Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/35/EY(1) (ympäristövastuudirektiivi),

–  ottaa huomioon ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin 19. marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY(2) (ympäristörikosdirektiivi),

–  ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2016 annetun ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta annetun direktiivin 2004/35/EY 18 artiklan 2 kohdan mukaisen komission kertomuksen neuvostolle ja Euroopan parlamentille (COM(2016)0204),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 4 ja 191 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 37 artiklan,

–  ottaa huomioon, että direktiiviä 2004/35/EY on muutettu kaivannaisteollisuuden jätehuollosta 15. maaliskuuta 2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2006/21/EY(3), hiilidioksidin geologisesta varastoinnista 23. huhtikuuta 2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/31/EY(4) sekä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta 12. kesäkuuta 2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/30/EU(5),

–  ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin REFIT-arviointia koskevan 14. huhtikuuta 2016 laaditun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0121), joka liittyy ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta annetun direktiivin 2004/35/EY 18 artiklan 2 kohdan mukaiseen komission kertomukseen Euroopan parlamentille ja neuvostolle,

–  ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanosta 6. kesäkuuta 2016 laaditun Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun (EPRS) katsauksen ”The implementation of the Environmental Liability Directive: a survey of the assessment process carried out by the Commission”,

–  ottaa huomioon yritysten ympäristövastuusta 15. toukokuuta 2020 julkaistun kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikön tutkimuksen ”Environmental liability of companies”,

–  ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin rahoitusturvallisuuden parantamisesta toukokuussa 2020 julkaistun komission tutkimuksen ”Improving financial security in the context of the Environmental Liability Directive”,

–  ottaa huomioon 11. joulukuuta 2019 tehdyn Euroopan talous- ja sosiaalikomitean arvion komission ympäristörikosdirektiivistä,

–  ottaa huomioon yritysten ympäristövastuusta lokakuussa 2020 laaditun EPRS:n katsauksen ”Environmental liability of companies: selected possible amendments of the ELD”,

–  ottaa huomioon 28. lokakuuta 2020 laaditun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ympäristörikosdirektiivin arvioinnista (SWD(2020)0259),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toimet ympäristörikollisuuden torjumiseksi (EFFACE) ja niiden johdosta maaliskuussa 2016 annetut päätelmät ja suositukset,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 54 artiklan,

–  ottaa huomioon kehitysvaliokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan lausunnot,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A9-0112/2021),

A.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaan unionin ympäristöpolitiikalla myötävaikutetaan sellaisten tavoitteiden saavuttamiseen kuin ihmisten terveyden suojelu, ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen, luonnonvarojen harkittu ja järkevä käyttö sekä sellaisten toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin;

B.  ottaa huomioon, että perusoikeuskirjan 37 artiklan mukaan ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä Euroopan unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti;

C.  ottaa huomioon, että EU:n koordinoidulla ympäristöstrategilla kannustetaan yhteistyöhön ja varmistetaan, että EU:n politiikat ovat keskenään johdonmukaisia; ottaa huomioon, että Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa asetetaan nollapäästötavoite, joka on määrä saavuttaa EU:n kansalaisten terveyttä ympäristön tilan heikentymiseltä ja pilaantumiselta suojelevalla monialaisella strategialla, ja edellytetään myös siirtymän toteuttamista oikeudenmukaisella tavalla, jossa ei jätetä ketään jälkeen;

D.  katsoo, että vastuullinen liiketoiminta edellyttää, että yritykset ottavat ympäristönäkökohdat asianmukaisesti huomioon; katsoo, että ympäristövahinkovastuu on keskeisessä asemassa eurooppalaisten yritysten kestävyyden lisäämisessä pitkällä aikavälillä; ottaa huomioon, että tämän saavuttaminen on tiiviisti sidoksissa siihen, että annetaan asiaan liittyvää lainsäädäntöä yritysten huolellisuusvelvollisuudesta, yritysten yhteiskuntavastuusta ja yritysten kestävästä hallinnoinnista ja ohjauksesta; katsoo, että vastuun on oltava kansallisen lainsäädännön mukainen;

E.  ottaa huomioon, että ympäristövahingot, vaaralliset ja haitalliset kemikaalit sekä ilmastonmuutos voivat aiheuttaa merkittäviä riskejä ihmisten terveydelle ilman, maaperän ja veden pilaantumisen vuoksi;

F.  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiiviä sovelletaan rinnakkain muiden vastuuvälineiden ja -säännösten kanssa sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla; ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivin mukaisia vastuita aiheuttavat tapahtumat voivat johtaa samanaikaisesti rikosoikeudellisiin, siviilioikeudellisiin tai hallinnollisiin menettelyihin, mistä seuraa oikeudellista epävarmuutta ja turvattomuutta sekä asianomaisille yrityksille että mahdollisille uhreille;

G.  ottaa huomioon, että ympäristövastuusta vuonna 2016 annetussa komission kertomuksessa todetaan, että huolimatta ympäristövastuudirektiivin hyödyistä pyrittäessä parantamaan oikeudellista johdonmukaisuutta EU:n tasolla sääntely on EU:ssa edelleen alalla hajanaista niin oikeudellisesti kuin käytännössä;

H.  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivin nykyisistä ”ympäristövahingon” ja ”toiminnanharjoittajan” määritelmistä on tehty useita analyysejä, joissa on korostettu niiden tulkintavaikeuksia; ottaa huomioon, että ympäristövahinkojen kynnysarvon merkitystä tulkitaan ja sovelletaan eri tavoin, minkä vuoksi sitä on edelleen selvennettävä;

I.  ottaa huomioon, että yhä useammissa tapauksissa EU:n ulkopuolella toimivien eurooppalaisten yhtiöiden tytäryhtiöiden aiheuttaman pilaantumisen uhrit ovat pyrkineet nostamaan ympäristövastuuta koskevia kanteita emoyhtiöitä vastaan EU:n tuomioistuimissa;

