Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017 ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY (ns. ympäristövastuudirektiivi) soveltamisesta (2016/2251(INI))

P8_TA(2017)0414 A8-0297/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY(1), jäljempänä 'ympäristövastuudirektiivi’,

–  ottaa huomioon komission kertomuksen neuvostolle ja Euroopan parlamentille ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta annetun direktiivin 2004/35/EY 18 artiklan 2 kohdan nojalla (COM(2016)0204),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 4 ja 191 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 37 artiklan,

–  ottaa huomioon geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön ja neuvoston direktiivin 90/220/ETY kumoamisesta 12. maaliskuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/18/EY(2),

–  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiiviä on muutettu kaivannaisteollisuuden jätehuollosta annetulla direktiivillä 2006/21/EY(3), hiilidioksidin geologisesta varastoinnista annetulla direktiivillä 2009/31/EY(4) sekä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta annetulla direktiivillä 2013/30/EU(5),

–  ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin REFIT-arviointia koskevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0121), joka liittyy komission kertomukseen (COM(2016)0204),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun 6. kesäkuuta 2016 päivätyn ilmoituksen ”The implementation of the Environmental Liability Directive: a survey of the assessment process carried out by the Commission” (Ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpano: komission toteuttaman arviointiprosessin tarkastelu)(6),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A8‑0297/2017),

A.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla myötävaikutetaan muun muassa seuraavien tavoitteiden saavuttamiseen: ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen, ihmisten terveyden suojelu, luonnonvarojen harkittu ja järkevä käyttö sekä sellaisten toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin;

B.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 191 artiklan 2 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon, ja se perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä ja ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava;

C.  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 11 artiklan, jossa määrätään, että "ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi";

D.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 192 artiklassa annetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston tehtäväksi päättää toimista unionin yleisten ympäristötavoitteiden toteuttamiseksi(7);

E.  ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 37 artiklan mukaan ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä Euroopan unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti;

F.  ottaa huomioon, että EU:n tasolla koordinoitu ympäristöstrategia luo synergioita ja takaa johdonmukaisuuden unionin toimintapolitiikkojen välillä;

G.  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivin tämänhetkinen soveltamisala kattaa ainoastaan toiminnanharjoittajien luonnon monimuotoisuudelle (suojeltaville lajeille ja luontotyypeille), vesille ja maaperälle aiheuttamat ympäristövahingot;

H.  ottaa huomioon, että ympäristövahinkoja koskevan vastuun kattamiseksi on kehittynyt spontaanisti sellaisten rahavakuuksien markkinat, jotka voivat kuitenkin olla riittämättömät tiettyjen tapausten kattamiseksi esimerkiksi pk-yritysten tai tiettyjen toimintatyyppien (offshore-lautat, ydinlaitokset jne.) osalta;

I.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivin epäyhtenäisen soveltamisen pääasiallisiin syihin kuuluu muiden ongelmien ohella vaikeus arvioida, onko luonnonvaroille aiheutunut vahinko ylittänyt määritetyn rajan, sekä se, että useissa jäsenvaltioissa ei ole olemassa menettelyä, jolla ne voisivat käsitellä ympäristöalan kansalaisjärjestöjen ja muiden asiaankuuluvien järjestöjen esittämiä huomautuksia ja havaintoja;

J.  ottaa huomioon, että useissa jäsenvaltioissa monilla sidosryhmillä (ympäristöalan kansalaisjärjestöt, vakuutusyhtiöt, toiminnanharjoittajat ja erityisesti toimivaltaiset viranomaiset) ei ole riittävästi (tai joissakin tapauksissa ei ole ollenkaan) yksityiskohtaisia tietoja ympäristövastuudirektiivistä muun muassa sellaisten neuvoa-antavien asiakirjojen puutteen vuoksi, jotka voisivat olla avuksi lainsäädännön saattamisessa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä;

K.  ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa on edistytty ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista koskevien päätavoitteiden tehokkaassa saavuttamisessa; toteaa kuitenkin, että joissakin jäsenvaltioissa ympäristövastuudirektiiviä ei ole pantu täytäntöön riittävällä tavalla;

L.  ottaa huomioon, että uudet tieteelliset löydökset osoittavat, että teollisen toiminnan aiheuttama pilaantuminen voi vaikuttaa sekä ympäristöön että ihmisiin arvaamattomilla tavoilla, mikä uhkaa ihmisten terveyttä, kestävyyttä sekä biologisten ja kehitysbiologisten prosessien tasapainoa;

1.  pitää merkittävinä komission tutkimuksia ja kertomuksia ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon arvioinnista ja direktiivin vaikutuksista jäsenvaltioihin sekä sen antamia suosituksia direktiivin sellaista tehokasta ja johdonmukaista täytäntöönpanoa varten, jossa asetetaan etusijalle kansallisten ratkaisujen ja käytäntöjen yhdenmukaistaminen oikeudellisen vastuun laajemmassa kehyksessä; pitää tässä yhteydessä myönteisenä ympäristövastuudirektiivin monivuotisen työohjelman laatimista vuosiksi 2017–2020;

2.  panee huolestuneena merkille, että niiden tulokset kertovat ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon hälyttävästä tilanteesta, ja painottaa, että monissa jäsenvaltioissa direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä epäyhtenäisellä ja pinnallisella tavalla;

Ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon tilanne

3.  toteaa, että monet jäsenvaltiot eivät noudattaneet määräaikaa, joka oli asetettu saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja että kaikki 27 jäsenvaltiota olivat saattaneet sen osaksi kansallista lainsäädäntöään vasta vuoden 2010 puolivälin jälkeen;

4.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivissä myönnetty harkintavalta, huomattava epäselvyys ja keskeisten käsitteiden epäyhtenäinen soveltaminen sekä kehittymättömät valmiudet ja asiantuntemus aiheuttavat sen, että ympäristövastuudirektiivin saattaminen osaksi kansallisia vastuujärjestelmiä ei ole johtanut yhtäläisiin toimintaedellytyksiin, että komission kertomuksessa todetun mukaisesti se on tällä hetkellä varsin vaihtelevaa niin oikeudellisesti kuin käytännöllisesti ja että jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja tapausten määrissä; katsoo tämän vuoksi, että säännösten yhdenmukaistaminen EU:n tasolla edellyttää lisäponnisteluja;

5.  toteaa, että tämä yhdenmukaisuuden puute johtuu myös ympäristövastuudirektiivin yleisluontoisuudesta, sillä se on laadittu puitedirektiivin mallin mukaisesti;

6.  pitää valitettavana, että huolimatta komission suorittamista toimista, jotka liittyvät direktiivin myöhäiseen saattamiseen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanossa ilmenneisiin ongelmiin, sekä huolimatta ympäristövastuudirektiivin sallimasta äärimmäisestä joustosta seitsemän jäsenvaltion on vielä ratkaistava joitakin sen täytäntöönpanoon liittyviä ongelmia;

7.  panee merkille, että ympäristövahinkotapauksista, jotka ovat käynnistäneet ympäristövastuudirektiivin soveltamisen, ilmoittaminen vaihtelee jäsenvaltiosta toiseen, mikä johtuu siitä, että ympäristövastuudirektiivin(8) sijaan ne soveltavat kansallista lainsäädäntöään;

Ympäristövastuudirektiivin tehokkuuden rajat

8.  panee merkille, että ympäristövastuudirektiivin tehokkuus vaihtelee merkittävästi eri jäsenvaltioissa;

9.  toteaa, että ympäristövahinkoa koskevan ”olennaisuusrajan” vaihteleva tulkinta ja soveltaminen muodostavat yhden ympäristövastuudirektiivin tehokkaan ja yhtenäisen soveltamisen pääesteistä, kun taas täsmälliset tiedot viranomaisille koituvista hallinnollisista kustannuksista, mukaan lukien tiedot täydentävän ja korvaavan korjaamisen soveltamisesta, ovat rajallisia ja poikkeavat melkoisesti toisistaan, eivätkä ne ole lainkaan yritysten saatavilla;

10.  pitää valitettavana, että ympäristövastuudirektiivissä onnettomuudet määritellään vakaviksi vain, jos niistä aiheutuu kuolonuhreja tai vakavia vammoja, eikä niissä viitata lainkaan ympäristövaikutuksiin; korostaa siksi, että vaikka onnettomuudesta ei aiheutuisi kuolonuhreja tai vakavia vammoja, sillä voi olla vakavia ympäristövaikutuksia sen laajuuden vuoksi tai siksi, että se vaikuttaa esimerkiksi suojelualueisiin, suojeltuihin lajeihin tai erityisen haavoittuviin elinympäristöihin;

11.  pitää valitettavina sellaisia toimintoja, joilla on mahdollisesti merkittäviä kielteisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ympäristöön, kuten vaarallisten aineiden putkijohtokuljetukset, kaivostoiminta ja haitallisten vieraslajien tuonti, ja jotka eivät tällä hetkellä kuulu ankaran vastuun soveltamisalaan; toteaa, että erityisesti biologiselle monimuotoisuudelle aiheutettujen vahinkojen osalta liitteen III toiminnot eivät riitä kattamaan aloja, joille on mahdollisesti aiheutunut vahinkoa;

12.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivin 1 artiklassa mainittu ympäristövastuu olisi laajennettava kattamaan ympäristön kunnostaminen ja ekologinen ennallistaminen perustilaan sen jälkeen, kun ammatillinen toiminta on päättynyt, silloinkin kun ympäristövahinkojen aiheuttajina ovat toiminnot tai päästöt, joihin toimivaltaiset viranomaiset ovat nimenomaisesti antaneet luvan;

13.  painottaa, että kaikki asianosaiset ovat ilmoittaneet ongelmista, jotka koskevat vaikeuksia toteuttaa ympäristövastuudirektiivin liitteessä III tarkoitettua vaarallisia toimintoja koskevaa vahinkovastuuta, kun kyse on ulkopuolisista oikeudenomistajista(9);

14.  palauttaa mieliin nykyisten rahavakuuksien täytäntöönpanosta saadut kokemukset, joiden perusteella on havaittu puutteita sen varmistamisessa, että toiminnanharjoittajat tosiasiallisesti pystyvät vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan silloin, kun ne ovat vastuussa ympäristövahingoista, ja on huolissaan tapauksista, joissa toiminnanharjoittajat eivät ole kyenneet huolehtimaan ympäristövahinkojen korjaamisen kustannuksista;

15.  painottaa, että direktiivin soveltaminen laajamittaisiin onnettomuuksiin on edelleen ongelmallista erityisesti silloin, kun ei ole mahdollista määritellä vastuussa olevaa saastuttajaa ja/tai kun saastuttaja ajautuu maksukyvyttömyyteen tai konkurssiin;

16.  panee merkille, että ympäristövahingoista niistä vastuussa oleville toiminnanharjoittajille aiheutuvia kustannuksia voidaan alentaa käyttämällä rahavakuutta koskevia välineitä (jotka kattavat vakuutukset ja vaihtoehtoiset välineet, kuten pankkitakaukset, obligaatiot, rahastot tai arvopaperit); toteaa, että ympäristövastuudirektiiviin liittyvillä rahavakuusmarkkinoilla kysyntä on vähäistä, koska monissa jäsenvaltioissa ilmenee vähän tapauksia, koska jotkin direktiivin käsitteet ovat epäselviä ja koska monissa jäsenvaltioissa vakuutusmallit kehittyvät yleisesti ottaen hitaasti riippuen siitä, miten kypsiä markkinat ovat tällaisille välineille;

17.  panee merkille, että mahdollisuutta parantaa rahavakuuksien tarjontaa haittaa se, että EU:lla on vähän ympäristövastuudirektiivin mukaisia tapauksia koskevia tietoja ja että tiedot ovat ristiriitaisia;

18.  kannustaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia edistääkseen sitä, että asianomaiset talous- ja rahoitusalan toimijat kehittävät rahavakuutta koskevia välineitä ja markkinoita, mukaan lukien maksukyvyttömyystapauksissa sovellettavat rahoitusmekanismit, jotta toiminnanharjoittajat voivat käyttää rahavakuuksia vastuidensa kattamiseen;

19.  pyytää kiinnittämään huomiota komission toteutettavuustutkimukseen EU:n laajuisen teollisuuskatastrofien riskinjakojärjestelyn perustamisesta(10) ja pitää erittäin tärkeänä uusien analyysien ja syvällisemmän toteutettavuustutkimuksen tekemistä keskeisistä oikeudellisista ja rahoituskysymyksistä;

20.  panee tyytyväisenä merkille, että ympäristövastuudirektiivin soveltamista suojeltavien lajien ja luontotyyppien osalta koskevassa asiassa puolet jäsenvaltioista noudattaa laajempaa soveltamisalaa (Belgia, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Puola, Portugali, Slovenia, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta);

21.  toteaa, että yksi ympäristövastuudirektiivin riittämättömän yhdenmukaistamisen monista syistä on myös se, ettei siinä ole säädetty vakiomuotoisesta hallintomenettelystä, jota sovellettaisiin ympäristövahingon välittömästä uhasta tai todellisesta ympäristövahingosta ilmoittamiseen toimivaltaisille viranomaisille; pitää siksi valitettavana, että tällaisia ilmoituksia tai tietoja siitä, miten tapaukset käsiteltiin, ei ole pakko julkaista; huomauttaa, että joissakin jäsenvaltioissa on pantu merkille tämä rajoite kansallisessa lainsäädännössä ja perustettu sen vuoksi tietokantoja ilmoituksista/onnettomuuksista/tapauksista; toteaa kuitenkin, että käytännöt vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen ja ovat suhteellisen rajallisia;

22.  korostaa, että korvausjärjestelmien on pystyttävä käsittelemään rajat ylittäviä korvausvaatimuksia tehokkaasti, nopeasti, kohtuullisessa ajassa ja ilman Euroopan talousalueen eri maihin sijoittautuneiden asianomistajien välistä syrjintää; suosittaa, että järjestelmien olisi katettava sekä ensisijaiset että toissijaiset vahingot kaikilla kyseisillä aloilla, koska tällaiset onnettomuudet vaikuttavat laajempiin alueisiin ja niillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia; korostaa, että erityisesti Euroopan talousalueeseen kuulumattomien naapurimaiden on kunnioitettava ympäristönsuojelua ja ympäristövastuuta koskevaa kansainvälistä lainsäädäntöä;

23.  toteaa jälleen, että ympäristövastuudirektiivin 4 artiklan 5 kohdassa säädetään, että direktiiviä sovelletaan hajakuormituksesta aiheutuneeseen ympäristövahinkoon tai sen välittömään uhkaan ainoastaan, jos voidaan osoittaa syy-yhteys vahingon ja yksittäisten toiminnanharjoittajien toiminnan välillä; toteaa jälleen myös sen, että hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) totesi jo vuonna 2013 julkaisemassaan raportissa, että kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvien vahinkojen välillä vallitsee vahva syy-yhteys(11);

Ehdotuksia ympäristövastuudirektiivin yhdenmukaistamisen parantamiseksi

24.  pyytää, että ympäristövastuudirektiiviä ja sen 2 artiklan 1 kohdassa olevaa ’ympäristövahingon’ määritelmää tarkistettaisiin mahdollisimman pian erityisesti niiden perusteiden osalta, jotka liittyvät suojeltaville lajeille ja luontotyypeille aiheutuvan vahingon (liite I) määrittämiseen, sekä maaperälle ja vesille aiheutuvaa vahinkoa koskevan riskin osalta, jotta direktiivi olisi riittävän tehokas, yhtenäinen ja toimiva pystyäkseen vastaamaan teollisuudesta peräisin olevien epäpuhtauksien nopeaan kehitykseen;

25.  pyytää komissiota vastaavasti selventämään, määrittelemään ja tarkentamaan ”olennaisuusrajan” käsitettä ja arvioimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön toimintoja varten eriytettyjä enimmäisvastuun raja-arvoja, jotta ympäristövastuudirektiivin soveltamisesta voitaisiin tehdä yhdenmukaisempaa ja yhtenäisempää kaikissa jäsenvaltioissa;

26.  kehottaa komissiota antamaan selkeän ja toimivan tulkinnan ympäristövastuudirektiivin määrittelemästä maantieteellisestä viittauksesta ”suotuisaan suojelun tasoon” liittyen (EU:n alue, kansallinen alue, luontoalue); katsoo, että siksi tarvittaisiin kohdennettua lähestymistapaa, jotta varmistetaan moitteeton ja tehokas täytäntöönpano;

27.  pyytää komissiota määrittelemään tarvittavat säännöt, jotta voidaan määrittää selvästi ja kiistattomasti, milloin ympäristövastuudirektiiviä on sovellettava ja milloin on puolestaan sovellettava kansallista lainsäädäntöä, mikäli tämä on direktiiviä tiukempaa;

28.  toteaa, että ilman pilaantuminen on vahingollista ihmisten terveydelle ja ympäristölle ja että Eurostatin mukaan typpidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt aiheuttavat vakavia terveysriskejä; kehottaa tässä yhteydessä sisällyttämään ekosysteemit 2 artiklassa oleviin ympäristövahingon ja luonnonvaran määritelmiin; pyytää komissiota harkitsemaan mahdollisuutta laajentaa ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaa ja määrätä korvausvelvollisuus ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvista vahingoista, mukaan lukien myös ilmalle aiheutetut vahingot(12);

29.  kehottaa komissiota ottamaan käyttöön pakolliset rahavakuudet eli pakolliset ympäristövastuuvakuutukset toiminnanharjoittajille ja kehittämään yhdenmukaisia EU:n menetelmiä, joilla lasketaan vastuun enimmäisraja-arvot ottaen huomioon kunkin toiminnon ja sitä ympäröivän alueen erityispiirteet; kehottaa lisäksi komissiota harkitsemaan mahdollisuutta luoda eurooppalainen rahasto ympäristön suojaamiseksi ympäristövastuudirektiivin(13) soveltamisalaan kuuluvilta teollisen toiminnan aiheuttamilta ympäristövahingoilta maksukyvyttömyysriskin varalta niissä tapauksissa, joissa rahavakuutta koskevat markkinat eivät riitä, vaikuttamatta kuitenkaan saastuttaja maksaa -periaatteen soveltamiseen; katsoo, että saman olisi koskettava suuria onnettomuuksia, joissa vahingosta vastuussa olevaa toimijaa on mahdotonta saada selville;

30.  katsoo, että kaikkien toiminnoista hyötyvien toiminnanharjoittajien olisi oltava myös vastuussa kyseisten toimintojen aiheuttamista ympäristövahingoista tai pilaantumisesta;

31.  toteaa, että teollisuuteen liittyvien onnettomuuksien merkityksen ja mahdollisten vaikutusten sekä ihmisten terveydelle, luonnonympäristölle ja omaisuudelle aiheutuvien riskien vuoksi tarvitaan lisää varotoimia, joilla unionin kansalaisille taataan onnettomuuksien estämistä ja hallintaa koskeva turvallinen ja vakaa järjestelmä, joka perustuu riskien jakamiseen, teollisuuden toiminnanharjoittajien vastuun tehostamiseen ja saastuttaja maksaa -periaatteen noudattamiseen; pyytää arvioimaan, onko ympäristövastuudirektiiviin välttämätöntä sisällyttää ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutettuja vahinkoja koskeva siviilioikeudellinen vastuujärjestelmä(14);

32.  pyytää, että otettaisiin käyttöön toissijaisen vastuun järjestelmä ulkopuolisten oikeudenomistajien osalta;

33.  suosittelee, että mahdollisuus vaatia valtion toissijaista vastuuta tehdään pakolliseksi, jotta varmistetaan lainsäädännön vaikuttava ja ennakoiva täytäntöönpano;

34.  kehottaa lisäksi poistamaan mahdollisuuden vapauttaa vastuusta lupaehtojen noudattamisen ja parhaan tekniikan tason ylläpitämisen perusteella, jotta voidaan luoda tasapuoliset toimintaedellytykset ja edistää saastuttaja maksaa -periaatetta sekä parantaa lainsäädännön vaikuttavuutta;

35.  kehottaa komissiota antamaan viipymättä ehdotuksen Euroopan tason ympäristötarkastuksista;

36.  katsoo, että ympäristövastuudirektiivin uudelleentarkastelun yhteydessä on ensisijaisesti ulotettava ankara vastuu koskemaan liitteeseen III kuulumattomia toimintoja kaikenlaisten sellaisten ympäristövahinkojen osalta, joilla on haitallisia vaikutuksia, jotta voidaan tehostaa lainsäädäntöä noudattamalla saastuttaja maksaa -periaatetta ja kannustamalla toiminnanharjoittajia huolehtimaan asianmukaisesti toimintansa riskeistä; pyytää tässä yhteydessä komissiota perustamaan rekisterin niistä toiminnanharjoittajista, jotka harjoittavat vaarallisia toimintoja, ja taloudellisen seurantajärjestelmän, jolla taataan kyseisten toiminnanharjoittajien maksukyky;

37.  kehottaa komissiota varmistamaan, että ympäristövastuudirektiiviä sovelletaan kaikesta ammatillisesta toiminnasta aiheutuviin ympäristövahinkoihin ja että tuottajalla on ankara vastuu;

38.  pyytää, että luodaan julkisesti käytettävissä oleva, ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvat ympäristövahingot käsittävä eurooppalainen tietokanta käyttäen mallina esimerkiksi Irlannin ilmoitusjärjestelmää, jossa ympäristövahingoista voidaan ilmoittaa verkossa, jotta voidaan parantaa luottamusta ympäristövastuudirektiivillä luotuun järjestelmään ja varmistaa parempi täytäntöönpano; katsoo, että tällainen julkinen tietokanta mahdollistaisi ympäristövastuudirektiivin luoman järjestelmän olemassaoloa ja direktiivin täytäntöönpanoa koskevan tietoisuuden lisäämisen sidosryhmien, toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa, mikä auttaisi parantamaan ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista;

39.  suosittaa, että jotta ympäristövastuudirektiiviin liittyviä tapauksia koskevat julkiset tietokannat olisivat helposti ja tehokkaasti saatavilla, ne perustetaan seuraavia vaatimuksia noudattaen:

40.  pyytää, että liitteessä III olevien vaarallisten toimintojen luokkia laajennettaisiin niin, että niihin kuuluisivat kaikki mahdollisesti ympäristölle ja ihmisten terveydelle haitalliset toiminnot;

41.  korostaa, että ympäristövahinkojen ehkäisemisen kannalta tärkeitä ovat järjestelmälliset kampanjat, joiden avulla jäsenvaltiot varmistavat, että mahdolliset saastuttajat ja mahdolliset uhrit ovat tietoisia riskeistä, saatavilla olevista vakuutuksista ja muista taloudellisista ja oikeudellisista välineistä, jotka voivat suojata heitä kyseisiltä riskeiltä, sekä heille mahdollisesti koituvista eduista;

42.  katsoo, että kaikki toteennäytettyä vastuuta sekä määrättyjä seuraamuksia koskevat yksityiskohtaiset tiedot olisi julkistettava, jotta ympäristövahinkojen todelliset kustannukset tulevat kaikkien tietoon;

43.  ehdottaa sellaisen mekanismin perustamista, jolla ympäristöalan kansalaisjärjestöjä ja muita asiaankuuluvia järjestöjä voitaisiin kannustaa esittämään huomautuksia ja havaintoja;

