Ilmastonmuutoksen torjuminen
Tässä Faktatietojen luvussa kerrotaan EU:n ilmastopolitiikan kehityksestä ja toimenpiteistä, joita on toteutettu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. EU:n hyväksymät lukuisat ilmastotoimet, esimerkiksi EU:n päästökauppajärjestelmä ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, muun muassa Kioton pöytäkirjaan ja Pariisin sopimukseen. EU on asettanut tavoitteeksi vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja varmistaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Luvussa esitellään näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetut toimenpiteet.
Oikeusperusta
Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus (SEUT): sopimuksen 191 artiklassa ilmastonmuutoksen torjuminen mainitaan yhtenä EU:n ympäristöpolitiikan tavoitteista.
Taustaa ja kansainvälinen konteksti
Ihmisen toiminnasta, esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden polttamisesta, metsien hävittämisestä ja maanviljelystä, syntyy kasvihuonekaasuja – hiilidioksidi- (CO2), metaani- (CH4) ja typpioksiduulipäästöjä (N2O) sekä fluorihiilivetyjen päästöjä. Nämä kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä estämällä lämpösäteilyn pääsyä takaisin avaruuteen. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) kuudennen yhteenvetoraportin mukaan optimistisimmatkin arviot maapallon keskilämpötilan noususta tämän vuosisadan loppuun mennessä vaihtelevat 1,4 celsiusasteesta 4,4 celsiusasteeseen.
Ilmaston lämpeneminen on jo aiheuttanut ja aiheuttaa tulevaisuudessa todennäköisesti lisää äärimmäisiä sääilmiöitä (kuten tulvia ja kuivuutta), jäätiköiden sulamista, luonnon monimuotoisuuden häviämistä, kasvitautien ja tuholaisten esiintymistä, puutetta ruoasta ja juomavedestä, aavikoitumista sekä sitä, että ihmiset joutuvat muuttamaan kotiseuduiltaan katastrofien vuoksi. Peruuttamattomien ja katastrofaalisten muutosten riskit voivat lisääntyä huomattavasti, jos ilmasto lämpenee yli kahdella tai edes 1,5 celsiusasteella esiteollisella ajalla vallinneeseen tasoon verrattuna.
Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus (ilmastosopimus) hyväksyttiin vuonna 1992 sen estämiseksi, ”ettei ihmisen toiminnasta aiheudu vaarallista häiriötä ilmastojärjestelmässä”. Se oli yksi Rio de Janeirossa Brasiliassa vuonna 1992 pidetyn historiallisen YK:n ympäristökonferenssin kolmesta suuntaa näyttäneestä yleissopimuksesta, joista kaksi muuta olivat biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus ja aavikoitumissopimus. Ilmastosopimuksesta tuli perusta myöhemmille kansainvälisille ilmastotoimille, kuten Kioton pöytäkirjalle – ensimmäiselle kansainväliselle sopimukselle, jossa asetettiin oikeudellisesti sitovat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Pöytäkirja hyväksyttiin vuonna 1997, ja sen on ratifioinut 192 sopimuspuolta. Teollisuusmaat sitoutuivat siinä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään sovittujen yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti ja noudattaen periaatetta yhteisistä mutta eriytetyistä vastuista ja niitä vastaavista valmiuksista.
Ensimmäinen oikeudellisesti sitova yleismaailmallinen sopimus ilmastonmuutoksen torjumiseksi hyväksyttiin vuonna 2015 Pariisissa pidetyssä ilmastosopimuksen osapuolten 21. konferenssissa (COP 21). Pariisin sopimuksessa pyritään pitämään maapallon keskilämpötilan nousu ”selvästi alle kahdessa celsiusasteessa” ja rajoittamaan lämpötilan nousu 1,5 celsiusasteeseen esiteollisella ajalla vallinneeseen tasoon verrattuna. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi osapuolet pyrkivät saavuttamaan kasvihuonekaasujen globaalin päästöhuipun mahdollisimman pian ja nettopäästöjen nollatason tämän vuosisadan toisella puoliskolla. Ilmastonmuutoksen lieventämisen (esim. uusiutuvan energian käytön lisääminen) ja siihen sopeutumisen (esim. vesiensuojelu, viljelykierto, tulvantorjunta ja valistustoimet) on todettu olevan maailmanlaajuisia haasteita, ja niiden ohella on tärkeää korjata ilmastonmuutoksen haittavaikutuksiin liittyviä ”menetyksiä ja vahinkoja”. EU ratifioi Pariisin sopimuksen virallisesti 5. lokakuuta 2016, ja se tuli voimaan 4. marraskuuta 2016.
