skip to content
 

Parlamentin viikko 47/2022: Täysistunto Strasbourgissa

 

Tällä viikolla parlamentin jäsenet kokoontuvat täysistuntoon Strasbourgissa. 21.–24. marraskuuta täysistunnossa mepit keskustelevat ja äänestävät toimista keskeisen infrastruktuurin suojelemiseksi, uusista säännöistä sukupuolten tasa-arvon varmistamiseksi pörssiyhtiöiden hallituksissa, talousavusta Ukrainalle sekä Venäjän nimeämisestä terrorismin tukijaksi. Esillä ovat myös EU:n ja Kiinan suhteet, uusi laajentumisstrategia sekä digitaalinen vuosikymmen 2030 -ohjelma. Parlamentti myös juhlistaa 70-vuotista historiaansa.

Viime viikolla parlamentin jäsenet kokoontuivat valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä. Valiokuntien asialistalla oli muun muassa uusiutuvan energian luvituksen vauhdittaminen, siirtotyöläisten oikeudet jalkapallon MM-kisavalmisteluissa, Puolan aborttikielto, Ukrainan humanitaarinen tilanne sekä EU:n monivuotisen rahoituskehyksen uudistaminen. Meppivaltuuskunta kiritti ilmastotavoitteita YK:n COP27-kokouksessa Egyptissä.

Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot tukevat Ukrainaa ja sotaa pakenevia. EU-komissio on avannut sivuston, jonne on koottu tietoa EU:hun saapumisesta sekä siitä, kuinka EU:ssa olevat voivat auttaa erilaisten järjestöjen kautta. Sivustolla on myös kansallisten maahanmuuttoviranomaisten yhteystiedot ja se on saatavilla kaikilla EU-kielillä sekä ukrainaksi ja venäjäksi täällä. Komissio on antanut jäsenmaille myös ohjeistusta sotaa pakenevien auttamiseksi työmarkkinoille, koulutukseen ja aikuiskoulutukseen, lisätietoa. Myös komission neuvontapalvelu on nyt käytettävissä ukrainaksi ja venäjäksi. Euroopan parlamentin ja Ukrainan parlamentin yhteistyössä lanseeraama sivusto EU:n tuesta Ukrainalle on saatavilla englanniksi ja ukrainaksi täällä.

Parlamentti on siirtynyt lähityöhön ja sallii vierailut tiloihinsa; kasvomaskin käyttöä suositellaan. Täysistuntoja ja valiokuntien kokouksia voi seurata tavanomaiseen tapaan verkkolähetyksinä.

Parlamentin vuosikalenteriin 2022 sisältyy 12 nelipäiväistä täysistuntoa (Strasbourgissa) ja ylimääräisiä kaksipäiväisiä täysistuntoja (Brysselissä). Valiokuntien ja valtuuskuntien kokouksiin on varattu keskimäärin kaksi ja poliittisten ryhmien kokoontumiseen yksi viikko kuukaudessa. Osa viikoista on varattu parlamentin jäsenten vaalipiirityöhön ja sidosryhmien tapaamiseen kotimaassa. Katso kalenteri täältä. Kunkin valiokunnan sivuilta löytyy lisätietoa niiden kokousaikatauluista.

Parlamentissa vireillä
- Viikon pääaiheet
- Viime viikolla parlamentissa

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia
- Visegrad-V4 – dokumenttielokuvafestivaali 21.–25.11. Eurooppasalissa
- Suomesta EU:n ytimeen: EU-urakoulutus Jyväskylässä 1.12. 
- Ukraina: miten sodan syylliset saadaan vastuuseen? Ihmisoikeuspäivän aamukahvitilaisuus 9.12. klo klo 9–10 Eurooppasalissa

Toimittajille
- Apurahahaku: Herätä keskustelua EU:sta EU-vaalien 2024 alla

- Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!

EU @Oodi
- Tervetuloa EU @Oodiin

EU:n työpaikat
- Virkakilpailuja ja muita hakuja
- Energia-, ilmasto- ja ympäristöalojen hallintovirkamieskilpailun haku päättyy 22.11. 
- Strasbourgin EU-virastoon haussa määräaikainen tietotekniikka-asiantuntija

Muuta ajankohtaista
- Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius vierailevat Suomessa 24.11.
- Webinaaritallenne: Russia and the future of Europe: Lessons learnt and future prospects
- Lähtisikö koulusi mukaan parlamentin Ambassador School -hankkeeseen?
- Opettajat ja oppilaat: mukaan loppusyksyn Euroscola-etäpäiville?
- Euroopan nuorison teemavuosi näkyy ja kuuluu ympäri Suomea: ”Teemavuosi on tuonut EU:ta lähemmäs nuoria”
- EYE2023-kilpailu nuorille: voita matka Strasbourgiin! Haku loppuu 11.12.2022.
College of Europe – haku lukuvuodelle 2023–2024 on käynnissä

