Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2021/2035(INL)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A9-0249/2021

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A9-0249/2021

Keskustelut :

PV 15/09/2021 - 11
PV 15/09/2021 - 13
CRE 15/09/2021 - 11
CRE 15/09/2021 - 13

Äänestykset :

PV 16/09/2021 - 2
PV 16/09/2021 - 8
CRE 16/09/2021 - 2

Hyväksytyt tekstit :

P9_TA(2021)0388

Hyväksytyt tekstit
PDF 202kWORD 64k
Torstai 16. syyskuuta 2021 - Strasbourg
Sukupuolistuneen väkivallan määritteleminen uudeksi rikollisuuden alaksi, joka mainitaan SEUT-sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa
P9_TA(2021)0388A9-0249/2021
Päätöslauselma
 Liite

Euroopan parlamentin päätöslauselma 16. syyskuuta 2021 suosituksista komissiolle sukupuolistuneen väkivallan määrittelemisestä uudeksi rikollisuuden alaksi, joka mainitaan SEUT-sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa (2021/2035(INL))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan ja 3 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 8, 10 ja 19 artiklan, 83 artiklan 1 kohdan ja 225 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 1–4 artiklan, 6–8 artiklan, 10–12 artiklan, 21 artiklan, 23–26 artiklan sekä 47 ja 49 artiklan,

–  ottaa huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmän maakohtaiset seurantaraportit,

–  ottaa huomioon 5. maaliskuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Tasa-arvon unioni: sukupuolten tasa-arvostrategia 2020–2025”,

–  ottaa huomioon 24. kesäkuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Uhrien oikeuksia koskeva EU:n strategia (2020–2025)”,

–  ottaa huomioon 12. marraskuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Tasa-arvon unioni: hlbtiq-henkilöiden tasa-arvoa koskeva strategia 2020–2025”,

–  ottaa huomioon 25. marraskuuta 2020 annetun komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisen tiedonannon ”Sukupuolten tasa-arvon edistämistä koskeva kolmas EU:n toimintasuunnitelma (GAP III) – Kunnianhimoinen ohjelma sukupuolten tasa-arvon ja naisten vaikutusvallan lisäämiseksi EU:n ulkoisissa toimissa”,

–  ottaa huomioon 24. maaliskuuta 2021 annetun komission tiedonannon ”Lasten oikeuksia koskeva EU:n strategia”,

–  ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2021 annetun komission tiedonannon ”Ihmiskaupan torjuntaa koskeva EU:n strategia 2021–2025”,

–  ottaa huomioon 5. huhtikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/36/EU ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta(1),

–  ottaa huomioon 13. joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/99/EU eurooppalaisesta suojelumääräyksestä(2),

–  ottaa huomioon 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta(3),

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteen nro 5 ”Sukupuolten tasa-arvo”,

–  ottaa huomioon naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean 3. elokuuta 2015 antaman yleissuosituksen nro 33 naisten oikeussuojan saatavuudesta,

–  ottaa huomioon naisiin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa koskevan yleissuosituksen nro 35, jolla saatetaan ajan tasalle naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean 14. heinäkuuta 2017 antama yleissuositus nro 19,

–  ottaa huomioon vuonna 2014 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen ”Violence against women: an EU-wide survey”,

–  ottaa huomioon vuonna 2021 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston raportin ”Crime, safety and victims’ rights”,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen,

–  ottaa huomioon Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta,

–  ottaa huomioon neljännessä naisten maailmankonferenssissa 15. syyskuuta 1995 hyväksytyn Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman sekä YK:n erityisistunnoissa Peking +5 (2000), +10 (2005), Peking +15 (2010) ja Peking +20 (2015) hyväksytyt asiakirjat, joissa arvioidaan konferenssien tuloksia,

–  ottaa huomioon Euroopan tasa-arvoinstituutin julkaiseman sanaston,

–  ottaa huomioon 15.–26. maaliskuuta 2021 pidetyssä Yhdistyneiden kansakuntien naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 65. istunnossa hyväksytyt päätelmät,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien alaa, erityisesti naisten oikeuksia, koskevien Yhdistyneiden kansakuntien oikeudellisten välineiden määräykset ja muut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevat Yhdistyneiden kansakuntien välineet, myös 20. joulukuuta 1993 annetun Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta,

–  ottaa huomioon 5. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan EU:n politiikan painopistealueista ja yleispiirteistä(4),

–  ottaa huomioon 25. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnasta(5),

–  ottaa huomioon 12. syyskuuta 2017 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin osalta(6),

–  ottaa huomioon 13. helmikuuta 2019 antamansa päätöslauselman naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon heikentämispyrkimyksistä EU:ssa(7),

–  ottaa huomioon 28. marraskuuta 2019 antamansa päätöslauselman EU:n liittymisestä Istanbulin yleissopimukseen ja muista toimenpiteistä sukupuoleen perustuvan väkivallan torjumiseksi(8),

–  ottaa huomioon 26. marraskuuta 2020 antamansa päätöslauselman tosiasiallisesta aborttikiellosta Puolassa(9),

–  ottaa huomioon 21. tammikuuta 2021 antamansa päätöslauselman covid-19-kriisistä ja sen jälkeisestä ajasta sukupuolinäkökulmasta tarkastellen(10),

–  ottaa huomioon 21. tammikuuta 2021 antamansa päätöslauselman sukupuolten tasa-arvoa koskevasta EU-strategiasta(11),

–  ottaa huomioon 10. helmikuuta 2021 antamansa päätöslauselman ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annetun direktiivin 2011/36/EU täytäntöönpanosta(12),

–  ottaa huomioon 11. helmikuuta 2021 antamansa päätöslauselman naisten oikeuksiin liittyvistä tulevista haasteista Euroopassa yli 25 vuotta Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman jälkeen(13),

–  ottaa huomioon 10. joulukuuta 2018 annetut neuvoston päätelmät naisista, rauhasta ja turvallisuudesta,

–  ottaa huomioon vuonna 2020 julkaistun Yhdistyneiden kansakuntien tiedonannon covid-19:stä ja naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta(14),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamiehen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdystä Euroopan neuvoston yleissopimuksesta 11. maaliskuuta 2021 antaman oikeudellisen lausunnon, jonka tarkoituksena on selventää oikeudellista epävarmuutta siitä, voiko unioni liittyä yleissopimukseen ja ratifioida sen ja millä tavoin(15),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 47 ja 54 artiklan,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan työjärjestyksen 58 artiklan mukaisen yhteiskäsittelyn,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A9-0249/2021),

A.  toteaa, että naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi unionin perusarvoista, joka vahvistetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklassa ja tunnustetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 23 artiklassa; toteaa, että oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjimättömyyteen on perussopimuksissa ja perusoikeuskirjassa vahvistettu perusoikeus; pitää miesten naisiin ja tyttöihin kohdistaman väkivallan lopettamista ennakkoedellytyksenä naisten ja miesten todellisen tasa-arvon saavuttamiselle;

B.  toteaa, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 8 artiklassa edellytetään, että unioni pyrkii kaikissa toimissaan poistamaan eriarvoisuutta naisten ja miesten välillä sekä edistämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa;

C.  pitää sukupuolistunutta väkivaltaa sekä verkossa että verkon ulkopuolella ja riittämätöntä suojelua tältä väkivallalta pahimpana sukupuolisyrjinnän ilmenemismuotona ja katsoo sen rikkovan perusoikeuskirjassa vahvistettuja perusoikeuksia, joita ovat esimerkiksi oikeus ihmisarvoon, oikeus elämään sekä oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen, kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan kohtelun ja rangaistuksen kielto, orjuuden ja pakkotyön kielto sekä oikeus vapauteen ja turvallisuuteen ja oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen;

D.  ottaa huomioon, että SEUT 83 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla neuvosto voi rikollisuudessa tapahtuneen kehityksen perusteella tehdä päätöksen, jolla määritellään muita sellaisen erityisen vakavan rikollisuuden aloja, joka on rajatylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen;

E.  toteaa, että hyväksyessään tällaisen päätöksen SEUT 83 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan;

F.  toteaa, että Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) ja naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus, jäljempänä ’Istanbulin sopimus’, määrittelevät naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan kaikenmuotoiseksi väkivallaksi, joka kohdistetaan naiseen siksi, että hän on nainen, tai jonka kohteena ovat suhteettomassa määrin naiset; toteaa, että ’naisiin kohdistuvalla väkivallalla’ tarkoitetaan kaikkia sukupuoleen perustuvia väkivallantekoja, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien kyseisillä teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto, tapahtuipa se julkisesti tai yksityiselämässä;

G.  toteaa, että myös hlbtiq+ -henkilöt altistuvat sukupuolistuneelle väkivallalle sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi;

H.  ottaa huomioon, että hlbtiq+ -henkilöihin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa ovat fyysinen väkivalta, henkinen väkivalta, pakkoavioliitot, seksuaalinen väkivalta, mukaan lukien ns. korjaava raiskaus ja seksuaalinen häirintä, naisten ja intersukupuolisten henkilöiden sukuelinten silpominen, trans- ja intersukupuolisten henkilöiden pakkosterilointi, nk. kunniarikokset, eheytyshoito, vihapuhe sekä verkossa että verkon ulkopuolella, kiusaaminen ja häirintä, sosioekonominen huono-osaisuus ja väkivalta, jota esiintyy perheessä ja/tai kodissa;

