Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY(1), jäljempänä 'ympäristövastuudirektiivi’,

–  ottaa huomioon komission kertomuksen neuvostolle ja Euroopan parlamentille ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta annetun direktiivin 2004/35/EY 18 artiklan 2 kohdan nojalla (COM(2016)0204),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 4 ja 191 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 37 artiklan,

–  ottaa huomioon geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön ja neuvoston direktiivin 90/220/ETY kumoamisesta 12. maaliskuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/18/EY(2),

–  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiiviä on muutettu kaivannaisteollisuuden jätehuollosta annetulla direktiivillä 2006/21/EY(3), hiilidioksidin geologisesta varastoinnista annetulla direktiivillä 2009/31/EY(4) sekä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta annetulla direktiivillä 2013/30/EU(5),

–  ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin REFIT-arviointia koskevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0121), joka liittyy komission kertomukseen (COM(2016)0204),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun 6. kesäkuuta 2016 päivätyn ilmoituksen ”The implementation of the Environmental Liability Directive: a survey of the assessment process carried out by the Commission” (Ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpano: komission toteuttaman arviointiprosessin tarkastelu)(6),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A8‑0297/2017),

A.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla myötävaikutetaan muun muassa seuraavien tavoitteiden saavuttamiseen: ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen, ihmisten terveyden suojelu, luonnonvarojen harkittu ja järkevä käyttö sekä sellaisten toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin;

B.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan 2 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon, ja se perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä ja ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava;

C.  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 11 artiklan, jossa määrätään, että "ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi";

D.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 192 artiklassa annetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston tehtäväksi päättää toimista unionin yleisten ympäristötavoitteiden toteuttamiseksi(7);

E.  ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 37 artiklan mukaan ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä Euroopan unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti;

F.  ottaa huomioon, että EU:n tasolla koordinoitu ympäristöstrategia luo synergioita ja takaa johdonmukaisuuden unionin toimintapolitiikkojen välillä;

G.  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivin tämänhetkinen soveltamisala kattaa ainoastaan toiminnanharjoittajien luonnon monimuotoisuudelle (suojeltaville lajeille ja luontotyypeille), vesille ja maaperälle aiheuttamat ympäristövahingot;

H.  ottaa huomioon, että ympäristövahinkoja koskevan vastuun kattamiseksi on kehittynyt spontaanisti sellaisten rahavakuuksien markkinat, jotka voivat kuitenkin olla riittämättömät tiettyjen tapausten kattamiseksi esimerkiksi pk-yritysten tai tiettyjen toimintatyyppien (offshore-lautat, ydinlaitokset jne.) osalta;

I.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivin epäyhtenäisen soveltamisen pääasiallisiin syihin kuuluu muiden ongelmien ohella vaikeus arvioida, onko luonnonvaroille aiheutunut vahinko ylittänyt määritetyn rajan, sekä se, että useissa jäsenvaltioissa ei ole olemassa menettelyä, jolla ne voisivat käsitellä ympäristöalan kansalaisjärjestöjen ja muiden asiaankuuluvien järjestöjen esittämiä huomautuksia ja havaintoja;

J.  ottaa huomioon, että useissa jäsenvaltioissa monilla sidosryhmillä (ympäristöalan kansalaisjärjestöt, vakuutusyhtiöt, toiminnanharjoittajat ja erityisesti toimivaltaiset viranomaiset) ei ole riittävästi (tai joissakin tapauksissa ei ole ollenkaan) yksityiskohtaisia tietoja ympäristövastuudirektiivistä muun muassa sellaisten neuvoa-antavien asiakirjojen puutteen vuoksi, jotka voisivat olla avuksi lainsäädännön saattamisessa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä;

K.  ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa on edistytty ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista koskevien päätavoitteiden tehokkaassa saavuttamisessa; toteaa kuitenkin, että joissakin jäsenvaltioissa ympäristövastuudirektiiviä ei ole pantu täytäntöön riittävällä tavalla;

L.  ottaa huomioon, että uudet tieteelliset löydökset osoittavat, että teollisen toiminnan aiheuttama pilaantuminen voi vaikuttaa sekä ympäristöön että ihmisiin arvaamattomilla tavoilla, mikä uhkaa ihmisten terveyttä, kestävyyttä sekä biologisten ja kehitysbiologisten prosessien tasapainoa;

