Euroopan unionin oikeuden lähteet ja soveltamisala

Euroopan unioni on oikeushenkilö, ja sen oikeus muodostaa oman, kansainvälisestä oikeudesta erillisen oikeusjärjestyksensä. Unionin oikeudella on suora tai välillinen vaikutus unionin jäsenvaltioiden lainsäädäntöön, ja siitä tulee osa kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestelmää. Euroopan unioni on myös oma oikeuslähteensä. Oikeusjärjestys jaetaan yleensä primaarioikeuteen (perussopimukset ja yleiset oikeusperiaatteet), perussopimuksista johdettuun oikeuteen eli sekundaarilainsäädäntöön ja täydentävään lainsäädäntöön.

Euroopan unionin oikeuden lähteet ja niiden hierarkia

  • sopimus Euroopan unionista (SEU), sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) ja niiden pöytäkirjat (perussopimuksiin on liitetty 37 pöytäkirjaa, 2 liitettä ja 65 julistusta, joilla täsmennetään perussopimuksia sisällyttämättä niitä kuitenkaan varsinaiseen säädöstekstiin) 1.1.5
  • Euroopan unionin perusoikeuskirja 4.1.2
  • Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus, joka on vielä voimassa erillisenä perussopimuksena
  • kansainväliset sopimukset 5.2.1
  • unionin yleiset oikeusperiaatteet
  • johdettu oikeus eli sekundaarilainsäädäntö.

Euroopan unioni on oikeusunioni, jossa on luotu kattava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jonka tarkoituksena on antaa Euroopan unionin tuomioistuimen tehtäväksi unionin toimielinten toimien laillisuusvalvonta (SEUT:n 263 artikla). Perussopimukset ja yleiset oikeusperiaatteet muodostavat normihierarkian huipulla olevan primaarioikeuden. Joulukuun 1. päivänä 2009 voimaan tulleen Lissabonin sopimuksen myötä perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. Unionin tekemät kansainväliset sopimukset ovat arvojärjestyksessä seuraavalla sijalla, ja niiden alapuolella on johdettu oikeus. Sen säädökset ovat sitovia vain, jos ne eivät ole hierarkiassa ylempien normien vastaisia. EU:n oikeuden ensisijaisuutta koskeva oikeuskäytäntö on EU:n oikeusjärjestyksen peruspilari, ja sillä pyritään varmistamaan EU:n oikeuden yhtenäisyys ja johdonmukaisuus. Unionin tuomioistuin on katsonut, että unionin oikeudella on ehdoton ensisijaisuus jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön nähden ja että kansallisten tuomioistuinten on otettava tämä huomioon päätöksissään. Se on aina katsonut, että sillä on viime kädessä toimivalta määrittää unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön välinen suhde. Se kehitti EU:n oikeuden välitöntä oikeusvaikutusta ja ensisijaisuutta koskevat perusdoktriinit asioissa van Gend en Loos v. Nederlandse Administratie der Belastingen ja Costa v. ENEL antamissaan uraauurtavissa tuomioissa. Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän oikeuskäytännön myöhemmissä tuomioissaan. Se varsinkin totesi asiassa Internationale Handelsgesellschaft antamassaan tuomiossa EU:n oikeuden ensisijaiseksi jopa kansallisissa perustuslaeissa taattuihin perusoikeuksiin nähden.

Tavoitteet

Unionin oikeusjärjestyksen tarkoituksena on mahdollistaa perussopimuksissa esitettyjen tavoitteiden toteuttaminen.

