Euroopan talousalue, Sveitsi ja pohjoiset alueet

Euroopan talousalue (ETA) perustettiin vuonna 1994. Sen tarkoituksena oli ulottaa unionin sisämarkkinat Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) maihin. Norja, Islanti ja Liechtenstein kuuluvat Euroopan talousalueeseen. Sveitsi kuuluu EFTA:an mutta ei osallistu Euroopan talousalueeseen. EU ja ETA:n EFTA-kumppanit Norja ja Islanti ovat sidoksissa toisiinsa myös erilaisten pohjoisten alueiden politiikkojen ja foorumien kautta. Niissä keskitytään Euroopan nopeasti kehittyviin pohjoisiin alueisiin ja yleisesti arktiseen alueeseen.

Oikeusperusta

ETA: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 217 artikla (assosiaatiosopimukset)

Sveitsi: vuoden 1989 vakuutussopimus, vuoden 1999 kahdenväliset sopimukset I ja vuoden 2004 kahdenväliset sopimukset II

Euroopan talousalue

A. Tavoitteet

Euroopan talousalueen tarkoituksena on ulottaa EU:n sisämarkkinat EFTA-maihin. Nykyiset EFTA-maat eivät halua liittyä unioniin. Unionin sisämarkkinasäännöksistä tulee osa ETA:n EFTA-maiden lainsäädäntöä sen jälkeen, kun maat ovat sopineet niiden sisällyttämisestä lainsäädäntöönsä. ETA:n hallinto ja johto jaetaan EU:n ja ETA:n EFTA-maiden kesken kahden pilarin rakenteessa. Päätökset tehdään ETA:n yhteiselimissä (ETA:n neuvosto, ETA:n sekakomitea, ETA:n parlamentaarinen sekakomitea ja ETA:n konsultatiivinen komitea).

B. Tausta

Vuonna 1992 seitsemän silloista EFTA:n jäsenvaltiota neuvotteli sopimuksen voidakseen osallistua Euroopan yhteisön sisämarkkinoiden luomista koskevaan kunnianhimoiseen hankkeeseen, joka pantiin alulle vuonna 1985 ja saatettiin päätökseen vuoden 1992 lopussa. ETA:n perustamissopimus allekirjoitettiin 2. toukokuuta 1992, ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 1994.

ETA:n EFTA-maiden määrä kuitenkin väheni nopeasti: Sveitsi ei ratifioinut sopimusta kielteisen kansanäänestystuloksen johdosta, ja Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyivät Euroopan unioniin vuonna 1995. EFTA-maista ETA:n jäseniksi jäivät vain Islanti, Norja ja Liechtenstein. Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004 liittyneet 10 uutta jäsenvaltiota sekä vuonna 2007 liittyneet Bulgaria ja Romania ja vuonna 2013 liittynyt Kroatia kuuluvat automaattisesti myös ETA:an[1].

Kesäkuussa 2009 Islanti haki EU-jäsenyyttä ulospääsytienä vuonna 2008 alkaneesta maailmanlaajuisesta talouskriisistä. Neuvosto hyväksyi Islannin jäsenhakemuksen 17. kesäkuuta 2010, ja neuvottelut alkoivat kesäkuussa 2011. Maaliskuussa 2015 Islannin hallitus kuitenkin ilmoitti Euroopan unionin neuvostolle lähettämällään kirjeellä, että Islantia ei olisi pidettävä enää EU:n jäsenehdokkaana. Vaikka hallitus ei virallisesti peruuttanut hakemusta, EU ei tällä hetkellä kohtele Islantia ehdokasmaana.