1.  pitää merkittävinä komission tutkimuksia ja kertomuksia ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon arvioinnista ja direktiivin vaikutuksista jäsenvaltioihin sekä sen antamia suosituksia direktiivin sellaista tehokasta ja johdonmukaista täytäntöönpanoa varten, jossa asetetaan etusijalle kansallisten ratkaisujen ja käytäntöjen yhdenmukaistaminen oikeudellisen vastuun laajemmassa kehyksessä; pitää tässä yhteydessä myönteisenä ympäristövastuudirektiivin monivuotisen työohjelman laatimista vuosiksi 2017–2020;

2.  panee huolestuneena merkille, että niiden tulokset kertovat ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon hälyttävästä tilanteesta, ja painottaa, että monissa jäsenvaltioissa direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä epäyhtenäisellä ja pinnallisella tavalla;

Ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon tilanne

3.  toteaa, että monet jäsenvaltiot eivät noudattaneet määräaikaa, joka oli asetettu saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja että kaikki 27 jäsenvaltiota olivat saattaneet sen osaksi kansallista lainsäädäntöään vasta vuoden 2010 puolivälin jälkeen;

4.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivissä myönnetty harkintavalta, huomattava epäselvyys ja keskeisten käsitteiden epäyhtenäinen soveltaminen sekä kehittymättömät valmiudet ja asiantuntemus aiheuttavat sen, että ympäristövastuudirektiivin saattaminen osaksi kansallisia vastuujärjestelmiä ei ole johtanut yhtäläisiin toimintaedellytyksiin, että komission kertomuksessa todetun mukaisesti se on tällä hetkellä varsin vaihtelevaa niin oikeudellisesti kuin käytännöllisesti ja että jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja tapausten määrissä; katsoo tämän vuoksi, että säännösten yhdenmukaistaminen EU:n tasolla edellyttää lisäponnisteluja;

5.  toteaa, että tämä yhdenmukaisuuden puute johtuu myös ympäristövastuudirektiivin yleisluontoisuudesta, sillä se on laadittu puitedirektiivin mallin mukaisesti;

6.  pitää valitettavana, että huolimatta komission suorittamista toimista, jotka liittyvät direktiivin myöhäiseen saattamiseen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanossa ilmenneisiin ongelmiin, sekä huolimatta ympäristövastuudirektiivin sallimasta äärimmäisestä joustosta seitsemän jäsenvaltion on vielä ratkaistava joitakin sen täytäntöönpanoon liittyviä ongelmia;

7.  panee merkille, että ympäristövahinkotapauksista, jotka ovat käynnistäneet ympäristövastuudirektiivin soveltamisen, ilmoittaminen vaihtelee jäsenvaltiosta toiseen, mikä johtuu siitä, että ympäristövastuudirektiivin(8) sijaan ne soveltavat kansallista lainsäädäntöään;

Ympäristövastuudirektiivin tehokkuuden rajat

8.  panee merkille, että ympäristövastuudirektiivin tehokkuus vaihtelee merkittävästi eri jäsenvaltioissa;

9.  toteaa, että ympäristövahinkoa koskevan ”olennaisuusrajan” vaihteleva tulkinta ja soveltaminen muodostavat yhden ympäristövastuudirektiivin tehokkaan ja yhtenäisen soveltamisen pääesteistä, kun taas täsmälliset tiedot viranomaisille koituvista hallinnollisista kustannuksista, mukaan lukien tiedot täydentävän ja korvaavan korjaamisen soveltamisesta, ovat rajallisia ja poikkeavat melkoisesti toisistaan, eivätkä ne ole lainkaan yritysten saatavilla;

10.  pitää valitettavana, että ympäristövastuudirektiivissä onnettomuudet määritellään vakaviksi vain, jos niistä aiheutuu kuolonuhreja tai vakavia vammoja, eikä niissä viitata lainkaan ympäristövaikutuksiin; korostaa siksi, että vaikka onnettomuudesta ei aiheutuisi kuolonuhreja tai vakavia vammoja, sillä voi olla vakavia ympäristövaikutuksia sen laajuuden vuoksi tai siksi, että se vaikuttaa esimerkiksi suojelualueisiin, suojeltuihin lajeihin tai erityisen haavoittuviin elinympäristöihin;

