Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Marine Le Penin koskemattomuuden pidättämistä koskevan, Aix-en-Provencen ylioikeuden syyttäjän Pascal Guinot’n 9. joulukuuta 2016 välittämän pyynnön, josta ilmoitettiin täysistunnossa 19. tammikuuta 2017,

–  on kutsunut Marine Le Penin kuultavaksi 29. toukokuuta ja 12. kesäkuuta 2017 työjärjestyksen 9 artiklan 6 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 ja 9 artiklan sekä Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä välittömillä vaaleilla 20. syyskuuta 1976 annetun säädöksen 6 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 12. toukokuuta 1964, 10. heinäkuuta 1986, 15. ja 21. lokakuuta 2008, 19. maaliskuuta 2010, 6. syyskuuta 2011 ja 17. tammikuuta 2013 antamat tuomiot(1),

–  ottaa huomioon 29. heinäkuuta 1881 annetun lain 23 pykälän 1 momentin, 29 pykälän 1 momentin, 30 pykälän ja 31 pykälän 1 momentin sekä 29. heinäkuuta 1982 annetun lain 93-2 ja 93-3 pykälän,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0223/2017),

A.  ottaa huomioon, että Aix-en-Provencen ylioikeuden syyttäjä on pyytänyt Euroopan parlamentin jäsenen Marine Le Penin koskemattomuuden pidättämistä väitettyä rikosta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä;

B.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 artiklan mukaan Euroopan parlamentin jäseniä ei voida alistaa tutkittavaksi, pidättää tai haastaa oikeuteen heidän tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiensa mielipiteiden tai äänestystensä perusteella;

C.  toteaa, että pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 9 artiklassa määrätään, että Euroopan parlamentin istuntojen ajan sen jäsenillä on oman valtionsa alueella kansanedustajille myönnetty koskemattomuus;

D.  ottaa huomioon, että Ranskan perustuslain 26 pykälän 2 momentin mukaan parlamentin jäsentä ei voida pidättää eikä hänen vapauttaan muuten riistää tai rajoittaa törkeästä rikoksesta tai muusta rikoksesta ilman sen parlamentin kamarin puhemiehistön lupaa, jonka jäsen hän on; lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos hänet on tavattu itse teossa tai jos hänet on lainvoimaisesti tuomittu syylliseksi;

E.  toteaa, että Marine Le Peniä syytetään julkisen palvelun tehtävää hoitavaan kansalaiseen kohdistuneesta julkisesta kunnianloukkauksesta, joka on Ranskan lainsäädännön, nimittäin 29. heinäkuuta 1881 annetun lain 23 pykälän 1 momentin, 29 pykälän 1 momentin, 30 pykälän ja 31 pykälän 1 momentin sekä 29. heinäkuuta 1982 annetun lain 93-2 ja 93-3 pykälän, mukaan rikos;

F.  toteaa, että Christian Estrosi teki 28. heinäkuuta 2015 Nizzan ylimmälle tutkintatuomarille Marine Le Peniä koskevan yksityisoikeudellisen vaatimuksen sisältävän asianomistajan rikosilmoituksen väliaikaista julkisen palvelun tehtävää hoitavaan kansalaiseen kohdistuneesta julkisesta kunnianloukkauksesta; toteaa hänen ilmoittaneen, että 3. toukokuuta 2015 Le Grand Rendez-vous -ohjelmassa, joka lähetettiin samanaikaisesti iTÉLÉ- ja Europe 1 -kanavilla, Marine Le Pen oli käyttänyt ilmaisuja, joihin sisältyy väitteitä tai syytöksiä, jotka loukkaavat hänen kunniaansa tai arvostustaan, seuraavasti:

”Kuulkaapa, minä tiedän, että Estrosi on rahoittanut Ranskan islamististen järjestöjen liittoa (UOIF), sillä hänet on tuomittu hallinto-oikeudessa siitä, että hän on myöntänyt UOIF:n moskeijalle niin alhaisen vuokran, että jopa hallintotuomioistuin näpäytti häntä sormille. Tämä kertoo itse asiassa siitä, kuinka kaupunginjohtajat rahoittavat laittomasti moskeijoita vuoden 1905 lain vastaisesti; ja sitten kun on jäänyt kiinni itse teossa äänestäjien mielistelystä ja yhteisöjen suosimisesta, niin totta kai silloin pitää huutaa kovalla äänellä ja käyttää järkyttäviä sanoja, mutta minä en välitä sanoista, minä keskityn tekoihin...”; vastauksena haastattelijan kysymykseen ”Onko Estrosi siis jihadistien avunantaja?” Marine Le Pen totesi väitteiden mukaan seuraavaa: ”Apu, resurssien tarjoaminen, avustus; silloin kun auttaa islamilaisia fundamentalisteja sijoittautumaan, levittämään sanomaa, rekrytoimaan, niin silloin on jollakin tapaa moraalisesti vähän osallinen”;

G.  huomauttaa, että Marine Le Pen on kutsuttu kuultavaksi kahdesti työjärjestyksen 9 artiklan 6 kohdan mukaisesti; ottaa huomioon, että hän ei kuitenkaan ole käyttänyt tilaisuutta esittää huomautuksensa asiasta vastaavalle valiokunnalle;

H.  toteaa, että väitetyllä teolla ei ole suoraa ja ilmeistä yhteyttä Marine Le Penin tehtävien hoitamiseen Euroopan parlamentin jäsenenä eivätkä hänen lausumansa sanat ole hänen Euroopan parlamentin jäsenen tehtäviään hoitaessaan ilmaisemiaan mielipiteitä tai äänestyksiään Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla;

I.  huomauttaa, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 artiklan huomioon ottaen väitteet ovat selvästi vailla yhteyttä Marine Le Penin asemaan Euroopan parlamentin jäsenenä ja ne liittyvät sen sijaan luonteeltaan yksinomaan kansalliseen tai alueelliseen toimintaan, ja toteaa, että sen vuoksi 8 artiklaa ei sovelleta;

J.  ottaa huomioon, että ainoastaan Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 9 artiklassa tarkoitettu koskemattomuus voidaan pidättää;

K.  toteaa, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 9 artiklan huomioon ottaen ei ole syytä epäillä, että koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö olisi esitetty Marine Le Penin parlamentaarisen toiminnan estämiseksi tai poliittisen toiminnan vahingoittamiseksi (fumus persecutionis ‑olettamus);

1.  päättää pidättää Marine Le Penin koskemattomuuden;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen sekä asiasta vastaavan valiokunnan mietinnön viipymättä Ranskan tasavallan toimivaltaiselle viranomaiselle ja Marine Le Penille.

(1) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 12.5.1964, Wagner v. Fohrmann ja Krier, 101/63, ECLI:EU:C:1964:28, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.7.1986, Wybot v. Faure ym., 149/85, ECLI:EU:C:1986:310, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 15.10.2008, Mote v. parlamentti, T-345/05, ECLI:EU:T:2008:440, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 21.10.2008, Marra v. De Gregorio ja Clemente, C-200/07 ja C-201/07, ECLI:EU:C:2008:579, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 19.3.2010, Gollnisch v. parlamentti, T-42/06, ECLI:EU:T:2010:102, unionin tuomioistuimen tuomio 6.9.2011, Patriciello, C-163/10, ECLI:EU:C:2011:543, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 17.1.2013, Gollnisch v. parlamentti, T-346/11 ja T-347/11, ECLI:EU:T:2013:23.