Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) ja erityisesti sen 5 artiklan (toimivallan antaminen ja toissijaisuusperiaate), 10 artiklan 1 kohdan (edustuksellinen demokratia), 2 kohdan (unionin kansalaisten edustaminen) ja 3 kohdan (unionin kansalaisten oikeus osallistua demokratian toteuttamiseen unionissa), 11 artiklan (osallistuva demokratia), 12 artiklan (kansallisten parlamenttien asema), 48 artiklan 3 kohdan (tavanomainen tarkistusmenettely) ja 48 artiklan 7 kohdan (”yhdyskäytävälauseke”),

–  ottaa huomioon ‏pöytäkirjan N:o 1 kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa ja pöytäkirjan N:o 2 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 15 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 ja 42 artiklan,

–  ottaa huomioon 12. kesäkuuta 1997 antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisistä suhteista(1), 7. helmikuuta 2002 antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien suhteista Euroopan rakentamisessa(2), 7. toukokuuta 2009 antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisten suhteiden kehityksestä Lissabonin sopimuksen tultua voimaan(3) ja 16. huhtikuuta 2014 antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien suhteista(4),

–  ottaa huomioon 16. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselmat Euroopan unionin toiminnan parantamisesta hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia(5), euroalueen budjettikapasiteetista(6) ja Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen mahdollisista kehityskuluista ja mukautuksista(7),

–  ottaa huomioon komission vuosikertomukset Euroopan komission ja kansallisten parlamenttien välisistä suhteista ja erityisesti 2. heinäkuuta 2015 annetun vuotta 2014 koskevan kertomuksen (COM(2015)0316) ja 15. heinäkuuta 2016 annetun vuotta 2015 koskevan kertomuksen (COM(2016)0471) sekä komission vuosikertomukset toissijaisuudesta ja suhteellisuudesta ja erityisesti 15. heinäkuuta 2016 annetun vuotta 2015 koskevan kertomuksen (COM(2016)0469) ja 30. kesäkuuta 2017 annetun vuotta 2016 koskevan kertomuksen (COM(2017)0600),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin suhteista kansallisiin parlamentteihin vastaavan yksikön vuosikertomukset ja erityisesti vuoden 2016 väliraportin Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisistä suhteista,

–  ottaa huomioon 26. lokakuuta 2017 antamansa päätöslauselman EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta 2015(8),

–  ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2017 julkaistun komission valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta sekä komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin 13. syyskuuta 2017 unionin tilasta pitämän puheen, jossa esitettiin etenemissuunnitelma,

–  ottaa huomioon julistuksen ”Greater European Integration: the Way Forward”, jonka Italian parlamentin, Ranskan kansalliskokouksen, Saksan liittopäivien ja Luxemburgin edustajainhuoneen puhemiehet allekirjoittivat 14. syyskuuta 2015 ja jota nykyisin tukee 15 kansallista parlamenttia,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin parlamenttien puhemiesten konferenssien päätelmät Lissabonin sopimuksen tultua voimaan ja erityisesti vuonna 2016 pidetyn Luxemburgin konferenssin ja vuonna 2017 pidetyn Bratislavan konferenssin päätelmät,

–  ottaa huomioon unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssin (COSAC) lausunnot ja päätelmät Lissabonin sopimuksen tultua voimaan ja erityisesti Vallettassa ja Tallinnassa vuonna 2017 pidettyjen kokousten päätelmät, sekä sen puolivuosittain antamat kertomukset,

–  ottaa huomioon talous- ja rahaliiton vakautta, yhteensovittamista sekä ohjausta ja hallintaa koskevan sopimuksen (vakaussopimus) 13 artiklan, jossa vahvistetaan, että järjestetään parlamenttien välisiä kokouksia, joissa keskustellaan budjettipolitiikasta ja muista perussopimuksen soveltamisalaan kuuluvista asioista,

–  ottaa huomioon Tšekin tasavallan senaatin 30. marraskuuta 2016 antaman päätöslauselman (11. kauden 26. päätöslauselma), Italian senaatin 19. lokakuuta 2016 antaman päätöslauselman (Doc. XVIII n. 164) ja sen EU-asioiden valiokunnan 2. toukokuuta 2017 antaman lausunnon (Prot. 573), Ranskan kansalliskokouksen EU‑asioiden valiokunnan 31. toukokuuta 2017 antaman lausunnon (ref. 2017/058) ja Alankomaiden parlamentin EU-asioiden valiokunnan 22. joulukuuta 2017 antaman lausunnon (A(2018)1067),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,

