelman sitoumuksen täyttämiseksi avoimesti, ennakoitavasti ja vastuullisesti; varoittaa julkisen kehitysavun kriteerien heikentämisestä muiden kuin suoraan kestävän kehityksen tukemiseen kehitysmaissa liittyvien kustannusten kattamiseksi;
6. panee huolestuneena merkille, että vuoden 2015 puoliväliin mennessä vain viisi unionin jäsenvaltiota oli julkaissut Busanin julistuksen täytäntöönpanoa koskevat suunnitelmansa; kehottaa jäsenvaltioita julkaisemaan kyseiset suunnitelmat ja tiedottamaan toteuttamistaan toimista ennen GPEDC:n toista korkean tason kokousta, joka pidetään Nairobissa 28. marraskuuta–1. joulukuuta 2016;
7. pyytää, että GPEDC:n toisen korkean tason kokouksen päätösasiakirjassa määritetään selkeästi kehitysyhteistyön toimijoiden ja instituutioiden eriytetyt tehtävät ja vastuualueet toimintaohjelman täytäntöön panemisessa ja periaatteiden soveltamisessa, mikä vauhdittaisi edistystä ja helpottaisi yhteistyötä jatkossa;
8. panee merkille Meksikon ehdotuksen muun muassa viidennen kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan periaatteen ”ketään ei jätetä” sisällyttämisestä toimintaohjelmaan; toteaa, että on tärkeää asettaa painopiste vahvasti köyhiin, haavoittuvassa asemassa oleviin ja syrjäytyneisiin ryhmiin ja ottaa kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan toimintaohjelman yhteydessä asianmukaisesti huomioon sukupuolten tasa-arvo sekä epävakaat tilanteet ja kriisitilanteet; katsoo, että tämä periaate vastaisi Agenda 2030:n yleistä filosofiaa ja kokonaisvaltaista sitoutumista, mutta katsoo myös, että sen mahdollisen toimintaohjelmaan sisällyttämisen yhteydessä olisi keskusteltava vakavasti sen käytännön toteutuksesta ja pohdittava erityisesti siihen liittyviä valtavirtaistamista ja indikaattoreita koskevia kysymyksiä;
9. korostaa tarvetta asettaa GPEDC vahvasti Agenda 2030:n ja Addis Abeban toimintaohjelman täytäntöönpanon yhteyteen; katsoo, että GPEDC voi tuottaa lisäarvoa, jos sen työn strategisessa toteuttamisessa ja suunnittelussa huomioidaan YK:n talous- ja sosiaalikomitean kehitysyhteistyöfoorumin, kehitysavun rahoitusta käsittelevän foorumin ja korkean tason poliittisen foorumin toiminta ja aikataulut;
10. painottaa, että GPEDC:llä pitäisi olla merkittävä rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista koskeviin tehokkuusperiaatteisiin liittyvän valvonnan ja vastuuvelvollisuuden näyttöön perustuvissa kysymyksissä sekä kyseisten periaatteiden täytäntöönpanon edistämisessä kaikkein toimijoiden keskuudessa kansallisella tasolla; korostaa, että GPEDC:n on määritettävä selkeästi tavat tehdä yhteistyötä sellaisten yksittäisten OECD:n ulkopuolisten kehitysyhteistyön toimijoiden kanssa, kuten nousevat avunantajamaat, kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, yksityiset lahjoittajat, rahoituslaitokset, yksityisyritykset ja ammattiliitot; katsoo, että GPEDC:n puheenjohtajien valinnassa pitäisi huomioida sidosryhmien monimuotoisuus;
11. muistuttaa, että yhden prosentin kasvu Afrikassa vastaa yli kaksinkertaista julkisen kehitysavun määrää;
12. katsoo, että GPEDC:n pitäisi olla edelläkävijä vuosituhannen kehitystavoitteen 17 edistämisessä; toteaa, että tämä koskee erityisesti valvontaa ja vastuuvelvollisuutta, avun vaikuttavuuden parantamista, kehitysyhteistyön rahoituksen laatua ja kapasiteettia, verojen ja velkojen kestävyysnäkökohtia, yksityisen sektorin mukaan saamista ja sen vastuuta kestävän kehityksen alalla, avoimuutta, politiikan johdonmukaisuutta, usean sidosryhmän kumppanuuksia ja eteläisten maiden keskinäistä sekä kolmenvälistä yhteistyötä;
