(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2018)0184),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 114 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8‑0149/2018),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Itävallan liittoneuvoston ja Ruotsin valtiopäivien toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan N:o 2 mukaisesti antamat perustellut lausunnot, joiden mukaan esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 20 päivänä syyskuuta 2018 antaman lausunnon(1),

–  ottaa huomioon alueiden komitean 10 päivänä lokakuuta 2018 antaman lausunnon(2),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan ja liikenne- ja matkailuvaliokunnan lausunnot (A8‑0447/2018),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

3.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

(1) EUVL C 440, 6.12.2018, s. 66. (2) EUVL C 461, 21.12.2018, s. 232.

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(1),

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon(2)

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä(3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Tämän direktiivin tarkoituksena on antaa edustaville oikeutetuille yksiköille, jotka edustavat kuluttajien yhteisiä etuja, mahdollisuus nostaa edustajakanteita ja näin hankkia oikeussuojaa unionin oikeuden säännösten rikkomista vastaan. Edustavien oikeutettujen yksiköiden olisi voitava pyytää rikkomisen lopettamista tai kieltämistä sekä sen vahvistamista, että rikkominen on tapahtunut. Lisäksi olisi voitava vaatia kansallisen lainsäädännön mukaan saatavilla olevaa hyvitystä, kuten vahingonkorvausta, maksetun kauppahinnan palautusta, tavaran korjausta, korvaamista, poistamista, hinnanalennusta tai sopimuksen purkua. [tark. 1]

(2)  Oikeutetuille edustaville yksiköille annetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/22/EY(4) mahdollisuus nostaa edustajakanteita, joilla pyritään ensisijaisesti lopettamaan ja kieltämään kuluttajien yhteisiä etuja vahingoittavia unionin oikeuden rikkomisia. Direktiivillä 2009/22/EY ei ole kuitenkaan puututtu riittävästi ongelmiin, jotka liittyvät kuluttajalainsäädännön täytäntöönpanon valvontaan. Jotta pelotteet, joilla pyritään estämään elinkeinonharjoittajan lainvastaisia menettelyjä, toimisivat paremmin, jotta kannustettaisiin hyvään ja vastuulliseen liiketoimintaan ja jotta kuluttajille aiheutuvia haittoja kyettäisiin vähentämään, on tarpeen vahvistaa mekanismia, jolla suojataan kuluttajien yhteisiä etuja. Direktiivi 2009/22/EY, jota on muutettu lukuisia kertoja, olisi selkeyden vuoksi korvattava. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 114 artiklan mukaista unionin toimintaa tarvitaan kipeästi, jotta voidaan varmistaa sekä oikeussuojan saatavuus että moitteeton oikeudenkäyttö, sillä se vähentää yksilöllisistä toimista aiheutuvia kustannuksia ja rasitteita. [tark. 2]

(3)  Kaikkien kuluttajien yhteiset edut sekä kotimaisten että rajat ylittävien rikkomusten osalta voitaisiin suojata vaikuttavasti ja tehokkaasti edustajakanteen avulla. Edustavat oikeutetut yksiköt voisivat edustajakanteella varmistaa unionin lainsäädännön asianomaisten säännösten noudattamisen. Ajaessaan yksilöllisiä kanteita kuluttajat voivat olla epävarmoja oikeuksistaan ja käytettävissään olevista menettelyllisistä mekanismeista, heillä saattaa olla aiempia kokemuksia tuloksettomista vaatimuksista ja liian pitkistä oikeuskäsittelyistä, he saattavat tuntea haluttomuutta panna kanteita vireille ja ennakoidut kulut saattavat ylittää yksilöllisen kanteen avulla saatavat tuotot. Edustajakanteella voidaan parantaa sekä kantajien että vastaajien ja koko oikeusjärjestelmän oikeusvarmuutta. [tark. 3]

(4)  On tärkeää varmistaa tarvittava tasapaino oikeussuojan saatavuuden ja sellaisten menettelyllisten takeiden välillä, joilla estetään perusteettomat oikeudenkäynnit ja niiden aiheuttama tarpeeton haitta yritystoiminnalle sisämarkkinoilla. Jotta edustajakanteiden väärinkäyttö estettäisiin, olisi vältettävä esimerkiksi rankaisevia vahingonkorvauksia sekä sitä, että oikeus nostaa kanne vahinkoa kärsineiden kuluttajien puolesta ei lainkaan vanhenisi. Samoin olisi vahvistettava selkeät säännöt eräistä menettelyllisistä seikoista, kuten oikeutettujen edustavien yksiköiden nimeämisestä, kyseisten yksiköiden rahoituksen alkuperästä sekä niiden tietojen luonteesta, jotka on esitettävä edustajakanteen tueksi. Tällä direktiivillä ei ole tarkoitus vaikuttaa kansallisiin sääntöihin, jotka koskevat oikeudenkäyntikulujen jakautumista. Hävinneen osapuolen olisi vastattava oikeudenkäyntikuluista. Tuomioistuimen ei kuitenkaan olisi määrättävä hävinneelle osapuolelle kuluja, jotka ovat tarpeettomia tai suhteettomia vaatimukseen nähden. [tark. 4]

(5)  Rikkomisilla, jotka vaikuttavat kuluttajien yhteisiin etuihin, on usein rajat ylittäviä vaikutuksia. Jos käytettävissä olevat edustajakanteet olisivat tehokkaampia ja vaikuttavampia kaikkialla unionissa, kuluttajien luottamus sisämarkkinoihin vahvistuisi ja kuluttajilla olisi paremmat mahdollisuudet hyödyntää oikeuksiaan.

(6)  Tällä direktiivillä olisi katettava useita eri aloja, kuten tietosuoja-, rahoituspalvelu-, matkustus- ja matkailu-, energia-, televiestintä- ja ympäristöala , ympäristö- ja terveysala. Direktiivin olisi katettava sellaisten unionin oikeuden säännösten rikkominen, joilla suojataan kuluttajien yhteisiä etuja, riippumatta siitä, puhutaanko kyseisessä unionin lainsäädännössä kuluttajista vai matkailijoista, käyttäjistä, asiakkaista, piensijoittajista, yksityisasiakkaista tai muista vastaavista, sekä yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettujen rekisteröityjen yhteisiä etuja. Unionin oikeuden muoto ja laajuus muuttuvat nopeasti. Jotta asianmukainen puuttuminen rikkomisiin varmistettaisiin, olisi aina kun hyväksytään sellainen uusi unionin säädös, jolla on merkitystä kuluttajien yhteisten etujen suojaamisen kannalta, harkittava, muutetaanko tämän direktiivin liitettä siten, että uusi säädös sisällytetään siihen. [tark. 5]

(6 a)  Tätä direktiiviä sovelletaan edustajakanteisiin, jotka on nostettu rikkomisista, joilla on laaja vaikutus kuluttajiin ja jotka liittyvät liitteessä I lueteltuihin unionin lainsäädännön säännöksiin. Vaikutus on laaja siitä alkaen, kun se koskee kahta kuluttajaa. [tark. 6]

(7)  Komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 261/2004 ja matkustajien ja heidän matkatavaroidensa ilmakuljetusta koskevasta lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuusta 9 päivänä lokakuuta 1997 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2027/97 muuttamisesta(5). Komissio on antanut myös ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista(6). Näin ollen on aiheellista säätää, että viimeistään vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta komissio arvioi, tarjoavatko lento- ja rautatiematkustajien oikeuksia koskevat unionin säännöt riittävän tasoisen kuluttajansuojan, joka vastaa tässä direktiivissä säädettyä suojaa. Arviointinsa perusteella komissio tekee tarvittavat johtopäätökset tämän direktiivin soveltamisalasta.

(8)  Tämä direktiivi pohjautuu direktiiviin 2009/22/EY, ja sen olisi katettava sekä kotimaiset että rajat ylittävät rikkomiset erityisesti silloin kun kuluttajat, joihin rikkominen kohdistuu, asuvat yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa sääntöjä rikkoneella elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka. Direktiivin olisi katettava myös rikkomiset, jotka ovat päättyneet ennen edustajakanteen tulemista vireille tai ennen sen vireilläolon päättymistä, sillä edelleenkin voi olla tarpeen estää elinkeinonharjoittajan tietyn menettelyn toistuminen, osoittaa menettelyn rikkomisluonne sekä helpottaa hyvityksen saamista kuluttajille.

(9)  Tällä direktiivillä ei pitäisi saisi luoda sellaisia kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia sääntöjä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa, tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa tai sovellettavaa lainsäädäntöä. Nykyisiä unionin oikeuden säännöksiä sovelletaan tässä direktiivissä tarkoitettuihin edustajakanteisiin, jotta estetään oikeuspaikkakeinottelun lisääntyminen. [tark. 7]

(9 a)  Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien unionin sääntöjen soveltamiseen rajat ylittävissä tapauksissa. Tässä direktiivissä tarkoitettuihin edustajakanteisiin sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (uudelleenlaadittu – Bryssel I) 12 päivänä joulukuuta 2012 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1215/2012, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17 päivänä kesäkuuta 2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 593/2008 ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) 11 päivänä heinäkuuta 2007 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 864/2007. [tark. 8]

(10)  Ainoastaan edustavat oikeutetut yksiköt voivat nostaa edustajakanteita, joten sen varmistamiseksi, että kuluttajien yhteiset edut tulevat asianmukaisesti otetuiksi huomioon, edustavien oikeutettujen yksiköiden olisi täytettävä tässä direktiivissä vahvistetut vaatimukset. Ne olisi perustettava asianmukaisesti siten, että perustamisessa noudatetaan jäsenvaltion lakeja. Laissa voi olla olisi oltava esimerkiksi vaatimuksia, jotka koskevat jäsenten lukumäärää, tai yksikön pysyvyyttä. Lisäksi laissa voidaan vaatia avoimuutta yksikön rakenteeseen liittyvien keskeisten seikkojen, kuten yksikön perustamisasiakirjojen, johtamisrakenteen, tavoitteiden ja työskentelymenetelmien suhteen. Oikeutettujen yksiköiden olisi myös oltava voittoa tavoittelemattomia, ja niiden oikeutetun edun mukaista olisi oltava sen varmistaminen, että asiaan liittyvää unionin lainsäädäntöä noudatetaan. Näitä kriteereitä olisi sovellettava sekä etukäteen nimettyihin oikeutettuihin yksiköihin että erikseen tiettyä kannetta ajamaan perustettuihin oikeutettuihin yksiköihin. Lisäksi oikeutettujen yksiköiden olisi oltava riippumattomia markkinatoimijoista, myös taloudellisesti. Edustavilla oikeutetuilla yksiköillä olisi myös oltava vakiintunut menettely eturistiriitojen ehkäisemiseksi. Jäsenvaltioiden ei olisi määrättävä vaatimuksia, jotka menevät tässä direktiivissä vahvistettuja vaatimuksia pidemmälle. [tark. 9]

(11)  Erityisesti riippumattomat julkiset elimet ja kuluttajajärjestöt pyrkivät varmistamaan unionin kuluttajalainsäädännön noudattamisen, joten niillä on hyvät edellytykset toimia oikeutettuina yksiköinä. Koska näillä toimijoilla on käytössään erityyppisiä tietolähteitä, jotka koskevat elinkeinonharjoittajien menettelyjä kuluttajia kohtaan, ja koska niiden toiminnan painopisteet ovat erilaisia, jäsenvaltioiden olisi voitava vapaasti päättää, minkä tyyppisiä toimenpiteitä kukin näistä oikeutetuista yksiköistä voi edustajakanteissaan vaatia.