11.  pitää valitettavina sellaisia toimintoja, joilla on mahdollisesti merkittäviä kielteisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ympäristöön, kuten vaarallisten aineiden putkijohtokuljetukset, kaivostoiminta ja haitallisten vieraslajien tuonti, ja jotka eivät tällä hetkellä kuulu ankaran vastuun soveltamisalaan; toteaa, että erityisesti biologiselle monimuotoisuudelle aiheutettujen vahinkojen osalta liitteen III toiminnot eivät riitä kattamaan aloja, joille on mahdollisesti aiheutunut vahinkoa;

12.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivin 1 artiklassa mainittu ympäristövastuu olisi laajennettava kattamaan ympäristön kunnostaminen ja ekologinen ennallistaminen perustilaan sen jälkeen, kun ammatillinen toiminta on päättynyt, silloinkin kun ympäristövahinkojen aiheuttajina ovat toiminnot tai päästöt, joihin toimivaltaiset viranomaiset ovat nimenomaisesti antaneet luvan;

13.  painottaa, että kaikki asianosaiset ovat ilmoittaneet ongelmista, jotka koskevat vaikeuksia toteuttaa ympäristövastuudirektiivin liitteessä III tarkoitettua vaarallisia toimintoja koskevaa vahinkovastuuta, kun kyse on ulkopuolisista oikeudenomistajista(9);

14.  palauttaa mieliin nykyisten rahavakuuksien täytäntöönpanosta saadut kokemukset, joiden perusteella on havaittu puutteita sen varmistamisessa, että toiminnanharjoittajat tosiasiallisesti pystyvät vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan silloin, kun ne ovat vastuussa ympäristövahingoista, ja on huolissaan tapauksista, joissa toiminnanharjoittajat eivät ole kyenneet huolehtimaan ympäristövahinkojen korjaamisen kustannuksista;

15.  painottaa, että direktiivin soveltaminen laajamittaisiin onnettomuuksiin on edelleen ongelmallista erityisesti silloin, kun ei ole mahdollista määritellä vastuussa olevaa saastuttajaa ja/tai kun saastuttaja ajautuu maksukyvyttömyyteen tai konkurssiin;

16.  panee merkille, että ympäristövahingoista niistä vastuussa oleville toiminnanharjoittajille aiheutuvia kustannuksia voidaan alentaa käyttämällä rahavakuutta koskevia välineitä (jotka kattavat vakuutukset ja vaihtoehtoiset välineet, kuten pankkitakaukset, obligaatiot, rahastot tai arvopaperit); toteaa, että ympäristövastuudirektiiviin liittyvillä rahavakuusmarkkinoilla kysyntä on vähäistä, koska monissa jäsenvaltioissa ilmenee vähän tapauksia, koska jotkin direktiivin käsitteet ovat epäselviä ja koska monissa jäsenvaltioissa vakuutusmallit kehittyvät yleisesti ottaen hitaasti riippuen siitä, miten kypsiä markkinat ovat tällaisille välineille;

17.  panee merkille, että mahdollisuutta parantaa rahavakuuksien tarjontaa haittaa se, että EU:lla on vähän ympäristövastuudirektiivin mukaisia tapauksia koskevia tietoja ja että tiedot ovat ristiriitaisia;

18.  kannustaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia edistääkseen sitä, että asianomaiset talous- ja rahoitusalan toimijat kehittävät rahavakuutta koskevia välineitä ja markkinoita, mukaan lukien maksukyvyttömyystapauksissa sovellettavat rahoitusmekanismit, jotta toiminnanharjoittajat voivat käyttää rahavakuuksia vastuidensa kattamiseen;

19.  pyytää kiinnittämään huomiota komission toteutettavuustutkimukseen EU:n laajuisen teollisuuskatastrofien riskinjakojärjestelyn perustamisesta(10) ja pitää erittäin tärkeänä uusien analyysien ja syvällisemmän toteutettavuustutkimuksen tekemistä keskeisistä oikeudellisista ja rahoituskysymyksistä;

20.  panee tyytyväisenä merkille, että ympäristövastuudirektiivin soveltamista suojeltavien lajien ja luontotyyppien osalta koskevassa asiassa puolet jäsenvaltioista noudattaa laajempaa soveltamisalaa (Belgia, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Puola, Portugali, Slovenia, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta);

