Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 14. marraskuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1806 luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske(1), ja erityisesti sen 7 artiklan (”vastavuoroisuusmekanismi”),

–  ottaa huomioon 2. maaliskuuta 2017 antamansa päätöslauselman asetuksen (EY) N:o 539/2001 1 artiklan 4 kohdan mukaisista velvoitteista viisumien vastavuoroisuuden alalla(2),

–  ottaa huomioon 12. huhtikuuta 2016 (COM(2016)0221), 13. heinäkuuta 2016 (COM(2016)0481), 21. joulukuuta 2016 (COM(2016)0816), 2. toukokuuta 2017 (COM(2017)0227), 20. joulukuuta 2017 (COM(2017)0813) ja 19. joulukuuta 2018 (COM(2018)0855) annetut komission tiedonannot vastavuoroisuuden toteutumatta jäämisestä sekä 23. maaliskuuta 2020 annetun viimeisimmän komission tiedonannon ”Tilannekatsaus viisumikohtelun vastavuoroisuuden toteutumatta jäämisestä” (COM(2020)0119),

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 17 artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 80, 265 ja 290 artiklan,

–  ottaa huomioon 19. lokakuuta 2020 käydyn keskustelun viisumikohtelun vastavuoroisuuteen liittyvistä velvoitteista,

–  ottaa huomioon kysymyksen komissiolle asetuksen (EU) 2018/1806 7 artiklan mukaisista viisumikohtelun vastavuoroisuuteen liittyvistä velvoitteista (O-000049/2020 – B9-0022/2020),

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan päätöslauselmaesityksen,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 136 artiklan 5 kohdan ja 132 artiklan 2 kohdan,

A.  toteaa, että yhtenä EU:n viisumipolitiikkaa ohjaavista kriteereistä viisumikohtelun vastavuoroisuuden ymmärretään yleensä tarkoittavan sitä, että kun EU:n kansalaiset matkustavat kolmanteen maahan, heihin olisi sovellettava samoja ehtoja kuin kyseisen kolmannen maan kansalaisiin, kun he matkustavat EU:hun;

B.  toteaa, että viisumikohtelun vastavuoroisuusmekanismilla pyritään viisumikohtelun vastavuoroisuuden toteutumiseen; toteaa, että EU:n viisumipolitiikan mukaisesti yksittäiset jäsenvaltiot eivät saa asettaa viisumivaatimusta sellaisen kolmannen maan kansalaisille, joka on mainittu asetuksen (EU) 2018/1806 liitteessä II (niiden kolmansien maiden luettelo, joiden kansalaisia viisumipakko ei koske, kun kyse on lyhytaikaisesta oleskelusta);

C.  toteaa, että vastavuoroisuusmekanismia tarkistettiin vuonna 2013 parlamentin osallistuessa siihen toisena lainsäätäjänä, koska sitä oli mukautettava Lissabonin sopimuksen voimaantulon sekä Euroopan unionin tuomioistuimen toissijaisia oikeusperustoja koskevan oikeuskäytännön perusteella ja ”jotta se toimii unionin solidaarisuuden ilmauksena, jos jokin asetuksen (EY) N:o 539/2001 liitteessä II mainittu kolmas maa soveltaa viisumipakkoa vähintään yhden jäsenvaltion kansalaisiin” (asetuksen (EU) N:o 1289/2013 johdanto-osan 1 kappale);

D.  toteaa, että vastavuoroisuusmekanismilla tarkoitetaan menettelyä, joka käynnistetään, kun viisumikohtelun vastavuoroisuus ei ole toteutunut, ja jolla pyritään tarkan aikataulun mukaisin toimin saamaan tällainen tilanne päättymään; toteaa, että vastavuoroisuusmekanismin perusajatuksena on tiukentaa asianomaista kolmatta maata koskevia toimia, mukaan lukien viime kädessä kyseisen kolmannen maan kaikkia kansalaisia koskeva viisumivapauden tilapäinen keskeyttäminen (vastavuoroisuusmekanismin toinen soveltamisvaihe);

E.  toteaa, että ”jotta voidaan varmistaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asianmukainen osallistuminen vastavuoroisuusmekanismin toiseen soveltamisvaiheeseen ottaen huomioon erityinen poliittinen arkaluonteisuus, joka liittyy viisumivapauden keskeyttämiseen asetuksen (EY) N:o 539/2001 liitteessä II mainitun kolmannen maan kaikkien kansalaisten osalta, sekä kyseisen keskeyttämisen horisontaaliset vaikutukset jäsenvaltioihin, Schengen-alueeseen kuuluviin maihin ja unioniin itseensä, erityisesti niiden ulkosuhteiden ja Schengen-alueen yleisen toimivuuden kannalta, komissiolle [siirrettiin] valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti tiettyjen vastavuoroisuusmekanismin osien osalta”, mukaan lukien viisumivapauden keskeyttäminen kyseisen kolmannen maan kaikkien kansalaisten osalta;

F.  ottaa huomioon, että ”Euroopan parlamentti tai neuvosto voi päättää peruuttaa säädösvallan siirron” (SEUT-sopimuksen 290 artiklan 2 kohdan a alakohta);

G.  ottaa huomioon, että delegoitu säädös ”voi tulla voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei vastusta sitä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä asetetun määräajan kuluessa” (SEUT-sopimuksen 290 artiklan 2 kohta b alakohta);

H.  toteaa, että komissio vastusti Euroopan unionin tuomioistuimessa delegoitujen säädösten antamista vastavuoroisuusmekanismin toisessa soveltamisvaiheessa, mutta tuomioistuin piti kuitenkin lainsäätäjän valintaa oikeana (asia C-88/14);

I.  toteaa, että vastavuoroisuusmekanismi asettaa täten selvästi Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle velvoitteita ja vastuita vastavuoroisuusmekanismin eri soveltamisvaiheissa;

J.  toteaa, että kysymys liittyy siten unionin jäsenvaltioiden väliseen solidaarisuuteen sekä institutionaalisiin seikkoihin, kun parlamentti ja neuvosto eivät tällä hetkellä voi osallistua asianmukaisesti ”vastavuoroisuusmekanismin toiseen soveltamisvaiheeseen”;

K.  katsoo, että komissiota ei pitäisi jättää tilanteeseen, jossa sen viivyttely ja kieltäytyminen unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta voisi heikentää sen uskottavuutta perussopimusten valvojana, vaan sitä olisi muistutettava sen institutionaalisista ja oikeudellisista velvoitteista;

1.  muistuttaa katsovansa, että komissiolla on oikeudellinen velvoite antaa delegoitu säädös, jolla tilapäisesti keskeytetään viisumivapauden soveltaminen niiden kolmansien maiden kansalaisiin, jotka eivät ole poistaneet tiettyjen jäsenvaltioiden kansalaisten viisumipakkoa 24 kuukauden kuluessa asiaa koskevien ilmoitusten julkaisemispäivästä, ja että tämä määräaika umpeutui 12. huhtikuuta 2016;

2.  kehottaa SEUT-sopimuksen 265 artiklan nojalla komissiota antamaan vaaditun delegoidun säädöksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tämän päätöslauselman antamisesta;

3.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle ja jäsenvaltioiden parlamenteille.

(1) EUVL L 303, 28.11.2018, s. 39. (2) EUVL C 263, 25.7.2018, s. 2.