–  ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön (A8-0127/2018),

A.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit edistävät osaltaan aktiivisesti Euroopan unionin moitteetonta perustuslaillista toimintaa (SEU-sopimuksen 12 artikla), minkä vuoksi niillä on tärkeä asema EU:n demokraattisessa legitiimiydessä ja sen täyden potentiaalin toteuttamisessa;

B.  toteaa, että kansallisten hallitusten parlamentaarinen vastuullisuus Eurooppa-asioissa, joka vaihtelee kansallisten käytäntöjen mukaan, on kansallisten parlamenttien roolin kulmakivi nykyisessä unionin perussopimuksessa;

C.  katsoo, että omavastuullisuuden lisäämiseksi kansallisten parlamenttien olisi valvottava kansallisia hallituksia samalla tavalla kuin Euroopan parlamentti valvoo unionin toimeenpanevia elimiä; toteaa kuitenkin, että se vaikutusvalta, joka kansallisilla parlamenteilla on hallitukseensa nähden, vaihtelee merkittävästi jäsenvaltiotasolla;

D.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit pitävät rajallista osallistumistaan unionin asioihin useinkin valitettavana ja haluavat olla tiiviimmin mukana unionin yhdentymisprosessin kehityksessä;

E.  ottaa huomioon, että avoimuuden puute EU:n lainsäädäntö- ja päätöksentekoprosesseissa uhkaa vaarantaa sekä kansallisilla parlamenteilla perussopimusten ja asiaankuuluvien pöytäkirjojen mukaisesti olevat erioikeudet että etenkin niiden roolin hallitustensa valvojina;

F.  ottaa huomioon, että kansallisten parlamenttien moniarvoisuus on huomattavan hyödyllistä unionille, koska erilaisten poliittisten kantojen kokoaminen yhteen jäsenvaltioissa voi vahvistaa ja laajentaa monialaista keskustelua unionin tasolla;

G.  toteaa, että parlamentaaristen vähemmistöjen aliedustusta Eurooppa-asioissa olisi tasapainotettava siten, että samalla kunnioitetaan täysin kunkin kansallisen parlamentin enemmistöä ja noudatetaan suhteellisen edustuksen periaatetta;

H.  ottaa huomioon, että kansallisilla parlamenteilla on rooli perussopimusten tarkistamisessa ja että niitä on äskettäin pyydetty osallistumaan unionin demokraattisiin foorumeihin;

I.  toteaa, että eurooppalaista julkista tilaa voitaisiin edistää kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin järjestämillä Euroopan tulevaisuutta käsittelevillä foorumeilla, koska nämä parlamentit ovat EU:n kansalaisten luonnollisia edustajia; ottaa huomioon, että näitä foorumeita voitaisiin tukea luomalla yhteinen Eurooppa-viikko, jolloin kansalliset parlamentit keskustelisivat samanaikaisesti Eurooppa-asioista yhdessä komission jäsenten ja Euroopan parlamentin jäsenten kanssa;

J.  toteaa, että vaalien yhteydessä on viime aikoina käynyt ilmi, että taloudellinen, rahoituksellinen ja sosiaalinen kriisi on lisännyt unionin kansalaisten epäluottamusta ja pettymystä demokraattisen edustuksen nykyiseen malliin niin EU:ssa kuin kansallisella tasolla;

K.  ottaa huomioon, että unionin toimielinten ja kansallisten parlamenttien väliset suhteet ovat parantuneet osittain, kun on pantu täytäntöön kansallisten parlamenttien oikeus tarkastella toissijaisuusperiaatteen noudattamista niin kutsutun ennakkovaroitusjärjestelmän (EWS) pohjalta;

L.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit arvostelevat joskus EWS:ää ja väittävät, että sen määräyksiä ei ole helppo toteuttaa käytännössä ja että sen soveltamisala on suppea;

