skip to content
 
 
 

Parlamentin viikko 43/2020: Täysistunto etäyhteyksin

 

Parlamentin jäsenet kokoontuvat tällä viikolla etäyhteyksin järjestettävään täysistuntoon, jossa äänestetään EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta ja digitaalisten palvelujen sääntelystä. Mepit ottavat kantaa myös tekoälyn sääntelyyn, EU:n ja Valko-Venäjän suhteisiin ja globaalin metsäkadon hillitsemiseen. Esillä ovat myös EU-passien ja -viisumien laiton myynti, EU-huippukokouksen päätelmät ja komission vuoden 2021 työohjelma. Parlamentti julkistaa vuoden 2020 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon saajan torstaina.

Viime viikolla parlamentin jäsenet kokoustivat valiokunnissa. Viikon aiheita olivat muun muassa EU:n toimet koronaviruspandemian hallitsemiseksi, pandemian rajoitustoimien vaikutus demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen, euroalueen talouspolitiikka, ja uusi Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. 

Koronapandemian varotoimena parlamentin virallisia kokouksia järjestetään edelleen osin etäyhteyksin. Parlamentin jäsenillä on mahdollisuus osallistua täysistuntoihin ja valiokuntien kokouksiin videoyhteydellä sekä äänestää etänä. Kaikki kokoukset lähetetään verkkolähetyksinä. Väliaikainen poikkeusjärjestely jatkuu toistaiseksi. 

Varotoimilla pyritään turvaamaan parlamentin keskeiset toiminnot ja etenkin lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttöön liittyvä työ. Parlamentti on päivittänyt vuosikalenteriaan lisäten siihen päiviä, jolloin parlamentin hallintoelimet, valiokunnat ja poliittiset ryhmät voivat järjestää etäkokouksia. Kunkin valiokunnan sivuilta löytyy lisätietoa lähiviikkojen kokousaikatauluista. 

Parlamentti jatkaa myös muiden toimintojensa rajoittamista osana koronavirukseen varautumista. Valtuuskuntamatkat ja valiokuntien asiantuntijakuulemiset on toistaiseksi peruttu. Muiden kuin parlamentin jäsenten, henkilökunnan ja median edustajien pääsy parlamentin tiloihin on rajoitettu. Myös yleisötilaisuudet kaikissa parlamentin toimipaikoissa on peruttu toistaiseksi. Varotoimenpiteillä suojellaan parlamentin jäsenten ja henkilöstön terveyttä. Parlamentin jäsenet, virkamiehet ja muu henkilökunta työskentelee edelleen osin etänä.

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia
- Fiksumpi kuin opiskelija? EU-visailua Facebookissa 23.10. klo 14.30!
- Eurooppaministerin EU-aiheiset kansalaiskeskustelut maanantaina 26.10. ja keskiviikkona 4.11.
- Mitä olet aina halunnut kysyä EU:sta? Kysy kotisohvaltasi 27.10. klo 17-18!

Toimittajille
- KUTSU: taustatilaisuus toimittajille EU:n rahoituskehyksestä ja elvytyspaketista 23.10. Klo 10-11
- Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!

EU @Oodi jälleen avoinna

EU:n työpaikat
- Virkamieskilpailuja ja muita hakuja

Muuta ajankohtaista
- Lähtisikö koulusi mukaan Ambassador School -hankkeeseen?
- Parlamentin verkkokyselyt opettajille ja nuorille
- Juvenes Translatores – komission vuotuinen käännöskilpailu nuorille
- Lokakuu on Euroopan kyberturvallisuuskuukausi
- Osallistu Euroopan ammattitaitoviikolle –järjestä vaikka verkkotapahtuma
- Maahanmuuttajien kotouttaminen ja osallisuus – osallistu julkiseen kuulemiseen
- EU-peli 2.0 opetuksen tueksi
- Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto 
- Eurooppa käden ulottuvilla: Citizens’ App -sovellus

- Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
- Tilaa Euroopan parlamentin esitteitä

Parlamentin jäsenet kokoontuvat tällä viikolla etäyhteyksin järjestettävään täysistuntoon. Kohokohtia ovat äänestykset EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta ja digitaalisten palvelujen sääntelystä. Mepit ottavat kantaa myös tekoälyn sääntelyyn, EU:n ja Valko-Venäjän suhteisiin ja globaalin metsäkadon hillitsemiseen. Esillä ovat myös EU-passien ja -viisumien laiton myynti, EU-huippukokouksen päätelmät, talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikka euroalueella sekä komission vuoden 2021 työohjelma. Parlamentti julkistaa vuoden 2020 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon saajan torstaina. Lisätietoa täysistunnon esityslistaluonnoksesta.

EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuus. Parlamentti äänestää EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta. Mepit keskustelevat täysistunnossa suunnitelmista tehdä maatalouspolitiikasta kestävämpi ja joustavampi, jotta Euroopan ruokaturvallisuus voidaan taata myös jatkossa. Kansallisten viranomaisten tehtäväksi jää laatia strategiset suunnitelmat, joissa määritellään, miten EU:n yhteisiä tavoitteita toteutetaan käytännössä. Parlamentti keskustelee aiheesta tiistaina aamupäivällä sekä äänestää useampana päivänä, aina perjantaihin saakka. Lisätietoa: istuntokatsaus.

Saharov-palkinto. Parlamentin puhemies David Sassoli julkistaa vuoden 2020 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon saajan torstaina täysistunnossa noin kello 13 Suomen aikaa. Palkinnon finalisteiksi valittiin Valko-Venäjän demokraattinen oppositio ja sen edustaja Svjatlana Tsihanouskaja, Guapinolin ympäristöaktivistit ja Berta Cáceres sekä Mosulin arkkipiispa Najeeb Moussa Michaeel. Lisätietoa Saharov-palkinnosta, vuoden 2020 ehdokkaista sekä istuntokatsauksesta

Digipalvelut. Parlamentti ottaa kantaa maanantaina digipalvelusäädökseen. Kyseessä on valmisteilla oleva uusi EU:n digitaalisten palveluiden säädös, joka tulee määrittämään digitaalisen talouden toimintaympäristön Euroopassa. Mepit keskustelevat mm. siitä, miten digitaalisia palveluja, mukaan lukien verkkoalustoja ja kauppapaikkoja, tulisi säädellä. Parlamentti äänestää tiistaina kahdesta erillisestä mietinnöstä. Toisen on valmistellut sisämarkkinavaliokunta, toisen oikeudellisten asioiden valiokunta.  Lisätietoa: istuntokatsaus.

Tekoäly. Europarlamentaarikot esittävät näkemyksensä siitä, miten EU voisi parhaiten säädellä tekoälyä. Tarkoitus on edistää innovointia ja eettisiä standardeja sekä lisätä luottamusta teknologiaan. Aihe on jaettu kolmeen päätöslauselmaan, jotka käsittelevät tekoälyn eettisyyttä, vastuuvelvollisuutta sekä tehokasta immateriaalioikeuksien järjestelmää. Parlamentti keskustelee asiasta maanantaina, äänestää päätöslauselmista tiistaina ja julkaisee äänestystulokset keskiviikkona. Lisätietoa: istuntokatsaus.

Metsäkato. Parlamentti haluaa varmistaa, että EU-vetoinen kulutus ei johda maailmanlaajuiseen metsäkatoon. Mepit vaativat sitovaa lainsäädäntöä, joka perustuu jäljitettävyysvaatimuksiin ja pakolliseen “due diligence” -vastuuseen EU:n markkinoilla. Parlamentti keskustele aiheesta keskiviikkona. Lopullinen äänestys sekä äänestystulosten julkistaminen pidetään torstaina.

EU-passien ja -viisumien myyminen. Parlamentti keskustelee torstaina EU-passien ja -viisumien myynnistä aiheutuvista turvallisuusuhista. Mepit tiedustelevat komissiolta mahdollisista toimenpiteistä, joilla torjua kolmansista maista tulleiden rikollisten laittomat pyrkimykset EU-alueelle.

Komission työohjelma 2021. Parlamentin jäsenet kommentoivat tiistaina iltapäivällä komission vuoden 2021 työohjelmaa. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli syyskuussa unionin tila -puheessaan työohjelman tulevat painopisteet. Tiistain täysistunnossa puolestaan keskustellaan konkreettisista suunnitelmista tukea koronakriisistä elpymistä sekä kestävän, hiilineutraalin ja digitaalisesti edistyneen talouden rakentamisesta. Lisätietoa: istuntokatsaus.  