21.  toteaa, että yksi ympäristövastuudirektiivin riittämättömän yhdenmukaistamisen monista syistä on myös se, ettei siinä ole säädetty vakiomuotoisesta hallintomenettelystä, jota sovellettaisiin ympäristövahingon välittömästä uhasta tai todellisesta ympäristövahingosta ilmoittamiseen toimivaltaisille viranomaisille; pitää siksi valitettavana, että tällaisia ilmoituksia tai tietoja siitä, miten tapaukset käsiteltiin, ei ole pakko julkaista; huomauttaa, että joissakin jäsenvaltioissa on pantu merkille tämä rajoite kansallisessa lainsäädännössä ja perustettu sen vuoksi tietokantoja ilmoituksista/onnettomuuksista/tapauksista; toteaa kuitenkin, että käytännöt vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen ja ovat suhteellisen rajallisia;

22.  korostaa, että korvausjärjestelmien on pystyttävä käsittelemään rajat ylittäviä korvausvaatimuksia tehokkaasti, nopeasti, kohtuullisessa ajassa ja ilman Euroopan talousalueen eri maihin sijoittautuneiden asianomistajien välistä syrjintää; suosittaa, että järjestelmien olisi katettava sekä ensisijaiset että toissijaiset vahingot kaikilla kyseisillä aloilla, koska tällaiset onnettomuudet vaikuttavat laajempiin alueisiin ja niillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia; korostaa, että erityisesti Euroopan talousalueeseen kuulumattomien naapurimaiden on kunnioitettava ympäristönsuojelua ja ympäristövastuuta koskevaa kansainvälistä lainsäädäntöä;

23.  toteaa jälleen, että ympäristövastuudirektiivin 4 artiklan 5 kohdassa säädetään, että direktiiviä sovelletaan hajakuormituksesta aiheutuneeseen ympäristövahinkoon tai sen välittömään uhkaan ainoastaan, jos voidaan osoittaa syy-yhteys vahingon ja yksittäisten toiminnanharjoittajien toiminnan välillä; toteaa jälleen myös sen, että hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) totesi jo vuonna 2013 julkaisemassaan raportissa, että kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvien vahinkojen välillä vallitsee vahva syy-yhteys(11);

Ehdotuksia ympäristövastuudirektiivin yhdenmukaistamisen parantamiseksi

24.  pyytää, että ympäristövastuudirektiiviä ja sen 2 artiklan 1 kohdassa olevaa ’ympäristövahingon’ määritelmää tarkistettaisiin mahdollisimman pian erityisesti niiden perusteiden osalta, jotka liittyvät suojeltaville lajeille ja luontotyypeille aiheutuvan vahingon (liite I) määrittämiseen, sekä maaperälle ja vesille aiheutuvaa vahinkoa koskevan riskin osalta, jotta direktiivi olisi riittävän tehokas, yhtenäinen ja toimiva pystyäkseen vastaamaan teollisuudesta peräisin olevien epäpuhtauksien nopeaan kehitykseen;

25.  pyytää komissiota vastaavasti selventämään, määrittelemään ja tarkentamaan ”olennaisuusrajan” käsitettä ja arvioimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön toimintoja varten eriytettyjä enimmäisvastuun raja-arvoja, jotta ympäristövastuudirektiivin soveltamisesta voitaisiin tehdä yhdenmukaisempaa ja yhtenäisempää kaikissa jäsenvaltioissa;

26.  kehottaa komissiota antamaan selkeän ja toimivan tulkinnan ympäristövastuudirektiivin määrittelemästä maantieteellisestä viittauksesta ”suotuisaan suojelun tasoon” liittyen (EU:n alue, kansallinen alue, luontoalue); katsoo, että siksi tarvittaisiin kohdennettua lähestymistapaa, jotta varmistetaan moitteeton ja tehokas täytäntöönpano;

27.  pyytää komissiota määrittelemään tarvittavat säännöt, jotta voidaan määrittää selvästi ja kiistattomasti, milloin ympäristövastuudirektiiviä on sovellettava ja milloin on puolestaan sovellettava kansallista lainsäädäntöä, mikäli tämä on direktiiviä tiukempaa;