(12)  Koska kuluttajien yhteisiä etuja voidaan suojata vaikuttavasti ja tehokkaasti sekä tuomioistuin- että hallintomenettelyssä, jäsenvaltioiden harkintaan on jätetty, voidaanko edustajakanteita nostaa kummassakin menettelyssä vai vain toisessa. Huomioon voidaan tällöin ottaa, minkä oikeudenalan säännöksiä asiassa sovelletaan tai mistä talouden alasta on kyse. Näillä säännöksillä ei rajoiteta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaista oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Näin ollen jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajilla ja yrityksillä on todelliset mahdollisuudet hakea muutosta tuomioistuimessa kaikkiin sellaisiin hallinnollisiin päätöksiin, jotka on tehty tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten säännösten nojalla. Lisäksi osapuolten on voitava pyytää riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäystä kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(13)  Jotta edustajakanteisiin liittyvää menettelyä voitaisiin tehostaa, oikeutetuilla yksiköillä olisi oltava mahdollisuus hakea eri toimenpiteitä yhdellä tai useammalla edustajakanteella. Kanteessa olisi voitava vaatia muun muassa seuraavia toimenpiteitä: väliaikaiset toimenpiteet elinkeinonharjoittajan parhaillaan noudattaman menettelyn lopettamiseksi tai sellaisen menettelyn kieltämiseksi, jota ei ole vielä noudatettu mutta jossa on vaarana, että kuluttajille aiheutuu vakavaa tai peruuttamatonta vahinkoa; toimenpiteet, joissa vahvistetaan todetaan, että elinkeinonharjoittajan menettelyssä on kyse lain rikkomisesta, ja joissa tarvittaessa lopetetaan menettely tai kielletään se vastaisuudessa; sekä toimenpiteet, hyvitykset mukaan lukien, rikkomuksien jatkuvien vaikutusten poistamiseksi. Jos vireille pannaan vain yksi kanne, oikeutettujen yksiköiden olisi voitava vaatia kaikkia toimenpiteitä yhdellä kertaa kanteen vireillepanon hetkellä tai vaihtoehtoisesti siten, että ensin haetaan kieltomääräys ja myöhemmin tarvittaessa hyvitysmääräys.

(14)  Kieltomääräyksen tavoitteena on kuluttajien yhteisten etujen suojaaminen riippumatta siitä, ovatko yksittäiset kuluttajat kärsineet todellista menetystä tai vahinkoa. Kieltomääräyksissä elinkeinonharjoittajia voidaan vaatia toteuttamaan tiettyjä toimia, kuten antamaan kuluttajille tiedot, jotka aiemmin on laissa säädettyjen velvoitteiden vastaisesti jätetty antamatta. Päätöksissä, joissa vahvistetaan todetaan elinkeinonharjoittajan menettelyn rikkomisluonne, ei pitäisi kiinnittää huomiota siihen, onko kyseinen menettely tahallinen tai tuottamuksellinen.

(15)  Kun oikeutettu yksikkö panee vireille tässä direktiivissä tarkoitetun edustajakanteen, sen olisi oltava oikeudenkäynnin asianosainen. Kuluttajilla, joita rikkominen koskee, olisi oltava asianmukaiset tiedot mahdollisuudet hyötyä edustajakanteen tuloksista ja siitä, mitä hyötyä heille voi niistä olla. Tämän direktiivin nojalla annetuilla kieltomääräyksillä ei ole tarkoitus estää vahinkoa kärsineitä kuluttajia nostamasta yksilöllisiä kanteita sellaisten elinkeinonharjoittajan menettelyiden vuoksi, jotka ovat kieltomääräyksen kohteena. [tark. 10]

(16)  Edustavien oikeutettujen yksiköiden olisi voitava vaatia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on poistaa rikkomisen jatkuvat vaikutukset. Näiden toimenpiteiden olisi oltava hyvitysmääräyksiä, joiden mukaan elinkeinonharjoittajan on esimerkiksi maksettava vahingonkorvausta, korjattava, vaihdettava tai poistettava tavara, alennettava hintaa, purettava sopimus tai palautettava maksettu kauppahinta. Toimenpiteet olisi määrättävä tarpeen mukaan, ja niiden olisi oltava kansallisen lainsäädännön mukaisia. [tark. 11]

(17)  Kun kuluttajille määrätään vahingonkorvausta joukkovahinkotilanteessa, vahingonkorvauksen ei pitäisi ylittää määrää, jonka elinkeinonharjoittaja sovellettavan kansallisen tai unionin lain mukaisesti olisi velvollinen maksamaan kuluttajille näille aiheutuneen todellisen vahingon perusteella. Erityisesti olisi vältettävä rankaisevia vahingonkorvauksia, jotka johtavat liiallisen vahingonkorvauksen maksamiseen kantajalle.

(18)  Jäsenvaltiot voivat edellyttää Jäsenvaltioiden olisi edellytettävä, että edustavat oikeutetut yksiköt antavat hyvitystä koskevan edustajakanteen tueksi riittävästi tietoa, kuten kuvauksen kuluttajaryhmästä, jota rikkominen koskee, sekä selostuksen tosiasia- ja oikeuskysymyksistä, jotka edustajakanteen yhteydessä on ratkaistava. Kanteen nostamisen ei pitäisi edellyttää sitä, että oikeutettu yksikkö yksilöi erikseen kaikki kuluttajat, joita rikkominen koskee. Käsitellessään hyvitystä koskevaa edustajakannetta tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi tarkistettava mahdollisimman varhaisessa oikeudenkäynnin vaiheessa, soveltuuko tapaus käsiteltäväksi edustajakanteena, kun otetaan huomioon rikkomisen luonne sekä kuluttajien kärsimien vahinkojen luonne. Kanteiden olisi erityisesti oltava todennettavissa olevia ja yhdenmukaisia, niissä vaadittujen toimien olisi oltava samankaltaisia ja oikeutettuja yksiköitä koskevien kolmansien osapuolten rahoitusjärjestelyjen olisi oltava avoimia ja ilman eturistiriitoja. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että tuomioistuimella tai hallintoviranomaisella on valtuudet hylätä ilmeisen perusteettomat kanteet oikeudenkäynnin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. [tark. 12]

(19)  Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, voiko tuomioistuin tai hallintoviranomainen, joka käsittelee hyvitystä koskevaa edustajakannetta, poikkeuksellisesti antaa hyvitysmääräyksen sijaan vahvistustuomion, joka koskee elinkeinonharjoittajan hyvitysvelvollisuutta suhteessa rikkomisen vuoksi vahinkoa kärsineisiin kuluttajiin. Tällöin vahvistustuomio voitaisiin myöhemmin asettaa suoraan kuluttajien nostamien yksilöllisten hyvityskanteiden käsittelyn pohjaksi. Tätä mahdollisuutta olisi käytettävä ainoastaan sellaisissa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, joissa yksilöllisen hyvityksen määrittäminen kullekin edustajakanteessa tarkoitetulle kuluttajalle olisi monimutkaista ja lisäksi edustajakanteen yhteydessä tehotonta. Vahvistustuomioita ei pitäisi antaa tilanteissa, jotka eivät ole monimutkaisia, eikä varsinkaan silloin kun asianomaiset kuluttajat ovat yksilöitävissä ja heidän vahinkonsa ovat tietyn ajanjakson tai hankinnan osalta keskenään vertailukelpoisia. Vastaavasti vahvistustuomioita ei pitäisi antaa, jos kunkin yksittäisen kuluttajan kärsimä vahinko on niin vähäinen, että yksittäiset kuluttajat eivät todennäköisesti nostaisi yksilöllisiä hyvityskanteita. Tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi perusteltava asianmukaisesti, miksi se jonkin asian yhteydessä antaa vahvistustuomion eikä hyvitysmääräystä. [tark. 13]

(20)  Kun kuluttajat, joihin elinkeinonharjoittajan sama menettely kohdistuu, ovat yksilöitävissä ja heidän vahinkonsa ovat tietyn ajanjakson tai hankinnan osalta keskenään vertailukelpoisia, esimerkiksi pitkäkestoisten sopimusten tapauksessa, tuomioistuin tai hallintoviranomainen kykenee edustajakannetta käsitellessään määrittelemään selkeästi kuluttajaryhmän, jota rikkominen koskee. Tuomioistuin tai hallintoviranomainen voisi pyytää sääntöjä rikkonutta elinkeinonharjoittajaa toimittamaan asiaan liittyviä tietoja, jotka koskevat esimerkiksi asiaan liittyvien kuluttajien henkilöllisyyttä ja elinkeinonharjoittajan noudattaman menettelyn kestoa. Näissä tapauksissa jäsenvaltiot voisivat tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan menettelyn takaamiseksi harkita kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, olisiko kuluttajille annettava mahdollisuus hyötyä hyvitysmääräyksestä suoraan määräyksen antamisen jälkeen ilman että heidän tarvitsisi antaa yksilöllistä valtuutusta ennen hyvitysmääräyksen antamista. [tark. 14]

(21)  Arvoltaan vähäisissä asioissa useimmat kuluttajat eivät todennäköisesti vaadi oikeuksiaan, sillä panostus olisi suurempi kuin yksilöllisen kanteen tuotto. Jos elinkeinonharjoittajan sama menettely kuitenkin kohdistuu moniin kuluttajiin, kokonaisvahingot voivat olla merkittäviä. Tällaisissa tapauksissa tuomioistuin tai viranomainen voi katsoa, että varojen jakaminen takaisin asianomaisille kuluttajille olisi kohtuutonta, esimerkiksi koska se olisi liian työlästä tai käytännössä mahdotonta. Sen vuoksi edustajakanteen avulla hyvityksenä saadut varat palvelisivat paremmin kuluttajien yhteisten etujen suojaamista, ja ne olisi ohjattava johonkin kuluttaja-asiaa koskevaan yleiseen tarkoitukseen, kuten kuluttajien oikeusapurahastoon tai tiedotuskampanjoiden tai kuluttajaliikkeiden tukemiseen. [tark. 21]

(22)  Toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on poistaa rikkomisen jatkuvat vaikutukset, voidaan vaatia ainoastaan sellaisen lainvoimaisen päätöksen nojalla, jossa on vahvistettu todettu, että tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa unionin lainsäädäntöä on rikottu ja tällöin vahingoitettu kuluttajien yhteisiä etuja. Edustajakanteen johdosta annettu lainvoimainen kieltomääräys voi olla tällainen päätös. Toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on poistaa rikkomisen jatkuvat vaikutukset, voidaan vaatia silloin kun tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen lainvoimainen päätös liittyy täytäntöönpanon valvontaan, joka perustuu kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annettuun asetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2394(7), annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 kumoamisesta).