J.  toteaa, että hajakuormitusta koskevat vastuujärjestelmät ovat EU:n lainsäädännössä hajanaisia;

K.  ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivillä luotiin aiheuttamisperiaatteeseen perustuvan ympäristövastuun puitteet ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi; ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivi täydentää EU:n ympäristölainsäädännön keskeisiä osia, joihin se liittyy suoraan tai välillisesti ja joita ovat erityisesti luontodirektiivi(6), lintudirektiivi(7), vesipuitedirektiivi(8), meristrategiapuitedirektiivi(9) ja merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta annettu direktiivi(10);

L.  ottaa huomioon, että komission vuoden 2016 kertomuksessa ympäristövastuusta suositeltiin, että kaikki jäsenvaltiot ”rekisteröivät ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvia tapauksia koskevat tiedot ja julkistavat nämä rekisterit, jos eivät sitä vielä ole tehneet”(11); toteaa, että tästä huolimatta vain seitsemällä jäsenvaltiolla on ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvien tapausten rekisteri, joka on julkisesti saatavilla, kun taas neljällä muulla jäsenvaltiolla on rekisteri, joka ei ole julkinen; ottaa huomioon, että useat jäsenvaltiot keräävät tietoja, jotka kuuluvat EU:n muiden säädösten mutta eivät erityisesti ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan, tai niillä on rekistereitä, joiden soveltamisala on laajempi tai erilainen, ja että useat jäsenvaltiot keräävät tietoja alueellisella tasolla; ottaa huomioon, että 14 jäsenvaltiolla ei ole tietokantaa ympäristöonnettomuuksista tai ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvista tapauksista; ottaa huomioon, että ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanolle on ominaista jäsenvaltioita koskeva huomattava joustavuus, joka perustuu sääntelyn hajanaisuuteen ja yhdenmukaisuuden puutteeseen sekä oikeudellisesta että käytännön näkökulmasta;

M.  toteaa, että vaikuttaa siltä, että suurin osa jäsenvaltioista ei ole säätänyt pakollisista rahavakuutta koskevista välineistä lainsäädännössään, mutta useat maat vaativat niitä(12); toteaa, että jos nämä välineet on pantu täytäntöön, ne näyttävät osoittautuneen hyödyllisiksi ja osoittaneen, että on tarpeen arvioida pakollisen rahavakuusjärjestelmän käyttöönottoa;

N.  ottaa huomioon, että vaikka useimmilla markkinoilla on saatavilla riittävästi vakuutussuojaa myös täydentävää ja korvaavaa korjaamista varten, kysyntä on yleensä vähäistä, mikä johtuu raportoitujen tapausten vähäisyydestä, optimaalista heikommasta täytäntöönpanosta ja kehittyvien markkinoiden hitaammasta kehityksestä(13); toteaa, että tämä ei itsessään estä ottamasta käyttöön pakollisia rahoitusvakuuksia;

O.  toteaa, että suuronnettomuuksien aiheuttama toiminnanharjoittajien maksukyvyttömyys on edelleen ongelma EU:ssa; toteaa, että komission olisi analysoitava nykyiset kansalliset kehykset ja sääntelykehykset sekä laadittava yhdenmukaistettu EU:n lähestymistapa veronmaksajien suojaamiseksi yritysten maksukyvyttömyydeltä;

P.  ottaa huomioon, että rahavakuutta koskevien välineiden saatavuus on lisääntynyt merkittävästi ympäristövastuudirektiivin antamisen jälkeen;

Q.  ottaa huomioon, että kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista 25. marraskuuta 2020 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2020/1828(14), jolla kumotaan direktiivi 2009/22/EY, on hyväksytty ja että jäsenvaltiot soveltavat sitä 25. kesäkuuta 2023 alkaen;

R.  toteaa, että joissakin tapauksissa yritysten hallitusten jäsenten päätöksenteko on edelleen tulosperusteista vastuullisen käyttäytymisen ja ympäristön kustannuksella, vaikka he ovat tietoisia toiminnasta, johon liittyy suuri ympäristövahinkojen riski;

S.  toteaa, että ympäristövastuudirektiivin tarkistamisessa olisi ehdottomasti pyrittävä löytämään tasapaino yritysten huolenaiheitten ja ympäristönsuojelun välille;

T.  ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on viime vuosina ottanut ennakoivan roolin edistääkseen ympäristövahinkovastuujärjestelmää kolmansissa maissa tapahtuvien ympäristö- ja ihmisoikeushaittojen varalta, erityisesti hyväksymällä 25. lokakuuta 2016 päätöslauselman yritysten vastuusta kolmansissa maissa tapahtuvissa vakavissa ihmisoikeusrikkomuksissa(15);

U.  katsoo, että komissiolle annettavalla toimeksiannolla olisi varmistettava ympäristökysymyksiä koskevien tasapuolisten toimintaedellytysten luomista tai ylläpitämistä koskevien määräysten täytäntöönpanon valvonta EU:n kauppasopimuksissa, jos kyseiset määräykset ovat osa tällaista sopimusta;

V.  ottaa huomioon, että Euroopan ympäristökeskus tutkii, miten ympäristöriskit ja -hyödyt ovat jakautuneet yhteiskunnassa; ottaa huomioon, että vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa korostetaan haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksien huomioimisen tärkeyttä; ottaa huomioon, että YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto julkaisi hiljattain ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevat puiteperiaatteet, joilla selvennetään puhtaaseen, terveelliseen ja kestävään ympäristöön liittyviä valtioiden ihmisoikeusvelvoitteita; ottaa lisäksi huomioon, että YK:ssa neuvotellaan parhaillaan järjestelmästä, joka koskee yritysten vastuuta ihmisoikeusrikkomuksista;

W.  ottaa huomioon, että ympäristövahinkojen ja -rikosten vaikutukset tuottavat haittaa paitsi biologiselle monimuotoisuudelle ja ilmastolle myös ihmisoikeuksille ja ihmisten terveydelle; katsoo, että uudelleentarkastelussa olisi otettava huomioon ympäristövahinkojen, vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption rajat ylittävän luonteen vaarat sekä ihmisoikeuksiin ja ympäristöön kohdistuvat riskit;

