skip to content
 
 
 

Kaarle Suuri -nuorisopalkinto jälleen haussa!

Oletko 16-30-vuotias ja mukana nuorisohankkeessa, jolla on eurooppalainen ulottuvuus? Hae nuorten Kaarle Suuri -palkintoa ja voit voittaa rahoitusta hankkeellesi sekä matkan Saksaan! Nuorten eurooppalaisen Kaarle Suuri -palkinnon myöntävät yhdessä Euroopan parlamentti ja Saksan Aachenissa sijaitseva kansainvälisen Kaarle Suuri -palkinnon säätiö. Vuoden 2021 palkinnon hakuaika päättyy 1. helmikuuta 2021.

Vuotuinen Kaarle Suuri -nuorisopalkinto myönnetään nuorten toteuttamille hankkeille, joilla edistetään eurooppalaista ja kansainvälistä yhteisymmärrystä sekä yhteisen eurooppalaisen identiteetin muotoutumista, kuten myös eurooppalaista yhteistyötä.

Palkittavien hankkeiden tulee myös tarjota Euroopan nuorille käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eurooppalaiset voivat elää yhdessä yhteisönä. Palkinnon myötä parhaat projektit saavat tunnustusta ja näkyvyyttä sekä rahapalkinnon, jonka avulla hanketta voidaan viedä eteenpäin.

Paras hanke palkitaan 7 500 eurolla, toiseksi paras 5 000 eurolla ja kolmanneksi paras 2 500 eurolla. Rahapalkinnon lisäksi kolme parhaan hankkeen edustajat kutsutaan vierailulle Euroopan parlamenttiin. Kolme parasta hanketta valitaan 27:sta kansallisesti esivalitusta ehdokkaasta. Kaikkien 27 kansallisen hankkeen edustajat kutsutaan lisäksi toukokuussa 2021 Aacheniin palkintoseremoniaan. 

Lisätietoa palkinnosta ja hakuohjeet täällä.

Eurooppanuorten Linnaseminaari on Suomen ehdokas vuoden 2020 Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon saajaksi. Koronapandemian vuoksi kevään 2020 palkintoseremonia on lykätty toukokuulle 2021.