Ota kantaa!
- Komissio haluaa kuulla mielipiteesi
- Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena

Mepit keskustelevat maanantaina Strasbourgissa EU:n elpymispaketin toimeenpanosta komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin (oik.) ja talouskomissaari Paolo Gentilonin kanssaMepit keskustelevat maanantaina Strasbourgissa EU:n elpymispaketin toimeenpanosta komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin (oik.) ja talouskomissaari Paolo Gentilonin kanssa
Mepit keskustelevat maanantaina Strasbourgissa EU:n elpymispaketin toimeenpanosta komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin (oik.) ja talouskomissaari Paolo Gentilonin kanssa

Parlamentissa vireillä

Tällä viikolla parlamentin jäsenet kokoontuvat täysistuntoon Strasbourgissa. 21.–24. marraskuuta täysistunnossa mepit keskustelevat ja äänestävät toimista keskeisen infrastruktuurin suojelemiseksi, uusista säännöistä sukupuolten tasa-arvon varmistamiseksi pörssiyhtiöiden hallituksissa sekä Venäjän nimeämisestä terrorismin tukijaksi. Esillä ovat myös EU:n ja Kiinan suhteet, uusi laajentumisstrategia sekä digitaalinen vuosikymmen 2030 -ohjelma. Parlamentti myös juhlistaa 70-vuotista historiaansa; seremoniaan osallistuvat puhemies Metsolan lisäksi Ranskan, Belgian ja Luxemburgin pääministerit. Täysistunnon esityslistaluonnos täällä.

Elpymisvuoropuhelu. Budjettivaliokunta (BUDG) sekä talous- ja raha-asiain valiokunta (ECON) käyvät maanantaina kahdeksannen elpymistä ja palautumista koskevan vuoropuhelun komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin ja talouskomissaari Paolo Gentilonin kanssa. Vuoropuhelussa keskitytään EU:n elpymisvälineen täytäntöönpanoon ja erityisesti jäsenmaiden ja komission välisiin keskeneräisiin järjestelyihin sekä komission arviointeihin jäsenmaiden maksupyynnöistä. Kokousasiakirjat Parlamentin viikoittain päivitettävä infografiikka EU:n elpymisvälineen toimeenpanosta nyt täällä

Oikeusvaltion tila Unkarissa. Mepit keskustelevat maanantaina komission ja Unkarin neuvotteluista oikeusvaltiomekanismin suhteen. Komissio on vaatinut Unkarilta korjaustoimia oikeusvaltion tilan parantamiseksi ja väläyttänyt EU-tukien jäädyttämistä. Parlamentti äänestää torstaina päätöslauselmasta, jossa mepit arvioivat Unkarin viimeaikaisia toimia. Oikeusvaltiomekanismia valmistelleiden meppien, ml. Petri Sarvamaan (EPP, kok) 17.11. lehdistötilaisuus Unkarin tilanteesta tallenteena täällä

Ukraina / talousapua. Parlamentti äänestää torstaina 18 miljardin talousavusta Ukrainalle vuoden 2023 rahoitustarpeisiin. Tiistain ”kyselytunnilla” mepit keskustelevat EU:n ulkosuhdejohtaja Josep Borrellin kanssa ukrainalaisen viljan ja lannoitteiden viennin turvaamisesta Mustanmeren kautta. Mepit äänestävät torstaina myös laista, joka tekisi Venäjän Ukrainassa ja Georgiassa miehittämillä alueilla myöntämistä passeista pätemättömiä. 

Pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiöt. Tiistaina mepit keskustelevat ja äänestävät EU:n listautuneiden yritysten hallitusten naiskiintiöistä. Uusi EU-direktiivi lisäisi yritysrekrytointien läpinäkyvyyttä ja varmistaisi, että vuoden 2026 puoliväliin mennessä 40 % johtoon kuulumattomista hallituksen jäsenistä tai 33 % kaikista johtajista olisi aliedustettua sukupuolta. Lakiesityksen mukaan jäsenmaiden tulee langettaa esimerkiksi sakkorangaistuksia, jos yritykset eivät noudata uusia sääntöjä. Direktiiviä ei sovellettaisi pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Istuntokatsaus.

Kriittinen infrastruktuuri. Tiistaina mepit äänestävät lakiesityksestä, jonka tavoitteena on vahvistaa EU:n kriittistä infrastruktuuria, sen suojausta ja häiriönsietokykyä. Laki velvoittaisi jäsenmaita myös laatimaan kansallisia riskistrategioita. Esitys koskisi muun muassa energian, liikenteen, pankkipalveluiden ja terveydenhuollon sektoreita. Istuntokatsaus.