X.  ottaa huomioon, että Tukholman julistuksen periaatteessa 21 ja Rion julistuksen periaatteessa 2 tunnustetaan valtioiden täysivaltainen oikeus hyödyntää omia luonnonvarojaan oman ympäristöpolitiikkansa mukaisesti mutta myös velvollisuus varmistaa, että niiden toimet kansallisen lainkäyttö- tai valvontavaltansa puitteissa eivät aiheuta vahinkoa muiden valtioiden tai kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten alueiden ympäristölle;

Yleiset huomautukset

1.  pitää myönteisinä komission pyrkimyksiä arvioida ympäristövastuudirektiivin ja ympäristörikosdirektiivin täytäntöönpanoa eri jäsenvaltioissa ja kuroa kiinni siinä ilmenneitä eroja;

2.  pitää valitettavana, että ympäristövastuudirektiivin mukainen harkintavalta, ympäristövastuudirektiiviä koskevan tietoisuuden ja tietämyksen puute, riittämättömät varat ja asiantuntemus sekä heikot säännösten noudattamista ja tehokkaan hallinnoinnin varmistamista kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla koskevat mekanismit ovat johtaneet puutteelliseen täytäntöönpanoon, jäsenvaltioiden välisiin huomattaviin eroihin ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon valvonnan ja noudattamisen tasoissa ja erityisesti tapausten määrässä ja toiminnanharjoittajien epätasapuolisiin toimintaedellytyksiin; pitää valitettavana, että tällaiset puutteet vaikuttavat myös ympäristörikosdirektiivin täytäntöönpanoon; katsoo näin ollen, että tarvitaan lisätoimia säännösten yhdenmukaistamisen varmistamiseksi EU:ssa ja EU:n lainsäädännön tehokkuutta koskevan yleisen luottamuksen lisäämiseksi, jotta ympäristövahinkoja voidaan ehkäistä ja korjata tehokkaammin ja jotta voidaan saada aikaan tasapaino yritysten huolenaiheiden ja ympäristönsuojelun välillä;

3.  pitää myönteisenä, että jatkotoimena komission vuoden 2018 toimintasuunnitelmalle(16) on perustettu ympäristövaatimusten noudattamisen ja ympäristöhallinnan foorumi, joka kokoaa yhteen ympäristövaatimusten noudattamisen varmistamisesta vastaavia ammattilaisia, ja pitää myönteisenä ympäristövaatimusten noudattamisen ja ympäristöhallinnan parantamista koskevaa vuosien 2020–2022 työohjelmaa, jonka foorumi hyväksyi helmikuussa 2020(17);

4.  pitää valitettavana, että monissa jäsenvaltioissa ympäristötarkastuslaitosten talousarviot ovat pysyneet ennallaan tai pienentyneet rahoituskriisin vuoksi ja että jopa suurten viranomaisten, joilla on hyvät resurssit, voi olla vaikeaa kehittää riippumattomasti tietämystä siitä, miten vaatimusten noudattaminen voitaisiin parhaiten varmistaa; katsoo näin ollen, että EU:n tason tukea on lisättävä esimerkiksi helppokäyttöisten tietoportaalien, yleisesti käytettyjen verkostojen (EU:n toimijaverkostot), parhaita käytäntöjä koskevan tiedon ja ohjauksen, tuomareille ja oikeusalan toimijoille ympäristöoikeuden ja -rikosten erityispiirteistä EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla tarkoitettujen täydentävien koulutusohjelmien sekä koulutusmateriaalin ja osaamista koskevan ohjauksen avulla koordinoidusti kansallisten viranomaisten kanssa, koska tämä voisi lisätä ”mustiin lampaisiin” kohdistuvaa painetta ja hyödyttää lakia noudattavia yrityksiä sekä mahdollistaisi sidosryhmien, toiminnanharjoittajien ja yleisön tietoisuuden lisäämisen ympäristövastuudirektiivin mukaisen järjestelmän olemassaolosta ja sen täytäntöönpanosta, jotta ne voivat siten osaltaan parantaa ympäristövahinkojen ehkäisemistä ja korjaamista;

5.  pitää valitettavana, että ympäristörikokset kuuluvat kaikkein kannattavimpiin kansainvälisen rikollisuuden muotoihin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sen vuoksi myöntämään riittävät taloudelliset resurssit ja henkilöstöresurssit ympäristörikosten ehkäisemistä, tutkimista ja niitä koskevien syytteiden nostamista varten sekä lisäämään muun muassa syyttäjien ja tuomareiden kaltaisten asiaankuuluvien viranomaisten asiantuntemusta, jotta voidaan tehostaa syytteiden nostamista ja seuraamusten langettamista ympäristörikoksista; kehottaa jäsenvaltioita perustamaan kansallisten poliisiviranomaisten asiaankuuluville tasoille ympäristörikosten tutkintaan erikoistuneita yksiköitä tai lisäämään tällaisten yksiköiden resursseja; kehottaa lisäksi komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikilla jäsenvaltioilla on käytössä asianmukaiset ympäristökriisien hallintamenettelyt sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, ja kannustaa jäsenvaltioita käyttämään yhteisiä tutkintaryhmiä ja tiedonvaihtoa kansainvälisissä ympäristörikostapauksissa, mikä helpottaa useissa jäsenvaltioissa samanaikaisesti toteutettavien tutkinta- ja syytetoimien koordinointia;

6.  toteaa, että yksi ympäristövastuudirektiivin riittämättömän yhdenmukaistamisen monista syistä on se, ettei siinä ole säädetty vakiomuotoisesta hallintomenettelystä, jota sovellettaisiin ympäristövahingon välittömästä uhasta tai todellisesta ympäristövahingosta ilmoittamiseen toimivaltaisille viranomaisille; pitää siksi valitettavana, että tällaisia ilmoituksia tai tietoja siitä, miten tapaukset käsitellään, ei ole pakko julkistaa; huomauttaa, että joissakin jäsenvaltioissa on pantu merkille tämä rajoite kansallisessa lainsäädännössä ja perustettu sen vuoksi tietokantoja ilmoituksia, onnettomuuksia ja tapauksia varten; toteaa kuitenkin, että käytännöt vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen ja ovat suhteellisen rajallisia;