Tavoitteet ja saavutukset
A. EU:n ilmastotavoitteet ja politiikkakehys
Vuoteen 2030 ulottuvissa ilmasto- ja energiapolitiikan puitteissa, jotka pantiin alulle vuonna 2014 ennen Pariisin sopimusta, EU sitoutui vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä muun muassa parantamalla energiatehokkuutta ja nostamalla uusiutuvien energialähteiden osuutta. Vuoteen 2030 ulottuvat puitteet ovat jatkoa ”20–20–20-tavoitteille”, jotka EU:n johtajat asettivat vuonna 2007 saavutettaviksi vuoteen 2020 mennessä: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 20 prosenttia, uusiutuvan energian osuuden nostaminen 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta ja EU:n primäärienergian kokonaiskulutuksen vähentäminen 20 prosentilla (vuoden 1990 tasosta). Nämä tavoitteet johtivat sitoviin lainsäädäntötoimiin, jotka liittyivät myös Kioton pöytäkirjan mukaisiin EU:n tavoitteisiin.
EU:n päästökauppajärjestelmä (direktiivi 2003/87/EY) muodostaa ensimmäiset ja edelleen laajimmat kansainväliset hiilimarkkinat, ja se on EU:n keskeinen politiikan väline ilmastonmuutoksen torjumiseksi. EU:n päästökauppajärjestelmä perustettiin vuonna 2005. Se perustuu ”päästökatto ja -kauppa” -periaatteeseen. Siinä asetetaan katto kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärälle, jonka järjestelmään kuuluvat noin 10 000 laitosta (tehtaita, voimalaitoksia ja muita laitoksia) voivat tuottaa. Kukin laitos ostaa tai saa jäsenvaltioiden huutokauppaamia päästöoikeuksia. Nämä oikeudet vastaavat kukin yhtä tonnia hiilidioksidia, ja käyttämättömillä oikeuksilla voi käydä kauppaa muiden laitosten kanssa. Ajan myötä oikeuksien kokonaismäärä laskee asteittain. Ilmastotoimia varten on perustettu kaksi EU:n rahastoa: energiatehokkuuden parantamiseen tarkoitettu modernisaatiorahasto ja innovatiivista energiateknologiaa tukeva innovointirahasto. Lisäksi Sveitsi ja EU ovat sopineet yhdistävänsä päästökauppajärjestelmänsä.
Päästökauppajärjestelmään kuulumattomien alojen, kuten tieliikenteen, jätealan, maatalouden ja rakennusten, päästöt kuuluvat kullekin jäsenvaltiolle asetettujen sitovien vuotuisten päästövähennystavoitteiden piiriin, joista säädetään taakanjakoasetuksessa (asetus (EU) 2018/842). Parlamentti ja neuvosto ovat sopineet tavoitteista vuosiksi 2021–2030, jotta voidaan saavuttaa EU:n asettama tavoite vähentää näiden alojen kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosenttia vuoden 2005 tasosta ja auttaa saavuttamaan Pariisin sopimuksen tavoitteet. Lisäksi maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta annetun asetuksen (asetus (EU) 2018/841) mukaan jokaisen jäsenvaltion on varmistettava, että maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta aiheutuvat päästöt eivät ylitä poistumia. Toisin sanoen metsiä, viljelymaita ja laidunmaita on hoidettava kestävästi, jotta ne sitovat kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehästä mahdollisimman paljon ja vähintään saman verran kuin ala niitä tuottaa (”ei debetsaldoa” -sääntö) ja auttavat siten merkittävällä tavalla torjumaan ilmastonmuutosta.