C. Euroopan talousalueen soveltamisala

ETA-sopimus menee perinteisiä vapaakauppasopimuksia pidemmälle, koska se ulottaa EU:n sisämarkkinoiden täydet oikeudet ja velvollisuudet ETA:n EFTA-maihin (Sveitsiä lukuun ottamatta). ETA-sopimuksen soveltamisalaan sisältyvät sisämarkkinoiden neljä vapautta (tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus) ja niihin liittyvät politiikanalat (kilpailu, liikenne, energia sekä talous- ja raha-asioiden yhteistyö). Sopimukseen sisältyy myös neljään vapauteen läheisesti liittyviä politiikkoja, kuten sosiaalipolitiikka (muun muassa työterveys ja -turvallisuus, työlainsäädäntö ja miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu) sekä kuluttajansuojaa, ympäristöä, tilastoja ja yhtiöoikeutta koskevat politiikat. Lisäksi se kattaa tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen ja muita vastaavia edellä mainittuja asioita sivuavia politiikkoja, jotka eivät perustu unionin säännöstöön tai oikeudellisesti sitoviin säädöksiin vaan jotka pannaan täytäntöön yhteistyön avulla.

D. ETA:n ulkopuolelle jäävät asiat

ETA-sopimuksessa ei ole sitovia määräyksiä kaikista sisämarkkinoiden aloista tai muista EU:n perussopimuksiin perustuvista politiikanaloista. Sitovia määräyksiä ei ole seuraavista asioista:

  • yhteinen maatalouspolitiikka ja yhteinen kalastuspolitiikka (tosin sopimus sisältää määräyksiä maatalous- ja kalastustuotteiden kaupasta)
  • tulliliitto
  • yhteinen kauppapolitiikka
  • yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • oikeus- ja sisäasiat (vaikka kaikki EFTA:n jäsenvaltiot ovat osa Schengen-aluetta) tai
  • talous- ja rahaliitto (EMU).

E. Euroopan talousalueen toimielimet ja mekanismit

1. EU:n lainsäädännön sisällyttäminen ETA-sopimukseen

ETA:n sekakomitea arvioi uudet EU:n sisämarkkinoita koskevat esitykset. Komitea muodostuu EU:n ja kolmen ETA:n EFTA-valtion edustajista. Se kokoontuu kerran kuussa päättääkseen, mikä osa lainsäädännöstä ja yleisesti ottaen EU:n toimista (toimenpiteet, ohjelmat jne.) sisällytetään ETA-sopimukseen. Lainsäädännön muodollinen sisällyttäminen tapahtuu lisäämällä säädökset ETA-sopimuksen pöytäkirjojen ja liitteiden luetteloihin. Sopimukseen on sisällytetty tällä tavalla useita tuhansia säädöksiä. ETA:n neuvosto muodostuu EU:n neuvoston edustajista sekä ETA:n EFTA-valtioiden ulkoministereistä. He tapaavat vähintään kaksi kertaa vuodessa ja laativat poliittisia suuntaviivoja sekakomitealle. ETA-sopimus sisältää määräyksiä, joilla helpotetaan ETA:n EFTA-maiden osallistumista EU:n lainsäädäntömenettelyn eri vaiheisiin ennen uuden lainsäädännön hyväksymistä (päätösten muotoilu).

2. Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Kun EU-säädös on sisällytetty ETA-sopimukseen, se on saatettava osaksi kolmen ETA:n EFTA-maan kansallista lainsäädäntöä, jos niiden kansallinen lainsäädäntö niin edellyttää. Tämä voi vaatia hallituksen päätöstä tai parlamentin hyväksymistä. Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on muodollinen menettelyvaihe, jossa säädöksiä voidaan muokata ainoastaan teknisesti.

3. Seuranta

Sen jälkeen, kun sisämarkkinasäännökset on ulotettu koskemaan ETA:n EFTA-maita, EFTA:n valvontaviranomainen ja EFTA:n tuomioistuin valvovat niiden saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja soveltamista. EFTA:n valvontaviranomainen ylläpitää sisämarkkinoiden tulostaulua, jonka avulla seurataan lainsäädännön täytäntöönpanoa ETA-maissa.

