skip to content
 
 
 

Parlamentin viikko 27/2021: Täysistunto

 

Parlamentti kokoontuu tällä viikolla viimeiseen täysistuntoon ennen kesätaukoaan. 5.–8. heinäkuuta Strasbourgin täysistunnon asialistalla ovat muun muassa LHGBTIQ-oikeudet Unkarissa, Slovenian EU-puheenjohtajakauden painotukset, Lasten seksuaalisen hyväksikäytön estäminen verkossa, oikeusvaltioehdollisuus EU-tukien käytössä ja eurooppalaisten infrastruktuurihankkeiden rahoitus. Esillä ovat myös ihmisoikeudet ja ulkosuhteet, muun muassa Etiopian Tigrayn tilanne ja Turkin opposition painostus.

Viime viikolla parlamentin jäsenet kokoontuivat valiokunnissa, joiden pääaiheita olivat muun muassa Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen vahvistaminen, EU:n vastaus koronapandemiaan, tekoälyn käyttö lainvalvonnassa, oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU-tukiin ja arktisen alueen turvallisuushaasteet. 

Koronapandemian varotoimena parlamentin virallisia kokouksia (mahdolliset trilogineuvottelut poislukien) järjestetään edelleen pääsääntöisesti etäyhteyksin. Parlamentin jäsenillä on mahdollisuus osallistua täysistuntoihin sekä valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksiin videoyhteydellä sekä äänestää etänä. Täysistunnot ja valiokuntien kokoukset lähetetään verkkolähetyksinä. Väliaikainen poikkeusjärjestely jatkuu toistaiseksi. Varotoimilla pyritään turvaamaan parlamentin keskeiset toiminnot ja etenkin lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttöön liittyvä työ. 

Parlamentin vuosikalenteriin 2021 sisältyy 12 nelipäiväistä täysistuntoa (koronatilanteen salliessa Strasbourgissa) ja ylimääräisiä kaksipäiväisiä täysistuntoja (Brysselissä). Valiokuntien ja valtuuskuntien kokouksiin on varattu kaksi viikkoa kuukaudessa ja poliittisten ryhmien kokoontumiseen yksi viikko kuukaudessa. Osa viikoista on varattu parlamentin jäsenten vaalipiirityöhön ja sidosryhmien tapaamiseen kotimaassa. Katso kalenteri täältä. Kunkin valiokunnan sivuilta löytyy lisätietoa lähiviikkojen kokousaikatauluista. 

Parlamentti jatkaa myös muiden toimintojensa rajoittamista osana koronavirukseen varautumista. Muiden kuin parlamentin jäsenten, henkilökunnan ja median edustajien pääsy parlamentin tiloihin on rajoitettu. Myös yleisötilaisuudet kaikissa parlamentin toimipaikoissa on peruttu toistaiseksi. Varotoimenpiteillä suojellaan parlamentin jäsenten ja henkilöstön terveyttä. Parlamentin jäsenet, virkamiehet ja muu henkilökunta työskentelee edelleen valtaosin etänä. Lue täältä, kuinka parlamentti on sopeutunut toimimaan pandemian aikana. 

Tapahtumia
- Eurooppa kasvuun luontoa tuhoamatta – EU mukana SuomiAreenassa 15.7.
- Green Lahti: Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden kesätapahtumat

Toimittajille
- Parlamentin Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto
- Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!

EU @Oodi
- EU @Oodi jälleen avoinna 

EU:n työpaikat
- Virkakilpailuja ja muita hakuja

Muuta ajankohtaista
- EU:n koronatodistus käyttöön
- EU:n vuotuinen innovaatiovertailu: Suomi jälleen kakkossijalla
Komission Suomen-edustuston haastattelussa jalkapalloilija Tim Sparv
- Kysyttävää EU:sta? Uusi Europe Direct -verkosto käytettävissäsi
- Kansalaisyhteiskunnan palkinto 2021: ilmastotoimet -verkosto käytettävissäsi

Ota kantaa!
- Euroopan tulevaisuuskonferenssi: tule mukaan keskustelemaan! 
- Komissio haluaa kuulla mielipiteesi
- Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena

EU-oppimateriaaleja ja verkkoaineistoja
- Online-vierailut Euroopan parlamenttiin
- Oppisoppi – tunnista ja selätä disinformaatio!
- EU-peli 2.0 opetuksen tueksi
- Parlamenttitietoa nyt myös saameksi!

Parlamentissa vireillä

Parlamentti kokoontuu tällä viikolla viimeiseen täysistuntoon ennen kesätaukoaan. 5.–8. heinäkuuta täysistunnon asialistalla ovat muun muassa LHGBTIQ-oikeudet Unkarissa, Slovenian EU-puheenjohtajakauden painotukset, Lasten seksuaalisen hyväksikäytön estäminen verkossa, oikeusvaltioehdollisuus EU-tukien käytössä ja eurooppalaisten infrastruktuurihankkeiden rahoitus. Esillä ovat myös ihmisoikeudet ja ulkosuhteet, muun muassa Etiopian Tigrayn tilanne ja Turkin opposition painostus.

