Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 1. maaliskuuta 2017 annetun komission valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta: ”Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 vuoteen 2025 mennessä” (COM(2017)2025) ja siihen liittyvät pohdinta-asiakirjat EU:n rahoituksen tulevaisuudesta, Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta, Euroopan talous- ja rahaliiton syventämisestä, globalisaation hallinnasta ja Euroopan sosiaalisesta ulottuvuudesta,

–  ottaa huomioon 16. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin toiminnan parantamisesta hyödyntämällä Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia(1),

–  ottaa huomioon 16. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen mahdollisista kehityskuluista ja mukautuksista(2),

–  ottaa huomioon 12. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin monitasoisen hallinnoinnin perustuslaillisista ongelmista(3),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan ja budjettivaliokunnan lausunnot (A8-0402/2018),

A.  toteaa, että eriytetty yhdentyminen on monimerkityksinen käsite, jolla voidaan määritellä erilaisia ilmiöitä niin poliittisesta kuin teknisestäkin näkökulmasta;

B.  toteaa, että EU:n yhdentymisprosesseihin liittyy nopeasti kasvava määrä erilaisia tilanteita, jotka johtavat eriytettyyn yhdentymiseen sekä primääri- että sekundaarilainsäädännön osalta;

C.  toteaa, että eriytetyn yhdentymisen poliittinen mieltäminen vaihtelee tuntuvasti kansallisen yhteyden mukaan; toteaa, että eräille unionissa jo pidempään olleille jäsenvaltioille se voi herättää myönteisiä mielleyhtymiä ja ajatuksia sellaisen ”edelläkävijäryhmän” perustamisesta, jonka tarkoituksena on edistyä nopeammin yhdentymisen syventymisessä, kun taas unioniin myöhemmin liittyneet jäsenvaltiot katsovat usein sen johtavan ensimmäisen ja toisen luokan jäsenvaltioihin;

D.  toteaa, että eriytetyllä yhdentymisellä viitataan myös hyvin erilaisiin mekanismeihin, jotka saattavat vaikuttaa hyvin eri tavoin Euroopan yhdentymiseen; toteaa, että eriytetyllä yhdentymisellä voidaan viitata ajalliseen eriyttämiseen eli monen vauhdin Eurooppaan, jolloin tavoitteet ovat samat mutta niiden saavuttamiseen tarvittava aika vaihtelee, tapojen eriyttämiseen eli à la carte -Eurooppaan tai tilaa koskevaan eriyttämiseen eli niin sanottuun vaihtelevan geometrian järjestelmään;

E.  toteaa, että eriyttäminen on ollut pysyvä piirre Euroopan yhdentymisessä, ei pelkästään EU:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla vaan muuallakin, ja sen ansiosta on joskus ollut mahdollista syventää ja laajentaa EU:ta samanaikaisesti; toteaa tästä seuraavan, että eriytymistä ja yhdentymistä on mahdotonta vastustaa eikä eriytymistä voida myöskään pitää innovatiivisena polkuna unionin tulevaisuuteen;

F.  toteaa, että vaikka eriytetty yhdentyminen voi olla käytännöllinen ratkaisu Euroopan yhdentymisen edistämiseksi, sitä olisi käytettävä säästeliäästi ja tiukasti määriteltyjen rajojen puitteissa, koska vaarana on unionin ja sen toimielinjärjestelmän pirstaloituminen; katsoo, että eriytetyn yhdentymisen lopullisena tavoitteena olisi oltava jäsenvaltioiden osallistamisen eikä syrjäyttämisen edistäminen;

G.  toteaa kokemuksen osoittavan, että vaikka keskinäinen riippuvuus toimii yhdentymistä edistävänä tekijänä, politisoituminen toimii usein yhdentymisen esteenä; toteaa, että tämän vuoksi ne unionin politiikan alat, joilla yhdentyminen on pisimmällä, kuten sisämarkkinoiden yhdenmukaistaminen ja sääntely, ovat enimmäkseen vähiten politisoituneita aloja, kun taas eriytettyä yhdentymistä ilmenee todennäköisimmin sellaisilla politiikan aloilla, joiden poliittinen polarisoituminen on syvää, kuten rahapolitiikka, puolustus, rajavalvonta, perusoikeudet tai verotus;