44.  ehdottaa, että sellaisten yritysten osalta, jotka panostavat onnistuneesti ympäristövahinkojen ehkäisyyn, säädettäisiin verohelpotuksista tai muuntyyppisistä kannustimista;

45.  suosittaa, että perustetaan riippumattomia viranomaisia, joilla on hallinnointi- ja seurantavaltuudet sekä ympäristövastuudirektiivissä säädetyt valtuudet määrätä seuraamuksia, kuten mahdollisuus pyytää rahavakuuksia osapuolilta, joiden toimintaan liittyy riskejä, ottaen huomioon yksittäisen mahdollisen saastuttajan erityistilanteen esimerkiksi ympäristölupien myöntämisen osalta;

46.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että ympäristövastuudirektiivi tukee riittävästi EU:n lintu- ja luontotyyppidirektiivien tavoitteiden saavuttamista; vaatii, että ympäristötarkastuksista vastaavat viranomaiset osallistuvat ympäristövastuulain täytäntöönpanoon ja täytäntöönpanon valvontaan;

47.  pyytää komissiota tehostamaan ympäristövastuudirektiivin soveltamista koskevaa koulutusta jäsenvaltioissa ja perustamaan toiminnan harjoittajille neuvontapalveluja, jotka tarjoavat tietoja, apua ja tukea riskien ja vahinkojen arvioimista varten; suosittaa lisäksi, että otetaan käyttöön neuvoa-antavia asiakirjoja, jotka voisivat olla avuksi lainsäädännön saattamisessa asianmukaisesti osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä;

48.  toteaa jälleen, että ympäristövastuudirektiivin mukaan henkilöillä, joihin ympäristövahinko vaikuttaa haitallisesti, on oikeus pyytää, että toimivaltainen viranomainen ryhtyy toimiin; ottaa myös huomioon, että unionin lainsäädännössä säädetään, että unionin kansalaisille olisi taattava tehokas ja oikea-aikainen oikeuden saatavuus (Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohta, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen asiaankuuluvat säännökset) ja että saastuttajan olisi vastattava ympäristövahingon kustannuksista (SEUT-sopimuksen 191 artikla); kehottaa näin ollen komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen Århusin yleissopimuksen oikeussuojan saatavuutta koskevan pilarin täytäntöönpanoa koskevista vähimmäisvaatimuksista; pyytää komissiota arvioimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön kollektiivisia oikeussuojakeinoja sellaisia tapauksia silmällä pitäen, joissa on rikottu unionin ympäristölainsäädäntöä;

49.  kehottaa komissiota ympäristövastuudirektiivin uudelleentarkastelun yhteydessä harkitsemaan, voisiko se asettaa jäsenvaltioille velvoitteen direktiivin soveltamista koskevan kertomuksen antamisesta joka toinen vuosi;

50.  pitää rikosoikeudellisia seuraamuksia tärkeinä keinona ehkäistä ympäristövahinkoja ja pitää valitettavana, että ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin 19. marraskuuta 2008 annettu direktiivi 2008/99/EY ei ole ajan tasalla; pyytää, että komissio ryhtyy viipymättä tarkastelemaan uudelleen kyseisen direktiivin soveltamisalaa, jotta se kattaisi kaiken sovellettavan unionin ympäristölainsäädännön;

o
o   o

51.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56. (2) EYVL L 106, 17.4.2001, s. 1. (3) EUVL L 102, 11.4.2006, s. 15. (4) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114. (5) EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66. (6) PE 556.943. (7) Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, ERG ym., C-378/08, ECLI:EU:C:2010:126, 45 kohta. Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, ERG ym., C-379/08 ja C-380/08, ECLI:EU:C:2010:127, 38 kohta. Unionin tuomioistuimen tuomio 9. maaliskuuta 2010, Buzzi Unicem SpA ym., C‑478/08 ja C‑479/08, ECLI:EU:C:2010:129, 35 kohta. (8) Komission kertomuksen (COM(2016)0204) mukaan jäsenvaltiot ovat raportoineet direktiivin täytäntöönpanon osalta huhtikuun 2007 ja huhtikuun 2013 välisenä aikana noin 1 245 vahvistettua ympäristövahinkoa, jotka olivat johtaneet ympäristövastuudirektiivin soveltamiseen. Tapausmäärät kuitenkin vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen. Kaikista raportoiduista vahingoista yli 86 prosenttia koskee kahta jäsenvaltiota (Unkarissa 563 tapausta, Puolassa 506 tapausta). Jäljellä olevista tapauksista suurin osa raportoitiin kuudesta jäsenvaltiosta (Saksa 60 tapausta, Kreikka 40 tapausta, Italia 17 tapausta ja Latvia, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta 8 tapausta). Yksitoista jäsenvaltiota ei ole raportoinut ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvista tapauksista vuodesta 2007 lähtien, mahdollisesti koska näitä tapauksia tarkastellaan kansallisessa järjestelmässä. (9) Unionin tuomioistuimen tuomio 4. maaliskuuta 2015, Ministero dell'Ambiente e della Tutela del Territorio e del Mare ym. v. Fipa Group ym., asia C-534/13, ECLI:EU:C:2015:140. (10) Study to explore the feasibility of creating a fund to cover environmental liability and losses occurring from industrial accidents, Euroopan komission loppuraportti, ympäristöasioiden pääosasto, 17. huhtikuuta 2013. (11) IPCC, 2013: Climate Change 2013: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change (Stocker, T.F. et al. Cambridge University Press, Cambridge, Yhdistynyt kuningaskunta ja New York, NY, Yhdysvallat, 1535 ss, doi:10.1017/CBO9781107415324). (12) Mahdollisuus, jota on tarkasteltu komission 19. helmikuuta 2014 päivätyssä asiakirjassa ”Study on ELD Effectiveness: Scope and Exceptions”, s. 84. (13) Tämä mahdollisuus mainitaan komission 17. huhtikuuta 2013 julkaisemassa asiakirjassa ”Study to explore the feasibility of creating a fund to cover environmental liability and losses occurring from industrial accidents”. (14) Näin on jo tehty Portugalissa, ja tätä on arvioitu komission 16. toukokuuta 2013 päivätyssä tutkimuksessa ”Implementation challenges and obstacles of the Environmental Liability Directive (ELD)”, s. 75.

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 26. lokakuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisistä arvopaperistamissäännöistä ja eurooppalaisesta kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (COM(2015)0472 – C8-0288/2015 – 2015/0226(COD))

P8_TA(2017)0415 A8-0387/2016

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2015)0472),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 114 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0288/2015),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan keskuspankin 11. maaliskuuta 2016 antaman lausunnon(1),

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 20. tammikuuta 2016 annetun lausunnon(2),

–  ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan työjärjestyksen 69 f artiklan 4 kohdan mukaisesti hyväksymän alustavan sopimuksen sekä neuvoston edustajan 28. kesäkuuta 2017 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0387/2016),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

3.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 26. lokakuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/… antamiseksi yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EU) 2017/2402.)

(1) EUVL C 219, 17.6.2016, s. 2. (2) EUVL C 82, 3.3.2016, s. 1.

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 26. lokakuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista annetun asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta (COM(2015)0473 – C8-0289/2015 – 2015/0225(COD))

P8_TA(2017)0416 A8-0388/2016

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2015)0473),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 114 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0289/2015),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan keskuspankin 11. maaliskuuta 2016 antaman lausunnon(1),

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 20. tammikuuta 2016 antaman lausunnon(2),

–  ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan työjärjestyksen 69 f artiklan 4 kohdan mukaisesti hyväksymän alustavan sopimuksen sekä neuvoston edustajan 28. kesäkuuta 2017 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0388/2016),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

3.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 26. lokakuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/… antamiseksi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista annetun asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EU) 2017/2401.)

(1) EUVL C 219, 17.6.2016, s. 2. (2) EUVL C 82, 3.3.2016, s. 1.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017 seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön torjumisesta EU:ssa (2017/2897(RSP))

P8_TA(2017)0417 RC-B8-0576/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 ja 3 artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 8, 10, 19 ja 157 artiklan,

–  ottaa huomioon yhdessä Lissabonin sopimuksen kanssa joulukuussa 2009 voimaan tulleen Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 20, 21, 23 ja 31 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) vuoden 2014 kertomuksen naisiin kohdistuvasta väkivallasta(1),

–  ottaa huomioon miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY(2),

–  ottaa huomioon miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla 13. joulukuuta 2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/113/EY(3), jossa määritellään ja tuomitaan häirintä ja seksuaalinen häirintä,

–  ottaa huomioon Euroopan tasa-arvoinstituutin kertomuksen tasa-arvoindeksistä (Gender Equality Index Report),

–  ottaa huomioon 3. joulukuuta 2015 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Strategic engagement for gender equality 2016–2019” (SWD(2015)0278),

–  ottaa huomioon Viron, Bulgarian ja Itävallan heinäkuussa 2017 antaman EU:n puheenjohtajatroikan julkilausuman naisten ja miesten tasa-arvosta,

–  ottaa huomioon vuonna 1993 annetun YK:n julistuksen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta,

–  ottaa huomioon neljännessä naisten maailmankonferenssissa 15. syyskuuta 1995 hyväksytyn Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman, YK:n erityisistunnoissa Peking +5 (2000), Peking +10 (2005), Peking +15 (2010) ja Peking +20 (2015) hyväksytyt asiakirjat, joissa arvioidaan konferenssien tuloksia, sekä kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan,

–  ottaa huomioon rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU(4) (uhrien suojelua koskeva direktiivi),

–  ottaa huomioon vuonna 2007 tehdyn ETUC/CES, BUSINESSEUROPE, UEAPME ja CEEP järjestöjen välisen puitesopimuksen työpaikalla tapahtuvasta häirinnästä ja väkivallasta,

–  ottaa huomioon vuonna 2015 julkaistun tasa-arvoelinten eurooppalaisen verkoston Equinetin raportin ”The Persistence of Discrimination, Harassment and Inequality for Women. The work of equality bodies informing a new European Commission Strategy for Gender Equality”,

–  ottaa huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Istanbulin yleissopimuksen(5) ja erityisesti sen 2 ja 40 artiklan sekä 12. syyskuuta 2017 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin osalta(6),

–  ottaa huomioon 20. syyskuuta 2001 antamansa päätöslauselman työpaikoilla tapahtuvasta häirinnästä(7), 26. marraskuuta 2009 antamansa päätöslauselman naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta(8), 5. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan EU:n politiikan painopistealueista ja yleispiirteistä(9), 15. joulukuuta 2011 antamansa päätöslauselman EU:n työterveys- ja työturvallisuusstrategian 2007–2012 väliarvioinnista(10), 25. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta(11) ja siihen liitetyn Euroopan tason lisäarvon arvioinnin marraskuulta 2013 sekä 24. marraskuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n liittymisestä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehtyyn Istanbulin yleissopimukseen(12),

–  ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2017 antamansa päätöslauselman naisten ja miesten tasa-arvosta Euroopan unionissa vuosina 2014–2015(13), 10. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman naisten ja miesten tasa-arvon edistymisestä Euroopan unionissa vuonna 2013(14) ja 24. lokakuuta 2017 antamansa päätöslauselman legitiimeistä toimista yleisen edun hyväksi toimivien väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi heidän paljastaessaan luottamuksellisia tietoja yrityksistä ja julkisista elimistä(15),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 12 a artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin jäsenille syyskuussa 2017 jaetun oppaan ”Nollatoleranssi työpaikkakiusaamiselle” sekä parlamentin hallinnon toimintasuunnitelman tässä ensisijaisen tärkeässä asiassa,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan 2 ja 4 kohdan,

A.  ottaa huomioon, että sukupuolten tasa-arvo on yksi EU:n perusarvoista, joka on tunnustettu perussopimuksissa ja perusoikeuskirjassa ja jonka EU on sitoutunut sisällyttämään kaikkeen toimintaansa;

B.  toteaa, että EU on arvoyhteisö, joka perustuu demokratiaan, oikeusvaltioon ja perusoikeuksiin, jotka on sisällytetty sen perusperiaatteisiin ja -tavoitteisiin SEU:n ensimmäisissä artikloissa ja unionin jäsenyysehdoissa;

C.  toteaa, että unionin oikeudessa seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmenee ei-toivottua sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan sukupuolista käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön arvoa erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri(16);

D.  toteaa, että seksuaalinen häirintä on naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan muoto ja se on edelleen ilmenevän sukupuoleen perustuvan syrjinnän äärimmäisin muoto; toteaa, että noin 90 prosenttia seksuaalisen häirinnän uhreista on naisia ja noin 10 prosenttia miehiä; ottaa huomioon, että FRA:n vuonna 2014 tekemän EU:n laajuisen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitelleen tutkimuksen mukaan joka kolmas nainen on kokenut aikuisiällä fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa; ottaa huomioon, että EU:ssa jopa 55 prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää, 32 prosenttia kaikista uhreista EU:ssa sanoo tekijän olleen esimies, työtoveri tai asiakas, 75 prosenttia pätevyyttä edellyttävissä ammateissa tai ylimmän johdon tehtävissä toimivista naisista on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, 61 prosenttia palvelualalla työskentelevistä naisista on kokenut seksuaalista häirintää ja että EU:n 28 jäsenvaltiossa 20 prosenttia nuorista naisista (18–29 vuotta) on kokenut häirintää verkossa; ottaa huomioon, että joka kymmenes nainen on joutunut seksuaalisen häirinnän tai vainoamisen kohteeksi uuden teknologian kautta;

E.  toteaa, että seksuaalinen häirintä ja kiusaaminen jäävät merkittävässä määrin ilmoittamatta viranomaisille, mikä johtuu siitä, että yhteiskunnallinen tietoisuus asiasta on melko alhaista ja uhrien tukikanavat ovat riittämättömiä, sekä siitä, että asiaa pidetään yhteiskunnallisesti arkaluonteisena siitä huolimatta, että on olemassa virallisia menettelyjä, joiden avulla niitä voidaan torjua työpaikoilla ja muissa yhteyksissä;

F.  ottaa huomioon, että seksuaalinen väkivalta ja häirintä työpaikoilla ovat terveys- ja turvallisuuskysymyksiä, joten niitä olisi käsiteltävä sellaisina ja ehkäistävä;

G.  toteaa, että sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä kielletään unionin oikeudessa;

H.  toteaa, että seksuaalinen väkivalta ja häirintä loukkaavat sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja ovat sukupuoleen perustuvaa syrjintää, minkä vuoksi ne on kielletty työelämässä, mukaan lukien työhön pääsyssä, ammatillisessa koulutuksessa ja uralla etenemisessä;

I.  ottaa huomioon, että sitkeät sukupuolistereotypiat, seksismi, seksuaalinen häirintä ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat rakenteellinen ja laajalle levinnyt ongelma kaikkialla Euroopassa ja maailmassa ja ilmiö, jonka uhrien ja tekijöiden iät, koulutus, tulot ja yhteiskunnallinen asema vaihtelevat ja jolla on uhrille fyysisiä, seksuaalisia, emotionaalisia ja psykologisia seurauksia; katsoo, että naisiin kohdistuva väkivalta liittyy vallan epätasaiseen jakautumiseen naisten ja miesten kesken, sukupuolistereotypioihin ja seksismiin, myös seksistiseen vihapuheeseen verkossa ja muualla; toteaa, että sen johdosta miehet ovat käyttäneet valtaa naisiin ja syrjineet näitä ja naisten täysimittainen eteneminen on estynyt;

J.  ottaa huomioon, että Pekingin toimintaohjelman mukaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on muun muassa yhteiskunnan sisäinen fyysinen, seksuaalinen ja henkinen väkivalta, mukaan lukien raiskaus, seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen häirintä ja uhkailu työpaikoilla, oppilaitoksissa ja muualla(17);

K.  ottaa huomioon, että rikoksen uhrin oikeuksia koskevan direktiivin mukaan sukupuoleen perustuva väkivalta ymmärretään syrjintämuodoksi ja uhrin perusvapauksien loukkaukseksi ja siihen sisältyvät läheisväkivalta, seksuaalinen väkivalta (mukaan lukien raiskaus, seksuaaliset hyökkäykset ja seksuaalinen häirintä), ihmiskauppa, orjuuttaminen sekä erilaiset vahingolliset käytännöt, kuten pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniarikokset; toteaa, että sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski(18);

L.  toteaa, että EU:n oikeuden mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että on olemassa tasa-arvoelin, joka tarjoaa riippumatonta apua häirinnän ja seksuaalisen häirinnän uhreille, teettää riippumattomia tutkimuksia, julkaisee riippumattomia raportteja ja antaa suosituksia työhön ja ammattikoulutukseen liittyvissä ja tavaroiden ja palvelujen saatavuutta ja tarjontaa koskevissa asioissa sekä itsenäisille ammatinharjoittajille;

M.  ottaa huomioon, että pääasiassa miesten naisiin kohdistama seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö ovat rakenteellinen ja laajalle levinnyt ongelma kaikkialla Euroopassa ja maailmassa ja ilmiö, jonka uhrien ja tekijöiden iät, koulutus, tulot ja yhteiskunnallinen asema vaihtelevat ja joka johtuu vallan epätasaisesta jakautumisesta naisten ja miesten kesken yhteiskunnassamme;

N.  toteaa, että sukupuolten tasa-arvo on kaikkien yhteiskunnan jäsenten vastuulla ja edellyttää sekä naisten että miesten aktiivista osallistumista; katsoo, että viranomaisten olisi sitouduttava kehittämään miehille ja nuoremmille sukupolville suunnattuja tiedotus- ja valistuskampanjoita, joiden tavoitteena on osallistaa miehiä ja poikia kumppaneina ja torjua ja poistaa vaiheittain kokonaan kaikenlainen sukupuoleen perustuva väkivalta sekä edistää naisten mahdollisuuksia ja voimaannuttamista;

O.  ottaa huomioon, että Euroopan unionissa naiset eivät ole tasaveroisesti suojattuja sukupuoleen perustuvalta väkivallalta, seksuaaliselta häirinnältä ja hyväksikäytöltä, koska jäsenvaltioiden politiikat ja lainsäädäntö poikkeavat toisistaan; katsoo, että oikeusjärjestelmät eivät tarjoa naisille riittävää tukea; katsoo, että sukupuoleen perustuvan väkivallan tekijä on usein uhrin jo tuntema henkilö, josta uhri on monissa tapauksissa riippuvainen, ja siksi väkivallasta ilmoittaminen pelottaa vieläkin enemmän;

P.  toteaa, että kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet Istanbulin yleissopimuksen, mutta vain 15 on ratifioinut sen; ottaa huomioon, että EU:n liittyminen Istanbulin sopimukseen ei vapauta jäsenvaltioita sen ratifioinnista kansallisella tasolla; ottaa huomioon, että Istanbulin yleissopimuksen 40 artiklassa vaaditaan, että osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kaikista sellaisen ei-toivotun sanallisen, sanattoman tai ruumiillisen seksuaalisen käyttäytymisen muodoista, jonka tarkoituksena tai vaikutuksena on henkilön ihmisarvon loukkaaminen, voidaan määrätä rikosoikeudellinen tai muu oikeudellinen seuraamus, erityisesti, jos tämä käyttäytyminen luo uhkaavan, vihamielisen, halventavan, nöyryyttävän tai loukkaavan ilmapiirin;

Q.  toteaa, että poliittisessa elämässä väkivalta ja häirintä kohdistuu suhteettomasti naisiin; toteaa, että tällainen väkivalta loukkaa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, mukaan lukien velvollisuus taata, että naiset voivat osallistua vapaasti edustukselliseen politiikkaan;

R.  toteaa, että sukupuolinen häirintä on määritelty Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 12 a artiklassa;

S.  katsoo, että seksuaalinen häirintä tai seksistinen käyttäytyminen ei ole harmitonta ja seksuaalisen häirinnän tai seksuaalisen väkivallan mitätöinti vähättelevällä kielenkäytöllä kuvastaa seksistisiä asenteita naisia kohtaan, viestittää vallankäytöstä miesten ja naisten välisissä suhteissa ja vaikuttaa naisten ihmisarvoon, itsenäisyyteen ja vapauteen;

T.  toteaa, että parlamentti on perustanut erityisiä elimiä ja laatinut sisäiset säännöt seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi parlamentissa, erityisesti Euroopan parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien parlamentin jäsenistä tekemiä työpaikkahäirintää koskevia valituksia ja työpaikkahäirinnän ehkäisemistä käsittelevän neuvoa-antavan komitean, kun taas työpaikkakiusaamista ja sukupuolista häirintää sekä niiden ennaltaehkäisyä työpaikalla käsittelevä neuvoa-antava komitea käsittelee muita virallisia menettelyjä, jotka koskevat parlamentin hallinnon henkilöstöä ja poliittisia ryhmiä; toteaa, että näiden elinten tehtävänä on arvioida mahdollisia tapauksia ja ehkäistä seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä;

U.  toteaa, että poliitikoilla on kansalaisten vaaleilla valittuina edustajina ratkaiseva vastuu toimia positiivisina roolimalleina ja estää ja torjua seksuaalista häirintää yhteiskunnassa;

Nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja hyväksikäyttöön ja niiden torjunta EU:ssa

1.  tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan sekä fyysisen ja psykologisen häirinnän; pitää valitettavana, että tällaisia tekoja siedetään liian helposti, vaikka tosiasiassa ne ovat perusoikeuksien rakenteellisia loukkauksia ja vakavia rikoksia, joista on rangaistava; tähdentää, että rankaisematta jättämisen on loputtava niin, että varmistetaan tekijöiden syytteeseen asettaminen;

2.  vaatii seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä käsittelevien olemassa olevien lainsäädäntöpuitteiden tehokasta täytäntöönpanoa ja kannustaa samalla EU:n jäsenvaltioita sekä julkisia ja yksityisiä yrityksiä toteuttamaan lisää toimenpiteitä, joilla seksuaalinen häirintä työpaikoilla ja muualla saadaan loppumaan ja estettyä; korostaa, että olisi noudatettava erityisiä oikeudellisia menettelyjä, joilla puututaan seksuaalista häirintää koskeviin tapauksiin työpaikalla;

3.  suhtautuu myönteisesti #MeToo-liikkeen kaltaisiin aloitteisiin, joiden tarkoituksena on ilmoittaa seksuaalista häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevista tapauksista; tukee voimakkaasti kaikkia naisia ja tyttöjä, jotka ovat osallistuneet #MeToo-kampanjaan, myös niitä, jotka ovat paljastaneet tekijöitä;

4.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkkailemaan asianmukaisesti sukupuoleen perustuvan ja seksuaalisen häirinnän kieltävien EU:n direktiivien moitteetonta täytäntöönpanoa ja varmistamaan, että EU:n jäsenvaltiot vahvistavat syrjiviä käytäntöjä valvovien tasa-arvoelinten henkilöresursseja ja antavat niille selkeän toimivallan ja riittävät resurssit, joiden avulla voidaan kattaa työllisyyden, itsenäisen ammatinharjoittamisen sekä tavaroiden ja palveluiden saatavuuden alat;