LHGBTIQ-oikeudet Unkarissa. Keskiviikkona parlamentin jäsenet kommentoivat EU:n lainsäädännön ja LHGBTIQ-kansalaisten oikeuksien mahdollisia rikkomuksia Unkarissa ja aikovat kysyä, mitä toimia suunnitellaan lasten ja LHGBTIQ-henkilöiden oikeuksien suojelemiseksi. Mepit kysyvät myös neuvostolta ja komissiolta kahdesta oikeusvaltioperiaatetta koskevasta kuulemistilaisuudesta Unkarissa ja Puolassa. 

Unkarin parlamentti hyväksyi 15.6.2021 uuden lain, joka rajoittaa sananvapautta ja lasten oikeuksia: se kieltää seksuaalivähemmistöjä koskevan sisällön koulujen opetusmateriaalista tai alaikäisille näytettävistä TV-ohjelmista. Lue lisää.

Slovenian EU-puheenjohtajuuskausi. Tiistaiaamuna parlamentin jäsenet keskustelevat pääministeri Janez Janšan kanssa neuvoston uuden puheenjohtajamaan Slovenian painopisteistä vuoden 2021 toisella puoliskolla. Slovenian odotetaan keskittyvän EU:n elvytyspaketin oikea-aikaiseen täytäntöönpanoon ja helpottamaan kansallisia elvytyssuunnitelmia. Slovenian tavoitteena on myös edistää Euroopan tulevaisuuskonferenssia ja oikeusvaltioperiaatetta. EP:n puhemies David Sassoli, pääministeri Janša ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden keskustelun jälkeen noin klo 13.15.

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön estäminen verkossa. Parlamentin jäsenet keskustelevat maanantaina ja äänestävät tiistaina tilapäisestä laista, jonka mukaan verkkopohjaisten sähköpostiviestien, chattien ja viestipalvelujen tarjoajat voivat valvoa, poistaa ja ilmoittaa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä materiaalista verkossa sekä käyttää erilaisia tekniikoita havaitakseen aikuisten lapsiin kohdistavaa manipulatiivista käytöstä. Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä materiaali on lisääntynyt verkossa pandemian aikana. Lue lisää.

Oikeusvaltioehdollisuus. Parlamentti keskustelee tiistaina ja äänestää keskiviikkona päätöslauselmasta, joka koskee oikeusvaltioehdollisuuden sääntöjä. EU-parlamentti haluaa tietää, miten komissio on edistynyt oikeusvaltioperiaatteen EU-tukiin yhdistävän säännön soveltamisohjeiden kanssa.

Parlamentin kanta on, että uutta ohjeistusta ei välttämättä tarvita ennen kuin uutta ehdollisuussäännöstä voidaan soveltaa tai oikeusvaltiorikkomuksia tutkia jäsenmaissa. Tekstiluonnoksessa viitataan myös parlamentin puhemiehen 23.6. lähettämään kirjeeseen, jossa komissiota vaaditaan soveltamaan säännöstä kokonaan ja viipymättä. Jos näin ei tapahdu eikä komissio reagoi asiaan, parlamentti on valmis viemään komission EU-tuomioistuimeen. Parlamentin kantaa on valmistellut esittelijänä Petri Sarvamaa (EPP, kok.).  Lue lisää.

Infrastruktuurihankkeet. Tiistaina mepit äänestävät säännöistä, joiden on tarkoitus sujuvoittaa eurooppalaisia liikenneverkkoprojekteja ja tarjota 30 miljardia euroa liikenne-, digitaali- ja energiaprojekteihin. Maaliskuussa 2021 parlamentin ja neuvoston neuvottelutiimit pääsivät sopuun uudesta Verkkojen Eurooppa (CEF) ‑välineestä, joka käsittää 30 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Ohjelma tukee projekteja liikenteen, energian ja digitaalisen kehityksen aloilla ja varmistaa, että tärkeät Eurooppaa halkovat projektit (mm. Rail Baltica), vaihtoehtoiset polttoaineet, sähköautojen latauspisteet, 5G-verkon rakentaminen ja tärkeät liikennekäytävät saadaan päätökseen ajallaan vuoteen 2030 mennessä. Uutta Verkkojen Eurooppaa on valmistellut esittelijänä mm. Henna Virkkunen (EPP, kok.) Lue lisää.

EU-huippukokous. Parlamentin jäsenet arvioivat 24.–25. kesäkuuta pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen tuloksia keskiviikkona aamulla käytävässä keskustelussa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin ja komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa. Juhannuksen Eurooppa-neuvoston päätelmät täällä.

Euroopan lääkevirasto. Parlamentti keskustelee keskiviikkona ja päättää torstaina kantansa neuvoston kanssa käytäviin neuvotteluihin, jotka koskevat Euroopan lääkeviraston vahvempaa roolia ja sen toimeksiannon jatkamista kriiseihin varautumiseksi sekä lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden hallinnoimiseksi covid-19-pandemian perusteella saatujen kokemusten perusteella.