EU:n ja Kiinan suhteet. Mepit ja EU:n ulkosuhdejohtaja Borrell keskustelevat EU:n ja Kiinan suhteista tiistaina. Käsittelyssä on laajasti suhteiden eri osa-alueita, muun muassa presidentti Xi Jingpingin uudelleenvalinta Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi ja uiguurien tilanne Kiinassa. Keskustelussa noussevat esille myös jännitteet Taiwanin salmella sekä Kiinan mahdollinen tuki Venäjän painostamisessa Ukrainan sodan lopettamiseksi. Istuntokatsaus.

Venäjän tuki terrorismille. Keskiviikkona mepit äänestävät päätöslauselmasta, jossa Venäjä nimetään terrorismia tukevaksi valtioksi. Venäjän armeija on kohdistanut iskujaan Ukrainassa muun muassa siviilikohteisiin ja rikkonut siten kansainvälistä oikeutta. Päätöslauselman tavoitteena on edistää Putinin hallinnon saattamista vastuuseen teoistaan kansainvälisen tuomioistuimen edessä. Parlamentti keskusteli aiheesta lokakuun täysistunnossa. Tallenne. Istuntokatsaus. Poliittisten ryhmien päätöslauselmaehdotukset täällä esityslistaluonnoksessa.

EU:n budjetti 2023. Mepit keskustelevat tiistaina ja äänestävät keskiviikkona EU:n ensi vuoden budjetista. Parlamentti neuvotteli noin miljardin euron lisämäärärahat komission ehdotukseen. Nämä varat on määrä käyttää etenkin Ukrainan sodan seurauksiin, energiaan, ilmastoon ja koronapandemiasta elpymiseen. Budjetin loppusumma on 186,6 miljardia euroa maksusitoumuksina. Tiedote budjettisovusta (englanniksi)

Parlamentin 70-vuotisjuhla. Eurooppalaisen talousyhteistyön toisen maailmansodan jälkeen käynnistäneen hiili- ja teräsyhteisön yleiskokous aloitti toimintansa vuonna 1952. Yleiskokous laajentui kattamaan vuonna 1958 perustetut talous- ja atomienergiayhteisöt ja syntynyt parlamentaarinen edustajakokous nimettiin Euroopan parlamentiksi vuonna 1962. Parlamentin puhemies Roberta Metsola avaa tiistain 70-vuotisjuhlan, jossa mepeille puhuvat EU:n päätoimielinten kolmen isäntämaan pääministerit: Ranskan Elisabeth Borne, Belgian Alexander de Croo ja Luxemburgin Xavier Bettel. Parlamentin historiasta täällä

Muita aiheita. Parlamentti äänestää keskiviikkona ehdotuksesta, joka loisi EU:lle kolme uutta tulonlähdettä. Esillä ovat myös muuttoliikkeiden hallinta Euroopassa, ihmisoikeudet jalkapallon maailmanmestaruuskisoja isännöivässä Qatarissa sekä Iranin mielenosoitusten tukahduttaminen. Meppien odotetaan lisäksi muun muassa vaativan edistystä EU:n laajentumisprosessissa. Täysistuntoviikon muista aiheista lisää täällä.

Puhemiehen viikko. Parlamentin puhemies Metsola tapaa maanantaina Kroatian parlamentin puhemiehen Gordan Jandrokovićin, Bulgarian parlamentin puhemiehen Vejdi Rashidovin ja komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin. Tiistaina Metsola tapaa Ruotsin Eurooppa-ministeri Jessika Roswallin sekä Ranskan, Belgian ja Luxemburgin pääministerit ennen parlamentin 70-vuotisjuhlaa. Myöhemmin tiistaina puhemies tapaa myös Maltan edustajainhuoneen puhemiehen Anġlu Farrugian. Torstaina Metsola osallistuu Karlsruhen Eurooppa-koulun 60-vuotisjuhlaan Saksassa.

Viime viikolla parlamentissa

Viime viikolla parlamentin jäsenet kokoontuivat valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä. Valiokuntien asialistalla oli muun muassa uusiutuvan energian luvituksen vauhdittaminen, siirtotyöläisten oikeudet jalkapallon MM-kisavalmisteluissa, Puolan aborttikielto, Ukrainan humanitaarinen tilanne sekä EU:n monivuotisen rahoituskehyksen uudistaminen. Meppivaltuuskunta kiritti ilmastotavoitteita YK:n COP27-kokouksessa Egyptissä. Poliittiset ryhmät valmistautuivat täysistuntoon.

COP27 / ilmastonmuutos. Ympäristö- sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokuntien 14-jäseninen meppivaltuuskunta edusti parlamenttia YK:n COP27-ilmastokokouksessa Sharm el-Sheikhissä Egyptissä 14.–18. marraskuuta. Mepit, mukaan lukien Suomen Nils Torvalds (Renew, r.),  tapasivat kokouksen yhteydessä ilmasto- ja ympäristöministereitä, kolmansien maiden parlamentaarikkoja sekä kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisten järjestöjen edustajia. “EU osoitti johtajuutta vahinkojen ja menetysten suhteen ja ilmaisi tukensa rahastolle. Loppujen lopuksi COP saavutti siis jotain“, summasi meppivaltuuskunnan puheenjohtaja, Hollannin Bas Eickhout (Greens). Tiedote (englanniksi). Eickhoutin ja komission varapuheenjohtaja Frans Timmermansin lehdistötilaisuus 17.11. tallenteena täällä.