M.  ottaa huomioon, että EWS:n täytäntöönpanossa on tapahtunut edistymistä, kuten viimeisimmät tiedot kansallisten parlamenttien osana poliittista vuoropuhelua antamien lausuntojen kokonaismäärästä osoittavat; ottaa huomioon, että keltaisen kortin menettelyn rajoitettu käyttö ja oranssin kortin menettelyn tehottomuus osoittavat, että parantamisen varaa on edelleen, ja että kansallisten parlamenttien välisen koordinoinnin parantaminen tässä yhteydessä on mahdollista;

N.  ottaa huomioon, että pöytäkirjassa N:o 1 olevassa 4 artiklassa vahvistettu kahdeksan viikon jakso on osoittautunut riittämättömäksi toissijaisuusperiaatteen noudattamisen oikea-aikaista valvontaa varten;

O.  ottaa huomioon, että EWS:ää voidaan täydentää järjestelmällä, joka tällä hetkellä antaa kansallisille parlamenteille mahdollisuuden esittää rakentavia ehdotuksia komission harkittavaksi komission aloiteoikeus asianmukaisesti huomioon ottaen;

P.  toteaa, että useat kansalliset parlamentit ovat olleet kiinnostuneita kehittämään poliittisen vuoropuhelun parantamisvälineen, joka antaisi niille mahdollisuuden ehdottaa rakentavia ehdotuksia komission harkittavaksi komission aloiteoikeus asianmukaisesti huomioon ottaen;

Q.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit voivat milloin tahansa antaa lausuntoja poliittisen vuoropuhelun puitteissa, valtuuttaa hallituksensa pyytämään lainsäädäntöehdotusten muotoilua neuvoston kautta tai SEUT-sopimuksen 225 artiklan mukaisesti yksinkertaisesti pyytää Euroopan parlamenttia esittämään ehdotuksia komissiolle;

R.  toteaa, että punaisen kortin menettelyn käyttöönotto ei ole mahdollista unionin yhdentymisprosessin tässä vaiheessa;

S.  katsoo, että Lissabonin sopimuksessa määrättyä kattavaa tiedonsaantioikeutta voitaisiin parantaa, jos kansallisille parlamenteille annettaisiin enemmän resursseja ja aikaa käsitellä unionin toimielinten niille välittämiä asiakirjoja;

T.  toteaa, että kansallisten parlamenttien keskinäiseen sekä kansallisten parlamenttien ja unionin toimielinten väliseen jatkuvaan tietojenvaihtoon tarkoitettua IPEX-alustaa olisi edelleen kehitettävä noudattaen sen digitaalistrategiaa, jossa Euroopan parlamentilla on merkittävä tukirooli;

U.  ottaa huomioon, että toimielinten välinen yhteistyö on parantunut, kun on saatettu voimaan Lissabonin sopimus ja niin kutsuttu Barroson aloite, joka koskee poliittista vuoropuhelua, jonka komissio käynnisti syyskuussa 2006 ja jossa kansallisilla parlamenteilla on mahdollisuus esittää huomautuksia tai antaa myönteistä palautetta taikka kritisoida komission ehdotuksia;

V.  toteaa, että kansalliset parlamentit valittavat toisinaan suhteistaan Euroopan unioniin ja väittävät, että ne ovat liian monimutkaiset;

W.  ottaa huomioon, että kansallisilla parlamenteilla on toimivaltaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aloilla SEUT-sopimuksen 70, 85 ja 88 artiklan nojalla, ja niillä olisi siksi oltava merkittävä rooli unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuuden suhteen;

X.  katsoo, että kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin olisi voitava paremmin valvoa finanssi- ja talouspolitiikkaa, päätöksentekoa ja hallinnollisia asioita EU:n tasolla;

Y.  katsoo, että unionin tuomioistuimen 16. toukokuuta 2017 antama päätös EU:n ja Singaporen kauppasopimuksen sekamuotoisuudesta on muuttanut tapaa, jolla kansalliset parlamentit osallistuvat kauppasopimuksiin tulevaisuudessa;

Z.  katsoo, että parempi vuorovaikutus ja tietojenvaihto Euroopan parlamentin jäsenten ja kansallisten parlamenttien jäsenten välillä ja myös kansallisten parlamenttien virkamiesten välillä voisi auttaa parantamaan kansallisella tasolla käytävän EU-keskustelun valvontaa ja siten edistää aidosti unionin parlamentaarista ja poliittista kulttuuria;