I.  ottaa huomioon, että Istanbulin sopimuksessa sukupuoli määritellään ”yhteiskunnallisesti rakentuneiksi rooleiksi, käyttäytymismuodoiksi, toiminnoiksi ja ominaisuuksiksi, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille”, mikä muistuttaa siitä, että monet naisiin kohdistuvan väkivallan muodot juontavat juurensa voimasuhteiden epätasapainosta naisten ja miesten välillä;

J.  toteaa, että tässä päätöslauselmassa käytetään ilmaisua ”kaikessa moninaisuudessaan” muistuttamaan, että naiset, miehet ja muunsukupuoliset henkilöt kuuluvat heterogeenisiin ryhmiin muun muassa rodun, ihonvärin, etnisen tai yhteiskunnallisen alkuperän, kielen, uskonnon tai vakaumuksen, poliittisten tai muiden mielipiteiden, kansalliseen vähemmistöön kuulumisen, varallisuuden, syntyperän, vammaisuuden, iän, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun tai sukupuolitettujen kehon piirteiden, terveydentilan, siviilisäädyn taikka maahanmuuttaja-aseman tai sosioekonomisen aseman perusteella; toteaa, että kyseinen ilmaisu vahvistaa sitoumuksen olla jättämättä ketään jälkeen ja pyrkiä saamaan aikaan sukupuolten tasa-arvoon perustuva Eurooppa kaikkia varten; katsoo, että sukupuolten tasa-arvossa ei voida saavuttaa todellista edistystä ilman intersektionaalista lähestymistapaa;

K.  ottaa huomioon, että sukupuolistunut väkivalta juontaa juurensa sukupuolistereotypioista, heteropatriarkaalisista rakenteista ja voimasuhteiden epätasapainosta sekä rakenteellisesta ja institutionaalisesta eriarvoisuudesta; toteaa, että sukupuolistunut väkivalta vaikuttaa yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin;

L.  ottaa huomioon, että sukupuolistunut väkivalta kohdistuu naisiin ja tyttöihin kaikessa moninaisuudessaan ja hlbtiq+ -henkilöihin ja että sen taustalla on halu rangaista niitä, joiden katsotaan rikkovan sukupuolihierarkioihin, sukupuolen ilmaisuun ja binäärisiin sukupuolijärjestelmiin liittyviä yhteiskunnallisia normeja; toteaa, että sukupuolistuneen väkivallan tarkoituksena on luoda, toteuttaa väkisin tai ylläpitää sukupuolten epätasa-arvoa ja vahvistaa sukupuolinormeja ja stereotypioita;

M.  toteaa, että EIGE määrittelee ’naismurhan’ naisten ja tyttöjen surmaamiseksi heidän sukupuolensa vuoksi; toteaa, että naismurha voi saada eri muotoja, kuten naisten murhaaminen parisuhdeväkivallan tuloksena, naisten ja tyttöjen surmaaminen heidän sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi, naisten ja intersukupuolisten henkilöiden sukuelinten silpominen ja ns. kunniamurhat; toteaa, että naismurha on naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotojen äärimmäinen ilmentymä ja väkivallan jatkumon päättävä viimeinen väkivallanteko; panee merkille, että monia naismurhan lajeja ei oteta huomioon virallisissa luvuissa ja ne jäävät edelleen näkymättömiin;

N.  ottaa huomioon, että parisuhdeväkivallalle altistuminen – olipa se fyysistä, seksuaalista tai henkistä – vaikuttaa vakavasti lapsiin ja periyttää väkivallan seuraaville sukupolville, sillä lapset, jotka joutuvat todistamaan lähisuhdeväkivaltaa äitiään tai jompaakumpaa vanhempaansa kohtaan, kokevat todennäköisemmin tällaista väkivaltaa myöhemmässä elämässään sekä uhreina että väkivallantekijöinä; toteaa, että lapsen ihmisarvoa suojaava ja lapsen tällaisissa tapauksissa uhriksi tunnustava lainsäädäntö on ratkaisevassa asemassa sekä nais- että lapsiuhrien suojelussa; katsoo, että huoltajuutta koskeva lainsäädäntö on suunniteltava siten, että parisuhdeväkivaltaa tehneille ei anneta huolto-oikeutta;

O.  ottaa huomioon, että sukupuolistuneeseen väkivaltaan kuuluu monenlaista väkivaltaa, myös parisuhde- ja perheväkivaltaa; ottaa huomioon, että Istanbulin sopimuksen tavoin EIGE määrittelee perheväkivallan kaikeksi fyysiseksi, seksuaaliseksi, henkiseksi tai taloudelliseksi väkivallaksi, joka tapahtuu perheen tai kodin sisällä riippumatta biologisista tai oikeudellisista perhesiteistä taikka toistensa entisten tai nykyisten puolisoiden tai kumppanien välillä, riippumatta siitä, asuuko väkivallantekijä tai onko hän asunut samassa asunnossa uhrin kanssa;

P.  toteaa, että sukupuolistunut verkkoväkivalta ja verkossa tapahtuva seksuaalinen häirintä on rajatylittävää; toteaa, että verkkoväkivaltaa kokevat suhteettoman paljon naiset ja tytöt ja että siihen luetaan verkossa tapahtuva häirintä, verkkokiusaaminen, verkkoahdistelu, seksistinen vihapuhe, seksuaalisten kuvien luvaton levittäminen, henkilötietojen etsiminen ja luvaton levittäminen internetissä, identiteettivarkaus tai -hakkerointi;

Q.  toteaa, että naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yksi yleisimmistä naisten oikeuksien loukkauksista Euroopassa; panee merkille, että unionissa tehtyjen tutkimusten mukaan joka kolmas nainen unionissa – eli 62 miljoonaa naista – on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15 vuotta täytettyään ja joka toinen nainen (55 prosenttia) on kokenut seksuaalista häirintää; panee merkille, että Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan maailmassa lähes kolmannes (27 prosenttia) 15–49-vuotiaista naisista, jotka ovat olleet parisuhteessa, on ilmoittanut kokeneensa jonkinasteista fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa parisuhdekumppaninsa taholta; panee merkille, että WHO:n mukaan maailmanlaajuisesti jopa 38 prosenttia kaikista naismurhista tekee parisuhdekumppani;

R.  ottaa huomioon, että kaikista sukupuolistuneen väkivallan muodoista ei ole saatavilla ajantasaisia, kattavia ja vertailukelpoisia eriteltyjä tietoja unionin eri puolilta; toteaa, että vertailukelpoisten tietojen puute johtuu myös siitä, ettei sukupuolistuneeseen väkivaltaan liittyviä määritelmiä ole yhtenäistetty; katsoo, että kattavat ja vertailukelpoiset eritellyt tiedot ovat olennaisen tärkeitä sukupuolistuneen väkivallan ja sen perimmäisten syiden dokumentoimiseksi; toteaa, että Euroopan unionin perusoikeusvirasto julkaisi vuonna 2014 viimeisimmän tutkimuksensa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja että kaikkein tuoreimmat luvut eivät ole saatavilla;

S.  katsoo, että sukupuolistuneesta väkivallasta aiheutuu merkittäviä kustannuksia Euroopan yhteiskunnille, olipa kyse taloudellisen tuotoksen menetyksestä tai palvelujen tarjoamisen kustannuksista, mukaan lukien terveyspalvelut, oikeudelliset palvelut, sosiaalipalvelut ja erikoistuneet palvelut; katsoo kuitenkin, että korkeimman hinnan maksavat sukupuolistuneen väkivallan uhrit, joiden on elettävä pysyvästi traumaattisten kokemusten aiheuttamien tunne-elämän vaurioiden kanssa; katsoo, että unionin toiminnan lähtökohtana olisi oltava sukupuolistuneen väkivallan uhrien hyvinvointi;

T.  toteaa, että covid-19-kriisin vaikutuksesta sukupuolistunut väkivalta ja ennen kaikkea parisuhdeväkivalta, myös fyysinen ja henkinen väkivalta, pakottava kontrolli ja verkkoväkivalta, on lisääntynyt rajusti; toteaa, että WHO:n eurooppalaisten jäsenmaiden ilmoitusten mukaan parisuhdekumppaninsa väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten hätäpuhelut ovat lisääntyneet 60 prosenttia; toteaa, että sulkutoimien vuoksi parisuhdeväkivallan uhrien on ollut vaikeampaa hakea apua, koska he ovat usein samojen seinien sisällä pahoinpitelijänsä kanssa ja heillä on vähäiset mahdollisuudet käyttää tukipalveluja ja koska tukirakenteiden ja resurssien riittämättömyys ovat pahentaneet jo olemassa olevaa ”varjopandemiaa”;

U.  katsoo, että koulutus näyttelee keskeistä osaa sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemisessä, erityisesti kun sillä kyseenalaistetaan tätä ilmiötä ruokkivat kielteiset sosiaaliset normit ja annetaan nuorille välineitä näiden tekojen tunnistamiseen, niihin puuttumiseen ja niiden ehkäisemiseen;

V.  panee merkille, että sukupuolistuneesta väkivallasta ei vieläkään raportoida unionissa kattavasti; panee merkille, että kaksi kolmasosaa uhreista ei ilmoita sukupuolistuneesta väkivallasta viranomaisille(16);

W.  ottaa huomioon, että EIGEn mukaan toissijainen eli uudelleen uhriksi joutuminen tapahtuu, kun uhrille aiheutuu lisää kärsimystä ei niinkään suoraan rikoksesta vaan tavasta, jolla viranomaiset ja yksittäiset henkilöt kohtelevat häntä; ottaa huomioon, että EIGEn mukaan toissijaista uhriksi joutumista voi aiheuttaa esimerkiksi se, että uhri joutuu toistuvasti tekemisiin väkivallantekijän kanssa, että häntä kuulustellaan moneen kertaan samoista seikoista ja että kaikki uhrin kanssa tekemissä olevat henkilöt käyttävät epäasianmukaista kieltä tai esittävät tökeröjä kommentteja;