Parlamentti hyväksyi 20.10. ilmastokokousta koskevan päätöslauselman, jossa se vaati G20-maita kirittämään ilmastotavoitteitaan COP27-kokoukseen. Tekstissä todetaan, että maailmanlaajuinen energiasiirtymä on toteutettava entistä nopeammin Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan ja sen seurausten vuoksi. Tiedote.

Uusiutuva energia / REPowerEU. Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta (ITRE) näytti vihreää valoa maanantaina lakiehdotuksille uusien uusiutuvan energian voimaloiden lupamenettelyjen nopeuttamiseksi tai olemassa olevien sopeuttamiseksi. Ehdotus rajoittaisi myös perusteita vastustaa uusia laitoksia. Mepit myös keskustelivat komission edustajien kanssa tulevasta sähkömarkkinauudistuksesta sekä kaasun toimitustilanteesta. Tiedote (englanniksi).

Jalkapallon MM-kisat 2022 / ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien alivaliokunta (DROI) keskusteli maanantaina Qatarin työministeri Ali Bin Samikh Al Marrin ja Kansainvälisen työjärjestön Dohan toimiston päällikkö Max Tuñón kanssa ulkomaisten työntekijöiden oikeuksista Qatarissa järjestettävien jalkapallon MM-kisojen edellä. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tuhansia siirtotyöläisiä on kuollut kisojen työmailla. Tallenne keskustelusta täällä.

Aborttikielto Puolassa. Naisten oikeuksien (FEMM) ja kansalaisvapauksien (LIBE) valiokunnat keskustelivat torstaina Puolan tosiasiallisen aborttikiellon seurauksista. Mepit kuulivat kiellon ensimmäisen tunnetun uhrin omaisia sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia puolustavien kansalaisjärjestöjen edustajia. Kokousasiakirjat. FEMM-valiokunnan puheenjohtaja esitteli medialle keskiviikkona äskettäin Varsovassa vierailleen meppivaltuuskunnan havaintoja aiheesta, tallenne täällä

Monivuotinen EU-budjetti. Budjettivaliokunta (BUDG) äänesti torstaina suosituksista EU:n monivuotisen rahoituskehyksen (MFF) uudistamiseksi. Mepit haluavat EU:lle budjetin, joka kykenee vastaamaan uusiin haasteisiin, sillä nykyistä monivuotista rahoituskehystä ei suunniteltu kestämään viimeaikaisen kaltaisia ​​kriisejä. Komission odotetaan ehdottavan ensi vuonna unionin pitkän aikavälin budjetin uudistamista.Tiedote (englanniksi.) 

Ukraina humanitaarinen tilanne / maailman nuorisokumppanuus. Kehitysvaliokunnan (DEVE) ja ulkoasiainvaliokunnan mepit keskustelivat torstaina komission ja Euroopan ulkosuhdehallinnon edustajien kanssa Ukrainan humanitaarisesta tilanteesta ennen talvea. Lisäksi komissaari Jutta Urpilainen esitteli mepeille ehdotuksen EU:n ulkoisen toiminnan nuorisotoimintasuunnitelmaksi vuosille 2022–2027. EU:n ehdottaman strategisen nuorisokumppanuuden tavoitteena on osallistaa ja voimaannuttaa nuoria, joita on maapallolla enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Kokoustallenne täällä

Lisätietoa Euroopan parlamentista
Tiedotteet
Valiokuntien kokousasiakirjat
Täysistunnot: esityslistat ja hyväksytyt tekstit
Suorat lähetykset ja kokoustallenteet
Puhemiehen kotisivut
Euroopan parlamentin jäsenet (haku maittain)

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia

Visegrad-V4 – dokumenttielokuvafestivaali 21.–25.11. Eurooppasalissa
Visegrad-ryhmän maat – Slovakia, Tšekki, Unkari ja Puola – haluavat kutsua sinut maiden yhteiseen dokumenttielokuvafestivaaliin 21.–25. marraskuuta 2022. Festivaalin teemana on kaupunki ja elämä kaupungissa. Ohjelma on osa Slovakian suurlähetystön järjestämää sarjaa, joka liittyy Slovakian puheenjohtajuuskauteen 2022–2023 Visegrad-ryhmässä. Esitykset pidetään Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Helsinki), ja ne alkavat klo 17.30. Esityksiin on vapaa pääsy, mutta niihin pyydetään ilmoittautumaan etukäteen. Lisää 