H.  katsoo, että jäsenvaltioiden välisten poliittisten yhteyksien ja keskinäisten riippuvuussuhteiden luominen edistää ratkaisevasti niiden yhdentymistä unioniin;

I.  ottaa huomioon, että perussopimuksissa määrätään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta toteuttaa erilaisia yhdentymistapoja, joita ovat muun muassa tiiviimpi yhteistyö (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 20 artikla) ja pysyvä rakenteellinen yhteistyö (SEU:n 46 artikla), mutta niissä ei kuitenkaan määrätä pysyvästä joustavuudesta tai eriytetystä integraatiosta pitkän aikavälin tavoitteena tai Euroopan yhdentymisen periaatteena; katsoo, että erilaisia yhdentymistapoja olisi sovellettava vain rajalliseen määrään politiikkoja, niiden olisi oltava osallistavia, jotta kaikki jäsenvaltiot voisivat osallistua, eivätkä ne saisi heikentää yhä läheisemmän unionin luomista, josta määrätään SEU:n 1 artiklassa; ottaa lisäksi huomioon, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mukainen tehostettu yhteistyö on nyt todellisuutta ja se edistää todellisen Euroopan puolustusunionin rakentamista;

J.  toteaa, että finanssitransaktioveroa lukuun ottamatta kaikista nykyisistä eriytetyn yhdentymisen tapauksista olisi voitu päättää neuvostossa määräenemmistöllä, jos tästä olisi määrätty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 329 artiklan 2 kohdassa yksimielisyyden asemasta;

K.  toteaa, että eräillä eriytetyn yhdentymisen muodoilla saattaa olla keskihakuisia vaikutuksia, jolloin useammat jäsenvaltiot haluavat liittyä aloitteeseen myöhemmin;

L.  toteaa, että eriyttämisprosessi on johtanut aloitteiden käynnistämiseen unionin oikeudellisessa kehyksessä sekä eräisiin joustavampiin hallitustenvälisiin oikeudellisiin järjestelyihin, jotka ovat puolestaan johtaneet monimutkaiseen järjestelmään, jota kansalaisten on vaikea hahmottaa;

M.  huomauttaa, että jäsenvaltiot eivät ole ainoita mahdollisia eriytetyn yhdentymisen toimijoita; toteaa, että eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY) 5. heinäkuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1082/2006(4) mahdollistetaan jo nyt valtioiden välinen yhteistyö yhteisen edun perusteella;

1.  katsoo, että eriytettyä yhdentymistä koskevaa keskustelua ei missään tapauksessa pitäisi käydä eriyttämisen puolesta tai sitä vastaan vaan olisi keskusteltava parhaasta tavasta saada eriytetystä yhdentymisestä – joka on jo poliittinen realiteetti – toimiva EU:n toimielinjärjestelmässä, mikä olisi unionin ja sen kansalaisten etujen mukaista;

2.  palauttaa mieliin päätelmänsä, että hallitustenväliset päätöksentekorakenteet ja ‑menettelyt lisäävät institutionaalisen vastuun monimutkaisuutta, vähentävät avoimuutta ja demokraattista vastuuvelvollisuutta ja että yhteisömenetelmä on unionin toiminnan kannalta paras menetelmä;

3.  katsoo, että eriytetyn yhdentymisen olisi kuvastettava sitä ajatusta, että Eurooppa ei toimi kaikille sopivan yhtenäisen mallin mukaisesti ja että sen olisi mukauduttava kansalaisten tarpeisiin ja toiveisiin; katsoo, että eriyttäminen voi joskus olla tarpeen, jotta voidaan käynnistää uusia eurooppalaisia hankkeita ja päästä umpikujasta, joka johtuu kansallisista poliittisista olosuhteista, jotka eivät liity yhteiseen hankkeeseen; katsoo lisäksi, että sitä olisi käytettävä käytännöllisesti perussopimusten mukaisena välineenä, jolla varmistetaan joustavuus heikentämättä unionin yleistä etua ja kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia; katsoo, että eriyttäminen olisi nähtävä vain tilapäisenä toimenpiteenä tiellä kohti tehokkaampaa ja yhdentyneempää päätöksentekoa;

4.  katsoo, että Eurooppa-neuvoston olisi käytettävä riittävästi aikaa unionin agendan muokkaamiseen tuomalla esiin yhteisten toimien edut ja pyrkimällä saamaan kaikki jäsenvaltiot osallistumaan niihin; korostaa, että millainen tahansa eriytetty yhdentyminen, josta päästään sopuun, on siksi toiseksi paras vaihtoehto eikä strateginen prioriteetti;