Uusiutuvista energialähteistä annetulla direktiivillä (direktiivi (EU) 2018/2001) oli tarkoitus varmistaa, että vuoteen 2030 mennessä ensi alkuun vähintään 32 prosenttia EU:n kokonaisenergiankulutuksesta sähköntuotannon, liikenteen sekä lämmityksen ja jäähdytyksen alalla katetaan uusiutuvista energialähteistä, joita ovat muun muassa aurinko- ja tuulienergia, vesivoima ja biomassa. Kunkin jäsenvaltion on hyväksyttävä kansallinen uusiutuvaa energiaa käsittelevä toimintasuunnitelma, joka sisältää alakohtaisia tavoitteita.
Vuonna 2018 tarkistetussa energiatehokkuusdirektiivissä (direktiivi (EU) 2018/2002) asetettiin EU:n energiatehokkuustavoitteeksi 32,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä (laskettuna käyttäen vuoden 2007 viiteskenaarion perustasoa). Tätä tavoitetta oli tapauksen mukaan mahdollista tarkistaa ylöspäin viimeistään vuoteen 2023 mennessä. Tarkistettuun rakennusten energiatehokkuudesta annettuun direktiiviin (direktiivi (EU) 2018/844) sisältyy toimenpiteitä, joilla vauhditetaan rakennusten peruskorjausten tahtia ja siirtymistä energiatehokkaampiin järjestelmiin sekä älykkäisiin energianhallintajärjestelmiin. Tämä kehys on sittemmin korvattu kunnianhimoisemmilla tavoitteilla.
Energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta annetulla asetuksella (asetus (EU) 2018/1999) pannaan täytäntöön avoin hallintoprosessi, jolla seurataan edistymistä EU:n energiaunionin ja ilmastotoimien tavoitteiden saavuttamisessa ja johon kuuluu seurantaa ja raportointia koskevia sääntöjä. Jäsenvaltioiden oli hyväksyttävä yhdennetyt kansalliset energia- ja ilmastosuunnitelmat vuosiksi 2021–2030. Hallintoprosessi tarjoaa myös mahdollisuuden päivittää suunnitelmia kahden vuoden välein, jotta niissä voidaan ottaa huomioon saadut kokemukset ja hyödyntää uusia mahdollisuuksia vuosikymmenen lopulla.
Direktiivillä hiilidioksidin geologisesta varastoinnista (direktiivi 2009/31/EY) perustettiin oikeudellinen kehys hiilidioksidin talteenotto- ja varastointitekniikalle, jossa hiilidioksidi erotetaan (teollisuuden prosesseista syntyvistä) ilmakehään joutuvista päästöistä, paineistetaan ja siirretään varastoitavaksi. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin mukaan tämän prosessin avulla voitaisiin eliminoida 80–90 prosenttia fossiilisia polttoaineita käyttävien voimalaitosten hiilidioksidipäästöistä. Kaavailtujen esittelyhankkeiden toteutus Euroopassa on kuitenkin osoittautunut alun perin ennakoitua vaikeammaksi erityisesti korkeiden kustannusten vuoksi.
Uusille henkilöautoille asetetuissa hiilidioksidipäästönormeissa (asetus (EU) 2019/631) asetetaan rajat, joita tällaisten ajoneuvojen on ollut noudatettava vuodesta 2021 alkaen. Henkilöautojen osalta EU:n koko ajoneuvokannan kattava tavoitetaso on 95 g CO2/km. Polttoaineiden laadusta annetulla direktiivillä (direktiivi (EU) 2015/1513) pyrittiin vähentämään polttoaineiden kasvihuonekaasuintensiteettiä kuusi prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tämä oli tarkoitus saavuttaa muun muassa käyttämällä biopolttoaineita, joiden oli täytettävä tietyt kestävyyskriteerit.
Meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta, raportoinnista ja todentamisesta annetun asetuksen (asetus (EU) 2015/757) mukaan suurten alusten on tarkkailtava hiilidioksidipäästöjään, joita vapautuu niiden matkalla EU:n satamiin, satamista tai satamissa, ja toimitettava vuosittain todennettu selvitys päästöistään yhdessä muiden asiaa koskevien tietojen kanssa.
Kloorifluorihiilivetyjen käyttö kiellettiin 1980-luvulla otsonikadon pysäyttämiseksi, ja nykyisin niiden sijaan monissa teollisissa sovelluksissa, kuten ilmastointi- ja kylmälaitteissa, käytetään fluorattuja kaasuja (F-kaasuja), koska ne eivät vahingoita otsonikerrosta. Fluorattujen kaasujen vaikutus ilmaston lämpenemiseen saattaa kuitenkin olla jopa 25 000 kertaa suurempi kuin hiilidioksidilla. Asetuksella fluoratuista kasvihuonekaasuista (asetus (EU) N:o 517/2014) pyritään valvomaan F-kaasujen käyttöä ja kieltämään niiden käyttö uusissa ilmastointilaitteissa ja jääkaapeissa vuosiin 2022–2025 mennessä. Näin on määritelty aikataulu fluorattujen kaasujen vaiheittaiselle käytöstä poistamiselle.
B. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja 55-valmiuspaketti
Komissio esitteli vuonna 2019 Euroopan vihreän kehityksen ohjelman. Se on kunnianhimoinen toimenpidepaketti, jonka tarkoituksena on mahdollistaa, että EU:sta tulee ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Toimenpiteet, joihin liittyy alustava etenemissuunnitelma keskeisille toimille Euroopan vihreän kehityksen ohjelman täytäntöönpanemiseksi, vaihtelevat suurista päästövähennyksistä huippututkimukseen ja innovointiin tehtäviin investointeihin ja Euroopan luonnonympäristön säilyttämiseen. Ohjelmaa tuetaan investoinneilla vihreään teknologiaan, kestäviin ratkaisuihin ja uusiin yrityksiin, ja sen tavoitteena on olla myös uusi EU:n kasvustrategia, jolla EU:sta tehdään kestävä ja kilpailukykyinen talous. Ohjelman onnistumiseen vaikuttivat ratkaisevalla tavalla kansalaisten ja kaikkien sidosryhmien osallistuminen ja sitoutuminen.
Yksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman yhteydessä hyväksytyistä keskeisistä toimista on eurooppalainen ilmastolaki (asetus (EU) 2021/1119), jolla varmistetaan EU:n ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Mikä tärkeintä, siinä nostettiin vuoden 2030 tavoitetta niin, että päästöjä on vähennettävä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Lisäksi on perustettu oikeudenmukaisen siirtymän rahasto ja tarkistettu Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoja. Komissio on myös julkaissut tiedonannot Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelmasta, eurooppalaisesta ilmastosopimusaloitteesta, EU:n energiajärjestelmän integrointistrategiasta ja vetystrategiasta ilmastoneutraalille Euroopalle sekä uuden EU:n strategian ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.
Komissio esitti vuonna 2021 paketin lainsäädäntöehdotuksia, joka tunnetaan nimellä 55-valmiuspaketti tai ”Fit for 55”. Se sisältää uusia lakeja ja voimassa olevan lainsäädännön muutoksia, ja sillä pyritään varmistamaan, että EU saavuttaa tavoitteensa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja toteuttaa perustavanlaatuinen muutos, jota tarvitaan kaikkialla taloudessa, yhteiskunnassa ja teollisuudessa ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä.
C. Lainsäädännön viimeaikainen kehitys
Parlamentti ja neuvosto pääsivät joulukuussa 2022 sopimukseen kunnianhimoisemmista toimenpiteistä päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi. Päästöjä on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä 62 prosenttia vuoden 2005 tasosta. 55-valmiuspaketilla myös tehostettiin modernisaatio- ja innovaatiorahastoja ja otettiin käyttöön uusi hiilirajamekanismi (CBAM), jolla torjutaan hiilivuotoa – riskiä siitä, että päästökauppajärjestelmään kuuluvien alojen tuotanto siirretään EU:n ulkopuolelle järjestelmään osallistumisesta aiheutuvien kustannusten vuoksi.