Hallitusten Eurooppa-asioissa harjoittaman toiminnan seuranta

1.  katsoo, että Lissabonin sopimuksella kansallisille parlamenteille annettujen oikeuksien ja velvollisuuksien täytäntöönpano on lisännyt niiden roolia unionin perustuslaillisessa kehyksessä ja siten edistänyt unionin moniarvoisuutta, demokraattista legitiimiyttä ja toiminnan parantamista;

2.  toteaa, että kansalliset hallitukset ovat kansallisen valtiosääntönsä mukaisesti demokraattisesti vastuussa kansallisille parlamenteille, kuten SEU-sopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa todetaan; katsoo, että tällainen vastuunalaisuus on kansallisten parlamenttien roolin kulmakivi Euroopan unionissa; kannustaa kansallisia parlamentteja hoitamaan EU-toimintojaan täysimääräisesti, jotta ne voivat vaikuttaa suoraan unionin politiikkojen sisältöön ja seurata sitä erityisesti valvomalla kansallisten hallitustensa toimia Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäseninä;

3.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kansallisille parlamenteille annetaan riittävästi aikaa, valmiudet ja tarvittavat mahdollisuudet perehtyä tietoihin, jotta ne voivat täyttää perustuslaillisen tehtävänsä eli seurata kansallisten hallitusten toimintaa ja legitimoida sen, kun nämä hallitukset toimivat unionin tasolla joko neuvostossa tai Eurooppa-neuvostossa; toteaa, että näiden EU-toimintojen olisi noudatettava kaikilta osin jäsenvaltioiden perustuslaillisia perinteitä; katsoo, että tämän roolin säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi nykyistä parhaiden käytäntöjen vaihtoa ja kansallisten parlamenttien välistä vuorovaikutusta olisi vahvistettava ja edistettävä;

4.  katsoo, että unionin toimielinten työmenetelmien ja päätöksentekoprosessien avoimuus on edellytys sille, että kansalliset parlamentit voivat täyttää tehokkaasti perussopimuksista johtuvan institutionaalisen roolinsa; kehottaa lisäksi kansallisia parlamentteja käyttämään täysimääräisesti toimivaltaansa siten, että valvotaan hallitusten toimia unionin tasolla, muun muassa mukauttamalla sisäistä organisaatiotaan, aikataulujaan ja työjärjestyksiään tämän mahdollistamiseksi; ehdottaa myös kansallisten parlamenttien välistä parhaiden käytäntöjen vaihtoa, säännöllisiä keskusteluja ministerien ja kansallisten parlamenttien eri valiokuntien kanssa ennen neuvoston ja Eurooppa-neuvoston kokouksia ja niiden jälkeen sekä säännöllisiä kokouksia kansallisten parlamenttien jäsenten, komission jäsenten ja Euroopan parlamentin jäsenten välillä;

5.  katsoo, että on varottava tarkasti kaikenlaista EU:n lainsäädännön ”kultausta” jäsenvaltioissa ja että kansallisilla parlamenteilla on tässä keskeinen tehtävä; muistuttaa kuitenkin, ettei tämä vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa oikeuksien tason säilyttämistä koskevia lausekkeita ja säätää kansallisesti esimerkiksi korkeammista sosiaali- tai ympäristönormeista;

6.  palauttaa mieliin, että vaikka parlamentti kannustaa vahvistettua poliittista vuoropuhelua kansallisten parlamenttien kanssa ja tunnustaa tarpeen tehostaa parlamentaarista osallistumista, päätökset on tehtävä perustuslaillisen toimivallan mukaisesti ja ottamalla huomioon kansallisten ja unionin elinten päätösvallan selkeä erottaminen;

7.  toteaa, että Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit olisi otettava paremmin mukaan talouspolitiikan eurooppalaiseen ohjausjaksoon, ja suosittaa, että talousarviomenettelyjen aikatauluja olisi kansallisella ja unionin tasolla koordinoitava paremmin, jotta edistettäisiin tämän välineen tehokkaampaa käyttöä; muistuttaa lisäksi, että tämän ohjausjakson sovittaminen yhteen kansallisten parlamenttien asialistojen kanssa voisi osaltaan myötävaikuttaa talouspolitiikan koordinointiin, mutta korostaa samalla, että tässä ei saisi jättää huomiotta kunkin parlamentin itsehallinto-oikeutta ja omaa työjärjestystä;