(23)  Tässä direktiivissä säädetyllä prosessioikeudellisella mekanismilla ei vaikuteta sääntöihin, joiden mukaan kuluttajilla on aineellinen oikeus sopimusoikeudelliseen ja muuhun kuin sopimusoikeudelliseen hyvitykseen siinä tapauksessa, että heidän etujaan on vahingoitettu. Tällaisia hyvitysmuotoja ovat esimerkiksi oikeus vahingonkorvaukseen, sopimuksen purkaminen, maksetun kauppahinnan palautus, tavaran vaihtaminen, poistaminen tai korjaaminen sekä hinnan alennus. Tässä direktiivissä tarkoitettu edustajakanne, jolla vaaditaan hyvitystä, voidaan nostaa ainoastaan siitä tapauksessa, että unionin tai kansallisessa lainsäädännössä on säädetty tällaisesta aineellisesta oikeudesta hyvitykseen. [tark. 16]

(24)  Tällä direktiivillä pyritään vähimmäistason yhdenmukaistamiseen eikä sillä korvata jäsenvaltioiden voimassa olevia kollektiivisia hyvitysmekanismeja. Direktiivissä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus omien oikeudellisten perinteidensä pohjalta harkita, olisiko tässä direktiivissä tarkoitettu edustajakanne otettava osaksi voimassa olevaa tai tulevaa kollektiivista hyvitysmekanismia vai olisiko se pidettävä näiden mekanismien vaihtoehtona. Lopputuloksen olisi kuitenkin oltava tämän direktiivin sääntöjen mukainen. Oikeutettujen yksiköiden olisi oltava täysin avoimia rahoituslähteidensä suhteen. Tämä koskee toimintaa yleensä mutta myös yksittäisiä edustajakanteita, joilla haetaan hyvitystä. Direktiivillä ei estetä jäsenvaltioita säilyttämästä nykyistä kehystään eikä velvoiteta jäsenvaltioita muuttamaan sitä. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus panna tässä direktiivissä vahvistetut säännöt täytäntöön omassa ryhmäkannejärjestelmässään tai panna ne täytäntöön erillisellä menettelyllä. [tark. 17]

(25)  Edustavien oikeutettujen yksiköiden olisi oltava täysin avoimia rahoituslähteidensä suhteen. Tämä koskee toimintaa yleensä mutta myös yksittäisiä edustajakanteita, joilla haetaan hyvitystä. Näin tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen on mahdollista arvioida, saattaako rahoittajana toimivan kolmannen osapuolen ja oikeutetun yksikön välillä olla eturistiriita. Lisäksi näin voidaan välttää perusteettomia oikeudenkäyntejä sekä arvioida, onko rahoittajana toimivalla kolmannella osapuolella oikeutetulla yksiköllä riittävät resurssit, jotta se voi täyttää rahoitukselliset sitoumuksensa oikeutettua yksikköä kohtaan edustaa kuluttajien oikeuksia ja maksaa kaikki tarpeelliset oikeuskulut, jos kanne hävitään. Edustajakannetta käsittelevän tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi voitava oikeudenkäynnin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oikeutetun yksikön toimittamien tietojen perusteella arvioida, onko kolmannella osapuolella mahdollisuus vaikuttaa yleisesti ja oikeutetun yksikön edustajakanteen yhteydessä tekemiin prosessipäätöksiin, sovinnot mukaan lukien. Lisäksi sen olisi voitava arvioida, antaako kolmas osapuoli rahoitusta sellaiselle hyvitystä koskevalle edustajakanteelle, jossa vastaajana on rahoituksen antajan kilpailija tai jonka vastaajasta rahoituksen antaja on riippuvainen. Jos jompikumpi näistä olosuhteista voidaan vahvistaa, tuomioistuimella tai hallintoviranomaisella olisi on oltava oikeus vaatia, että oikeutettu yksikkö kieltäytyy kyseisestä rahoituksesta. Tarvittaessa tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi myös voitava todeta, että oikeutetulla yksiköllä ei ole kanneoikeutta kyseisessä edustajakanteessa. Jäsenvaltioiden olisi estettävä asianajotoimistoja perustamasta edustavia oikeutettuja yksiköitä. Toiminnan epäsuora rahoitus lahjoituksilla, myös elinkeinonharjoittajien lahjoituksilla, jotka sisältyvät yrityksen yhteiskuntavastuuta koskeviin aloitteisiin, hyväksytään kolmannen osapuolen rahoitukseksi edellyttäen, että siinä noudatetaan 4 ja 7 artiklassa tarkoitettuja avoimuutta, riippumattomuutta ja eturistiriitojen puuttumista koskevia vaatimuksia. [tark. 18]

(26)  Ennen edustajakanteen nostamista ja kaikissa kanteen käsittelyvaiheissa olisi rohkaistava tuomioistuinten ulkopuolisiin kollektiivisiin sovintoratkaisuihin, kuten sovitteluun, joissa vahinkoa kärsineet kuluttajat saavat hyvitystä. [tark. 19]

(27)  Jäsenvaltiot voivat säätää, että kun oikeutettu yksikkö ja elinkeinonharjoittaja ovat saavuttaneet sovintoratkaisun hyvityksestä, joka elinkeinonharjoittajan on annettava väitetyn laittoman menettelynsä vuoksi vahinkoa kärsineille kuluttajille, oikeutettu yksikkö ja elinkeinonharjoittaja voivat yhdessä pyytää tuomioistuinta tai hallintoviranomaista hyväksymään sovintoratkaisun. Tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi tutkittava pyyntö ainoastaan, jos muita elinkeinonharjoittajan samaa menettelyä koskevia edustajakanteita ei ole vireillä. Toimivaltaisen tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi tällaista kollektiivista sovintoratkaisua hyväksyessään otettava huomioon kaikkien osapuolten, mukaan lukien yksittäisten kuluttajien, edut ja oikeudet. Yksittäisille kuluttajille on annettava mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tällaisen sovintoratkaisun sitovuus itseään kohtaan. Sovintoratkaisujen olisi oltava lopullisia ja kaikkia osapuolia sitovia. [tark. 20]

(28)  Tuomioistuimella ja hallintoviranomaisella olisi oltava valtuudet kehottaa sääntöjä rikkonutta elinkeinonharjoittajaa ja oikeutettua yksikköä, joka on nostanut edustajakanteen, käynnistämään neuvottelut, joiden tavoitteena on sovintoratkaisu hyvityksen myöntämisestä vahinkoa kärsineille kuluttajille. Kun päätetään, kehotetaanko osapuolia ratkaisemaan riita tuomioistuimen ulkopuolella, olisi otettava huomioon, minkä tyyppistä rikkomista kanne koskee, millaisia kuluttajia asia koskee, millaista hyvitystä voitaisiin tarjota, ovatko osapuolet halukkaita sovintoratkaisuun ja onko menettely tarkoituksenmukainen.

(29)  Jotta yksittäisten kuluttajien olisi helpompaa saada hyvitystä sellaisen vahvistustuomion perusteella, joka annetaan edustajakanteen yhteydessä elinkeinonharjoittajan hyvitysvelvollisuudesta suhteessa rikkomisen vuoksi vahinkoa kärsineisiin kuluttajiin, vahvistustuomion antaneella tuomioistuimella tai hallintoviranomaisella olisi oltava valtuudet kehottaa oikeutettua yksikköä ja elinkeinonharjoittajaa pyrkimään kollektiiviseen sovintoon. [tark. 21]

(30)  Kaikille tuomioistuimen ulkopuolisille sovintoratkaisuille, jotka on tehty edustajakanteen yhteydessä tai jotka perustuvat lainvoimaiseen vahvistustuomioon, olisi saatava asianomaisen toimivaltaisen tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen hyväksyntä, jotta voitaisiin varmistaa sovintoratkaisun lain- ja oikeudenmukaisuus kaikkien osapuolten edut ja oikeudet huomioon ottaen. Yksittäisille kuluttajille on annettava mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tällaisen sovintoratkaisun sitovuus itseään kohtaan. Sovintoratkaisu sitoo kaikkia osapuolia sen kuitenkaan rajoittamatta muita unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisia oikeuksia, joiden nojalla asianomaiset kuluttajat voivat saada hyvitystä. [tark. 22]

(31)  Jotta edustajakanne voisi menestyä, on varmistettava, että kuluttajat tietävät siitä. Kuluttajille olisi tiedotettava vireillä olevasta edustajakanteesta, heille olisi kerrottava, että elinkeinonharjoittajan menettelyä on pidetty lain rikkomisena, ja heille olisi annettava tieto siitä, mitä oikeuksia heillä on sen jälkeen, kun rikkominen on todettu vahvistettu, ja mitä heidän on myöhemmin tehtävä erityisesti hyvityksen saamiseksi. Kun tieto rikkomisesta leviää, elinkeinonharjoittajan maine joutuu vaaraan. Tämä on tärkeä tekijä, joka voi estää elinkeinonharjoittajia rikkomasta kuluttajien oikeuksia.

(32)  Jotta tiedotuksella olisi vaikutusta, tietoa on annettava riittävästi ja oikeassa suhteessa tapauksen olosuhteisiin. Sääntöjä rikkoneen elinkeinonharjoittajan olisi tiedotettava Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuomioistuin tai hallintoviranomainen voi vaatia hävinnyttä osapuolta tiedottamaan asianmukaisesti kaikille asiaan liittyville kuluttajille lainvoimaisista kielto- ja hyvitysmääräyksistä hyvitysmääräyksiä koskevista päätöksistä, joita edustajakanteen yhteydessä on annettu, sekä molempia osapuolia tiedottamaan sovintoratkaisuista, jotka tuomioistuin tai hallintoviranomainen on hyväksynyt. Tällaiset tiedot voidaan antaa esimerkiksi elinkeinonharjoittajan verkkosivustolla, sosiaalisessa mediassa, verkossa toimivilla markkinapaikoilla tai suosituissa sanomalehdissä, pelkästään sähköisesti levitettävät mukaan lukien. Jos mahdollista, tiedot olisi annettava kuluttajille henkilökohtaisesti joko sähköpostiviestillä tai paperimuotoisella kirjeellä. Vammaisille nämä tiedot olisi pyydettäessä annettava esteettömässä muodossa. Hävinnyt osapuoli vastaa kuluttajille tiedottamisesta aiheutuvista kustannuksista. [tark. 23]

(32 a)   Jäsenvaltioita olisi kannustettava perustamaan edustajakanteiden ilmainen kansallinen rekisteri, joka edistäisi avoimuusvelvoitteiden toteutumista. [tark. 24]

(33)  Kun tuomioistuin tai hallintoviranomainen on lainvoimaisella päätöksellä, esimerkiksi tämän direktiivin mukaisessa lainvoimaisessa kieltomääräyksessä, todennut, että rikkominen on tapahtunut, tätä johtopäätöstä, siltä osin kuin on kyse rikkomisen luonteesta sekä lainvoimaisessa päätöksessä vahvistetusta rikkomisen aineellisesta, henkilöllisestä, ajallisesta ja alueellisesta ulottuvuudesta, ei pitäisi ottaa uudelleen oikeudenkäynnin kohteeksi käsiteltäessä myöhemmin kannetta, joka koskee saman elinkeinonharjoittajan samaa rikkomista tai että sitä ei ole tapahtunut, lainvoimaisen päätöksen olisi sidottava edustajakanteen kaikkia osapuolia. Noudattamalla tätä periaatetta vahvistetaan oikeusvarmuutta, vältetään epäjohdonmukaisuutta unionin oikeuden soveltamisessa sekä lisätään edustajakanteiden ja niiden jatkotoimina esitettävien mahdollisten hyvitysvaatimusten vaikuttavuutta ja menettelyllistä tehokkuutta. Lainvoimainen päätös ei saisi vaikuttaa muihin unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisiin oikeuksiin, joiden nojalla asianomaiset kuluttajat voivat saada hyvitystä. Sovintoratkaisun nojalla saadun hyvityksen olisi oltava sitova myös kaikissa samaa käytäntöä, samaa elinkeinonharjoittajaa ja samoja kuluttajia koskevissa tapauksissa. Kun kanne, jossa vaaditaan rikkomisen jatkuvien vaikutusten poistamista, mukaan lukien hyvitystä, on nostettu muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa rikkominen on lainvoimaisella päätöksellä todettu, tämän päätöksen olisi muodostettava kumottavissa oleva olettama siitä, että rikkominen on tapahtunut tai että sitä ei ole tapahtunut, rikkominen on tapahtunut, tätä päätöstä olisi pidettävä todisteena siitä, että rikkominen on tapahtunut tai että sitä ei ole tapahtunut asiaan liittyvissä tapauksissa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhden jäsenvaltion tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä, jossa todetaan, että rikkominen tapahtunut tai että se ei ole tapahtunut, ja jossa pyritään nostamaan samaa elinkeinonharjoittajaa vastaan samasta rikkomisesta muita hyvityskanteita toisen jäsenvaltion kansallisissa tuomioistuimissa, pidetään kumottavissa olevana olettamana. [tark. 25]

(34)  Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että yksilölliset hyvityskanteet voivat perustua edustajakanteen johdosta annettuun lainvoimaiseen vahvistustuomioon. Tällaisia yksilöllisiä kanteita varten olisi oltava käytettävissä nopeutettuja ja yksinkertaistettuja menettelyjä.