Etiopian tilanne. Mepit keskustelevat tiistaina sisällissodasta Tigrayssa, jossa kärsitään myös nälänhädästä. Parlamentti on aiemmin tuominnut seksuaalisen väkivallan sota-alueella, ja viime viikolla kolme Lääkärit ilman rajoja -järjestön avustustyöntekijää löydettiin sieltä kuolleena. Ulkoministeri Pekka Haavisto on tavannut Etiopian hallituksen ja Afrikan unionin edustajia EU:n ulkosuhdejohtaja Josep Borrellin mandaatilla.

Turkin oppositio. Mepit keskustelevat tiistaina Turkin hallinnon poliittiseen oppositioon kohdistamasta sorrosta. Erityisesti mepit ovat huolissaan kurdivähemmistöä edustavan puolueen kohtaamasta tukahduttamisesta. Mepit äänestävät torstaina päätöslauselmasta, jossa heidän odotetaan tuomitsevan Turkin valtapuolueen toimet. Lisätietoa

Ihmisoikeuspakotteet. Täysistunnon asialistalla on tiistai-iltana myös joulukuussa 2020 käyttöönotettu EU:n maailmanlaajuinen ihmisoikeuspakotejärjestelmä eli EU:n ns. Magnitski-laki. Mepit tenttaavat komissiota pakotejärjestelmän toimeenpanosta sekä mahdollisuudesta hyväksyä ihmisoikeuspakotteita jäsenmaiden määräenemmistöllä. Parlamentti äänestää asiaa koskevasta päätöslauselmasta keskiviikkona.

Puhemiehen agenda. Parlamentin puhemies David Sassoli pitää puheen italialaisen Campo Fossolin keskitysleirin vapauttamisen muistotapahtumassa sunnuntaina.

Viime viikolla parlamentissa

Parlamentin jäsenet kokoustivat viime viikolla valiokunnissa. Kokousten asialistoilla olivat muun muassa Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen vahvistaminen, EU:n vastaus koronapandemiaan, tekoälyn käyttö lainvalvonnassa, oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU-tukiin ja arktisen alueen turvallisuushaasteet. 

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus. Ympäristö- ja kansanterveysvaliokunta (ENVI) hyväksyi ehdotuksen vahvistaa Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) toimivaltaa. Tavoitteena on parantaa ECDC:n valmiuksia komission ja EU-jäsenmaiden tukemisessa. Uudistukset koskevat mm. epidemiologista seurantaa, valmius- ja reagointisuunnittelua, EU:n terveysalan erityistyöryhmän käyttöönottoa sekä laboratorioverkoston rakentamista. Kokousasiakirjat täällä. Lisätietoa.

EU:n vastaus koronapandemiaan. Komissio on hiljattain tehnyt väliarvioinnin EU:n toimista koronapandemiaan liittyen. Ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan jäsenet kuulivat komission varapuheenjohtaja Margaritis Schinasia ja keskustelivat EU:n pandemiavalmiuden kehittämistä. Kokousasiakirjat täällä

Euroalue. Talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) järjesti kolme erillistä kuulemistilaisuutta, joihin osallistuivat Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Christine Lagarde, EKP:n valvontaelimen puheenjohtaja Andrea Enria sekä yhteisen kriisinratkaisuneuvoston puheenjohtaja Elke König. Kokousasiakirjat täällä

Tekoäly rikosoikeudessa. Kansalaisvapauksien valiokunta (LIBE) hyväksyi kannanoton tekoälyn käytöstä lainvalvonnassa. Esityksessä korostetaan syrjimättömyyden periaatetta, ja kasvojen tunnistaminen haluttaisiin kieltää lainvalvonnassa. Esityksen mukaan algoritmien tulee olla avoimia ja ymmärrettäviä kansalaisille ja ihmisten tulisi olla vastuussa lopullisten päätösten tekemisestä. Kokousasiakirjat täällä. Lisätietoa.

Länsi-Balkanin parlamenttien puhemiesten huippukokous. Parlamentin puhemies David Sassoli keskusteli Albanian, Bosnia ja Hertsegovinan, Kosovon, Montenegron, Pohjois-Makedonian ja Serbian parlamenttien edustajien kanssa parlamenttien roolista EU:n laajentumisessa covid-19:n jälkeen. 