13. painottaa, että GPEDC:llä on kestävän kehityksen tavoitteiden indikaattoriin 17.16.1 liittyvä tärkeä tehtävä, erityisesti tehokkaampien ja osallistavampien usean sidosryhmän kumppanuuksien aikaansaamisessa, jotta voidaan tukea ja jatkaa Agenda 2030:n täytäntöönpanoa mittaamalla niiden kehitystoimien laatua; on tyytyväinen vuoden 2016 seurantakierrokseen ja panee merkille, että siihen osallistuneiden kehitysyhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut, ja odottaa edistyskertomuksen julkaisemista;
14. kehottaa GPEDC:n osapuolia pohtimaan mahdollisuutta perustaa sille riippumattomampi ja riittävät voimavarat omaava pysyvä sihteeristö, jonka toiminta perustuisi yhteisen tukiryhmän työhön; kehottaa unionin jäsenvaltioita ja kumppanimaita nimeämään kansalliset tietokeskukset;
15. muistuttaa, että Euroopan parlamentille olisi taattava mahdollisuus hoitaa keskeistä demokraattisen valvonnan tehtäväänsä kaikissa EU:n harjoittamissa politiikoissa, kehityspolitiikat mukaan luettuina, ja pyytää painokkaasti saada säännöllistä ja oikea-aikaista tietoa komission GPEDC:n ohjauskomiteassa omaksumista kannoista;
16. on tyytyväinen saavutettuun edistykseen ja suosittaa komissiolle, että se toteuttaisi lisätoimia, joilla taataan kaikille sidosryhmille pääsy tietoon, joka koskee kehitysyhteistyön ohjelmasuunnittelun, rahoitusmekanismien, hankkeiden ja avustusten avoimuutta esimerkiksi kansainvälisen avun läpinäkyvyyttä koskevan aloitteen (International Aid Transparency Initiative, IATI) ja ”EU Aid Explorer” -verkkosivuston avulla; muistuttaa kuitenkin, että asian hyväksi on edelleen toteutettava merkittäviä toimia, ja vaatii kaikkia avunantajia lisäämään kiireellisesti merkittäviä toimia oikea-aikaisen ja vertailukelpoisen tiedon saatavuuden parantamiseksi; pyytää kaikkia niitä jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole mukana IATI-aloitteessa, liittymään siihen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään käytettävissä olevia tietoja ja tukemaan tässä asiassa myös kumppanimaita edistämällä tiedon ja hyvien käytänteiden vaihtoa;
17. katsoo, että kehityksen edistymisen seuranta, uudelleentarkastelu ja sitä koskevan tietämyksen jakaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta voidaan edistää kehitysyhteistyön vastuullisuutta ja vaikutusta etenkin maakohtaisella tasolla; kehottaa siksi komissiota antamaan säännöllisesti ja vähintään 24 kuukauden välein kertomuksia EU:n ja jäsenvaltioiden toimista ja toimintasuunnitelmista Busanin periaatteiden panemiseksi kattavasti täytäntöön; kehottaa EU:ta edelleen tukemaan kumppanimaita niiden hallinnollisten ja logististen valmiuksien sekä erityisesti niiden tilastojärjestelmien parantamisessa;
18. on tyytyväinen OECD:n aloitteisiin, jotka mahdollisesti auttavat vähentämään laittomia rahavirtoja, ja kehottaa kansainvälistä yhteisöä tehostamaan yhteistyötä verojärjestelmien ja yleisemmin rahoitusvirtojen avoimuuden lisäämiseksi; painottaa monikansallisten yhtiöiden ja rahoituslaitosten ratkaisevaa asemaa ja vastuita tässä asiassa;