5.  kehottaa komissiota arvioimaan, vaihtamaan ja vertailemaan nykyisiä parhaita käytäntöjä seksuaalisen häirinnän torjumisesta työpaikalla ja levittämään tämän arvioinnin tuloksia ja tietoa tehokkaista toimenpiteistä, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa kannustaakseen yrityksiä, työmarkkinaosapuolia ja ammattikoulutusorganisaatioita estämään kaikenlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää, etenkin työpaikalla tapahtuvaa häirintää ja seksuaalista häirintää;

6.  korostaa, että kaikilla miehillä on keskeinen rooli muutokseen sitoutumisessa ja kaikenlaisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan lopettamisessa torjumalla olosuhteita ja rakenteita, joilla myös passiivisesti mahdollistetaan tähän johtava käytös; kehottaa ottamaan esille kaikki väärinkäytökset ja sopimattoman käytöksen; kehottaa jäsenvaltioita värväämään miehiä aktiivisesti tiedotus- ja valistuskampanjoihin;

7.  katsoo, että keskeisiä toimia seksuaalisen häirinnän torjumiseksi ovat muun muassa vähäisen ilmoittamisen ja sosiaalisen leimautumisen ongelman käsitteleminen, vastuumenettelyjen käyttöönottaminen työpaikoilla, miesten ja poikien aktiivinen osallistuminen väkivallan ehkäisyyn ja esimerkiksi verkossa esiintyvien uusien väkivallan muotojen torjuminen;

8.  pitää hälyttävänä, että verkossa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa tapahtuva naisten häirintä, joka ulottuu epätoivotuista yhteydenotoista trollaukseen, verkkokiusaamiseen sekä seksuaaliseen häirintään ja raiskauksilla ja kuolemalla uhkailuun, on yleistynyt digitaalisessa yhteiskunnassa; toteaa, että tämä synnyttää myös uudentyyppistä naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa, kuten verkkokiusaamista, verkkohäirintää, loukkaavien kuvien käyttöä verkossa sekä henkilökohtaisten valokuvien ja videoiden levittämistä verkossa ilman asianomaisten henkilöiden lupaa;

9.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvien ohjelmien rahoitusmekanismeja voidaan käyttää tiedotuskampanjoihin ja sellaisten kansalaisyhteiskunnan järjestöjen tukemiseen, jotka vastustavat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista häirintää;

10.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vauhdittamaan Istanbulin yleissopimuksen ratifiointia; kehottaa jäsenvaltioita panemaan sen täysimääräisesti täytäntöön muun muassa perustamalla eriteltyjen tietojen keräysjärjestelmän, jossa tiedot jaotellaan myös tekijöiden iän ja sukupuolen mukaan sekä tekijän ja uhrin välisen suhteen mukaan ja joka sisältää seksuaalista häirintää koskevat tiedot;

11.  kehottaa komissiota esittämään ehdotuksen direktiiviksi kaikenlaisen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi; kehottaa jälleen komissiota esittämään kattavan EU:n strategian kaikenlaisen sukupuoleen perustuvan väkivallan torjumiseksi, mukaan lukien seksuaalinen häirintä ja naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö;

12.  kehottaa neuvostoa käyttämään ”siirtymälauseketta” ja päättämään yksimielisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan (ja muun sukupuoleen perustuvan väkivallan) sisällyttämisestä SEUT:n 83 artiklan 1 kohdassa mainittujen rikosten joukkoon;

13.  vaatii ottamaan naiset paremmin mukaan päätöksentekoprosesseihin, ammattiyhdistyksiin sekä organisaatioiden johtopaikoille julkisella ja yksityisellä sektorilla; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhdessä kansalaisjärjestöjen, työmarkkinaosapuolten ja tasa-arvoelinten kanssa käynnistämään merkittäviä valistuskampanjoita seksuaalisen häirinnän ja sukupuoleen perustuvan häirinnän uhrien oikeuksista; korostaa, että jäsenvaltioiden, työnantajajärjestöjen ja ammattiliittojen on viipymättä lisättävä tietoisuutta seksuaalisesta häirinnästä sekä tuettava ja kannustettava naisia ilmoittamaan tapauksista viipymättä;

14.  korostaa, että on tärkeää järjestää kohdennettua koulutusta ja valistuskampanjoita olemassaolevista virallisista menettelyistä, jotka koskevat työpaikalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä ilmoittamista ja uhrien oikeuksia, ja tällä tavoin panna täytäntöön ihmisarvoisen kohtelun periaate työssä ja edistää nollatoleranssiin perustuvan lähestymistavan soveltamista normina;

Seksuaalinen häirintä parlamenteissa yleensä ja Euroopan parlamentissa

15.  tuomitsee jyrkästi tiedotusvälineissä paljastetut seksuaalisen häirinnän tapaukset ja ilmaisee vankan tukensa seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreille; painottaa, että EU:n toimielinten on vastustettava päättäväisesti kaikenlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja kaikenlaista sukupuolten tasa-arvoa haittaavaa toimintaa, jotta toimielimet otetaan vakavasti;

16.  pitää myönteisenä, että 14. huhtikuuta 2014 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä Euroopan parlamentti hyväksyi uudet säännöt, joihin sisältyi asiaa käsittelevien elinten, kuten Euroopan parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien parlamentin jäsenistä tekemiä työpaikkahäirintää koskevia valituksia ja työpaikkahäirinnän ehkäisemistä käsittelevän neuvoa-antavan komitean perustaminen sekä aikaisemmin perustettua parlamentin henkilöstön tekemiä työpaikkahäirintää koskevia valituksia ja työpaikkahäirinnän ehkäisemistä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa koskevia määräyksiä; pitää myös myönteisenä, että otettiin käyttöön luottamuksellinen ilmoitusmenettely ja käynnistettiin valistuskampanja, jonka tarkoituksena on torjua seksuaalista häirintää parlamentissa; panee merkille, että muut EU:n toimielimet ovat perustaneet vastaavia elimiä;

17.  kehottaa parlamentin puhemiestä ja hallintoa

18.  kehottaa kollegoja tukemaan ja kannustamaan uhreja puhumaan seksuaalisesta häirinnästä ja ilmoittamaan tapauksista parannettuja virallisia kanavia pitkin parlamentin hallinnolle ja/tai poliisille;

19.  päättää ottaa käyttöön epäkohtien paljastamista koskevat sisäiset säännöt väärinkäytösten paljastajien oikeuksien ja etujen turvaamiseksi ja riittävien oikeussuojakeinojen tarjoamiseksi, jos heitä ei ole kohdeltu moitteettomasti ja tasapuolisesti väärinkäytösten paljastamisen yhteydessä;

20.  pitää erittäin huolestuttavana, että jäsenten valtuutetut avustajat aivan liian usein pelkäävät puhua suoraan seksuaalisesta häirinnästä, sillä avustajia koskevissa säännöissä olevan luottamuksen menettämistä koskevan lausekkeen nojalla heidät voidaan irtisanoa hyvin lyhyellä varoitusajalla; vaatii, että irtisanomismenettelyihin on hallinnon edustajien lisäksi osallistuttava riippumattomia asiantuntijoita, jotta varmistetaan päätösten puolueettomuus;

21.  suosittaa, että Euroopan oikeusasiamies toimittaa parlamentissa toimivalle sukupuolten tasa-arvoa ja monimuotoisuutta käsittelevälle korkean tason työryhmälle vuosittain tietoja valituksista, jotka koskevat sukupuolten tasa-arvoon liittyvää huonoa hallintoa parlamentissa ottaen asianmukaisesti huomioon Euroopan parlamentin päätöksen oikeusasiamiehen tehtävien hoitamista koskevasta ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista;

22.  kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä omissa kansallisissa parlamenteissaan, ryhtymään aktiivisiin toimenpiteisiin niiden torjumiseksi ja panemaan asianmukaisesti täytäntöön kunnioitusta ja arvokkuutta työpaikalla koskevat toimintaperiaatteet vaaleilla valituille jäsenille ja henkilöstölle; kehottaa seuraamaan kyseisen toimintaperiaatteen soveltamista;

23.  kehottaa jäsenvaltioita tukemaan ja suojelemaan julkisuuteen tulevia parlamentaarikkoja, etenkin niitä, jotka ovat joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi tai joita on uhkailtu sukupuoleen perustuvalla väkivallalla, mukaan lukien verkossa;

24.  edellyttää parhaiden käytänteiden vaihtamista kaikilla tasoilla muiden instituutioiden ja organisaatioiden kanssa, kuten YK Naiset -järjestön, Euroopan neuvoston, EU:n toimielinten sekä sukupuolten tasa-arvoa edistävien sidosryhmien kanssa;

25.  kehottaa poliitikkoja toimimaan vastuullisina roolimalleina ja estämään ja torjumaan seksuaalista häirintää parlamenteissa ja niiden ulkopuolella;

o
o   o

26.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille sekä Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle.

(1) http://fra.europa.eu/en/publication/2014/violence-against-women-eu-wide-survey-main-results-report (2) EUVL L 204, 26.7.2006, s. 23. (3) EUVL L 373, 21.12.2004, s. 37. (4) EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57. (5) https://rm.coe.int/168008482e (6) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0329. (7) EYVL C 77 E, 28.3.2002, s. 138. (8) EUVL C 285 E, 21.10.2010, s. 53. (9) EUVL C 296 E, 2.10.2012, s. 26. (10) EUVL C 168 E, 14.6.2013, s. 102. (11) EUVL C 285, 29.8.2017, s. 2. (12) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0451. (13) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0073. (14) EUVL C 316, 30.8.2016, s. 2. (15) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0402. (16) http://ec.europa.eu/justice/gender-equality/files/your_rights/final_harassement_en.pdf (17) http://www.un.org/womenwatch/daw/beijing/platform/violence.htm (18) Rikoksen uhrien oikeuksia koskevan direktiivin johdanto-osan 17 kappale.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017 euroalueen talouspolitiikasta (2017/2114(INI))

P8_TA(2017)0418 A8-0310/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT), erityisesti sen 121 artiklan 2 kohdan ja 136 artiklan sekä pöytäkirjat N:o 1 ja N:o 2,

–  ottaa huomioon 22. toukokuuta 2017 annetun komission tiedonannon vuoden 2017 maakohtaisista suosituksista (COM(2017)0500),

–  ottaa huomioon 15. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta: vuotuinen kasvuselvitys 2017(1),

–  ottaa huomioon 22. helmikuuta 2017 annetun komission tiedonannon ”Talouspolitiikan EU-ohjausjakso 2017: kasvua koskevien haasteiden arviointi, makrotalouden epätasapainojen ehkäisy ja korjaaminen sekä asetuksen (EU) N:o 1176/2011 nojalla tehtyjen perusteellisten tarkastelujen tulokset” (COM(2017)0090),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Vuotuinen kasvuselvitys 2017” (COM(2016)0725), kertomukset ”Varoitusmekanismi – vuosi 2017” (COM(2016)0728) ja ”Komission ja neuvoston luonnos yhteiseksi työllisyysraportiksi 2017” (COM(2016)0729) sekä komission suosituksen neuvoston suositukseksi euroalueen talouspolitiikasta (COM(2015)0692),

–  ottaa huomioon 16. marraskuuta 2016 annetun komission tiedonannon ”Euroalueelle tavoitteeksi positiivinen finanssipolitiikan viritys” (COM(2016)0727),

–  ottaa huomioon 20. kesäkuuta 2017 julkaistun Euroopan finanssipoliittisen komitean kertomuksen ”Assessment of the prospective fiscal stance appropriate for the euro area”,

–  ottaa huomioon tammikuussa 2017 julkaistun euroalueen finanssipolitiikan viritystä koskevan Euroopan keskuspankin Occasional Paper -sarjan julkaisun nro 182,

–  ottaa huomioon 21. maaliskuuta 2017 annetun neuvoston suosituksen euroalueen talouspolitiikasta(2),

–  ottaa huomioon 23. toukokuuta 2017 annetut neuvoston päätelmät perusteellisista tarkasteluista ja vuoden 2016 maakohtaisten suositusten täytäntöönpanosta,

–  ottaa huomioon 16. kesäkuuta 2017 annetut neuvoston päätelmät kahden jäsenvaltion liiallisia alijäämiä koskevien menettelyjen lopettamisesta sekä talous- ja finanssipolitiikasta,

–  ottaa huomioon toukokuussa 2017 annetut komission kevään 2017 talousennusteet,

–  ottaa huomioon 31. toukokuuta 2017 julkaistut Eurostatin tilastot reaalisesta BKT:sta henkeä kohti, kasvuprosentista ja kokonaismääristä,

–  ottaa huomioon 30. marraskuuta 2016 julkaistut OECD:n tilastot kokonaisverotuloista,

–  ottaa huomioon sopimuksen talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta,

–  ottaa huomioon Pariisin ilmastokonferenssissa 12. joulukuuta 2015 hyväksytyn COP 21‑sopimuksen,

–  ottaa huomioon julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 muuttamisesta 16. marraskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1175/2011(3),

–  ottaa huomioon jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista 8. marraskuuta 2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/85/EU(4),

–  ottaa huomioon täytäntöönpanotoimista liiallisen makrotalouden epätasapainon korjaamiseksi euroalueella 16. marraskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1174/2011(5),

–  ottaa huomioon liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1467/97 muuttamisesta 8. marraskuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1177/2011(6),

–  ottaa huomioon makrotalouden epätasapainon ennalta ehkäisemisestä ja korjaamisesta 16. marraskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1176/2011(7),

–  ottaa huomioon julkisen talouden valvonnan tehokkaasta täytäntöönpanosta euroalueella 16. marraskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1173/2011(8),

–  ottaa huomioon alustavien talousarviosuunnitelmien seurantaa ja arviointia sekä euroalueen jäsenvaltioiden liiallisen alijäämän tilanteen korjaamisen varmistamista koskevista yhteisistä säännöksistä 21. toukokuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 473/2013(9),

–  ottaa huomioon rahoitusvakautensa osalta vakavissa vaikeuksissa olevien tai vakavien vaikeuksien uhasta kärsivien euroalueen jäsenvaltioiden talouden ja julkisen talouden valvonnan tiukentamisesta 21. toukokuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 472/2013(10),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan ja aluekehitysvaliokunnan lausunnot (A8-0310/2017),

A.  toteaa, että komission ennusteiden mukaan vuonna 2016 euroalueen BKT kasvoi 1,8 prosenttia, sen ennakoidaan säilyvän vakaasti 1,7 prosentissa vuonna 2017 ja koko EU:n kasvuprosentti vuonna 2017 on 1,9 prosenttia, mikä ylittää ennen kriisiä vallinneen tason mutta on silti riittämätön; toteaa, että kasvuprosenteissa on edelleen merkittäviä eroja eri puolilla EU:ta; ottaa huomioon, että yksityinen kulutus on ollut viime vuosina kasvun tärkein moottori mutta se on mahdollisesti ollut maltillisempaa tänä vuonna väliaikaisesta kuluttajahintainflaatiosta johtuen; toteaa, että kotimaisen kysynnän odotetaan kuitenkin parantavan kasvunäkymiä keskipitkällä aikavälillä; katsoo, että kasvu on EU:ssa edelleen liian alhaista uusien työpaikkojen luomiseksi jäsenvaltioissa ja paljon alhaisempaa kuin koko maailman ennustettu kasvu;

B.  toteaa, että euroalueen ja EU28-alueen työttömyysasteet huhtikuussa 2017 olivat 9,3 ja 7,8 prosenttia eli alhaisimmat maaliskuun 2009 ja joulukuun 2008 jälkeen; toteaa, että ne ovat kuitenkin korkeammat ennen kriisiä vallinneeseen tasoon nähden; ottaa huomioon, että työttömyysasteissa on edelleen merkittäviä eroja eri puolilla EU:ta matalimman ollessa 3,2 prosenttia ja korkeimman 23,2 prosenttia; ottaa huomioon, että nuorisotyöttömyysasteet olivat huhtikuussa 2017 edelleen korkeat euroalueella (18,7 prosenttia) ja EU28-alueella (16,7 prosenttia);

C.  ottaa huomioon, että euroalueella julkistalouden alijäämän ennakoidaan olevan 1,4 prosenttia vuonna 2017 ja 1,3 prosenttia vuonna 2018 ja että eri jäsenvaltioiden luvuissa odotetaan olevan eroja; ottaa huomioon, että julkisen velan ja BKT:een suhteen ennustetaan olevan euroalueella 90,3 prosenttia vuonna 2017 ja 89,0 prosenttia vuonna 2018;

D.  ottaa huomioon, että maailmanlaajuinen talouskasvu on edelleen haurasta ja euroalueen taloutta vaivaavat kasvava epävarmuus sekä huomattavat sisä- ja ulkopoliittiset haasteet;

E.  toteaa, että EU:n liian alhainen tuottavuus ja maailmanlaajuinen kilpailukyky edellyttävät sosiaalisesti tasapainoisia rakenneuudistuksia, jatkuvia finanssipoliittisia toimenpiteitä ja investointeja jäsenvaltioissa, jotta saadaan aikaan kestävää ja osallistavaa kasvua ja työllisyyttä sekä ylöspäin tapahtuvaa lähentymistä muiden globaalien talouksien kanssa ja EU:n sisällä;

F.  toteaa, että euroalueen työllisyysaste kasvoi 1,4 prosentilla vuonna 2016; ottaa huomioon, että maaliskuussa 2017 työttömyysaste oli 9,5 prosenttia, mikä oli vähemmän kuin maaliskuun 2016 10,2 prosenttia; toteaa, että viimeaikaisista parannuksista huolimatta työttömyysasteet eivät ole vielä palanneet kriisiä edeltäneelle tasolle;

G.  toteaa, että työllisyysaste kasvoi 1,2 prosentilla vuonna 2016 EU28-alueella ja että 234,2 miljoonaa ihmistä oli työssä vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä, mikä on kaikkien aikojen suurin kirjattu määrä(11); katsoo kuitenkin, että huomattava määrä talouskasvun yhteydessä luotuja työpaikkoja kätkee haasteita, kuten tehtyjen työtuntien määrän epätäydellinen elpyminen ja vaatimaton tuottavuuden kasvu; katsoo, että tämän jatkuessa kyseiset tekijät voivat aiheuttaa lisäpaineita EU:n pitkän aikavälin kasvunäkymille ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle(12);

H.  ottaa huomioon, että naisten työllisyysaste on yleensä matalampi: vuonna 2015 miesten työllisyysaste ikäryhmässä 20–64 vuotta oli EU28-maissa 75,9 prosenttia, kun taas naisten työllisyysaste oli 64,3 prosenttia;

I.  toteaa, että maaliskuussa 2017 euroalueen nuorisotyöttömyysaste oli 19,4 prosenttia, kun vastaava luku maaliskuussa 2016 oli 21,3 prosenttia; katsoo, että nuorisotyöttömyys on kuitenkin edelleen liian korkealla tasolla; ottaa huomioon, että vuonna 2015 työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus oli edelleen suuri, 14,8 prosenttia 15–29‑vuotiaista eli 14 miljoonaa nuorta; ottaa huomioon, että työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten arvioidaan maksavan EU:lle 153 miljardia euroa (1,21 prosenttia BKT:sta) vuodessa etuuksina ja menetettyinä ansioina ja veroina(13), kun taas arvioidut kokonaiskustannukset nuorisotakuujärjestelmien perustamisesta euroalueelle olisivat 21 miljardia euroa vuodessa eli 0,22 prosenttia BKT:sta; toteaa, että nuorisotyöllisyysaloitteeseen on osoitettu tällä hetkellä yhden miljardin euron määrärahat, joita täydennetään miljardilla eurolla Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) kaudella 2017–2020;

J.  katsoo, että vaikka pitkäaikaistyöttömyys EU28-alueella laski vuoden 2014 viidestä prosentista neljään prosenttiin vuonna 2016, se on edelleen huolenaihe ja sen osuus on lähes puolet kokonaistyöttömyydestä; panee huolestuneena merkille, että erittäin pitkään työttömänä olleiden määrä vuonna 2016 oli 2,5 prosenttia, mikä on edelleen yhden prosenttiyksikön enemmän kuin vuonna 2008; toteaa, että jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja;

K.  ottaa huomioon, että monessa jäsenvaltiossa työikäisen väestön ja työvoiman määrä vähenee jatkuvasti etenkin alhaisen syntyvyyden vuoksi; katsoo, että naisten työllistyvyys sekä maahanmuuttajien, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden saapuminen tarjoavat jäsenvaltioille mahdollisuuksia ratkaista tämä ongelma ja lisätä työvoimaa EU:ssa;

L.  toteaa, että yksi viidestä Eurooppa 2020 -strategian tavoitteesta on pyrkiä vähentämään vähintään 20 miljoonalla niiden henkilöiden määrää, jotka elävät köyhyydessä tai ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä tai ovat vaarassa ajautua köyhyyteen ja syrjäytyä; toteaa, että köyhyys on vähentymässä, sillä köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa oli vuonna 2015 4,8 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin vuonna 2012; ottaa huomioon, että tämä vuoden 2015 lukema ylittää vuoden 2008 lukeman edelleen 1,6 miljoonalla; toteaa, että 32,2 miljoonaa vammaista henkilöä oli unionissa köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa vuonna 2012; toteaa, että vuonna 2013 EU28-alueella 26,5 miljoonaa lasta oli vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä; katsoo, että köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa olevien määrä on edelleen sietämättömän korkealla 23,7 prosentin tasolla, ja luvut ovat hyvin suuria joissakin jäsenvaltioissa; toteaa, että lisäksi energiaköyhyys on edelleen niin suurta, että 11 prosentilla EU:n väestöstä se johtaa taloudellisen huono-osaisuuden kierteeseen;

M.  toteaa, että työmarkkinaolosuhteissa ja -tilanteessa esiintyy jäsenvaltioiden välillä merkittäviä eroja, vaikka nämä eroavuudet ovat vähentymässä;

N.  toteaa, että työllistymisen ja työn uudet muodot leviävät yhä laajemmalle työmarkkinoiden digitaalisen vallankumouksen myötä;

1.  pitää myönteisenä Euroopan talouden parantunutta suorituskykyä, joka on yhä laaja‑alaisempi ja jota tukevat kriisiä edeltävää tasoa suurempi BKT:een kohtuullinen kasvu ja edelleen korkean työttömyysasteen aleneminen; katsoo, että myönteinen suuntaus johtuu viime vuosina harjoitetusta politiikasta; panee merkille, että hienoinen elpyminen on edelleen haurasta ja jakautuu epätasaisesti yhteiskunnassa ja alueiden välillä samalla kun henkeä kohti lasketun BKT:een kehitys on lähes olematonta; pitää valitettavana, että kriisin seuraukset haittaavat edelleen talouden kehitystä; toteaa, että huomattavasta edistyksestä huolimatta monen jäsenvaltion velkataso ylittää edelleen vakaus- ja kasvusopimuksessa määritetyn kynnysarvon;

2.  pitää huolestuttavana, että BKT:een ja tuottavuuden kasvu ei edelleenkään ole sillä tasolla, jolla se voisi olla; korostaa, että tämän vuoksi ei ole aihetta itsetyytyväisyyteen; toteaa, että tämä maltillinen elpyminen edellyttää tinkimättömiä toimia, jotta talouden sietokyky vahvistuisi ja saavutettaisiin keskipitkän tai pitkän aikavälin kestävyyttä kasvun ja työllisyystilanteen parantumisen myötä;