5.  toistaa olevansa vakuuttunut, että SEU:n 20 ja 46 artiklan mukaisen eriytetyn yhdentymisen on edelleen oltava avoin kaikille jäsenvaltioille ja sen on jatkossakin oltava esimerkkinä syvemmästä Euroopan yhdentymisestä, jossa mitään jäsenvaltiota ei jätetä jonkin politiikan ulkopuolelle pitkällä aikavälillä, eikä sitä pidä nähdä keinona helpottaa à la carte -ratkaisuja, jotka uhkaavat heikentää unionin menetelmää ja EU:n toimielinjärjestelmää;

6.  painottaa, että mikä tahansa eriyttämisaloite, joka johtaa ensimmäisen ja toisen luokan jäsenvaltioiden tai sitä vastaavan mielikuvan luomiseen unionissa, olisi merkittävä poliittinen epäonnistuminen, josta olisi haitalliset seuraukset EU:n yhdentymishankkeelle;

7.  kehottaa suunnittelemaan eriytettyä yhdentymistä koskevat mahdolliset tulevat mallit siten, että niillä tarjotaan kannustimia ja täysimääräistä tukea jäsenvaltioille, jotka pyrkivät taloudelliseen kehitykseen ja muutokseen opt in -mallin mukaisesti, jotta ne täyttäisivät tarvittavat kriteerit kohtuullisessa ajassa;

8.  katsoo, että joustavien välineiden tarpeeseen voidaan vastata asianmukaisesti esimerkiksi siten, että paneudutaan ongelman perimmäisiin syihin; kehottaa siksi muutamaan edelleen yksimielisyyttä edellyttäviä neuvoston äänestyksiä ja siirtymään määräenemmistöäänestyksiin hyödyntämällä ”yhdyskäytävälauseketta” (SEU 48 artiklan 7 kohta);

9.  katsoo, että eriytetty yhdentyminen olisi aina toteutettava perussopimusten määräysten mukaisesti, sen yhteydessä olisi säilytettävä unionin toimielinten yhtenäisyys eikä se saisi johtaa rinnakkaisten toimielinjärjestelyjen tai sellaisten järjestelyjen luomiseen, jotka välillisesti rikkovat EU:n lainsäädännön henkeä ja perusperiaatteita, vaan sen olisi mahdollistettava erityiselinten perustaminen tarpeen mukaan rajoittamatta kuitenkaan EU:n toimielinten toimivaltaa ja roolia; huomauttaa, että joustavuus ja mukautuminen kansallisiin, alueellisiin tai paikallisiin erityispiirteisiin voitaisiin varmistaa myös johdetun oikeuden säännösten avulla;

10.  korostaa, että eriytetty yhdentyminen ei saisi johtaa monimutkaisempiin päätöksentekoprosesseihin, jotka heikentäisivät unionin toimielinten demokraattista vastuuvelvollisuutta;

11.  näkee brexitin mahdollisuutena siirtyä opting out -malleista kohti syrjimättömiä ja kannustavia opting in -malleja; korostaa, että nämä opting in -mallit eivät merkitsisi sitä, että eteneminen kohti ”yhä läheisempää unionia” rajoittuisi pienimpään yhteiseen nimittäjään perustuvaan yhden mallin ratkaisuun, vaan mahdollistaisivat etenemiseen tarvittavan joustavuuden ja antaisivat mahdollisuuden jäsenvaltioille, jotka ovat halukkaita ja pystyvät täyttämään tarvittavat kriteerit;

12.  vaatii, että perussopimusten seuraavan tarkistamisen yhteydessä nykyistä eriyttämisprosessia korjataan lopettamalla käytäntö, jossa yksittäiset jäsenvaltiot saavat pysyviä erivapauksia ja poikkeuksia EU:n primaarilainsäädännön noudattamisesta, sillä ne johtavat EU:n primaarilainsäädännön kielteiseen eriytymiseen, vääristävät unionin oikeuden yhtenäisyyttä yleensä ja vaarantavat EU:n sosiaalisen yhteenkuuluvuuden;