19. kehottaa komissiota, unionin edustustoja ja jäsenvaltioiden virastoja tiedottamaan kansallisille parlamenteille ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallis- ja alueviranomaisille sekä yksityisen sektorin sidosryhmille ja kansalaisyhteiskunnalle kehitysavun ohjelmasuunnittelusta ja sitä koskevista rahoitussitoumuksista julkaisemalla kehitysyhteistyökatsauksia, joissa esitellään yleisesti strategia-asiakirjoja, avunantajavaltioiden välistä yhteistyötä, vuotuisia toimintasuunnitelmia sekä käynnissä olevia ja suunniteltuja ohjelmia ja julkaistaan hanke-ehdotuksia koskevia pyyntöjä ja hankintailmoituksia tai muita käytettyjä rahoitusmekanismeja koskevia ilmoituksia;
20. kehottaa vastaanottajamaiden parlamentteja ottamaan käyttöön kehitysapua koskevia kansallisia toimia, joilla voidaan vahvistaa sekä avunantajavaltioiden että vastaanottajahallitusten, paikallisviranomaiset mukaan luettuina, vastuuvelvollisuutta, parantaa julkisten varojen hallinnointia ja vastaanottokykyä, poistaa korruptio ja kaikenlainen tuen hukkaanmeno, tehostaa verotusjärjestelmiä, kohentaa talousarviotuen vastaanottoedellytyksiä sekä vähentää kyseisten maiden riippuvuutta kehitysavusta pitkällä aikavälillä;
21. pitää tärkeänä, että kaikki jäsenvaltiot liittyvät Addis Abeban veroaloitteeseen, jotta vuoteen 2020 mennessä kaksinkertaistetaan tekninen tuki, jonka tavoitteena on vahvistaa kumppanimaiden valmiuksia verotusasioissa;
22. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä kumppanimaiden kansallisten parlamenttien kanssa, jotta voidaan tukea rakentavasti edellä mainittujen periaatteiden kehittämistä ja täydentää niitä keskinäisillä vastuuvelvollisuusjärjestelyillä; panee tyytyväisenä merkille talousarviotukea koskevan kansallisen vastuuvelvollisuuden lisäämiseen liittyvät komission ponnistelut, joilla on vahvistettu kansallisten parlamenttien ja ylempien tarkastuslaitosten institutionaalisia valmiuksia;
23. korostaa kansalaisten, paikallisyhteisöjen, vaaleilla valittujen edustajien, uskonnollisten järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden, ammattiliittojen ja yksityisen sektorin roolia kehitysyhteistyössä; painottaa, että kaikkien mainittujen toimijoiden on osallistuttava tehokkuustavoitteiden edistämiseen ja toteuttamiseen eri tasoilla; katsoo, että kyseisten toimijoiden työllä on vaikutusta vain siinä tapauksessa, että ne voivat osallistua kehitysyhteistyön suunnitteluun ja täytäntöönpanoon ja että keskinäinen vastuuvelvollisuus ja avoimuus, seuranta ja arviointi varmistetaan; katsoo myös, että avunantajavaltioiden olisi parannettava toimintansa ennakoitavuutta ja nopeutettava sitä, kun ne tekevät yhteistyötä kyseisten toimijoiden kanssa tavoitteiden toteuttamisessa ja peruspalvelujen tarjoamisessa, jotta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat väestönosat todella saavutettaisiin;
24. korostaa, että apua voidaan jatkaa ainoastaan, jos vastaanottajat ovat vahvasti sitoutuneet kehitykseen ja ovat vastuussa prosessista; pitää tärkeänä jaettua vastuuta kehitystuloksista, myös Istanbulin periaatteiden täytäntöönpanosta, ja muistuttaa, että demokraattinen omavastuullisuus edellyttää vahvoja instituutioita, jotka voivat varmistaa paikallisten toimijoiden täysimääräisen osallistumisen kehitysohjelmien täytäntöönpanoon, seurantaan ja arviointiin;
25. painottaa, että on tärkeää antaa kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden harjoittaa rooliaan riippumattomina kehitysyhteistyön toimijoina siten, että kiinnitetään erityistä huomiota sellaisen ympäristön luomiseen, jossa kunnioitetaan sovittuja kansainvälisiä oikeuksia ja maksimoidaan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden panos kehitykseen; on erittäin huolestunut kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden toimintamahdollisuuksien kutistumisesta monissa kumppanimaissa; kehottaa komissiota parantamaan kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden rahoituksen saattavuutta;