4. Parlamenttien rooli

Euroopan parlamentti ja ETA:n EFTA-maiden kansalliset parlamentit osallistuvat tiiviisti ETA-sopimuksen valvontaan. Sopimuksen 95 artiklan nojalla perustettiin ETA:n parlamentaarinen sekakomitea, joka kokoontuu kahdesti vuodessa. Euroopan parlamentti ja ETA:n EFTA-maiden kansalliset parlamentit isännöivät komiteaa vuorotellen. Sen puheenjohtajana toimii vuorovuosina Euroopan parlamentin jäsen ja jonkin ETA:n EFTA-maan kansallisen parlamentin jäsen. Kuhunkin valtuuskuntaan kuuluu 12 jäsentä. Sveitsin liittokokouksen jäsenillä on kokouksissa tarkkailijan asema. ETA:n parlamentaarinen sekakomitea valvoo kaikkea ETA:an sovellettavaa EU:n lainsäädäntöä. Sen jäsenillä on oikeus esittää suullisia ja kirjallisia kysymyksiä ETA:n neuvoston ja ETA:n sekakomitean edustajille ja tuoda esille näkemyksiään raporteissa ja päätöslauselmissa. Samaa menettelyä sovelletaan lainsäädännön täytäntöönpanon valvontaan. Parlamentaarinen sekakomitea hyväksyy vuosittain päätöslauselman sekakomitean vuosikertomuksesta ETA-sopimuksen toiminnasta, esittää näkemyksensä edistymisestä EU:n lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja kertyneestä sumasta sekä antaa suosituksia sisämarkkinoiden moitteettomasta toiminnasta.

Sveitsi

EFTA:n jäsenenä Sveitsi osallistui ETA-sopimusneuvotteluihin ja allekirjoitti sopimuksen 2. toukokuuta 1992. Välittömästi tämän jälkeen Sveitsin hallitus jätti hakemuksen unioniin liittymiseksi 22. toukokuuta 1992. Euroopan talousalueeseen osallistumisesta 6. joulukuuta 1992 Sveitsissä pidetyn kansanäänestyksen kielteisen tuloksen johdosta Sveitsin liittoneuvosto kuitenkin lopetti EU- ja ETA-jäsenyysneuvottelut. Sen jälkeen Sveitsi on kehittänyt suhteita unioniin kahdenvälisillä sopimuksilla turvatakseen taloutensa yhdentymisen EU:n kanssa. Kahdenväliset suhteet kärsivät Sveitsissä helmikuussa 2014 kansanäänestyksessä hyväksytyn siirtolaisvastaisen lakialoitteen jälkeen, sillä sen tulos asetti kyseenalaiseksi suhteiden perustana olevat vapaan liikkuvuuden ja yhtenäismarkkinoiden periaatteet. Sveitsin parlamentti hyväksyi 16. joulukuuta 2016 ulkomaalaislain, jolla pantiin täytäntöön vuoden 2014 kansanäänestyksen tulos tavalla, joka rajoitti sen vaikutusta, mikä tasoitti tietä EU:n ja Sveitsin välisten suhteiden normalisoinnin aloittamiselle.

EU ja Sveitsi ovat allekirjoittaneet yli 120 kahdenvälistä sopimusta, mukaan lukien vapaakauppasopimus vuonna 1972, ja kaksi merkittävää alakohtaista sopimuspakettia, joissa suuri osa Sveitsin lainsäädännöstä saatettiin allekirjoittamishetkellä voimassa olleen EU:n lainsäädännön mukaiseksi. Ensimmäinen alakohtaisten sopimusten sarja (kahdenväliset sopimukset I) allekirjoitettiin vuonna 1999, ja se tuli voimaan vuonna 2002. Nämä seitsemän sopimusta kattavat vapaata liikkuvuutta ja markkinoiden vastavuoroista avaamista koskevat kysymykset[2]. Toinen alakohtaisten sopimusten sarja (kahdenväliset sopimukset II) allekirjoitettiin vuonna 2004, ja se tuli voimaan asteittain vuosina 2005–2009. Nämä sopimukset koskevat lähinnä taloudellisen yhteistyön tiivistämistä ja yhteistyön laajentamista turvapaikka-asioihin ja vapaaseen matkustamiseen Schengen-alueen rajojen sisällä[3].