28.  toteaa, että ilman pilaantuminen on vahingollista ihmisten terveydelle ja ympäristölle ja että Eurostatin mukaan typpidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt aiheuttavat vakavia terveysriskejä; kehottaa tässä yhteydessä sisällyttämään ekosysteemit 2 artiklassa oleviin ympäristövahingon ja luonnonvaran määritelmiin; pyytää komissiota harkitsemaan mahdollisuutta laajentaa ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaa ja määrätä korvausvelvollisuus ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvista vahingoista, mukaan lukien myös ilmalle aiheutetut vahingot(12);

29.  kehottaa komissiota ottamaan käyttöön pakolliset rahavakuudet eli pakolliset ympäristövastuuvakuutukset toiminnanharjoittajille ja kehittämään yhdenmukaisia EU:n menetelmiä, joilla lasketaan vastuun enimmäisraja-arvot ottaen huomioon kunkin toiminnon ja sitä ympäröivän alueen erityispiirteet; kehottaa lisäksi komissiota harkitsemaan mahdollisuutta luoda eurooppalainen rahasto ympäristön suojaamiseksi ympäristövastuudirektiivin(13) soveltamisalaan kuuluvilta teollisen toiminnan aiheuttamilta ympäristövahingoilta maksukyvyttömyysriskin varalta niissä tapauksissa, joissa rahavakuutta koskevat markkinat eivät riitä, vaikuttamatta kuitenkaan saastuttaja maksaa -periaatteen soveltamiseen; katsoo, että saman olisi koskettava suuria onnettomuuksia, joissa vahingosta vastuussa olevaa toimijaa on mahdotonta saada selville;

30.  katsoo, että kaikkien toiminnoista hyötyvien toiminnanharjoittajien olisi oltava myös vastuussa kyseisten toimintojen aiheuttamista ympäristövahingoista tai pilaantumisesta;

31.  toteaa, että teollisuuteen liittyvien onnettomuuksien merkityksen ja mahdollisten vaikutusten sekä ihmisten terveydelle, luonnonympäristölle ja omaisuudelle aiheutuvien riskien vuoksi tarvitaan lisää varotoimia, joilla unionin kansalaisille taataan onnettomuuksien estämistä ja hallintaa koskeva turvallinen ja vakaa järjestelmä, joka perustuu riskien jakamiseen, teollisuuden toiminnanharjoittajien vastuun tehostamiseen ja saastuttaja maksaa -periaatteen noudattamiseen; pyytää arvioimaan, onko ympäristövastuudirektiiviin välttämätöntä sisällyttää ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutettuja vahinkoja koskeva siviilioikeudellinen vastuujärjestelmä(14);

32.  pyytää, että otettaisiin käyttöön toissijaisen vastuun järjestelmä ulkopuolisten oikeudenomistajien osalta;

33.  suosittelee, että mahdollisuus vaatia valtion toissijaista vastuuta tehdään pakolliseksi, jotta varmistetaan lainsäädännön vaikuttava ja ennakoiva täytäntöönpano;

34.  kehottaa lisäksi poistamaan mahdollisuuden vapauttaa vastuusta lupaehtojen noudattamisen ja parhaan tekniikan tason ylläpitämisen perusteella, jotta voidaan luoda tasapuoliset toimintaedellytykset ja edistää saastuttaja maksaa -periaatetta sekä parantaa lainsäädännön vaikuttavuutta;

35.  kehottaa komissiota antamaan viipymättä ehdotuksen Euroopan tason ympäristötarkastuksista;

36.  katsoo, että ympäristövastuudirektiivin uudelleentarkastelun yhteydessä on ensisijaisesti ulotettava ankara vastuu koskemaan liitteeseen III kuulumattomia toimintoja kaikenlaisten sellaisten ympäristövahinkojen osalta, joilla on haitallisia vaikutuksia, jotta voidaan tehostaa lainsäädäntöä noudattamalla saastuttaja maksaa -periaatetta ja kannustamalla toiminnanharjoittajia huolehtimaan asianmukaisesti toimintansa riskeistä; pyytää tässä yhteydessä komissiota perustamaan rekisterin niistä toiminnanharjoittajista, jotka harjoittavat vaarallisia toimintoja, ja taloudellisen seurantajärjestelmän, jolla taataan kyseisten toiminnanharjoittajien maksukyky;

37.  kehottaa komissiota varmistamaan, että ympäristövastuudirektiiviä sovelletaan kaikesta ammatillisesta toiminnasta aiheutuviin ympäristövahinkoihin ja että tuottajalla on ankara vastuu;

