"Suhtaudumme matkustajien, kuljettajien ja tukihenkilöstön turvallisuuteen hyvin vakavasti“

Mario, Marthese ja Joseph Takaavat turvallisen matkan sekä matkustajille että henkilökunnalle Malta, Qormi

Matkustaminen bussilla keskellä pandemiaa voi ahdistaa monia, mutta ehkä ei niinkään Maltan julkisen liikenteen vakioasiakkaita. ”Suhtaudumme matkustajien, kuljettajien ja tukihenkilöstön turvallisuuteen hyvin vakavasti,” toteavat Mario, Marthese ja Joseph. Nämä kolme Maltan julkisen liikenneverkon työntekijää jatkoivat työntekoa muun henkilöstön tavoin, jotta julkinen liikenne olisi saatavilla niille, joilla ei ollut muita vaihtoehtoja. Heidän täytyi tottua uuteen rutiiniin ja se tehtiin tunnollisesti. ”Aloitimme ”Ei vaihtorahaa” -periaatteella, jonka mukaan matkustajien piti maksaa lippunsa tasarahalla. Busseissa ei saa olla seisovia matkustajia. Me myös siivoamme bussit perusteellisesti monta kertaa päivässä.” Maltan julkisen liikenteen koko henkilöstö, joka on tekemisissä matkustajien kanssa, saa säännöllisesti käsidesiä ja kasvomaskeja. Matkustajien puolestaan täytyy pitää kasvomaskia tai -visiiriä bussipysäkillä ja bussin sisällä. Jokaiseen bussiin on myös asennettu suojapleksejä.

"Covid-19-pandemia näytti, kuinka joustavia me kaikki olemme“

Casa Antonia Tarjoaa korkeatasoisia hoivapalveluja iäkkäämmille Malta, Balzan

Casa Antonia sijaitsee Balzanissa, Maltalla. Se on yksityinen hoivakoti, jonka henkilöstöstä 115 on asunut ja työskennellyt 18. maaliskuuta alkaen paikan päällä kolmen viikon vuoroissa. Tämä koskee niin hoiva-apulaisia, sairaanhoitajia, kokkeja, siivoojia, huoltomiehiä ja puutarhuria kuin hallintohenkilöstöäkin. Casa Antonia tarjoaa siis tällä hetkellä päivittäin majoituksen, ruokaa, pesulapalvelun, vettä, sähköä ja internet-yhteyden 70 ylimääräiselle henkilölle. Työntekijät ovat sopeutuneet loistavasti tähän surrealistiseen tilanteeseen ja asuneet kaukana perheistään pitkiä aikoja. Monet heistä eivät ole koskaan ennen asuneet yhteisössä. Ja nyt he siis jakavat asuintilat ympäri maailmaa tulleiden työkavereidensa kanssa ja tekevät pitkää päivää. Työpaikalla asumisen haasteet ovat tuoneet esiin henkilöstön erilaiset taidot. Keittiöhenkilöstö on opetellut laittamaan aasialaista ruokaa piristääkseen aasialaisten työkavereidensa mieltä. Huoltomiehet puolestaan viihdyttävät hoivakodin asukkaita iltaisin tiskijukkina.

"Jokaisen on tehtävä osansa“

Mark Varmistaa, että kaikki saavat tuoretta ruokaa Malta, San Pawl il-Baħar

Mark kasvattaa lampaita ja valmistaa perinteisiä maltalaisia elintarvikkeita. Hän päätti auttaa tämän näkymättömän vihollisen torjumisessa rajoittamalla vierailuja tilalleen ja jatkamalla elintarviketuotantoa, joka on tuiki tärkeää näinä vaikeina aikoina. Hän käyttää nyt enemmän aikaa kotiinkuljetuksiin, jotta tuoreita elintarvikkeita saisivat myös riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, jotka eivät useinkaan pysty poistumaan kotoaan ja voisivat siksi jäädä ilman ruokaa. Hän ilmoittaa palveluistaan sosiaalisessa mediassa. Näin häneen voivat ottaa yhteyttä kaikki, jotka ovat vailla ruokaa. Tämän jälkeen Mark keksii keinot toimittaa tilansa tuotteet perille. Hän tekee tiivistä yhteistyötä poikansa kanssa ja on ylpeä nähdessään, että muutkin Maltan ja Gozon viljelijät osoittavat solidaarisuuttaan samalla tavalla. Maataloustuottajat kaikkialla Euroopassa tekevät vaikeuksista huolimatta lujasti töitä ruokkiakseen EU-kansalaisia. Euroopan unioni tukee jatkossakin viljelijöitä ja elintarviketuottajia. Se tekee yhteistyötä jäsenmaiden kanssa ja tekee kaikkensa, jotta eurooppalaisten terveys ja hyvinvointi voidaan taata.