Sopimuksilla tehostettiin taloudellisia suhteita, mutta ne loivat samalla monimutkaisen ja toisinaan epäjohdonmukaisen velvoitteiden verkoston. Kahdenvälisiä sopimuksia on päivitettävä säännöllisesti, eikä niillä ole ETA-sopimuksen dynaamista luonnetta. Niistä puuttuvat myös seurantajärjestelyt tai tehokkaat riitojenratkaisumenettelyt. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi käynnistettiin EU:n ja Sveitsin neuvottelut institutionaalisesta puitesopimuksesta 22. toukokuuta 2014. Neuvotteluissa pyrittiin ratkaisemaan useita vaikeita kysymyksiä EU:n palveluntarjoajiin Sveitsissä sovellettavista edellytyksistä aina Euroopan unionin tuomioistuimen rooliin riitojenratkaisussa. Neuvottelut institutionaalisesta puitesopimuksesta saatiin päätökseen poliittisella tasolla 23. marraskuuta 2018. Sveitsin liittoneuvosto ei kuitenkaan päässyt yhteisymmärrykseen lopullisesta tekstistä, koska Sveitsi oli huolissaan siitä, että ”rinnakkaistoimenpiteitä”[4] ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan EU:n säännöstön omaksumista ei ollut otettu riittävästi huomioon. Tämän jälkeen se käynnisti laajan sisäisen kuulemisen asiaan liittyvien liittokokouksen valiokuntien, puolueiden, kantonien, työmarkkinaosapuolten ja tiedemaailman/tutkimusyhteisön kanssa. Kuulemisen perusteella päätetään, esitetäänkö sopimus Sveitsin liittokokouksen hyväksyttäväksi vai ei. Huhtikuussa 2019 päättyneen kuulemisen aikana otettiin esiin erinäisiä kysymyksiä, joista Sveitsi vaati vielä selvennyksiä. EU on valmis antamaan lisäselvennyksiä edellyttäen, että tekstistä ei neuvotella uudelleen, ja se on pyytänyt Sveitsiä toimittamaan luettelon erityiskysymyksistä, joista tarvitaan selvennyksiä.

Kuulemisen aikana tuotiin esiin huolenaiheita, jotka koskevat henkilöiden vapaata liikkuvuutta Sveitsin ja EU:n välillä. Sveitsissä järjestettiin 27. syyskuuta 2020 Sveitsin kansanpuolueen (SVP) ajama kansanäänestys EU:n kanssa tehdyn henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Lähes 62 prosenttia äänestäjistä hylkäsi SVP:n aloitteen. EU toivoo, että äänestystulos tasoittaa tietä nopealle edistymiselle kohti institutionaalisen puitesopimuksen allekirjoittamista ja ratifiointia.

Pohjoisia alueita koskeva politiikka

EU osallistuu aktiivisesti useisiin toimintapolitiikkoihin ja foorumeihin, jotka keskittyvät Euroopan nopeasti kehittyviin pohjoisiin alueisiin ja arktiseen alueeseen kokonaisuutena. Se on edistänyt erityisesti seuraavia yhteistyömuotoja:

  • ”Pohjoinen ulottuvuus” on vuodesta 2007 lähtien ollut EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteinen politiikka. Se on johtanut tosiasiallisiin alakohtaisiin yhteistyökumppanuuksiin Itämeren ja Barentsin alueilla. Pohjoiseen ulottuvuuteen sisältyy pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarinen foorumi, jota Euroopan parlamentti oli perustamassa.
  • Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) on yhteistyöelin, jonka EU ja Itämeren rannikkovaltiot perustivat vuonna 1992 Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kaikki Itämeren valtioiden neuvoston jäsenvaltiot osallistuvat Itämeren parlamentaarikkokonferenssiin (BSPC), johon myös Euroopan parlamentti osallistuu.
  • Barentsin alueen yhteistyöhön osallistuu Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisia alueita ja Luoteis-Venäjän alueita. Tärkeimmät yhteistyöelimet ovat valtiotasoa alemmalla tasolla toimiva Barentsin alueneuvosto, valtioidenvälinen Barentsin euroarktinen neuvosto (jonka jäsen myös EU on) ja parlamentaarinen konferenssi (johon myös Euroopan parlamentti kuuluu).
  • Arktiset napa-alueet: EU:n arktinen politiikka perustuu komission ja Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) julkaisemiin tiedonantoihin (2008, 2012 ja 2016), neuvoston antamiin päätelmiin (2009, 2014, 2016 ja 2019) ja Euroopan parlamentin päätöslauselmiin (2011, 2014 ja 2017). Euroopan parlamentti hyväksyi 16. maaliskuuta 2017 viimeisimmän päätöslauselman aiheesta ”Arktista aluetta koskeva EU:n yhdennetty politiikka”. Komissio ja EUH käynnistivät yhdessä 20. heinäkuuta 2020 julkisen kuulemisen arktista aluetta koskevan Euroopan unionin politiikan etenemissuunnitelmasta. Kuulemisella pyritään saamaan tietoa nykyisen politiikan vahvuuksista ja puutteista, jotta lähestymistapa voitaisiin saattaa ajan tasalle. EU on vuodesta 2013 lähtien osallistunut Arktisen neuvoston kokouksiin, mutta se ei ole vieläkään tehnyt päätöstä EU:n vuonna 2008 esittämästä virallisen tarkkailijan asemaa koskevasta pyynnöstä. Euroopan parlamentti on arktisen alueen parlamentaarikkojen yhteistyöelimen (CPAR) jäsen.
  • Euroopan parlamentti kutsutaan säännöllisesti Pohjoismaiden neuvoston vuotuisiin istuntoihin. Lisäksi Euroopan parlamentin ja Länsi-Pohjolan neuvoston (joka koostuu Färsaarten, Grönlannin ja Islannin parlamentaarikoista) valtuuskunnat tapaavat kerran vuodessa.

 

[1]Sopimusta Kroatian osallistumisesta Euroopan talousalueeseen on sovellettu väliaikaisesti huhtikuussa 2014, ja se tulee virallisesti voimaan, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet sen.
[2]Kyseiset seitsemän sopimusta koskevat ihmisten vapaata liikkuvuutta, lentoliikennettä, maaliikennettä, maataloustuotteiden kauppaa, kaupan teknisiä esteitä, julkisia hankintoja ja tutkimusyhteistyötä.
[3]Sopimukset liittyvät Sveitsin osallistumiseen Schengenin ja Dublinin säännöstöihin sekä säästötulojen verotusta, jalostettuja maataloustuotteita, tilastoja ja petosten estämistä koskeviin sopimuksiin, maan osallistumiseen EU:n Media-ohjelmaan ja Euroopan ympäristökeskukseen sekä Sveitsin maksuosuuksiin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämiseksi EU:n uusissa jäsenvaltioissa.
[4]Rinnakkaistoimenpiteet”: joukko Sveitsin vuonna 2006 yksipuolisesti käyttöön ottamia toimenpiteitä työmarkkinoidensa suojelemiseksi. Niihin kuuluvat EU:n palveluntarjoajia koskevat ilmoitusvaatimukset, EU:n toimijoiden rahoitusosuudet Sveitsin kolmikantakomiteoiden kustannusten kattamiseksi, EU:n yritysten velvollisuus tarjota talletustakuita ja tietyt seuraamukset. EU katsoo, että nämä toimenpiteet ovat ristiriidassa henkilöiden vapaan liikkuvuuden kanssa ja muodostavat esteen kaupalle ja palveluille.

María Álvarez López / Ausra Rakstelyte