Suomesta EU:n ytimeen: EU-urakoulutus Jyväskylässä 1.12.
Eurooppalainen Suomi järjestää tänä syksynä Eurooppanuorten kanssa EU-urakoulutuksia, joissa suomalaisia valmistumassa olevia, vastavalmistuneita tai jo hieman työelämäkokemusta kartuttaneita nuoria ja aikuisia rohkaistaan hakemaan EU-uralle. Jyväskylään suunnattu etäkoulutus järjestetään 1. joulukuuta klo 16.00–18.00. Puhumassa ovat Ismo Ulvila, Euroopan komission Suomen-edustuston tiedotuspäällikkö; Tiina Ehrnrooth, sisäministeriön erityisasiantuntija; sekä Jesse Jääskeläinen, Euroopan parlamentin jäsenen Miapetra Kumpula-Natrin kabinettipäällikkö. Puhujat kertovat tilaisuudessa uristaan ja hakumenettelyistä. He vastaavat myös yleisön kysymyksiin. Koulutus järjestetään etänä Zoomissa. Ohjelman tarkka aikataulu ja osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan 30.11. klo 23.59 mennessä. Lisää

Ukraina: miten sodan syylliset saadaan vastuuseen? Ihmisoikeuspäivän aamukahvitilaisuus 9.12. klo 9–10 Eurooppasalissa
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto ja ulkoministeriö järjestävät kansainvälisen ihmisoikeuspäivän keskustelutilaisuuden Ukrainan merkeissä perjantaina 9.12. klo 9–10 Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Helsinki). Tilaisuuden avaa videotervehdyksellään Euroopan parlamentin varapuhemies Heidi Hautala. Euroopan parlamentti luovuttaa 14. joulukuuta vuoden 2022 mielipiteenvapauden Saharov-palkintonsa Ukrainan kansalle, jota edustavat maan presidentti, hallinto ja kansalaisyhteiskunta.

Sekä YK että EU ovat tuominneet näkyvästi Venäjän raa’an hyökkäyssodan Ukrainassa ja vaatineet sitä vetämään joukkonsa Ukrainasta. Onko kansainvälinen yhteisö tehnyt voitavansa sodan lopettamiseksi ja siviilien suojelemiseksi? Miten sotarikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan? EU tukee Ukrainan taloutta, yhteiskuntaa ja asevoimia ja on sitoutunut maan jälleenrakennukseen. Onko EU tehnyt tarpeeksi? EU:n tuesta Ukrainalle keskustelevat Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova sekä Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila. Keskustelun juontaa parlamentin toimiston päällikkö Jarmo Oikarinen.

Suomi on YK:n ihmisoikeusneuvosto jäsen vuosina 2022–2024. Suomen ensimmäisen jäsenyysvuoden onnistumisista, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä keskustelevat Ann-Mari Fröberg ulkoministeriöstä, Katja Creutz Ulkopoliittisesta instituutista sekä Niina Laajapuro Amnesty Internationalin Suomen osastosta. Keskustelua vetää ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari.

Kahvitarjoilu klo 8.30 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen sähköpostitse viimeistään 7.12. osoitteeseen ephelsinki@europarl.europa.eu. Keskustelu striimataan parlamentin toimiston Facebook-sivulla.
Lämpimästi tervetuloa!

Helsingissä Kampin Voimatalossa (Malminkatu 16) sijaitseva Eurooppasali on Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston yhteinen tila, jossa järjestetään Euroopan unioniin ja Eurooppaan liittyviä tilaisuuksia. Eurooppasali on varattavissa ei-kaupallisiin tilaisuuksiin, lisätietoa täällä.

Toimittajille

Apurahahaku: Herätä keskustelua EU:sta EU-vaalien 2024 alla
Euroopan parlamentti myöntää apurahoja erilaisiin media-alan hankkeisiin, jotka lisäävät vuoden 2024 EU-vaalien alla keskustelua EU-asioista. Apurahoja voidaan myöntää esimerkiksi TV- ja audiotuotantoihin sekä erilaisiin digitaalisen ja printtimedian hankkeisiin. Toimituksella on journalistinen vapaus ja vastuu hankkeen sisällöstä. 

Apurahoja voidaan käyttää sellaisten hankkeiden rahoittamiseen, jotka pyrkivät tuottamaan luotettavaa, monipuolista ja puolueetonta sisältöä EU-päätöksenteosta, Euroopan parlamentista poliittisen keskustelun areenana ja roolista lainsäätäjänä, ja kesäkuun 2024 Euroopan parlamentin vaaleista. Tuettavien hankkeiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta parlamentista ja vaaleista ja kannustaa kansalaisia ja kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan keskusteluun. Hankkeiden arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota potentiaaliseen tavoittavuuteen ja yleisöön, sekä hankkeessa esitettyjen toimien vaikutuksiin. Apurahahakemukset tulee jättää sähköisesti hakuilmoituksen ohjeiden mukaisesti viimeistään 26.1.2023 klo 17 (Brysselin aikaa). Lisätietoja ja hakuohjeet täällä

Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!
Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet sähköpostiisi uutisverkkopalvelusta. Palvelusta voi tilata niin täysistuntoa koskevia tiedotteita (kaikilla EU:n virallisilla kielillä ml. suomeksi) kuin valiokuntien toimintaa koskevia tiedotteita (pääasiassa englanniksi). Palvelussa voit myös itse hallinnoida tilaustasi. Parlamentin uusimmat tiedotteet löytyvät Uutishuoneesta.