X.  ottaa huomioon, että sukupuolistuneeseen väkivaltaan saattavat syyllistyä auktoriteettiasemassa olevat henkilöt erilaisissa laitoksissa, esimerkiksi vankiloissa, psykiatrisissa hoitolaitoksissa, säilöönottokeskuksissa, sosiaalihuollon laitoksissa ja pakolaisleireillä; ottaa huomioon, että tilanahtaus, voimakas stressi ja yksityisyyden puute voivat myös johtaa sukupuolistuneeseen väkivaltaan; katsoo, että kun huolehditaan poliisien erityiskoulutuksesta niin, että heillä on pehmeitä taitoja kuunnella tarkkaan, ymmärtää ja kunnioittaa kaikkia sukupuolistunutta väkivaltaa kokeneita naisia, he voivat auttaa korjaamaan liian vähäistä ilmoittamista, ehkäisemään uudelleen uhriksi joutumista ja luomaan turvallisemman ympäristön sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneille;

Y.  pitää välttämättömänä varmistaa mahdollisuus saada asiansa kohtuuhintaan ja turvallisesti riippumattoman oikeuslaitoksen käsiteltäväksi, jotta voidaan edistää turvallisempaa ympäristöä kaikille sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneille; katsoo, että sukupuolistuneen väkivallan tehokas torjunta edellyttää, että eri alojen ammattilaisille, kuten sosiaalityöntekijöille, terveydenhuoltopalvelujen tarjoajille, lainvalvontaviranomaisille ja oikeusalalla työskenteleville, kehitetään koulutusohjelmia, jotta he voivat tunnistaa sukupuolistuneen väkivallan, puuttua siihen ja ryhtyä toimiin;

Z.  huomauttaa, että niille, jotka ovat syyllistyneet naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja erityisesti seksuaaliseen väkivaltaan, raiskaukset ja seksuaaliseen tekoon pakottaminen mukaan lukien, langetetaan tuomio aivan liian harvoin kaikissa jäsenvaltioissa, mikä osoittaa, että lainvalvontaviranomaisten tavassa käsitellä sukupuolistunutta väkivaltaa on järjestelmällisiä puutteita, ja huomauttaa tämän puolestaan johtavan laajaan rankaisemattomuuden kulttuuriin ja muodostavan vakavan esteen sukupuolten tasa-arvolle ja sukupuolistuneen väkivallan torjunnalle;

AA.  ottaa huomioon, että seksuaalinen väkivalta on osa sukupuolisyrjinnän ja sukupuolistuneen väkivallan jatkumoa ja liittyy läheisesti jatkuvaan eriarvoisuuteen ja laajempiin hyökkäyksiin sukupuolten tasa-arvoa sekä naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia vastaan;

AB.  ottaa huomioon, että Istanbulin sopimus on kattavin väline Euroopassa miesten naisiin ja tyttöihin kohdistaman erityisten väkivallan muotojen sekä perheväkivallan torjuntaan; toteaa, että Istanbulin sopimuksessa vahvistetaan oikeudellisten ja poliittisten toimenpiteiden kattava kehys, jolla ehkäistään tällaista väkivaltaa, tuetaan sen uhreja ja rangaistaan väkivallantekijöitä;

AC.  toteaa, että sukupuolten tasa-arvoa heikentämään pyrkivät disinformaatiokampanjat myös estävät edistymisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisessa, kuten Istanbulin sopimuksen yhteydessä on voitu havaita, ja johtavat yleiseen vastustukseen ja haitallisiin poliittisiin päätöksiin joissakin jäsenvaltioissa;

AD.  panee merkille, että kaikki jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet Istanbulin sopimuksen ja että 21 jäsenvaltiota on ratifioinut sen; panee merkille, että Bulgaria, Latvia, Liettua, Slovakia, Tšekki ja Unkari eivät ole vielä ratifioineet Istanbulin sopimusta; toteaa, että Puola on ilmoittanut aikomuksestaan vetäytyä Istanbulin sopimuksesta; katsoo, että Turkin vetäytyminen Istanbulin sopimuksesta loi kielteisen ennakkotapauksen; toteaa, että unioni ei ole vielä ratifioinut Istanbulin sopimusta;

AE.  toteaa, että naisten oikeuksien loukkaukset ovat luonteeltaan kansainvälisiä, Euroopan laajuisia ja rajatylittäviä; katsoo, että Euroopan naiset ja tytöt ja muut sukupuolistuneen väkivallan uhrit eivät saa kaikkialla unionissa samanlaista suojaa väkivallalta, koska jäsenvaltioiden lainsäädäntökehys ja suojelu- ja ehkäisymekanismit ovat erilaisia;

AF.  katsoo, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja muiden sukupuolistuneen väkivallan muotojen pois kitkemiseen tähtäävien unionin toimien edellytyksenä on, että komissio toimii yhtä aikaa usealla rintamalla, sekä lainsäädännöllisesti että muuten, esimerkiksi esittämällä, että sukupuolistunut väkivalta määritellään rikollisuuden alaksi, joka täyttää SEUT 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset, ja ehdottamalla samalla sukupuolistunutta väkivaltaa koskevaa direktiiviä, jonka oikeusperustana on mainittu artikla;

AG.  katsoo, että sukupuolistuneen väkivallan torjuminen on sukupuolten tasa-arvoa koskevan unionin strategian ja unionin ulkoisen toiminnan keskeinen prioriteetti; toteaa, että komissio ilmoitti vuoden 2021 työohjelmassaan uudesta lainsäädäntöehdotuksesta, jolla ehkäistään ja torjutaan sukupuolistunutta väkivaltaa SEUT 82, 83 ja 84 artiklan nojalla, sekä erityisestä ehdotuksesta, jolla laajennetaan SEUT 83 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa esitettyä luetteloa erityisen vakavan rajatylittävän rikollisuuden aloista kattamaan kaikki viharikosten ja vihapuheen muodot; toteaa, että sukupuolistuneen väkivallan torjunta kuuluu komission puheenjohtajan painopisteisiin(17);

Sukupuolistuneen väkivallan syyt ja vaikutukset ja sen kokonaisvaltaisen ehkäisemisen varmistaminen

1.  tuomitsee naisiin ja tyttöihin kaikessa moninaisuudessaan kohdistuvan kaikenlaisen väkivallan sekä muut sukupuolistuneen väkivallan muodot, kuten hlbtiq+ -henkilöihin heidän sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi kohdistetun väkivallan, joiden katsotaan viittaavan erilaisiin verkossa ja verkon ulkopuolella tehtyihin väkivallantekoihin, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa uhreilleen ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä;

2.  korostaa, että covid-19-pandemian aikaisten sulkutoimien ja lähikontaktien välttämisen vuoksi naisten ja tyttöjen kokema sukupuolistunut väkivalta, myös parisuhdeväkivalta, fyysinen, seksuaalinen, taloudellinen ja henkinen väkivalta, pakottava kontrolli ja verkkoväkivalta, on lisääntynyt huolestuttavasti kaikkialla unionissa, minkä vuoksi uhrien tukipalvelujen tarve on huutava;

3.  pitää ehdottoman tärkeänä, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsiteltäessä ”naisten” määritelmä kattaa alle 18-vuotiaat tytöt;

4.  tuomitsee naismurhan naisiin ja tyttöihin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan äärimmäisimpänä muotona; painottaa, että naismurha on erittäin vakava ihmisoikeusloukkaus ja että unionin olisi laadittava suunnitelma väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, riskitilanteiden havaitsemiseksi ja uhrien tukemiseksi ja suojelemiseksi;

5.  korostaa, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja muista sukupuolistuneen väkivallan muodoista ei edelleenkään puhuta ja että ne ovat tulosta jatkuvasta historiallisesta epätasapainosta vallan ja resurssien jakautumisessa, joka on johtanut siihen, että miehet ovat määräävässä asemassa naisiin nähden ja syrjivät heitä ja että hlbtiq+ -henkilöt joutuvat kokemaan väkivaltaa, millä on valtaisa vaikutus uhreihin, heidän perheisiinsä ja yhteisöihinsä;

6.  panee tyytyväisenä merkille #MeToo-liikkeen, joka antaa äänen naisille, jotka murtavat vaikenemisen muurin, joka ympäröi kaikenikäisiin naisiin kaikessa moninaisuudessaan kaikilla aloilla ja kaikissa paikoissa kohdistuvaa seksuaalista häirintää ja seksuaalista väkivaltaa; tuomitsee sen, että joissakin maissa seksuaalisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan uhrit saavat yhä useammin syytteen tai jopa tuomion kunnianloukkauksesta, mikä lamaannuttaa, aiheuttaa uudelleen uhriksi joutumista ja hiljentää naiset, jotka uskaltavat kertoa kokemastaan;

7.  tunnustaa, että edistymistä kohti tasa-arvoa on tapahtunut ja tästä on kiittäminen feministejä, jotka ovat taistelleet ankarasti naisten ja tyttöjen yleistä alistamista vastaan;