Oikeusvaltioperiaate/EU:n budjetin suojaaminen. Talousarvion valvontavaliokunta (CONT)  ja budjettivaliokunta (BUDG) ottivat torstaina kantaa oikeusvaltioperiaatetta ja EU-varojen käyttöä koskevien sääntöjen soveltamiseen. Tavoitteena on luoda suuntaviivat yleisen ehdollisuusjärjestelmän soveltamiseksi, jotta EU:n budjettia voidaan suojata oikeusvaltiorikkomuksilta. Lisätietoa täällä

Ulko-, turvallisuus- ja puolustusasiat. Ulkoasiainvaliokunnassa (AFET) keskusteltiin muun muassa arktisen alueen turvallisuushaasteista ja äänestettiin aihetta koskevasta kannanotosta. Valiokunta keskusteli myös EU:n kyberpuolustuksen tilasta. Lisäksi ulkoasiainvaliokunta keskusteli yhdessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnan (SEDE) kanssa Naton varapääsihteeri Mircea Geoanăn kanssa. Kokousasiakirjat täällä

Puhemiehen viikko. Parlamentin puhemies David Sassoli osallistui Länsi-Balkanin parlamenttien puhemiesten huippukokoukseen. Puhemies allekirjoitti yhdessä Portugalin ympäristö- ja ilmastoministerin João Pedro Matos Fernandesin kanssa EU:n ilmastolain. Puhemies myös tapasi Irakin pääministerin H.E.M. Mustafa AL-Kadhimin

Koronavirus ja EU:n toimet

EU pyrkii torjumaan koronaviruspandemiaa yhteisillä toimillaan, joita Euroopan komissio koordinoi. Jäsenmaiden terveydenhuollon tukemisen ja viruksen sosiaalisten ja taloudellisen vaikutusten torjumisen ohella EU tarjoaa puolueetonta tietoa viruksesta sekä toimista sen leviämisen ehkäisemiseksi. Disinformaation torjumiseksi EU:n kaikki toimielimet toimivat tiiviissä yhteistyössä verkkoalustojen kanssa. Luotettavaa tietoa saat seuraamalla THL:n ja kansainvälisten terveysalan organisaatioiden tiedotusta. Lue lisää EU:n toimista disinformaatiota vastaan. Parlamentin verkkosivuille on koottu tietoa EU-tason toimista koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi ja tukea ja lääketarvikkeita tarvitsevien jäsenmaiden auttamiseksi. 

EU:n koronarokotestrategia
Osana EU:n rokotestrategiaa komissio on tähän mennessä sopinut jäsenmaiden puolesta noin 4,4 miljardin covid-19-rokoteannoksen toimittamisesta, ja lisäannoksista neuvotellaan. Rokotetoimitukset EU-maihin ovat lisääntyneet tasaisesti, ja komissio pyrkii yhdessä teollisuuden kanssa lisäämään rokotteiden valmistuskapasiteettia. EU:ssa on otettu toistaiseksi käyttöön neljä rokotetta – BioNTech-Pfizerin, Modernan, AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston sekä Janssen Pharmaceutica NV:n covid-19-rokotteet – Euroopan lääkeviraston (EMA) arvioinnin perusteella. 

Komissio täydentää EU:n rokotestrategiaa covid-19-taudin hoitokeinoja koskevalla strategialla, joka kattaa lääkkeiden koko elinkaaren tutkimuksesta, kehittämisestä ja valmistuksesta hankintaan ja käyttöönottoon asti. Lue lisää täältä. Lue myös EU:n varautumisesta koronavirusmuunnoksiin. EU on myös sitoutunut varmistamaan, että turvallisia rokotteita saadaan käyttöön kaikkialla maailmassa. Komissio ja EU-maat tukevat rokotuskampanjoita kumppanimaissa, ja ne ovat luvanneet yli 2,2 miljardia euroa Covax-hankkeelle, jonka tavoitteena on varmistaa covid-19-rokotteiden tasapuolinen ja maailmanlaajuinen saatavuus.

Lisätietoa Euroopan parlamentista

Tiedotteet
Valiokuntien kokousasiakirjat
Täysistunnot: esityslistat ja hyväksytyt tekstit
Suorat lähetykset
Puhemiehen kotisivut
Euroopan parlamentin jäsenet (haku maittain)

Tapahtumia

Eurooppa kasvuun luontoa tuhoamatta: EU mukana SuomiAreenassa 15.7.
SuomiAreenassa keskustellaan torstaina 15.7. klo 13.00–13.45 vihreästä elvyttämisestä, kestävästä kasvusta ja biodiversiteetistä. Kun koronapandemia alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä ja talous lähtee jälleen kasvuun, miten varmistamme, että kasvu on kestävää myös luonnon ja sen monimuotoisuuden kannalta? Saavatko EU:n elpymispaketti ja heinäkuun puolivälissä julkaistava Fit for 55 -lakipaketti sparrattua Euroopan oikeille raiteille? Mitä meistä jokainen voi tehdä itse ja mitä voimme tehdä yhdessä luonnon ja sen kantokyvyn ja monimuotoisuuden hyväksi?

Komissaari Jutta Urpilainen esittää videotervehdyksen. Aiheesta keskustelevat Euroopan parlamentin varapuhemies Heidi Hautala (Greens/EFA, vihr.), Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natri (S&D, sd.), Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto (kok.), Eurooppanuoret ry:n puheenjohtaja Risto Rajala sekä kansalaisviestinnän päällikkö Ismo Ulvila, Euroopan komission Suomen-edustusto. Keskustelun juontaa Ninni Norra, Suomen kansalaisedustaja Euroopan tulevaisuuskonferenssissa.