Tervetuloa EU @Oodiin!

Tule tutustumaan Helsingin keskustakirjasto Oodin (Töölönlahdenkatu 4) katutasossa sijaitsevaan vuorovaikutteiseen EU @Oodi-näyttelytilaan. EU @Oodi esittelee Euroopan unionia ja sen toimintaa. Tila sisältää tietopisteen ja erilaisia multimediatoteutuksia EU:n päätöksenteosta ja päätöksentekijöistä. Voit myös varata opastetun esittelykierroksen ryhmällesi. Varaukset ja tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen eustaff.oodi.helsinki@gmail.com.

EU @Oodista lisää osoitteessa www.euoodi.eu. Voit seurata EU @Oodia myös somessa:
Instagram: euoodi
Twitter: @EUoodi
Facebook: EU Oodi

EU:n työpaikat

Virkakilpailuja ja muita hakuja
EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa ns. avoimien kilpailujen kautta. Virkakilpailun läpäisemällä voi työllistyä pysyvälle EU-uralle. EU-uran aikana eri politiikka-aloihin liittyvät monipuoliset tehtävät voivat vaihdella toimielimestä ja pääosastosta toiseen. EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO vastaa kilpailujen järjestämisestä. Voit tutustua EPSO:n sivuilla täällä EU-virkoihin edellytettyihin ominaisuuksiin ja taitoihin, joita virkakilpailuissa testataan. Lisätietoa avoimista kilpailuista EPSO:n sivuilla

Energia-, ilmasto- ja ympäristöalojen hallintovirkamieskilpailu. Onko sinulla kokemusta energia-, ilmasto- tai ympäristöalalta? Kiinnostaako sinua kansainvälinen ura ja työskentely monikulttuurisessa ja kansainvälisessä tiimissä? Euroopan komissio hakee palvelukseensa hallintovirkamiehiä (AD 6) edellä mainittujen alojen tehtäviin. Hakijan on oltava EU:n kansalainen, ja hänellä on oltava perusteellinen taito yhdessä EU:n virallisessa kielessä sekä riittävä taito jossakin toisessa EU:n virallisessa kielessä. Lisäksi hakijalla on oltava vähintään keskiasteen koulutus ja työkokemusta tehtäväalueesta riippuen.Toisen näistä on oltava englanti. Haku virkakilpailuun päättyy 22.11. klo 13.00 Suomen aikaa. Lisätietoa hausta täällä.

EPSO järjestää hakuja myös sopimussuhteisiin ja määräaikaisiin EU-tehtäviin. EPSO:n avoimien työpaikkojen hakutietokannasta voi hakea tehtäviä aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Sopimussuhteisiin tehtäviin haetaan tällä hetkellä muun muassa rahoituksen, viestinnän, hankkeiden ja ohjelmien hallinnoinnin osaajia, korjauslukijoita, sihteereitä/virkailijoita sekä lastenhoito- ja kasvatushenkilöstöä. Näille toistaiseksi käynnissä oleville hauille ei yleensä ole määräaikaa. 

Strasbourgin EU-virastoon haussa määräaikainen tietotekniikka-asiantuntija. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava EU-virasto (eu-LISA) hakee siirtymänhallinnasta vastaavaan yksikköönsä määräaikaista tietotekniikka-asiantuntijaa (AD 5) Ranskaan Strasbourgiin. Työsopimus tehdään aluksi viideksi vuodeksi, mutta määräaika voidaan uusia. Hakijalla on oltava muun muassa erinomainen suullinen ja kirjallinen englannin kielen taito, vähintään kolmivuotista yliopistokoulutusta vastaava koulutus sekä hakuilmoituksessa esitettyjen kriteerien mukainen riittävä ammatillinen pätevyys. Haku järjestetään valintamenettelyllä, jonka läpäisseet hakijat kirjataan varallaololistalle. Lista on voimassa vähintään kolme vuotta, ja työpaikkaan valittavan henkilön lisäksi myös muille listalla oleville voidaan tarjota myöhemmin työpaikkaa eu-LISAssa. Haku päättyy 8.12. klo 12.59 Suomen aikaa. Lisää 

EU-toimielinten harjoittelupaikoista ja niihin hakeutumisesta löytyy tietoa EPSO:n sivuilta. Useimmat EU-toimielimet ja EU:n erillisvirastot tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200. 