EU-huippukokouksen päätelmät. Parlamentti kommentoi keskiviikkona 15.-16. lokakuuta pidetyn EU-huippukokouksen päätelmiä. Keskustelu käydään yhdessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin kanssa, ja aiheina ovat muun muassa EU:n ja Ison-Britannian suhteet, toimenpiteet koronaviruspandemian johdosta, ilmastohätätila sekä EU:n ja Afrikan suhteet. Parlamentin puhemies Sassoli korosti puheessaan EU-johtajille, että neuvottelut vuosien 2021-2027 EU-budjetista on saatava etenemään. 

Muita istuntoaiheita. Mepit keskustelevat tällä viikolla myös mm. talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikasta euroalueella vuonna 2020, suhteista Valko-Venäjään, koulutuksen tulevaisuudesta Euroopassa koronaviruspandemian valossa sekä EU:n toimenpiteistä pandemian sosiaalisten ja taloudellisten seurausten lieventämiseksi. Lisätietoa: istuntokatsaus.  

Puhemiehen agenda. Parlamentin puhemies David Sassoli tapaa keskiviikkona iltapäivällä Euroopan oikeusasiamies Emily O’Reillyn sekä torstaina Pohjois-Makedonian pääministeri Zoran Zaevin. Sunnuntaina puhemies Sassoli matkustaa viralliselle vierailulle Portugaliin.

Viime viikolla parlamentissa

Parlamentin jäsenet kokoustivat viime viikolla valiokunnissa. Viikon aiheita olivat muun muassa EU:n toimet koronaviruspandemian hallitsemiseksi, pandemian rajoitustoimien vaikutus demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen, euroalueen talouspolitiikka, vuoden 2020 Saharov-palkintoehdokkaat ja uusi Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. 

EU:n toimet koronaviruspandemiaa vastaan: EU4Health. Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI) puolsi tiistaina EU:n terveysalan toimintaohjelman (EU4Health) perustamista kaudeksi 2021–2027. Ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja vahvistaa jäsenmaiden terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä. Tiedote (EN) täällä.

Covid-19 ja EU:n yhteiset arvot. Kansalaisvapauksien valiokunta (LIBE) keskusteli torstaina ja perjantaina EU-maiden koronaviruspandemiaan liittyvien rajoitustoimien vaikutuksista demokratiaan, perusoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Euroalueen talouspolitiikka. Komission keväällä julkistaman talousennusteen ja huolestuttavien talousnäkymien johdosta talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) äänesti torstaina useista toimenpiteistä. Mepit haluavat, että elpymispaketti on johdonmukainen vihreän kehityksen ohjelman periaatteiden, Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Tiedote (EN) täällä.

Euroalueen talouspolitiikka. Komission keväällä julkistaman talousennusteen ja huolestuttavien talousnäkymien johdosta talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) äänesti torstaina useista toimenpiteistä. Mepit haluavat, että elpymispaketti on johdonmukainen vihreän kehityksen ohjelman periaatteiden, Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. 

Oikeusvaltioperiaate. Maanantaina 12.10. alkoivat ensimmäiset epäviralliset neuvottelut parlamentin, neuvoston ja komission välillä EU-varojen käytön sitomisesta oikeusvaltioperiaatteeseen. Parlamentti haluaa, että EU-varojen jakaminen voidaan keskeyttää, mikäli jäsenmaa ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta tai perusoikeuksia. 

Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. Uusi vuosittain myönnettävä journalismipalkinto julkistettiin perjantaina. Samana päivänä muistettiin 16.10.2017 autopommi-iskussa menehtynyttä maltalaista Daphne Caruana Galiziaa, joka työskenteli tutkivana journalistina. Galizia raportoi lahjontaan, rahanpesuun ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä ongelmista sekä Maltan silloiseen hallitukseen liittyvistä ns. Panaman asiakirjoista. Euroopan parlamentti myöntää hänen nimeään kantavan palkinnon journalistisista ansioista toimittajalle työstä sananvapauden ja Euroopan unionin arvojen edistämiseksi. Lue lisää palkinnosta.