(35)  Vanhentumisaikoja koskevilla kansallisilla säännöillä ei pitäisi estää sellaisten hyvityskanteiden nostamista, jotka perustuvat siihen, että rikkominen on vahvistettu tämän todettu direktiivin mukaisessa lainvoimaisessa kieltomääräyksessä tai elinkeinonharjoittajan vastuuta vastuusta suhteessa vahinkoa kärsineisiin kuluttajiin koskevassa lainvoimaisessa vahvistustuomiossa. Edustajakanteen nostaminen lykkää tai keskeyttää hyvityskannetta koskevien vanhentumisaikojen kulumisen sellaisten kuluttajien osalta, joita edustajakanne koskee. [tark. 26]

(36)  Edustajakanteet, joissa vaaditaan kieltomääräystä, olisi käsiteltävä tuomioistuimessa tarkoituksenmukaista menettelyä noudattaen. Väliaikaisia kieltomääräyksiä koskevat asiat olisi aina käsiteltävä nopeutetussa menettelyssä, jotta rikkomisesta ei aiheutuisi vahinkoa tai lisävahinkoa.

(37)  Todisteet ovat tärkeitä, kun päätetään, rikkooko tietty elinkeinonharjoittajan menettely lakia, onko vaaraa rikkomisen toistumisesta, keitä kuluttajia rikkominen koskee, millainen hyvitys on määrättävä ja miten edustajakanteen piiriin kuuluville kuluttajille olisi tiedotettava vireillä olevasta oikeudenkäynnistä ja sen tuloksista. Tiedot kuitenkin jakautuvat yleensä epätasaisesti elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä, ja tarvittavat tiedot voivat olla yksinomaan elinkeinonharjoittajan hallussa ja näin ollen oikeutetun yksikön ulottumattomissa. Oikeutetuilla yksiköillä pitäisi siksi olla oikeus pyytää toimivaltaiselta tuomioistuimelta tai hallintoviranomaiselta, että elinkeinonharjoittaja määrätään esittämään todisteet, joilla on merkitystä kanteen ajamisen kannalta tai jotka ovat tarpeen, jotta kanteesta voidaan tiedottaa asianmukaisesti kuluttajille, joita asia koskee. Oikeutetun yksikön ei tarvitsisi yksilöidä kutakin todistetta, joka elinkeinonharjoittajan on esitettävä. Edustajakannetta käsittelevän tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen olisi arvioitava huolellisesti esittämisvelvollisuuden tarvetta, soveltamisalaa ja oikeasuhteisuutta. Tällöin olisi otettava huomioon kolmansien osapuolten oikeutettujen etujen suojaaminen sekä sovellettavat unionin ja kansalliset salassapitosäännöt.

(38)  Jotta varmistettaisiin, että edustajakanteet ovat vaikuttavia, sääntöjä rikkoneelle elinkeinonharjoittajalle on määrättävä tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhteisia seuraamuksia edustajakanteeseen annetun lainvoimaisen päätöksen noudattamatta jättämisestä.

(39)  Koska edustajakanteilla ajetaan yleistä etua suojaamalla kuluttajien yhteisiä etuja, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että menettelyihin liittyvät kulut eivät estä edustavia oikeutettuja yksiköitä nostamasta tämän direktiivin mukaisia edustajakanteita. Asianomaisessa kansallisessa laissa esitettyjen vaatimusten mukaisesti tämä ei kuitenkaan saisi vaikuttaa siihen, että edustajakanteen häviävä osapuoli korvaa voittavalle osapuolelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, jäljempänä häviäjä maksaa ‑periaate. Tuomioistuin tai hallintoviranomainen ei kuitenkaan saisi määrätä hävinneen osapuolen maksettavaksi korvausta kuluista, jotka ovat tarpeettomia tai suhteettomia vaatimukseen nähden. [tark. 27]

(39 a)   Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että ehdollisia palkkioita vältetään, ja varmistettava, että asianajajien palkkiot ja niiden laskutapa eivät kannusta panemaan vireille riita-asioita, jotka ovat kuluttajien tai muiden osapuolten etujen kannalta aiheettomia ja voisivat estää kuluttajia hyötymästä täysimääräisesti edustajakanteesta. Jäsenvaltioiden, jotka sallivat ehdolliset palkkiot, olisi varmistettava, että tällaiset palkkiot eivät estä kuluttajia saamasta täyttä korvausta. [tark. 28]

(40)  Eri jäsenvaltioiden oikeutettujen yksiköiden yhteistyö ja tietojenvaihto tietojen, hyvien käytäntöjen ja kokemusten vaihto ovat osoittautuneet hyödyllisiksi puututtaessa rajat ylittäviin rikkomisiin. Valmiuksien kehittämistä ja yhteistyötä on tarpeellista jatkaa, ja näihin toimiin olisi saatava mukaan enemmän oikeutettuja yksiköitä kaikkialta unionin alueelta. Näin voitaisiin lisätä rajat ylittävien edustajakanteiden hyödyntämistä. [tark. 29]

(41)  Jotta voitaisiin puuttua tuloksellisesti rikkomisiin, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, olisi varmistettava, että jäsenvaltiot tunnustavat vastavuoroisesti muiden jäsenvaltioiden etukäteen nimeämien oikeutettujen yksiköiden kanneoikeuden. Tällöin yhdessä jäsenvaltiossa nimetty oikeutettu yksikkö voisi nostaa edustajakanteen toisessa jäsenvaltiossa. Lisäksi olisi oltava mahdollista, että eri jäsenvaltioista olevat oikeutetut yksiköt nostavat yhteisen edustajakanteen yhdessä ja samassa oikeuspaikassa, joka on sovellettavien sääntöjen mukaan toimivaltainen. Yhden oikeutetun yksikön olisi tehokkuus- ja vaikuttavuussyistä voitava nostaa edustajakanne muiden jäsenvaltioiden kuluttajia edustavien oikeutettujen yksiköiden nimissä.

(41 a)   Komission olisi arvioitava mahdollisuutta perustaa ryhmäkanteista vastaavan Euroopan oikeusasiamiehen tehtävä, jotta voitaisiin tutkia mahdollisuutta saada rajat ylittäviä edustajakanteita koskeva unionin tason menettely. [tark. 30]

(42)  Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tätä direktiiviä olisi näin ollen tulkittava ja sovellettava kyseisten oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti, mukaan lukien vaatimukset, jotka koskevat oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä oikeutta puolustukseen.

(43)  Ympäristölainsäädännön osalta tässä direktiivissä otetaan huomioon tiedon saannista, kansalaisten osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehty YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) yleissopimus (Århusin yleissopimus).

(44)  Tämän direktiivin tavoitteena on luoda edustajakanteita koskeva mekanismi, jolla suojataan kuluttajien yhteisiä etuja ja näin varmistetaan kuluttajansuojan korkea taso koko unionissa ja turvataan sisämarkkinoiden moitteeton toiminta. Tätä tavoitetta ei voida riittävästi saavuttaa yksinomaan jäsenvaltioiden toimilla, vaan edustajakanteiden rajat ylittävien vaikutusten vuoksi tavoite saavutetaan helpommin unionin tasolla. Tämän vuoksi unioni voi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisia toimenpiteitä. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(45)  Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman(8) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista tämän direktiivin osalta perusteltuna.

(46)  On aiheellista vahvistaa säännöt tämän direktiivin ajallisesta soveltamisesta.

(47)  Sen vuoksi direktiivi 2009/22/EY olisi kumottava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

Luku 1

Kohde, soveltamisala ja määritelmät

1 artikla

Kohde

1.  Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, joiden nojalla edustavat oikeutetut yksiköt voivat nostaa edustajakanteita kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi ja erityisesti saada näin aikaan suojelun ja oikeussuojan saatavuuden korkean tason sekä valvoa niiden toteutumista ja joiden avulla samalla varmistetaan asianmukaiset takeet perusteettomien oikeudenkäyntien välttämiseksi. [tark. 31]

2.  Tällä direktiivillä ei estetä jäsenvaltioita antamasta tai pitämästä voimassa säännöksiä, joilla annetaan edustaville oikeutetuille yksiköille tai kenelle tahansa muulle henkilölle, jota asia koskee, julkiselle elimelle muita menettelyllisiä välineitä siinä tarkoituksessa, että nämä voivat nostaa kanteita kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi kansallisella tasolla. Tämän direktiivin täytäntöönpano ei saa missään olosuhteissa olla perusteena kuluttajansuojan heikentämiselle unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. [tark. 32]

2 artikla

Soveltamisala

1.  Tätä direktiiviä sovelletaan elinkeinonharjoittajia vastaan nostettaviin edustajakanteisiin, jotka johtuvat siitä, että elinkeinonharjoittajat ovat rikkoneet liitteessä I lueteltuja unionin oikeuden säännöksiä ja kyseiset rikkomiset vahingoittavat tai saattavat vahingoittaa kuluttajien yhteisiä etuja, joilla suojellaan kuluttajien yhteisiä etuja, ja kyseisillä rikkomisilla on laaja-alainen vaikutus kuluttajiin. Direktiiviä sovelletaan sekä kotimaisiin että rajat ylittäviin rikkomisiin, myös silloin, kun kyseiset rikkomiset ovat lakanneet ennen edustajakanteen vireilletuloa tai ennen sen vireilläolon päättymistä. [tark. 33]

2.  Tällä direktiivillä ei vaikuteta unionin tai kansallisessa lainsäädännössä oleviin sääntöihin, joissa kuluttajien käytettäväksi on asetettu sopimusperusteisia tai muita kuin sopimusperusteisia oikeussuojakeinoja tällaisten rikkomisten varalta.