Muuta ajankohtaista

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius vierailevat Suomessa 24.11.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius saapuvat Suomeen pääministeri Sanna Marinin vieraiksi yhdessä Viron pääministeri Kaja Kallaksen ja Ruotsin varapääministeri Ebba Buschin kanssa. He osallistuvat Suomen luontokeskus Haltiassa järjestettävään Into the Woods -tapahtumaan, jossa keskustellaan metsän tarjoamista ratkaisuista hyvien elinympäristöjen tavoittelussa. Suomalaisministereistä tapahtumaan osallistuvat myös ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen. Päättäjien ohella koolla on tutkijoita sekä arkkitehtuurin ja rakentamisen asiantuntijoita. Into the Woods -tapahtuma on osa Uusi eurooppalainen Bauhaus -aloitetta. Tapahtuman järjestävät yhdessä Suomen kanssa Euroopan komissio, Ruotsi ja Viro. Lisää

Webinaaritallenne: Russia and the future of Europe: Lessons learnt and future prospects
Ulkopoliittisen instituutin (FIIA), Trans European Policy Studies Associationin (TEPSA) ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston 11.11. järjestämä webinaari EU:n ja Venäjän suhteista ja niiden pitkän aikavälin näkymistä pohjoiseurooppalaisesta näkökulmasta on nyt katsottavissa tallenteena täällä. Kuinka voimme auttaa Ukrainaa ja vastata Venäjän hyökkäyssodan eskalaatioon? Mitkä ovat avaintekijät rauhan palauttamisessa Eurooppaan ja kestävän turvallisuusarkkitehtuurin rakentamisessa mantereen tulevaisuuden varalle? Keskustelua EU:n ja Venäjän suhteista kävivät englanniksi Euroopan parlamentin varapuhemies Heidi Hautala, ukrainalaisen Razumkov-keskuksen apulaisjohtaja Oleksiy Melnyk sekä FIIA:n johtava tutkija Sinikukka Saari. Webinaarin juonsi FIIA:n EU-ohjelmajohtaja Juha Jokela

Lähtisikö koulusi mukaan parlamentin Ambassador School -hankkeeseen?
Euroopan parlamentin Ambassador School eli EPAS-kouluohjelma jatkuu lukuvuonna 2022–2023. Hankkeella pyritään lisäämään koulujen tietoisuutta EU:sta ja sen parlamentista ja tuomaan nuoria lähemmäs unionin toimintaa ja poliittista keskustelua. EPAS on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille.

Parlamentti tarjoaa kouluille valmiita oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tueksi. EPAS-ohjelman käytännön toteutus on kuitenkin vapaasti koulujen valittavissa. Tutustu Ambassador Schooliin täällä. Parlamentin Suomen-toimisto toteuttaa EPAS-ohjelmaa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa. Kuluvan lukuvuoden ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja jatkuu 25.11. saakka, lisätietoa HYOL:n sivuilla. Tervetuloa joukkoon!

Opettajat ja oppilaat: mukaan loppusyksyn Euroscola-etäpäiville?
Opetatko tai opiskeletko toisella asteella? Haluaisitko osallistua kouluryhmäsi kanssa Euroscolan online-päivään? Euroscola on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua Euroopan parlamentin toimintaan, tavata opiskelijoita ympäri Eurooppaa ja keskustella ajankohtaisista teemoista. Euroscola jatkuu hybridimuodossa vuoden 2022 lopulla. Online-osallistujaksi voi hakea viimeistään kahta viikkoa ennen kutakin Euroscola-päivää.

Loppuvuoden etäpäivien teemana on 2. ja 7.12. "Yhdessä ja solidaarisina! Euroopan parlamentti puolustaa ihmisoikeuksia”. Euroscola-päivien etäohjelma on tarjolla klo 11.00–13.30 Suomen aikaa. Ohjelma sisältää esityksiä, lyhyitä videoita, vuorovaikutteisia keskusteluja sekä mahdollisuuden esittää kysymyksiä mepeille ja parlamentin asiantuntijoille. Toivotamme opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Euroopan parlamenttiin etäyhteyksin! Lisätietoa ja hakuohjeet. Kurkkaa myös vinkkimme EU-aiheisista oppimateriaaleista ja verkkoaineistoista täällä