8.  painottaa, että tilannetta pahentaa sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus ja saatavilla olevan rahoituksen merkittävät leikkaukset, etenkin kriisiaikoina, mikä on johtanut palkka- ja eläke-eroihin, epävarman työn naisvaltaistumiseen sekä naisten epävarmempiin elinoloihin; korostaa, että eriarvoisuus ja voimasuhteiden epätasapaino ovat monialaisia ja maailmanlaajuisia ilmiöitä ja koko unionin alueelle yhteisiä ongelmia, jotka eivät rajoitu tiettyihin jäsenvaltioihin;

9.  korostaa, että patriarkaalisiin stereotyyppeihin perustuvat tiukat sukupuolinormit edistävät naisten, myös lesbojen, bi-, trans- ja intersukupuolisten naisten, syrjintää ja alistamista, ja että näiden normien vaikutuksesta kaikki, jotka eivät ole niiden mukaisia, altistuvat useammin sukupuolistuneelle väkivallalle ja että nämä normit auttavat osaltaan pitämään homo-, bi- ja intersukupuolisten miesten kokeman väkivallan näkymättömissä;

10.  korostaa, että on tärkeää käsitellä ja edistää koulutuksen avulla miesten ja naisten ja poikien ja tyttöjen tasa-arvoista asemaa ja voimasuhdetta sekä poistaa vääristymiä ja sukupuolistereotypioita, jotka johtavat haitallisiin sosiaalisiin sukupuolinormeihin; pitää valitettavana, että väkivaltaa kohdistetaan niin paljon naisiin kaikessa moninaisuudessaan, mukaan lukien lesbot, bi-ihmiset ja transnaiset sekä trans-, inter- ja muunsukupuoliset ihmiset;

11.  korostaa sukupuolistuneen väkivallan monenlaisia psykologisia vaikutuksia uhreihin, kuten stressi, turvattomuuden tai haavoittuvuuden tunne, keskittymisvaikeudet, ahdistuneisuus, paniikkikohtaukset, sosiaalinen eristäytyminen, heikko itsetunto, masennus, traumaperäinen stressihäiriö, luottamuksen ja hallinnan tunteen menetys sekä pelko ja jopa itsemurha-ajatukset; korostaa, että kyseisten rikosten uhreille on tärkeää järjestää mielenterveyspalveluja, joita tarjoavat usein myös kansalaisjärjestöt ja kansalaisyhteiskunnan toimijat;

12.  muistuttaa, että sukupuolistuneella väkivallalla on myös sosiaalisia, taloudellisia ja demokratiaa koskevia vaikutuksia, kuten työllistymisvaikeudet, eristäytyneisyys, julkisesta elämästä vetäytyminen taikka aineellisten tai taloudellisten resurssien puute, jotka vahvistavat naisten heikompaa asemaa; korostaa, että sukupuolistunut väkivalta ilmenee naisten pakottavana kontrollina, joka estää sukupuolten tasa-arvon, sosiaalisen liikkuvuuden, taloudellisen voimaantumisen ja unionin kansalaisen oikeuksien käytön sekä naisten täysipainoisen osallistumisen kansalaistoimintaan ja päättämisen omasta elämästään vapaasti ja väkivaltaa kokematta;

13.  korostaa niitä haitallisia taloudellisia vaikutuksia, joita sukupuolistuneella väkivallalla ja siitä seuraavilla mielenterveysongelmilla voi olla uhreihin, myös heidän kykyynsä etsiä työtä ja selviytyä oikeustoimiin ryhtymisestä seuraavasta taloudellisesta taakasta, ja huomauttaa, että sukupuolistuneen väkivallan arvioidut vuotuiset sosiaaliset kustannukset (290 miljardia euroa, josta 49–89,3 miljardia euroa aiheutuu verkkohäirinnästä ja -ahdistelusta) ylittävät SEUT 83 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa lueteltujen erityisten vakavan rikollisuuden alojen arvioidut vuotuiset kustannukset(18);

14.  korostaa, että Istanbulin sopimus on edelleen pääasiallinen kansainvälinen normi ja merkittävä sukupuolistuneen väkivallan pois kitkemisen väline, sillä siinä noudatetaan kokonaisvaltaista ja koordinoitua lähestymistapaa, jossa uhrin oikeudet asetetaan toiminnan keskiöön ja ongelmia tarkastellaan monista eri näkökulmista; toistaa kehotuksensa, että unioni ratifioisi Istanbulin sopimuksen laaja-alaisen liittymisen pohjalta ja painottaa, että Bulgarian, Tšekin, Unkarin, Latvian, Liettuan ja Slovakian on tärkeää ratifioida se; panee huolestuneena merkille, että joissakin jäsenvaltioissa yritetään levittää disinformaatiota Istanbulin sopimuksesta ja esimerkiksi kiistää sukupuolistuneen väkivallan olemassaolo; tuomitsee sen tosiseikan, että tällainen disinformaatio on saamassa jalansijaa Euroopassa ja että se vaikeuttaa osaltaan naisten suojelua väkivallalta;

15.  huomauttaa, että Istanbulin sopimus olisi ymmärrettävä vähimmäisnormiksi sukupuolistuneen väkivallan pois kitkemisessä ja että unionin olisi toteutettava asiassa vielä nykyistäkin määrätietoisempia ja tehokkaampia lainsäädäntötoimia; muistuttaa, että tällaisten uusien lainsäädäntötoimien olisi joka tapauksessa oltava johdonmukaisia Istanbulin sopimuksen mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien kanssa ja niillä olisi täydennettävä sen ratifiointia; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmän suositukset ja parantamaan kansallista lainsäädäntöään sen saattamiseksi Istanbulin sopimuksen määräysten tasalle, jotta varmistetaan asianmukainen täytäntöönpano ja valvonta;

16.  paheksuu sitä, että hyökkäämällä naisten ja tyttöjen oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa vastaan vaikeutetaan sukupuolistuneen väkivallan torjuntaa; tuomitsee sukupuolten tasa-arvoa vastustavien ja naisvihamielisten liikkeiden toiminnan Euroopassa ja muualla maailmassa, kun ne järjestelmällisesti hyökkäävät naisten ja hlbtiq+ -henkilöiden oikeuksia, myös seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia, vastaan ja pyrkivät kumoamaan näitä oikeuksia suojelevia voimassa olevia lakeja vaarantaen näin ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen; tuomitsee kaiken disinformaation, jota tietoisesti levitetään Istanbulin sopimuksesta ja muista välineistä ja aloitteista, joilla torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa unionissa, sillä tämä vaikeuttaa naisten suojelemista väkivallalta; vaatii komissiota varmistamaan, että unionin tukea ja rahoitusta saavat kansalaisyhteiskunnan järjestöt eivät edistä sukupuoleen perustuvaa syrjintää;

17.  kehottaa komissiota lisäämään pitkäkestoista rahoitusta kansalaisten, tasa-arvon, perusoikeuksien ja arvojen ohjelmasta naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan muiden muotojen ehkäisemiseen ja torjumiseen sekä turvaamaan tämän rahoituksen, myös tuen turvakotijärjestöille ja muille tällä alalla toimiville kansalaisyhteiskunnan järjestöille; toistaa, että on tärkeää käyttää vertailuarvoja ja indikaattoreita edistyksen mittaamiseksi;

18.  korostaa, että sukupuolistuneen väkivallan oikeudellisessa määrittelyssä ja kohtelussa on merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä; huomauttaa, että tämä heikentää merkittävästi sukupuolistuneen väkivallan torjuntaan tähtääviä unionin lainsäädäntötoimia, kuten direktiivejä 2012/29/EU, 2011/36/EU ja 2011/99/EU;

19.  korostaa ennaltaehkäisevien toimenpiteiden merkitystä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan torjumisessa; toteaa, että tällaiset toimenpiteet edellyttävät koko oikeuslaitoksessa sekä kouluissa ja terveydenhuollossa selkeämpää keskittymistä väkivallan riskin ehkäisemiseen ja minimoimiseen;

20.  vaatii toteuttamaan toimia, joilla puututaan sukupuolten epätasa-arvon perimmäisiin syihin, ja muun muassa torjumaan seksismiä sekä patriarkaalisia sukupuolinormeja, stereotypioita ja arvoja; pitää valitettavana tutkimuksen ja tietämyksen riittämättömyyttä pohjustamaan tehokasta politiikan ja lainsäädännön laadintaa sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi; kehottaa siksi EIGEä ja Eurostatia toimimaan tyttöihin kohdistuvan väkivallan tietokeskuksena unionissa; korostaa, että miesten naisiin kohdistama väkivalta alkaa poikien väkivaltana tyttöjä kohtaan; katsoo sen vuoksi, että ennaltaehkäisevät toimet on aloitettava varhaisessa iässä; korostaa, että sukupuolten tasa-arvo on asetettava keskeiselle sijalle koulutuksessa, ja kehottaa toteuttamaan nuorille suunnattuja ja heidän kanssaan toteutettavia koulutustoimia, mukaan lukien ikätasolle sopiva tiedotus, kattava seksuaalikasvatus, väkivallattomien suhteiden solmiminen ja naisille tarkoitettu itsepuolustuskoulutus Istanbulin sopimuksen 12 artiklan 6 kohdan ja Pekingin toimintaohjelman strategiseen tavoitteeseen D.1 kuuluvan 125 kohdan g alakohdan täytäntöön panemiseksi, sekä yleisempiä toimia erottelun, sukupuolten epätasa-arvon ja syrjinnän torjumiseksi;