8.  ehdottaa, että otetaan käyttöön talousarviovuoropuhelun kansallinen jakso, jonka aikana kansalliset parlamentit voivat keskustella talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta ja osallistua siihen valtuuttamalla omat hallituksensa toimimaan komission ja neuvoston kanssa;

9.  korostaa, että unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssin (COSAC) edellisessä täysistunnossa Tallinnassa todettiin, että useimmat kansalliset parlamentit osallistuvat aktiivisesti näihin täysistuntoihin EU-asioista keskustelemiseksi joko säännöllisesti tai tapauskohtaisesti ja että EU-asioista käytävien täysistuntokeskustelujen lisääminen parantaisi unionin näkyvyyttä ja antaisi kansalaisille mahdollisuuden oppia lisää EU:n asialistasta ja poliittisten puolueiden kannoista näihin kysymyksiin;

Eurooppalaisen julkisen tilan luominen

10.  toteaa, että erilaisten poliittisten kantojen kokoaminen yhteen jäsenvaltioissa voisi vahvistaa ja laajentaa monialaisia keskusteluja unionin tasolla; suosittaa siksi, että unionin toimielimiin lähetettävien kansallisten parlamentaaristen valtuuskuntien olisi koostuttava usean puolueen jäsenistä; korostaa, että eri poliittisten puolueiden jäsenten suhteellisen edustuksen periaate on tärkeä tässä yhteydessä;

11.  toteaa, että kansallisten parlamenttien antamat lausunnot voisivat ilmentää parlamentaarisen enemmistön sitovaa tahtoa EWS:n puitteissa tai sen ulkopuolella; kannattaa kuitenkin ajatusta, että kansallisten parlamenttien poliittisille vähemmistöille annetaan mahdollisuus ilmaista eriäviä näkemyksiä, jotka voitaisiin sitten sisällyttää tällaisten lausuntojen liitteisiin; katsoo, että nämä lausunnot olisi annettava noudattaen kaikilta osin suhteellisuusperiaatetta ja kunkin kansallisen parlamentin työjärjestyksen mukaisesti;

12.  panee huolellisesti merkille hiljattain esitetyn pyynnön järjestää demokraattisia konventteja kaikkialla Euroopassa; katsoo tässä yhteydessä, että vuosittain järjestettävä Eurooppa-viikko mahdollistaisi sen, että parlamentin ja komission jäsenet ja erityisesti klustereista vastaavat varapuheenjohtajat voivat käydä kaikissa kansallisissa parlamenteissa keskustelemassa unionin agendasta yhdessä parlamentin omien jäsenten ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa ja selittää sitä; ehdottaa, että sen omaa työjärjestystä tarkistetaan aloitteen edistämiseksi, ja kannustaa kansallisia parlamentteja tekemään samoin; katsoo lisäksi, että kansallisten ja Euroopan tason poliittisten ryhmien tapaamiset EU-asioissa tehtävän parlamenttien välisen yhteistyön puitteissa voisivat tuoda lisäarvoa aidon eurooppalaisen poliittisen keskustelun muodossa;

EWS:n uudistamisen tukeminen

13.  korostaa, että EWS:ää on käytetty harvoin Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen, ja uskoo, että sitä voitaisiin uudistaa nykyisessä perustuslaillisessa kehyksessä;

14.  toteaa, että esimerkit kuten keltaisen kortin menettelyn käyttäminen komission ehdotukseen työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin tarkistamisesta vuonna 2016 osoittavat, että EWS on toimintakunnossa; korostaa, että keltaisen kortin menettelyn rajallinen käyttö saattaa merkitä sitä, että toissijaisuusperiaatetta noudatetaan EU:ssa kaiken kaikkiaan asianmukaisesti; katsoo näin ollen, että EWS:n menettelyllisiä puutteita ei tulisi pitää ratkaisevana osoituksena toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä; palauttaa lisäksi mieliin, että kansalliset parlamentit voivat esittää näkemyksiään ennen komission esittämiä lainsäädäntöehdotuksia myös vihreiden ja valkoisten kirjojen tai komission vuotuisen työohjelman esittelyn yhteydessä ja käsitellä siten toissijaisuusperiaatteen noudattamista varhaisessa vaiheessa;