7.  huomauttaa, että olisi kerättävä EU:n ympäristövastuudirektiiviä käsittelevän työryhmän valvonnassa luotettavaa tietoa ympäristövastuudirektiivin tai muiden hallinnollisten, siviilioikeudellisten tai rikosoikeudellisten välineiden soveltamiseen johtavista ympäristövahingoista ja tätä koskevat tiedot olisi julkaistava; kehottaa komissiota arvioimaan tilannetta asianmukaisesti, jotta voidaan määrittää, voitaisiinko eri oikeudellisten välineiden yhdistelmällä reagoida asianmukaisesti ympäristöhaittoihin vai onko edelleen vakavia puutteita, jotka on korjattava; vaatii panemaan ympäristövastuudirektiivin asianmukaisesti täytäntöön kannustamalla jäsenvaltioita kirjaamaan tiedot ympäristövastuudirektiivin mukaisista vaaratilanteista, julkistamaan ympäristövastuudirektiivin mukaisia rekistereitä ja keräämään tarvittavat tiedot, jotta voidaan dokumentoida direktiivin tosiasiallinen ja tehokas soveltaminen jäsenvaltioissa ympäristövastuudirektiivillä luotua järjestelmää koskevan luottamuksen lisäämiseksi ja täytäntöönpanon parantamiseksi;

8.  korostaa, että lähes kaikissa ympäristövastuudirektiivin mukaisissa tapauksissa toiminnanharjoittajat tekevät yhteistyötä hallintoviranomaisten kanssa korjausten tekemiseksi; panee kuitenkin merkille, että korjaavien toimien keskimääräiset kustannukset ovat 42 000 euroa(18), mutta muutamassa merkittävässä tapauksessa kustannukset olivat huomattavasti korkeammat; pitää siksi valitettavana, että näissä tapauksissa kustannusten takaisinperintä oli mahdotonta toiminnanharjoittajan maksukyvyttömyyden vuoksi ja että tästä syystä valtion ja välillisesti veronmaksajien oli katettava kustannukset, mitä on vältettävä tulevaisuudessa;

9.  toteaa, että yrityksiä vastaan on nostettu kaikissa jäsenvaltioissa vain vähän ympäristöasioita koskevia syytteitä, vaikka ympäristörikosdirektiivissä tarkoitettuja rikoksia todistettavasti tapahtuu; painottaa tässä yhteydessä, että komissio tai jäsenvaltiot eivät ole vielä kattavasti analysoineet tai selittäneet syitä tähän;

Suositukset

10.  kehottaa tarkistamaan ympäristövastuudirektiiviä mahdollisimman pian ja muuttamaan sen täysin yhdenmukaistetuksi asetukseksi; korostaa samalla tarvetta saattaa ympäristövastuudirektiivi ajan tasalle ja yhdenmukaistaa se muiden ympäristönsuojelua koskevien EU:n säädösten kanssa, mukaan lukien ympäristörikosdirektiivi; korostaa, että yritysten vastuuta ympäristövahingoista koskevien EU:n sääntöjen täytäntöönpanon ja soveltamisen erojen vuoksi EU:n teollisuuden toimintaedellytykset eivät ole tasapuolisia tällä hetkellä, mikä vääristää EU:n sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa; kehottaa tehostamaan toimia ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon yhdenmukaistamiseksi jäsenvaltioissa;

11.  kehottaa päivittämään ympäristörikosdirektiiviä perusteellisen vaikutustenarvioinnin perusteella, jossa olisi arvioitava muun muassa direktiivin soveltamisalaa ottaen samalla huomioon ympäristörikollisuuden uudet tyypit ja muodot; korostaa lisäksi tarvetta varmistaa nykyisen lainsäädännön tehokas täytäntöönpano;

12.  panee merkille, että jäsenvaltiot ovat yhä sitoutuneempia pyrkimyksissään saada ympäristötuhorikos tunnustetuksi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla; kehottaa komissiota tutkimaan ympäristötuhoa aiheuttavien rikosten merkitystä EU:n oikeuden ja diplomatian kannalta;

13.  kehottaa komissiota antamaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille ja syyttäjille lisäselvityksiä ja -ohjeita ympäristörikosdirektiivin keskeisistä oikeudellisista näkökohdista ja kehittämään ympäristörikosten yhdenmukaistetun luokituksen;

14.  korostaa muiden kuin oikeudellisesti sitovien välineiden, kuten ympäristövastuudirektiivissä ja ympäristörikosdirektiivissä käytettyjen oikeudellisten termien tulkintaa ja vahinkojen arviointia koskevien ohjeiden tai jäsenvaltioiden seuraamuskäytännöistä tiedottamisen ja näiden käytäntöjen vertailun, merkitystä direktiivien täytäntöönpanon tehostamisessa; korostaa tarvetta ottaa jäsenvaltioissa käyttöön paljon nopeampia ja tiukempia sääntelytoimia;

15.  katsoo, että täytäntöönpanoa olisi yhdenmukaistettava ja että olisi perustettava erittäin pätevistä asiantuntijoista ja komission virkamiehistä koostuva EU:n ympäristövastuudirektiiviä käsittelevä työryhmä, joka tukee jäsenvaltioita pyynnöstä direktiivin täytäntöönpanossa ja noudattamisen valvonnassa sekä tukee ympäristövahinkojen uhreja ja antaa neuvoja käytettävissä olevista EU:n tason oikeustoimien vaihtoehdoista (verrattavissa SOLVIT-verkostoon);

16.  katsoo, että tarkistetussa kehyksessä olisi parannettava EU:n laajuista tiedonkeruuta, tietojenvaihtoa, avoimuutta ja parhaiden käytäntöjen jakamista jäsenvaltioiden kesken EU:n ympäristövastuudirektiiviä käsittelevän työryhmän tuella;

17.  suosittaa, että EU:n ympäristövastuudirektiiviä käsittelevä tuleva työryhmä tukee kattavan seurantajärjestelmän täytäntöönpanoa, jotta toimivaltaisille viranomaisille voidaan tarjota tehokas välineistö ympäristölainsäädännön seuraamiseksi ja noudattamisen valvomiseksi;