21.  korostaa, että hyökkääminen naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa vastaan on usein vain yksi demokratian, oikeusvaltion ja perusoikeuksien yleisen heikkenemisen ulottuvuus, ja kehottaakin komissiota ja neuvostoa käsittelemään naisten ja hlbtiq+ -henkilöiden oikeuksien loukkauksia meneillään olevissa SEU 7 artiklan mukaisissa menettelyissä;

22.  pitää erittäin tarpeellisena järjestää unionin laajuisia tietoisuutta lisääviä kampanjoita, joissa unionin nuoria kansalaisia valistetaan sukupuolten tasa-arvosta ja verkossa ja verkon ulkopuolella ilmenevän sukupuolistuneen väkivallan vaikutuksista ja jotka tukisivat pyrkimyksiä varmistaa, että naiset ja tytöt voivat elää vapaasti ja turvallisesti kaikilla elämän aloilla;

23.  kehottaa komissiota tekemään yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa, jotta voidaan varmistaa, että sukupuolistunutta väkivaltaa torjutaan tehokkaasti kansallisissa opetussuunnitelmissa; panee tyytyväisenä merkille komission ehdotuksen sukupuolistereotypioita koskevasta unionin laajuisesta kampanjasta, joka sisältyy tasa-arvostrategiaan, sekä komission sitoumuksen, joka koskee ”tasa-arvoasioiden opettamista pojille ja tytöille pienestä alkaen, mikä tukee väkivallattomien suhteiden solmimista myöhemmin elämässä”, sillä tämä on keskeisen tärkeää tehokkaan ennaltaehkäisyn kannalta;

24.  korostaa, että on tärkeää edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä sukupuolistuneeseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä, sillä näin ne jäsenvaltiot, joilla on onnistuneita toimintapolitiikkoja, voivat kertoa kokemuksistaan parhaita käytäntöjä vaihdettaessa;

25.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan sukupuolistuneen väkivallan kaikkia muotoja koskevien laadukkaiden ja eriteltyjen tietojen säännöllistä saatavuutta ja vertailtavuutta unionin ja kansallisella tasolla ja kehottaa yhdenmukaistamaan tietojenkeruujärjestelmät jäsenvaltioiden kesken tekemällä yhteistyötä Eurostatin, Euroopan unionin perusoikeusviraston ja EIGEn kanssa; katsoo, että laadukkaat tiedot ovat olennaisen tärkeitä, jotta sukupuolistuneen väkivallan torjunnassa voidaan asettaa selkeitä ja mitattavissa olevia tavoitteita; pitää myönteisenä Euroopan unionin perusoikeusviraston ilmoitusta uudesta unionin laajuisesta tutkimuksesta, jossa selvitetään naisiin kohdistuvan väkivallan kaikkien muotojen yleisyyttä ja dynamiikkaa;

26.  korostaa, että sukupuolistunutta väkivaltaa koskevan ymmärryksen lisäämiseksi unionissa on varmistettava, että lainvalvontaviranomaisten tasolla kerätään vähintään seuraavat tiedot: a) uhrin sukupuoli; b) väkivallantekijän sukupuoli; c) uhrin ja väkivallantekijän välinen suhde; d) liittyykö tapaukseen seksuaalista väkivaltaa; e) perustuuko väkivalta sukupuoleen ja f) liittyykö tapaukseen muita intersektionaalisen analyysin kannalta merkityksellisiä sosiodemografisia piirteitä; painottaa, että mainittujen tietojen lisäksi on tarpeen kerätä yleisiä tietoja rikosilmoitusten lukumäärästä, annettujen suojelumääräysten lukumäärästä ja tyypeistä, hylättyjen ja peruutettujen rikosilmoitusten osuuksista, syytetoimiin ja tuomioon johtaneiden tapausten osuuksista ja tapausten ratkaisuajasta, tietoja väkivallantekijöille määrätyistä tuomioista ja vahingonkorvauksista, myös uhreille/selviytyjille maksetuista korvauksista, auttaviin puhelimiin sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevien tapausten parissa työskenteleviin terveys- ja sosiaalipalveluihin ilmoitetuista tapauksista ja otantatutkimuksista;

Kaikenlaiseen sukupuolistuneeseen väkivaltaan puuttuminen

27.  korostaa tarvetta ottaa käyttöön kohdennettua lainsäädäntöä ja toimintapolitiikkoja, joissa noudatetaan intersektionaalista lähestymistapaa ja joilla kohennetaan sellaisten sukupuolistuneen väkivallan uhrien tilannetta, jotka ovat kokeneet risteävää syrjintää sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä perusteella tai muin perustein, joita voivat olla rotu, ihonväri, etninen tai yhteiskunnallinen alkuperä, geneettiset ominaisuudet, kieli, uskonto tai vakaumus, poliittiset tai muut mielipiteet, kansalliseen vähemmistöön kuuluminen, varallisuus, syntyperä, vammaisuus, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, terveydentila, siviilisääty taikka maahanmuuttaja- tai pakolaisasema; korostaa, että politiikkatoimia ja lainsäädäntöä laadittaessa on annettava täsmällisiä ja mitattavissa olevia sitoumuksia, muun muassa sellaisten ryhmien suhteen, joita unionin oikeudessa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä suojellaan syrjinnältä;

28.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota torjumaan työssään sukupuolistunutta väkivaltaa, jotta voidaan varmistaa, että kaikilla lainsäädäntöaloitteilla ja muilla kuin lainsäädäntöaloitteilla pyritään tekemään loppu kaikenlaisesta sukupuolistuneesta väkivallasta, erityisesti naisiin kaikessa moninaisuudessaan kohdistuvasta väkivallasta ja hlbtiq+ -henkilöihin heidän sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi kohdistetusta väkivallasta; palauttaa mieliin, että parlamentti on jo aiemmin voimakkaasti kannustanut jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä ja toimintapolitiikkoja, joilla kielletään eheytyshoito, naisten ja intersukupuolisten henkilöiden sukuelinten silpominen sekä pakkosterilointi;

29.  korostaa, että sukupuolistunut väkivalta on vakava ihmisoikeuksien ja ihmisarvon loukkaus, joka voi olla henkistä, fyysistä, seksuaalista ja taloudellista, ja että siihen luetaan esimerkiksi naismurhat, parisuhdeväkivalta, seksuaalinen häirintä, verkkoväkivalta, ahdistelu, raiskaukset, varhais- ja pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen, ns. ”kunnian” nimissä tehdyt rikokset, pakkoabortti, pakkosterilointi, seksuaalinen hyväksikäyttö ja ihmiskauppa, institutionaalinen väkivalta, sivulliseen auttajaan kohdistettu väkivalta, sijaiskärsijäväkivalta ja toissijainen uhriksi joutuminen;

30.  palauttaa mieliin, että ihmiskauppa ja seksuaalinen hyväksikäyttö on naisiin ja tyttöihin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan muoto, ja korostaa, että ihmiskauppaa käsiteltäessä on tärkeää noudattaa sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa;

31.  tuomitsee sivulliseen auttajaan kohdistetun väkivallan eli fyysisen tai henkisen väkivallan, kostotoimet, nöyryytyksen ja vainon sukupuolistuneen väkivallan uhreja tukevia henkilöitä kohtaan; korostaa, että nämä toimet tekevät vaikeammaksi ehkäistä ja havaita sukupuolistunutta väkivaltaa sekä tukea sitä kokeneita naisia ja auttaa heitä toipumaan kokemastaan;

32.  on syvästi huolissaan työpaikoilla esiintyvän sukupuolistuneen väkivallan ja sukupuoleen perustuva häirinnän luonteesta, laajuudesta ja vakavuudesta; pitää tässä yhteydessä myönteisenä äskettäin hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusta nro 190 väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä ja kehottaa jäsenvaltioita ratifioimaan ja panemaan sen täytäntöön viipymättä; kehottaa lisäksi komissiota ja jäsenvaltioita täydentämään asianmukaisesti nykyistä kehystä tehokkaista toimenpiteistä työpaikalla tapahtuvan väkivallan ja häirinnän torjumiseksi sekä toteuttamaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, varmistamaan tehokkaan pääsyn sukupuoliresponsiivisiin, turvallisiin ja tehokkaisiin valitus- ja riitojenratkaisumekanismeihin, järjestämään koulutusta ja tietoisuutta lisääviä kampanjoita sekä asettamaan saataville psykologisia tukipalveluja ja oikeussuojakeinoja;

33.  painottaa, että verkkoväkivalta, mukaan lukien verkossa tapahtuva seksuaalinen ja psykologinen häirintä, verkkokiusaaminen, verkkoahdistelu, seksuaalisten kuvien luvaton levittäminen, seksistinen vihapuhe verkossa ja uudet verkossa tapahtuvan häirinnän muodot, kuten videoneuvottelujen häirintä tai uhkailu verkossa, ovat sukupuolistuneen väkivallan muotoja;

34.  pitää valitettavana, että verkkoväkivalta kohdistuu suhteettomasti naisiin ja tyttöihin ja on yhä yleisempää; muistuttaa, että sukupuolistunut verkkoväkivalta on jatkoa verkon ulkopuolella tapahtuvalle väkivallalle eikä näitä kahta voi erottaa toisistaan, sillä ne nivoutuvat yhteen; korostaa, että verkkoväkivalta uhkaa edistymistä sukupuolten tasa-arvossa ja vaikuttaa vaientavasti, mikä heikentää unionin demokraattisia periaatteita; pitää valitettavana, että julkisuudessa esillä olevat naiset, kuten poliitikot, toimittajat, taiteilijat ja aktivistit, saavat usein kokea sukupuolistunutta verkkoväkivaltaa, jonka tarkoituksena on saada heidät vetäytymään syrjään julkisesta elämästä ja päätöksenteosta;