"Tehtävämme on ruokkia etulinjan sankareita“

Saviour Toimittaa aterioita sairaalan henkilöstölle Malta, Balzan

Maltalainen kalakauppa Bottarga Gourmet Fish Shop on ylpeä siitä, että sen ansiosta etulinjan sairaalahenkilöstö saa hyvää ruokaa. Kaupan henkilöstö valmistaa omasta aloitteestaan aterioita Mater Dei -sairaalan työntekijöille. Kokit haluavat näin antaa oman panoksensa pandemian torjuntaan ja osoittaa arvostusta niille, jotka vaarantavat itsensä auttaessaan sairaita. Ihmiset tukevat taidoillaan ja resursseillaan terveydenhuollon sankareita kaikkialla Euroopassa.

"Yhdessäolo on nyt tärkeämpää kuin koskaan“

Zoe, Vegard, Keit ja Niels Järjestivät sulkutoimien aikana festivaalin, jotta artistit voivat esiintyä ja yleisö nauttia kulttuurista kotoa käsin Malta, Valletta

Koronaviruskriisin takia on jouduttu lykkäämään tai perumaan monia tapahtumia. Zoe, Vegard, Keit ja Niels järjestivät sulkutoimien aikana Maltalla festivaalin, jotta artistit voisivat esiintyä – vaikkakin verkossa ja etänä. Nämä tapahtumat ovat yhteisölle nyt tärkeitä, kun monet tuntevat olevansa eristyksissä kotonaan. Kulttuuritapahtumat piristävät ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Festivaalitiimi pyrkii siksi järjestämään verkkotapahtumia jatkossakin. Kulttuurialalla ja luovalla alalla toimii monia itsenäisiä toimijoita, pk-yrityksiä ja hyväntekeväisyysjärjestöjä. Tämä tarkoittaa usein sitä, että oman maan ja EU:n tukijärjestelmistä voi olla vaikeampi saada tukea. Mepit haluavat kuitenkin varmistaa, että alalle myönnetään EU-varoja. He pyytävät komissiota harkitsemaan, voitaisiinko kulttuurialan ja luovien toimialojen takausjärjestelyn (Luova Eurooppa -ohjelman) määrärahoja lisätä vuoden 2021 budjetista tai siirtää sille varoja Euroopan strategisten investointien rahastosta.

"Yhdessä on helpompi taistella koronavirusta vastaan“

Chef Dario Tekee muiden yritysten kanssa yhteistyötä, jolla tuetaan etulinjan työntekijöitä Malta, Kirkop

Covid-19-pandemialla on ollut vakava vaikutus catering-alaan ja ravintoloihin. Chef Dario haki ratkaisua ongelmaan ja perusti aterioita tarjoavan kansalaisjärjestön Feeding Heroes Malta. Se toimii pelkästään julkisten lahjoitusten ja hänen omien kontaktiensa varassa. Järjestönsä kautta hän vähentää ruoan haaskausta ja tukee työttömäksi jääneitä kokkeja. Hän ryhtyi keräämään jäämäruokaa ravintoloista ja raaka-aineita tuottajilta ja pyysi suljettujen ravintoloiden ammattikokkeja valmistamaan aterioita. Hanke on saanut koko yhteisön liikkeelle ja tuonut innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja covid-19-kriisiin.

"Olemme jumissa neljän seinän sisällä, kunnes kuulemme tarinan“

Marija Tuo iloa ja virikkeitä lapsille Malta, Mtarfa

Kotona pysyminen on haastavaa kaikille perheenjäsenille ja myös kaikkein nuorimmille meistä. Viiden naisen ryhmä halusi keventää tilannetta, tuoda iloa ja ruokkia lasten mielikuvitusta kertomalla tarinoita. He perustivat "Minun satuhetkeni" -nimisen Facebook-sivuston, jolla luetaan englannin ja maltan kielillä tarinoita ja runoja kaikenikäisille. Kertojat nauhoittavat tarinat itse, ja sivuston perustajat huolehtivat kaikesta taustatyöstä. He muun muassa editoivat, suunnittelevat aikataulut, vastaavat kysymyksiin ja palkkaavat lisää kertojia. Vastaanotto on ollut huima. Sivusto perustettiin 23. maaliskuuta, ja seuraajia on jo lähes 4 300. Jaa luovuuttasi ja inspiroi muita covid-19-kriisin aikana käyttämällä aihetunnistetta #EurooppalaisetCOVID19vastaan.