3.  Tällä direktiivillä ei rajoiteta niiden unionin säännösten soveltamista, jotka koskevat kansainvälistä yksityisoikeutta ja erityisesti tuomioistuimen toimivaltaa ja sovellettavaa lakia , siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa sekä sopimusvelvoitteisiin ja sellaisiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa oikeutta koskevia sääntöjä, joita sovelletaan tässä direktiivissä tarkoitettuihin edustajakanteisiin. [tark. 34]

3 a.  Tällä direktiivillä ei rajoiteta muita kansallisessa oikeudessa säädettyjä oikeussuojakeinoja. [tark. 35]

3 b.  Tällä direktiivillä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tunnustetut periaatteet ja erityisesti oikeus oikeudenmukaiseen ja puolueettomaan oikeudenkäyntiin ja oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. [tark. 36]

3 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1)  ’kuluttajalla’ luonnollista henkilöä, joka toimii muussa kuin elinkeino- tai ammattitoimintaansa kuuluvassa tarkoituksessa;

1 a)  ’kuluttajajärjestöllä’ ryhmää, joka pyrkii suojelemaan kuluttajien etuja elinkeinonharjoittajien laittomilta teoilta tai laiminlyönneiltä. [tark. 37]

2)  ’elinkeinonharjoittajalla’ luonnollista henkilöä tai joko yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa oikeushenkilöä, joka harjoittaa siviilioikeuden sääntöjen ja siviilioikeudellisen vastuun mukaisesti tai jonka nimissä tai puolesta toinen henkilö harjoittaa elinkeinoa tai ammattia; [tark. 38]

3)  ’kuluttajien yhteisillä eduilla’ useiden kuluttajien tai asetuksessa (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) määriteltyjen rekisteröityjen etuja; [tark. 39]

4)  ’edustajakanteella’ kannetta, jonka avulla suojataan kuluttajien yhteisiä etuja mutta jossa kanteen tarkoittamat kuluttajat eivät ole asianosaisina;

5)  ’elinkeinonharjoittajan menettelyllä’ elinkeinonharjoittajan tekoa tai laiminlyöntiä;

6)  ’lainvoimaisella päätöksellä’ jäsenvaltion tuomioistuimen päätöstä, johon ei voida tai ei enää voida hakea muutosta, tai hallintoviranomaisen päätöstä, jota ei enää voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi;

6 a)  ’kuluttajalainsäädännöllä’ kuluttajien suojelemisesta annettua unionin ja kansallista lainsäädäntöä. [tark. 40]

Luku 2

Edustajakanteet

4 artikla

Edustavat oikeutetut yksiköt [tark. 41]

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutetut yksiköt, jotka jäsenvaltiot ovat kyseisten yksiköiden pyynnöstä etukäteen nimenneet edustajakanteiden nostamista varten ja jotka on merkitty julkisesti saatavilla olevaan luetteloon, voivat nostaa edustajakanteita. Jäsenvaltioiden tai niiden tuomioistuinten on nimettävä vähintään yksi niiden alueella toimiva edustava oikeutettu yksikkö 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen edustajakanteiden nostamista varten.

Jäsenvaltioiden on nimettävä yksikkö edustavaksi oikeutetuksi yksiköksi, jos se täyttää kaikki seuraavat vaatimukset: [tark. 42]

a)  se on asianmukaisesti perustettu jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti;

b)  sen perussääntö tai muu hallinnollinen asiakirja ja sen jatkuva toiminta kuluttajien etujen puolustamiseksi ja suojelemiseksi osoittavat sen oikeutetun edun varmistaa, että tämän direktiivin kattaman unionin lainsäädännön säännöksiä noudatetaan; [tark. 43]

c)  se on voittoa tavoittelematon.

c a)  se toimii tavalla, joka on riippumaton sellaisista muista tahoista tai henkilöistä kuin kuluttajista, jotka saattavat saada taloudellista hyötyä edustajakanteen tuloksista, ja se on erityisesti riippumaton markkinatoimijoista; [tark. 44]

c b)  sillä ei ole tavanomaisia palvelusopimuksia ylittäviä rahoitussopimuksia kantajien asianajotoimistojen kanssa; [tark. 45]

c c)  sillä on vakiintuneet sisäiset menettelyt sen ja sen rahoittajien välisten eturistiriitojen ehkäisemiseksi; [tark. 46]

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että edustavat oikeutetut yksiköt kertovat asianmukaisella tavalla, esimerkiksi verkkosivustollaan, selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä rahoituksestaan, organisaatio- ja hallintorakenteestaan, tavoitteistaan, työmenetelmistään ja toiminnastaan.

Jäsenvaltioiden on arvioitava säännöllisesti, täyttääkö edustava oikeutettu yksikkö edelleen nämä kriteerit. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustava oikeutettu yksikkö menettää tämän direktiivin mukaisen asemansa, jos se ei enää täytä yhtä tai useampaa ensimmäisessä alakohdassa lueteltua vaatimusta.

Jäsenvaltioiden on laadittava luettelo edustavista yksiköistä, jotka täyttävät 1 kohdassa luetellut kriteerit, ja asetettava se julkisesti saataville. Niiden on toimitettava luettelo komissiolle ja saatettava se ajan tasalle tarvittaessa.

Komissio julkaisee jäsenvaltioilta saadun edustavien yksiköiden luettelon julkisesti saatavilla olevassa verkkoportaalissa. [tark. 47]

1 a.  Jäsenvaltiot voivat säätää, että ennen tämän direktiivin voimaantuloa kansallisen lainsäädännön nojalla nimetyt julkiset elimet ovat edelleen kelpoisia tässä artiklassa tarkoitetun edustavan yksikön asemaan. [tark. 48]

2.  Jäsenvaltiot voivat nimetä oikeutetun yksikön tapauskohtaisesti tiettyä edustajakannetta varten, jos yksikkö pyytää sitä ja täyttää 1 kohdassa tarkoitetut vaatimukset. [tark. 49]

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että erityisesti 1 kohdassa luetellut kriteerit täyttävät kuluttajajärjestöt ja riippumattomat julkiset elimet voidaan hyväksyä edustavan oikeutetun yksikön asemaan. Jäsenvaltiot voivat nimetä edustaviksi oikeutetuiksi yksiköiksi kuluttajajärjestöjä, jotka edustavat jäseniä useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta. [tark. 50]

4.  Jäsenvaltiot voivat vahvistaa sääntöjä, joissa täsmennetään, mitkä oikeutetut yksiköt voivat vaatia kaikkia 5 ja 6 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä ja mitkä ainoastaan yhtä tai useampaa näistä toimenpiteistä. [tark. 51]

5.  Se, että oikeutettu yksikkö täyttää 1 kohdassa tarkoitetut vaatimukset, ei vaikuta tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen oikeuteen velvollisuuteen tutkia, onko oikeutetulla yksiköllä tarkoituksensa puolesta 4 artiklan ja 5 artiklan 1 kohdan mukainen peruste ryhtyä ajamaan kannetta tietyssä asiassa. [tark. 52]

5 artikla

Kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavat edustajakanteet

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vain 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti nimetty edustava oikeutettu yksikkö voi nostaa edustajakanteen kansallisessa tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa, jos oikeutetun yksikön pääasiallisten tavoitteiden ja niiden unionin lainsäädännössä myönnettyjen oikeuksien välillä, joita väitetty rikkominen ja nostettava edustajakanne koskevat, on suora yhteys.

Edustavat oikeutetut yksiköt voivat vapaasti valita käytettävissä olevan, unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisen menettelyn, jolla varmistetaan kuluttajien kollektiivisten etujen suojelun korkein taso.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltion tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa ei ole vireillä muuta kannetta, joka koskee samaa menettelyä, samaa elinkeinonharjoittajaa ja samoja kuluttajia. [tark. 53]

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustavat oikeutetut yksiköt, myös etukäteen nimetyt julkiset elimet, voivat nostaa edustajakanteita, joissa vaaditaan seuraavia toimenpiteitä: [tark. 54]

a)  väliaikainen kieltomääräys, jolla elinkeinonharjoittajan laiton menettely lopetetaan tai, jos kyseistä menettelyä ei ole vielä toteutettu mutta sen toteuttaminen on odotettavissa, jolla kyseinen laiton menettely kielletään; [tark. 56]

b)  kieltomääräys, jossa vahvistetaan todetaan, että elinkeinonharjoittajan menettely rikkoo lakia, ja jolla kyseinen menettely tarvittaessa lopetetaan tai, jos elinkeinonharjoittajan menettelyä ei ole vielä toteutettu mutta sen toteuttaminen on odotettavissa, jolla kyseinen menettely kielletään.

Edustaville oikeutetuille yksiköille ei saa asettaa vaatimusta, jonka mukaan niiden olisi kieltomääräystä hakiessaan hankittava valtuutus kanteessa tarkoitetuilta yksittäisiltä kuluttajilta tai ja esitettävä näyttö kyseisten kuluttajien todellisista vahingoista tai elinkeinonharjoittajan tahallisuudesta tai huolimattomuudesta. [tark. 55]

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustavat oikeutetut yksiköt voivat nostaa edustajakanteita sellaisten toimenpiteiden vaatimiseksi, joilla poistetaan rikkomisen jatkuvat vaikutukset. Näitä toimenpiteitä koskevan vaatimuksen perustana on oltava lainvoimainen päätös, kuten 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu lainvoimainen kieltomääräys, jossa todetaan, että elinkeinonharjoittajan menettely rikkoo liitteessä I mainittua unionin lainsäädäntöä ja vahingoittaa kuluttajien yhteisiä etuja. [tark. 57]

4.  Rajoittamatta 4 artiklan 4 kohdan soveltamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutetut yksiköt voivat vaatia samalla edustajakanteella sekä toimenpiteitä, joilla poistetaan rikkomisen jatkuvat vaikutukset, että 2 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä. [tark. 58]

5 a artikla

Kollektiivisia vahingonkorvauskanteita koskeva rekisteri

1.  Jäsenvaltiot voivat perustaa edustajakanteita koskevan kansallisen rekisterin, jonka on oltava kaikkien halukkaiden saatavilla maksutta sähköisesti ja/tai muussa muodossa.

2.  Rekisterit julkaisevilla verkkosivustoilla on tarjottava pääsy kattavaan ja objektiiviseen tietoon käytettävissä olevista menetelmistä korvauksen saamiseksi, myös tuomioistuinten ulkopuolisista menettelyistä ja vireillä olevista edustajakanteista.

3.  Kansalliset rekisterit on yhdistettävä toisiinsa. Asetuksen (EU) 2017/2394 35 artiklaa sovelletaan. [tark. 59]

6 artikla

Hyvitystoimenpiteet

1.  Sovellettaessa 5 artiklan 3 kohtaa jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustavat oikeutetut yksiköt voivat panna vireille edustajakanteita sellaisten hyvitysmääräysten saamiseksi, joissa elinkeinonharjoittaja velvoitetaan tapauksen mukaan esimerkiksi maksamaan vahingonkorvausta, korjaamaan tai vaihtamaan tavara, alentamaan hintaa, purkamaan sopimus tai palauttamaan maksettu hinta. Jäsenvaltio voi halutessaan edellyttää, että yksittäisiltä kuluttajilta, joita rikkominen koskee, saadaan valtuutukset ennen vahvistustuomion tai hyvitysmääräyksen antamista. [tark. 60]

Jos jäsenvaltio ei edellytä yksittäisten kuluttajien valtuutusta edustajakanteeseen osallistumiseksi, sen on kuitenkin sallittava niiden henkilöiden, jotka eivät tavallisesti oleskele valtiossa, jossa kanne nostetaan, osallistuminen edustajakanteeseen, jos nämä ovat sovellettavan määräajan kuluessa antaneet nimenomaisen valtuutuksen edustajakanteeseen osallistumisesta. [tark. 61]

Edustavien oikeutettujen yksiköiden on toimitettava kaikki tarvittavat kansallisen lainsäädännön edellyttämät riittävät kansallisessa lainsäädännössä edellytetyt tiedot kanteen tueksi, mukaan lukien kuvaus kuluttajista, joita kanne koskee, sekä selostus tosiasia- ja oikeuskysymyksistä, jotka on ratkaistava. [tark. 62]