Vuonna 2023 päästökauppajärjestelmä laajennettiin koskemaan meriliikennetoimintaa ja asetettiin lento- ja meriliikenteen puhtaampia polttoaineita koskevia vaatimuksia. Uusiutuvien ja vähähiilisten polttoaineiden käytöstä meriliikenteessä annetun asetuksen (asetus (EU) 2023/1805) tavoitteena on vähentää meriliikenteen päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2035 mennessä ja 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi vuodesta 2030 alkaen vähintään 2 prosenttia EU:n meriliikenteen polttoaineista on saatava muuta kuin biologista alkuperää olevista uusiutuvista polttoaineista. Ilmailun osalta edellytetään, että vuoteen 2025 mennessä 2 prosenttia polttoaineista on kestäviä (6 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä). Lisäksi vuodesta 2030 alkaen edellytetään, että 1,2 prosenttia polttoaineista on synteettisiä. Vuonna 2050 tämän osuuden on määrä nousta 35 prosenttiin.
Myös lentoliikenteen päästöt kuuluvat päästökauppajärjestelmän piiriin (direktiivi (EU) 2023/958 ilmailun panoksesta unionin koko talouden laajuisen päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi), vaikka mannertenvälisiä lentoja koskevaa nykyistä poikkeusta on jatkettu vuoden 2027 alkuun. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön kansainvälisen lentoliikenteen päästöhyvitysjärjestelmän ensimmäinen vaihe alkoi vuonna 2024.
Muutetussa taakanjakoasetuksessa (asetus (EU) 2023/857) otetaan käyttöön kaikkien asiaankuuluvien alojen yhteinen 40 prosentin päästövähennys vuoden 2005 tasoihin verrattuna vuoteen 2030 mennessä ja asetetaan tarkistettu tavoite kullekin jäsenvaltiolle. Direktiivin (EU) 2023/959 mukaisesti vuodesta 2027 alkaen on tarkoitus ottaa käyttöön uusi erillinen päästökauppajärjestelmä (ETS2) jäsenvaltioiden tukemiseksi niiden pyrkimyksissä vähentää rakennusten, tieliikenteen ja tiettyjen teollisuudenalojen päästöjä. Tähän uuteen päästökauppajärjestelmään liittyy uusi sosiaalinen ilmastorahasto, jonka tarkoituksena on keventää haavoittuville ryhmille aiheutuvia mahdollisia kustannuksia.
Maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta koskevassa muutetussa asetuksessa (asetus (EU) 2023/839) asetettiin vuodelle 2030 uusi tavoite lisätä EU:n hiilinieluja 15 prosentilla.
Tarkistetussa energiatehokkuusdirektiivissä (direktiivi (EU) 2023/1791) asetetaan EU:lle kunnianhimoinen energiatehokkuustavoite vähentää energian loppukulutusta vuoteen 2030 mennessä 11,7 prosenttia vuodesta 2020. Päivitetyllä uusiutuvan energian direktiivillä (direktiivi (EU) 2023/2413) yleinen tavoite uusiutuvien energialähteiden osuudelle EU:n energialähteiden yhdistelmässä nostettiin 42,5 prosenttiin niiden käyttöönoton nopeuttamiseksi. Rakennusten energiatehokkuudesta annetulla tarkistetulla direktiivillä parannetaan nykyistä sääntelykehystä ja annetaan jäsenvaltioille joustovaraa, joka on tarpeen Euroopan rakennuskannan erojen huomioon ottamiseksi. Tarkistetussa direktiivissä asetetaan uusia kunnianhimoisia tavoitteita: kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuoteen 2030 mennessä, ja julkisen sektorin käytössä tai omistuksessa olevien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen. Kukin jäsenvaltio hyväksyy oman kansallisen kehityspolkunsa asuinrakennusten keskimääräisen primäärienergian käytön vähentämiseksi 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 20–22 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.