Unionin oikeuden lähteet

A. Unionin primaarioikeus 1.1.1, 1.1.2, 1.1.3, 1.1.4, 1.1.5, 4.1.2

B. Unionin johdettu oikeus eli sekundaarilainsäädäntö

1. Yleistä

Unionin säädökset luetellaan SEUT:n 288 artiklassa. Niitä ovat asetukset, direktiivit, päätökset, suositukset ja lausunnot. Unionin toimielimet voivat antaa näitä säädöksiä vain, jos niille on perussopimuksissa annettu siihen tarvittava toimivalta. Unionin toimivalta määräytyy siis annetun toimivallan periaatteen mukaisesti, mikä todetaan SEU:n 5 artiklan 1 kohdassa. SEUT:ssä määritetään tarkkaan unionin toimivallan rajat jakamalla se kolmeen lajiin: yksinomainen toimivalta (3 artikla), jaettu toimivalta (4 artikla) ja täydentävä toimivalta (6 artikla), jolloin unioni toteuttaa toimia jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi tai täydentämiseksi. Kunkin toimivaltalajin piiriin kuuluvat alat luetellaan SEUT:n 3, 4 ja 6 artiklassa. Jos toimielimillä ei ole tarvittavia toimivaltuuksia jonkin perussopimuksissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi, ne voivat antaa ”aiheelliset säännökset” SEUT:n 352 artiklan nojalla.

Toimielimet antavat vain SEUT:n 288 artiklassa lueteltuja säädöksiä. Ainoan poikkeuksen muodostaa yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, jossa käytetään yhä hallitustenvälistä menettelyä. Tällä alalla yhteisten strategioiden, yhteisen toiminnan ja yhteisten kantojen tilalle tulivat yleiset suuntaviivat ja päätökset, joissa määritellään toimet, jotka unioni toteuttaa, ja kannat, jotka unioni omaksuu, sekä päätösten täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt (SEU:n 25 artikla).

On myös olemassa muita toimintatapoja, kuten suositukset, tiedonannot sekä toimielinten organisaatioon ja toimintaan liittyvät asiakirjat (myös toimielinten väliset sopimukset). Niiden nimitykset, rakenne ja oikeudelliset vaikutukset riippuvat perussopimusten määräyksistä tai kyseisten määräysten nojalla annetuista säännöistä.

2. Unionin johdetun oikeuden normihierarkia

SEUT:n 289, 290 ja 291 artiklassa määrätyn hierarkian mukaan johdetun oikeuden normit jaetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin, delegoituihin säädöksiin ja täytäntöönpanosäädöksiin. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi määritellään säädökset, jotka on hyväksytty tavallista tai erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Delegoidut säädökset ovat muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Lainsäätäjä (Euroopan parlamentti ja neuvosto) voi siirtää komissiolle vallan antaa tällaisia säädöksiä. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä määritellään nimenomaisesti säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto sekä tarvittaessa kiireelliset menettelyt. Lainsäätäjä vahvistaa lisäksi säädösvallan siirtoon liittyvät ehdot, joihin voi kuulua oikeus peruuttaa siirto ja oikeus vastustaa delegoitua säädöstä.

Täytäntöönpanosäädökset antaa yleensä komissio, jolle on siirretty täytäntöönpanovaltaa yhdenmukaista täytäntöönpanoa edellyttävillä oikeudellisesti velvoittavilla säädöksillä. Vain asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan aloilla täytäntöönpanosäädöksiä antaa neuvosto. Jos perussäädös on hyväksytty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa ilmoittaa komissiolle katsovansa, että ehdotus täytäntöönpanosäädökseksi ylittää perussäädöksessä säädetyn täytäntöönpanovallan. Tällaisessa tapauksessa komission on tarkasteltava asianomaista säädösehdotusta uudelleen.