2.  Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat perustelluissa tapauksissa, joissa kuluttajien kärsimän yksilöllisen vahingon luonteen vuoksi on monimutkaista selvittää yksilöllisen hyvityksen määrää, antaa tuomioistuimelle tai hallintoviranomaiselle valtuudet päättää, että hyvitysmääräyksen sijaan annetaan vahvistustuomio, joka koskee elinkeinonharjoittajan vastuuta suhteessa liitteessä I tarkoitetun unionin lainsäädännön rikkomisen vuoksi vahinkoa kärsineisiin kuluttajiin. [tark. 63]

3.  Edellä olevaa 2 kohtaa ei sovelleta seuraavissa tapauksissa:

a)  kuluttajat, joita rikkominen koskee, ovat tunnistettavissa, ja heidän vahinkonsa, jotka ovat aiheutuneet samasta tiettyyn ajanjaksoon tai hankintaan liittyvästä elinkeinonharjoittajan menettelystä, ovat keskenään vertailukelpoisia. Tällaisissa tapauksissa kanteen nostamisen edellytykseksi ei saa asettaa sitä, että yksittäisiltä kuluttajilta, joita kanne koskee, saadaan valtuutus. Hyvitys on kohdistettava kuluttajille, joita kanne koskee;

b)  kuluttajat ovat kärsineet vähäisen vahingon, ja olisi kohtuutonta jakaa hyvitys heille. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahinkoa kärsineiden yksittäisten kuluttajien valtuutusta ei edellytetä. Hyvitys on kohdistettava johonkin yleiseen tarkoitukseen, joka palvelee kuluttajien yhteisiä etuja. [tark. 64]

4.  Sillä, että lainvoimaisen päätöksen nojalla on saatu hyvitystä 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti, ei ole vaikutusta muihin unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisiin oikeuksiin, joiden nojalla vahinkoa kärsinyt kuluttaja voi saada hyvitystä. Tämän säännöksen soveltamisessa noudatetaan oikeusvoiman (res juridicata) periaatetta. [tark. 65]

4 a.  Hyvitystoimenpiteiden tarkoituksena on täyden korvauksen määrääminen kuluttajille heidän kärsimästään vahingosta. Jos korvauksen maksamisen jälkeen varoja jää yli, tuomioistuin päättää jäljellä olevan määrän saajasta. Kyseistä hyvittämättä jäänyttä määrää ei hyvitetä edustavalle oikeutetulle yksikölle eikä elinkeinonharjoittajalle. [tark. 66]

4 b.  Erityisesti on kiellettävä rankaisevat vahingonkorvaukset, jotka johtavat liiallisen vahingonkorvauksen maksamiseen kantajalle. Esimerkiksi joukkovahinkotilanteessa kuluttajille määrättävä vahingonkorvaus ei saa ylittää määrää, jonka elinkeinonharjoittaja sovellettavan kansallisen tai unionin lain mukaisesti on velvollinen maksamaan kuluttajille näille kullekin aiheutuneen todellisen vahingon perusteella. [tark. 67]

7 artikla

Rahoitus Edustajakanteen tutkittavaksi ottaminen [tark. 68]

1.  Edustavan oikeutetun yksikön, joka vaatii 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hyvitysmääräystä, on ilmoitettava toimitettava tuomioistuimelle tai hallintoviranomaisille aivan kanteen käsittelyn varhaisessa vaiheessa, mikä on alkuvaiheessa kattava rahoitusselvitys, jossa esitetään kaikkien niiden varojen alkuperä, joilla se rahoittaa toimintansa yleisesti, sekä niiden varojen alkuperä, joilla se rahoittaa kyseisen kanteen ajamisen, osoittaakseen, ettei sillä ole eturistiriitoja. Oikeutetun yksikön on osoitettava, että sillä on riittävät taloudelliset voimavarat, joiden avulla se voi ajaa kanteessa tarkoitettujen kuluttajien etuja sekä vastata sen maksettavaksi tulevista kuluista, jos kanne hylätään. [tark. 69]

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa edustajakannetta rahoittaa kolmas osapuoli, tämä kolmas osapuoli ei saa Kansallinen tuomioistuin voi päättää, ettei edustajakannetta oteta käsiteltäväksi, jos se toteaa, että kolmannen osapuolen rahoitus voisi [tark. 70]

a)  vaikuttaa edustavan oikeutetun yksikön päätöksiin, jotka koskevat edustajakannetta, sovintoratkaisut edustajakanteen vireillepano ja sovintoratkaisuja koskevat päätökset mukaan lukien; [tark. 71]

b)  rahoittaa ryhmäkannetta sellaista vastaajaa vastaan, joka on kyseisen kolmannen osapuolen kilpailija, tai sellaista vastaajaa vastaan, josta kyseinen kolmas osapuoli on riippuvainen.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimilla ja hallintoviranomaisilla on valtuudet arvioida tuomioistuimet ja hallintoviranomaiset arvioivat sitä, onko olemassa 1 kohdassa tarkoitettua eturistiriitaa, ja 2 kohdassa tarkoitettuja olosuhteita ja arviointinsa perusteella edellyttää oikeutetulta yksiköltä kieltäytymistä kyseisestä rahoituksesta sekä tarvittaessa todeta oikeutetun yksikön kanneoikeuden puuttuminen kyseisessä edustajakanteessa edustajakanteen käsiteltäväksi ottamisen yhteydessä sekä myöhemmin oikeudenkäynnin aikana, jos olosuhteet vaikuttavat vasta siinä vaiheessa. [tark. 72]

3 a.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimella tai hallintoviranomaisella on valtuudet hylätä ilmeisen perusteettomat kanteet oikeudenkäynnin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. [tark. 73]

7 a artikla

Häviäjä maksaa -periaate

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ryhmäkanteen hävinnyt osapuoli korvaa voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut kansallisessa laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti. Tuomioistuin tai hallintoviranomainen ei kuitenkaan saa määrätä hävinneelle osapuolelle korvausta kuluista, jotka ovat tarpeettomia tai suhteettomia vaatimukseen nähden. [tark. 74]

8 artikla

Sovintoratkaisut

1.  Jäsenvaltiot voivat säätää, että kun edustava oikeutettu yksikkö ja elinkeinonharjoittaja ovat saavuttaneet sovintoratkaisun hyvityksestä kuluttajille, jotka ovat kärsineet vahinkoa elinkeinonharjoittajan väitetyn lainvastaisen menettelyn vuoksi, oikeutettu yksikkö ja elinkeinonharjoittaja voivat yhdessä pyytää tuomioistuinta tai hallintoviranomaista hyväksymään sovintoratkaisun. Tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen pitäisi tutkia tällainen pyyntö ainoastaan, jos saman jäsenvaltion tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa ei ole vireillä saman elinkeinonharjoittajan samaa menettelyä koskevaa muuta edustajakannetta. [tark. 75]

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin tai hallintoviranomainen voi missä tahansa edustajakanteen käsittelyn vaiheessa kehottaa oikeutettua yksikköä ja vastaajaa, näitä ensin kuultuaan, pyrkimään hyvitysasiassa sovintoratkaisuun tietyn kohtuullisen määräajan kuluessa.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimella tai hallintoviranomaisella, joka on antanut 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun lainvoimaisen vahvistustuomion, on valtuudet kehottaa edustajakanteen osapuolia pyrkimään tietyssä kohtuullisessa määräajassa sovintoratkaisuun, joka koskee kyseisen lainvoimaisen tuomion perusteella kuluttajille annettavia hyvityksiä.

4.  Tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen on tarkastettava 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut sovintoratkaisut. Tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen on arvioitava sovintoratkaisun lain- ja oikeudenmukaisuus ja otettava tällöin huomioon kaikkien osapuolten, myös asiaan liittyvien kuluttajien, oikeudet ja edut.

5.  Jos 2 kohdassa tarkoitettua sovintoratkaisua ei saavuteta asetetussa määräajassa tai saavutettua sovintoratkaisua ei hyväksytä, tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen on jatkettava edustajakanteen käsittelyä.

6.  Yksittäisille kuluttajille on annettava mahdollisuus hyväksyä tai hylätä 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen sovintoratkaisujen sitovuus itseään kohtaan. Sillä, että 4 kohdassa tarkoitetun, kaikkia osapuolia sitovan hyväksytyn sovintoratkaisun nojalla on saatu hyvitystä, ei ole vaikutusta muihin unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisiin oikeuksiin, joiden nojalla vahinkoa kärsinyt kuluttaja voi saada hyvitystä. [tark. 76]

9 artikla

Edustajakannetta koskeva tiedottaminen

-1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustavat yksiköt:

a)  ilmoittavat kuluttajille väitetystä unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksesta ja aikomuksesta nostaa kieltokanne tai vahingonkorvauskanne,

b)  kertovat asianomaisille kuluttajille jo etukäteen mahdollisuudesta osallistua kanteeseen varmistaakseen, jotta asiaankuuluvat asiakirjat ja muut kanteen nostamiseksi tarvittavat tiedot säilytetään,

c)  ilmoittavat tarpeen mukaan jatkotoimista ja mahdollisista oikeudellisista seurauksista. [tark. 77]

1.  Tapauksissa, joissa sovintoratkaisu tai lainvoimainen päätös hyödyttää kuluttajia, jotka saattavat olla epätietoisia tästä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin tai hallintoviranomainen vaatii sääntöjä rikkonutta elinkeinonharjoittajaa hävinnyttä osapuolta tai molempia osapuolia antamaan rikkomisen kohteeksi joutuneille kuluttajille tietyssä määräajassa omalla kustannuksellaan tiedon lainvoimaisista päätöksistä, joissa on määrätty 5 ja 6 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä, sekä 8 artiklassa tarkoitetuista hyväksytyistä sovintoratkaisuista tapauksen olosuhteisiin soveltuvalla välineellä, esimerkiksi tarvittaessa antamalla tiedon henkilökohtaisesti jokaiselle kuluttajalle, jota asia koskee. Jäsenvaltiot voivat säätää, että tiedottamisvelvollisuus voidaan täyttää julkisen ja helposti saatavilla olevan verkkosivuston välityksellä. [tark. 78]

1 a.  Hävinneen osapuolen on korvattava tiedottamisesta kuluttajille aiheutuvat kustannukset 7 artiklassa vahvistetun periaatteen mukaisesti. [tark. 79]

2.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällytettävä helppotajuisella kielellä laadittu selostus, joka koskee edustajakanteen kohdetta, kanteen oikeudellisia seurauksia sekä tarvittaessa kanteessa tarkoitetuilta kuluttajilta edellytettäviä jatkotoimia. Tietoja koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja niitä koskeva aikataulu on suunniteltava yhdessä tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen kanssa. [tark. 80]

2 a.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedot tulevista, käsiteltävänä olevista ja ratkaistuista kanteista asetetaan julkisesti saataville esteettömällä tavalla, myös tiedotusvälineissä ja internetissä julkisella verkkosivustolla, kun tuomioistuin on päättänyt, että tapaus otetaan käsiteltäväksi. [tark. 81]

2 b.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutettujen yksiköiden tekemät julkiset ilmoitukset kanteista perustuvat tosiasioihin ja että niissä otetaan huomioon sekä kuluttajien oikeus saada tietoa että vastaajan maineeseen liittyvät oikeudet ja oikeus liikesalaisuuteen. [tark. 82]