Euroopan nuorison teemavuosi näkyy ja kuuluu ympäri Suomea: ”Teemavuosi on tuonut EU:ta lähemmäs nuoria”
Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi. Teemavuonna nuorten ääni kuuluu niin sosiaalisessa mediassa kuin nuorten itse ideoimissa tapahtumissa. Suomessa teemavuotta koordinoi Opetushallitus, jonka tukena nuorten osallistamisen suunnittelussa on nuorten ohjausryhmä. Ohjausryhmään osallistuu nuoria ja nuorisojärjestöjä ympäri Suomea, kuten Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto (Nuva) ry. Nuva ry:n ensimmäisen varapuheenjohtajan Vilhelmiina Vierjoen mielestä teemavuosi onkin tuonut EU:ta lähemmäs nuoria. Nuorten päätöksentekoon osallistumisen mahdollisuuksissa olisi kuitenkin vielä parannettavaa. ”On tärkeää, että nuoret olisivat alusta alkaen mukana heitä koskevassa päätöksenteossa. Sen vuoksi nuorten vaikuttamismahdollisuudet tulisi ottaa osaksi virallisia rakenteita ja lainsäädäntöä. Myös äänestysikärajan lasku toisi nuorille paremmat vaikuttamismahdollisuudet”, Vierjoki toteaa. Lisää 

EYE2023-kilpailu nuorille: voita matka Strasbourgiin!
Osana Euroopan nuorison teemavuotta Euroopan nuorisotapahtuma EYE järjestää kilpailun, josta voi voittaa matkan EYE20023-tapahtumaan Strasbourgiin. Tapahtuma järjestetään 9.–10.6.2023 Strasbourgissa ja verkossa. Se kerää yhteen tuhansia nuoria ympäri EU:ta keskustelemaan unionin tulevaisuudesta. Käynnissä oleva kilpailu on suunnattu 18–30 -vuotiaille nuorille. Kilpailuun osallistuakseen tulee kuvata instagram-kela siitä, millaista on olla nuori EU:ssa, ja julkaista video omaan profiiliin hashtagilla #youngintheEU ja merkitä videoon @ep_eye. Viimeinen hakupäivä on 11.12. Lue lisää.

College of Europe – haku lukuvuodelle 2023–2024 on käynnissä
Vuonna 1949 perustettu College of Europe toimii Belgian Bruggessa ja Puolan Natolinissa (Varsovassa). Se tarjoaa perustutkinnon jälkeisiä akateemisia Eurooppa-opintoja talous-, oikeus- ja valtiotieteessä. Nyt voit hakea lukuvuoden 2023–2024 opintoihin: 1) MSc in European Economic Studies, 2) MA in EU International Relations and Diplomacy Studies, 3) MA in European Interdisciplinary Studies, 4) Master of European Law (LLM), 5) MA in European Political and Governance Studies ja 6) MA in Transatlantic Affairs (MATA). Hakuaika päättyy 18. tammikuuta 2023. Lisää

Ota kantaa! 

Komissio haluaa kuulla mielipiteesi
Kansalaiset ja yritykset voivat esittää näkemyksiään eri alojen tulevasta EU-politiikasta ja -lainsäädännöstä Euroopan komission Kerro mielipiteesi -sivustolla, ennen kuin komissio viimeistelee ehdotuksensa. Palautteen antaminen edellyttää rekisteröitymistä tai kirjautumista sosiaalisen median tilillä. Palautetta voi antaa kaikilla EU-kielillä, mukaan lukien suomeksi ja ruotsiksi. Komissio haluaa kuulla tällä hetkellä mielipiteesi muun muassa kriittisiä raaka-aineita koskevista EU-säännöistä sekä energiamerkinnöistä.

Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
Oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu www.demokratia.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa asioiden valmistelusta paikallisesti, Suomessa – ja myös Euroopan unionissa. Sivustolta löytyvät ajankohtaiset hankkeet, joihin kaivataan kansalaisten mielipidettä. Palvelun tavoitteena on helpottaa kansalaisvaikuttamista ja tiedonsaantia; se on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tarjotaan palveluita demokraattiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. 

Pääset sivustolta myös 10 vuotta täyttävän eurooppalaisen kansalaisaloitteen laatimisohjeisiin. Kansalaisaloitteen avulla tavalliset ihmiset voivat pyytää Euroopan komissiota tekemään lakiehdotuksia heille tärkeistä aiheista. Se on mahdollisuus vaikuttaa suoraan EU:n toimiin ja politiikkaan. Kun aloitteelle on kerätty vähintään miljoona allekirjoitusta, voi komissio ottaa sen käsiteltäväkseen. Seuraa valmistelua ja vaikuta! Lue lisää

Euroopan parlamentti tuottaa aineistoa, joka on jokaisen kansalaisen saatavilla. Nettisivuiltamme voit ladata ja tilata esimerkiksi parlamentin toimintaa esittelevän perusesitteen sekä EU:n kartan. Molemmat ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Parlamenttiesite on isäksi saatavilla myös pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä. Sivuillamme on ladattavissa myös esite parlamentin suomalaisista jäsenistä vaalikaudella 2019–2024 sekä suomeksi että ruotsiksi. Aineistojen tilaaminen on ilmaista. Esitteet ja tilauslomake.

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Jarmo Oikarinen, Hannariikka Nieminen, Maria Tirkkonen, Niina Saloranta, Reeta Niemonen ja Oona Leinonen