3. Unionin johdetun oikeuden säädökset

a. Asetukset

Asetus pätee yleisesti, se on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan. Kaikkien niiden, joille asetus on osoitettu (yksityishenkilöiden, jäsenvaltioiden, unionin toimielinten), on noudatettava sitä kaikilta osin. Asetusta sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa heti voimaantulosta alkaen ilman, että kansalliset viranomaiset antavat täytäntöönpanosäädöksiä. Jos asetuksessa ei vahvisteta nimenomaista voimaantulopäivää, se tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Asetuksella taataan unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa. Kun asetus on annettu, sen säännösten kanssa sisällöltään ristiriidassa olevia kansallisia säädöksiä ei voida enää soveltaa.

b. Direktiivit

Direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Jäsenvaltion lainsäätäjän on annettava täytäntöönpanosäädös (eli kansallinen täytäntöönpanotoimi), jolla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Samalla kansallinen lainsäädäntö mukautetaan direktiivissä säädettyjä tavoitteita vastaavaksi. Yksittäisen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet muuttuvat todeksi vasta, kun täytäntöönpanosäädös on annettu. Jäsenvaltioilla on direktiivin täytäntöönpanossa liikkumavaraa, jonka ansiosta ne voivat ottaa kansalliset erityispiirteet huomioon. Direktiivi on pantava täytäntöön siinä säädetyn määräajan kuluessa. Kun jäsenvaltiot saattavat direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä, niiden on varmistettava unionin oikeuden tehokkuus SEU:n 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti.

Direktiivit eivät periaatteessa ole sellaisenaan sovellettavia. Unionin tuomioistuin on kuitenkin vahvistanut, että myös direktiivin yksittäisillä säännöksillä voi poikkeuksellisesti olla suoria vaikutuksia jäsenvaltiossa, vaikka tämä ei olisi vielä pannut sitä täytäntöön. Näin voi olla seuraavien edellytysten täyttyessä: a) direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä tai tätä ei ole tehty asianmukaisesti, b) direktiivin säännökset ovat sisällöltään ehdottomia ja riittävän selviä ja täsmällisiä, ja c) direktiivin säännöksissä annetaan oikeuksia yksityishenkilöille.

Yksittäinen kansalainen voi edellä mainituin edellytyksin vedota direktiivin säännöksiin missä tahansa viranomaisessa. Myös silloin, kun direktiivin säännöksessä ei anneta oikeuksia yksityishenkilöille eli kun vain ensimmäinen ja toinen edellytys täyttyvät, jäsenvaltion viranomaisilla on velvollisuus ottaa huomioon direktiivi, jota ei ole pantu täytäntöön. Tämä oikeuskäytäntö pohjautuu ennen kaikkea tehokkuuden, perussopimusten vastaisten menettelyjen estämisen ja oikeussuojan saatavuuden vaatimuksiin. Toisaalta yksityishenkilö ei kuitenkaan voi toisen yksityishenkilön vahingoksi vedota suoraan (ns. horisontaalinen vaikutus) direktiivin välittömään sovellettavuuteen, jos direktiiviä ei ole pantu täytäntöön (asia C-91/92, Faccini Dori, tuomion 25 kohta).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (yhdistetyt asiat C-6/90 ja C-9/90, Francovich) mukaan yksityishenkilöt ovat oikeutettuja vaatimaan vahingonkorvausta jäsenvaltiolta, joka ei noudata unionin oikeutta. Jos direktiiviä ei ole pantu täytäntöön tai se on tehty puutteellisesti, valitusoikeus on tapauksissa, joissa a) direktiivin tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityishenkilöille, b) oikeuksien sisältö voidaan yksilöidä direktiivin säännösten perusteella ja c) täytäntöönpanon laiminlyönnin ja yksityishenkilölle aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys. Jäsenvaltion vastuu ei tässä tapauksessa edellytä, että sen tekemä virhe näytetään toteen.

c. Päätökset, suositukset ja lausunnot

Päätös on kaikilta osiltaan velvoittava. Jos päätöksessä nimetään ne, joille se on osoitettu (esimerkiksi yksi tai useampi jäsenvaltio, luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö), se velvoittaa ainoastaan niitä. Päätöstä käytetään vain tiettyjä maita tai henkilöitä koskevien tilanteiden ratkaisemiseen. Yksityishenkilö voi hyödyntää päätöksen suomia oikeuksiaan vain, jos asianomainen jäsenvaltio on antanut sitä koskevan täytäntöönpanosäädöksen. Päätöksiä voidaan soveltaa sellaisenaan samoin edellytyksin kuin direktiivejä.