Parlamentin agendalla syksyllä 2020. Parlamentin syyskauden työ jatkuu poikkeusoloissa, koronapandemian torjunnan ja seurausten lievittämisen hallitessa agendaa. Syksyn keskeisiä aiheita ovat neuvottelut ja äänestykset EU:n pitkän aikavälin rahoituksesta ja elvytyksestä. Meppien on määrä äänestää syksyllä myös uudesta ilmastolaista sekä jatkaa keskustelua EU:n tulevaisuudesta. Lue lisää ja katso aiheesta video täällä

Koronavirus ja EU:n toimet. EU pyrkii torjumaan koronaviruspandemiaa yhteisillä toimillaan, joita Euroopan komissio koordinoi. Jäsenmaiden terveydenhuollon tukemisen ja viruksen sosiaalisten ja taloudellisen vaikutusten torjumisen ohella EU tarjoaa puolueetonta tietoa viruksesta sekä toimista sen leviämisen ehkäisemiseksi. Parlamentin verkkosivuille on koottu tietoa EU-tason toimista koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi ja tukea ja lääketarvikkeita tarvitsevien jäsenmaiden auttamiseksi. Tuore katsaus parlamentin työhön covid-19-pandemian torjumiseksi on luettavissa täällä (EN). Kattavaa tietoa EU:n toimista koronakriisissä ja toimielinten työn poikkeusjärjestelyistä on koottu myös valtioneuvoston kanslian verkkosivuille.

Tiedotteet
Valiokuntien kokousasiakirjat
Täysistunnot: esityslistat ja hyväksytyt tekstit
Suorat lähetykset
Puhemiehen kotisivut
Euroopan parlamentin jäsenet (haku maittain)

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia

Fiksumpi kuin opiskelija? EU-visailua Facebookissa 23.10. klo 14.30!
Mepit ja lukio-opiskelijat kohtaavat EU-aiheisessa visailussa ja kisaavat joukkueina toisiaan vastaan. Fiksumpi kuin opiskelija? Klikkaile itsesi mukaan seuraamaan leikkimielistä EU-visailua parlamentin Suomen-toimiston Facebook-liveen perjantaina 23.10. kello 14.3016.00.

Europarlamentaarikkojen joukkueessa kisailevat Sirpa Pietikäinen (EPP, kok.), Nils Torvalds (Renew, r.), Alviina Alametsä (Greens/EFA, vihreät). Vastaansa mepit saavat joukon fiksuja opiskelijoita Espoonlahden lukiosta, sekä Lauttasaaren ja Munkkiniemen yhteiskouluista. Kumpi joukkue voittaa? Tietäisitkö sinä vastaukset? 

Lisätietoa Facebook-tapahtumasta

Eurooppaministerin EU-aiheinen kansalaistilaisuus 26.10. klo 14.30 ja 4.11. klo 9
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen kutsuu suomalaiset EU-aiheiseen kansalaistilaisuuteen maanantaina 26.10. kello 14.3016.00. Teemana on “EU:n kriisinkestävyys - enemmän kuin tekijöidensä summa”. Tilaisuudessa keskustelevat ministeri Tuppuraisen kanssa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela, yliopistotutkija Timo Miettinen ja ekonomisti Sixten Korkman

Toisen tilaisuuden aiheena on “Nuoret ja EU - mitä haluamme unionilta tulevaisuudessa?”, joka pidetään keskiviikkona 4.11. kello 9.0010.30. Silloin ministeri Tuppuraisen vieraiksi saapuvat Eurooppanuoret ry:n, Allianssi ry:n ja Sakki ry:n edustajat. Tilaisuuksia voi seurata suorana valtioneuvoston You Tube -kanavalta tai katsoa myöhemmin tallenteena. Lue lisää tapahtumasta valtioneuvoston kanslian verkkosivuilta.

Mitä olet aina halunnut kysyä EU:sta? Kysy kotisohvaltasi 27.10. klo 1718!
Mitä olet aina halunnut kysyä EU:sta? Miten Eurooppa valmistautuu kohtaamaan tulevaisuuden haasteet? Mitä EU on tehnyt koronapandemian vaikutuksien lieventämiseksi? Liity Euroopan parlamentin Suomen-toimiston järjestämään keskusteluun tiistaina 27.10. klo 1718 vaikkapa kotisohvaltasi. Tapahtumassa käydään läpi niin ajankohtaisia kuin ainaisesti askarruttavia EU-teemoja yhdessä parlamentin tiedottajien kanssa. Tilaisuudessa saatetaan myös murtaa muutama EU-myytti!

Osallistujien kysymyksiin vastaavat parlamentin tiedottajat Tuure-Eerik Niemi (Suomen-toimisto) ja Maria Tuomela (Bryssel). Keskustelua moderoi Itä-Suomen yliopiston opiskelija Onerva Aalto. Esitä sinua kiinnostavia EU-kysymyksiä ilmoittautumisen yhteydessä 25.10. Klo 23.59 mennessä täällä. Lisätietoa Facebook-tapahtumasta. Osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. 