3.  toteaa, että Euroopassa on käyttämätöntä taloudellista potentiaalia, sillä kasvu ja työllisyys etenevät epätahtiin; painottaa, että tämä johtuu eroista jäsenvaltioiden talouksien suorituskyvyissä; painottaa, että sosiaalisesti tasapainoisten rakenneuudistusten täytäntöönpano ja yksityisten ja julkisten investointien lisääminen sekä jäsenvaltioissa että EU:n tasolla nostaisivat kasvuprosenttia ainakin yhdellä prosenttiyksiköllä; toteaa, että talous- ja finanssipolitiikan koordinoinnin olisi edelleen oltava yksi talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson painopisteistä ja että sillä voitaisiin edistää lähentymisen ja vakauden varmistamista EU:ssa;

4.  katsoo, että EU:n ja euroalueen elpymisen jatkuminen pidemmällä aikavälillä edellyttäisi myös suurempaa ylöspäin tapahtuvaa lähentymistä ja yleisen kilpailukyvyn parantumista; katsoo, että nykyiset taloudelliset ja työllisyyttä koskevat indikaattorit ovat välttämättömiä kestävän ja osallistavan kasvun takaamiseksi;

5.  toteaa, että tämän toteutuminen edellyttäisi kasvun rakenteellisten edellytysten parantamista; toteaa, että kaikkien jäsenvaltioiden mahdollisen kasvun olisi noustava pitkällä aikavälillä vähintään kolmeen prosenttiin; toteaa, että tämän mahdollistamiseksi olisi lisättävä taloudellisen lähentymisen painoarvoa ja luotava selkeitä vertailukohtia jäsenvaltioiden mahdollisen kasvun parantamisesta, jolloin politiikkatoimille saataisiin tarvittavaa opastusta; huomauttaa, että tällaisessa säännöllisessä vertailuanalyysissä olisi otettava asianmukaisesti huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden rakenteelliset vahvuudet ja heikkoudet ja pyrittävä saamaan aikaan osallistavaa ja kestävää kasvua; katsoo, että olisi analysoitava digitaalitalouden, palvelualan ja energiamarkkinoiden kaltaisia aloja ja myös julkisten palvelujen laatua, investointien edellytyksiä sekä koulutusjärjestelmien osallistavuutta ja valmiutta;

6.  korostaa, että tämä täydentäisi parhaillaan toteutettavia toimia kansallisten talousarvioiden laadun ja hallinnoinnin parantamiseksi käsittelemällä kasvua aktivoivia tekijöitä unionin finanssipolitiikan sääntöjen mukaisesti kunnioittaen täysin niiden voimassa olevia joustavuuslausekkeita;

Rakennepolitiikka

7.  katsoo, että euroalueen kasvun ja työllisyyden epätasapainoinen tilanne edellyttää talouspolitiikan parempaa koordinointia etenkin kansallisen omavastuullisuuden ja sen johdonmukaisuuden lisäämisen sekä maakohtaisten suositusten moitteettoman täytäntöönpanon avulla, millä edistetään myös ylöspäin tapahtuvaa lähentymistä muun muassa parantamalla EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa ja noudattamista; korostaa, että uudistuksissa on otettava asianmukaisesti huomioon kunkin jäsenvaltion yksilöllinen tilanne ja haasteet; kehottaa komissiota varmistamaan rakenneuudistusten ja EU:n menojen välisen johdonmukaisuuden; muistuttaa tässä yhteydessä teknisen tuen tärkeydestä, kun autetaan jäsenvaltioita valmiuksien kehittämisessä ja lähentymisessä; katsoo, että kumppanuuteen perustuvalla lähestymistavalla voitaisiin lisätä vastuuvelvollisuutta ja omavastuullisuutta maakohtaisten suositusten täytäntöönpanon osalta;

8.  toteaa, että nuorisotyöttömyys on edelleen liian korkealla tasolla euroalueen maissa ja että korkea ja jatkuva nuorisotyöttömyys on pitkän aikavälin rakenteellinen riski; katsoo, että on edelleen ensisijaisen tärkeää käsitellä kriisin seurauksia aina pitkäaikaistyöttömyydestä, taitojen ja valmiuksien täyden potentiaalin käyttämättä jättämisestä työelämässä ja yhteiskuntien ikääntymisestä korkeisiin yksityisiin ja julkisiin velkatasoihin, mikä edellyttää kestävien ja osallistavien uudistusten täytäntöönpanoa;

9.  katsoo, että kriisin seuraukset, kuten joidenkin talouden alojen korkea velkaantuneisuus- ja työttömyysaste, estävät edelleen kestävän kasvun ja aiheuttavat kasvun heikkenemisriskejä; kehottaa jäsenvaltioita alentamaan korkeita velkaantumisasteitaan; ilmaisee tässä yhteydessä huolensa siitä, järjestämättömien lainojen taso pysyy sitkeästi korkealla joissakin jäsenvaltioissa, millä voi olla merkittäviä vaikutuksia muihin jäsenvaltioihin sekä pankkien ja valtioiden välillä aiheuttaen riskin Euroopan talouden vakaudelle; toteaa, että pääomapuskureita on vahvistettu rahoitusalalla, mutta heikko kannattavuus ja järjestämättömien lainojen korkea taso aiheuttavat haasteita; on vakuuttunut siitä, että järjestämättömien lainojen käsittelemistä koskeva EU:n strategia voisi olla kokonaisvaltaisempi ratkaisu, jossa yhdistettäisiin toisiaan täydentäviä kansallisen ja tarvittaessa EU:n tason politiikkatoimia;

10.  katsoo, että tarvitaan liiketoimintaympäristöä parantavia uudistuksia ja aloitteita euroalueen tuottavuuden, hintakilpailukyvyn ja reaalisen kilpailukyvyn sekä investointien ja työllisyyden lisäämiseksi; katsoo, että tarvitaan lisätoimia, joilla parannetaan pk-yritysten rahoituksen saantia, mikä on ratkaiseva tekijä yritysten innovoinnin ja laajentumisen kannalta; korostaa tässä yhteydessä, että tarvitaan tulevaisuuteen suuntautuvia uudistuksia, jotka mukautetaan kysyntä- ja tarjontapuolen tarpeisiin;

11.  toteaa, että hyvin toimivat ja tuottavat työmarkkinat, joihin liittyy tasoltaan riittävä sosiaaliturva ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu, auttavat lisäämään työllisyyttä ja takaamaan kestävän kasvun; korostaa jo kerran saavutetun korkean työllisyysasteen ylläpitämisen merkitystä; panee merkille, että myös osaamisvaje, yhteiskuntien ikääntyminen ja monet muut haasteet rajoittavat työllisyyden kasvua ja työttömyyden vähentämistä eri jäsenvaltioissa;

12.  korostaa, miten tärkeää on vastuullinen ja kasvua edistävä palkkakehitys, joka takaa hyvän ja tuottavuuden mukaisen elintason ja jossa otetaan huomioon kilpailukyky; panee merkille, että palkkojen nousun ennustetaan olevan suhteellisen vaatimatonta; katsoo, että tuottavuuden kasvun olisi oltava rakenneuudistusten ensisijainen tavoite; on komission kanssa samaa mieltä siitä, että palkkoja voidaan korottaa, mikä voisi vaikuttaa myönteisesti kokonaiskulutukseen;

13.  painottaa, että veroasteilla olisi myös tuettava kilpailukykyä, investointeja ja työpaikkojen luomista; vaatii verotusuudistuksia, joilla parannetaan veronkantoa, ehkäistään veron välttelyä, veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua, puututaan työhön kohdistuvaan verorasitteeseen, joka on Euroopassa suuri, ja taataan sosiaaliturvajärjestelmien kestävyys; katsoo, että työhön kohdistuvan verorasitteen kevennys lisäisi työllisyyttä ja edistäisi kasvua; korostaa, että finanssipoliittisella elvytyksellä, mahdollisuuksien mukaan myös verojen alentamisella, voidaan tukea kotimaista kysyntää, sosiaaliturvaa sekä investointien ja työvoiman tarjontaa;

Investoinnit

14.  katsoo, että talouden piristymistä on tuettava julkisilla ja yksityisillä investoinneilla erityisesti innovointiin, ja toteaa, että euroalueella on edelleen investointivajetta; pitää myönteisenä, että eräissä jäsenvaltioissa investoinnit ovat jo ylittäneet kriisiä edeltäneen tason, mutta pitää valitettavana, että toisissa jäsenvaltioissa investoinnit ovat edelleen alhaisella tasolla eivätkä kasva riittävän nopeasti; korostaa, että tarvitaan lisätoimia myös kriisin puhkeamisesta saakka kasvaneeseen investointivajeeseen puuttumiseksi;

15.  toteaa, että julkisten ja yksityisten investointien esteitä poistavilla uudistuksilla mahdollistettaisiin välitön tuki taloudelliselle toiminnalle ja edistettäisiin samalla edellytysten luomista pitkän aikavälin kestävälle kasvulle; huomauttaa, että investoinnit koulutukseen, innovointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen auttaisivat sopeutumaan paremmin tietotalouteen; korostaa myös, että pääomamarkkinaunionin loppuunsaattaminen on keskeinen tekijä investointien houkuttelemisessa ja lisäämisessä ja edistää kasvun ja työpaikkojen rahoittamista;

16.  katsoo, että tutkimus, tekniikka ja koulutus ovat elintärkeitä euroalueen pitkän aikavälin talouskehityksen kannalta; korostaa jäsenvaltioiden välisiä eroja näiden alojen investoinneissa ja huomauttaa, että investoinnit edistäisivät osaltaan innovoinnin kehittämistä ja mahdollistaisivat paremman sopeutumisen tietotalouteen Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti;

17.  pitää myönteisenä, että saatiin oikea-aikaisesti aikaan uudistettu Euroopan strategisten investointien rahastoa (ESIR) koskeva sopimus, mikä auttaa parantamaan tämän välineen tehokkuutta ja auttaa korjaamaan sen täytäntöönpanossa tähän mennessä ilmenneitä puutteita helpottamalla entistä useampien erittäin potentiaalisten hankkeiden rahoitusta noudattaen tiukasti täydentävyysperiaatetta; katsoo, että sopimus myös parantaa välineen maantieteellistä kattavuutta ja käyttöastetta, kun tuetaan investointeja, jotka eivät muuten olisi toteutuneet;

18.  huomauttaa, että Euroopan rakenne- ja investointirahastoilla (ERI) ja ESIR:llä on erilaiset tavoitteet, mistä syystä myös ERI-rahastot ovat edelleen tärkeitä esimerkiksi kestävien rakenneuudistusten tukemiseksi;

19.  korostaa, että täysin toimiva pääomamarkkinaunioni voi pitkällä aikavälillä tarjota pk‑yrityksille uudenlaista rahoitusta, joka täydentää pankkialalta saatavaa rahoitusta; painottaa, että pk-yritykset ovat Euroopan talouden tukiranka, mistä syystä niiden rahoitusmahdollisuuksien lisääminen ja niiden liiketoimintaan liittyvän epävarmuuden torjuminen olisi otettava keskeiseksi painopisteeksi euroalueen kilpailukyvyn parantamiseksi; korostaa, että on vähennettävä byrokratiaa sekä järkiperäistettävä ja tehostettava viranomaispalveluja;

Finanssipolitiikka

20.  toteaa, että järkevällä ja tulevaisuuteen suunnatulla finanssipolitiikalla on keskeinen rooli euroalueen ja koko unionin vakauden kannalta; painottaa, että finanssipolitiikan voimakas koordinointi ja unionin sääntöjen asianmukainen täytäntöönpano ja noudattaminen tällä alalla, mukaan lukien voimassa olevien joustavuuslausekkeiden täysimääräinen kunnioittaminen, ovat oikeudellinen velvoite ja keskeisiä talous- ja rahaliiton (EMU) asianmukaisen toiminnan kannalta;

21.  pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että julkinen talous näyttää kehittyvän parempaan suuntaan, kun euroalueen julkistalouden alijäämien ennakoidaan pienenevän; huomauttaa kuitenkin, että on jatkettava velkataakan vähentämiseen tähtääviä toimia ja edistettävä talouskasvua, jotta jäsenvaltiot eivät olisi alttiita ulkoisille häiriöille;

22.  on komission kanssa samaa mieltä siitä, että julkinen velka on edelleen suuri eräissä jäsenvaltioissa ja että julkisesta taloudesta on tehtävä kestävää ja on samalla edistettävä talouskasvua ja työpaikkojen luomista; huomauttaa tässä yhteydessä, että alhaiset korkomaksut, elvyttävä rahapolitiikka, kertaluonteiset toimet ja muut nykyistä velkataakkaa helpottavat tekijät ovat vain väliaikaisia; korostaa siksi, että julkisesta taloudesta on tehtävä kestävää ja että on otettava huomioon myös tulevaisuuden vastuut ja tavoiteltava pitkän aikavälin kasvua; muistuttaa mahdollisuudesta, että velanhoitokustannukset nousevat; korostaa, että on laskettava yleistä velkatasoa;

23.  tähdentää, että kansallisen tason ja euroaluetason finanssipolitiikan virityksillä on tasapainotettava julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys täysin vakaus- ja kasvusopimuksen ja sen sisältämien joustavuussäännösten mukaisesti sekä edistettävä makrotalouden lyhyen aikavälin vakauttamista;

24.  toteaa, että euron nykyinen finanssipolitiikan kokonaisviritys oli yleisesti neutraali vuonna 2016 ja sen odotetaan jatkuvan sellaisena vuonna 2017; muistuttaa, että vuonna 2016 annetussa komission tiedonannossa peräänkuulutettiin positiivista finanssipolitiikan viritystä; toteaa, että euroryhmä katsoi yleisesti neutraalin finanssipolitiikan virityksen vuonna 2017 johtaneen asianmukaiseen tasapainoon, mistä syystä se päätti korostaa tarvetta löytää asianmukainen tasapaino kestävyyden turvaamisen tarpeen ja investointien tukemisen tarpeen välille, jotta vahvistetaan elpymistä ja edistetään siten tasapainoisemman politiikkojen yhdistelmän luomista; panee tässä yhteydessä merkille riippumattoman Euroopan finanssipoliittisen komitean 20. kesäkuuta 2017 julkaistun ensimmäisen arvioinnin mahdollisesta euroalueelle sopivasta finanssipolitiikan virityksestä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita pohtimaan vallitseviin olosuhteisiin sopivaa finanssipolitiikan viritystä;

25.  painottaa kuitenkin, että kokonaisnäkemyksessä olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden erilaiset tilanteet ja tarve eritellä kunkin jäsenvaltion tarvitsema finanssipolitiikka; korostaa, että finanssipolitiikan kokonaisviritys ei tarkoita sitä, että eri jäsenvaltioiden ylijäämät ja alijäämät tasapainottaisivat toisensa;

Maakohtaiset suositukset

26.  panee merkille, että vuoden 2016 suosituksista jäsenvaltiot ovat ajan mittaan edistyneet ainakin jossain määrin kahden kolmasosan täytäntöönpanossa; katsoo kuitenkin, että maakohtaisten suositusten täytäntöönpano on edelleen vähäistä, mikä haittaa euroalueen yhdentymisprosessia; katsoo, että jäsenvaltiot kantavat vastuun maakohtaisten suositusten täytäntöönpanon laiminlyönnistä, ja odottaa siksi jäsenvaltioilta entistä vahvempaa sitoutumista toteuttaa sovittuihin maakohtaisiin suosituksiin perustuvia välttämättömiä politiikkatoimia;

27.  toteaa, että jäsenvaltiot ovat edistyneet maakohtaisten suositusten täytäntöönpanossa finanssipolitiikan ja aktiivisen työmarkkinapolitiikan aloilla mutta palvelualan kilpailun ja liiketoimintaympäristön osalta ei ole edistytty riittävästi; odottaa jäsenvaltioilta entistä vahvempaa sitoutumista toteuttaa maakohtaisiin suosituksiin perustuvia välttämättömiä politiikkatoimia, sillä suositusten täytäntöönpano on keskeistä euroalueen epätasapainon käsittelemiseksi;

28.  on tyytyväinen komission suositukseen lopettaa useiden jäsenvaltioiden liiallisia alijäämiä koskevat menettelyt; pitää myönteisenä aiempia ja meneillään olevia finanssipoliittisia ja uudistustoimia, joiden ansiosta nämä jäsenvaltiot ovat päässeet pois liiallisen alijäämän menettelystä, mutta vaatii, että näitä toimia jatketaan julkisen talouden kestävyyden varmistamiseksi myös pitkällä aikavälillä sekä kasvun ja työpaikkojen luomisen edistämiseksi; kehottaa komissiota varmistamaan vakaus- ja kasvusopimuksen asianmukaisen täytäntöönpanon soveltamalla sen sääntöjä johdonmukaisesti;

29.  toteaa, että 12 jäsenvaltiossa on eriasteisia ja eriluonteisia makrotalouden epätasapainoja ja kuudessa niistä epätasapaino on liiallista; panee merkille komission päätelmän, että tällä hetkellä ei ole perusteita makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn tehostamiselle minkään jäsenvaltion osalta;

30.  tähdentää, että makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely on tarkoitettu estämään epätasapainoja jäsenvaltioissa, jotta vältettäisiin heijastusvaikutukset muihin jäsenvaltioihin;

31.  pitää siksi välttämättömänä, että kaikki jäsenvaltiot toteuttavat tarpeelliset politiikkatoimet makrotalouden epätasapainojen käsittelemiseksi ja etenkin korkeaan velkaantumisasteeseen, vaihtotaseen ylijäämiin ja kilpailukyvyn epätasapainoihin puuttumiseksi ja että ne sitoutuvat sosiaalisesti tasapainoisiin ja osallistaviin rakenneuudistuksiin, joilla varmistetaan kunkin jäsenvaltion talouden kestävyys ja siten Euroopan talouden kokonaiskilpailukyky ja sietokyky;

Euroalueen talouspolitiikkaa koskevan mietinnön alakohtaiset osuudet

Työllisyys- ja sosiaalipolitiikka

32.  katsoo, että tarvitaan jatkuvia ponnisteluja, jotta voidaan saattaa tasapainoon talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson taloudelliset ja sosiaaliset ulottuvuudet sekä edistää sosiaalisesti ja taloudellisesti tasapainoisia rakenneuudistuksia, jotka vähentävät eriarvoisuutta, lisäävät ihmisarvoisia työpaikkoja ja johtavat laadukkaaseen työllisyyteen, kestävään kasvuun ja sosiaalisiin investointeihin; kannattaa sosiaali‑indikaattorien tulostaulun käyttöä eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä; vaatii keskittymään maakohtaisissa suosituksissa enemmän työmarkkinoiden rakenteelliseen epätasapainoon;

33.  toistaa vaatimuksen kolmen uuden työllisyyttä koskevan pääindikaattorin asettamisesta tasavertaiseen asemaan olemassa olevien taloudellisten indikaattorien kanssa, millä taataan, että sisäistä epätasapainoa arvioidaan paremmin, ja tehdään rakenneuudistuksista vaikuttavampia; ehdottaa, että maakohtaisiin suosituksiin lisätään sosiaalista epätasapainoa koskeva rankaisematon menettely, jotta voidaan estää sosiaalisten normien heikentämiskilpailu, ja että perustana käytetään sosiaalisten ja työllisyyttä koskevien indikaattorien tehokasta käyttöä makrotalouden seurannassa; panee merkille, että eriarvoisuus on lisääntynyt noin kymmenessä jäsenvaltiossa ja että se on yksi tärkeimmistä sosioekonomisista haasteista EU:ssa(14);

34.  korostaa, että yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti vastuullisten uudistusten on perustuttava yhteisvastuullisuuteen, yhdentymiseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen; korostaa, että uudistuksissa olisi myös otettava huomioon sosiaalisen ja taloudellisen elpymisen kestävä tuki, luotava laadukkaita työpaikkoja, edistettävä sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, suojeltava haavoittuvia ryhmiä ja parannettava kaikkien kansalaisten elintasoa;

35.  katsoo, että talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson olisi edistettävä nykyisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamisen lisäksi myös tuleviin yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamista, jotta varmistetaan suurempi taloudellinen tehokkuus yhdessä sosiaalisesti yhteenkuuluvamman unionin kanssa; toteaa tässä suhteessa, että on tarpeen arvioida EU:n politiikkojen yhteiskunnallisia vaikutuksia;

36.  kehottaa komissiota turvaamaan riittävän rahoituksen sietämättömän korkeana EU:ssa pysyttelevän nuorisotyöttömyyden torjumiseksi ja nuorisotyöllisyysaloitteen jatkamiseksi nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen päätyttyä sekä samanaikaisesti parantamaan sen toimintaa ja täytäntöönpanoa sekä ottamaan huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen viimeisimmät havainnot nuorisotyöllisyydestä ja nuorisotyöllisyysaloitteen käytöstä; kehottaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön Euroopan tilintarkastustuomioistuimen suositukset ja varmistamaan, että nuorisotakuu on täysin saatavilla; pitää valitettavana määrärahasiirtoja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) ja nuorisotyöllisyysaloitteesta Euroopan solidaarisuusjoukkoihin, jotka olisi sen sijaan rahoitettava käyttämällä kaikkia voimassa olevan monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen puitteissa saatavilla olevia rahoitusvälineitä; tähdentää luotujen työpaikkojen laadullisen ja määrällisen arvioinnin tarvetta; korostaa, että EU:n rahoitusta ei pitäisi käyttää korvaamaan kansallisia sosiaaliturvamaksuja;

37.  korostaa, että nuorisotakuun täytäntöönpanoa olisi tehostettava kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, ja painottaa nuorisotakuun merkitystä koulusta työelämään siirryttäessä; huomauttaa, että on kiinnitettävä erityistä huomiota nuoriin naisiin ja tyttöihin, joilla voi olla sukupuoleen liittyviä esteitä hyvälaatuisten työtarjousten, jatkokoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen tai harjoittelupaikan saamisessa; painottaa tarvetta varmistaa, että nuorisotakuu tavoittaa moninkertaisesti syrjäytyneet ja äärimmäisen köyhät nuoret;

38.  kehottaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön pitkäaikaistyöttömien integroitumisesta työmarkkinoille 15. helmikuuta 2016 annettuun neuvoston suositukseen(15) sisältyvät ehdotukset;

39.  katsoo, että aktiivisen ja kestävän työmarkkinapolitiikan ulottuvuutta, tehokkuutta ja vaikuttavuutta olisi lisättävä asianmukaisella ja riittävällä rahoituksella ja olisi keskityttävä ympäristön, työnantajien, työntekijöiden, terveyden ja kuluttajien suojeluun; katsoo, että työssäkäyvien köyhyyteen on puututtava;

40.  pitää valitettavana, että komissio on jättänyt yhteisötalouden huomiotta arviointi- ja suosituspaketissaan; huomauttaa, että yhteisötaloudessa toimii kaksi miljoonaa yritystä, jotka työllistävät yli 14 miljoonaa henkilöä ja edistävät Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan yhteisötalouden yrityksille enemmän tunnustusta ja korkeamman profiilin yhteisötaloutta koskevan EU:n toimintasuunnitelman avulla; katsoo, että tunnustuksen puute vaikuttaa kielteisesti rahoituksen saantiin; kehottaa komissiota esittämään ehdotuksen yhdistysten, säätiöiden ja keskinäisten yhtiöiden eurooppalaiseksi peruskirjaksi;

41.  muistuttaa tarpeesta tukea ja vahvistaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua, keskitettyä sopimista ja työntekijöiden asemaa palkanmuodostusjärjestelmissä, jotka ovat ratkaisevassa asemassa korkeatasoisten työolojen aikaansaamisessa; korostaa, että työlainsäädännöllä ja korkeatasoisilla sosiaalisilla normeilla on ratkaisevan tärkeä asema sosiaalisessa markkinataloudessa, tulojen tukemisessa ja valmiuksiin tehtäviin investointeihin kannustamisessa; painottaa, että unionin lainsäädännössä on kunnioitettava ammattiyhdistysoikeuksia ja -vapauksia, noudatettava työehtosopimuksia jäsenvaltioiden käytäntöjen mukaisesti ja toteutettava yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa;

42.  kehottaa komissiota esittämään parlamentin antaman päätöslauselman perusteella kunnianhimoisia ehdotuksia vahvaksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariksi ja noudattamaan täysin perussopimusten sosiaalisia tavoitteita, jotta voidaan parantaa kaikkien elin- ja työoloja ja tarjota hyviä mahdollisuuksia kaikille;

43.  varoittaa työtulojen osuuden pienentymisestä EU:ssa, palkka- ja tuloerojen kasvusta ja työssäkäyvien köyhyyden lisääntymisestä; muistuttaa, että Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sekä ILOn vuoden 1919 perussäännössä tunnustetaan työntekijän tarve saada toimeentuloon riittävä palkka ja että kaikissa ihmisoikeuksia koskevissa julistuksissa ollaan yhtä mieltä siitä, että palkan olisi oltava riittävä perheen elättämiseen;

44.  korostaa, että työntekijöiden on pystyttävä palkallaan kattamaan omat ja perheensä tarpeet ja että kaikkien työntekijöiden EU:ssa olisi saatava toimeentuloon riittävä palkka, joka riittää kattamaan ruokaan, suojaan ja vaatetukseen liittyvien perustarpeiden lisäksi myös terveydenhoitoon, koulutukseen, liikenteeseen ja virkistäytymiseen liittyvät tarpeet ja tuottaa jonkin verran säästöjä, jotka auttavat selviämään ennakoimattomista tilanteista, kuten sairauksista ja tapaturmista; korostaa, että tämä on kohtuullinen elintaso, jonka toimeentuloon riittävän palkan olisi pystyttävä takaamaan työntekijöille ja heidän perheilleen EU:ssa;

45.  pyytää komissiota tarkastelemaan, miten voitaisiin määrittää, mitä toimeentuloon riittävään palkkaan voisi sisältyä ja miten sitä olisi mitattava, jotta työmarkkinaosapuolet voisivat käyttää sitä vertailukohtana ja se voisi auttaa vaihtamaan asiaan liittyviä parhaita käytäntöjä;

46.  muistuttaa, että kohtuulliset palkat ovat tärkeitä sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden että vahvan talouden ja tuottavan työvoiman ylläpitämisen kannalta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan toimia työpaikkojen laadun parantamiseksi ja palkkahajonnan vähentämiseksi;

47.  huomauttaa, että on jatkuvasti tarpeen koordinoida paremmin unionin tasolla sosiaaliturvajärjestelmiä, jotka ovat jäsenvaltioiden vastuulla; korostaa, että on ehdottoman tärkeää varmistaa sosiaaliturvajärjestelmien kestävyys ja oikeudenmukaisuus, sillä ne ovat eurooppalaisen yhteiskuntamallin kulmakiviä; korostaa, että riittävät ja kestävät eläkkeet ovat yleismaailmallinen oikeus; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan riittävät ja kestävät eläkkeet jatkuvan väestörakenteen muutoksen valossa; korostaa, että eläkejärjestelmien olisi taattava riittävät, köyhyysrajan ylittävät eläketulot ja annettava eläkeläisille mahdollisuus säilyttää asianmukainen elintaso; katsoo, että paras tapa varmistaa kestävät, turvalliset ja riittävät eläkkeet naisille ja miehille on nostaa yleistä työllisyysastetta ja kaikissa ikäryhmissä saatavilla olevien kunnollisten työpaikkojen määrää sekä parantaa työehtoja ja työoloja; toteaa, että sukupuolten välinen eläkekuilu on edelleen merkittävä ja sillä on kielteisiä sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia; pitää tältä osin tärkeänä naisten integroitumista työmarkkinoille sekä muita aiheellisia toimenpiteitä, joilla torjutaan sukupuolten palkkaeroa ja vanhuusiän köyhyyttä; katsoo, että eläkejärjestelmien ja erityisesti eläkeiän uudistuksissa olisi otettava huomioon myös työmarkkinasuuntaukset, syntyvyys, terveys- ja varallisuustilanne, työolot ja huoltosuhde;

48.  katsoo, että näissä uudistuksissa on myös otettava huomioon, että miljoonat eurooppalaiset työntekijät ja erityisesti naiset, nuoret ja itsenäiset ammatinharjoittajat joutuvat epävarmoihin työsuhteisiin, jäävät tahtomattaan työttömiksi ja joutuvat tekemään lyhennettyä työaikaa;

49.  kehottaa komissiota kiinnittämään edelleen erityistä huomiota lastenhoitopalvelujen parantamiseen ja joustaviin työaikajärjestelyihin sekä ikääntyneiden miesten ja naisten sekä muiden huollettavien henkilöiden tarpeisiin pitkäaikaishoidon osalta;

50.  korostaa, että riittämätön ja heikosti kohdennettu investoiminen taitojen kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen, erityisesti digitaalitaitoihin ja ohjelmointiin sekä muihin vihreän talouden kaltaisilla kasvualoilla tarvittaviin taitoihin, voi heikentää unionin kilpailuasemaa; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan paremman tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihdon ja yhteistyön unionin tasolla, jotta voidaan auttaa edistämään taitojen kehittämistä päivittämällä osaamista sekä vastaavalla koulutuksella, opetusohjelmilla ja opintosuunnitelmilla; panee merkille epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen yhteydessä hankittujen taitojen ja osaamisen merkityksen; korostaa tämän vuoksi, että on tärkeää luoda validointijärjestelmä epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen yhteydessä, erityisesti vapaaehtoistoiminnassa, hankittuja tietoja varten;

51.  katsoo, että osaamisen kohtaannon ja tutkintojen vastavuoroisen tunnustamisen parantaminen ovat tarpeen osaamisvajeiden ja osaamisen kohtaanto-ongelmien korjaamiseksi; painottaa ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen asemaa tässä yhteydessä; kehottaa komissiota kehittämään Euroopan laajuisen osaamistarpeita ennakoivan välineen, mukaan lukien kasvavilla sektoreilla tarvittava osaaminen; katsoo, että tulevien osaamistarpeiden ennakoimiseksi työmarkkinoiden kaikkien sidosryhmien on osallistuttava vahvasti kaikilla tasoilla;

52.  kehottaa komissiota nuorten liikkuvuuden lisäämiseksi ottamaan käyttöön kaikki sopivat mekanismit, mukaan lukien oppisopimukset; kehottaa jäsenvaltioita tukemaan oppisopimuskoulutusta ja hyödyntämään kattavasti oppisopimuskoulutukseen saatavilla olevia Erasmus+ -varoja tällaisen koulutuksen laadun ja houkuttelevuuden takaamiseksi; kehottaa panemaan EURES-asetuksen paremmin täytäntöön; painottaa, että julkishallinnon ja sidosryhmien parempi yhteistyö paikallisella tasolla sekä parempi synergia hallinnon eri tasojen välillä lisäisivät ohjelmien vaikutusalaa ja vaikutusta;

53.  on sitä mieltä, että koulutukseen pääsyä ja sen laatua on parannettava; muistuttaa, että jäsenvaltioiden tehtävänä on taata pääsy laadukkaaseen koulutukseen kohtuullisin kustannuksin riippumatta työmarkkinoiden tarpeista kaikkialla EU:ssa; toteaa, että monessa jäsenvaltiossa tarvitaan lisätoimia työvoiman koulutuksen saralla, mukaan lukien aikuiskoulutusta ja ammatillista koulutusta koskevat mahdollisuudet; painottaa elinikäisen oppimisen merkitystä myös naisten osalta, sillä se tarjoaa tilaisuuden täydentää osaamista jatkuvasti muuttuvilla työmarkkinoilla; kehottaa edelleen kannustamaan tyttöjä STEM-aineiden (luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan) pariin, jotta voidaan puuttua nykyisiin koulutuksen stereotypioihin ja torjua pitkäaikaisia sukupuolten työllisyys-, palkka- ja eläke-eroja;

54.  painottaa tarvetta investoida ihmisiin elinkaaren mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eriarvoisuuden vähentämiseksi sekä sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi nuorella iällä; kehottaa tämän vuoksi varmistamaan kaikissa jäsenvaltioissa kaikkien lasten pääsyn laadukkaaseen, osallistavaan ja kohtuuhintaiseen varhaiskasvatukseen; korostaa lisäksi tarvetta torjua stereotypioita pienestä pitäen koulussa edistämällä sukupuolten tasa-arvoa kaikilla koulutustasoilla; kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön suosituksen ˮInvestoidaan lapsiinˮ ja seuraamaan tiiviisti sen täytäntöönpanon edistymistä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään ja toteuttamaan lapsitakuun kaltaisia aloitteita, joissa lapset asetetaan köyhyyden lieventämistä koskevien nykyisten politiikkatoimien ytimeen;

55.  korostaa tulevaisuuden työmarkkinoiden perinpohjaista muutosta, jonka tekoälyn kehittyminen tuo tullessaan; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota kehittämään välineitä ja kumppanuusaloitteita, joihin työmarkkinaosapuolet osallistuvat ja joilla parannetaan tämän alan osaamista varhais-, perus- ja jatkokoulutuksen avulla;

56.  vaatii tätä varten ja myös työ- ja yksityiselämän tasapainon saavuttamiseksi, että työmarkkinaosapuolten kanssa tarkastellaan joustoturvaa lujittavia järjestelyjä, muun muassa etätyötä ja joustavaa työaikaa;

57.  korostaa inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien merkitystä, sillä se on kasvutekijä sekä kilpailukyvyn ja kehityksen liikkeellepaneva voima;

58.  korostaa, että parempi työ- ja yksityiselämän tasapaino ja vahvempi sukupuolten tasa‑arvo ovat olennaisen tärkeitä naisten työmarkkinoille osallistumisen tukemisessa; korostaa, että naisten taloudellisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä keskeistä on muuttaa ja mukauttaa työmarkkinoita ja sosiaaliturvajärjestelmiä naisten elinkaaren huomioon ottamiseksi;

59.  suhtautuu myönteisesti työ- ja yksityiselämän tasapainottamista koskevaan direktiiviehdotukseen ensimmäisenä myönteisenä edistysaskeleena, jolla varmistetaan lapsiaan ja muita huollettavia henkilöitä hoitavien miesten ja naisten työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen ja lisätään naisten osallistumista työmarkkinoille; korostaa, että asianmukaisen korvauksen ja vahvan sosiaaliturvan ja sosiaalisen suojelun varmistaminen ovat keskeisiä näiden tavoitteiden saavuttamisessa;

60.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan muutokseen tähtääviä politiikkatoimia ja investoimaan tiedotuskampanjoihin sukupuolistereotypioiden murtamiseksi sekä hoito- ja kotitaloustyön tasapuolisemman jakautumisen edistämiseksi sekä keskittymään lisäksi miesten oikeuteen ja tarpeeseen kantaa vastuuta joutumatta leimatuksi tai rangaistuksi;

61.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön ennakoivia politiikkatoimia ja asianmukaisia investointitoimia, jotka on räätälöity ja suunniteltu tukemaan naisia ja miehiä, jotka tulevat tai palaavat työmarkkinoille ja pysyvät työmarkkinoilla perhe- ja hoitovapailla vietettyjen poissaolojaksojen jälkeen, varmistamalla, että he saavat kestävää ja laadukasta työtä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 27 artiklan mukaisesti;

62.  kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan suojelua työ- ja yksityiselämän tasapainoon liittyvältä syrjinnältä ja laittomalta irtisanomiselta; kehottaa tämän vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita ehdottamaan toimintapolitiikkoja, joilla parannetaan syrjinnän vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa työpaikoilla, myös lisäämällä tiedotuskampanjoiden avulla tietoisuutta laillisista oikeuksista yhdenvertaiseen kohteluun, soveltamalla käänteistä todistustaakkaa ja valtuuttamalla kansalliset tasa-arvoelimet suorittamaan omasta aloitteestaan tasa-arvokysymyksiä koskevia virallisia tutkimuksia sekä auttamaan syrjinnän mahdollisia uhreja;

63.  korostaa, että pitkäaikaistyöttömien työmarkkinoille integroiminen yksilöllisten kohdistettujen toimien avulla on keskeinen tekijä torjuttaessa köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä ja edistää loppujen lopuksi kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyttä; pitää tällaista integraatiota tarpeellisena, kun otetaan huomioon näiden kansalaisten sosiaaliset olot ja heidän tarpeensa, jotka liittyvät riittäviin tuloihin, asianmukaiseen asumiseen, julkiseen liikenteeseen, terveydenhuoltoon ja lastenhoitoon; korostaa tarvetta parantaa kansallisen tason täytäntöönpanemien toimintapolitiikkojen seurantaa unionin tasolla;

64.  korostaa, että on tärkeää ymmärtää työllistymisen ja työn uusia muotoja sekä kerätä vertailukelpoista tietoa tästä asiasta, jotta voidaan tehostaa työmarkkinalainsäädäntöä ja viime kädessä lisätä työllisyyttä ja kestävää kasvua;

65.  kehottaa laatimaan yhdennetyn köyhyyden torjuntastrategian, jotta Eurooppa 2020 ‑strategian köyhyyttä koskeva tavoite voidaan saavuttaa; korostaa jäsenvaltioiden vähimmäistoimeentulojärjestelmien merkitystä pyrittäessä vähentämään köyhyyttä, erityisesti kun niihin liittyy sosiaalista osallisuutta koskevia toimia, joihin edunsaajat osallistuvat; pyytää jäsenvaltioita vähitellen toteuttamaan vähimmäistoimeentuloa koskevat järjestelmät, jotka paitsi ovat riittäviä niin myös takaavat tarvittavan kattavuuden ja käyttöasteen; katsoo, että riittävä vähimmäistoimeentulo tarkoittaa tuloa, joka on välttämätön ihmisarvoista elämää ja täysimääräistä yhteiskuntaan osallistumista varten koko elämän ajan; huomauttaa, että riittävän vähimmäistoimeentulon on oltava köyhyysrajan yläpuolella, jotta voidaan täyttää ihmisten perustarpeet, myös muut kuin rahalliset tarpeet, kuten pääsy koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, kohtuullinen asuminen, laadukkaat terveydenhuoltopalvelut, sosiaaliset aktiviteetit ja kansalaisvaikuttaminen;

66.  vaatii, että kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset käyttävät Euroopan rakenne- ja investointirahastoja (ERI-rahastot) tehokkaammin, kohdennetummin ja huolellisemmin valvotusti, jotta voidaan edistää investointeja laadukkaisiin sosiaali-, terveys-, koulutus- ja työllisyyspalveluihin ja puuttua energiaköyhyyteen, kasvaviin elinkustannuksiin, sosiaaliseen syrjäytymiseen, asunnottomuuteen ja asuntokannan heikkoon laatuun;

67.  kehottaa komissiota auttamaan jäsenvaltioita laatimaan erityisiä investointiohjelmia alueilleen, joilla työttömyys-, nuorisotyöttömyys- ja pitkäaikaistyöttömyysaste ylittää 30 prosenttia;

68.  kehottaa komissiota omistamaan Eurooppa-neuvoston seuraavan kevätkokouksen yhteiskunnallisille investoinneille aloihin, joilla on vahvaa näyttöä siitä, että ne edistävät sosiaalista ja taloudellista tuottoa (esim. varhaiskasvatus, perus- ja keskiasteen koulutus, ammatillinen koulutus ja aktiivinen työvoimapolitiikka, kohtuuhintainen ja sosiaalinen asuntotarjonta ja terveydenhuolto);

69.  vaatii menettelyä, jossa parlamentin kanta nousee merkittävämpään osaan ja otetaan huomioon ennen neuvoston päätöksentekoa; vaatii lujittamaan TSTK-neuvoston asemaa talouspolitiikan eurooppalaisessa ohjausjaksossa;

70.  vaatii yhteisiä lisätoimia, joilla parannetaan maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden integroimista työmarkkinoille;

Aluepolitiikka

71.  pitää myönteisenä, että koheesiopolitiikan rahoituksen määrä vuosina 2014–2020 on 454 miljardia euroa käypinä hintoina; korostaa kuitenkin, ettei EU:n koheesiopolitiikka ole ainoastaan väline vaan pitkän aikavälin rakennepolitiikka, jolla pyritään vähentämään alueellisia kehityseroja ja edistämään investointeja, työllisyyttä, kilpailukykyä, kestävää kehitystä ja kasvua, ja toteaa, että koheesiopolitiikka on yksi tärkeimmistä ja kattavimmista politiikoista taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamisen kannalta kaikissa jäsenvaltioissa riippumatta siitä, kuuluvatko ne euroalueeseen vai eivät; muistuttaa, että EU:n talousarvio on 50 kertaa pienempi kuin EU28-alueen julkisten menojen yhteissumma, eli noin yksi prosentti EU28:n BKT:sta; korostaa sen vuoksi, että olisi luotava synergiavaikutusta EU:n ja sen jäsenvaltioiden talousarvioiden, poliittisten painopisteiden sekä sellaisten toimien ja hankkeiden välillä, joilla pyritään saavuttamaan EU:n tavoitteet samalla, kun pidetään EU:n politiikkojen taloudelliset ja sosiaaliset ulottuvuudet tasapainossa; toteaa, että ERI-rahastojen yhteisrahoitusta koskevat vaatimukset auttavat merkittävällä tavalla luomaan synergiavaikutuksia; katsoo, että EU:n talousarvion yhtenäisyys on säilytettävä; suhtautuu myönteisesti nykyisellä ohjelmakaudella käyttöönotettuihin toimenpiteisiin, joilla parannetaan koheesiopolitiikan mukauttamista älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua tukevaan Eurooppa 2020 -strategiaan;

o
o   o

72.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja kansallisille parlamenteille sekä Euroopan keskuspankille.

(1) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0038. (2) EUVL C 92, 24.3.2017, s. 1. (3) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 12. (4) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 41. (5) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 8. (6) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 33. (7) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 25. (8) EUVL L 306, 23.11.2011, s. 1. (9) EUVL L 140, 27.5.2013, s. 11. (10) EUVL L 140, 27.5.2013, s. 1. (11) Employment and Social Developments in Europe, Annual Review 2017, s. 11. (12) Ibid., s. 46. (13) Eurofoundin raportti nuorisotyöttömyydestä. (14) Employment and Social Developments in Europe, Annual Review 2017, s. 47. (15) EUVL C 67, 20.2.2016, s. 1.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017, johon sisältyy Euroopan parlamentin suositus neuvostolle neuvotteluvaltuutuksesta Australian kanssa käytäviin kauppaneuvotteluihin (2017/2192(INI))

P8_TA(2017)0419 A8-0311/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 14. lokakuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Kaikkien kauppa – Vastuullisempaa kauppa- ja investointipolitiikkaa” (COM(2015)0497),

–  ottaa huomioon 15. marraskuuta 2015 annetun komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin ja Australian pääministerin Malcolm Turnbullin yhteisen lausuman,

–  ottaa huomioon 29. lokakuuta 2008 hyväksytyt EU:n ja Australian kumppanuuspuitteet sekä 5. maaliskuuta 2015 tehdyn EU:n ja Australian puitesopimuksen,

–  ottaa huomioon muut EU:n ja Australian kahdenväliset sopimukset, erityisesti vaatimustenmukaisuuden arvioinnin, todistusten ja merkintöjen vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen ja viinikauppaa koskevan sopimuksen,

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2017 julkistetun komission kauppapaketin, jossa komissio sitoutui tekemään kaikista tulevista kauppasopimusneuvotteluja koskevista valtuutuksista julkisia,

–  ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa ja erityisesti 25. helmikuuta 2016 antamansa päätöslauselman vapaakauppasopimusneuvottelujen aloittamisesta Australian ja Uuden-Seelannin kanssa(1) ja 12. syyskuuta 2012 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman esityksestä neuvoston päätökseksi vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Australian välisen sopimuksen tekemisestä(2),

–  ottaa huomioon Brisbanessa 15.–16. marraskuuta 2014 pidetyn valtionpäämiesten tai pääministerien G20-huippukokouksen antaman tiedonannon,

–  ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Australian ulkoministerin 22. huhtikuuta 2015 antaman yhteisen julkilausuman tiiviimmästä kumppanuudesta EU:n ja Australian välillä,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 16. toukokuuta 2017 antaman lausunnon 2/15 unionin toimivallasta allekirjoittaa ja tehdä vapaakauppasopimus Singaporen kanssa(3),

–  ottaa huomioon komission 15. marraskuuta 2016 päivätyn tutkimuksen tulevien kauppasopimusten kumulatiivisista vaikutuksista unionin maatalouteen,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 207 artiklan 3 kohdan ja 218 artiklan,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 108 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietinnön sekä maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan lausunnon (A8-0311/2017),

A.  ottaa huomioon, että EU ja Australia työskentelevät yhdessä monenlaisiin yhteisiin haasteisiin vastaamiseksi ja tekevät yhteistyötä erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla ja käsittelevät myös kauppapoliittisia asioita monenvälisellä areenalla;

B.  ottaa huomioon, että EU on Australian kolmanneksi suurin kauppakumppani, että kahdenvälisen kaupan vuotuinen arvo oli vuonna 2015 yli 45,5 miljardia euroa ja että EU:n positiivinen kauppatase oli yli 19 miljardin euron suuruinen;

C.  ottaa huomioon, että vuonna 2015 EU:n suorat ulkomaiset investoinnit Australiaan olivat yhteensä 145,8 miljardia euroa;

D.  ottaa huomioon, että Australia on liittymässä julkisia hankintoja koskevaan sopimukseen;

E.  ottaa huomioon, että unioni sai EU:n ja Australian puitesopimusta koskevat neuvottelut päätökseen 22. huhtikuuta 2015;

F.  ottaa huomioon, että Euroopan maatalousala ja tietyt maataloustuotteet, kuten naudan- ja karitsanliha, maitotuotteet, vilja, sokeri – erityissokerit mukaan luettuina – ovat erityisen arkaluonteisia näiden neuvottelujen yhteydessä;

G.  ottaa huomioon, että Australia on maailman kolmanneksi suurin naudanlihanviejä ja kolmanneksi suurin sokerinviejä ja että sillä on myös merkittävä asema maailmanmarkkinoilla maito- ja viljatuotteiden viejänä;

H.  ottaa huomioon, että EU ja Australia osallistuvat monenkeskisiin neuvotteluihin, joilla pyritään vapauttamaan entisestään ympäristöystävällisten hyödykkeiden kauppaa (ympäristöhyödykkeitä koskeva sopimus) ja palvelukauppaa (palvelukauppasopimus);

I.  ottaa huomioon, että Australia on osapuolena päättyneissä neuvotteluissa Tyynenmeren kumppanuudesta (TPP), jonka tulevaisuus on epävarma, sekä meneillään olevissa neuvotteluissa, jotka koskevat alueellista laaja-alaista talouskumppanuussopimusta (RCEP) Aasian ja Tyynenmeren alueella ja joihin osallistuvat Australian tärkeimmät kauppakumppanit; ottaa huomioon, että Australialla on vuodesta 2015 lähtien ollut vapaakauppasopimus Kiinan kanssa;

J.  ottaa huomioon, että Australia on TPP:n yhteydessä antanut merkittäviä sitoumuksia edistääkseen joidenkin lajien pitkän aikavälin suojelua ja torjuakseen laitonta luonnonvaraisilla käytävää kauppaa tehokkaammilla luonnonsuojelutoimenpiteillä ja esittänyt myös vaatimuksia, jotka koskevat ympäristönsuojelun tehokasta täytäntöönpanoa ja osallistumista vahvistettuun alueelliseen yhteistyöhön; katsoo, että näiden sitoumusten olisi oltava mallina unionin ja Australian vapaakauppasopimuksen määräyksille;

K.  ottaa huomioon, että Australia kuuluu EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin, sillä on EU:n kanssa yhteiset arvot ja se on sitoutunut edistämään hyvinvointia ja turvallisuutta maailmanlaajuisiin sääntöihin perustuvassa järjestelmässä;

L.  ottaa huomioon, että Australia on ratifioinut ja pannut täytäntöön tärkeimmät kansainväliset yleissopimukset ihmisoikeuksista ja sosiaalisista ja työhön liittyvistä oikeuksista ja ympäristönsuojelusta ja kunnioittaa täysin oikeusvaltioperiaatetta;

M.  ottaa huomioon, että Australia on yksi niistä kuudesta WTO:n jäsenestä, joille ei ole vielä annettu etuuskohteluun perustuvaa pääsyä EU:n markkinoille tai joiden kanssa ei ole vielä käydä neuvotteluita siitä;

N.  ottaa huomioon, että 15. marraskuuta 2015 annetun yhteisen lausuman jälkeen käynnistettiin selvitystyö, jonka tavoitteena oli kartoittaa EU:n ja Australian välistä vapaakauppasopimusta koskevien neuvottelujen toteutettavuus ja molemminpuolinen kiinnostus niitä kohtaan; toteaa, että selvitystyö on nyt tehty;

O.  ottaa huomioon, että parlamentin on päätettävä hyväksynnän antamisesta mahdolliselle EU:n ja Australian vapaakauppasopimukselle;

Strateginen, poliittinen ja taloudellinen konteksti

1.  korostaa EU:n sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen välisten suhteiden syventämisen merkitystä muun muassa Euroopan talouskasvun edistämiselle ja painottaa, että tämä näkyy unionin kauppapolitiikassa; tiedostaa, että Australia on keskeinen osa tätä strategiaa ja että kauppasuhteiden laajentaminen ja syventäminen voi edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamista;

2.  antaa tunnustusta Australialle sen vahvasta ja johdonmukaisesta sitoutumisesta monenvälistä kauppaa koskevaan asialistaan;

3.  katsoo, että unionin kahdenvälisten ja alueellisten yhteistyöstrategioiden koko potentiaalia voidaan hyödyntää vain käymällä sääntöihin ja arvoihin perustuvaa kauppaa ja että näihin strategioihin kuuluu ratkaisevana osana, että tehdään laadukas, kunnianhimoinen, tasapainoinen ja oikeudenmukainen vapaakauppasopimus Australian kanssa vastavuoroisuuden ja molemminpuolisen hyödyn hengessä huolehtimalla samalla siitä, että ei missään olosuhteissa tingitä pyrkimyksistä saavuttaa edistystä monenvälisesti tai panna täytäntöön jo tehtyjä monen- ja kahdenvälisiä sopimuksia; uskoo, että syvempi kahdenvälinen yhteistyö voi olla askeleena kohti laajempaa monenvälistä ja -keskistä yhteistyötä;

4.  uskoo, että nykyaikaisen, syvän, tavoitteellisen, tasapainoisen, oikeudenmukaisen ja kattavan vapaakauppasopimuksen neuvotteleminen on sopiva tapa syventää kahdenvälistä kumppanuutta ja edelleen vahvistaa olemassa olevia kehittyneitä kahdenvälisiä kauppa- ja investointisuhteita; katsoo, että näitä neuvotteluja voitaisiin pitää mallina vapaakauppasopimusten uudelle sukupolvelle, ja korostaa, että tavoitetason jatkuva nostaminen ja vapauttamisen syventäminen sekä nykyaikaisen vapaakauppasopimuksen rajojen laajentaminen on tärkeää, kun otetaan huomioon Australian pitkälle kehittynyt talous ja sääntely-ympäristö;

Selvitystyö

5.  panee merkille, että EU:n ja Australian selvitystyö saatiin päätökseen 6. huhtikuuta 2017 komissiota ja Australian hallitusta tyydyttävällä tavalla;

6.  pitää myönteisenä, että komissio on saattanut nopeasti päätökseen kauppasopimuksen mahdollisia vaikutuksia koskevan arvioinnin ja julkistanut sen voidakseen arvioida perinpohjaisesti EU:n ja Australian kauppa- ja investointisuhteiden tiivistämisestä koituvia mahdollisia hyötyjä ja haittoja molempien osapuolten ja myös niiden syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden väestölle ja yrityksille, sekä kiinnittää erityistä huomiota ympäristöllisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin, mukaan luettuna unionin työmarkkinat, ja ottaa ennakolta huomioon vaikutukset, joita brexitillä voi olla Australiasta unioniin suuntautuvan viennin lisääntymisen kannalta erityisesti tarjousten vaihdon valmistelussa ja kiintiöiden laskemisessa;

Neuvotteluvaltuutus

7.  kehottaa neuvostoa valtuuttamaan komission aloittamaan Australian kanssa neuvottelut kauppa- ja investointisopimuksesta selvitystyön tulosten, tässä päätöslauselmassa asetettujen ehtojen ja vaikutustenarvioinnin sekä selkeiden tavoitteiden pohjalta;

8.  pitää myönteisenä komission päätöstä korostaa, että vihreän laatikon maksut eivät ole kauppaa vääristäviä eikä niihin pitäisi kohdistaa polkumyynnin tai tukien vastaisia toimenpiteitä;

9.  kehottaa neuvostoa kunnioittamaan neuvotteluohjeiden hyväksymistä koskevassa päätöksessään täysin unionin ja sen jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa niin kuin voidaan päätellä unionin tuomioistuimen 16. toukokuuta 2017 antamasta lausunnosta 2/15;

10.  kehottaa komissiota ja neuvostoa tekemään mahdollisimman pian kauppasopimusten yleistä tulevaa rakennetta koskevan ehdotuksen, jossa otetaan huomioon unionin tuomioistuimen lausunto 2/15 EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimuksesta ja kehottaa erottamaan selkeästi toisistaan kauppaa ja suorien ulkomaisten investointien vapauttamista koskevan sopimuksen, joka sisältää vain unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä, sekä mahdollisen toisen sopimuksen, joka kattaa kysymykset, joiden osalta toimivalta jaetaan jäsenvaltioiden kanssa; korostaa, että tällaisen eron tekemisellä olisi vaikutusta parlamentaariseen ratifiointiprosessiin ja että sen tarkoituksena ei ole kiertää kansallisia demokraattisia prosesseja vaan jakaa demokraattisesti EU:n perussopimusten mukaisia vastuita; kehottaa Euroopan parlamenttia osallistumaan tiiviisti kaikkiin meneillään oleviin ja tuleviin vapaakauppasopimusneuvotteluihin kaikissa prosessin vaiheissa;

11.  vaatii kunnioittamaan unionin ja sen jäsenvaltioiden toimivallan jakoa täysin siinä yhteydessä, kun komissio esittää valmiit sopimukset allekirjoitettaviksi ja tehtäviksi ja kun neuvosto päättää allekirjoittamisesta ja tekemisestä;

12.  kehottaa komissiota käymään neuvottelut mahdollisimman avoimesti unionin neuvotteluasemaa heikentämättä ja takaamaan työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävän jatkuvan vuoropuhelun avulla vähintään saman avoimuuden ja julkisten kuulemisten tason kuin Yhdysvaltain kanssa käydyissä transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuutta (TTIP) koskevissa neuvotteluissa ja kehottaa kunnioittamaan täysin muiden neuvottelujen yhteydessä vahvistettuja parhaita käytäntöjä; suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen julkaista kaikki sen suositukset kauppasopimuksia koskeviksi neuvotteluohjeiksi ja pitää tätä positiivisena ennakkotapauksena; kehottaa neuvostoa toimimaan samoin ja julkaisemaan neuvotteluohjeet heti, kun ne on hyväksytty;

13.  korostaa, että vapaakauppasopimuksen tulee johtaa markkinoille pääsyn parantumiseen, kaupan helpottamiseen käytännössä, ihmisarvoisten työpaikkojen luomiseen, sukupuolten tasa-arvon takaamiseen kummankin osapuolen kansalaisten hyväksi, kestävän kehityksen edistämiseen, unionin normien säilyttämiseen, yleisen edun mukaisten palvelujen turvaamiseen ja demokraattisten menettelyjen kunnioittamiseen siten, että samalla parannetaan unionin vientimahdollisuuksia;

14.  korostaa, että kunnianhimoisella sopimuksella on ratkaistava järkevällä tavalla kysymyksiä, jotka koskevat sijoituksia, tavaroiden ja palveluiden kauppaa (poliittista liikkumavaraa ja alakohtaista kattavuutta koskeviin varauksiin liittyviä Euroopan parlamentin tuoreita suosituksia noudattaen), tulleja ja kaupan helpottamista, digitalisaatiota, sähköistä kauppaa ja tietosuojaa, teknologista tutkimusta ja innovoinnin tukemista, julkisia hankintoja, energiaa, valtion omistamia yrityksiä, kilpailua, kestävää kehitystä, sääntelykysymyksiä, kuten tiukkoja terveys- ja kasvinsuojelunormeja ja muita maatalous- ja elintarviketuotteiden normeja ilman, että heikennetään EU:n tiukkoja normeja, työvoima- ja ympäristönormeja koskevia vankkoja ja toteuttamiskelpoisia sitoumuksia, verojen välttelyn ja korruption torjuntaa niin, että samalla pysytään unionin yksinomaisen toimivallan puitteissa ja otetaan erityisesti huomioon mikroyritysten ja pk-yritysten tarpeet;

15.  kehottaa neuvostoa tunnustamaan neuvotteluohjeissa nimenomaisesti vastapuolen velvoitteet alkuperäiskansoja kohtaan ja mahdollistamaan varaukset tähän liittyviä suosituimmuusjärjestelyjä varten; korostaa, että sopimuksen olisi heijasteltava molempien osapuolten sitoutumista alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaan ILOn yleissopimukseen nro 169;

16.  korostaa, että riittämätön kalastuksen valvonta ja laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (IUU) kalastus voivat vaikuttaa merkittävällä tavalla kielteisesti kauppaan, kehitykseen ja ympäristöön ja että osapuolten on annettava merkittäviä sitoumuksia suojellakseen haita, rauskuja, merikilpikonnia ja merinisäkkäitä sekä torjuakseen ylikalastusta, ylikapasiteettia ja IUU-kalastusta;

17.  korostaa, että tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten osalta 3R-periaate (korvaaminen, vähentäminen ja parantaminen) on vahvasti ankkuroitu unionin lainsäädäntöön; pitää erittäin tärkeänä, että eläinkokeita ja tutkimusta koskevia nykyisiä unionin toimenpiteitä ei pureta tai heikennetä ja että eläinten käyttöä koskevaa tulevaa sääntelyä ei rajoiteta eikä unionin tutkimuslaitoksia aseteta kilpailullisesti epäedulliseen asemaan; katsoo, että osapuolten on pyrittävä noudattamaan sääntelyssä parhaita 3R-käytäntöjä lisätäkseen testauksen tehokkuutta, vähentääkseen kustannuksia ja vähentääkseen eläinten käytön tarvetta;

18.  korostaa, että on tarpeen sisällyttää sopimukseen toimenpiteitä, joilla pyritään saamaan maatalouselintarvikkeiden väärentäminen loppumaan;

19.  korostaa, että neuvotteluohjeisiin olisi sisällytettävä seuraavat näkökohdat, jotta vapaakauppasopimuksesta on todellista etua unionin talouden kannalta:

Parlamentin rooli

20.  korostaa, että unionin ja Singaporen vapaakauppasopimusta koskevan tuomioistuimen lausunnon 2/15 mukaan parlamentin roolia olisi vahvistettava kaikissa unionin vapaakauppaneuvottelujen vaiheissa valtuutuksen hyväksymisestä sopimuksen tekemiseen asti; odottaa neuvottelujen käynnistämistä Australian kanssa, aikoo seurata niitä tarkasti ja haluaa antaa panoksensa niiden onnistumiselle; muistuttaa komissiota sen velvollisuudesta antaa parlamentille tietoja nopeasti ja kattavasti neuvottelujen kaikissa vaiheissa (ennen neuvottelukierroksia ja niiden jälkeen); lupaa tarkastella lainsäädäntö- ja sääntelykysymyksiä, joita saattaa nousta esiin neuvottelujen yhteydessä tai tulevassa sopimuksessa sanotun rajoittamatta sillä yhtenä lainsäätäjistä olevia valtaoikeuksia; korostaa olevansa perusvastuussa unionin kansalaisten edustamisesta ja odottaa innolla mahdollisuutta edistää osallisuutta ja avointa vuoropuhelua neuvotteluprosessin aikana;

21.  muistuttaa, että parlamentilta pyydetään hyväksyntää tulevalle sopimukselle SEUT-sopimuksessa vahvistetulla tavalla ja että sen kannat olisi siksi otettava aiheellisella tavalla huomioon kaikissa vaiheissa; kehottaa komissiota ja neuvostoa pyytämään parlamentin hyväksyntää sopimukselle ennen sen väliaikaista soveltamista ja kehottaa myös sisällyttämään tämän käytännön toimielinten väliseen sopimukseen;

22.  muistuttaa, että parlamentti seuraa tulevan sopimuksen täytäntöönpanoa;

o
o   o

23.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja tiedoksi komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Australian hallitukselle ja parlamentille.

(1) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0064. (2) EUVL C 353 E, 3.12.2013, s. 210. (3) ECLI:EU:C:2017:376.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017, johon sisältyy parlamentin suositus neuvostolle neuvotteluvaltuutuksesta Uuden-Seelannin kanssa käytäviin kauppaneuvotteluihin (2017/2193(INI))

P8_TA(2017)0420 A8-0312/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 14. lokakuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Kaikkien kauppa – Vastuullisempaa kauppa- ja investointipolitiikkaa” (COM(2015)0497),

–  ottaa huomioon 29. lokakuuta 2015 annetun komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin ja Uuden-Seelannin pääministerin John Keyn yhteisen lausuman,

–  ottaa huomioon 21. syyskuuta 2007 annetun EU:n ja Uuden-Seelannin suhteita ja yhteistyötä koskevan yhteisen julkilausuman sekä 5. lokakuuta 2016 allekirjoitetun EU:n ja Uuden-Seelannin keskinäisiä suhteita ja yhteistyötä koskevan kumppanuussopimuksen,

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2017 julkistetun komission kauppapaketin, jossa komissio sitoutui tekemään kaikista tulevista kauppasopimusneuvotteluja koskevista valtuutuksista julkisia,

–  ottaa huomioon 3. heinäkuuta 2017 allekirjoitetun EU:n ja Uuden-Seelannin sopimuksen yhteistyöstä ja keskinäisestä hallinnollisesta avunannosta tulliasioissa,

–  ottaa huomioon muut EU:n ja Uuden-Seelannin kahdenväliset sopimukset, erityisesti sopimuksen elävien eläinten ja eläintuotteiden kauppaan sovellettavista eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä ja vaatimustenmukaisuuden arvioinnin vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen,

–  ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa ja erityisesti 25. helmikuuta 2016 antamansa päätöslauselman vapaakauppasopimusneuvottelujen aloittamisesta Australian ja Uuden-Seelannin kanssa(1) ja 12. syyskuuta 2012 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman esityksestä neuvoston päätökseksi vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin välisen sopimuksen tekemisestä(2),

–  ottaa huomioon Brisbanessa 15.–16. marraskuuta 2014 pidetyn valtionpäämiesten tai pääministerien G20-huippukokouksen antaman tiedonannon,

–  ottaa huomioon 25. maaliskuuta 2014 annetun puheenjohtaja Van Rompuyn, puheenjohtaja Barroson ja pääministeri Keyn yhteisen julkilausuman Uuden-Seelannin ja Euroopan unionin kumppanuuden syventämisestä,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 16. toukokuuta 2017 antaman lausunnon 2/15 unionin toimivallasta allekirjoittaa ja tehdä vapaakauppasopimus Singaporen kanssa(3),

–  ottaa huomioon komission julkaiseman 15. marraskuuta 2016 päivätyn tutkimuksen tulevien kauppasopimusten kumulatiivisista vaikutuksista unionin maatalouteen,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietintöluonnoksen sähköisen kaupankäynnin strategiasta (2017/2065(INI)),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 artiklan 3 kohdan ja 218 artiklan,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 108 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietinnön sekä maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan lausunnon (A8-0312/2017),

A.  ottaa huomioon, että EU ja Uusi-Seelanti työskentelevät yhdessä moniin yhteisiin haasteisiin vastaamiseksi ja tekevät yhteistyötä useilla kansainvälisillä foorumeilla ja käsittelevät myös kauppapoliittisia asioita monenvälisellä areenalla;

B.  ottaa huomioon, että vuonna 2015 EU oli tavarakaupassa Uuden-Seelannin toiseksi suurin kauppakumppani Australian jälkeen ja että EU:n ja Uuden-Seelannin välisen tavarakaupan arvo oli 8,1 miljardia euroa ja palvelukaupan arvo oli 4,3 miljardia euroa;

C.  ottaa huomioon, että vuonna 2015 EU:n suorat ulkomaiset investoinnit Uuteen-Seelantiin olivat yhteensä lähes 10 miljardia euroa;

D.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on julkisia hankintoja koskevan sopimuksen osapuoli;

E.  ottaa huomioon, että EU sai päätökseen neuvottelut EU:n ja Uuden-Seelannin suhteita ja yhteistyötä koskevasta kumppanuussopimuksesta 30. heinäkuuta 2014;

F.  ottaa huomioon, että Euroopan maatalousala ja tietyt maataloustuotteet, kuten naudan-, vasikan- ja lampaanliha, maitotuotteet, vilja, sokeri – erityissokerit mukaan luettuina – ovat erityisen arkaluonteisia näiden neuvottelujen yhteydessä;

G.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on maailman suurin voinviejä, toiseksi suurin maitojauheenviejä ja sillä on myös merkittävä asema maailmanmarkkinoilla muiden maitotuotteiden sekä naudan- ja lampaanlihan viejänä;

H.  ottaa huomioon, että EU ja Uusi-Seelanti osallistuvat monenkeskisiin neuvotteluihin, joilla pyritään vapauttamaan entisestään ympäristöystävällisten hyödykkeiden kauppaa (ympäristöhyödykkeitä koskeva sopimus) ja palvelukauppaa (palvelukauppasopimus);

I.  ottaa huomioon, että EU toteaa henkilötietosuojan tason riittävyyden Uudessa-Seelannissa;

J.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on osapuoli päättyneissä neuvotteluissa, jotka koskevat Tyynenmeren kumppanuutta (TPP), jonka tulevaisuus on epävarma, sekä meneillään olevissa neuvotteluissa, jotka koskevat alueellista laaja-alaista talouskumppanuussopimusta (RCEP) Itä-Aasiassa ja joihin osallistuvat Uuden-Seelannin tärkeimmät kauppakumppanit; ottaa huomioon, että Uudella-Seelannilla on vuodesta 2008 lähtien ollut vapaakauppasopimus Kiinan kanssa;

K.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on TPP:n yhteydessä antanut merkittäviä sitoumuksia edistääkseen joidenkin lajien pitkän aikavälin suojelua ja torjuakseen laitonta luonnonvaraisilla eläimillä käytävää kauppaa tehokkaammilla luonnonsuojelutoimenpiteillä ja esittänyt myös vaatimuksia, jotka koskevat ympäristönsuojelun tehokasta täytäntöönpanoa ja osallistumista vahvistettuun alueelliseen yhteistyöhön; katsoo, että näiden sitoumusten olisi oltava mallina EU:n ja Uuden-Seelannin vapaakauppasopimuksen määräyksille;

L.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti kuuluu EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin ja sillä on EU:n kanssa yhteiset arvot ja se on sitoutunut edistämään hyvinvointia ja turvallisuutta maailmanlaajuisiin sääntöihin perustuvassa järjestelmässä;

M.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on ratifioinut ja pannut täytäntöön tärkeimmät kansainväliset yleissopimukset ihmisoikeuksista ja sosiaalisista ja työhön liittyvistä oikeuksista ja ympäristön suojelusta ja kunnioittaa täysin oikeusvaltioperiaatetta;

N.  ottaa huomioon, että Uusi-Seelanti on yksi niistä kuudesta WTO:n jäsenestä, joille ei ole vielä annettu etuuskohteluun perustuvaa pääsyä EU:n markkinoille tai joiden kanssa ei ole vielä neuvoteltu siitä;

O.  ottaa huomioon, että 29. lokakuuta 2015 annetun yhteisen lausuman jälkeen käynnistettiin selvitystyö, jonka tavoitteena oli kartoittaa EU:n ja Uuden-Seelannin välistä vapaakauppasopimusta koskevien neuvottelujen toteutettavuus ja molemminpuolinen kiinnostus niitä kohtaan; toteaa, että selvitystyö on nyt tehty;

P.  ottaa huomioon, että parlamentin on päätettävä hyväksynnän antamisesta mahdolliselle EU:n ja Uuden-Seelannin vapaakauppasopimukselle;

Strateginen, poliittinen ja taloudellinen konteksti

1.  korostaa EU:n sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen välisten suhteiden syventämisen merkitystä muun muassa Euroopan talouskasvun edistämiselle ja painottaa, että tämä näkyy unionin kauppapolitiikassa; tiedostaa, että Uusi-Seelanti on keskeinen osa tätä strategiaa ja että kauppasuhteiden laajentaminen ja syventäminen voivat edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamista;

2.  antaa tunnustusta Uudelle-Seelannille sen vahvasta ja johdonmukaisesta sitoutumisesta monenvälistä kauppaa koskevaan asialistaan;

3.  katsoo, että unionin kahdenvälisten ja alueellisten yhteistyöstrategioiden koko potentiaalia voidaan hyödyntää vain käymällä sääntöihin ja arvoihin perustuvaa kauppaa ja että näihin strategioihin kuuluu ratkaisevana osana, että tehdään laadukas, kunnianhimoinen, tasapainoinen ja oikeudenmukainen vapaakauppasopimus Uuden-Seelannin kanssa vastavuoroisuuden ja molemminpuolisen hyödyn hengessä ja huolehtimalla samalla siitä, että ei missään olosuhteissa tingitä pyrkimyksistä saavuttaa edistystä monenvälisesti tai panna täytäntöön jo tehtyjä monen- ja kahdenvälisiä sopimuksia; uskoo, että syvempi kahdenvälinen yhteistyö voi olla askeleena kohti laajempaa monenvälistä ja -keskistä yhteistyötä;

4.  uskoo, että nykyaikaisen, syvän, tavoitteellisen, tasapainoisen, oikeudenmukaisen ja kattavan vapaakauppasopimuksen neuvotteleminen on sopiva tapa syventää kahdenvälistä kumppanuutta ja edelleen vahvistaa olemassa olevia kypsiä kahdenvälisiä kauppa- ja investointisuhteita; katsoo, että näitä neuvotteluja voitaisiin pitää mallina vapaakauppasopimusten uudelle sukupolvelle, ja korostaa, että tavoitetason jatkuva nostaminen ja vapauttamisen syventäminen sekä nykyaikaisen vapaakauppasopimuksen rajojen laajentaminen on tärkeää, kun otetaan huomioon Uuden-Seelannin pitkälle kehittynyt talous ja sääntely-ympäristö;

5.  korostaa, että EU ja Uusi-Seelanti ovat kansainvälisesti edellä kestävän ympäristöpolitiikan alalla, ja tästä syystä niillä on tilaisuus neuvotella ja panna täytäntöön erittäin kunnianhimoinen kestävää kehitystä koskeva neuvotteluluku;

6.  varoittaa, että sopimuksesta saattaa tulla maatalousalalla hyvin epätasapuolinen EU:n vahingoksi, ja varoittaa myös sortumasta houkutukseen käyttää maataloutta pelinappulana Uuden-Seelannin markkinoiden avaamiseksi laajemmin teollisuustuotteille ja palveluille;

Selvitystyö

7.  panee merkille, että EU:n ja Uuden-Seelannin selvitystyö saatiin päätökseen 7. maaliskuuta 2017 komissiota ja Uuden-Seelannin hallitusta tyydyttävällä tavalla;

8.  pitää myönteisenä, että komissio on saattanut nopeasti päätökseen kauppasopimuksen mahdollisia vaikutuksia koskevan arvioinnin ja julkistanut sen voidakseen arvioida perinpohjaisesti EU:n ja Uuden-Seelannin kauppa- ja investointisuhteiden tiivistämisestä koituvia mahdollisia hyötyjä ja haittoja molempien osapuolten ja myös niiden syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden väestölle ja yrityksille, sekä kiinnittää erityistä huomiota ympäristöllisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin, mukaan luettuna unionin työmarkkinat, sekä ottaa huomioon vaikutukset, joita brexitillä voi olla Uudesta-Seelannista unioniin suuntautuvan viennin lisääntymisen kannalta erityisesti tarjousten vaihdon valmistelussa ja kiintiöiden laskemisessa;

Neuvotteluvaltuutus

9.  kehottaa neuvostoa valtuuttamaan komission aloittamaan Uuden-Seelannin kanssa neuvottelut kauppa- ja investointisopimuksesta selvitystyön tulosten, tässä päätöslauselmassa asetettujen ehtojen ja vaikutustenarvioinnin sekä selkeiden tavoitteiden pohjalta;

10.  kehottaa neuvostoa kunnioittamaan neuvotteluohjeiden hyväksymistä koskevassa päätöksessään täysin unionin ja sen jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa niin kuin voidaan päätellä unionin tuomioistuimen 16. toukokuuta 2017 antamasta lausunnosta 2/15;

11.  kehottaa komissiota ja neuvostoa tekemään mahdollisimman pian kauppasopimusten yleistä tulevaa rakennetta koskevan ehdotuksen, jossa otetaan huomioon unionin tuomioistuimen lausunto 2/15 EU:n ja Singaporen vapaakauppasopimuksesta ja erottamaan selkeästi toisistaan kauppaa ja suorien ulkomaisten investointien vapauttamista koskevan sopimuksen, joka sisältää vain unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä, sekä mahdollisen toisen sopimuksen, joka kattaa kysymykset, joiden osalta toimivalta jaetaan jäsenvaltioiden kanssa; korostaa, että tällaisen eron tekemisellä olisi vaikutusta parlamentaariseen ratifiointiprosessiin ja että sen tarkoituksena ei ole kiertää kansallisia demokraattisia prosesseja vaan jakaa demokraattisesti EU:n perussopimusten mukaisia vastuita; vaatii parlamentin tiivistä osallistumista kaikkiin meneillään oleviin ja tuleviin vapaakauppasopimusneuvotteluihin kaikissa prosessin vaiheissa;

12.  vaatii kunnioittamaan unionin ja sen jäsenvaltioiden toimivallan jakoa täysin siinä yhteydessä, kun komissio esittää valmiit sopimukset allekirjoitettaviksi ja tehtäviksi ja kun neuvosto päättää allekirjoittamisesta ja tekemisestä;

13.  kehottaa komissiota käymään neuvottelut mahdollisimman avoimesti heikentämättä unionin neuvotteluasemaa ja takaamaan vähintään samantasoisen avoimuuden ja julkisen kuulemisen kuin Yhdysvaltain kanssa käydyissä TTIP-neuvotteluissa työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävän jatkuvan vuoropuhelun avulla ja kehottaa kunnioittamaan täysin muiden neuvottelujen yhteydessä vakiintuneita parhaita käytäntöjä; suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen julkaista kaikki sen suositukset kauppasopimuksia koskeviksi neuvotteluohjeiksi ja pitää tätä positiivisena ennakkotapauksena; kehottaa neuvostoa toimimaan samoin ja julkaisemaan neuvotteluohjeet heti kun ne on hyväksytty;

14.  korostaa, että vapaakauppasopimuksen tulee johtaa markkinoille pääsyn parantumiseen, kaupan helpottamiseen käytännössä, ihmisarvoisten työpaikkojen luomiseen, sukupuolten tasa-arvon takaamiseen kummankin osapuolen kansalaisten hyväksi, kestävän kehityksen edistämiseen, unionin normien säilyttämiseen, yleisen edun mukaisten palvelujen turvaamiseen ja demokraattisten menettelyjen kunnioittamiseen siten, että samalla parannetaan unionin vientimahdollisuuksia;

15.  korostaa, että kunnianhimoisella sopimuksella on ratkaistava järkevällä tavalla kysymyksiä, jotka koskevat sijoituksia, tavaroiden ja palveluiden kauppaa (poliittista liikkumavaraa ja alakohtaista kattavuutta koskeviin varauksiin liittyviä Euroopan parlamentin tuoreita suosituksia noudattaen), tulleja ja kaupan helpottamista, digitalisaatiota, sähköistä kauppaa ja tietosuojaa, teknologista tutkimusta ja innovoinnin tukemista, julkisia hankintoja, energiaa, valtion omistamia yrityksiä, kilpailua, kestävää kehitystä, sääntelykysymyksiä, kuten tiukkoja terveys- ja kasvinsuojelunormeja ja muita maatalous- ja elintarviketuotteiden normeja ilman, että heikennetään EU:n tiukkoja normeja, työvoima- ja ympäristönormeja koskevia vankkoja ja toteuttamiskelpoisia sitoumuksia, verojen välttelyn ja korruption torjuntaa niin, että samalla pysytään unionin yksinomaisen toimivallan puitteissa ja otetaan erityisesti huomioon mikroyritysten ja pk-yritysten tarpeet;

16.  kehottaa neuvostoa tunnustamaan nimenomaisesti vastapuolen velvoitteet alkuperäiskansoja kohtaan;

17.  korostaa, että unioni on maailman johtaja eläinten hyvinvointia koskevan toimintapolitiikan edistämisen alalla, ja koska unionin ja Uuden-Seelannin vapaakauppasopimus vaikuttaa miljooniin tuotantoeläimiin, komission on varmistettava, että osapuolet sitoutuvat vahvasti parantamaan tuotantoeläinten hyvinvointia ja suojelua;

18.  korostaa, että villieläinten laittomalla kaupalla on merkittäviä ympäristöllisiä, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ja että kunnianhimoisella sopimuksella on pyrittävä edistämään kaikkien villieläinlajien ja niiden elinympäristöjen säilyttämistä ja voimakkaasti torjumaan villieläinten laitonta pyydystämistä, kauppaa ja kauttakuljetuksia;

19.  korostaa, että riittämätön kalastuksen valvonta ja laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (LIS) kalastus voivat vaikuttaa merkittävällä tavalla kielteisesti kauppaan, kehitykseen ja ympäristöön ja että osapuolten on annettava merkittäviä sitoumuksia suojellakseen haita, rauskuja, merikilpikonnia ja merinisäkkäitä sekä torjuakseen ylikalastusta, ylikapasiteettia ja IUU-kalastusta;

20.  korostaa, että neuvotteluohjeisiin olisi sisällytettävä seuraavat näkökohdat, jotta vapaakauppasopimuksesta on todellista etua unionin talouden kannalta:

21.  kehottaa komissiota varmistamaan maataloustuotteiden merkintöjen, jäljitettävyyden ja todellisen alkuperän suojelemisen oleellisena osana tasapainoista sopimusta, jotta kuluttajille ei anneta väärää tai harhaanjohtavaa käsitystä;

22.  tähdentää EU:n sisämarkkinoiden ja Uuden-Seelannin markkinoiden kokoeroa, joka on otettava huomioon niiden välisessä mahdollisessa vapaakauppasopimuksessa;

Parlamentin rooli

23.  korostaa, että unionin ja Singaporen vapaakauppasopimusta koskevan tuomioistuimen lausunnon 2/15 mukaan parlamentin roolia olisi vahvistettava kaikissa unionin vapaakauppaneuvottelujen vaiheissa valtuutuksen hyväksymisestä sopimuksen tekemiseen asti; odottaa Uuden-Seelannin kanssa käytävien neuvottelujen käynnistämistä, aikoo seurata niitä tarkasti ja haluaa antaa panoksensa niiden onnistumiselle; muistuttaa komissiota sen velvollisuudesta antaa parlamentille tietoja nopeasti ja kattavasti neuvottelujen kaikissa vaiheissa (ennen neuvottelukierroksia ja niiden jälkeen); lupaa tarkastella lainsäädäntö- ja sääntelykysymyksiä, joita saattaa nousta esiin neuvottelujen yhteydessä tai tulevassa sopimuksessa sanotun rajoittamatta sillä yhtenä lainsäätäjistä olevia valtaoikeuksia; korostaa olevansa perusvastuussa unionin kansalaisten edustamisesta ja odottaa innolla mahdollisuutta edistää osallisuutta ja avointa vuoropuhelua neuvotteluprosessin aikana;

24.  muistuttaa, että parlamentilta pyydetään hyväksyntää tulevalle sopimukselle SEUT-sopimuksessa vahvistetulla tavalla ja että sen kannat olisi siksi otettava aiheellisella tavalla huomioon kaikissa vaiheissa; kehottaa komissiota ja neuvostoa pyytämään parlamentin hyväksyntää sopimukselle ennen sen väliaikaista soveltamista ja kehottaa myös sisällyttämään tämän käytännön toimielinten väliseen sopimukseen;

25.  muistuttaa, että parlamentti seuraa tulevan sopimuksen täytäntöönpanoa;

o
o   o

26.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja tiedoksi komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Uuden-Seelannin hallitukselle ja parlamentille.

(1) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0064. (2) EUVL C 353 E, 3.12.2013, s. 210. (3) ECLI:EU:C:2017:376.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 26. lokakuuta 2017 EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta 2015 (2017/2011(INI))

P8_TA(2017)0421 A8-0265/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 32. vuosikertomuksen unionin lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2014) (COM(2015)0329),

–  ottaa huomioon 33. vuosikertomuksen unionin lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2015) (COM(2016)0463),

–  ottaa huomioon komission kertomuksen ”EU Pilot -hankkeen arviointikertomus” (COM(2010)0070),

–  ottaa huomioon 6. lokakuuta 2016 antamansa päätöslauselman ”Unionin lainsäädännön soveltamisen valvonta – vuosikertomus 2014”(1),

–  ottaa huomioon komission kertomuksen ”EU Pilot -hankkeen toinen arviointikertomus” (COM(2011)0930),

–  ottaa huomioon 20. maaliskuuta 2002 annetun komission tiedonannon kantelijan asemasta yhteisön oikeuden rikkomista koskevissa asioissa (COM(2002)0141),

–  ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Kantelijan asema unionin oikeuden soveltamista koskevissa asioissa – menettelyn päivittäminen” (COM(2012)0154),

–  ottaa huomioon 11. maaliskuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Uusi EU:n toimintakehys oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi” (COM(2014)0158),

–  ottaa huomioon 19. toukokuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”EU-agenda: paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin” (COM(2015)0215),

–  ottaa huomioon 13. joulukuuta 2016 annetun komission tiedonannon ”EU:n lainsäädäntö: parempiin tuloksiin soveltamista parantamalla”(2),

–  ottaa huomioon puitesopimuksen Euroopan parlamentin ja Euroopan komission välisistä suhteista(3),

–  ottaa huomioon siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta 28. toukokuuta 2001 tehdyn neuvoston päätöksen 2001/470/EY(4),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välisen 13. huhtikuuta 2016 tehdyn toimielinten sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä(5),

–  ottaa huomioon 10. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman 30. ja 31. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2012–2013)(6),

–  ottaa huomioon 25. lokakuuta 2016 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia koskevan EU:n järjestelmän perustamisesta(7),

–  ottaa huomioon 9. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta Euroopan unionin hallinnosta(8),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 ja 288 artiklan,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan ja 132 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan ja vetoomusvaliokunnan lausunnot (A8‑0265/2017),

A.  ottaa huomioon, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklassa määritetään komission päätehtäväksi toimia perussopimusten valvojana;

B.  ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 4 artiklan 3 kohdan ja SEUT-sopimuksen 288 artiklan 3 kohdan ja 291 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu unionin oikeuden asianmukaisesta ja vahvistetussa määräajassa tapahtuvasta saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, soveltamisesta ja täytäntöönpanosta sekä tarvittavien muutoksenhakukeinojen säätämisestä tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla;

C.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle selvästi ja täsmällisesti, miten ne saattavat EU:n direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään(9);

D.  ottaa huomioon, että selittävistä asiakirjoista 28. syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission poliittisen lausuman(10) ja selittävistä asiakirjoista 27. lokakuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission poliittisen lausuman(11) mukaan jäsenvaltioilla voi perustelluissa tapauksissa olla velvollisuus antaa myös ns. selittävän asiakirjan muodossa lisätietoja siitä, miten direktiivit on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, kun ne ilmoittavat komissiolle toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä(12);

E.  ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan unionin perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla ja se koskee unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohta);

F.  ottaa huomioon, että unionilla on käytössään erinäisiä välineitä ja menettelyjä, joilla varmistetaan perussopimusten periaatteiden ja arvojen täysimääräinen ja asianmukainen soveltaminen, mutta käytännössä nämä välineet vaikuttavat rajallisilta tai ovat osoittautuneet riittämättömiksi tai tehottomiksi;

G.  katsoo tämän vuoksi, että on otettava käyttöön uusi mekanismi, joka muodostaa nykyisten välineiden ja mekanismien pohjalta yhtenäiset ja johdonmukaiset puitteet, joita olisi sovellettava yhdenmukaisesti kaikissa EU:n toimielimissä ja kaikissa jäsenvaltioissa;

H.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 258 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan siinä tapauksessa, että komissio katsoo, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä sille perussopimusten mukaan kuuluvan velvollisuuden, se antaa asiasta lausunnon perusteluineen ja se voi saattaa asian Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos valtio, jota asia koskee, ei noudata lausuntoa komission asettamassa määräajassa;

I.  ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin ja komission välisiä suhteita koskevassa puitesopimuksessa määrätään rikkomusmenettelyjä koskevien tietojen antamisesta virallisen ilmoituksen perusteella mutta sopimus ei kata epävirallista EU Pilot ‑menettelyä, joka edeltää virallisen rikkomusmenettelyn käynnistämistä;

J.  ottaa huomioon, että EU Pilot -menettelyjen tarkoituksena on edistää komission ja jäsenvaltioiden välistä tiiviimpää ja johdonmukaisempaa yhteistyötä, jotta voidaan korjata unionin oikeuden rikkomiset kahdenvälisessä vuoropuhelussa varhaisessa vaiheessa ja välttää mahdollisuuksien mukaan turvautuminen viralliseen rikkomusmenettelyyn;

K.  ottaa huomioon, että vuonna 2015 komissio sai 3 450 kantelua mahdollisista unionin lainsäädännön rikkomisista; toteaa, että eniten kanteluja tehtiin Italiaa (637), Espanjaa (342) ja Saksaa (274) vastaan;

L.  ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 41 artiklassa määritellään oikeus hyvään hallintoon jokaisen henkilön oikeudeksi saada asiansa käsitellyksi unionin toimielimissä puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa ja SEUT-sopimuksen 298 artiklassa määrätään, että unionin toimielinten on tehtäviään hoitaessaan tukeuduttava avoimeen, tehokkaaseen ja riippumattomaan eurooppalaiseen hallintoon;

1.  suhtautuu myönteisesti komission vuoden 2015 vuosikertomukseen EU:n lainsäädännön soveltamisesta, jossa keskitytään EU:n säännöstön täytäntöönpanoon, ja panee merkille, että sen mukaan kolme alaa, joilla jäsenvaltiot olivat useimmin osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista koskevien rikkomusmenettelyjen kohteena vuonna 2015 olivat liikkuvuus ja liikenne, energia ja ympäristö; toteaa, että myös suurin osa EU Pilot -järjestelmän puitteissa vuonna 2015 aloitetuista tutkimuksista koski näitä aloja ja jäsenvaltioista eniten tutkimuksen kohteina olivat Italia, Portugali ja Saksa; pyytää komissiota esittämään yksityiskohtaisemmin, mistä tämä johtuu;

2.  huomauttaa, että komissio on puuttunut heikkoon ilmanlaatuun Euroopassa ja käynnistänyt eräitä direktiivin 2008/50/EY rikkomiseen liittyviä rikkomusmenettelyjä typpidioksidin raja-arvojen jatkuvien ylitysten vuoksi; pitää kuitenkin valitettavana, että vuonna 2015 komissio ei käyttänyt samaa valvontavaltaa estääkseen sen, että sisämarkkinoille saatetaan saastuttavia dieselkäyttöisiä autoja, jotka lisäävät merkittävästi typpidioksidin päästöjä ilmakehään niin, että nämä raja-arvot ylittyvät, ja jotka eivät ole henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen tyyppihyväksyntää ja päästöjä koskevien EU:n sääntöjen mukaisia;

3.  katsoo, että rikkomusmenettelyjen suuri määrä vuonna 2015 osoittaa, että unionin lainsäädännön oikea-aikainen ja asianmukainen soveltaminen jäsenvaltioissa on edelleen EU:n suuri haaste ja painopiste; katsoo, että EU:n kansalaiset suhtautuvat unionin oikeuteen luottavaisemmin silloin, kun se pannaan tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioissa; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään toimiaan, jotta voidaan varmistaa EU:n lainsäädännön tehokas ja oikea-aikainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano;

4.  panee merkille, että vuoden 2015 lopussa 1 368 rikkomustapauksen käsittely oli kesken eli tapausten määrä oli kasvanut hieman edelliseen vuoteen verrattuna mutta jäi vielä alle vuoden 2011 tason;

5.  on tietoinen siitä, että ensisijainen vastuu unionin oikeuden asianmukaisesta täytäntöönpanosta ja soveltamisesta on jäsenvaltioilla, mutta toteaa, että tämä ei vapauta unionin toimielimiä niiden velvollisuudesta noudattaa unionin primaarioikeutta, kun ne tuottavat unionin sekundaarilainsäädäntöä; korostaa kuitenkin, että komissio tarjoaa jäsenvaltioille useita välineitä yhteisten ratkaisujen löytämiseksi, esimerkiksi käsikirjat, asiantuntijaryhmät, erityiset internetsivustot sekä osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista koskeva vuoropuhelu ja asiakirjat, joissa selvitetään, kuinka tähän liittyvät ongelmat voidaan tunnistaa varhaisessa vaiheessa ja puuttua niihin; kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin sitoumustensa noudattamiseksi, kuten selittävistä asiakirjoista 28. syyskuuta 2011 annetussa jäsenvaltioiden ja komission poliittisessa lausumassa sovittiin, ja julkaisemaan myös vastaavuustaulukot, jotka sisältävät selvät ja täsmälliset tiedot direktiivien saattamisesta osaksi niiden kansallista oikeusjärjestystä;

6.  kehottaa jälleen komissiota yhdistämään kaikki eri portaalit, yhteyspisteet ja tiedotussivustot ja tarjoamaan kansalaisille mahdollisuuden käyttää helposti sähköisiä lomakkeita kanteluihin sekä käyttäjäystävällistä tietoa rikkomusmenettelyistä;

7.  panee merkille, että komissio vaatii jäsenvaltioita ilmoittamaan, jos ne päättävät direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään saattaessaan lisätä osia, joiden avulla kansalaiset näkevät selvästi, mitkä säännökset ovat EU:n ja mitkä jäsenvaltion vastuulla; muistuttaa kuitenkin, ettei tämä ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen säätää kansallisesti esimerkiksi korkeammista sosiaali- tai ympäristönormeista;

8.  korostaa, että parlamentin on voitava valvoa myös sitä, miten komissio panee asetukset täytäntöön, samalla tavoin kuin direktiivien kohdalla; pyytää komissiota varmistamaan, että asetusten täytäntöönpanoa koskevat tiedot annetaan sen tulevissa EU:n oikeuden soveltamisen valvontaa koskevissa vuosikertomuksissa; kehottaa jäsenvaltioita toimittamaan komissiolle kansalliset säädökset, joilla asetukset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä tai pannaan täytäntöön, jotta voidaan varmistaa, että ne ovat vaatimustenmukaisia, ja ilmoittamaan, mitkä osat ovat peräisin EU:n lainsäädännöstä ja mitkä ovat kansallisia lisäyksiä;

9.  korostaa, että määräaikoja, jotka koskevat osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista, on noudatettava; kehottaa EU:n toimielimiä asettamaan täytäntöönpanolle realistiset määräajat;

10.  korostaa, että EU:n perustana on oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen (SEU-sopimuksen 2 artikla); painottaa, että SEU-sopimuksen 2 artiklassa vahvistetut arvot ovat unionin kulmakivi ja että näiden arvojen kunnioittamista jäsenvaltioissa olisi siksi arvioitava jatkuvasti; korostaa, että jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten toimien ja laiminlyöntien huolellinen seuraaminen on äärimmäisen tärkeää, ja on huolissaan parlamentille esitettyjen vetoomusten ja komissiolle esitettyjen kantelujen määrästä;

11.  korostaa, että väärinkäytöksistä ilmoittajat voivat antaa hyödyllistä tietoa EU:lle ja kansallisille instituutioille EU:n oikeuden virheellisestä soveltamisesta; muistuttaa, että heitä olisi estämisen sijaan pikemminkin rohkaistava tekemään näin;

12.  toteaa, että vetoomusten avulla saadaan merkittävästi ensikäden tietoa EU:n oikeuden soveltamiseen liittyvistä rikkomuksista ja puutteista jäsenvaltioissa ja myös mahdollisista EU:n lainsäädännön porsaanrei’istä sekä kansalaisten ehdotuksista uudeksi lainsäädännöksi tai voimassa oleviin säädösteksteihin tehtävistä mahdollisista parannuksista; toteaa, että vetoomusten tehokas käsittely asettaa haasteen komission ja parlamentin kyvylle reagoida ongelmiin ja ratkaista ongelmia, jotka liittyvät unionin lainsäädännön saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen virheelliseen soveltamiseen, mutta viime kädessä se myös parantaa tätä kykyä; panee merkille, että komissio asettaa EU:n oikeuden täytäntöönpanon etusijalle niin, että kansalaiset voivat hyötyä siitä jokapäiväisessä elämässään; korostaa, että on varmistettava, että päätöksentekoprosessit ja hallinto ovat avoimia, puolueettomia ja riippumattomia;

13.  pitää valitettavana sitä, että tarjolla ei ole tarkkoja tilastotietoja sellaisten vetoomusten lukumäärästä, jotka ovat johtaneet EU Pilot -menettelyn tai rikkomismenettelyn aloittamiseen; kehottaa komissiota sen vuoksi laatimaan säännöllisesti kertomuksia tapauksista, jotka liittyvät vireillä oleviin menettelyihin, jotta voidaan helpottaa jäsenneltyä vuoropuhelua ja lyhentää kiistojen ratkaisemiseen kuluvaa aikaa; kehottaa komissiota keskustelemaan näistä kertomuksista vetoomusvaliokunnan kanssa ja ottamaan lainsäädännön soveltamisesta ja yksinkertaistamisesta vastaavan varapuhemiehen ennakoivasti mukaan; kehottaa komissiota ottamaan vetoomusten esittäjät mukaan EU Pilot -menettelyihin, joiden aloittaminen liittyy heidän vetoomuksiinsa, jotta voidaan muun muassa helpottaa vetoomusten esittäjien ja asianomaisten kansallisten viranomaisten välistä vuoropuhelua;

14.  pitää valitettavana, että eläinten suojelua ja hyvinvointia koskevan EU:n strategian 2012–2015 täytäntöönpanossa on yhä suurempia viivästymisiä, jotka tosiasiallisesti estävät sellaisen uuden EU:n laajuisen strategian käyttöönoton, jota tarvitaan, jotta varmistetaan eläinten hyvinvoinnin täysimääräinen ja tehokas suojelu sellaisen päivitetyn, kattavan ja selkeän lainsäädäntökehyksen avulla, joka on täysin SEUT‑sopimuksen 13 artiklassa esitettyjen vaatimusten mukainen;

15.  panee merkille, että vetoomusvaliokunta on vastaanottanut useita vetoomuksia lastensuojeluasioista, ja toivoo, että Bryssel IIa -asetuksen puutteet korjataan sen meneillään olevan uudelleentarkastelun yhteydessä ja puututaan sen täytäntöönpano‑ongelmiin;

16.  korostaa, että petosten ja rahanpesun torjuntaa koskevien toimien toteuttamisessa on viime vuosina havaittu puutteita; kehottaa komissiota tehostamaan toimiaan sen varmistamiseksi, että asiaa koskevia EU:n sääntöjä sovelletaan tarkasti;

17.  toteaa, että jäsenvaltioiden olisi asetettava etusijalle EU:n oikeuden oikea-aikainen ja asianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpano sekä selkeä kansallinen lainsäädäntökehys kunnioittaen täysimääräisesti perussopimuksissa ja unionin perusoikeuskirjassa vahvistettuja perusarvoja, periaatteita ja oikeuksia, jotta vältetään EU:n oikeuden rikkominen ja saavutetaan kaikki tavoitellut edut, jotka EU:n oikeuden tehokas ja vaikuttava soveltaminen mahdollistaa; korostaa tässä yhteydessä, että perussopimukset ja perusoikeuskirja ovat kaikkia EU:n toimielimiä velvoittavia niiden toimiessa ja jättäessä toimimatta(13);

18.  kehottaa komissiota vaatimaan jäsenvaltioita varmistamaan, että henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevat EU:n säännöt pannaan tiukasti täytäntöön erityisesti varmistamalla niihin liittyvien taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien täysimääräinen suojelu; muistuttaa, että henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi EU:n perusvapauksista ja erottamaton osa EU:n kansalaisuutta, minkä lisäksi se on silloin kun perusoikeudet turvataan täysimääräisesti myös hyvin tärkeä EU:n kansalaisille ja heidän perheilleen etenkin sosiaaliturvan saatavuuden kannalta ja siinä mielessä, millaisena he näkevät EU:n; toteaa, että vapaa liikkuvuus onkin usein vetoomusten aiheena;

19.  palauttaa mieliin 25. lokakuuta 2016 antamansa päätöslauselman ja kehottaa komissiota toimimaan siinä esitettyjen suositusten mukaisesti;

20.  toteaa, että myös parlamentilla on tärkeä rooli, sillä se valvoo komission täytäntöönpanotoimia poliittisesti, käy yksityiskohtaisesti läpi vuosikertomukset unionin lainsäädännön soveltamisen valvonnasta ja antaa asiaa koskevia päätöslauselmia; ehdottaa, että parlamentti voisi vaikuttaa vielä enemmän unionin lainsäädännön asianmukaiseen ja oikea-aikaiseen saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä antamalla lainsäädäntöön liittyvästä päätöksenteosta kertynyttä asiantuntemustaan kansallisten parlamenttien käyttöön ennalta luotujen yhteyksien kautta;

21.  korostaa, että työmarkkinaosapuolet, kansalaisjärjestöt, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea ja muut sidosryhmät ovat tärkeässä roolissa, kun laaditaan lainsäädäntöä ja valvotaan sitä, miten jäsenvaltiot saattavat unionin oikeutta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltavat sitä, ja kun tässä yhteydessä havaituista puutteista raportoidaan; korostaa tältä osin EU:n perussopimuksissa vahvistettua avoimuuden periaatetta samoin kuin EU:n perusoikeuskirjan 41 ja 47 artiklassa tarkoitettua unionin kansalaisten oikeutta oikeussuojaan ja hyvään hallintoon; toteaa, että muun muassa näiden oikeuksien ja periaatteiden olisi oltava ensiarvoisen tärkeitä myös jäsenvaltioille niiden laatiessa ehdotuksia säädöksiksi, joilla pannaan täytäntöön EU:n oikeutta;

22.  pitää myönteisenä, että EU Pilot -hankkeessa käsiteltäväksi otettujen tapausten määrä väheni noin 30 prosenttia vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna (881, kun vuonna 2014 niitä oli 1 208); panee kuitenkin merkille, että keskimääräinen ratkaisuaste oli vuonna 2015 täysin sama kuin vuonna 2014 (75 prosenttia);

23.  pitää myönteisenä, että ensimmäistä kertaa vuoden 2011 jälkeen uusien kantelujen määrä vähentyi ja oli noin 9 prosenttia pienempi kuin vuonna 2014 ja uusia kanteluja oli yhteensä 3 450; panee kuitenkin varsin huolestuneena merkille, että eniten uusia kanteluja oli työllisyys- ja sosiaaliasioissa sekä osallisuutta koskevissa asioissa; toteaa, että työllisyys- ja sosiaaliasioista sekä osallisuutta, sisämarkkinoita, teollisuutta, yrittäjyyttä ja pk-yrityksiä koskevista asioista, oikeus- ja kuluttaja-asioista, verotusta ja tulliliittoa koskevista asioista sekä ympäristöasioista tehtyjen kantelujen osuus oli yhteensä 72 prosenttia kaikista jäsenvaltioita vastaan vuonna 2015 tehdyistä kanteluista;

24.  pitää valitettavana, että vuonna 2015 jäsenvaltiot eivät ole kaikissa tapauksissa täyttäneet sitoumustaan toimittaa selittäviä asiakirjoja yhdessä niiden kansallisten toimenpiteiden kanssa, joilla direktiivit saatetaan osaksi niiden oikeusjärjestystä; toteaa, että komission olisi tarjottava jäsenvaltioille enemmän tukea selittävien asiakirjojen ja vastaavuustaulukoiden laatimisessa; kehottaa komissiota raportoimaan jatkossakin selittävistä asiakirjoista parlamentille ja neuvostolle EU:n lainsäädännön soveltamista koskevissa vuosikertomuksissa;

25.  katsoo, että EU:n oikeuden noudattamatta jättämisestä määrättyjen taloudellisten seuraamusten olisi oltava vaikuttavia, oikeasuhteisia ja varoittavia ja niissä olisi otettava huomioon toistuvat laiminlyönnit samalla alalla; katsoo myös, että jäsenvaltioiden laillisia oikeuksia on kunnioitettava;

26.  korostaa, että perussopimukset ja unionin perusoikeuskirja sitovat kaikkia unionin toimielimiä(14);

27.  painottaa, että komissiolle tai unionin muille toimielimille EVM-sopimuksella (tai muilla asiaankuuluvilla sopimuksilla) annetut tehtävät velvoittavat ne sopimuksen 13 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti varmistamaan, että edellä mainittujen sopimusten mukaisesti tehdyt yhteisymmärryspöytäkirjat ovat yhteensopivia EU:n oikeuden kanssa; korostaa, että tämän johdosta unionin toimielinten olisi pidättäydyttävä allekirjoittamasta yhteisymmärryspöytäkirjoja, joiden yhteensopivuutta EU:n oikeuden kanssa ne epäilevät(15);

28.  korostaa, että EU-tason turvapaikkavaatimusten saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpano on tärkeää (esimerkiksi vastaanottovaatimuksia koskevan direktiivin (2013/33/EU(16)) täytäntöönpano)(17); pitää valitettavana, että jäsenvaltiot ovat panneet puutteellisesti täytäntöön ja ottaneet puutteellisesti käyttöön komission pakolaiskriisin käsittelemiseksi ehdottaman sisäisten siirtojen järjestelmän; kehottaa siksi komissiota kiinnittämään erityistä huomiota turvapaikka- ja muuttoliikealalla hyväksyttyjen toimenpiteiden täytäntöönpanoon, jotta voidaan varmistaa, että ne ovat unionin perusoikeuskirjassa vahvistettujen periaatteiden mukaisia, ja käynnistämään tarpeen vaatiessa rikkomusmenettelyjä;

29.  panee huolestuneena merkille, että tietyt jäsenvaltiot jättävät noudattamatta turvapaikka- ja muuttoliikeasioihin liittyviä velvoitteitaan; suhtautuu myönteisesti siihen, että komission asenne jäsenvaltioita kohtaan EU:n oikeuden soveltamisessa turvapaikka- ja muuttoliikealalla on tiukka; palauttaa mieliin, että Eurooppaan suuntautuvien muuttovirtojen vuoksi EU:lla on edessään vertaansa vailla oleva oikeudellinen, poliittinen ja humanitaarinen haaste; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset ottaessaan vastaan ja jakaessaan pakolaisia; toivoo, että komissio seuraa järjestelmällisesti sitä, miten jäsenvaltiot soveltavat Euroopan muuttoliikeagendaa; palauttaa mieliin, että unionin tehokkaan muuttoliikepolitiikan on perustuttava tasapainoiseen vastuullisuuteen ja solidaarisuuteen jäsenvaltioiden keskuudessa;

30.  pitää valitettavana, että joissain jäsenvaltioissa on edelleen merkittäviä puutteita EU:n ympäristöalan lainsäädännön täytäntöönpanossa ja sen valvonnassa; toteaa, että tämä koskee erityisesti jätehuoltoa, jäteveden puhdistukseen tarvittavaa infrastruktuuria sekä ilmanlaadun raja-arvojen noudattamista; muistuttaa, että tässä yhteydessä komission on pyrittävä tunnistamaan tilanteen taustalla vaikuttavat syyt jäsenvaltioissa;

31.  kehottaa EU:n toimielimiä täyttämään aina velvollisuutensa noudattaa EU:n primaarioikeutta, kun ne tuottavat unionin sekundaarilainsäädäntöä, päättävät toimintapolitiikoista tai allekirjoittavat sopimuksia unionin ulkopuolisten instituutioiden kanssa, sekä täyttämään velvollisuutensa auttaa kaikin käytettävissä olevin keinoin unionin jäsenvaltioita niiden pyrkimyksissä saattaa unionin lainsäädäntö kaikilla aloilla osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä kunnioittaa unionin arvoja ja periaatteita ottaen huomioon viimeaikaiset tapahtumat jäsenvaltioissa;

32.  pitää valitettavana, ettei parlamentti saa vielä avoimia ja oikea-aikaisia tietoja EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta; muistuttaa, että Euroopan parlamentin ja komission välisistä suhteista tehdyssä tarkistetussa puitesopimuksessa komissio lupaa ”antaa […] parlamentille yhteenvetona tiedot kaikista rikkomusmenettelyistä alkaen virallisista ilmoituksista ja parlamentin niin pyytäessä myös […] asioista, joita rikkomusmenettely koskee”, ja odottaa, että tätä lauseketta sovelletaan käytännössä vilpittömässä mielessä;

33.  kehottaa komissiota tekemään EU:n oikeuden noudattamisesta todellisen poliittisen prioriteetin, johon pyritään tiiviissä yhteistyössä parlamentin kanssa, sillä parlamentin tehtävänä on pitää komissio vastuuvelvollisena ja varmistaa lainsäädäntövallan käyttäjänä, että se on itse ajan tasalla, voidakseen parantaa jatkuvasti lainsäädäntötyötään; pyytää siksi komissiota toteuttamaan jatkotoimia jokaisesta EU:n oikeuden soveltamisen valvontaa koskevasta parlamentin päätöslauselmasta;

34.  muistuttaa, että parlamentti kehotti 15. tammikuuta 2013(18) ja 9. kesäkuuta 2016 antamissaan päätöslauselmissa hyväksymään asetuksen avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta EU:n hallinnosta SEUT-sopimuksen 298 artiklan nojalla; pyytää komissiota harkitsemaan jälleen viimeksi mainitun päätöslauselman liitteenä olevaa asetusehdotusta;

35.  korostaa, että koska unionilta puuttuu yhtenäinen ja kattava hyvän hallinnon kodifioitu säännöstö, kansalaisten on vaikea ymmärtää helposti ja kaikilta osin EU:n oikeuden mukaisia hallinnollisia oikeuksiaan, mikä myös heikentää heidän oikeussuojaansa; painottaa siksi, että asetuksen muodossa annettu hyvää hallintoa koskeva kodifioitu säännöstö, jossa vahvistetaan hallinnollisen menettelyn eri näkökohdat, kuten ilmoitukset, sitovat määräajat, oikeus tulla kuulluksi ja jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin, auttaa lujittamaan kansalaisten oikeuksia ja lisäämään avoimuutta; selventää, että näillä säännöillä täydennettäisiin nykyistä unionin lainsäädäntöä silloin, kun siinä on puutteita tai sen tulkintaan liittyy ongelmia, ja parannettaisiin saavutettavuutta; kehottaa siksi jälleen kerran komissiota esittämään kattavan lainsäädäntöehdotuksen unionin hallintomenettelylaiksi ja ottamaan siinä huomioon kaikki parlamentin asiassa jo toteuttamat toimet sekä unionissa ja jäsenvaltioissa tapahtuneen uuden kehityksen;

36.  muistuttaa, että ennakkoratkaisut auttavat selventämään tapaa, jolla unionin oikeutta on sovellettava; katsoo, että tähän menettelyyn turvautuminen mahdollistaa unionin lainsäädännön yhdenmukaisen tulkinnan ja täytäntöönpanon; kannustaa tämän vuoksi kansallisia tuomioistuimia saattamaan asioita Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, kun niissä on epäselvyyksiä, ja välttämään näin rikkomismenettelyjä;

37.  katsoo, että EU:n säännöstön asianmukainen soveltaminen on avainasemassa siinä, että EU:n toimintapolitiikat hyödyttävät niin yksittäisiä ihmisiä kuin yrityksiä; kehottaa sen vuoksi komissiota lujittamaan EU:n oikeuden täytäntöönpanon valvontaa siten, että perustana ovat sen osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamisen ja kansallisen lainsäädännön vaatimustenmukaisuuden jäsennelty ja järjestelmällinen tarkastaminen noudattaen täysimääräisesti EU:n perussopimuksia ja sen perusoikeuskirjaa; huomauttaa, että EU:n lainsäädäntö on vapaan ja demokraattisen prosessin tulos; suhtautuu myönteisesti komission käytäntöön ottaa asiaankuuluvasti huomioon paremman lainsäädännön periaatteet seurattaessa EU:n oikeuden soveltamista jäsenvaltioissa;

38.  korostaa avoimuuden merkitystä EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden laatiessa ja soveltaessa lainsäädäntöä; korostaa, että EU:n lainsäädännön on oltava selvää, ymmärrettävää, johdonmukaista ja täsmällistä, jotta voidaan paitsi helpottaa unionin oikeuden täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa myös tehdä siitä EU:n kansalaisten kannalta saavutettavaa, ja samalla on otettava huomioon EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa painotetaan EU:n oikeussääntöjen ennakoitavuuden ja ennustettavuuden tarvetta(19);

39.  katsoo, että ottamalla kansalliset parlamentit soveltuvin osin mukaan vuoropuheluun lainsäädäntöehdotusten sisällöstä edistetään EU:n lainsäädännön tehokasta soveltamista; huomauttaa, että kun kansalliset parlamentit valvovat tiiviimmin maidensa hallituksia näiden osallistuessa lainsäädäntöprosessiin, voidaan edistää EU:n oikeuden tehokasta soveltamista perussopimuksissa määrätyllä tavalla; korostaa, että kansallisilla parlamenteilla on tästä syystä oltava sananvaltaa unionin lainsäädäntömenettelyjen varhaisissa vaiheissa, ja kehottaa EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita käynnistämään keskustelun kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdystä pöytäkirjasta N:o 1 ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdystä pöytäkirjasta N:o 2, mahdollisesti siten, että ne tarkastelevat niin sanotun varhaisvaroitusjärjestelmän tarkistamista ja siten parantavat keltaisen kortin menettelyn soveltamista;

40.  kannustaa tiivistämään yhteistyötä ja lujittamaan yhteyksiä Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välillä; muistuttaa kansallisten parlamenttien valvontatehtävästä, joka koskee näiden maiden hallitusten osallistumista päätöksentekoprosessiin Euroopan unionin neuvostossa, ja korostaa tarvetta kuulemisiin ja säännölliseen näkemystenvaihtoon Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välillä, etenkin lainsäädäntöprosessin alkuvaiheissa;

41.  toteaa, että kansallisilla parlamenteilla on keskeinen tehtävä valvottaessa, että jäsenvaltiot panevat EU:n oikeuden asianmukaisesti täytäntöön; kehottaa niitä hoitamaan tätä tehtävää ennakoivasti; tuo esille kansallisten parlamenttien roolin siinä, että vältetään EU:n lainsäädännön ”kultausta” kansallisella tasolla ja siten estetään ylisääntely ja tarpeeton hallinnollinen rasite; odottaa jäsenvaltioiden ilmoittavan ja dokumentoivan selkeästi kansalliset velvoitteet, jos sellaisia lisätään EU:n lainsäädäntöön täytäntöönpanoprosessissa; on huolestunut siitä, että EU:n lainsäädäntöön lisätyt liialliset kansalliset toimenpiteet ruokkivat tarpeettomasti euroskeptisyyttä;

42.  toteaa, että EU:n kanssa työskentelevien kansallisten parlamenttien valiokuntien tietojenvaihto- ja yhteistyöjärjestelmä voi auttaa tehokkaan lainsäädännön saavuttamisessa ja sen avulla olisi myös tuettava EU:n lainsäädännön tehokkaampaa soveltamista jäsenvaltioissa; tukee IPEX-tietokannan käyttöä välineenä kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välisessä vastavuoroisessa tietojenvaihdossa; kannustaa kansallisia parlamentteja osallistumaan aktiivisesti Euroopan parlamentin järjestämiin säännöllisiin parlamenttien välisiin valiokuntakokouksiin;

43.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0385. (2) EUVL C 18, 19.1.2017, s. 10. (3) EUVL L 304, 20.11.2010, s. 47. (4) EUVL L 174, 27.6.2001, s. 25. (5) EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1. (6) EUVL C 316, 22.9.2017, s. 246. (7) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0409. (8) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0279. (9) Asia C-427/07, komissio v. Irlanti, 107 kohta. (10) EUVL C 369, 17.12.2011, s. 14. (11) EUVL C 369, 17.12.2011, s. 15. (12) Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28. syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission poliittisen lausuman mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, josta käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. (13) Katso muun muassa: unionin tuomioistuimen 20. syyskuuta 2016 antama tuomio asioissa Ledra Advertising Ltd (C-8/15 P), Andreas Eleftheriou (C-9/15 P), Eleni Eleftheriou (C-9/15 P), Lilia Papachristofi (C-9/15 P), Christos Theophilou (C-10/15 P) ja Eleni Theophilou (C-10/15 P) vastaan Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki (yhdistetyt asiat C-8/15 P – C-10/15 P), ECLI:EU:C:2016:701, 67 kohta ja sitä seuraavat kohdat. (14) Unionin tuomioistuimen 20. syyskuuta 2016 antama tuomio, yhdistetyt asiat C-8/15 P – C-10/15 P), 67 kohta ja sitä seuraavat kohdat. (15) Em. tuomio, 58 kohta ja sitä seuraavat kohdat; katso myös asiassa Pringle (C‑370/12) 27. marraskuuta 2012 annettu tuomio, 164 kohta. (16) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/33/EU, annettu 26. kesäkuuta 2013, kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 96). (17) Katso muun muassa: S. Carrera, S. Blockmans, D. Gros, E. Guild, ”The EU’s Response to the Refugee Crisis – Taking Stock and Setting Policy Priorities”, Centre for European Policy Studies (CEPS), essee nro 20, 16. joulukuuta 2015 – https://www.ceps.eu/system/files/EU%20Response%20to%20the%202015%20Refugee%20Crisis_0.pdf. (18) Euroopan parlamentin päätöslauselma 15. tammikuuta 2013 suosituksista komissiolle Euroopan unionin hallintomenettelylaista (EUVL C 440, 30.12.2015, s. 17). (19) Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.9.2009, Plantanol GmbH & Co. KG v. Hauptzollamt Darmstadt, C‑201/08, ECLI:EU:C:2009:539, 46 kohta.