Suosituksilla ja lausunnoilla ei luoda mitään oikeuksia tai velvoitteita vastaanottajalleen, vaan niillä selkeytetään unionin oikeuden tulkintaa ja sisältöä.

Koska jäsenvaltioita vastaan SEUT:n 263 nojalla nostettujen kanteiden on koskettava EU:n toimielinten, elinten tai laitosten antamia säädöksiä, tuomioistuimella ei ole toimivaltaa jäsenvaltioiden edustajien päätöksiin, jotka koskevat esimerkiksi EU:n virastojen kotipaikan vahvistamista. Päätökset, joita jäsenvaltioiden edustajat tekevät hallitustensa edustajina eivätkä neuvoston jäseninä, käyttäen siten yhdessä jäsenvaltioiden toimivaltaa, eivät ole unionin tuomioistuinten laillisuusvalvonnan alaisia, kuten todettiin 14. heinäkuuta 2022 annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa Euroopan lääkeviraston (EMA) kotipaikan siirtämistä koskevassa asiassa[1]. Tuomioistuin katsoi, että SEUT:n 341 artiklaa ei sovelleta unionin elimen tai laitoksen kotipaikan valintaan, vaan se koskee ainoastaan toimielimiä. Toimivalta päättää unionin virastojen kotipaikan vahvistamisesta kuuluu unionin lainsäätäjälle, jonka on tätä päätöstä tehdessään toimittava aineellisesti merkityksellisissä perussopimusten määräyksissä vahvistettujen menettelyjen mukaisesti. Kyseessä oleva päätös oli ei-sitova poliittinen yhteistyötoimi, jolla ei voida rajoittaa unionin lainsäätäjän harkintavaltaa. Tässä mielessä päätöksellä ei voida rajoittaa unionin lainsäätäjän tai Euroopan parlamentin harkintavaltaa.

4. Toimivaltajärjestelmä, päätöksentekomenettelyt, säädösten täytäntöönpano ja soveltaminen

a. Lainsäädäntövalta, aloiteoikeus ja lainsäädäntömenettelyt: 1.3.2, 1.3.6, 1.3.8 ja 1.2.3

Parlamentti, neuvosto ja komissio osallistuvat unionin lainsäädännön antamiseen vaihtelevassa määrin aina kunkin säädöksen oikeusperustan mukaan. Parlamentti voi pyytää komissiota antamaan lainsäädäntöehdotuksen parlamentin ja neuvoston käsiteltäväksi.

b. Unionin lainsäädännön täytäntöönpano

Unionilla on primaarioikeutensa nojalla vain vähän täytäntöönpanovaltaa, sillä unionin oikeuden täytäntöönpano on uskottu pääasiassa jäsenvaltioille. SEUT:n 291 artiklan 1 kohdassa määrätään lisäksi, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet unionin oikeudellisesti velvoittavien säädösten täytäntöönpanemiseksi. Jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa, komissio käyttää täytäntöönpanovaltaa (SEUT:n 291 artiklan 2 kohta).

c. Säädöksen lajin valinta

Monissa tapauksissa perussopimuksissa määrätään valmiiksi säädöksen muoto. Toisaalta ne sisältävät monia määräyksiä, joissa ei täsmennetä annettavan säädöksen lajia. Näitä tapauksia varten SEUT:n 296 artiklan 1 kohdassa määrätään, että toimielimet valitsevat säädöksen lajin ”sovellettavien menettelyjen mukaisesti tapauskohtaisesti suhteellisuusperiaatetta noudattaen”.