38.  pyytää, että luodaan julkisesti käytettävissä oleva, ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvat ympäristövahingot käsittävä eurooppalainen tietokanta käyttäen mallina esimerkiksi Irlannin ilmoitusjärjestelmää, jossa ympäristövahingoista voidaan ilmoittaa verkossa, jotta voidaan parantaa luottamusta ympäristövastuudirektiivillä luotuun järjestelmään ja varmistaa parempi täytäntöönpano; katsoo, että tällainen julkinen tietokanta mahdollistaisi ympäristövastuudirektiivin luoman järjestelmän olemassaoloa ja direktiivin täytäntöönpanoa koskevan tietoisuuden lisäämisen sidosryhmien, toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa, mikä auttaisi parantamaan ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista;

39.  suosittaa, että jotta ympäristövastuudirektiiviin liittyviä tapauksia koskevat julkiset tietokannat olisivat helposti ja tehokkaasti saatavilla, ne perustetaan seuraavia vaatimuksia noudattaen:

40.  pyytää, että liitteessä III olevien vaarallisten toimintojen luokkia laajennettaisiin niin, että niihin kuuluisivat kaikki mahdollisesti ympäristölle ja ihmisten terveydelle haitalliset toiminnot;

41.  korostaa, että ympäristövahinkojen ehkäisemisen kannalta tärkeitä ovat järjestelmälliset kampanjat, joiden avulla jäsenvaltiot varmistavat, että mahdolliset saastuttajat ja mahdolliset uhrit ovat tietoisia riskeistä, saatavilla olevista vakuutuksista ja muista taloudellisista ja oikeudellisista välineistä, jotka voivat suojata heitä kyseisiltä riskeiltä, sekä heille mahdollisesti koituvista eduista;

42.  katsoo, että kaikki toteennäytettyä vastuuta sekä määrättyjä seuraamuksia koskevat yksityiskohtaiset tiedot olisi julkistettava, jotta ympäristövahinkojen todelliset kustannukset tulevat kaikkien tietoon;

43.  ehdottaa sellaisen mekanismin perustamista, jolla ympäristöalan kansalaisjärjestöjä ja muita asiaankuuluvia järjestöjä voitaisiin kannustaa esittämään huomautuksia ja havaintoja;

44.  ehdottaa, että sellaisten yritysten osalta, jotka panostavat onnistuneesti ympäristövahinkojen ehkäisyyn, säädettäisiin verohelpotuksista tai muuntyyppisistä kannustimista;

45.  suosittaa, että perustetaan riippumattomia viranomaisia, joilla on hallinnointi- ja seurantavaltuudet sekä ympäristövastuudirektiivissä säädetyt valtuudet määrätä seuraamuksia, kuten mahdollisuus pyytää rahavakuuksia osapuolilta, joiden toimintaan liittyy riskejä, ottaen huomioon yksittäisen mahdollisen saastuttajan erityistilanteen esimerkiksi ympäristölupien myöntämisen osalta;

46.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että ympäristövastuudirektiivi tukee riittävästi EU:n lintu- ja luontotyyppidirektiivien tavoitteiden saavuttamista; vaatii, että ympäristötarkastuksista vastaavat viranomaiset osallistuvat ympäristövastuulain täytäntöönpanoon ja täytäntöönpanon valvontaan;

47.  pyytää komissiota tehostamaan ympäristövastuudirektiivin soveltamista koskevaa koulutusta jäsenvaltioissa ja perustamaan toiminnan harjoittajille neuvontapalveluja, jotka tarjoavat tietoja, apua ja tukea riskien ja vahinkojen arvioimista varten; suosittaa lisäksi, että otetaan käyttöön neuvoa-antavia asiakirjoja, jotka voisivat olla avuksi lainsäädännön saattamisessa asianmukaisesti osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä;