26. on tyytyväinen EU:n edistykseen yhteisessä ohjelmasuunnittelussa sekä siihen sitoutumisessa; toteaa, että yhteinen ohjelmasuunnittelu hyödyttää selkeästi sekä EU:ta että kumppanimaita, koska sen myötä avun pirstaloituminen ja siihen liittyvien liiketoimien kustannukset vähenevät, toimien täydentävyys kohenee työn tasaisemman jakautumisen ansiosta sekä kehitysyhteistyön kansallinen ja keskinäinen vastuuvelvollisuus ja ennakoitavuus paranee; huomauttaa, että yhteistä ohjelmasuunnittelua on selvitetty 59 maassa niistä 110 kumppanimaasta, jotka saavat unionin kehitysapua; kehottaa jäsenvaltioita ja kumppanimaita edistämään sitoutumistaan yhteiseen ohjelmasuunnitteluun, jotta sen etuja voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti ja kaikissa mahdollisissa maissa;
27. palauttaa mieliin pyyntönsä(26) kehitysavun mekanismien ja käytäntöjen kodifioimisesta ja vahvistamisesta, jotta voitaisiin parantaa unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden kehitysaputoimien täydentävyyttä ja tehostaa niiden yhteensovittamista sekä laatia selkeät ja täytäntöönpanokelpoiset säännöt, joilla varmistetaan kansallisen tason demokraattinen omavastuullisuus, yhdenmukaisuus, maakohtaisten strategioiden ja järjestelmien huomioiminen, varojen ennakoitavuus, avoimuus ja keskinäinen vastuuvelvollisuus; pyytää komissiota antamaan tietoa siitä, miksi kyseiseen pyyntöön ei ole vastattu ja mihin vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin komissio on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä tässä asiassa;
28. muistuttaa, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet purkamaan apunsa sidonnaisuudet, ja toteaa, että tällä osa-alueella on tapahtunut edistystä; vaatii, että kaikki kehitysavun antajat lisäävät toimia avun sidonnaisuuksien purkamiseksi maailmanlaajuisesti, myös kehittyvissä talouksissa; kehottaa avunantajia käyttämään kumppanimaiden hankintajärjestelmiä ensimmäisenä vaihtoehtona;
29. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään sellaisia uusia aloitteita eteläisten maiden keskinäiseen ja kolmenväliseen yhteistyöhön perustuvien lippulaivahankkeiden parantamiseksi uusien nousevien avunantajavaltioiden ja muiden keskitulotason maiden kanssa, jotka perustuvat maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaamiseen keskinäisen edun mukaisesti unohtamatta köyhyyden vähentämisen näkökulmaa; korostaa, että on hyödynnettävä hajautetun yhteistyön kaikkia mahdollisuuksia kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevan toimintaohjelman edistämiseksi siten, että noudatetaan kaikkia avoimuuden, tehokkuuden ja johdonmukaisuuden vaatimuksia ja vältetään kansainvälisen avun rakenteiden pirstaloitumisen lisääntymistä;