Päättäjät myös vastaavat kysymyksiisi. Mitä sinä haluaisit kysyä keskustelijoilta? Voit postata kysymyksesi Facebook-tapahtumaan!

Keskustelun järjestävät Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Euroopan komission Suomen-edustusto, Eurooppalainen Suomi ja Eurooppanuoret. Keskustelu lähetetään suorana lähetyksenä MTV:n studiolta Helsingistä.

MTV ja Porin kaupunki järjestävät SuomiAreenan tänä vuonna hybriditapahtumana. 12.–16.7. keskustelujen teemoina ovat yhteisöllisyys, digitaalisuus ja luonto. Keskustelutilaisuuksia järjestetään sekä Porissa että Helsingissä. SuomiAreenan ohjelmatiedot ja linkit suoriin verkkolähetyksiin täällä.

Green Lahti: Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden kesätapahtumat
Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta varten on koottu monipuolinen ohjelma myös kesän ajaksi. Tutustu tapahtumakalenteriin täällä!

Helsingissä Kampin Voimatalossa sijaitseva Eurooppasali on toistaiseksi suljettu koronarajoitusten vuoksi. Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston yhteinen tila, jossa järjestetään Euroopan unioniin ja Eurooppaan liittyviä tilaisuuksia. Eurooppasali on varattavissa ei-kaupallisiin tilaisuuksiin, lisätietoa täällä

Toimittajille

Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto
Maltalaisen tutkivan toimittajan Daphne Caruana Galizian muiston kunniaksi perustetulla palkinnolla tuetaan journalismia, joka vaalii EU:n periaatteita ja arvoja. Vuoden 2021 palkintoa voi hakea 31. elokuuta asti. 20 000 euron suuruinen palkinto voidaan myöntää yksittäiselle toimittajalle tai toimittajaryhmälle, joiden töitä on julkaistu EU:ssa sijaitsevassa mediassa. Vaikka palkinto on parlamentin perustama ja ylläpitämä, itsenäinen organisaatio valitsee palkintoehdokkaat ja voittajan. Palkintotilaisuus pidetään lokakuussa 2021 Euroopan parlamentissa. Lue lisää palkinnosta. Palkinnon hakuohjeet täällä

Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!
Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet sähköpostiisi uutisverkkopalvelusta. Palvelusta voi tilata niin täysistuntoa koskevia tiedotteita (kaikilla EU:n virallisilla kielillä ml. suomeksi) kuin valiokuntien toimintaa koskevia tiedotteita (pääasiassa englanniksi). Palvelussa voit myös itse hallinnoida tilaustasi. Parlamentin uusimmat tiedotteet löytyvät Uutishuoneesta.

EU @Oodi – jälleen avoinna 

Helsingin keskustakirjasto Oodin (Töölönlahdenkatu 4) katutasossa sijaitseva vuorovaikutteinen EU @Oodi-näyttelytila on jälleen avoinna. Muistathan vieraillessasi maskin ja turvavälit! EU @Oodi esittelee Euroopan unionia ja sen toimintaa. Tila sisältää tietopisteen ja erilaisia multimediatoteutuksia EU:n päätöksenteosta ja päätöksentekijöistä. 

EU @Oodista lisää osoitteessa https://euoodi.eu/ - voit seurata EU @Oodia myös somessa:
Instagram: euoodi
Twitter: @EUoodi
Facebook: EU Oodi

EU:n työpaikat

Virkakilpailuja ja muita hakuja
EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa ns. avoimien kilpailujen kautta. Virkakilpailun läpäisemällä voi työllistyä pysyvälle EU-uralle. EU-uran aikana eri politiikka-aloihin liittyvät monipuoliset tehtävät voivat vaihdella toimielimestä ja pääosastosta toiseen. EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO vastaa kilpailujen järjestämisestä. Lisätietoa avoimista kilpailuista EPSO:n sivuilla, joilla voi myös täyttää Lähtisinkö EU-uralle -kyselyn, jolla voi arvioida omaa soveltuvuuttaan työskentelyyn EU:n toimielimissä. 

EU:n toimielimet pohtivat parhaillaan aloittelevien yleisuran virkamiesten (AD5) rekrytointikilpailun tulevaa rakennetta. AD5-kilpailua ei järjestetä vuonna 2021.

EPSO järjestää hakuja myös sopimussuhteisiin ja määräaikaisiin EU-tehtäviin. EPSO:n avoimien työpaikkojen hakutietokannasta voi hakea tehtäviä aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Sopimussuhteisiin tehtäviin haetaan tällä hetkellä muun muassa rahoituksen, viestinnän, hankkeiden ja ohjelmien hallinnoinnin osaajia, korjauslukijoita, sihteereitä/virkailijoita sekä lastenhoito- ja kasvatushenkilöstöä. Näille toistaiseksi käynnissä oleville hauille ei yleensä ole määräaikaa.

EU-toimielinten harjoittelupaikoista ja niihin hakeutumisesta löytyy tietoa EPSO:n sivuilta. Useimmat EU-toimielimet ja EU:n erillisvirastot tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.