Tapahtuma on osa parlamentin yhdessä.eu -hanketta, jonka tarkoituksena on jalkauttaa EU-keskustelua ympäri Suomea.

Toimittajille 

KUTSU: taustatilaisuus toimittajille EU:n rahoituskehyksestä ja elvytyspaketista 23.10. klo 1011
Perjantaina 23.10. klo 1011 etäyhteyksin järjestettävässä taustoittavassa toimittajatilaisuudessa analysoidaan parhaillaan käynnissä olevia neuvotteluita unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä, elvytyspaketista ja oikeusvaltioperiaatteen kytkeytymisestä EU-varojen käyttöön.

Aiheista alustavat Euroopan parlamentin puhemiehen budjettineuvonantaja Minna Ollikainen, yksikön päällikkö (Economic Governance Support Unit) Kajus Hagelstam ja talousarvion valvontavaliokunnan sihteeristön virkamies Aleksi Hyvätti. Virkamiesten alustusten jälkeen on aikaa toimittajien kysymyksille.

Käynnissä olevissa neuvotteluissa EU:n vuosien 2021-2027 rahoituskehyksestä Euroopan parlamentti on vaatinut riittävää rahoitusta lisäarvoa tuottaville EU-rahoitusohjelmille, omien varojen järjestelmän uudistamista budjetin rahoittamiseksi sekä vahvaa kytköstä EU:n rahoituksen ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioituksen välille.

Pyydämme ilmoittautumaan sähköpostitse osoitteeseen ephelsinki@europarl.europa.eu viimeistään 22.10. klo 15. Ilmoittautuneille lähetetään ohjeet verkkokokoukseen liittymiseksi.

Tilaisuuden järjestävät Euroopan parlamentin Suomen-toimisto ja Taloustoimittajat ry. Lisätietoja täälläLämpimästi tervetuloa!

Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!
Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet sähköpostiisi uutisverkkopalvelusta. Palvelusta voi tilata niin täysistuntoa koskevia tiedotteita (kaikilla EU:n virallisilla kielillä ml. suomeksi) kuin valiokuntien toimintaa koskevia tiedotteita (pääasiassa englanniksi). Palvelussa voit myös itse hallinnoida tilaustasi.

Parlamentin uusimmat tiedotteet löytyvät Uutishuoneesta.

EU @Oodi jälleen avoinna

Helsingin keskustakirjasto Oodin (Töölönlahdenkatu 4) katutasossa sijaitseva vuorovaikutteinen EU @Oodi-näyttelytila on jälleen avoinna rajoitetusti. EU @Oodi esittelee Euroopan unionia ja sen toimintaa. Tila sisältää tietopisteen ja erilaisia multimediatoteutuksia EU:n päätöksenteosta ja päätöksentekijöistä. 

EU @Oodi on avoinna arkisin klo 10-20 ja viikonloppuisin klo 10-18. EU @Oodi toivottaa kerrallaan tervetulleiksi viisi vierailijaa - muistathan turvavälit!  EU @Oodista lisää: https://euoodi.eu/

EU:n työpaikat

Virkamieskilpailuja ja muita hakuja

EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa ns. avoimien kilpailujen kautta. Virkamieskilpailun läpäisemällä voi työllistyä pysyvälle EU-uralle. EU-uran aikana eri politiikka-aloihin liittyvät monipuoliset tehtävät voivat vaihdella toimielimestä ja pääosastosta toiseen. EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO vastaa virkamieskilpailujen järjestämisestä. Lisätietoa avoimista kilpailuista EPSO:n sivuilla, joilla voi myös täyttää Lähtisinkö EU-uralle -kyselyn, jonka avulla voi arvioida omaa soveltuvuuttaan työskentelyyn EU:n toimielimissä. 

EU:n toimielimet etsivät paraikaa pysyvälle virkauralle ulkosuhteiden asiantuntijoita, joilla on alan työkokemusta. Palvelukseen otettavat asiantuntijat työskentelevät pääasiassa Euroopan ulkosuhdehallinnossa, joka huolehtii EU:n diplomaattisista suhteista ja avustaa EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa toteuttamaan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hakuaika ulkosuhdekilpailuun päättyy 13.10. klo 13 Suomen aikaa. Lisätietoa EPSO:n ja valtioneuvoston sivuilla sekä linkki aiheesta pidettyyn webinaariin.  