C. Unionin yleiset oikeusperiaatteet ja perusoikeudet

Perussopimuksissa mainitaan tuskin lainkaan unionin yleisiä oikeusperiaatteita. Nämä periaatteet ovat muovautuneet pääasiassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (oikeusvarmuus, toimielinten välinen tasapaino, luottamuksensuoja jne.). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on saanut alkunsa myös perusoikeuksien tunnustaminen unionin yleisiksi oikeusperiaatteiksi. Tämä oikeuskäytäntö vahvistetaan SEU:n 6 artiklan 3 kohdassa, jossa viitataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuihin ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuviin perusoikeuksiin, sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (4.1.2).

D. EU:n SEUT:n 216 ja 217 artiklan nojalla tekemät kansainväliset sopimukset

Unioni voi toimivaltansa puitteissa tehdä unionin ulkopuolisten maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa kansainvälisiä sopimuksia (SEUT:n 216 artiklan 1 kohta), jotka sitovat sitä ja jäsenvaltioita. Nämä sopimukset ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä (SEUT:n 216 artiklan 2 kohta). SEUT:n 217 artiklan mukaan EU voi myös tehdä sopimuksia assosioinnista, joka koskee vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia, yhteistä toimintaa ja erityismenettelyjä. Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välinen kauppa- ja yhteistyösopimustehtiin tämän määräyksen nojalla. Parlamentti antoi 28. huhtikuuta 2021 sille hyväksyntänsä SEUT:n 218 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan nojalla.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansainvälinen oikeus menee EU:n (johdetun) oikeuden edelle: ”On myös muistutettava, että SEUT 216 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tekemät kansainväliset sopimukset sitovat unionin toimielimiä, joten ne ovat ensisijaisia unionin toimiin nähden.”

E. Riippumaton asiantuntemus ja parempi lainsäädäntö

Parlamentti perusti vuonna 2004 viisi politiikkayksikköä, jotka tarjoavat korkean tason riippumatonta asiantuntemusta, analyyseja ja politiikkaan liittyvää neuvontaa valiokuntien ja muiden parlamentin elinten pyynnöstä. Jokaiseen lainsäädäntöaloitteeseen olisi aina sen suunnittelusta sen täytäntöönpanon arviointiin saakka kuuluttava tällainen riippumaton tutkimustoiminta, joka kytkee yhteen parlamentin jäsenet, tiedeyhteisön ja kansalaiset. Sen on määrä osaltaan parantaa lainsäädännön ja sen tulkinnan laadukkuutta, ja se kuuluu välttämättömänä osana valmistelutyöhön[2].

Mahdollisimman hyvästä EU-lainsäädännöstä voidaan saada jopa yli 2 200 miljardin euron hyödyt vuosittain. Politiikkayksiköiden Euroopan parlamentille tekemän tutkimuksen mukaan eri sisämarkkina-aloitteissa hyödyt voivat olla 386 miljardia euroa tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta, 189 miljardia euroa tulliunionin yhteydessä, 289 miljardia euroa palvelujen vapaan liikkuvuuden alalla ja 177 miljardia euroa digitaalisilla sisämarkkinoilla.

Toimielinten välinen sopimus paremmasta lainsäädännöstä kattaa vuotuisen ja monivuotisen ohjelmasuunnittelun sekä toimintapoliittisen syklin kaikki osa-alueet. Siinä myös esitetään toimielinten sitoumukset tuottaa korkealaatuista EU:n lainsäädäntöä, joka on tehokasta, tuloksellista, yksinkertaista ja selkeää ja jossa vältetään ylisääntelyä ja hallinnollisen rasituksen aiheutumista yksittäisille ihmisille, viranomaisille ja yrityksille, erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.

Euroopan parlamentin hiljattain teettämä tutkimus osoittaa, että riippumatonta tutkimusta on 1) hyödynnettävä paremmin EU-strategioiden laatimis- ja suunnitteluvaiheessa[3], muun muassa lyhentäen lainsäädäntöuudistusten toteuttamisaikoja, 2) sovellettava yhtäläisesti kaikkiin lainsäädäntöaloitteisiin, koska esimerkiksi kiireellisiä asioita koskevat poikkeukset heikentävät EU-lainsäädännön laatua tärkeillä aloilla, ja 3) sovellettava yhtäläisesti EU-lainsäädännön vaikutusten arviointeihin, joihin ei tällä hetkellä sisälly ratkaisevan tärkeitä kvantifioitujen vaikutusten arviointeja puutteellisen tiedonkeruun vuoksi[4].