Muuta ajankohtaista

EU:n koronatodistus käyttöön
EU-kansalaiset ja EU:ssa asuvat voivat nyt saada EU:n koronatodistuksen, joka kelpaa kaikkialla EU:ssa.
EU:n koronatodistuksen on tarkoitus helpottaa vapaata ja turvallista liikkumista EU:n sisällä koronapandemian aikana. Se myös vapauttaa haltijansa tietyistä rajoituksista, kuten karanteenista. EU:n koronatodistus on saatavilla ilmaiseksi kaikilla EU:n virallisilla kielillä sekä digitaalisessa että paperimuodossa. Siihen merkitään tiedot covid-19-rokotuksista, testeistä ja taudista paranemisesta. Koronatodistus on turvallinen, sillä siihen sisältyy digitaalisesti allekirjoitettu QR-koodi. EU-maiden ei pitäisi asettaa EU:n koronatodistuksen haltijoille muita matkustusrajoituksia, paitsi jos ne ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia kansanterveyden turvaamiseksi. EU:n koronatodistusta koskevaa asetusta sovelletaan 12 kuukauden ajan 1. heinäkuuta 2021 alkaen. Suomen kansallinen koronarokotustodistus päivittyi yhteentoimivaksi EU:n koronatodistusjärjestelmään kuuluvan rokotustodistuksen kanssa 22. kesäkuuta, eli siitä lähtien Omakannasta on saanut automaattisesti EU:n koronatodistuksen. Lisätietoa komission tiedotteessa täällä.

EU:n vuotuinen innovaatiovertailu: Suomi jälleen kakkossijalla
Suomi on sijoittunut EU:n vuoden 2020 innovaatiovertailussa Ruotsin jälkeen toiseksi, kahden edellisvuoden tapaan. Perässä tulevat Tanska ja Belgia. Tämänvuotisen Euroopan innovaatioiden tulostaulun mukaan Euroopan innovaatiosuorituskyky jatkaa nousuaan koko EU:ssa. Se osoittaa myös, että heikommin suoriutuvat maat parantavat suorituskykyään nopeammin kuin paremmin suoriutuvat maat, ja innovaatiokuilu on kuroutumassa umpeen. Kun tarkastellaan EU:n alueiden suorituskykyä, Euroopan innovatiivisin alue on Ruotsin Tukholma. Sen jälkeen tulevat Etelä-Suomi ja Saksan Oberbayern. EU:n keskiarvon vertaaminen joihinkin globaaleihin kilpailijoihin osoittaa Etelä-Korean olevan innovatiivisin. Sen suorituskyky oli 36 prosenttia korkeampi kuin EU:n vuonna 2014 ja 21 prosenttia korkeampi vuonna 2021. Tämän vuoden innovaatiotulostaulussa EU on edellä Kiinaa, Brasiliaa, Etelä-Afrikkaa, Venäjää ja Intiaa, kun taas Kanada, Australia, Yhdysvallat ja Japani ovat EU:n edellä. Lue lisää

Komission Suomen-edustuston haastattelussa jalkapalloilija Tim Sparv
Toukokuun lopulla komission Suomen-edustustolla oli ilo haastatella miesten jalkapallomaajoukkueen kapteenia Tim Sparvia. Sparv kertoi muun muassa, miltä tuntuu toimia kapteenin kunniatehtävässä. Lisäksi hän sanoi olevansa kiitollinen siitä, että ihmiset voivat EU:ssa liikkua vapaasti maasta toiseen, sillä se helpottaa suuresti ammattijalkapalloilijan elämää. Hienosti taisteltu ensimmäisissä EM-kisoissanne, Huuhkajat! Katso haastattelu YouTubesta!

Kysyttävää EU:sta? Uusi Europe Direct -verkosto käytettävissäsi
Haluaisitko osallistua keskusteluun EU:n tulevaisuudesta tai onko sinulla kysyttävää EU- asioista? Siihen avautui loistava mahdollisuus eri puolilla kotimaata. EU:ssa aloitti 1. toukokuuta 2021 uusi Europe Direct -niminen verkosto. Suomessa verkosto toimii kahdeksalla alueella: Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kainuu, Kymenlaakso, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Satakunta. Pisteet järjestävät alueillaan tapahtumia, vierailevat kouluissa ja oppilaitoksissa, jakavat materiaalia ja osallistuvat EU-keskusteluihin sekä välittävät ruohonjuuritason viestejä komissiolle. Lisäksi ne tiedottavat komission ja parlamentin poliittisista painopisteistä alueillaan. Lisätietoa