EPSO järjestää hakuja myös sopimussuhteisiin ja määräaikaisiin EU-tehtäviin. EPSO:n avoimien työpaikkojen hakutietokannasta voi hakea tehtäviä aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Sopimussuhteisiin tehtäviin haetaan tällä hetkellä muun muassa rahoituksen, viestinnän, hankkeiden ja ohjelmien hallinnoinnin osaajia, korjauslukijoita, sihteereitä/virkailijoita sekä lastenhoito- ja kasvatushenkilöstöä. Näille toistaiseksi käynnissä oleville hauille ei yleensä ole määräaikaa.

Myös EU-toimielinten harjoittelupaikoista ja niihin hakeutumisesta löytyy tietoa EPSO:n sivuilta. Useimmat EU-toimielimet ja EU:n erillisvirastot tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.

Muuta ajankohtaista

Lähtisikö koulusi mukaan Ambassador School -hankkeeseen?
Euroopan parlamentin Ambassador School eli EPAS-hanke jatkuu lukuvuonna 2020-2021. Hankkeen tarkoituksena on lisätä koulujen tietoisuutta Euroopan unionista ja tuoda nuoria lähemmäs unionin toimintaa ja poliittista keskustelua. EPAS on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille. Parlamentti tarjoaa kouluille valmiita oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tueksi. Käytännön toteutus on kuitenkin vapaasti koulujen valittavissa, ja oppilaat voivat esimerkiksi pitää EU-aiheisen teemapäivän tai järjestää työpajoja materiaalien pohjalta.

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2020–2021 Ambassador Schooliin on nyt käynnissä ja päättyy 15.1.2021. Parlamentin Suomen-toimisto toteuttaa EPAS-ohjelmaa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa. Ilmoittautumisesta lisää HYOL:n sivuilla. EPAS-asiaa myös parlamentin toimiston sivuilla.

Parlamentin verkkokyselyt opettajille ja nuorille
Nyt saa ottaa kantaa! Mitä EU-asioista ja eurooppalaisesta demokratiasta opettamiseen tarvitaan? Millaista sisältöä kaipaisit Euroopan parlamentin tulevalle nuorisosivustolle? Parlamentti on avannut kaksi verkkokyselyä kartoittaakseen sekä opettajakunnan että nuorten näkemyksiä tarjonnastaan.

Opettajakunnalle suunnattuun kyselyyn voi vastata täällä. Nuorten näkemyksiä kartoitetaan täällä. Kyselyt löytyvät 24 kielellä ja kielen voi vaihtaa yläreunan valikosta. Kiitos osallistumisesta - mielipiteesi on meille tärkeä!

Juvenes Translatores – komission vuotuinen käännöskilpailu nuorille 
Euroopan komission käännöskilpailun voivat tänä vuonna osallistua vuonna 2003 syntyneet. Suomesta mukaan pääsee 14 koulua, ja kukin koulu voi nimetä kilpailuun 2–5 oppilasta. Kilpailussa käännettävien tekstien teemana on, miten voimme yhdessä selviytyä paremmin myös vaikeina aikoina. Osallistujat voivat kääntää mistä tahansa EU:n 24 virallisesta kielestä toiseen. Kilpailu järjestetään verkossa 26. marraskuuta 2020 ja voittajat – yksi kustakin maasta – julkistetaan helmikuun 2021 alkupuolella. Jos olosuhteet sallivat, voittajat kutsutaan Brysselissä keväällä 2021 järjestettävään palkintotilaisuuteen. Toisen asteen oppilaitokset voivat rekisteröityä mukaan kilpailuun 20.10. saakka. Lisää täällä

Brexit-aiheinen visuaalisen taiteen kilpailu 19–30-vuotiaille
EU IDEA -hankkeessa (Integration and Differentiation for Effectiveness and Accountability) selvitetään yhteistyön hyötyjä EU:ssa. EU IDEA järjestää nyt kaikille 11.4.1989–10.4.2002 syntyneille avoimen visuaalisen taiteen kilpailun. Aiheena on brexit, ja osallistujia pyydetään ilmaisemaan visuaalisen taiteen keinoin, miten he kokevat ja tulkitsevat Ison-Britannian eron EU:sta. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä julkaisemattoman video- tai valokuvateoksen tai muunlaisen visuaalista taidetta yhdistelevän teoksen. Siihen voi liittää tekstin, jonka pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetysmuodosta on tarkat tiedot kilpailuilmoituksessa, johon pääsee alla olevasta linkistä. Tuomaristo nimeää kaksi voittajaa, joiden teoksia jaetaan laajalti EU IDEAn jakelukanavien kautta. Voittajat palkitaan Brysselissä joulukuussa 2021 järjestettävässä EU IDEAn päätöskonferenssissa. Kilpailukielenä on englanti, ja kilpailuun voi osallistua 15.10. asti. Lisätietoa täällä 