30. painottaa, että kehitysavulla voi olla suuri merkitys köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunnassa ja kehityksen edistämisessä etenkin vähiten kehittyneissä maissa ja että sillä voidaan parantaa laadukkaiden julkisten palvelujen saantia kaikkein vähävaraisimpien ja heikommassa asemassa olevien ryhmien keskuudessa; katsoo, että kehitysavulla voidaan myös aktivoida muita kehitystä tukevia kriittisiä systeemisiä tekijöitä, kuten sukupuolten tasa-arvon edistämistä (Busanin kumppanuudessa esitetyn mukaisesti), koulutusta ja terveydenhuoltojärjestelmän vahvistamista, mihin kuuluu myös köyhyyteen liittyvien sairauksien torjuminen, jos apua saavassa maassa on oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuva legitiimi ja osallistava hallintojärjestelmä;
31. korostaa kestävän kehityksen tavoitteen 16 merkitystä kehitystyön yleisessä tehostamisessa ja varoittaa, ettei kehitysavun tavoitteita voida täyttää täysimääräisesti, jos rauhaa ei ole, jos ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja puolueetonta, tehokasta ja riippumatonta oikeusjärjestelmää ei kunnioiteta ja jos käytössä ei ole kansainvälisesti tunnustettuja sosiaalisia, ympäristö- ja työnormeja ja suojajärjestelyjä, joilla varmistetaan julkisten instituutioiden ja viranhaltijoiden lahjomattomuus, kaikkia koskeva, osallistava ja edustava päätöksenteko kaikilla tasoilla sekä avoimuus ja vastuuvelvollisuus;
32. muistuttaa, että vastaanottajamaissa esiintyvä korruptio, riippumatta siitä, kohdistuuko se suoraan kehitysapuun vai ei, rikkoo vakavasti kehitysavun demokraattista legitimiteettiä ja vaikeuttaa kansalaisten tuen saamista kehitysavulle avunantajavaltioissa; suhtautuu näin ollen myönteisesti kaikkiin toimenpiteisiin, joilla edistetään moitteetonta varainhoitoa ja poistetaan lopullisesti korruptio, mutta toteaa, että monien kumppanimaiden tilanne aiheuttaa jo lähtökohdiltaan jonkinasteisen riskin;
33. kehottaa jäsenvaltioita ja muita avunantajia lisäämään toimia ja kohdistamaan enemmän inhimillisiä voimavaroja tuloksellisuuden käsitteellistämiseen ja perusteelliseen analysointiin epävakaissa maissa, konfliktin jälkeisissä tilanteissa ja konfliktien ennaltaehkäisyssä, jolloin toivotuista tuloksista ei aina saada tietoa tuloskehysten mukaisesti;
34. painottaa, että yksityissektorin osuus on tärkeä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja lisävoimavarojen ohjaamisessa kehitysapuun; painottaa, että kehitysyhteistyön roolin kasvaessa yksityissektorin toimijoiden on sitouduttava kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja yritysten vastuullisuutta koskevien periaatteiden noudattamiseen hankkeiden koko elinkaaren aikana; panee merkille joidenkin yksityisen sektorin toimijoiden ponnistelut ihmisoikeussitoumusten, sosiaalisen osallisuuden ja kestävyyden huomioon ottamiseksi olennaisena osana liiketoimintamallejaan, ja kehottaa yleistämään tämän lähestymistavan; painottaa, että yksityissektorin on kunnioitettava kansainvälisiä oikeusperiaatteita sekä sosiaalisia ja työnormeja, ihmisoikeuksia koskevaa YK:n Global Compact -aloitetta, yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n ohjaavia periaatteita, ILOn keskeisiä työnormeja ja YK:n korruption vastaista yleissopimusta; kehottaa komissiota varmistamaan, että veroparatiiseista käsin toimivat yritykset eivät osallistu julkisella kehitysavulla rahoitettuihin hankkeisiin; korostaa samalla, että kumppanimaiden on edistettävä yrityksille suotuisaa ympäristöä, kuten avoimia oikeus- ja sääntelyjärjestelmiä;
35. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan ulkosuhdehallinnolle, GPEDC:n toisen korkean tason kokouksen isäntämaana toimivan Kenian parlamentille ja hallitukselle, GPEDC:n yhteispuheenjohtajille, YK:n kehitysohjelmalle, OECD:lle ja parlamenttien väliselle liitolle.