48.  toteaa jälleen, että ympäristövastuudirektiivin mukaan henkilöillä, joihin ympäristövahinko vaikuttaa haitallisesti, on oikeus pyytää, että toimivaltainen viranomainen ryhtyy toimiin; ottaa myös huomioon, että unionin lainsäädännössä säädetään, että unionin kansalaisille olisi taattava tehokas ja oikea-aikainen oikeuden saatavuus (Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohta, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen asiaankuuluvat säännökset) ja että saastuttajan olisi vastattava ympäristövahingon kustannuksista (SEUT-sopimuksen 191 artikla); kehottaa näin ollen komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen Århusin yleissopimuksen oikeussuojan saatavuutta koskevan pilarin täytäntöönpanoa koskevista vähimmäisvaatimuksista; pyytää komissiota arvioimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön kollektiivisia oikeussuojakeinoja sellaisia tapauksia silmällä pitäen, joissa on rikottu unionin ympäristölainsäädäntöä;

49.  kehottaa komissiota ympäristövastuudirektiivin uudelleentarkastelun yhteydessä harkitsemaan, voisiko se asettaa jäsenvaltioille velvoitteen direktiivin soveltamista koskevan kertomuksen antamisesta joka toinen vuosi;

50.  pitää rikosoikeudellisia seuraamuksia tärkeinä keinona ehkäistä ympäristövahinkoja ja pitää valitettavana, että ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin 19. marraskuuta 2008 annettu direktiivi 2008/99/EY ei ole ajan tasalla; pyytää, että komissio ryhtyy viipymättä tarkastelemaan uudelleen kyseisen direktiivin soveltamisalaa, jotta se kattaisi kaiken sovellettavan unionin ympäristölainsäädännön;

o
o   o

51.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56. (2) EYVL L 106, 17.4.2001, s. 1. (3) EUVL L 102, 11.4.2006, s. 15. (4) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114. (5) EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66. (6) PE 556.943. (7) Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, ERG ym., C-378/08, ECLI:EU:C:2010:126, 45 kohta. Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, ERG ym., C-379/08 ja C-380/08, ECLI:EU:C:2010:127, 38 kohta. Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, Buzzi Unicem SpA ym., C‑478/08 ja C‑479/08, ECLI:EU:C:2010:129, 35 kohta. (8) Komission kertomuksen (COM(2016)0204) mukaan jäsenvaltiot ovat raportoineet direktiivin täytäntöönpanon osalta huhtikuun 2007 ja huhtikuun 2013 välisenä aikana noin 1 245 vahvistettua ympäristövahinkoa, jotka olivat johtaneet ympäristövastuudirektiivin soveltamiseen. Tapausmäärät kuitenkin vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen. Kaikista raportoiduista vahingoista yli 86 prosenttia koskee kahta jäsenvaltiota (Unkarissa 563 tapausta, Puolassa 506 tapausta). Jäljellä olevista tapauksista suurin osa raportoitiin kuudesta jäsenvaltiosta (Saksa 60 tapausta, Kreikka 40 tapausta, Italia 17 tapausta ja Latvia, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta 8 tapausta). Yksitoista jäsenvaltiota ei ole raportoinut ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvista tapauksista vuodesta 2007 lähtien, mahdollisesti koska näitä tapauksia tarkastellaan kansallisessa järjestelmässä. (9) Unionin tuomioistuimen tuomio 4. maaliskuuta 2015, Ministero dell'Ambiente e della Tutela del Territorio e del Mare ym. v. Fipa Group ym., asia C-534/13, ECLI:EU:C:2015:140. (10) Study to explore the feasibility of creating a fund to cover environmental liability and losses occurring from industrial accidents, Euroopan komission loppuraportti, ympäristöasioiden pääosasto, 17. huhtikuuta 2013. (11) IPCC, 2013: Climate Change 2013: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change (Stocker, T.F. et al. Cambridge University Press, Cambridge, Yhdistynyt kuningaskunta ja New York, NY, Yhdysvallat, 1535 ss, doi:10.1017/CBO9781107415324). (12) Mahdollisuus, jota on tarkasteltu komission 19. helmikuuta 2014 päivätyssä asiakirjassa ”Study on ELD Effectiveness: Scope and Exceptions”, s. 84. (13) Tämä mahdollisuus mainitaan komission 17. huhtikuuta 2013 julkaisemassa asiakirjassa ”Study to explore the feasibility of creating a fund to cover environmental liability and losses occurring from industrial accidents”. (14) Näin on jo tehty Portugalissa, ja tätä on arvioitu komission 16. toukokuuta 2013 päivätyssä tutkimuksessa ”Implementation challenges and obstacles of the Environmental Liability Directive (ELD)”, s. 75.