Metaani on hiilidioksidin jälkeen toiseksi merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Metaanipäästöjen vähentäminen on sen vuoksi olennaisen tärkeää, jotta voidaan saavuttaa EU:n vuoden 2030 ilmastotavoitteet ja vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoite. Metaanipäästöjen vähentämisestä energia-alalla annetussa asetuksessa (asetus (EU) 2024/1787) velvoitetaan kaasu-, öljy- ja hiiliteollisuus mittaamaan, seuraamaan, raportoimaan ja todentamaan metaanipäästöjään asianmukaisesti ja toteuttamaan toimenpiteitä niiden vähentämiseksi.
Tarkistetulla F-kaasuasetuksella (asetus (EU) 2024/573) on tarkoitus vähentää hiilidioksidipäästöjä 40 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä, ja fluorihiilivedyt kielletään kokonaan vuodesta 2050 alkaen. Niiden saatavuutta on vähennetty voimakkaasti jo vuonna 2025. Lisäksi otsonikerrosta heikentävistä aineista annetulla asetuksella (asetus (EU) 2024/590) otettiin käyttöön tiukempia ja yksinkertaistettuja toimenpiteitä, joilla pyritään lopettamaan loppujenkin otsonikerrosta heikentävien aineiden käyttö EU:ssa.
Komissio antoi vuonna 2022 ehdotuksen hiilenpoistoja koskevan vapaaehtoisen unionin sertifiointikehyksen perustamisesta. Sitä seuranneella asetuksella ((EU) 2024/3012) muun muassa perustetaan pysyvää hiilenpoistoa, hiiliviljelyä ja hiilen varastointia tuotteisiin koskeva unionin sertifiointikehys. Asetuksen tavoitteena on myös helpottaa investointeja innovatiivisiin hiilenpoistoteknologioihin ja kestäviin hiiliviljelyratkaisuihin ja puuttua viherpesuun.
Parlamentti ja neuvosto hyväksyivät huhtikuussa 2023 asetuksen henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästönormeista (asetus (EU) 2023/851). Siinä asetetaan EU:n koko ajoneuvokantaa koskeva päästövähennystavoite, joka on 55 prosenttia uusille autoille ja 50 prosenttia uusille pakettiautoille vuoteen 2030 mennessä. Uusien kuorma-autojen päästövähennystavoite on 30 prosenttia, ja vuoteen 2025 mennessä on saavutettava 15 prosentin välitavoite. Parlamentti ja neuvosto hyväksyivät huhtikuussa 2024 uudet säännöt henkilöautojen, pakettiautojen, linja-autojen, kuorma-autojen ja perävaunujen päästöjen vähentämiseksi. Komissio ehdotti 1. huhtikuuta 2025 kohdennettua muutosta vuoden 2023 asetukseen, jolla asetetaan hiilidioksidipäästönormit uusille henkilö- ja pakettiautoille. Muutoksella autonvalmistajille annetaan lisäjoustoa vuosien 2025, 2026 ja 2027 hiilidioksiditavoitteiden saavuttamiseen.
Komissio esitteli helmikuussa 2025 puhtaan teollisen kehityksen ohjelman, jolla yhdistetään ilmasto ja kilpailukyky kokonaisvaltaisen kasvustrategian mukaisesti. Lisäksi komissio esitti uuden ehdotuspaketin, jolla pyritään yksinkertaistamaan EU:n sääntöjä, parantamaan kilpailukykyä ja vapauttamaan lisää investointikapasiteettia.
Komissio antoi heinäkuussa 2025 ehdotuksen ilmastolain muuttamisesta siten, että vahvistetaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoite välietappina kohti vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoitteiden saavuttamista. Siinä suositellaan EU:n kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämistä 90 prosenttia vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasosta. Monimutkaisten neuvottelujen jälkeen neuvosto pääsi 5. marraskuuta 2025 sopimukseen 90 prosentin yleistavoitteesta, johon sisältyy kasvihuonekaasujen EU:n sisäisten nettopäästöjen vähentäminen 85 prosentilla ja mahdollisuus käyttää korkealaatuisia kansainvälisiä päästöhyvityksiä, jotka ovat enintään 5 prosenttia EU:n nettopäästöistä. Eurooppalaisen ilmastolain muutos, jossa asetetaan vuoteen 2040 ulottuva ilmastoa koskevan EU:n välitavoite, tuli voimaan huhtikuussa 2026.