10 artikla

Lainvoimaisten päätösten vaikutukset

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajien yhteisiä etuja vahingoittava rikkominen, joka on vahvistettu hallintoviranomaisen tai tuomioistuimen lainvoimaisessa päätöksessä lainvoimainen päätös, kuten 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa lainvoimaisessa kieltomääräyksessä, tarkoitettu lainvoimainen kieltomääräys, katsotaan kiistämättömäksi todisteeksi kyseisen rikkomisen tapahtumisesta tai siitä, että sitä ei ole tapahtunut, kun kansallisessa tuomioistuimessa käsitellään samaa elinkeinonharjoittajaa vastaan nostettua toista kannetta, jossa saman rikkomisen samojen tosiseikkojen johdosta vaaditaan hyvitystä, edellyttäen etteivät samat kuluttajat voi saada korvausta samasta vahingosta kahta kertaa. [tark. 83]

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitettu lainvoimainen päätös, joka on annettu toisessa jäsenvaltiossa, katsotaan jäsenvaltioiden tuomioistuimissa tai hallintoviranomaisissa kumottavissa olevaksi olettamukseksi vähintään todisteeksi siitä, että rikkominen on tapahtunut. [tark. 84]

2 a.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhden jäsenvaltion tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä, jossa todetaan, että rikkominen on tapahtunut tai että se ei ole tapahtunut, ja jossa pyritään nostamaan samaa elinkeinonharjoittajaa vastaan samasta rikkomisesta muita hyvityskanteita toisen jäsenvaltion kansallisissa tuomioistuimissa, pidetään kumottavissa olevana olettamana. [tark. 85]

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu lainvoimainen vahvistustuomio merkitsee kiistämätöntä vahvistusta elinkeinonharjoittajan vastuusta suhteessa rikkomisesta vahinkoa kärsineisiin kuluttajiin, kun kansallisessa tuomioistuimessa käsitellään samaa elinkeinonharjoittajaa vastaan nostettua toista kannetta, jossa saman rikkomisen johdosta vaaditaan hyvitystä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajat voivat nostaa tällaisia yksilöllisiä hyvityskanteita nopeutettujen ja yksinkertaistettujen menettelyiden mukaisesti. Jäsenvaltioita kannustetaan perustamaan tietokanta, joka sisältää kaikki edustajakanteita koskevat lainvoimaiset toimet ja josta voisi olla apua muissa hyvitystoimenpiteissä, ja vaihtamaan parhaita käytäntöjään tällä alalla. [tark. 86]

11 artikla

Vanhentumisajan lykkääntyminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti, että jos kuluttajan yksittäisen henkilön kanneoikeuteen hyvitysasiassa sovelletaan unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaan vanhentumisaikaa, tällaisen vanhentumisajan kuluminen lykkääntyy tai keskeytyy, kun 5 ja 6 artiklassa tarkoitettu edustajakanne nostetaan. [tark. 87]

12 artikla

Menettelyn tarkoituksenmukaisuus

1.  Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 5 ja 6 artiklassa tarkoitetut edustajakanteet käsitellään tarkoituksenmukaisella tavalla.

2.  Edustajakanteet, joissa vaaditaan 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua väliaikaista kieltomääräystä, on käsiteltävä nopeutetussa menettelyssä.

13 artikla

Todisteet

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun oikeutettu yksikkö yksi osapuolista on esittänyt kohtuullisesti saatavissa olevat, edustajakannetta näkemystään tukevat tosiseikat ja riittävät todisteet sekä kattavan selvityksen ja viitannut vastaajan toisen osapuolen hallussa oleviin erityisiin ja selkeästi määriteltyihin lisätodisteisiin, tuomioistuin tai hallintoviranomainen voi oikeutetun yksikön pyynnöstä kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti ja ottaen huomioon unionin ja kansalliset salassapitosäännöt määrätä vastaajan tämän osapuolen esittämään tällaiset lisätodisteet mahdollisimman suppeasti kohtuullisesti saatavissa olevien tosiseikkojen perusteella. Määräyksen on oltava asianmukainen ja suhteutettu kyseiseen tapaukseen eikä se saa luoda epätasapainoa osapuolten välille. [tark. 88]

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet rajaavat todisteiden esittämisvelvollisuuden siihen, mikä on oikeasuhteista. Jotta voidaan määrittää, onko edustavan oikeutetun yksikön esittämisvaatimus oikeasuhteinen, tuomioistuimen on otettava huomioon kaikkien osapuolten oikeutetut edut ja erityisesti se, missä määrin käytettävissä olevat tosiseikat ja todisteet tukevat vaatimusta, ja sisältyykö todisteisiin, joiden esittämistä pyydetään, luottamuksellisia tietoja. [tark. 89]

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla tuomioistuimilla on toimivalta määrätä esitettäväksi sellaisia tietoja sisältävät todisteet, jotka ne katsovat merkityksellisiksi vahingonkorvauskanteen kannalta. [tark. 90]

14 artikla

Seuraamukset

1.  Jäsenvaltioiden on vahvistettava säännöt seuraamuksille, jotka määrätään edustajakanteen käsittelyn yhteydessä annettujen lainvoimaisten päätösten noudattamatta jättämisestä, sekä toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että säännöt pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että seuraamuksina voidaan muun muassa määrätä sakkoja. [tark. 91]

3.  Kun jäsenvaltiot päättävät, mihin tarkoitukseen sakoista saadut tulot käytetään, niiden on otettava huomioon kuluttajien yhteiset edut. Jäsenvaltiot voivat päättää, että nämä tulot käytetään edustajakanteiden rahoittamista varten perustettuun rahastoon. [tark. 92]

4.  Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle tiedoksi 1 kohdassa tarkoitetut säännökset viimeistään [päivä, jona direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä] ja kaikki niihin myöhemmin tehtävät muutokset viipymättä.

15 artikla

Edustaville oikeutetuille yksiköille annettava tuki [tark. 93]

1.  Jäsenvaltioita on 7 artiklan mukaisesti kannustettava varmistamaan, että edustavilla oikeutetuilla yksiköillä on riittävästi varoja edustajakanteisiin. Jäsenvaltioiden Niiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi oikeussuojan saatavuuden parantamiseksi ja varmistettava, että edustajakanteisiin liittyvät oikeudenkäyntikulut eivät muodosta taloudellista estettä, jonka vuoksi oikeutetut yksiköt eivät tosiasiassa käyttäisi oikeuttaan vaatia 5 ja 6 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä; tässä tarkoituksessa voitaisiin esimerkiksi alentaa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten palkkioita, tai tarjota oikeutetuille yksiköille mahdollisuus saada tarvittaessa oikeusapua tai myöntää niille tätä varten julkista rahoitusta. [tark. 94]

1 a.  Jäsenvaltioiden on annettava rakenteellista tukea yksiköille, jotka toimivat tämän direktiivin sovellusalaan kuuluvina oikeutettuina yksiköinä. [tark. 95]

2.  Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tapauksissa, joissa oikeutettujen yksiköiden on ilmoitettava vireillä olevasta edustajakanteesta asianomaisille kuluttajille, ilmoittamisesta aiheutuvat kulut voidaan periä takaisin elinkeinonharjoittajalta, jos kanne hyväksytään.

3.  Jäsenvaltioiden ja komission on tuettava ja edistettävä oikeutettujen yksiköiden yhteistyötä sekä kotimaisten ja rajat ylittävien rikkomisten poistamista koskevien parhaiden käytäntöjen ja kokemusten vaihtamista ja levittämistä.

15 a artikla

Oikeudellinen edustus ja palkkiot

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianajajien palkkiot ja niiden laskutapa eivät kannusta panemaan vireille riita-asioita, jotka ovat kaikkien osapuolten kannalta hyödyttömiä. Jäsenvaltioiden on erityisesti kiellettävä ehdolliset palkkiot. [tark. 96]

16 artikla

Rajat ylittävät edustajakanteet

1.  Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen edustava oikeutettu yksikkö, joka on etukäteen nimetty yhdessä jäsenvaltiossa 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti, voi nostaa kanteita toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa toimitettuaan nähtäväksi 4 artiklassa tarkoitetun julkisesti saatavilla olevan luettelon. Tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten on hyväksyttävä tämä luettelo todisteeksi Tuomioistuimet ja hallintoviranomaiset voivat tarkastella edustavan oikeutetun yksikön kanneoikeudesta kanneoikeutta, mikä ei kuitenkaan rajoita niiden oikeutta tutkia, onko edustavalla oikeutetulla yksiköllä tarkoituksensa nojalla perusteet nostaa kanne kyseisessä tapauksessa. [tark. 97]

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että silloin kun rikkominen vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa eri jäsenvaltioiden kuluttajiin, useat oikeutetut yksiköt eri jäsenvaltioista voivat näiden kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostaa edustajakanteita jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai hallintoviranomaisessa joko esiintyen yhdessä tai yhden oikeutetun yksikön edustamana.

2 a.  Jäsenvaltio, jossa ryhmäkanne on nostettu, voi edellyttää valtuutusta kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilta kuluttajilta ja sen on edellytettävä valtuutusta toisessa jäsenvaltiossa asuvilta kuluttajilta, kun kyseessä on rajat ylittävä kanne. Tällaisissa olosuhteissa tuomioistuimelle tai hallintoviranomaiselle ja vastaajalle annetaan kanteen alussa koottu luettelo kaikista toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevista kuluttajista, jotka ovat antaneet kyseisen valtuutuksen. [tark. 98]

3.  Rajat ylittävien edustajakanteiden nostamista varten ja rajoittamatta muille yksiköille kansallisessa lainsäädännössä myönnettyjä oikeuksia jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo etukäteen nimetyistä oikeutetuista yksiköistä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle näiden oikeutettujen yksiköiden nimi ja tarkoitus. Komissio julkistaa nämä tiedot ja pitää ne ajan tasalla.

4.  Jos jäsenvaltio, komissio tai elinkeinonharjoittaja asettaa kyseenalaiseksi, täyttääkö edustava oikeutettu yksikkö 4 artiklan 1 kohdan vaatimukset, jäsenvaltion, joka on nimennyt kyseisen oikeutetun yksikön, on tutkittava asia ja tarvittaessa peruutettava nimeäminen, jos yksi tai useampi vaatimus ei täyty. [tark. 99]

16 a artikla

Julkinen rekisteri

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiaankuuluvat toimivaltaiset kansalliset viranomaiset perustavat julkisesti saatavilla olevan rekisterin niistä laittomista toimista, joista on annettu kieltomääräyksiä tämän direktiivin säännösten mukaisesti. [tark. 100]

Luku 3

Loppusäännökset

17 artikla

Kumoaminen

Kumotaan direktiivi 2009/22/EU [tämän direktiivin soveltamisen alkamispäivä] lähtien, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 20 artiklan 2 kohdan soveltamista.

Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

18 artikla

Seuranta ja arviointi

1.  Komissio toteuttaa aikaisintaan viiden vuoden kuluttua tämän direktiivin soveltamisen alkamispäivästä direktiivin arvioinnin ja esittää Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle kertomuksen tärkeimmistä arvioinnin yhteydessä tehdyistä havainnoista. Arviointi toteutetaan paremmasta sääntelystä annettujen komission suuntaviivojen mukaisesti. Kertomuksessaan komissio arvioi erityisesti direktiivin soveltamisalaa sellaisena kuin se on määritelty 2 artiklassa ja liitteessä I.