Europe Direct -palvelujen haku käynnissä
Euroopan komissio on käynnistänyt ehdotuspyyntömenettelyn valitakseen kumppaneita ylläpitämään uudistetun mallin mukaisia Europe Direct -palveluita Suomessa vuosina 2021-2025. 

Europe Direct -toimien tavoitteena on tuoda Eurooppa ihmisten ulottuville paikallis- ja aluetasolla ja ottaa heidät mukaan keskusteluun EU:sta, sen politiikoista, painopisteistä ja tulevaisuudesta. Europe direct -pisteet tiedottavat EU:sta ja järjestävät paikallista toimintaa, kuten kansalaiskeskusteluja, ja auttavat EU:n toimielimiä ymmärtämään paremmin paikallisia erityiskysymyksiä, huolenaiheita ja näkemyksiä EU:sta. 

Paikalliset Europe Direct -tiedotuspisteet tekevät jäsenmaissa tiivistä yhteistyötä komission edustustojen ja Euroopan parlamentin yhteystoimistojen kanssa. Komissio ottaa ehdotuksia vastaan 15.10. saakka. Lisätietoa

Lokakuu on Euroopan kyberturvallisuuskuukausi
Lokakuu on omistettu jo kahdeksatta kertaa kyberturvallisuudelle. Vuotuista verkkoturvallisuutta koskevaa kampanjaa koordinoivat Euroopan komissio ja EU:n kyberturvallisuusvirasto (ENISA). Tänä vuonna kyberturvallisuuden teemakampanjassa käsitellään turvallisuuskysymyksiä, jotka liittyvät jokapäiväisen elämän digitalisaatioon, jonka merkitys on koronaviruspandemian myötä noussut uuteen mittaluokkaan. Lue lisää

Osallistu Euroopan ammattitaitoviikolle – järjestä esimerkiksi verkkotapahtuma!
Euroopan ammattitaitoviikko on vuotuinen tapahtuma, jolla tuodaan esiin ammatillisen koulutuksen hyötyjä ja mahdollisuuksia. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 9.–13. marraskuuta Berliinissä, ja teemana on vihreää ja digitaalista siirtymää edistävä ammatillinen koulutus. Teemaviikon lisäksi erilaiset organisaatiot järjestävät pitkin vuotta satoja tapahtumia. Mukaan voi ilmoittaa kaikentyyppisiä, isoja tai pieniä ammatillista koulutusta edistäviä tapahtumia, jotka ovat mielellään verkossa järjestettäviä. Järjestäjät voivat rekisteröidä tapahtumansa mukaan Euroopan ammattitaitoviikkojen verkkosivustolla ja saada ammatilliselle koulutukselle tätä kautta lisää näkyvyyttä. Lue lisää

Maahanmuuttajien kotouttaminen ja osallisuus – osallistu julkiseen kuulemiseen
Eurooppalaisen elämäntavan edistäminen on yksi komission vuoden 2020 työohjelman tärkeimmistä tavoitteista, ja työohjelman yhteydessä laaditaan mm. kotouttamista ja osallisuutta koskeva toimintasuunnitelma. Komissio on käynnistänyt EU:n laajuisen kuulemisen, jonka tulokset otetaan huomioon uudistetussa toimintasuunnitelmassa. Kuulemisessa voi esittää näkemyksiä esimerkiksi siitä, mitä uusia toimia voitaisiin toteuttaa EU:n tasolla maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten EU-kansalaisten kotoutumisen ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi. Kyselylomakkeen suomenkieliseen versioon pääsee sivun yläreunassa olevasta kielivalikosta, ja vastausaikaa on 21.10. saakka. Kysely täällä