15.  palauttaa mieliin, että komission on tarkastettava jokaisesta uudesta lainsäädäntöaloitteesta, ovatko EU:n tason toimet oikeutettuja ja myös perusteltuja; korostaa lisäksi, että aiempi kokemus on osoittanut, että toissijaisuusperiaatteen poliittisen ulottuvuuden ja suhteellisuusperiaatteen oikeudellisen ulottuvuuden välisen rajan vetäminen on toisinaan vaikeaa ja työlästä; vaatii siksi, että kun komissio antaa vastauksia perusteltuihin lausuntoihin EWS:n puitteissa tai sen ulkopuolella, se käsittelee toissijaisuusperiaatetta koskevan tulkintansa lisäksi myös suhteellisuusperiaatetta ja tarvittaessa myös mahdollisia kysymyksiä ehdotetuista toimintavaihtoehdoista;

16.  panee merkille, että eräät kansalliset parlamentit ovat pyytäneet pidentämään kahdeksan viikon pituista ajanjaksoa, jonka aikana ne voivat antaa pöytäkirjassa N:o 1 olevan 3 artiklan mukaisen perustellun lausunnon; korostaa kuitenkin, että nykyisessä perussopimuskehyksessä ei määrätä tällaisesta pidentämisestä; katsoo siksi, että komission olisi otettava EWS:n yhteydessä käyttöön tekninen tiedoksiantamisjakso, jotta voidaan myöntää lisäaikaa siitä päivästä, kun kansalliset parlamentit ovat teknisesti saaneet lainsäädäntöluonnoksen, siihen päivään, jona kahdeksan viikon määräaika alkaa; muistuttaa tässä yhteydessä, että komissio otti vuonna 2009 käyttöön muita toissijaisuusperiaatteen valvontamekanismin toimintaa koskevia käytännön järjestelyjä;

17.  panee merkille, että eräät kansalliset parlamentit ovat pyytäneet pidentämään kahdeksan viikon pituista ajanjaksoa, jonka aikana ne voivat antaa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisen perustellun lausunnon;

18.  ehdottaa komission kanssa vuonna 2016 käynnistetyn poliittisen vuoropuhelun tapaan, että hyödynnetään täydessä laajuudessa järjestelmää, jossa kansalliset parlamentit voivat esittää komissiolle rakentavia ehdotuksia, joiden tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti eurooppalaiseen keskusteluun ja komission aloiteoikeuteen; ehdottaa tässä yhteydessä, että komissio voisi käyttää harkintavaltaa ja joko ottaa huomioon näitä ehdotuksia tai antaa virallisen vastauksen, jossa se korostaa syitä olla tekemättä niin; toteaa, että tällainen menettely ei voi muodostaa oikeutta esittää aloite tai oikeutta peruuttaa tai muuttaa lainsäädäntöä, koska muutoin sillä kumottaisiin unionin menetelmä ja toimivallan jako kansallisella ja unionin tasolla, mikä rikkoo perussopimuksia; suosittaakin, että jos perussopimuksia tarkistetaan tulevaisuudessa, oikeus tehdä lainsäädäntöaloitteita olisi annettava Euroopan parlamentille, joka edustaa suoraan unionin kansalaisia;

Tiedonsaantioikeuden täytäntöönpano

19.  vahvistaa, että SEU-sopimuksen 12 artiklassa ja pöytäkirjassa N:o 1 annetaan kansallisille parlamenteille oikeus saada tietoa suoraan unionin toimielimiltä;

20.  korostaa, että kansallisten parlamenttien olisi helpompi käsitellä tietoa, joka lähetetään niille joko suoraan EWS:n kautta tai tiedonsaantioikeuden mukaisesti, jos IPEX-alusta vastaisi merkitykseltään foorumia, joka mahdollistaa epävirallisen pysyvän vuoropuhelun kansallisten parlamenttien kesken sekä niiden ja unionin toimielinten välillä; päättää siksi edistää alustan käyttöä poliittisen vuoropuhelun vahvistamiseen; suosittaa, että kansalliset parlamentit käyttävät IPEX-alustaa hyvissä ajoin, jotta varmistetaan kansallisen valvontamekanismin varhainen aloittaminen; suosittaa IPEXin käyttämistä kanavana tietojen järjestelmälliselle vaihdolle ja toissijaisuuteen liittyvien huolenaiheiden varhaiselle tunnistamiselle; katsoo, että IPEXiä on mahdollista kehittää keskeisimpänä kommunikaatiokanavana ja välineenä, jolla asiaankuuluvat asiakirjat toimitetaan kansallisten parlamenttien ja EU:n toimielinten välillä, ja sitoutuu tässä yhteydessä tarjoamaan apua kansallisten parlamenttien hallinnoille sen suhteen, miten alustaa käytetään; kannustaa lisäksi käynnistämään toimielinten ja poliittisten ryhmien henkilöstön vaihto-ohjelmia Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien hallintojen välillä;