Euroopan parlamentin rooli
Ilmastopolitiikan alalla parlamentti on toisen lainsäätäjän eli neuvoston kanssa käytävissä toimielinten välisissä neuvotteluissa perinteisesti ajanut kunnianhimoisia EU:n toimia.
Vuonna 2015 antamassaan päätöslauselmassa aiheesta ”Kohti uutta Pariisissa tehtävää kansainvälistä ilmastosopimusta” parlamentti peräänkuulutti ilmastosopimuksen osapuolten 21. kokouksen (COP 21) edellä kunnianhimoista, yleismaailmallista ja oikeudellisesti sitovaa sopimusta, jolla lämpötilan nousu rajoitetaan alle kahteen celsiusasteeseen. Lisäksi se painotti, että ”olisi säänneltävä ja rajoitettava tehokkaasti kansainvälisen lento- ja meriliikenteen päästöjä”.
Lokakuussa 2016 pidetyssä historiallisessa äänestyksessä parlamentti hyväksyi Pariisin ilmastosopimuksen EU-ratifioinnin ja näytti näin tietä sopimuksen voimaantulolle.
Joulukuussa 2018 järjestettävää COP 24 -kokousta silmällä pitäen parlamentti kehotti 25. lokakuuta 2018 antamassaan päätöslauselmassa nostamaan EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tavoitteen 55 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi parlamentti totesi, että maailman lämpötilan kahden celsiusasteen nousun vakavat ja mahdollisesti peruuttamattomat seuraukset voidaan ehkä välttää, mikäli kunnianhimoisempi Pariisin sopimuksen 1,5 celsiusasteen tavoite saavutetaan. Tämä edellyttäisi, että edelleen kasvavat maailmanlaajuiset kasvihuonekaasupäästöt saadaan painettua nettomäärältään nollaan viimeistään vuoteen 2050 mennessä. Tämän vuoksi parlamentti kehotti komissiota ehdottamaan EU:lle vuosisadan puoliväliin ulottuvaa nollanettopäästöstrategiaa. Komissio teki tästä vaatimuksesta yhden Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteista vuonna 2019.
Vuonna 2018 parlamentti antoi päätöslauselman ilmastodiplomatiasta. Se painotti siinä EU:n velvollisuutta omaksua johtava rooli ilmastotoimissa ja konfliktien ehkäisemisessä. Se korosti myös, että EU:n diplomaattisia valmiuksia olisi vahvistettava, jotta voidaan edistää ilmastotoimia maailmanlaajuisesti, tukea Pariisin sopimuksen täytäntöönpanoa ja ehkäistä ilmastonmuutokseen liittyviä konflikteja.
Vuonna 2019 parlamentti julisti ilmastohätätilan ja kehotti kaikkia jäsenvaltioita sitoutumaan siihen, että kasvihuonekaasujen nollanettopäästöt saavutetaan vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi parlamentti vaati komissiota varmistamaan, että kaikki asiaan liittyvät lainsäädäntö- ja talousarvioehdotukset vastaavat täysin tavoitetta rajoittaa maapallon lämpeneminen alle 1,5 celsiusasteeseen.