2.  Viimeistään vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta komissio arvioi, tarjoavatko lento- ja rautatiematkustajien oikeuksia koskevat säännöt kuluttajansuojan, joka vastaa tasoltaan tässä direktiivissä säädettyä suojaa. Jos direktiivin mukainen suoja toteutuu, komissio tekee asianmukaiset ehdotukset, joihin voi kuulua muun muassa se, että säädökset, joita tarkoitetaan liitteessä I olevissa 10 ja 15 kohdassa, poistetaan direktiivin soveltamisalasta, joka on määritelty direktiivin 2 artiklassa. [tark. 101]

3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittain ja ensimmäisen kerran viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin soveltamisen alkamispäivästä 1 kohdassa tarkoitetun kertomuksen laatimiseksi seuraavat tiedot:

a)  hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa tämän direktiivin nojalla nostettujen edustajakanteiden määrä;

b)  kanteita nostaneiden oikeutettujen yksiköiden tyypit;

c)  niiden rikkomisten tyypit, joihin edustajakanteiden avulla on puututtu, edustajakanteiden osapuolet sekä talouden alat, joita edustajakanteet ovat koskeneet;

d)  oikeudenkäyntien kesto kanteen nostamisesta siihen, kun asiassa on annettu 5 artiklassa tarkoitettu lainvoimainen kieltomääräys tai 6 artiklassa tarkoitettu hyvitysmääräys tai vahvistustuomio tai kun 8 artiklassa tarkoitettu sovintoratkaisu on lainvoimaisesti hyväksytty;

e)  edustajakanteiden tulokset;

f)  niiden oikeutettujen yksiköiden lukumäärä, jotka osallistuvat 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun yhteistyötä ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa koskevaan mekanismiin.

18 a artikla

Uudelleentarkastelulauseke

Komissio arvioi, voitaisiinko rajat ylittäviä edustajakanteita käsitellä parhaiten unionin tasolla perustamalla ryhmäkanteista vastaavan Euroopan oikeusasiamiehen toimi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan soveltamista. Viimeistään kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta komissio laatii asiaa koskevan kertomuksen ja toimittaa sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle sekä liittää siihen tarvittaessa asiaa koskevan ehdotuksen. [tark. 102]

19 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.  Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava viimeistään [18 kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä [kuusi kuukautta sen määräajan jälkeen, joka on asetettu saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä] lähtien.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

20 artikla

Siirtymäsäännökset

1.  Jäsenvaltioiden on sovellettava lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joilla tämä direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, rikkomisiin, jotka ovat alkaneet [direktiivin soveltamisen alkamispäivä] tai sen jälkeen.

2.  Jäsenvaltioiden on sovellettava lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joilla direktiivi 2009/22/EY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, rikkomisiin, jotka ovat alkaneet ennen [direktiivin soveltamisen alkamispäivä].

21 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

22 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty ...

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

LIITE I

LUETTELO 2 ARTIKLAN 1 KOHDASSA TARKOITETUSTA UNIONIN LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

1)  Neuvoston direktiivi 85/374/ETY, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1985, tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL L 210, 7.8.1985, s. 29)(9).

2)  Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista (EYVL L 95, 21.4.1993, s. 29).

3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (EYVL L 80, 18.3.1998, s. 27).

4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/44/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1999, kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista (EYVL L 171, 7.7.1999, s. 12).

5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1).

6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/83/EY, annettu 6 päivänä marraskuuta 2001, ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä: 86–100 artikla (EYVL L 311, 28.11.2001, s. 67).

7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/22/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla (yleispalveludirektiivi) (EYVL L 108, 24.4.2002, s. 51).

8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37): 13 artikla.

9)  Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä 23 päivänä syyskuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY (EYVL L 271, 9.10.2002, s. 16).

10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 261/2004, annettu 11 päivänä helmikuuta 2004, matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta (EUVL L 46, 17.2.2004, s. 1).

11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11. toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla (EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22).

12)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1107/2006, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006, vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteessä (EUVL L 204, 26.7.2006, s. 1).

13)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/114/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta (EUVL L 376, 27.12.2006, s. 21): 1 artikla, 2 artiklan c alakohta ja 4–8 artikla.

14)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/123/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, palveluista sisämarkkinoilla (EUVL L 376, 27.12.2006, s. 36).

15)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1371/2007, annettu 23 päivänä lokakuuta 2007, rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 14).

16)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (EUVL L 133, 22.5.2008, s. 66).

17)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1008/2008, annettu 24 päivänä syyskuuta 2008, lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä (EUVL L 293, 31.10.2008, s. 3): 22, 23 ja 24 artikla.

18)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1272/2008, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta (EUVL L 353, 31.12.2008, s. 1).

19)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/122/EY, annettu 14 päivänä tammikuuta 2009, kuluttajien suojaamisesta aikaosuuksia, pitkäkestoisia lomatuotteita, jälleenmyyntiä ja vaihtoa koskeviin sopimuksiin liittyvien tiettyjen seikkojen osalta (EUVL L 33, 3.2.2009, s. 10).

20)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/72/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta annettu (EUVL L 211, 14.8.2009, s. 55).

21)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/73/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta annettu (EUVL L 211, 14.8.2009, s. 94).

22)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, 17.11.2009, s. 32).

23)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 924/2009, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, rajatylittävistä maksuista yhteisössä ja asetuksen (EY) N:o 2560/2001 kumoamisesta (EUVL L 266, 9.10.2009, s. 11).

24)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/110/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitosten liiketoiminnan aloittamisesta, harjoittamisesta ja toiminnan vakauden valvonnasta, direktiivien 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2000/46/EY kumoamisesta (EUVL L 267, 10.10.2009, s. 7).

25)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21. lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10–35).

26)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1222/2009, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta (EUVL L 342, 22.12.2009, s. 46).

27)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II), (EUVL L 335, 17.12.2009, s. 1–155): 183, 184, 185 ja 186 artikla.

28)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/13/EU, annettu 10 päivänä maaliskuuta 2010, audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi) (EUVL L 95, 15.4.2010, s. 1): 9, 10 ja 11 artikla ja 19–26 artikla.

29)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/31/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2010, rakennusten energiatehokkuudesta (EUVL L 153, 18.6.2010, s. 13).

30)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 66/2010, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, EU-ympäristömerkistä (EUVL L 27, 30.1.2010, s. 1).

31)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1177/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (EUVL L 334, 17.12.2010, s. 1).

32)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 181/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 1).

33)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/24/EU, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa (EUVL L 88, 4.4.2011, s. 45).

34)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1).

35)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 64).

36)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1924/2006 ja (EY) N:o 1925/2006 muuttamisesta sekä komission direktiivin 87/250/ETY, neuvoston direktiivin 90/496/ETY, komission direktiivin 1999/10/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY, komission direktiivien 2002/67/EY ja 2008/5/EY sekä komission asetuksen (EY) N:o 608/2004 kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 18).

37)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 260/2012, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2012, euromääräisiä tilisiirtoja ja suoraveloituksia koskevista teknisistä ja liiketoimintaa koskevista vaatimuksista sekä asetuksen (EY) N:o 924/2009 muuttamisesta (EUVL L 94, 30.3.2012, s. 22).

38)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 531/2012, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2012, verkkovierailuista yleisissä matkaviestinverkoissa unionin alueella (EUVL L 172, 30.6.2012, s. 10).

39)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1).

40)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/11/EU, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta (EUVL L 165, 18.6.2013, s. 63): 13 artikla.

41)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 524/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, kuluttajariitojen verkkovälitteisestä riidanratkaisusta (verkkovälitteistä kuluttajariitojen ratkaisua koskeva asetus) (EUVL L 165, 18.6.2013, s. 1): 14 artikla.

42)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 345/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista riskipääomarahastoista (EUVL L 115, 25.4.2013, s. 1).

43)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 346/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista (EUVL L 115, 25.4.2013, s. 18).

44)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/ЕU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34): 10, 11, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 21, 22 ja 23 artikla, 10 luku ja liitteet I ja II.

45)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349).

46)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/92/EU, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, maksutileihin liittyvien maksujen vertailukelpoisuudesta, maksutilien siirtämisestä ja mahdollisuudesta käyttää perusmaksutilejä (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 214): 3–18 artikla ja 20 artiklan 2 kohta.

47)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2302, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, matkapaketeista ja yhdistetyistä matkajärjestelyistä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 90/314/ETY kumoamisesta (EUVL L 326, 11.12.2015, s. 1).

48)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1286/2014, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avaintietoasiakirjoista (EUVL L 352, 9.12.2014, s. 1).

49)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/760, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista (EUVL L 123, 19.5.2015, s. 98).

50)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2366, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta (EUVL L 337, 23.12.2015, s. 35).

51)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2120, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, avointa internetyhteyttä koskevista toimenpiteistä ja yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY sekä verkkovierailuista yleisissä matkaviestinverkoissa unionin alueella annetun asetuksen (EU) N:o 531/2012 muuttamisesta (EUVL L 310, 26.11.2015, s. 1).

52)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/97, annettu 20 päivänä tammikuuta 2016, vakuutusten tarjoamisesta (uudelleenlaadittu) (EUVL L 26, 2.2.2016, s. 19).

53)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1).

54)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (EUVL L 354, 23.12.2016, s. 37).

55)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1128, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävästä siirrettävyydestä sisämarkkinoilla (EUVL L 168, 30.6.2017, s. 1).

56)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1129, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä julkaistavasta esitteestä ja direktiivin 2003/71/EY kumoamisesta (EUVL L 168, 30.6.2017, s. 12).

57)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1131, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, rahamarkkinarahastoista (EUVL L 169, 30.6.2017, s. 8).

58)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1369, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2017, energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta (EUVL L 198, 28.7.2017, s. 1).

59)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/302, annettu 28 päivänä helmikuuta 2018, perusteettomien maarajoitusten ja muiden asiakkaan kansallisuuteen tai asuin- tai sijoittautumispaikkaan perustuvien syrjinnän muotojen torjumisesta sisämarkkinoilla ja asetusten (EY) N: o 2006/2004 ja (EU) 2017/2394 sekä direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta (EUVL L 60, 2.3.2018, s. 1).

(59 a)   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/95/EY, annettu 3 päivänä joulukuuta 2001, yleisestä tuoteturvallisuudesta (EYVL L 11, 15.1.2002, s. 4). [tark. 103]

(59 b)   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/35/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, tietyllä jännitealueella toimivien sähkölaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta (EUVL L 96, 29.3.2014, s. 357). [tark. 104]

(59 c)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, annettu 28 päivänä tammikuuta 2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä (EYVL L 31 , 1.2.2002, 1). [tark. 105]

(59 d)   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/31/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, muiden kuin automaattisten vaakojen asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta (EUVL L 96, 29.3.2014, s. 107). [tark. 106]

(59 e)   Neuvoston asetus (ETY) N:o 2136/89, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1989 sardiinisäilykkeiden kaupan pitämistä koskevista yhteisistä vaatimuksista sekä sardiinisäilykkeiden ja säilöttyjen sardiinityyppisten tuotteiden kauppanimityksistä (EYVL L 212, 22.7.1989, s. 79). [tark. 107]

(59 f)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 715/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä ja asetuksen (EY) N:o 1775/2005 kumoamisesta (EUVL L 211, 14.8.2009, s. 36). [tark. 108]

LIITE II

VASTAAVUUSTAULUKKO

(1) EUVL C 440, 6.12.2018, s. 66. (2) EUVL C 461, 21.12.2018, s. 232. (3) Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 26. maaliskuuta 2019. (4) EUVL L 110, 1.5.2009, s. 30. (5) COM(2013)0130. (6) COM(2017)0548. (7) EUVL L 345, 27.12.2017. (8) EUVL C 369, 17.12.2011, s. 14. (9) Kyseinen direktiivi muutettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY, annettu 10 päivänä toukokuuta 1999, tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY muuttamisesta (EYVL 141, 4.6.1999, s. 20–21).