Kansalaisyhteiskunnan palkinto 2021: ilmastotoimet 
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on avannut vuoden 2021 kansalaisyhteiskuntapalkinnon hakuajan. ETSK on valinnut palkintonsa teemaksi ilmastotoimet ja valitsee palkittavat luovista ja innovatiivisista aloitteista, joilla pyritään edistämään oikeudenmukaista siirtymää vähähiiliseen ja ilmastonmuutoksesta selviytyvään talouteen. ETSK palkitsee enintään viisi ilmastohanketta, joista ilmenee kansalaisyhteiskunnan korvaamaton panos ilmastoneutraaliuden saavuttamiseen. Hakemuksia voivat jättää kaikki Euroopan unionissa virallisesti rekisteröidyt kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, jotka toimivat paikallisella, alueellisella, valtiollisella tai Euroopan tasolla. Ehdolle voivat asettua myös EU:ssa asuvat yksityishenkilöt. Edellytyksenä on, että aloitteet ja hankkeet toteutetaan EU:ssa. Hankkeiden on oltava jo toteutettuja tai edelleen käynnissä. Palkittavia on enintään viisi, ja näiden kesken jaetaan
50 000 euron palkintosumma. Hakuaika päättyy 30. kesäkuuta! Kuvaus vaatimuksista kokonaisuudessaan sekä hakulomake  täällä. 

Ota kantaa! 

Euroopan tulevaisuuskonferenssi: tule mukaan keskustelemaan!
Euroopan tulevaisuuskonferenssi on uudenlainen, avoin ja osallistava keskustelevan demokratian hanke. Sen tavoitteena on antaa eurooppalaisille paremmat mahdollisuudet kertoa, mitä he odottavat EU:lta. Näkemykset otetaan huomioon EU:n tulevassa päätöksenteossa. Konferenssin jo avautuneen monikielisen verkkoalustan kautta ihmiset voivat olla yhteydessä toisiinsa ja keskustella ehdotuksistaan muiden eurooppalaisten kanssa. Kaikki alustalla esitettävät näkemykset ja tapahtumien tulokset kerätään ja analysoidaan sekä julkaistaan. Konferenssiin liittyviä tapahtumia voi selata interaktiivisella kartalla, ja niihin voi ilmoittautua verkossa. Tapahtumien järjestämiseen ja niistä tiedottamiseen saa apua foorumilla olevista oppaista. Alusta on käytettävissä kaikilla EU:n 24 virallisella kielellä. Lisätietoa

Komissio haluaa kuulla mielipiteesi
Kansalaiset ja yritykset voivat esittää näkemyksiään eri alojen tulevasta EU-politiikasta ja -lainsäädännöstä Euroopan komission Kerro mielipiteesi -sivustolla, ennen kuin komissio viimeistelee ehdotuksensa. Palautteen antaminen edellyttää rekisteröitymistä tai kirjautumista sosiaalisen median tilillä. Palautetta voi antaa kaikilla EU-kielillä, mukaan lukien suomeksi ja ruotsiksi.

Komissio haluaa kuulla näkemyksiä tällä hetkellä muun muassa ympäristöystävällisistä matkapuhelimista ja tableteista - laitteiden kestävästä suunnittelusta. Komissio pyytää palautetta aloitteestaan, jolla pyritään varmistamaan, että matkapuhelimet ja tabletit on suunniteltu energiatehokkaiksi ja kestäviksi, että kuluttajat voivat helposti korjata, päivittää ja huoltaa niitä ja että ne ovat uudelleenkäytettäviä ja kierrätettäviä. Mielipiteitä voi esittää 23.8. saakka täällä.

Komissio pyytää lisäksi mielipiteitä elinikäistä oppimista edistävistä mikrotutkinnoista. Mikrotutkinnoilla tuetaan elinikäistä oppimista ja työllistettävyyttä. Aloitteen tarkoituksena on parantaa mikrotutkintojen laatua, tunnustamista ja käyttöönottoa ja luoda uusia oppimismahdollisuuksia moninaisemmalle oppijaryhmälle. Lisäksi sillä kannustetaan ihmisiä muuttamaan EU:n sisällä koulutusta tai työntekoa varten. Pyrkimyksenä on ottaa eurooppalaisten yliopistojen yhteenliittymät ja ammatillisen koulutuksen huippuyksiköt roolimalleiksi. Komissio haluaa nyt kuulla valtiohallinnon ja kansalaisjärjestöjen, koulutus- ja työllisyysalan sidosryhmien sekä yksityishenkilöiden näkemyksiä aloitteesta kerätäkseen ideoita siitä, miten mikrotutkinnot voitaisiin määritellä. Suomenkielisen kuulemislomakkeen löydät täältä vaihtamalla kielen sivun yläreunassa olevasta kielivalikosta. Näkemyksiä voi esittää 13. heinäkuuta saakka.

Komissio haluaa kuulla mielipiteesi myös rajatylittävistä perhesuhteista. Yhdessä EU-maassa vahvistettua lapsen ja vanhemman välistä oikeudellista sidettä ei välttämättä tunnusteta toisessa EU-maassa. Tämä voi aiheuttaa ongelmia matkustettaessa tai muutettaessa toiseen EU-maahan ja vaarantaa tähän siteeseen perustuvat lapsen oikeudet (esim. elatusapu tai perimys). Komissio on käynnistänyt lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen siteen tunnustamista koskevasta aloitteesta julkisen kuulemisen. Kerro mielipiteesi asiasta 11.8. mennessä täällä! 

Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
Oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu www.demokratia.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa asioiden valmistelusta paikallisesti, Suomessa – ja myös Euroopan unionissa. Sivustolta löytyvät ajankohtaiset hankkeet, joihin kaivataan kansalaisten mielipidettä. Palvelun tavoitteena on helpottaa kansalaisvaikuttamista ja tiedonsaantia; se on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tarjotaan palveluita demokraattiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. 

Pääset sivustolta myös eurooppalaisen kansalaisaloitteen laatimisohjeisiin. Kansalaisaloitteen avulla tavalliset ihmiset voivat pyytää Euroopan komissiota tekemään lakiehdotuksia heille tärkeistä aiheista. Se on mahdollisuus vaikuttaa suoraan EU:n toimiin ja politiikkaan. Kun aloitteelle on kerätty vähintään miljoona allekirjoitusta, voi komissio ottaa sen käsiteltäväkseen. Nimienkeruuvaiheessa on tällä hetkellä muun muassa ilmastotoimiin ja mehiläisten pelastamiseen liittyviä kansalaisaloitteita. Seuraa valmistelua ja vaikuta! Lue lisää

EU-oppimateriaaleja ja verkkoaineistoa

Online-vierailut Euroopan parlamenttiin
Euroopan parlamentti on suljettu vierailijoille toistaiseksi koronatilanteen vuoksi. Yleisövierailujen sijaan parlamentin vierailupalvelu tarjoaa yleisölle ja ryhmille etävierailuja videotapaamisen välityksellä. Parlamentin online-esittely tutustuttaa parlamentin toimivaltoihin, rooliin ja toimintaan 60-90 minuutin etäluennon muodossa. Verkossa järjestettävät esittelyt sovitetaan kunkin ryhmän tarpeisiin. Mahdollisuuksien mukaan osa esittelystä voidaan tehdä etänä esim. täysistuntosalista käsin. Esittelyjä on saatavilla EU:n 24 virallisella kielellä. Lisätietoja vierailupalvelujen nettisivuilla.

Oppisoppi – tunnista ja selätä disinformaatio!
Pandemian aikana olemme joutuneet huomaamaan, miten nopeasti väärät tiedot saattavat levitä verkossa. Oppisoppi-sivuston uusimman aineistopaketin avulla opettajat voivat auttaa opiskelijoita tunnistamaan valeuutiset. Aineistopakettiin kuuluu muokattavissa oleva esitysrunko PowerPoint- ja pdf-muodossa sekä ohjekirjanen opettajille. Esitysrunko sisältää muun muassa YouTube-videoita sekä 

esimerkkitapauksia tehtävineen ryhmätyöskentelyä varten. Pääasiallisena kohderyhmänä ovat 15–18-vuotiaat nuoret, mutta paketti voidaan räätälöidä kaikille ikäryhmille sopivaksi. Oppisoppi-sivusto tarjoaa opettajille ja kotona opiskeleville monenlaista muutakin oppimateriaalia ja ajanvietettä, kuten verkko-opiskeluaineistoja, videoita, tietovisoja ja pelejä. Aineistot ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Lue lisää. 

EU-peli 2.0. opetuksen tueksi
Eurooppatiedotuksen opetuskäyttöön suunnitellun EU-verkkopelin tarkoituksena on tuoda hauskalla ja osallistavalla tavalla esiin perustietoja EU:n toiminnasta. EU-peli 2.0:ssa seikkailevat Eurooppatiedotuksen animaatiovideoista tutut Emma ja Jusu, jotka on kutsuttu Brysseliin Euroopan parlamentin kuultaviksi. Kaksikon pitää kerrata EU-faktoja Brysselin-matkaa varten. Pelaajan tehtävä on auttaa pelin päähenkilöitä EU-aiheisissa kysymyksissä läpi pelin. Peli sopii toisen asteen opiskelijoille ja myös yläkouluissa käytettäväksi. EU-peli 2.0 on saatavissa suomeksi ja ruotsiksi ja se on ladattavissa maksutta. Peli on toteutettu Seppo-pelialustalla yhteistyössä Lentävä liitutaulu -yrityksen kanssa. Latausohjeet löytyvät täältä. Mukavia pelihetkiä! 

Parlamenttitietoa nyt myös saameksi!
Euroopan parlamentti tuottaa aineistoa, joka on jokaisen kansalaisen saatavilla. Nettisivuiltamme voit ladata ja tilata esimerkiksi parlamentin toimintaa esittelevän perusesitteen sekä EU:n kartan. Molemmat ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Parlamenttiesite on nyt lisäksi saatavilla myös pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä. Sivuillamme on ladattavissa myös esite parlamentin suomalaisista jäsenistä vaalikaudella 2019–2024 sekä suomeksi että ruotsiksi. Aineistojen tilaaminen on ilmaista. Esitteet ja tilauslomake.

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Jarmo Oikarinen, Hannariikka Nieminen, Niina Saloranta, Simo Ristolainen, Tuure-Eerik Niemi, Kara Martikainen, Riku Löf