EU-peli 2.0 opetuksen tueksi
Keväällä ilmestynyt EU-peli saa jatkoa, kun Eurooppatiedotus julkistaa erityisesti opetuskäyttöön suunnitellun verkossa pelattavan EU-peli 2.0:n. Pelin tarkoituksena on tuoda hauskalla ja osallistavalla tavalla esiin perustietoja EU:n toiminnasta. EU-peli 2.0:ssa seikkailevat Eurooppatiedotuksen animaatiovideoista tutut Emma ja Jusu, jotka on kutsuttu Brysseliin Euroopan parlamentin kuultaviksi. Kaksikon pitää kerrata EU-faktoja Brysselin-matkaa varten. Pelaajan tehtävä on auttaa pelin päähenkilöitä EU-aiheisissa kysymyksissä läpi pelin. Peli sopii toisen asteen opiskelijoille ja myös yläkouluissa käytettäväksi. EU-peli 2.0 on saatavissa suomeksi ja ruotsiksi ja se on ladattavissa maksutta. Peli on toteutettu Seppo-pelialustalla yhteistyössä Lentävä liitutaulu yrityksen kanssa. Latausohjeet löytyvät täältä. Mukavia pelihetkiä! 

Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto 
Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto tarjoaa tiiviissä ja selkeässä muodossa tietoa Euroopan unionin toiminnasta ja Euroopan parlamentin roolista. Se on suunnattu erityisesti henkilöille, jotka eivät ole EU-asioiden asiantuntijoita. Sivusto on saatavilla EU:n kaikilla 24 virallisella kielellä, suomi mukaan lukien. Tutustu sivustoon

Eurooppa käden ulottuvilla: Citizens’ App –sovellus
EU-tietous on nyt kätesi ulottuvilla. Euroopan parlamentin suunnittelema Citizens’ App -sovellus tarjoaa tietoa EU:n toiminnasta, saavutuksista ja tavoitteista. Sovelluksella pystyy hakemaan tietoa EU-asioista joko alueen tai aihepiirin perusteella, ja se kertoo lisäksi edistymisestä näillä aloilla. Sovelluksella voi myös katsoa videoita, diaesityksiä tai kuunnella podcasteja, poimia kiinnostavia tapahtumia omaan kalenteriin ja jakaa aloitteita sosiaalisessa mediassa, sähköpostitse tai tekstiviestein. Sovelluksen kautta on myös helppo tarkastella Näin EU toimii hyväkseni -nettisivuja, joilla esitellään, miten EU käytännössä vaikuttaa kansalaisten elämään paikallisesti ympäri Eurooppaa. Ilmainen sovellus on ladattavissa App Store ja Google Play -kaupoista. Lisätietoa

Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
Oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu www.demokratia.fi/ tarjoaa ajankohtaista tietoa asioiden valmistelusta paikallisesti, Suomessa – ja myös Euroopan unionissa. Sivustolta löytyvät ajankohtaiset hankkeet, joihin kaivataan kansalaisten mielipidettä. Palvelun tavoitteena on helpottaa kansalaisvaikuttamista ja tiedonsaantia; se on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tarjotaan palveluita demokraattiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. 

Pääset sivustolta myös eurooppalaisen kansalaisaloitteen laatimisohjeisiin. Kansalaisaloitteen avulla tavalliset ihmiset voivat pyytää Euroopan komissiota tekemään lakiehdotuksia heille tärkeistä aiheista. Se on mahdollisuus vaikuttaa suoraan EU:n toimiin ja politiikkaan. Kun aloitteelle on kerätty vähintään miljoona allekirjoitusta, voi komissio ottaa sen käsiteltäväkseen. Nimienkeruuvaiheessa on tällä hetkellä muun muassa ilmastotoimiin ja mehiläisten pelastamiseen liittyviä kansalaisaloitteita. Seuraa valmistelua ja vaikuta! Lue lisää

Tilaa Euroopan parlamentin esitteitä!
Euroopan parlamentti tuottaa aineistoa, joka on jokaisen kansalaisen saatavilla. Nettisivuiltamme voit ladata ja tilata esimerkiksi äskettäin uusitun parlamentin toimintaa esittelevän perusesitteen sekä EU:n kartan. Perusesite on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Kartta on kaksipuolinen ja kaksikielinen. Aineistojen tilaaminen on ilmaista. Sivuillamme on ladattavissa myös esite parlamentin suomalaisjäsenistä vaalikaudella 2019-2024. Aineistomme päivitetään Ison-Britannian EU-eron myötä. Esitteet ja tilauslomake.

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Jarmo Oikarinen, Hannariikka Nieminen, Niina Saloranta, Simo Ristolainen, Tuure-Eerik Niemi, Irinja Bickert ja Laura Puhakka