35.  korostaa verkkoväkivallan olevan rajatylittävää, kun siihen syyllistyvät käyttävät verkkoalustoja tai matkapuhelimia, joiden ylläpitäjä tai operaattori on eri jäsenvaltiossa kuin väkivallan uhri; korostaa, että tarvitaan unionin koordinoitua toimintatapaa, jotta voidaan kehittää oikea-aikaisia ja helppokäyttöisiä raportointivälineitä, tehokkaita mekanismeja sisällön poistamiseksi ja toimivaa yhteistyötä verkkoalustojen ja jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välillä verkossa tapahtuvan sukupuolistuneen väkivallan torjumiseksi perusoikeuksia täysin kunnioittaen;

36.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota hyväksymään erityisiä toimenpiteitä, joilla tehdään loppu naisiin ja tyttöihin suhteettomasti kohdistuvasta verkkoväkivallasta sen eri muodoissa, myös lainvalvontaviranomaisten asianmukaisen koulutuksen avulla, sekä puuttumaan erityisesti tämän väkivallan lisääntymiseen covid-19-pandemian aikana;

37.  palauttaa mieliin, että seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien loukkaukset, mukaan lukien seksuaalinen väkivalta, gynekologinen ja synnytysväkivalta ja haitalliset käytännöt, ovat naisiin ja tyttöihin sekä trans- ja muunsukupuolisiin henkilöihin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan muoto, kuten hlbtiq-henkilöiden tasa-arvoa koskevassa strategiassa todetaan, ja estävät sukupuolten tasa-arvon toteutumisen;

38.  kannustaa komissiota edistämään ehdotuksissaan, jotka koskevat sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi toteutettavia lisätoimia, seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskeviin oikeuksiin liittyvien hyvien käytäntöjen säännöllistä vaihtoa jäsenvaltioiden ja sidosryhmien välillä;

39.  tähdentää, että lisääntymiseen pakottaminen ja turvallisen ja laillisen aborttihoidon epääminen on myös yksi sukupuolistuneen väkivallan muoto; painottaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen lausunut, että rajoittavat aborttilait ja aborttilakien puutteellinen täytäntöönpano rikkovat naisten ihmisoikeuksia; korostaa, että tyttöjen ja naisten riippumattomuus ja mahdollisuus päättää vapaasti ja itsenäisesti kehostaan ja elämästään ovat ennakkoehtoja heidän taloudelliselle itsenäisyydelleen ja näin ollen sukupuolten tasa-arvolle ja sukupuolistuneen väkivallan pois kitkemiselle; tuomitsee jyrkästi naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon heikentämispyrkimykset unionissa, erityisesti naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien taantumisen ja turvallisen ja laillisen abortin tosiasiallisen kieltämisen Puolassa;

40.  pitää valitettavina lainvalvontajärjestelmän selkeitä puutteita, jotka johtavat siihen, että vain harvassa naisiin ja tyttöihin kohdistettua sukupuolistunutta väkivaltaa koskevassa tapauksessa väkivallantekijä tuomitaan ja että syylliset jäävät rankaisematta; kehottaa jäsenvaltioita tarkistamaan ’seksuaalisen väkivallan’ ja ’raiskauksen’ määritelmiä kansallisessa lainsäädännössään niin, että ne perustuvat suostumuksen puuttumiseen, kuten Istanbulin sopimuksessa määrätään;

41.  on huolissaan lasten seksualisoinnista ja erityisesti miesten tavasta seksualisoida tyttöjä; pitää välttämättömänä tehostaa rikoslain antamaa suojaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tapauksessa erityisesti silloin, kun rikoksentekijä ei ole selvästikään pyrkinyt selvittämään lapsen ikää;

42.  painottaa, että vammaiset naiset ja tytöt kokevat väkivaltaa eri muodoissa 2–5 kertaa muita naisia ja tyttöjä todennäköisemmin; korostaa, että vammaisyleissopimuksen osapuolena unionilla on velvollisuus toteuttaa toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että vammaisten naisten ja tyttöjen kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kunnioitetaan täysimääräisesti; toteaa, että unionin olisi edistettävä tähän tähtääviä toimiaan muun muassa ratifioimalla Istanbulin sopimuksen;

43.  korostaa, että sukupuolistunutta väkivaltaa kokevat suhteettoman paljon vähemmistöihin kuuluvat naiset ja etenkin romani- ja musliminaiset, myös uskonnollisesti pukeutuvat, ja varsinkin julkisilla paikoilla, työpaikalla ja verkossa; korostaa, että romani- ja musliminaisiin kohdistuvaan sukupuolistuneeseen väkivaltaan olisi puututtava noudattaen intersektionaalista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon sukupuoleen perustuva syrjintä yhdistettynä uskontoon ja etniseen alkuperään perustuvaan syrjintään;

44.  toteaa, että komission on paneuduttava muuttajanaisten erityistarpeeseen saada turvaa sukupuolistuneelta väkivallalta etenkin tapauksissa, joissa parisuhdeväkivallan uhrin oleskeluoikeus riippuu avo- tai avioliitossa olemisesta, ja muistuttaa, että direktiivin 2012/29/EU mukaisesti kaikilla sukupuolistuneen väkivallan uhreilla on oltava mahdollisuus saada asianmukaista suojelua ja käyttää tukipalveluja ja tehokkaita oikeussuojakeinoja, mukaan lukien oikeus saada tietoa ja mahdollisuus osallistua rikosoikeudellisiin menettelyihin, ja että kaikkia oikeuksia on sovellettava uhreihin syrjimättömästi, myös siltä osin kuin kyse on heidän oleskeluoikeudestaan;

45.  korostaa, että pääosassa Euroopan nykyistä muuttoliike- ja pakolaislainsäädäntöä ei käsitellä muuttaja- ja pakolaisnaisten haavoittuvuutta, jonka seurauksena he joutuvat kokemaan enemmän sukupuolistunutta väkivaltaa liikkeellä ollessaan, vastaanotto-olosuhteet ovat turvattomia, suojelutoimenpiteet riittämättömiä ja oikeussuojan saatavuus on unionissa puutteellista muuttajille;

46.  katsoo, että parisuhdeväkivalta ei ole vain rikos väkivallan uhria kohtaan vaan sitä olisi pidettävä myös rikoksena sitä todistamaan joutuvia lapsia kohtaan etenkin, koska sillä on pitkäkestoisia kielteisiä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen; tuomitsee sen, että parisuhdeväkivallan tekijöiden lapset joutuvat usein kokemaan kaltoinkohtelua, sillä se on keino käyttää valtaa ja harjoittaa väkivaltaa äitiä kohtaan, ja toteaa, että tämä ilmiö tunnetaan sijaiskärsijäväkivaltana ja se on yksi sukupuolistuneen väkivallan muoto;

Suojelu, tuki ja vahingonkorvaukset

47.  kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimenpiteet, joilla edistetään tukea ja korvauksia ja varmistetaan ne naisille ja tytöille kaikessa moninaisuudessaan ja kaikille sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneille sekä edistetään heidän suojeluaan kaikenlaiselta väkivallalta ja varmistetaan se, sekä muistuttaa, että tällaisten toimenpiteiden olisi oltava asianmukaisia, ripeitä, kokonaisvaltaisia ja oikeassa suhteessa kärsityn vahingon vakavuuteen ja niissä olisi otettava asianmukaisesti huomioon risteävää syrjintää ja väkivaltaa kokeneiden tarpeet;

48.  kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan Istanbulin sopimusta ja tarjoamaan naisille suojelu- ja tukitoimenpiteitä, jotka perustuvat käsitykseen naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja lähisuhdeväkivallasta sukupuolistuneena väkivaltana ja keskittyvät uhrin ihmisoikeuksiin ja turvallisuuteen, jolloin vältetään institutionaalinen väkivalta, joka kohdistuu uhreihin sellaisten lakien tai hallinnollisten tai täytäntöönpanokäytäntöjen vuoksi, joissa ei oteta huomioon sukupuolinäkökohtia ja/tai jotka eivät perustu riittävään tietoon ja asianmukaisiin menettelyihin, mikä voi johtaa väkivallantekijöiden rankaisemattomuuteen sekä uhrin joutumiseen uudelleen uhriksi;

49.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että parisuhdeväkivaltatapauksissa myös lapsia pidetään sukupuolistuneen väkivallan uhreina ja että heidän ihmisarvonsa ja turvallisuutensa ovat ensisijaisia; pitää tässä suhteessa tervetulleena lainsäädäntöä, jolla kriminalisoidaan lapsen altistaminen väkivallalle lähisuhteissa; kehottaa lisäksi jäsenvaltioita varmistamaan, että lapsen huoltajuutta koskevassa lainsäädännössä noudatetaan tätä periaatetta, jotta parisuhdeväkivaltaa tehneelle vanhemmalle ei myönnetä huolto-oikeutta;

50.  korostaa jäsenvaltioiden velvollisuutta varmistaa pysyvästi, että sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneet saavat asianmukaista tukea ja palveluja, jotka vastaavat heidän erityisiä tarpeitaan, myös kriisiaikoina; muistuttaa tässä yhteydessä, että on tärkeää tukea riippumattomia kansalaisyhteiskunnan järjestöjä ja naisten turvakotijärjestöjä, koska niillä on tarvittava taitotieto naisten suojelun varmistamiseksi;