Toimielinten välisen yhteistyön parantaminen

21.  panee merkille Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisen nykyisen yhteistyön COSACissa ja yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä parlamenttien välisessä kokouksessa (CFSP-IPC) sekä vakaussopimuksen 13 artiklan puitteissa; korostaa, että tällaista yhteistyötä olisi kehitettävä konsensuksen, tiedonjaon ja kuulemisen periaatteiden pohjalta, jotta kansalliset parlamentit voivat valvoa hallituksiaan ja hallintojaan;

22.  muistuttaa, että unionin ja kansallisten parlamenttien nykyistä suhdekehystä voitaisiin yksinkertaistaa ja yhtenäistää, jotta se olisi tehokkaampi ja vaikuttavampi; kehottaa tässä yhteydessä tarkastelemaan unionin ja sen jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien yhteistyötä olemassa olevilla alustoilla ja foorumeilla, jotta voidaan lujittaa näitä suhteita ja mukauttaa ne nykyisiin tarpeisiin. vaatii kuitenkin selkeää kuvausta kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin päätöksentekovaltuuksista ja katsoo, että kansallisten parlamenttien olisi harjoitettava EU-toimintaansa omien maidensa perustuslakien pohjalta erityisesti valvomalla Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäseninä toimivia kansallisia hallituksiaan, sillä tällä tasolla ne voivat parhaiten valvoa unionin lainsäädäntöprosesseja; vastustaa siksi yhteisten parlamentaaristen päätöksentekoelinten luomista avoimuus-, vastuullisuus- ja toimintakykynäkökohtien vuoksi;

23.  toteaa, että parlamentaaristen valiokuntien välisen poliittisen ja teknisen vuoropuhelun vahvistaminen sekä kansallisella että unionin tasolla voisi olla erittäin kannattava askel kohti täyttä parlamenttien välistä yhteistyötä; harkitsee mahdollisuutta kohdentaa lisävaroja tämän tavoitteen saavuttamiseksi ja videoneuvottelujen käyttämiseksi mahdollisuuksien mukaan;

24.  pitää tärkeänä pöytäkirjassa N:o 1 olevassa 9 ja 10 artiklassa tarkoitettuja parlamenttien välisiä valiokuntakokouksia (ICM); uskoo, että toimielinten välistä yhteistyötä voitaisiin parantaa, jos Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien jäsenet antaisivat näille kokouksille merkittävämmän aseman ja jos ne valmisteltaisiin tiiviimmässä yhteistyössä;

25.  suosittelee, että kansalliset parlamentit otetaan mukaan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan jatkuvaan kehittämiseen; uskoo, että tällaista osallistumista olisi edistettävä tiiviissä yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa kunnioittaen samalla täysin kansallisten perustuslakien turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevia säännöksiä ja että edistäminen voitaisiin toteuttaa muun muassa yhteisillä parlamenttien välisillä kokouksilla, joihin osallistuu kansallisten parlamenttien edustajia ja Euroopan parlamentin jäseniä, sekä poliittisella vuoropuhelulla, jota käydään Euroopan parlamentin täysivaltaisen turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan sekä vastaavien kansallisten parlamenttien valiokuntien välillä; toteaa, että tämä tarjoaa liittoutumattomille jäsenvaltioille mahdollisuuden toteuttaa rakentavaa valvontaa tällä alalla;

26.  katsoo, että syvennetty poliittinen ja lainsäädännöllinen vuoropuhelu kansallisten parlamenttien kesken ja kanssa edistäisi parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten välisessä sopimuksessa asetettujen tavoitteiden noudattamista;

o
o   o

27.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) EYVL C 200, 30.6.1997, s. 153. (2) EYVL C 284 E, 21.11.2002, s. 322. (3) EUVL C 212 E, 5.8.2010, s. 94. (4) EUVL C 443, 22.12.2017, s. 40. (5) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0049. (6) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0050. (7) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0048. (8) Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0421.