Euroopan parlamentin rooli

SEU:n 14 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”Euroopan parlamentti toimii yhdessä neuvoston kanssa lainsäätäjänä (tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen) ja budjettivallan käyttäjänä (SEUT:n 314 artiklan mukaista erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen)”. Parlamentti on asettanut tavoitteikseen lainsäädännän yksinkertaistamisen, sääntelyn laadun parantamisen ja tehokkaampien seuraamusten langettamisen, jos jäsenvaltiot eivät noudata unionin oikeutta. Komission vuotuisessa työ- ja lainsäädäntöohjelmassa esitetään komission tärkeimmät toimintapoliittiset painopisteet ja määritetään konkreettisia lainsäädäntötoimia ja muita toimia, joilla painopisteet voidaan käytännössä toteuttaa. Parlamentilla on tärkeä rooli uuden lainsäädännön laatimisessa, sillä se tarkastelee komission vuotuista työohjelmaa ja sanoo, millaista lainsäädäntöä sen mielestä olisi annettava.

Koska unioni on oikeushenkilö, se voi tehdä kansainvälisiä sopimuksia (SEUT:n 216 ja 217 artikla). Parlamentin hyväksyntää edellytetään kaikille sopimuksille, jotka tehdään yhteisen kauppapolitiikan alalla sekä aloilla, jotka kuuluvat tavallisen lainsäätämisjärjestyksen piiriin (SEUT:n 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohta). Esimerkkinä voidaan mainita, että parlamentti antoi hyväksyntänsä 28. huhtikuuta 2021 EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimukselle. Parlamentti oli aiemmissa yhteyksissä jo osoittanut, että se ei epäröi käyttää veto-oikeuttaan, jos sillä on vakavia huolenaiheita. Vuonna 2012 se esimerkiksi hylkäsi väärentämisenvastaisen kauppasopimuksen (ACTA).

Parlamentti hyväksyi kesäkuussa 2022 valiokunta-aloitteisen mietinnön vastauksena komission tiedonantoon ”Parempaa sääntelyä: yhteistyöllä parempaa lainsäädäntöä”.

Politiikkayksiköiden Euroopan parlamentin puolesta teettämä tutkimus osoittaa, että uudistukset ovat tarpeen lainsäädännön parantamiseksi EU:ssa[5]. Tutkimustulosten mukaan EU-lainsäädännön laatimista ja rakennetta voisi olla hyvä uudistaa niin, että EU:n kansalaiset voisivat helpommin käyttää lainsäädäntöasiakirjoja digitaalisesti[6].

Tämän tekstin on laatinut Euroopan parlamentin kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikkö.

 

[2]Maciejewski M., ”Role of the European Parliament in promoting the use of independent expertise in the legislative process”, talous-, tiede- ja elämänlaatuasioiden politiikkayksikkö, Euroopan parlamentti, joulukuu 2018.
[3]Jones S. et al., ”Better regulation in the EU: Improving quality and reducing delays”, kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikkö, Euroopan parlamentti, kesäkuu 2022.
[4]Sartor G. et al., ”The way forward for better regulation in the EU – better focus, synergies, data and technology”, kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikkö, Euroopan parlamentti, elokuu 2022.
[5]Jones, S. et al., ”Better regulation in the EU”, kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikkö, Euroopan parlamentti, lokakuu 2023.
[6]Xanthaki H., ”The “one in, one out” principle. A real better lawmaking tool?”, kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikkö, Euroopan parlamentti, lokakuu 2023.

Udo Bux / Mariusz Maciejewski