18.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita perustamaan EU:n ympäristövastuudirektiiviä käsittelevän työryhmän tuella turva-ja tukipalveluita ympäristövahinkojen uhreja varten ja varmistamaan heille oikeussuojan, tietojen ja korvausten täyden saatavuuden; korostaa ympäristöalan kansalaisjärjestöjen roolia tietoisuuden lisäämisessä ja EU:n ja kansallisen ympäristölainsäädännön mahdollisten rikkomisten havaitsemisessa;

19.  kehottaa komissiota arvioimaan nopeiden korvausvaatimusmekanismien tehokkuutta, jotta voidaan varmistaa nopeat korvaukset maksukyvyttömyystapauksissa, jotka voivat johtaa lisävahinkoihin;

20.  pitää myönteisenä, että direktiivi (EU) 2020/1828 on hyväksytty;

21.  toteaa, että Århusin asetusta tarkistetaan parhaillaan(19); muistuttaa, että Århusin asetus mahdollistaa tiedonsaannin, yleisön osallistumisen päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden ympäristöasioissa ja siten ympäristöön vaikuttavien EU:n säädösten julkisen valvonnan; korostaa, että Århusin asetus sisältää ympäristövastuudirektiivin;

22.  korostaa erityisesti oikeuksien ja perusvapauksien puolesta toimivien ympäristöön liittyvien ihmisoikeuksien puolustajien ratkaisevaa roolia, sillä ihmisoikeuksiin kuuluu myös mahdollisuus nauttia turvallisesta, terveellisestä ja kestävästä ympäristöstä, ja tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen näihin henkilöihin kohdistuvan väkivallan, uhkailun, häirinnän tai pelottelun, myös silloin, kun sen tarkoituksena on heikentää menettelyllisesti heidän pyrkimyksiään saattaa ympäristövahinkojen aiheuttajat oikeudelliseen vastuuseen; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan tällaisten tekojen asianmukaisen ja tehokkaan tutkinnan ja niitä koskevien syytteiden nostamisen;

23.  kannattaa nykyisiä vaatimuksia, joiden mukaan muista kuin taloudellisista tiedoista on myös raportoitava; toteaa kuitenkin, että tällainen raportointi on tähän mennessä ollut vain suurten yritysten oikeudellinen velvoite; kehottaa komissiota painottamaan näiden raportointivaatimusten noudattamisen valvontaa laiminlyöntitapauksissa muiden kuin taloudellisten tietojen antamista koskevan direktiivin(20) tulevassa tarkistuksessa;

24.  katsoo, että useimpia ympäristövastuudirektiivin määritelmiä, kuten erityisesti ”ympäristövahinko” ja ”toiminnanharjoittaja”, olisi selkeytettävä edelleen ja tarvittaessa laajennettava, jotta direktiivistä tulisi oikeudenmukainen ja selkeä kaikille asianomaisille sidosryhmille ja pystyttäisiin seuraamaan epäpuhtauksien nopeaa kehitystä; pitää siksi myönteisinä nykyisiä pyrkimyksiä laatia ympäristövastuudirektiivin keskeisiä määritelmiä ja käsitteitä koskeva yhteisymmärrysasiakirja; pitää kuitenkin valitettavana, että komissio ja ympäristövastuudirektiiviä käsittelevät hallitusten asiantuntijaryhmät eivät päässeet sopimukseen sen muodosta, mikä tarkoittaa, että yhteisymmärrysasiakirja on edelleen sen konsulttiyrityksen laatima asiakirja, jonka komissio palkkasi tukemaan ympäristövastuudirektiivin monivuotisen työohjelman 2017–2020 täytäntöönpanoa;

25.  katsoo, että ympäristövastuudirektiivin tarkistaminen olisi mukautettava Pariisin ilmastosopimukseen, jotta voidaan turvata sekä EU:n kansalaisten että ympäristön edut; toteaa, että ympäristöllä ja ekosysteemeillä on luontainen arvo ja oikeus tehokkaaseen suojeluun;

26.  toteaa, että hajakuormitusta koskevat vastuujärjestelmät ovat EU:n lainsäädännössä hajanaisia; kehottaa komissiota tekemään tutkimuksen siitä, miten hajakuormitusta käsitellään EU:n erilaisissa vastuujärjestelmissä;

27.  katsoo, että ympäristövastuudirektiivin liitteessä I olevien perusteiden erilaiset tulkinnat ja soveltaminen, joissa käsitellään ympäristövastuudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ”ympäristövahingon” määritelmää, ovat yksi syy direktiivin epäjohdonmukaiseen soveltamiseen; kehottaa siksi tekemään soveltamisesta entistä johdonmukaisempaa ja selventämään perusteita ja niihin liittyvää ohjeistusta sekä myös sitä, mikä muodostaa ”merkittävän vahingon” ympäristövastuudirektiivin mukaisesti;

28.  pyytää komissiota arvioimaan, voitaisiinko ympäristövastuudirektiivin ja sen liitteessä III lueteltujen toimintojen soveltamisalaa laajentamalla rajoittaa ympäristölle, ihmisten terveydelle ja ilmanlaadulle aiheutuvia lyhyen ja pitkän aikavälin vahinkoja; pyytää komissiota lisäksi arvioimaan, otetaanko ennalta varautumisen periaatteen mukaisessa lähestymistavassa asianmukaisesti ja tehokkaasti huomioon mahdollisesti vaaralliset riskit tai vaikutukset;

29.  kehottaa komissiota ja neuvostoa pitämään ympäristörikoksia ensisijaisina; kehottaa komissiota hyödyntämään täysimääräisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklan 2 kohtaa ja harkitsemaan sellaisen kokonaisvaltaisen ympäristörikoksia ja tehokkaita ja oikeasuhteisia seuraamuksia käsittelevän puitedirektiivin antamista, jossa määritellään rangaistavat teot, rikkomusten luonne, rikostyypit, korvausjärjestelmät, ennallistamistoimenpiteet ja vähimmäisseuraamukset, mukaan lukien oikeushenkilöiden ja yksityishenkilöiden yleinen vastuu; kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta sisällyttää ympäristörikokset Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa lueteltuihin rikollisuuden aloihin;

30.  katsoo, että kattavat ja tehokkaat ennaltaehkäisytoimenpiteet ja varoittavat ja oikeasuhteiset rikosoikeudelliset seuraamukset ovat tärkeitä keinoja ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi; pitää valitettavana ympäristörikosten alhaista havaitsemista, tutkintaa, syytteeseenpanoa ja tuomitsemista; katsoo lisäksi, että yritysten olisi aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vastattava aiheuttamiensa välittömien ympäristöhaittojen kustannuksista täysimääräisesti, jotta yrityksillä olisi kannustimia ottaa huomioon toimintansa ulkoiset ympäristövaikutukset ja välttää niihin liittyvien kustannusten ulkoistaminen;

31.  korostaa, että ympäristövahinkojen olisi johdettava vastuussa olevien yritysten hallinnolliseen sekä siviili- ja rikosoikeudelliseen vastuuseen ne bis in idem -periaatteen mukaisesti; toteaa, että nämä vastuun muodot ovat olemassa rinnakkain yhtiöoikeuden, kuluttajaoikeuden ja kilpailuoikeuden muiden vastuujärjestelmien kanssa;

32.  ilmaisee huolensa ympäristörikollisuuden yleisyydestä, sillä OECD:n, YK:n huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimiston (UNODC), YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ja Interpolin yhdistetyt arviot kaikkien ympäristörikosten rahallisesta arvosta osoittavat ympäristörikosten olevan neljänneksi merkittävin kansainvälisen rikollisuuden laji; toteaa, että ympäristörikoksilla ja rajat ylittävällä järjestäytyneellä rikollisuudella ja korruptiolla on suora tai välillinen yhteys(21); kehottaa Europolia päivittämään vuonna 2015 tehtyä tutkimusta(22) ja toimittamaan säännöllisesti päivitettyjä tietoja; toteaa, että rikoshyödyn, mukaan lukien ympärikoksista saatu hyöty, jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen ovat ratkaisevan tärkeitä keinoja järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi, ja korostaa, että on tärkeää käyttää kyseisiä hyötyjä myös sosiaalisiin tarkoituksiin vahinkojen korjaamiseksi ja ympäristön tilan parantamiseksi;

33.  kehottaa komissiota tarkastelemaan, voisiko Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) toimeksiantoa laajentaa sitten, kun se on perustettu ja täysin toimintakykyinen, siten, että se kattaisi myös ympäristörikokset;

34.  kehottaa Europolia ja Eurojustia vahvistamaan ympäristörikosten dokumentointia, tutkintaa ja niitä koskevien syytteiden nostamista; kehottaa komissiota, Europolia ja Eurojustia tarjoamaan lisää tukea ja aikaisempaa tehokkaamman ja institutionalisoidumman rakenteen jo olemassa oleville ammattilaisten, rajat ylittävän lainvalvonnan, ympäristövirastojen ja erikoistuneiden syyttäjien verkostoille, kuten ympäristöoikeuteen erikoistuneiden syyttäjien eurooppalaiselle verkostolle (ENPE) ja Euroopan unionin ympäristötuomareiden foorumille (EUFJE);

35.  korostaa ympäristörikollisuuden alan lainvalvontaviranomaisille annettavan (sähköisen) koulutuksen merkitystä ja kehottaa CEPOLia tehostamaan tämän alan koulutustaan;

36.  korostaa, että on tärkeää vahvistaa Europolin ympäristörikosverkostoa (ENVICrimeNet) jäsenvaltioiden ja unionin tasolla, jotta rikoksia voidaan tutkia riippumattomasti ja tehokkaasti ja siten torjua ympäristörikoksia;

37.  korostaa, että EU:n ympäristövahinkovastuujärjestelmässä on noudatettava kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuutta ja vahingon välttämisen periaatetta;

38.  kehottaa komissiota arvioimaan toissijaisen vastuujärjestelmän käyttöönottoa eli emoyhtiön vastuuta ja ketjuvastuuta ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuneista vahingoista(23) ja arvioimaan EU:n ulkopuolella toimivien tytäryhtiöiden nykyistä vastuutilannetta, mukaan lukien mahdolliset parannukset ympäristövahinkotapauksissa;

39.  panee tyytyväisenä merkille komission ilmoituksen, että sen ehdotukseen yritysten huolellisuusvelvoitteesta ja vastuuvelvollisuudesta sisällytetään vastuujärjestelmä, ja katsoo, että jotta uhreilla olisi mahdollisuus saada asia tosiasiallisesti korjatuksi, yritykset olisi saatettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti vastuuseen haitasta, jonka niiden määräysvallassa olevat yritykset ovat aiheuttaneet tai johon nämä ovat myötävaikuttaneet teoin tai laiminlyönnein, jos viimeksi mainitut ovat tehneet ihmisoikeusloukkauksia tai aiheuttaneet ympäristöhaitan, paitsi jos yritys voi osoittaa toimineensa asianmukaista huolellisuutta noudattaen huolellisuusvelvoitteensa mukaisesti ja toteuttaneensa kaikki kohtuulliset toimenpiteet haitan estämiseksi;

40.  katsoo, että ympäristövastuudirektiivin mukainen mahdollisuus vapautua vastuusta lupaehtojen noudattamisen tai parhaan tekniikan tason ylläpitämisen nojalla olisi säilytettävä vain, jos yritys voi osoittaa, ettei se ole voinut olla tietoinen toimintansa vaarasta (käänteinen todistustaakka); kehottaa näin ollen rajoittamaan tarkistetussa ympäristövahinkovastuujärjestelmässä lupaehtojen noudattamiseen tai parhaan tekniikan tason ylläpitämiseen perustuvan vastuusta vapautumisen soveltamisalaa, jotta siitä saadaan tehokkaampi aiheuttamisperiaatteen mukaisesti;

41.  kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuutta mukauttaa ympäristövastuudirektiivi yritysten hallitusten siviilioikeudellista vastuuta koskevaan lainsäädäntöön tapauksissa, joissa voidaan osoittaa syy-yhteys yrityksen hallituksen toiminnan tai laiminlyönnin ja ympäristövahingon toteutumisen välillä, sellaisina kuin ne on määritelty ympäristövastuudirektiivissä, myös silloin, kun tällainen vahinko johtuu saastuttavasta toiminnasta, jota on harjoitettu yhtiön voiton maksimoimiseksi ja hallituksen jäsenten bonusten lisäämiseksi(24);

42.  korostaa, että veronmaksajille ja vastuussa oleville toiminnanharjoittajille ympäristövahinkojen johdosta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin vähentää huomattavasti käyttämällä rahavakuutta koskevia välineitä; toteaa kuitenkin, että ympäristövastuudirektiivissä ei säädetä pakollisesta rahavakuusjärjestelmästä;

43.  pyytää komissiota arvioimaan sellaisen pakollisen rahavakuusjärjestelmän käyttöönottoa (joka kattaa vakuutukset, pankkitakaukset, yrityspoolit, arvopaperit ja joukkovelkakirjalainat tai rahastot), johon liittyy tapauskohtainen enimmäismäärä ja jolla pyritään estämään se, että veronmaksajat joutuvat vastaamaan ympäristövahinkojen korjaamisesta aiheutuvista kustannuksista; pyytää lisäksi komissiota kehittämään yhdenmukaistetun EU:n menetelmän vastuun enimmäisrajan laskemiseksi ottaen huomioon toiminnan ja ympäristövaikutukset; painottaa tarvetta varmistaa, että taloudellisen korvauksen voi saada jopa asiasta vastaavan toiminnanharjoittajan maksukyvyttömyystilanteessa;

44.  kehottaa komissiota laatimaan tutkimuksen ympäristövastuudirektiivin taloudellisen korvausjärjestelmän käyttöönotosta EU:n tasolla tai kansallisella tasolla tapauksissa, joissa käytettävissä olevat oikeussuojakeinot ovat riittämättömiä vahinkojen laajuuteen nähden; korostaa, että asiaan liittyvissä keskusteluissa olisi käsiteltävä muun muassa mahdollisia tapoja määrittää ympäristövahingot;

45.  katsoo, että koska ympäristövastuudirektiivin tarkoituksena on ehkäistä ja korjata ympäristövahinkoja, tulevaa asetusta (ympäristövastuuasetus) olisi sovellettava kaikkiin EU:ssa toimiviin yrityksiin riippumatta siitä, missä ne on perustettu tai mihin ne ovat sijoittautuneet, ja että globaalissa taloudessa yritysten tarpeet edellyttävät kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja vastavuoroisuutta; katsoo myös, että tulevan asetuksen soveltamisalaa olisi laajennettava kaikkiin sellaisiin yksiköihin, jotka saavat EU:n tason, kansallisen tason tai alueellisen tason rahoitusta ja jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa toiminnallaan vahinkoa ympäristölle;

46.  on tyytyväinen siihen, että yhä useammat eurooppalaiset yritykset pyrkivät kestävään arvonmuodostukseen, ja kehottaa kaikkia yrityksiä pyrkimään kolmoistilinpäätösmalliin;

47.  on tietoinen, että kestävämpiin ja ympäristöystävällisempiin tuotantomenetelmiin siirtyminen voi vaatia yrityksiltä paljon aikaa ja taloudellisia resursseja, ja korostaa oikeus- ja suunnitteluvarmuuden merkitystä näille yrityksille;

48.  toteaa, että unionin olisi edistettävä ympäristönsuojelun korkeaa tasoa omalla alueellaan ja ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin ehkäistäkseen jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten aiheuttamia ympäristövahinkoja kolmansissa maissa; palauttaa myös mieliin, ettei käytössä ole sellaista EU:n oikeusvälinettä, joka mahdollistaisi eurooppalaisten yritysten asettamisen syytteeseen ulkomailla ympäristörikoksista tai toiminnasta, joka aiheuttaa ympäristövahinkoja; kehottaa EU:ta kannustamaan emoyhtiöitä omaksumaan kestäviä ja vastuullisia lähestymistapoja kolmansien maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön kansainvälisten ihmisoikeus- ja ympäristönormien mukaisesti ja pidättymään toteuttamasta investointistrategioita, jotka johtavat suoraan vaarallisiin tuloksiin; kannustaa komissiota luomaan kannustimia yrityksille, jotka vapaaehtoisesti noudattavat kestävyyttä koskevia käytäntöjä, jotka ylittävät lainsäädännössä asetetut ympäristöä ja biologista monimuotoisuutta koskevat vaatimukset, näiden käytäntöjen arvioimiseksi, parhaiden käytäntöjen tunnistamiseksi ja niiden esittelemiseksi muille yrityksille hyvinä esimerkkeinä;

49.  kehottaa komissiota varmistamaan luonnon monimuotoisuutta koskevien määräysten täysimääräisen täytäntöönpanon ja noudattamisen valvonnan kaikissa kauppasopimuksissa, myös kauppasopimusten noudattamista ja täytäntöönpanoa valvovan virkamiehensä avustuksella; katsoo, että komission olisi arvioitava paremmin kauppasopimusten vaikutusta biologiseen monimuotoisuuteen, mukaan lukien tarvittaessa jatkotoimet nykyisten ja tulevien sopimusten biologista monimuotoisuutta koskevien määräysten vahvistamiseksi;

50.  kehottaa komissiota varmistamaan ympäristökysymyksiä koskevien tasapuolisten toimintaedellytysten luomista tai ylläpitämistä koskevien määräysten täytäntöönpanon EU:n kauppasopimuksissa, jos kyseiset määräykset ovat osa tällaista sopimusta;

51.  katsoo, että ennalta määritetyissä tapauksissa, joissa pilaantuminen on erittäin laajalle levinnyttä, ongelman korjaamiseksi olisi sovellettava paitsi ympäristövahinkovastuuvälineitä myös lukuisia välineitä, kuten hallinnollisia toimenpiteitä, taloudellisia seuraamuksia ja joissakin tapauksissa syytetoimia;

52.  kehottaa komissiota valvomaan ympäristörikosdirektiivissä vahvistettujen seuraamusten soveltamista;

53.  kehottaa komissiota tämän osalta varmistamaan, että yritysten yhteiskuntavastuu ympäristöhaittojen ehkäisemisessä ja korjaamisessa otetaan huomioon hankintasopimuksissa ja julkisten varojen jakamisessa;

54.  kehottaa komissiota esittämään viipymättä ehdotuksen ympäristötarkastuksista EU:n tasolla, kuten ympäristövaatimusten noudattamista ja ympäristöhallintoa käsittelevä foorumi on ehdottanut työohjelmansa yhdeksännessä toimessa, mutta katsoo, että suositus ympäristötarkastusten vähimmäisvaatimusten vahvistamisesta ei riitä;

55.  kehottaa komissiota edistämään EU:n, sen jäsenvaltioiden ja kansainvälisen yhteisön toimia ympäristörikollisuuden torjunnan tehostamiseksi; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tietoisuutta ja edistämään ratkaisuja kansainvälisillä foorumeilla;

56.  ehdottaa, että Euroopan parlamentin ja neuvoston 4. huhtikuuta 2001 antama suositus(25), jossa annetaan yksityiskohtainen selvitys siitä, miten ympäristötarkastukset on suoritettava, saatetaan tarvittaessa ajan tasalle ja osaksi sitovaa asiakirjaa tai asetusta;

57.  kehottaa Euroopan oikeusasiamiestä keskittymään entistä tiiviimmin ympäristösäännöstöön liittyviin kysymyksiin;

58.  katsoo, että ympäristörikoksista tuomituilta yrityksiltä pitäisi evätä mahdollisuus hyötyä avoimuusrekisteriin rekisteröityneille suunnitelluista toimenpiteistä sopivaksi mutta rajoitetuksi määräajaksi; ehdottaa tätä varten avoimuusrekisterin soveltamisalan ja rekisteriin kuuluvan hyvän edunvalvontatavan tarkistamista siten, että siihen sisällytetään säännöksiä ympäristörikoksista tuomittujen yritysten väliaikaisesta rekisteristä poistamisesta;

59.  katsoo, että teollisen toiminnan vaikutuksia koskevien tietojen luottamuksellinen käsittely yhdistettynä ongelmiin, joita liittyy aineiden tai jätteiden laittoman mereen laskemisen ja alusten kaasutankkien ja öljysäiliöiden tyhjentämisen kaltaisten käytäntöjen seurantaan ja tunnistamiseen, voi johtaa veden pilaantumista koskevan lainsäädännön rikkomisten lisääntymiseen; korostaa tämän vuoksi, että jäsenvaltioiden on julkistettava asiaankuuluvat tiedot, jotta voidaan helpottaa teollisen toiminnan ja ympäristövahingon mahdollisen syy-yhteyden arviointia;

60.  kannattaa YK:n kehotusta tunnustaa maailmanlaajuisesti YK:n tasolla oikeus turvalliseen, puhtaaseen, terveelliseen ja kestävään ympäristöön;

61.  muistuttaa, että ympäristörikollisuuden maailmanlaajuinen lisääntyminen on kasvava uhka YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiselle ja että kehitysmaiden väestö on suoraan riippuvainen ympäristöstä ravintonsa, terveytensä ja taloudellisen turvallisuutensa osalta; pitää valitettavana, että ympäristörikoksista johtuva biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen ja siitä johtuva luonnonvarojen menetys lisäävät niiden haavoittuvuutta;

62.  kehottaa lisäämään tukea kehitysmaiden paikallisviranomaisille ja hallituksille kansallisen lainsäädännön ja politiikkojen yhdenmukaistamiseksi kansainvälisten ympäristönormien kanssa; korostaa tarvetta tukea kansalaisyhteiskuntaa ja paikallisia toimijoita kolmansissa maissa ja kehitysmaissa, jotta valtion viranomaiset saadaan vastuuseen yksityisten ja valtio-omisteisten yritysten aiheuttamista ympäristövahingoista;

o
o   o

63.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56. (2) EUVL L 328, 6.12.2008, s. 28. (3) EUVL L 102, 11.4.2006, s. 15. (4) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114. (5) EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66. (6) Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7). (7) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EUVL L 20, 26.1.2010, s. 7). (8) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1). (9) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (EUVL L 164, 25.6.2008, s. 19). (10) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/30/EU, annettu 12 päivänä kesäkuuta 2013, merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta (EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66). (11) COM(2016)0204, s. 10. (12) Ympäristöasioiden pääosasto, Outcome of the Specific Contract ’Support for the REFIT actions for the ELD – phase 2’, Euroopan komissio, Bryssel, 2019, s. 17. (13) Ympäristövastuudirektiivin REFIT-arviointi, s. 47. (14) EUVL L 409, 4.12.2020, s. 1. (15) EUVL C 215, 19.6.2018, s. 125. (16) Komission tiedonanto 18. tammikuuta 2018 EU:n toimista ympäristövaatimusten noudattamisen ja ympäristöhallinnan parantamiseksi (COM(2018)0010). (17) Environmental Compliance and Governance Forum, Endorsed work programme 2020-2022 to improve environmental compliance and governance, Euroopan komissio, Bryssel, 2020. (18) Euroopan parlamentin kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikön tutkimus yritysten ympäristövastuusta, Bryssel, 2020, s. 110. (19) Komission ehdotus, annettu 14. lokakuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6 päivänä syyskuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 muuttamisesta (COM(2020)0642). (20) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/95/EU, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, neuvoston direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta tietyiltä suurilta yrityksiltä ja konserneilta edellytettävien muiden kuin taloudellisten tietojen ja monimuotoisuutta koskevien tietojen julkistamisen osalta (EUVL L 330, 15.11.2014, s. 1). (21) Katso EFFACE:n raportti ”Organised Crime and Environmental Crime: Analysis of International Legal Instruments” (2015) tai tutkimus ”Transnational environmental crime threatens sustainable development” (2019). (22) Europol, ”Report on Environmental Crime in Europe”, 5. kesäkuuta 2015. (23) Katso esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 10. syyskuuta 2009, Akzo Nobel NV ja muut v. Euroopan yhteisöjen komissio, C-97/08 B, ECLI:EU:C:2009:536. (24) Esimerkiksi ns. dieselgate-skandaali ja Volkswagenin toimitusjohtajan tapaus. (25) Jäsenvaltioissa suoritettaville ympäristötarkastuksille asetettavista vähimmäisvaatimuksista 4. huhtikuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus (EYVL L 118, 27.4.2001, s. 41).