13.  on kuitenkin tietoinen, että uusille jäsenille voi olla tarpeen myöntää jonkinlaisia siirtymäkausia mutta ainoastaan hyvin poikkeuksellisesti, väliaikaisesti ja tapauskohtaisesti; vaatii, että otetaan käyttöön selkeitä ja täytäntöönpanokelpoisia säännöksiä, joilla estettäisiin siirtymäaikojen venyttäminen;

14.  vaatii siksi, että EU:n jäsenyys edellyttäisi EU:n primaarioikeuden täysimääräistä noudattamista kaikilla politiikan aloilla, ja että niille maille, jotka toivovat läheisiä suhteita EU:hun mutta eivät halua sitoutua primaarioikeuden täysimääräiseen noudattamiseen eivätkä halua tai voi liittyä EU:hun, olisi tarjottava jonkinlaista kumppanuutta; katsoo, että tätä suhdetta olisi täydennettävä oikeuksia vastaavilla velvoitteilla, kuten unionin talousarvioon suoritettavalla rahoitusosuudella, ja että edellytyksenä olisi oltava unionin perusarvojen, oikeusvaltioperiaatteen ja sisämarkkinoiden neljän vapauden kunnioittaminen;

15.  painottaa, että unionin perusarvojen noudattaminen ja turvaaminen ovat EU:n, arvoihin perustuvan yhteisön, kulmakiviä ja ne sitovat jäsenvaltioita yhteen; toteaa, että eriyttämistä ei saisi sallia, kun on kyse nykyisten, SEU 2 artiklassa vahvistettujen perusoikeuksien ja -arvojen kunnioittamisesta; toteaa, että eriyttäminen ei saisi olla mahdollista sellaisilla politiikan aloilla, joilla osallistumattomista jäsenvaltioista saattaisi aiheutua kielteisiä ulkoisvaikutuksia, kuten taloudellista ja sosiaalista polkumyyntiä; kehottaa komissiota tarkastelemaan huolellisesti mahdollisia keskipakoisia vaikutuksia, myös pitkällä aikavälillä, kun se antaa tiiviimpää yhteistyötä koskevan ehdotuksen;

16.  palauttaa mieliin suosituksensa määritellä kumppanuus, jotta voidaan luoda unionia ympäröivä kumppanien kehä valtioille, jotka eivät voi tai halua liittyä unioniin mutta haluavat kuitenkin olla läheisessä suhteessa unioniin(5);

17.  ehdottaa myös, että perustetaan erityinen menettely, joka mahdollistaisi tiiviimpää yhteistyötä koskevien säännösten sisällyttämisen unionin säännöstöön, kun on kulunut tietty määrä vuosia tiiviimmän yhteistyön käynnistämisestä, mikäli yhteistyön on käynnistänyt jäsenvaltioiden määräenemmistö neuvostossa Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan;

18.  korostaa, että joustavuuden ja eriytymisen olisi edettävä samaan tahtiin kuin yhteisten sääntöjen lujittamisen ydinaloilla, jotta voidaan varmistaa, ettei eriyttäminen johda poliittiseen hajanaisuuteen; katsoo siksi, että tulevaan eurooppalaiseen toimielinjärjestelmään olisi kuuluttava väistämättömät eurooppalaiset pilarit poliittisille, taloudellisille, sosiaalisille ja ympäristöä koskeville oikeuksille;

19.  on tietoinen, että alueellisella yhteistyöllä on merkittävä rooli Euroopan yhdentymisen vahvistamisessa ja katsoo, että sen edelleen kehittämisellä on hyvät mahdollisuudet vahvistaa ja syventää yhdentymistä, kun sitä mukautetaan paikallisiin erityispiirteisiin ja yhteistyöhalukkuuteen sopivaksi;

20.  ehdottaa, että unionin oikeuden puitteissa olisi kehitettävä sopivia välineitä ja varattava rahoitusta sellaisten EU:n sisäisiä asioita koskevien rajatylittävien aloitteiden testaamiseen, jotka ovat koko unionin edun mukaisia ja saattavat johtaa lopulta lainsäädäntöehdotuksiin tai tiiviimpään yhteistyöhön;

21.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.

(1) EUVL C 252, 18.7.2018, s. 215. (2) EUVL C 252, 18.7.2018, s. 201. (3) EUVL C 468, 15.12.2016, s. 176. (4) EUVL L 210, 31.7.2006, s. 19. (5) EUVL C 252, 18.7.2018, s. 207.