Vuonna 2020 parlamentti hyväksyi EU:n ilmastolakia koskevat neuvotteluvaltuutensa ja vaati, että vuoden 2030 päästövähennystavoite nostetaan 60 prosenttiin. Vaikka parlamentin ja neuvoston välillä 21. huhtikuuta 2021 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettiin tavoitteeksi komission ehdottama 55 prosenttia, parlamentti onnistui vahvistamaan hiilenpoiston roolia ja osuutta, mikä saattaa vielä nostaa tavoitteen 57 prosenttiin. Lisäksi komissiota pyydettiin tekemään parlamentin valtuutuksen mukaisesti ehdotus vuoden 2040 tavoitteesta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua Pariisin sopimuksen ensimmäisestä maailmanlaajuisesta tilannekatsauksesta ja ottamaan siinä huomioon EU:n alustava kasvihuonekaasubudjetti. Riippumattoman tieteellisen neuvonnan varmistamiseksi perustettiin parlamentin ehdotuksesta ilmastonmuutosta käsittelevä eurooppalainen tieteellinen neuvottelukunta arvioimaan politiikan johdonmukaisuutta ja seuraamaan edistymistä. Kesäkuussa 2023 julkaistussa ilmastotavoitteita ja kasvihuonekaasubudjettia koskevassa raportissa ilmastonmuutosta käsittelevä eurooppalainen tieteellinen neuvottelukunta antoi EU:n toimielimille tieteelliseen tietoon perustuvan arvion vuoden 2040 ilmastotavoitteesta ja EU:n kasvihuonekaasupäästöbudjetista (kumulatiiviset päästöt, jotka eivät saa ylittyä) vuosiksi 2030–2050. Raportin mukaan EU:n on pyrittävä vähentämään nettopäästöjä 90–95 prosenttia vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Syyskuussa 2022 parlamentti antoi päätöslauselman kuivuuden, maastopalojen ja muiden äärimmäisten sääilmiöiden seurauksista. Sen tavoitteena oli vahvistaa edelleen EU:n toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Vuonna 2023 antamassaan päätöslauselmassa COP 28 -kokouksesta Dubaissa parlamentti kehotti lisäämään ilmastorahaston rahoitusosuuksia ja lopettamaan kaikki fossiilisten polttoaineiden tuet viimeistään vuoteen 2025 mennessä ja kannatti uusiutuvan energian kolminkertaistamista ja energiatehokkuuden kaksinkertaistamista vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi se totesi, että biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen ja ilmastonmuutos ovat kytköksissä toisiinsa, ja korosti luonnon ennallistamisen merkitystä.
Vuonna 2024 antamassaan päätöslauselmassa COP 29 -kokouksesta Bakussa parlamentti kehotti kaikkia osapuolia sopimaan vuoden 2025 jälkeisestä ilmastorahoitusta koskevasta uudesta yhteisestä määrällisestä tavoitteesta. Se myös kannusti kaikkia osapuolia luopumaan asteittain fossiilisten polttoaineiden kaikista suorista ja välillisistä tuista ja kohdentamaan nämä tuet uudelleen ilmastotoimiin.
Vuonna 2025 antamassaan päätöslauselmassa COP 30 -kokouksesta Belémissä Brasiliassa parlamentti korosti, että EU:n on pysyttävä johtoasemassa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, ja painotti, että kaikkien alojen on osallistuttava päästöjen vähentämiseen ja ilmastoneutraaliuden saavuttamiseen. Se korosti, että EU:n on jatkossakin säilytettävä korkea tavoitetaso sovittujen EU:n ja kansainvälisten tavoitteiden mukaisesti ja asetettava etusijalle kustannustehokkuus, EU:n talouden kilpailukyky, sosiaalinen osallisuus ja ympäristönsuojelun korkea taso. Parlamentin jäsenet haluavat kaikkien maiden tekevän osansa riittävän ilmastorahoituksen tarjoamiseksi, velkakriisien ratkaisemiseksi monissa ilmastonmuutokselle haavoittuvissa maissa ja kehitysmaita koskevien ilmastorahoitusmenettelyjen yksinkertaistamiseksi.
Päätöslauselmassa muistutetaan, että EU:n on tärkeää lopettaa nopeasti riippuvuus fossiilisista polttoaineista, lopettaa asteittain niihin liittyvät tuet ja nopeuttaa energiasiirtymää. Se myös kehottaa kiinnittämään enemmän kansainvälistä huomiota konfliktien ympäristövaikutuksiin.
Tämän tekstin on laatinut muutos-, innovointi- ja terveysasioista vastaava Euroopan parlamentin politiikkayksikkö. Lisätietoja tästä aiheesta on ympäristön, ilmaston ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan verkkosivustolla.
Kristi Polluveer