51.  kehottaa jäsenvaltioita takaamaan uhreille tukipalvelujen ja keskeisten palvelujen, kuten seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen, saatavuuden, myös maaseudulla; tukee ehdottomasti julkisten palvelujen saatavuuden varmistamista korvausprosessin kaikissa vaiheissa, varsinkin välttämättömän psykologisen, oikeudellisen ja työllistymistuen tarjoamiseksi;

52.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota lisäämään tietoisuutta ja varmistamaan, että sukupuolistuneen väkivallan uhreille ja väkivallantekijöille on saatavilla tietoa kaikilla unionin kielillä, jotta voidaan varmistaa, että uhrien oikeuksia kunnioitetaan heidän käyttäessään perusoikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen unionissa;

53.  ottaen erityisesti huomioon syrjinnän ja epätasa-arvon rakenteellisen kontekstin kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimiaan sen varmistamiseksi, että uhrien oikeussuoja toteutuu yhdenvertaisesti ja he voivat turvautua riippumattomaan oikeuslaitokseen, joka on fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kaikkien sukupuolistuneen väkivallan uhrien saatavilla, sekä takaamaan, että uhrin oikeudet ovat keskeisellä sijalla, jotta vältetään syrjintä, traumatisoituminen ja uudelleen uhriksi joutuminen oikeudenkäynnin, lääketieteellisen hoidon ja poliisitutkinnan aikana, valtavirtaistamalla sukupuolinäkökulma prosessin kaikissa vaiheissa;

54.  korostaa huolestuneena, että useimmilla jäsenvaltioilla on edelleen ongelmia direktiivin 2012/29/EU täydellisessä tai asianmukaisessa saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja/tai sen käytännön soveltamisessa, kuten uhrien oikeuksia koskevassa komission strategiassa todetaan, ja kehottaa jäsenvaltioita saattamaan sen täydellisesti ja asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä asianmukaista huolellisuutta noudattaen;

55.  pitää sitä, ettei sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneiden luottamuspulaa lainvalvontaviranomaisia ja oikeusjärjestelmää kohtaan ole onnistuttu poistamaan, merkittävänä rikosten liian vähäistä ilmoittamista aiheuttavana tekijänä; kehottaa jäsenvaltioita parantamaan oikeusalan ammattilaisten ja lainvalvontaviranomaisten, myös tuomareiden, syyttäjien, oikeuslaitoksen henkilöstön ja teknisen rikostutkinnan asiantuntijoiden, sekä sukupuolistuneen väkivallan uhrien parissa työskentelevien muiden ammattilaisten resursseja ja koulutusta; kehottaa jäsenvaltioita arvioimaan mahdollisuutta perustaa erityistuomioistuimia tätä tarkoitusta varten; on vakuuttunut siitä, että varmistamalla, että poliiseilla ja tuomareilla on enemmän tietoa ja pehmeitä taitoja, joiden ansiosta he voivat kuunnella tarkkaan, ymmärtää ja kunnioittaa kaikkia sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneitä, voidaan korjata liian vähäistä ilmoittamista ja ehkäistä uudelleen uhriksi joutumista ja luoda turvallisempi ympäristö sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneille;

56.  kehottaa kaikkia jäsenvaltioita noudattamaan täysimääräisesti Istanbulin sopimusta ja ottamaan käyttöön sukupuolistunutta väkivaltaa ja perheväkivaltaa tehneille tarkoitettuja hoito-ohjelmia, joilla pyritään ehkäisemään väkivallan uusiutuminen, antamaan tietoa tuhoisista sukupuolinormeista, voimasuhteiden epätasapainosta ja sukupuolistuneen väkivallan taustalla olevista arvoista ja varmistamaan, että uhrien turvallisuus ja ihmisoikeudet ovat ensisijainen huolenaihe;

57.  korostaa, että on tärkeää varmistaa kaikkien aseellisissa konflikteissa sukupuolistuneesta väkivallasta selviytyneiden oikeussuoja, myös laadukkaan oikeusavun saatavuus, sekä saattaa tinkimättä vastuuseen kaikki konfliktien yhteydessä naisia ja tyttöjä sekä miehiä ja poikia kohtaan tehtyihin sukupuoleen perustuviin rikoksiin syyllistyneet ottamalla käyttöön kansallisen, alueelliseen ja kansainvälisen tason oikeudelliset menettelyt, erityisesti Rooman perussäännön ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välityksellä;

58.  kehottaa jäsenvaltioita panemaan direktiivit 2011/99/EU, 2012/29/EU ja 2011/36/EU täysimääräisesti täytäntöön;

59.  korostaa, että koska unioni ei ole antanut säädöstä sukupuolistuneen väkivallan torjunnasta ja jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä on eroja, selviytyjien suojelun taso vaihtelee;

60.  panee tyytyväisenä merkille komission sitoumuksen lisätä SEUT 83 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa lueteltuihin rikollisuuden aloihin viharikokset ja vihapuheen; kehottaa painokkaasti komissiota sisällyttämään seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun ja sukupuolitetut kehon piirteet syrjintäperusteisiin, jotka kyseinen artikla nimenomaisesti kattaa; pitää tällaista toimenpidettä välttämättömänä hlbtiq+-henkilöiden suojelun varmistamiseksi unionissa;

61.  huomauttaa, että on tärkeää hyödyntää täysimääräisesti jäsenvaltioiden saatavilla olevia unionin eri ohjelmien, elinten, laitosten ja toimistojen tarjoamia koulutusmahdollisuuksia, ja kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan toistuvaa ja tehokasta koulutusta, joka kattaa sukupuoli- ja ihmisoikeusnäkökulman sekä kansainväliset normit; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että uhreilla on oikeus laadukkaaseen julkiseen oikeusapuun ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana;

62.  panee tyytyväisenä merkille komission sitoumuksen esittää vuonna 2021 ehdotus direktiiviksi sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, jotta Istanbulin sopimuksen normit voidaan panna täytäntöön; korostaa, että uuden direktiivin on täydennettävä nykyisiä ja tulevia lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, jotta unionin toiminnasta sukupuolten tasa-arvon alalla tulisi johdonmukaista ja jotta Istanbulin sopimus saadaan lopulta ratifioitua; kehottaakin jälleen unionia ratifioimaan Istanbulin sopimuksen; palauttaa lisäksi mieliin, että komission puheenjohtaja on sitoutunut lisäämään SEUT 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin rikollisuuden aloihin tietyt sukupuolistuneen väkivallan muodot;

Seuraavat unionin tason toimet

63.  korostaa, että sukupuolistunut väkivalta sekä verkossa että verkon ulkopuolella on erityisen vakava rikos ja laajalle levinnyt unionissa sovellettavien perusoikeuksien ja -vapauksien loukkaus, johon on puututtava yhteisin perustein aiempaa tehokkaammin ja päättäväisemmin; painottaa, että sukupuolistunut väkivalta johtuu yhteiskunnallisista, systeemisistä ja rakenteisiin pesiytyneestä sukupuolten eriarvoisuudesta, jolla on rajatylittävä ulottuvuus; viittaa erityisesti kasvaviin sukupuolten tasa-arvoa ja hlbtiq+ -henkilöiden oikeuksia vastustaviin ja naisvihamielisiin liikkeisiin, jotka ovat hyvin organisoituja ja ylikansallisia; katsoo lisäksi, että sukupuolistuneen verkkoväkivallan rajatylittävä ulottuvuus ja sukupuolistuneen väkivallan suuret yksilökohtaiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset kaikissa jäsenvaltioissa ovat osoitus tarpeesta torjua sukupuolistunutta väkivaltaa sen moninaisissa ulottuvuuksissa unionin yhteisin perustein;

64.  kehottaa unionia puuttumaan kiireellisesti sukupuolistuneen väkivallan lisääntymiseen covid-19-pandemian aikana; kehottaa siksi komissiota laatimaan unionin pöytäkirjan sukupuolistuneesta väkivallasta kriisiaikoina ja sisällyttämään siihen uhrien suojelupalvelut, kuten auttavat puhelimet, turvallisen majoituksen ja terveyspalvelut, ”keskeisinä palveluina” jäsenvaltioissa, jotta voidaan ehkäistä sukupuolistunutta väkivaltaa ja tukea väkivallan uhreja covid-19-pandemian kaltaisten kriisien aikana;

65.  painottaa, että myös alueellisten ja kansainvälisten välineiden, kuten Istanbulin sopimuksen, naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta annetun Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen ja muiden Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmien, hyväksyminen osoittaa, että sukupuolistuneen väkivallan kaikkia muotoja on torjuttava yhteisin perustein;

66.  painottaa, että erityinen tarve torjua naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja muita sukupuolistuneen väkivallan muotoja yhteisin perustein juontaa juurensa myös tarpeesta vahvistaa rikosten ja seuraamusten määrittelemistä koskevat vähimmäissäännöt, muun muassa yhteinen määritelmä sukupuolistuneelle väkivallalle, sekä vähimmäissäännöt keskeisille ongelmille, jotka liittyvät ehkäisemiseen, liian vähäiseen ilmoittamiseen, uhrien suojeluun, tukeen ja korvauksiin sekä väkivallantekijöiden syytteeseenpanoon; korostaa, että jäsenvaltioiden lähestymistavat ja sitoutuneisuuden aste sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemisessä ja torjunnassa vaihtelevat huomattavasti, joten toimintamalli, jossa tätä väkivaltaa torjutaan yhteisin perustein, edistäisi myös lainvalvontaa rajatylittävissä operaatioissa;

67.  pyytää komissiota esittämään SEUT 83 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla ehdotuksen neuvoston päätökseksi, jossa sukupuolistunut väkivalta määritellään uudeksi rikollisuuden alaksi, joka täyttää kyseisessä artiklassa tarkoitetut edellytykset, tämän päätöslauselman liitteessä esitettyjen suositusten mukaisesti ja pyytää komissiota käyttämään tätä uutta rikollisuuden alaa oikeusperustana, kun se ehdottaa kokonaisvaltaista ja uhrikeskeistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä sukupuolistuneen väkivallan kaikkien muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä verkossa että verkon ulkopuolella;

68.  kehottaa komissiota ehdottamaan sukupuolistunutta väkivaltaa koskevaa kattavaa direktiiviä, jolla pannaan täytäntöön Istanbulin sopimuksen normit ja muut kansainväliset normit, kuten sukupuolistunutta väkivaltaa koskevat naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean suositukset, ja johon sisältyvät ainakin seuraavat osatekijät:

   ­ ehkäisytoimenpiteet, joita voidaan toteuttaa esimerkiksi niin tytöille kuin pojillekin suunnatuilla sukupuolisensitiivisillä sekä intersektionaalisilla ja responsiivisilla opetusohjelmilla, sekä naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen,
   ­ selviytyjille suunnatut tukipalvelut sekä suojelu- ja korvaustoimenpiteet,
   ­ toimenpiteet kaikenlaisen sukupuolistuneen väkivallan torjumiseksi, mukaan lukien hlbtiq+ -henkilöihin heidän sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi kohdistettu väkivalta, sukupuolistunut verkkoväkivalta ja seksuaalinen riisto ja hyväksikäyttö,
   ­ lainvalvonnalle asetettavat vähimmäisvaatimukset,
   ­ uhrikeskeinen ja intersektionaalinen lähestymistapa,
   ­ jäsenvaltioiden velvollisuudet varmistaa, että lapsen huolto- ja tapaamisoikeuksia harkitaan asianmukaisesti, kun tapaukseen liittyy sukupuolistunutta väkivaltaa, ja että uhrin oikeudet asetetaan keskeiselle sijalle jäsenvaltioiden lainsäädännössä,
   ­ toimenpiteet, joilla varmistetaan, että tietoa on tarjolla kaikilla asiaankuuluvilla kielillä, ja
   ­ toimenpiteet, joilla varmistetaan jäsenvaltioiden keskinäinen yhteistyö ja hyvien käytäntöjen, tietojen ja asiantuntemuksen vaihto;

69.  kehottaa komissiota nimittämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja muita sukupuolistuneen väkivallan muotoja koskevien asioiden koordinaattorin;

o
o   o

70.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman sekä liitteenä olevat suositukset komissiolle ja neuvostolle.

(1) EUVL L 101, 15.4.2011, s. 1.
(2) EUVL L 338, 21.12.2011, s. 2.
(3) EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57.
(4) EUVL C 296 E, 2.10.2012, s. 26.
(5) EUVL C 285, 29.8.2017, s. 2.
(6) EUVL C 337, 20.9.2018, s. 167.
(7) EUVL C 449, 23.12.2020, s. 102.
(8) EUVL C 232, 16.6.2021, s. 48.
(9) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2020)0336.
(10) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0024.
(11) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0025.
(12) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0041.
(13) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0058.
(14) https://www.unwomen.org/-/media/headquarters/attachments/sections/library/publications/2020/issue-brief-covid-19-and-ending-violence-against-women-and-girls-en.pdf?la=en&vs=5006
(15) https://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?docid=238745&doclang=FI
(16) https://www.unwomen.org/en/what-we-do/ending-violence-against-women/facts-and-figures
(17) https://ec.europa.eu/info/sites/default/files/political-guidelines-next-commission_fi.pdf
(18) EPRS:n tekemä Euroopan tason lisäarvon väliarviointi sukupuolistuneesta väkivallasta, s. 35.


PÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE

NEUVOSTON PÄÄTÖS

sukupuolistuneen väkivallan määrittelemisestä rikollisuuden alaksi, joka täyttää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 83 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)  Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi unionin perusarvoista ja yksi perussopimuksissa vahvistetuista unionin perusperiaatteista, joka tunnustetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 23 artiklassa. Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjimättömyyteen on perussopimuksissa ja perusoikeuskirjassa vahvistettu perusoikeus. Miesten naisiin ja tyttöihin kohdistaman väkivallan lopettaminen on ennakkoedellytys todellisen naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamiselle.

(2)  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 8 artiklassa edellytetään, että unioni pyrkii kaikissa toimissaan poistamaan eriarvoisuutta naisten ja miesten välillä sekä edistämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

(3)  SEUT 83 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla neuvosto voi rikollisuudessa tapahtuneen kehityksen perusteella tehdä päätöksen, jolla määritellään SEUT 83 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa lueteltujen alojen lisäksi muita sellaisen erityisen vakavan rikollisuuden aloja, joka on rajatylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen.

(4)  Hyväksyessään tällaisen päätöksen SEUT 83 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan nojalla neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

(5)  Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) ja naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus, jäljempänä ’Istanbulin sopimus’, määrittelevät naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan kaikenmuotoiseksi väkivallaksi, joka kohdistetaan naiseen siksi, että hän on nainen, tai jonka kohteena ovat suhteettomassa määrin naiset. Istanbulin sopimuksessa ’naisiin kohdistuvalla väkivallalla’ tarkoitetaan kaikkia sukupuoleen perustuvia väkivallantekoja, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto, tapahtuipa se julkisesti tai yksityiselämässä.

(6)  Myös hlbtiq+ -henkilöt altistuvat sukupuolistuneelle väkivallalle sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä, sukupuolen ilmaisunsa ja sukupuolitettujen kehon piirteidensä vuoksi.

(7)  Hlbtiq+ -henkilöihin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa ovat fyysinen väkivalta, henkinen väkivalta, pakkoavioliitot, seksuaalinen väkivalta, mukaan lukien ns. korjaava raiskaus ja seksuaalinen häirintä, naisten ja intersukupuolisten henkilöiden sukuelinten silpominen, trans- ja intersukupuolisten henkilöiden pakkosterilointi, nk. kunniarikokset, eheytyshoito, vihapuhe sekä verkossa että verkon ulkopuolella, kiusaaminen ja häirintä, sosioekonominen huono-osaisuus ja väkivalta, jota esiintyy perheessä ja/tai kodissa uhrin sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun tai sukupuolittuneiden kehon piirteiden vuoksi.

(8)  Sukupuolistunut väkivalta juontaa juurensa sukupuolistereotypioista, heteropatriarkaalisista rakenteista ja voimasuhteiden epätasapainosta sekä rakenteellisesta ja institutionaalisesta eriarvoisuudesta. Sukupuolistunut väkivalta vaikuttaa yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin.

(9)  Istanbulin sopimuksessa sukupuoli määritellään ”yhteiskunnallisesti rakentuneiksi rooleiksi, käyttäytymismuodoiksi, toiminnoiksi ja ominaisuuksiksi, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille”, mikä muistuttaa siitä, että monet naisiin kohdistuvan väkivallan muodot juontavat juurensa voimasuhteiden epätasapainosta naisten ja miesten välillä.

(10)  Sukupuolistunut väkivalta sekä verkossa että verkon ulkopuolella ja riittämätön suojelu tältä väkivallalta ovat pahin sukupuolisyrjinnän ilmenemismuoto ja rikkovat perusoikeuskirjassa vahvistettuja perusoikeuksia, joita ovat esimerkiksi oikeus ihmisarvoon, oikeus elämään sekä oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen, kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan kohtelun ja rangaistuksen kielto, orjuuden ja pakkotyön kielto sekä oikeus vapauteen ja turvallisuuteen ja oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen.

(11)  Sukupuolistunut väkivalta sekä verkossa että verkon ulkopuolella on erityisen vakava rikos ja laajalle levinnyt unionin perusoikeuksien ja -vapauksien loukkaus, johon on puututtava yhteisin perustein aiempaa tehokkaammin ja päättäväisemmin.

(12)  Alueellisten ja kansainvälisten välineiden, kuten Istanbulin sopimuksen, naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta annetun Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen ja muiden Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmien, hyväksyminen osoittaa, että sukupuolistuneen väkivallan kaikkia muotoja on torjuttava yhteisin perustein.

(13)  Erityinen tarve torjua naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja muita sukupuolistuneen väkivallan muotoja yhteisin perustein juontaa juurensa myös tarpeesta vahvistaa rikosten ja seuraamusten määrittelemistä koskevat vähimmäissäännöt, muun muassa yhteinen määritelmä sukupuolistuneelle väkivallalle, sekä vähimmäissäännöt keskeisille ongelmille, jotka liittyvät ehkäisemiseen, liian vähäiseen ilmoittamiseen, uhrien suojeluun, tukeen ja korvauksiin sekä väkivallantekijöiden syytteeseenpanoon. Jäsenvaltioiden lähestymistavat ja sitoutuneisuuden aste sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemisessä ja torjunnassa vaihtelevat huomattavasti, joten toimintamalli, jossa tätä väkivaltaa torjutaan yhteisin perustein, edistäisi myös lainvalvontaa rajatylittävissä operaatioissa.

(14)  Sukupuolistunut väkivalta täyttää uudeksi SEUT 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi rikollisuuden alaksi määrittelemisen edellytykset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tällä päätöksellä sukupuolistunut väkivalta määritellään rikollisuuden alaksi, joka täyttää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

Päivitetty viimeksi: 12. tammikuuta 2022Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö